7. luku
Tarvitsevatko kuolleet apuasi?
”LAPSEN todellisen hurskauden ylevin saavutus on palvella vainajia ikään kuin he eläisivät”, sanoo vanha kiinalainen sananlasku. Jos kuolleet ovat todella olemassa jossakin toisessa maailmassa ja voivat hyötyä niiden palveluksesta, jotka ovat jääneet maan päälle, niin olisi rakkaudellista huolehtia heistä.
Tietenkin monet ihmiset vain suorittavat muinaisten perinteiden mukaiset menot, vaikka eivät todellisuudessa uskokaan varmasti olemassaolon jatkumiseen kuoleman jälkeen. Toiset ovat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että kuolleet tarvitsevat heidän apuaan.
Miljoonat ihmiset suurimmassa osassa Aasiaa ja joissakin osissa Afrikkaa uskovat, että heidän täytyy läpi elämänsä osoittaa kunnioitusta kuolleille esi-isille. Kuolleitten sukulaistensa muistotaulujen edessä he polttavat suitsutusta ja rukoilevat, he panevat niiden eteen kukkia ja jopa uhraavat niille ruokaa. He ajattelevat, että sellainen kunnioitus auttaa kuolleita nauttimaan miellyttävästä olemassaolosta seuraavassa elämässä ja estää heitä tulemasta vihamielisiksi hengiksi.
Varsinkin suruaikana ja hautajaisten yhteydessä eloon jääneet ryhtyvät kalliisiin toimenpiteisiin kuolleitten auttamiseksi. Ajattele seuraavia perinteellisiä menoja, joita suoritettiin itämailla, kun eräs hallituksen neuvonantajana toiminut huomattava henkilö kuoli:
Buddhalaispapit huolehtivat hautajaismenoista. Ilotulitusraketteja sytytettiin pahojen henkien karkottamiseksi. Rukouksia sisältävää riisipaperia poltettiin siinä uskossa, että se olisi hyödyttänyt kuolleen miehen henkeä. Ruokaa, juomaa ja tupakkaa asetettiin ruumiin viereen, jotta henki olisi voinut virkistäytyä niillä, milloin sitä halutti.
Sen jälkeen ruumis sijoitettiin arkkuun, joka jäi ruumishuoneelle neljäksikymmeneksiyhdeksäksi päiväksi. Kuusi päivää vanhin poika murehti siellä. Seitsemäntenä hän palasi kotiin nukkumaan, kylpemään ja vaihtamaan vaatteita. Kuuden surupäivän ja yhden lepopäivän jaksoa toistettiin sitten koko neljänkymmenenyhdeksän päivän ajan. Raketteja ammuttiin miltei keskeytyksittä koko ajan, samalla kun huilut, rummut ja jyrisevät symbaalit soivat vuorokauden ympäri.
Neljäntenäkymmenentenäyhdeksäntenä päivänä oli vaikuttava hautajaismarssi. Soittokunnat soittivat. Reitin varrella sytytettiin puhelin- ja lyhtypylväisiin ja puihin sidottuja raketteja. Ruokaa, juomaa ja tupakkaa pantiin alttaripöydille, ja rukouksia sisältäviä papereita ja kiinalaisia suitsutustikkuja poltettiin pienissä lippaissa, joita oli sijoitettu reitin varrelle. Paperista, lehtikullasta ja bambusta valmistetut viehättävät esineet lisäsivät hautaussaaton värikkyyttä. Monet surijoista kantoivat lyhtyjä, joiden tarkoituksena oli valaista tietä kuolleen miehen hengelle. Haudalla kauniit esineet, jotka esittivät palatseja, lentokoneita, laivoja, sotajoukkoja, palvelijoita ja muuta sellaista, poltettiin.
Kun kyseessä ovat henkilöt, joilla on vähemmän varallisuutta ja huomaamattomampi asema, noudatetaan samankaltaisia menoja joskin paljon vähäisemmässä määrin. Esimerkiksi paperiesineitä poltetaan vähemmän, eivätkä ne ole yhtä taidokkaita.
Usko kiirastuleen on tämän paperiesineitten polttamisen perimmäinen syy. Hengen uskotaan ihmisen kuoleman jälkeen vaeltelevan kiirastulessa kaksi vuotta mutta tarvitsevan apua, jotta se pääsisi taivaaseen. Paperiesineiden uhraamisen tarkoituksena on osoittaa, että vainaja vietti hyvää elämää ja että hänellä on kaikkea, mitä tarvitaan tulevassa maailmassa toimimista varten. Koska näin on, monet kiinalaiset uskovat, että hänen henkensä pitäisi vapautua kiirastulesta pikemmin.
Miten sinä suhtaudut sellaisiin monimutkaisiin ja kalliisiin hautajaismenoihin? Osallistuisitko samanlaisiin tapoihin? Jos osallistuisit, niin miksi tekisit sen?
Jos uskot kuolleitten tarvitsevan apuasi, mitä ehdottomia todisteita sinulla on siitä, että jotakin tietoista säilyy ruumiin kuollessa? Mikä saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että kuolleitten auttamistavat ovat tehokkaita? Miten voit esimerkiksi todistaa, että lyhdyt valaisevat hengen tietä, että raketit karkottavat pahat henget pois ja että poltetut paperiesineet voivat auttaa vainajan henkeä pääsemään taivaan autuuteen? Mitä perusteita on sille väitteelle, että sellainen auttaa tehokkaalla tavalla kuolleitten henkiä?
Vaikka uskonnolliset menot kuolleitten auttamiseksi voivat olla sinun asuinseudullasi aivan erilaisia, niin voisiko kukaan todistaa sinua tyydyttävällä tavalla, että niistä on hyötyä?
Meidän kannattaa tarkastella myös sitä, miten paljon oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta sisältyy näihin yrityksiin auttaa kuolleita. Ne, joilla on suuria rikkauksia, voivat tietenkin ostaa paljon enemmän raketteja, paperiesineitä tai muuta sellaista, minkä otaksutaan auttavan kuolleita. Mutta entä köyhä? Vaikka hän on voinut elää hyvin elämänsä, hänellä voisi olla vaikeuksia, ellei kukaan tekisi mitään hänen kuolemansa jälkeen. On myös muistettava, että jos köyhä ostaa jotakin kuolleen auttamiseksi, niin hän on raskaan taloudellisen taakan alla, kun taas rikas pääsee suhteellisen vähällä.
Mitä ajattelet tästä ilmeisestä puolueellisuudesta? Tuntisitko vetoa sellaisen jumalan puoleen, joka suosisi rikasta enemmän kuin köyhää riippumatta siitä, millaisia he ovat ihmisinä? Raamatun Jumala ei osoita sellaista puolueellisuutta. Pyhä Raamattu sanoo hänestä: ”Jumala ei katso henkilöön.” – Room. 2:11.
Jos joku ymmärtää, että uskonnolliset muotomenot kuolleitten puolesta ovat arvottomia ja täysin vastoin puolueettoman Jumalan tahtoa, niin olisiko hänen järkevää osallistua niihin vain perinteen takia ja välttyäkseen olemasta erilainen kuin naapurinsa? Onko johdonmukaista kannattaa uskonnollisia muotomenoja, jotka asianomainen katsoo petokseksi? Onko oikein olla mukana sellaisessa, mikä suosii rikkaita ja vaikeuttaa köyhien asemaa?
KRISTIKUNNAN KIIRASTULIUSKO
Usko siihen, että kuolleet tarvitsevat apua päästäkseen kiirastulesta, ei rajoitu ei-kristillisiin uskontoihin. Uusi katolinen tietosanakirja sanoo:
”Kiirastulessa olevia voidaan auttaa hurskailla teoilla, kuten rukoilemalla, aneilla, almuilla, paastoamalla ja uhreilla . . . Vaikka kukaan ei voikaan määrätä, että Jumala käyttäisi hänen tekojensa sovittavaa arvoa sieluraukkojen hyväksi, niin hän voi varmasti toivoa Jumalan kuulevan hänen anomuksensa ja auttavan kärsiviä kirkon jäseniä.” – New Catholic Encyclopedia.
Miten voimakas vakuus annetaan siitä, että näistä yrityksistä on hyötyä? Edellä mainittu tietosanakirja jatkaa:
”Koska näiden hyvien tekojen sovellutus riippuu asianomaisen anomuksesta Jumalalle, ei ole olemassa ehdotonta vakuutta siitä, että jonkun rukoukset auttavat mitään nimenomaista kiirastulessa olevaa sielua tai ketään niistä heti paikalla. Mutta Jumalan armo ja rakkaus niitä kiirastulessa olevia sieluja kohtaan, jotka ovat jo niin lähellä Häntä, saa Hänet epäilemättä jouduttamaan heidän vapauttamistaan puhdistuskaudesta, kun uskovaiset maan päällä rukoilevat sen puolesta.”
Näin ollen ei anneta mitään varmaa vakuutta siitä, että niiden hyväksi suoritetut teot, joiden uskotaan olevan kiirastulessa, saisivat todellisuudessa mitään aikaan. Eikä sellaisen vakuuden antamiselle ole mitään perusteitakaan, sillä Raamattu ei anna sitä. Siinä ei ole edes sanaa ”kiirastuli”. Uusi katolinen tietosanakirja tunnustaakin: ”Loppujen lopuksi katolinen kiirastulioppi pohjautuu perinteeseen eikä Pyhään Raamattuun.” – 11. osa, s. 1034.
Myönnettäköön, ettei perinne ole välttämättä paha asia, mutta tämä nimenomainen perinne on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Raamattu ei opeta, että ”sielu” säilyy ruumiin kuollessa. Näin ollen sitä ei tietenkään voida panna kiirastuleen puhdistuskaudeksi. Siksi Jeesuksen Kristuksen juutalaisille uskonnollisille johtajille osoittamat sanat voitaisiin oikein osoittaa kiirastulioppia opettaville: ”Te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’.” – Matt. 15:6–9.
Harkitse myös kiirastulessa olevien auttamiskeinoja sen valossa, mitä Pyhässä Raamatussa opetetaan. Kuten olemme havainneet Uudesta katolisesta tietosanakirjasta, rukous on yksi hurskas teko, jonka otaksutaan voivan auttaa kiirastulessa olevia sieluja. Sellaisista rukouksista benediktiinien julkaisema kirjanen sanoo:
”Lyhyestä mutta kiihkeästä rukouksesta on usein enemmän hyötyä sieluraukoille kuin pitkästä rukouksesta, jossa keskittyminen on puutteellista. Lukemattomia ovat ne lyhyet palavat rukoukset, joiden perusteella kirkko on myöntänyt aneita ja jotka kaikki voidaan käyttää sieluparkojen hyväksi. . . . Miten helposti me voimmekaan esittää monin verroin enemmän näitä lyhyitä, tulisia rukouksia päivän aikana siirtyessämme askareesta toiseen ja silloinkin, kun kätemme ovat täynnä työtä! . . . Kuinka monelle kiirastulessa olevalle sielulle voisimmekaan hankkia lievityksen tai vapautuksen, jos me usein päivän mittaan esittäisimme poismenneitten puolesta tämän lyhyen rukouksen, josta kirkko myöntää aneita: ’Anna heille ikuinen lepo, Herra, ja anna jatkuvan valon loistaa heille. Levätkööt he rauhassa. Aamen.’ (300 päivän ane joka kerta. ’Manual of Indulgences’ [Aneitten käsikirja], s. 582.) Jos me toistamme kiihkeän hartaasti pyhiä nimiä ’Jeesus, Maria, Joosef’, voidaan saada seitsemän vuoden ane joka kerta.” – Assist the Souls in Purgatory, julk. Benedictine Convent of Perpetual Adoration.
Tuntuuko sinusta oudolta, että kolmen nimen toistaminen olisi kahdeksan kertaa tehokkaampi kuin huomattavasti pitempi, viisitoista sanaa käsittävä rukous? Hyväksyykö Jumala rukouksen toistamisen uudelleen ja uudelleen? Jeesus Kristus sanoi tästä: ”Kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan.” – Matt. 6:7, 8.
Raamattu rohkaisee esittämään sydämestä lähteviä rukouksia eikä hokemaan ulkoa opittuja sanoja uudelleen ja uudelleen.
Ei pidä myöskään unohtaa rahan osuutta kiirastuliopin yhteydessä. Voidaan tietenkin väittää, että halu hankkia varoja kirkolle ei ole syynä tähän oppiin. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ne uskonnolliset järjestöt, jotka kannattavat kiirastulioppia, ovat mielissään saadessaan aineellisia uhreja. Kirkko ei koskaan estä ketään yrittämästä ostaa itselleen tai jollekulle toiselle poispääsyä kiirastulessa. Kirkko ei koskaan edes sano kenellekään, että hänen olisi parempi käyttää vähäisiä aineellisia varojaan elämän välttämättömyyksiin. Vuosisatoja rikkaat ja köyhät ovat täyttäneet uskonnollisten järjestöjen rahakirstut siinä toivossa, että voisivat lyhentää itseltään tai omaisiltaan kiirastulessa vietettävää aikaa. Kirjailija Corliss Lamont toteaa kirjassaan The Illusion of Immortality (Kuolemattomuuden illuusio):
”Vainajiin liittyvät uskonnolliset menot ovat merkinneet suunnattomia rikkauksia kirkolle. Näin on ollut varsinkin roomalaiskatolisuudessa ja idän ortodoksisissa uskonnoissa, joissa pannaan paljon painoa messuille, rukouksille ja muille palveluksille, joita suoritetaan kuolleitten, kuolevien ja kaikkien niiden hyväksi, jotka jollain tavoin ovat huolestuneita tulevasta tilastaan.
”Keskiajan alusta lähtien katolinen kirkko on hankkinut yksistään aneitten myöntämisestä suunnattomia summia sekä rikkailta että köyhiltä. Nämä aneet, joita annetaan vastineeksi rahasta, almuista tai muunlaisista anneista, saavat aikaan sen, että kyseisen ihmisen sielu tai jonkun kuolleen sukulaisen tai ystävän sielu säästyy kaikelta tai osalta sille määrätystä rangaistuksesta kiirastulessa. . . . Venäjällä ortodoksinen kirkko keräsi valtavia rikkauksia samanlaisilla kuolleitten puolesta esitetyillä esirukouksilla. Sen lisäksi, että työläiset ja talonpojat, jotka halusivat lievennystä jumalalliseen rangaistukseen, antoivat säännöllisesti rahaa kirkolle, monet aateliston ja yläluokan jäsenet antoivat lahjoituksia luostareille ja kirkoille sillä edellytyksellä, että heidän sielujensa puolesta esitettiin rukouksia joka päivä heidän kuolemansa jälkeen.”
Jos olisi totta, että sellaiset aineelliset uhrit hyödyttäisivät kuolleita, niin se merkitsisi, että Jumala olisi kiinnostunut rahasta. Mutta hän ei tarvitse kenenkään rahaa tai aineellista omaisuutta. Puhuen henkeytetyn psalminkirjoittajan kautta Jumala julistaa: ”En minä ota härkiä sinun talostasi enkä kauriita sinun tarhoistasi. Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni. Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on.” – Ps. 50:9–12.
Kaikki maailman rikkaudet eivät todellakaan voi auttaa kuollutta. Raha ja aineellinen omaisuus eivät voi edes pelastaa häntä kuolemasta. Raamattu sanookin: ”He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan. Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.” – Ps. 49:7–10.
Ei voi olla epäilystäkään siitä, että yritykset auttaa kuolleita ovat epäraamatullisia. Oppi, jonka mukaan elävät voivat auttaa kuolleita, on vain pannut raskaan taakan ihmisten kannettavaksi. Mutta Jumalan sanan tuntemus vapauttaa tästä väärästä ajatuksesta. Se voi antaa meille todellisen kannustimen tehdä parhaamme, niin kauan kuin perheenjäsenemme ovat vielä elossa, saadaksemme heidät tuntemaan, että heitä tarvitaan, rakastetaan ja arvostetaan. Heidän kuolemansa jälkeen on liian myöhäistä hyvittää ystävällisyyden ja huomaavaisuuden laiminlyömistä.
[Kuva s. 62]
Taolaisia menoja, joiden sanotaan vapauttavan sielun kiirastulesta
[Kuva s. 63]
Katolisia menoja, joiden sanotaan auttavan kiirastulessa olevia sieluja