että tulee tehdä hyvää kaikille ihmisille tilaisuuden mukaan, mutta erityisesti kristityille tovereille. – Luuk. 10:30–37; Gal. 6:10.

Kuitenkin voivat antautuneet kristityt mennä harhaan halutessaan karttaa ystävyyttä maailman kanssa. Koska he ovat antautuneet tekemään Jumalan tahdon kristittyinä evankeliumin palvelijoina, niin he saattavat olla taipuvaisia ajattelemaan, että he voivat antaa toisille ainoastaan hengellistä apua, mutta niin ei ole. Se on tärkeintä, mutta on aikoja, jolloin lähimmäinen tarvitsee aineellista apua, ja silloin sitä tulee antaa, jos kykenee niin tekemään, vaikka ei pidäkään sallia liikatunteellisuuden viedä itseään äärimmäisyyksiin.

Niin, vaikka kristitty onkin aina valmis antamaan aineellista apua varojensa ja toisen tarpeitten mukaan, niin hän ei saa koskaan unohtaa, että kaikki vanhurskautta rakastavat maailmassa ovat nykyisin suuressa tarpeessa hengellisessä merkityksessä; heiltä puuttuu tieto ja ymmärrys Jehova Jumalasta, hänen nimestään, Sanastaan ja päätöksestään sekä hänen tahdostaan heidän suhteensa. Ahkeruus tämän hengellisen tarpeen tyydyttämisessä on paras tapa, millä kristityt voivat osoittaa rakkautta, sillä vankka ”viisaus on suojaksi samoin kuin raha on suojaksi, . . . tiedon etuus on, että viisaus varjelee elossa omistajansa”. – Saarn. 7:13, Um.

Kristityltä vaaditaan paljon lähimmäisenrakkautta, jotta hän voisi mennä säännöllisesti talosta taloon jättäen huomioon ottamatta loukkaukset, välinpitämättömyyden ja mitä kaikkea lieneekään ja tehdä siten kaikenlaisen sään vallitessa kehottaakseen toisia oppimaan Jumalan varaukset iankaikkisen elämän saamiseksi. Nämä eivät tekisi kaikkea tätä samanaikaisesti, jos he rakastaisivat maailmaa. Onko meidän siis rakastettava maailmaa? Ei! Onko meidän rakastettava lähimmäistämme? On!

Sananlaskun takana oleva ajatus

SANANLASKUSSA on sanottu olevan ”suuri määrä viisautta sisällytettynä mahdollisimman harvoihin sanoihin”. Heprealainen sananlaskuja tarkoittava sana mešalím merkitsee vertailua. Se on merkitykseltään laajempi kuin suomalainen sana, minkä me ymmärrämme merkitsevän sananpartta, joka kiinteässä, mieleenpainuvassa muodossa esittää itsenäisen ajatuskokonaisuuden.

Sananlaskua voitaisiin verrata jyvään, jolla vaikka se onkin pieni itsessään, on kyky laajentua ja lisääntyä, kunnes se voi varata ravintoa miljoonille. Sananlasku on myös kuin kallisarvoinen timantti, mikä vaikka se onkin pieni kooltaan, saattaa kätkeä sisäänsä omaisuuden. Jopa lapsikin, jonka voimat ovat vähäiset, voi kätkeä ja kantaa mukanaan timantin. Mutta jos timantin arvo olisi raudassa tai jossain muussa halvemmassa metallissa, tarvittaisiin monien voima kuljettamaan sitä paikasta toiseen. Samoin on sananlaskujen laita, jotka ovat kallisarvoisia henkisessä ja moraalisessa viisaudessaan; ne ovat kyllin pieniä kuljetettaviksi ja säilymään heikoimmassakin muistissa, mutta kuitenkin verrattomia opetusarvoltaan.

Muinaisina aikoina, jolloin kirjat olivat harvinaisia, oli luonnollista, että huomiot elämästä ja tavoista supistettiin mahdollisimman harvoiksi sanoiksi ja painettiin muistiin. Ihmiset kuljettivat näitä sanontoja ympäriinsä ja lainasivat niitä aika ajoin suojakeinoinaan. Raamatun Sananlaskujen kirjan tarkoitus on lausuttu näillä sanoilla: ”Viisauden ja kurin oppimiseksi, ymmärryksen sanojen ymmärtämiseksi, taitoa tuovan kurin, vanhurskauden, oikeuden ja vilpittömyyden saamiseksi, mielevyyden antamiseksi yksinkertaisille, tiedon ja taidollisuuden nuorille.” – Sananl. 1:2–4.

Monet sananlaskut eivät syntyneet vain yhden, vaan useiden viisaiden miesten kokoamista kokemuksista ja havainnoista. Siksi lordi Russellin epigrammi kuvailee sananlaskun ”monien viisaudeksi ja yhden sukkeluudeksi”. Jotkut sananlaskut ovat saaneet alkunsa yleisistä tilanteista jokapäiväisessä elämässä eri aikoina, minkä tunteminen on välttämätöntä, jotta voisi tietää, miten sananlasku syntyi ja miten se on ymmärrettävissä ja sovellettavissa. Käsittääksemme selvästi Sananlaskuihin sisältyvän viisauden pohjimmaisen, käytännöllisen arvon, tarkastakaamme niistä muutamia ja sitä, mitä ne opettavat.

SANANLASKUT 17:19

”Joka toraa rakastaa, se rikkomusta rakastaa; joka ovensa korottaa, se hankkii kukistumistaan.”

Monissa osissa Palestiinaa juutalaisten oli pakko pitää pihojensa ja talojensa ovet hyvin matalina, vajaan metrin korkuisina, estääkseen hevosilla ratsastavien miesten pääsyn pihoillensa ja taloihinsa turmelemaan heidän tavaroitaan. Se, joka teki korkean portin tai oven, sai varautua onnettomuuteen. Sananlasku voisi puhua myös suusta ovena, joka korotetaan korkealle kerskailulla ja pöyhkeällä puheella. Sellainen puhe helposti sytyttää ja ylläpitää riitaa, mikä johtaa kukistumiseen.

SANANLASKUT 20:14

”’Se on huonoa, huonoa!’ sanoo ostaja ja menee tiehensä. Sitten hän kehuskelee itseään.” (Um)

Tämä on yleinen sananlasku itämailla. Ostaja sanoo myytävänä olevaa tavaraa ”huonoksi”. Hintaa alennetaan. Hän ostaa sen ja lähtee pois kerskaillen viisaan menettelynsä johdosta. Tavaran väittäminen huonoksi ei vaadi mitään taitoa tai kokemusta, mutta oikean hinnan määrääminen tavaralle vaatii tietoa ja arvostelukykyä. Jos ostaja riistää myyjältä sanomalla tavaraa ”huonoksi”, hänellä on vähän aihetta kerskaamiseen. Hän on tehnyt väärin tuolle toiselle ja itselleen. Hän on pettänyt lähimmäiseltään rahaa, ja hän on vahingoittanut omaatuntoaan ja todennäköisesti kadottanut lähimmäisensä luottamuksen. Hänellä on siksi vain vähän syytä kehuskeluun.

SANANLASKUT 21:1

”Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo.”

Sananlasku viittaa itämaiseen maan kastelemismenetelmään. Yhdestä virrasta on kaivettu useita kanavia, ja avaamalla jonkin tietyn sulun viljelijä voi ohjata virran, mihin osaan hän haluaa. Samoin Jehova voi ohjata kuninkaan ajatuksia sopusoinnussa tahtonsa ja määräystensä kanssa. Tässä on myös osoitettu, että Jehova hallitsee ihmisen henkeä siten, että hänellä on pääsy hänen sisimpiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa – voima, mitä ihmishallitsijat eivät voi väittää omaavansa.

SANANLASKUT 25:13

”Kuin lumen viileys elonaikana on luotettava lähetti lähettäjälleen: herransa sielun hän virvoittaa.”

Vain harvoilla idässä on lumivarastoja, ts. maan alle kaivettuja paikkoja, joihin on varastoitu lunta kesäkäyttöä varten. Libanonin ja Hermonin lunta pantiin viiniin tai johonkin muuhun juomaan, jotta se olisi ollut virkistävää elonkorjuuaikana. Mutta tavalliset ihmiset jäähdyttivät juomansa yksinkertaisella haihdutusmenetelmällä. He kastoivat kangaspalan veteen, käärivät sen pullon ympärille ja panivat sitten pullon riippumaan kuumaan auringonpaisteeseen. Haihtuminen poisti viinistä lämmön, ja toimenpide jäähdytti viinin melkein jääkylmäksi. Hyvät uutiset ovat yhtä virkistäviä sielulle kuin viileä juoma elonkorjuuaikana.