Puhu hyvästä sydämestä!
”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” – Matt. 12:34–37.
1. Kenelle ihminen on kiitollisuuden velassa puhekyvystään, ja miten hänen tulee katsella sitä?
ÄLYLLINEN puhe on yhtä vanha kuin ihmiskuntakin. Siitä päivästä lähtien, jona ihminen luotiin, oli puhekyky yksi hänen Jehovalta saamistaan lahjoista. Se on totisesti suuri aarre. Kuinka siunattuja ihmiset ovatkaan voidessaan helposti vaihtaa ajatuksia keskenään puhekyvyn avulla! Se on niin yleinen ihmiskunnassa, että monet pitävät sitä selviönä eivätkä pysähdy koskaan ajattelemaan antaakseen kiitoksen suurelle Luojalle puhumisen ihmeteltävästä edusta. Mutta miten vaikeata olisikaan suorittaa monia jokapäiväisiä velvollisuuksiamme, jollei olisi puhekykyä! Kuuromykkien pulmien huomioimisen hetken aikaa pitäisi saada kuka tahansa vakuuttuneeksi siitä suuresta viisaudesta ja älystä, mitä Jehova käytti valmistaessaan maallisen luomakunnan korkeimman lajin, ihmisen. Meidän pitäisi kiittää Jehovaa joka päivä puhumiskyvystämme.
2. a) Miten ihmisruumis on yhteistoiminnassa hyvän puheen aikaansaamiseksi? b) Mikä selitys hyvästä puheesta ja huonosta puheesta on Raamatussa?
2 Jehova laati ihmisen suun, kielen ja kurkun niin, että ihminen voi puhua hyviä asioita. Nämä ihmisruumiin osat toimivat yhdessä riippuvaisina ruumiin muista osista. Jos niitä tulee käyttää hyvien asioitten puhumiseen, niin kuin Jehovan päätös oli, niin toisten ruumiin osien täytyy olla yhteistoiminnassa. Puhekyvyn oikea käyttö on riippuvainen siitä, mitä on mielessä ja sydämessä. Kun me kuulemme ihmisen puhuvan hyviä asioita Luojan ylistykseksi, niin me havaitsemme, että hänen mielensä ja sydämensä on valmennettu Jumalan Sanan mukaisesti. Hän on varastoinut totuutta talteen, niin kuin hyviä aarteita kootaan. Kaikki ihmiset eivät puhu hyviä asioita, ja Jeesus sanoi syyn siihen: ”Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmistä puu tunnetaan. Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” – Matt. 12:33–37.
3. a) Miksi yleensä ketkään puhuvat pahoja asioita? b) Mitä valoa tähän antavat Matteuksen 15:1–11:ssa olevat Jeesuksen sanat?
3 Mikä on syynä tähän ihmisten erilaisuuteen, niin että jotkut puhuvat ylistystä Jumalalle ja toiset pilkkaavat? Ihmiskunnan historia vastaa. Ero on ollut olemassa kapinasta lähtien, kun Saatana Perkele puhui Jumalaa vastaan Eedenin puutarhassa ja kun Aadam ja Eeva rikkoivat Jumalan käskyä vastaan ja tulivat myöskin Jumalan tahdon vastustajiksi. Heidän mielensä ja sydämensä saastuivat valheista ja vääristä ajatuksista, ja tällainen on se perintö, mikä on jäänyt ihmiskunnalle. Jotkut ihmiset koettavat olla puhuvinaan hyviä asioita, mutta heidän vaikuttimensa eivät ole hyvät, kuten heidän hedelmistään näkyy. He vääristelevät sanoja etsien omaa etuaan ja koettaen saada ihmisiltä kunniaa. Nämä ovat ulkokullattuja samoin kuin fariseukset ja kirjanoppineetkin olivat, joita Jeesus kohtasi lähellä Jerusalemia: ”Silloin tuli fariseuksia ja kirjanoppineita Jerusalemista Jeesuksen luo, ja he sanoivat: ’Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan aterialle.’ Mutta hän vastasi ja sanoi heille: ’Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”, ja: ”Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman”. Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: ”Se, minkä sinä olisit ollut minulta saapa, on annettu uhrilahjaksi”, sen ei tarvitse kunnioittaa isäänsä eikä äitiänsä. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. Te ulkokullatut, oikein Esaias ennusti, sanoen: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he opettavat oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä”.’ Ja hän kutsui kansan tykönsä ja sanoi heille: ’Kuulkaa ja ymmärtäkää. Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen’.” – Matt. 15:1–11.
4. a) Mikä aiheuttaa ihmisen saastumisen puheen kysymyksessä ollessa? b) Minkä Roomalaiskirjeen 12:1, 2 osoittaa keinoksi, jonka avulla voi muuttua niin ettei tee niin kuin maailman ihmiset tekevät?
4 Jeesuksen sanojen mukaan täytyy ihmissydämen olla sopusoinnussa Jumalan kanssa, jotta ihminen voisi puhua oikein. Nykyään voi kuulla monenlaisia oppeja ja selityksiä. Tieteen ja opetuslaitosten niin sanotut oppineet esittävät outoja teorioita, ja niitä toistellaan kaikilla nykyaikaisen propagandan keinoilla. Heidän lausuntojaan täytyy seuloa. Me voimme kuulla sanottavan monenlaista, mutta me voimme Jumalan Sanasta löydettävän täsmällisen tiedon perusteella päättää, mikä on hyvää ja hyväksyttävää ja mikä ei. Me emme saastu, jos me kuulemme jotain pahaa, mutta jos me toistamme sitä pahaa tai harjoitamme pahaa, niin me olemme väärässä. Koska me olemme syntyneet huonossa ympäristössä tässä maailmassa, niin meidän täytyy päättää välttää noiden pahojen asioitten vaikutusta ja käyttää puhekykyämme oikeilla tavoilla. Epätäydelliselle ihmiselle ei ole itsestään luonnollista puhua vain hyvää. Hänen täytyy valmentaa mieltään ja antautua kokonaan kaiken hyvän Lähteelle, Jehova Jumalalle. Siten hän saa perustuksen hyvän puhumiselle ja hyvän tekemiselle. Apostoli Paavali esitti asian näin: ”Niin minä Jumalan armahtavaisen laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” – Room. 12:1, 2.
5. Millaiset hengelliset kyvyt täytyy Filippiläiskirjeen 4:6–8 mukaan muodostaa, ja mikä siitä on seurauksena?
5 Miten me voimme tehdä tämän? Meidän täytyy päättäväisesti ryhtyä voimakkaisiin ponnistuksiin, ja meidän täytyy saada apua rakentaaksemme ja vahvistaaksemme hengenvoimiamme tehdäksemme hyvää kielellämme. Meidän täytyy etsiä Luojan apua. ”Kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne [hengenvoimanne, Um] Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu [hyve, Um] ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.” (Fil. 4:6–8) Oikean valmennuksen avulla me voimme saada tosi viisauden ja muodostaa oikeat vaikuttimet sydämessämme, mikä aikaansaa oikean puhumisen. ”Viisaan sydän tekee taitavaksi hänen suunsa ja antaa tehoa hänen huultensa opetukselle.” – Sananl. 16:23.
KIELI TARVITSEE TARKKAILUA
6. Mitä Jaakobin 3. luvun alkujakeet sanovat kielen hallitsemisen suurista pulmista?
6 Se, että joku on kristitty ja on esittänyt ruumiinsa eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, ei merkitse, että hän voisi ilman muuta suistaa kielensä. Kristillisyyden alusta pitäen kielen kesyttäminen asetti pulman. Opetuslapsi Jaakob painottaa tätä pulmaa 3. luvun 2. jakeessa: ”Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.” Sitten hän jatkaa osoittaen, miten ihminen on oppinut hallitsemaan hevosia suitsilla tai ohjaamaan suuria laivoja pienellä peräsimellä, mutta tuo ruumiin pieni kieli asettaa suuremman pulman. Se on kuin pieni tuli, mikä voi hävittää suuren metsän. ”Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous.” – Jaak. 3:7–10.
7. a) Miten me tiedämme, ettei Jaakob halua kenenkään luopuvan yrittämästä puheensa hallitsemista? b) Mitä vaaditaan Jaakobin 3:13–18 mukaan, jotta voisi puhua oikein?
7 Sanooko Jaakob, että meidän pitäisi tunnustautua häviölle joutuneiksi tai luopua taistelustamme kielen valvomisessa? Onko tämä toivotonta taistelua? Eikö taistelu hyödytä mitään? Jos näin olisi, niin tuskinpa hän olisi jatkanut päätelmiään sanoen: ”Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä? Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeaa vettä.” (Jaak. 3:10–12) Ei ole tosiaankaan sopivaa, että ihmiset käyttävät väärin puhekykyään kiroamalla toisia ihmisiä tai puhumalla heistä pahaa. Tämän pulman voittamisen ainoa peruste löydetään siihen viisauteen mukautumisesta, mikä tulee ylhäältä. Tämän viisauden omimiseksi tarvitaan nöyryyttä, ja ihmisellä täytyy olla halu käyttäytyä oikein. Valehteleminen, kerskuminen, kiroaminen tai puheen muut väärät käyttötavat ovat maallista tai demonista alkuperää. Ainoastaan ylhäältä tuleva viisaus voi voittaa väärät taipumukset, mitkä saaneena epätäydellinen ihminen syntyy. Meidän täytyy pyrkiä Jumalan Sanan tutkimisesta tulevaan viisauteen, mikäli aiomme saada kielen puhumaan sitä, mikä on puhdasta, rauhaisaa ja vanhurskasta. (Lue Jaakobin 3:13–18.)
8. Mikä on kielen hallinnan ja puhtaan palvonnan keskinäinen suhde?
8 Jos Jaakobin ajatus olisi ollut, ettei kannata yrittääkään kesyttää kieltä, koska sen tekeminen on mahdotonta, niin me voisimme yhtä hyvin antaa kielen olla omissa oloissaan, jolloin olisi turha yrittää työskennellä Jumalan kanssa. Mutta hän ei sanonut niin. Yhdistäen kielen hallinnan puhtaaseen palvontaamme Jaakob kehotti: ”Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” – Jaak. 1:26, 27.
9. a) Mitkä vaikuttimet voivat aiheuttaa puhetta, mikä johtaa epäsopuun, ja miksi sellaista puhetta tulee välttää? b) Kuka saa siunauksen 1. Pietarin kirjeen 3:8–12 mukaan?
9 Säilyttääkseen siis palvontansa saastumattomana Jumalan edessä henkilön täytyy oppia noudattamaan itsehillintää ja puhumaan Jumalan vanhurskauden mukaisesti. Se ei saa olla vihasta johtuvaa puhetta, mikä aiheuttaisi epäsopua. ”Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä.” (Jaak. 1:19, 20) Ne, joille Jaakob kirjoitti, taistelivat keskenään ja puhuivat toisiaan vastaan ylpeinä ja kerskuen. Heille piti osoittaa tarpeelliseksi kielen hallinta ja seurakunnan rauhan säilyttäminen. Vain sydämessä olevat huonot vaikuttimet aikaansaavat panettelevaa puhetta. Jaakob mainitsi kateuden, riidan, kerskumisen ja valehtelemisen ja osoitti, miten ne aiheuttavat epäjärjestystä. Jos jollakulla on vihaa veljeänsä kohtaan, niin se ilmenee hänen puheessaan. Jos hän on kateellinen toisen etujen ja siunausten suhteen tai haluaa itse olla nähtävillä tai huomattu, niin hän saattaa kulkea repimässä toverilleen osoitettua arvonantoa. Jotkut saattavat ajatella, että he eivät ole kyllin huomattuja, ja haluavat esiintyä edullisemmassa valossa, ja niin he panettelevat ja herjaavat ja aiheuttavat riitaa. He osoittautuvat epäkypsiksi, ’kelvottomiksi miehiksi’. ”Kelvoton mies kaivaa toiselle onnettomuutta; hänen huulillaan on kuin polttava tuli. Kavala mies rakentaa riitaa, ja panettelija erottaa ystävykset.” (Sananl. 16:27, 28) Sen tähden hän menettää kypsien kristittyjen silmissä kaiken arvonannon, sen sijaan että hän riidan kylväjänä saisi toisten huomiota ja kunnioitusta. – 1. Piet. 3:8–12.
RAUHAN SÄILYTTÄMINEN
10. Mitkä aiheuttaa riitaa veljien keskuudessa?
10 Käsiteltyään kielen kesyttämistä Jaakob puhuu veljien keskuudessa olevista taisteluista ja riitaisuuksista. On täytynyt olla vuorovaikutusta tässä hengessä, sillä muuten ei olisi ollut taisteluita. Yksi ihminen ei voi taistella itsekseen. Täytyy olla joku toinen taistelemassa hänen kanssaan. Jos olisi ollut ainoastaan yksi henkilö, jolla olisi ollut paha sydän ja joka ei olisi suistanut kieltään, niin Jaakobin olisi tuskin tarvinnut kirjoittaa siten kuin hän kirjoitti. Tuollainen tilanne veljien keskuudessa olisi voitu välttää, jos asioita olisi hoidettu oikein pyrkien rauhaan.
11, 12. a) Mikä on Daavidin hyvä esimerkki itsehillinnässä? b) Selitä Jeesuksen Matteuksen 18:15–17:ssä esittämä erimielisyyksien selvittämissääntö.
11 Miten rauha voidaan säilyttää, kun joku puhuu loukkaavasti? Ensimmäiseksi tulee muistaa, ettei vastata samanlaisella puheella. Kun joku veli loukkaa sinua yksilönä, niin sinä voit käyttää samaa päättäväistä itsehillintää, mitä Daavidkin, joka kirjoitti: ”Minä sanoin: ’Minä pidän vaelluksestani vaarin, etten kielelläni syntiä tekisi. Minä pidän suustani vaarin ja suistan sen, niin kauan kuin jumalaton on minun edessäni.’” (Ps. 39:2) Tätä periaatetta on hyvä noudattaa olimmepa sitten tekemisissä maailman jumalattomien ihmisten tai meitä loukkaavien veljien kanssa. Meidän täytyy hallita henkemme sallimatta minkään äkillisen vihan tai vastenmielisyyden, mikä voi herätä äkisti, järkyttää itseämme pois tasapainosta. Hallintakyky on hengellisen kypsyyden merkki. Asiat voidaan useimmiten oikaista menemällä loukkaajan luo yksityisesti sallimatta kulua paljon aikaa. Tämän säännön Jeesus esitti Matteuksen 18:15–17:ssä monien pulmien ratkaisuksi.
12 Kun hyväsydäminen loukkaaja näkee erehdyksensä, niin hän myöntää sen ja pyytää anteeksi siltä, jota hän on loukannut. Meidän tulisi tosiaan Jumalan palvelijoina olla valmiit ja halukkaat antamaan anteeksi. Jaakob kehottaa näin antamaan anteeksi osoittamalla, että me kaikki saatamme erehtyä kielenkäytössä ja että yksikään meistä ei ole täydellinen. Jos asia voidaan selvittää kahden henkilön kesken ja se voidaan tunnustaa ja antaa anteeksi, niin se ei mene pitemmälle, eikä ole syytä sen joutua kenenkään seurakunnassa olevan tietoon aiheuttamaan ilkeitä tunteita tai muodostamaan puolueita. Vain silloin kun loukkaaja ei halua kuunnella, käy viimeisenä keinona välttämättömäksi kysyä seurakunnan palvelijoiden neuvoa ja ehkä antaa heidänkin puhua loukkaajalle.
13. Miten kristittyjen täytyy harjoitella kielen valvontaa käsitellessään veljien tekemiä rikkomuksia?
13 Eräs tilaisuus kielen suistamiseen arvonannosta seurakunnan rauhaa ja ykseyttä kohtaan on siinä yhteydessä, kun kristillisen seurakunnan joku jäsen rikkoo Jumalan lakia. Kun me kuulemme, että joku on hairahtunut tai jopa eksynyt moraalittomuuteen, niin ei ole sopivaa juoruta siitä ympäri ja aiheuttaa hämminkiä. Senlaatuiset asiat ovat seurakunnanpalvelijoitten hoidettavia, sillä he edustavat seurakuntaa, ja se, joka hallitsee kielensä, puhuu heille. Kenenkään ei tule tavoitella huomiota kertomalla jokaiselle kaikkea mitä tietää, vaan harkita asianmukaisessa nöyryydessä seurakunnan etua kokonaisuudessaan. Päättäköön seurakunnan komitea, mihin toimenpiteeseen on ryhdyttävä ja mikä tieto on annettava seurakunnalle. Jos sinä olet kuullut jotain, mikä on tosiaan väärää, ja sinä menet levittämään sitä ympäri, niin sinä joudut panettelijoiden luokkaan. ”Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, säilyttää asian.” – Sananl. 11:13.
14. Mikä vaikutus rakkauden täyttämällä sydämellä on kuria saaneita rikkojia koskevaan puheeseen?
14 Kun asia on käsitelty yksityiskohtaisesti loukkaajan kanssa tai jos seurakunta on käsitellyt rikkomuksen, mikä vaatii jäsenen koeajalle panoa tai erottamista, ja kun veli tai sisar on jonkin ajan kuluttua otettu takaisin, niin ei kukaan voi hyötyä siitä, että jauhaa jatkuvasti tehtyä rikosta. Missä on veljiin kohdistuva rakkaus sellaisessa puhumisessa? Kun jokin on selvitetty ja annettu anteeksi, niin antakaa sen raueta. ”Joka rikkeen peittää, se rakkautta harrastaa; mutta joka asioita kaivelee, se erottaa ystävykset.” – Sananl. 17:9.
15, 16. a) Mitä rikkojalle anteeksi antaminen merkitsee, ja miten Jeesus osoitti todellisen anteeksiantamisen välttämättömyyden? b) Kuinka Paavali osoitti nöyryyden ja anteeksiannon tarpeellisuuden?
15 Tämä ei ehkä ole maailman menettelytapa, mutta se on rakastavien kristittyjen menettelyohje. Kun Jeesus opetti Matteuksen 6:9–13:ssa kerrotun mallirukouksen, niin hän opetti meille pääasiat, ja siitä, mitä hän sanoi, meidän pitäisi oppia tietämään, kuinka tärkeätä on tosiaan antaa anteeksi loukkaajalle ja pyrkiä rauhaan kaikkien ihmisten kanssa. ”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:14, 15) Annatko sinä anteeksi ihmisille, jotka rikkovat, vai ajatteletko sinä vain antavasi anteeksi? Webster sanoo: ”Anteeksianto ei merkitse luopumista ainoastaan kaikista hyvityksen ja korvauksen vaatimuksista, vaan myöskin kaikesta mielipahasta tai koston halusta.” Kun sinä olet joutunut osalliseksi johonkin asiaan ja sinä olet suostunut antamaan anteeksi sinua vastaan rikkoneelle, niin säilytätkö sinä vielä jotakin mielipahaa, vai voitko sinä tervehtiä sitä veljeä ja kohdella häntä veljenä niin kuin tätä loukkausta ei olisi tapahtunutkaan? Se saattaa olla kova koetus sinun rakkaudellesi, mutta jos sinulla on koston tai mielipahan tunne, niin sinä et ole todellisuudessa antanut hänelle anteeksi. Vaikka sinä oletkin saattanut olla erittäin vihainen silloin, niin jos sinulla on itsehillinnän henki, niin sinun kasvoiltasi on saattanut heijastua tietoisuus, että sinäkin voit loukata jolloinkin, ja sinä olet hillinnyt kielesi.
16 Paavali sanoi galatalaisille (6:1): ”Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen.” Ja hän sanoi efesolaisille (4:31, 32): ”Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.” Jos Jehova ja Kristus Jeesus, jotka eivät voi tehdä mitään rikkomusta, voivat rakkaudellisesti ja täydellisesti antaa anteeksi toisten rikkomukset, niin emmekö me, epätäydelliset ihmiset, voi asianmukaisessa nöyryydessä todella antaa anteeksi toisillemme?
MUITA KIELEN RIKKOMUKSIA
17, 18. a) Miksi säädytön puhe ei ole sopiva kristityille evankeliuminpalvelijoille? b) Millaista keskustelua kypsät kristityt ylläpitävät? c) Miten me voimme selittää sen, että yleensä kukaan haluaa puhua säädyttömiä?
17 Se, mikä tässä maailmassa on yleisesti suosittua, ei useinkaan ole oikein. Koska maailma turmeltuu yhä enemmän, niin ihmisten moraali ja yleinen siveellisyys turmeltuvat myöskin. Siksi meitä on kehotettu lakkaamaan muodostumasta tämän asiainjärjestelmän mukaan ja muuttumaan muuttamalla mielemme. Monien maailman huomattujen huvittajien ja suosittujen puhujien esimerkki ja keskustelun suuntaus kerhoissa, seurustelupiireissä ja jopa kouluissakin lasten keskuudessa on vihjeenä siitä, että säädytön puhe tekee huomatuksi ja suosituksi. Lapset, jotka tarkkailevat toisia, voivat johtua uskomaan, että kiroilu ja säädytön puhe ovat todistus siitä, että henkilö on aikuinen ja miehekäs, mutta todellisuudessa se todistaa ainoastaan hänen maailmallismielisyyttään. Yli tuhat yhdeksänsataa vuotta on kristityillä ollut apostoli Paavalin henkeytetty ohje: ”Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne – niin kuin pyhien sopii – älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.” – Ef. 5:3, 4; Kol. 3:5–8.
18 Kun palaamme takaisin Jaakobin 3:11:nnen sanoihin, niin voiko meidän puhelähteemme antaa sekä makeaa että kitkerää vettä? Miten on selitettävissä, että henkilö haluaa puhua ruokottomuuksia tai pahoja asioita milloinkaan, silloinkaan kun hän on kosketuksissa maailman ihmisten kanssa maallisessa työssä? Onko hän kristitty evankeliuminpalvelija ainoastaan ollessaan seurakunnan kokouksessa? Kun sinä olet toisten joukossa, niin mistä sinä puhut? Puhutko sinä aina maallisista asioista, vai teetkö sinä tavaksesi kohottaa keskustelun tasoa puhumalla hengellisistä eli rakentavista asioista? Kun sinulla on tilaisuus olla veljiesi parissa, niin puhutko sinä viimeisistä elokuvista tai urheilutapahtumista, päivittäisistä juoruista tai häväistysjutuista? Kristus Jeesus antaa meille vastaukset kaikkeen tähän Matteuksen 15:18–20:ssa: ”Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. Nämä ihmisen saastuttavat.” Asia juontaa siis juurensa siitä, mitä ihminen on pannut syvälle sydämeensä. Siitä, mikä häntä todellisesti kiinnostaa, hän puhuu säännöllisesti ja halukkaasti.
19. a) Miten meidän täytyy Galatalaiskirjeen 5:16–26 valossa katsella sitä tapaa, millä joku käyttää puhumiskykyään? b) Miksi on tärkeätä, että sydän on hyvien asioitten täyttämä ja että puhuu sitten niitä?
19 Jos me tutkimme tilannetta, niin sitä, miten kukin käyttää puhekykyään, hallitsee se, pyrkiikö hän lihan töihin vai onko hänellä todisteita hengen hedelmän kantamisesta. Väärä puhe johtuu siitä, että sydän hautoo haureutta, saastaisuutta, vihaa, kateutta, juoppoutta, mässäilyä, itsekkyyttä, ylpeyttä ja henkilökohtaista voittoa. Ne, jotka eivät tiedä mitään Jumalan vanhurskaasta laista eivätkä yritäkään seurata sitä, käyttävät huonoa kieltä ja puhuvat jatkuvasti lihallisista asioista; tällaisen näemme nyt olevan vaikuttamassa maailmassa. Mutta jos Jumalan henki on vaikuttanut mieleen ja sydämeen ja jos henkilö on muuttanut mielensä, niin me havaitsemme hänen puhuvan hengellisistä asioista. Hän on saavuttanut itsehillinnän, mikä on hengen hedelmä, ja hän ajattelee ennen kuin puhuu. Hän ei puhkea raivoon eikä puhu ajattelematta, vaan on pitkämielinen ja ystävällinen ja puhuu lempeästi. Se ei merkitse sitä, että hän ei puhuisi voimakkaasti tuomitessaan jumalattomuuden, mutta hän tekee sen samalla hillityllä tavalla kuin Jeesus Kristuskin puhui jumalattomuutta, harhaannuttavia perimätietoja ja ulkokultaisuutta vastaan. Kielen kesyttäminen ja alistuminen Jumalan hengen ja Sanan johtoon kuuluvat läheisesti yhteen. Jehova ei tuomitse ulkonäön perusteella, vaan sen mukaan, mitä on sydämessä. Sen tähden pitäisi jokaisen Jumalaa pelkäävän henkilön haluna olla sydämen täyttäminen hengellisillä asioilla, hyvän sydämen omaaminen muiden virkistykseksi ja hyödyksi ja vilpoisen lähteen kaltaiseksi tuleminen, mikä pulppuaa jatkuvasti makeaa vettä kesäpäivänä. Oikea puhe johtaa pelastukseen. – 1. Sam. 16:7; Ilm. 2:23; Matt. 23:1–17; Gal. 5:16–26.