Raamatun kanta

Pitäisikö lapsille antaa ruumiillista kuritusta?

OLET voinut olla läsnä paikassa, jossa kurittomat lapset ovat häirinneet äänekkäästi kaikkia lähellä olevia. Olet saattanut ajatella: ”Jos he olisivat minun lapsiani, he saisivat varmasti takamuksilleen.” Toisaalta olet ehkä nähnyt vanhemman lyövän suuttuneena väsynyttä tai sairasta lasta, jonka itku sai vanhemman räjähtämään. Sinusta on voinut tuntua, etteivät vanhemmat saisi antaa ruumiillista kuritusta, sillä se johtaa usein raakuuteen.

Kukaan ei kiellä sitä, että sen päättäminen, miten antaa kuritusta, on vanhempien vaikeimpia ratkaisuja. Pitäisikö ruumiillista kuritusta käyttää? Vai onko se vain kodin väkivallan yksi puoli? (Ks. sivuja 3–19.)

Monet ihmiset, lapsiasiantuntijat ja -psykologit mukaan luettuina, vastustavat sitä, että vanhemmat antavat lapsilleen ruumiillista kuritusta. Tri R. S. Welsh kirjoitti Science News -lehdessä (4.3.1978): ”Ruumiillista rangaistusta ei pitäisi enää hyväksyä sen enempää kotona kuin koulussakaan.” Jotkut väittävät selkäsaunan olevan huonoa oppia – että vahvempi voi hallita voiman avulla ja että vihainen väkivalta on sopiva käyttäytymistapa.

Mutta toiset asiantuntijat ajattelevat eri tavalla. Eräässä sanomalehdessä lainattiin Northwestern-lastenneuvolan johtajan Soine Torman sanoja seuraavasti: ”’On oltava kuria, on oltava järjestys.’ Hänen mukaansa se ulottuu selkäsaunaan siinä määrin, kuin ’ruumiillista kuritusta annetaan huonosta käytöksestä’.” Ja tri James Dobson kirjoittaa:

”Vanhempien on mahdollista luoda vihamielisyyttä ja aggressiivisuutta lapsissaan käyttäytymällä itse väkivaltaisesti. . . . Mutta kun lapsi on vetänyt niskansa kyyryyn ja pui nyrkkiään, hän haastaa vanhempaa ottelemaan kanssaan. Jos isä tai äiti reagoi sopivasti (takamuksille), hän on opettanut lapselle arvokkaan läksyn, mikä vastaa luonnon opetusmenetelmää.” – Dare to Discipline.

Jumalan sana on todellisuudessa paras lasten kuritusta koskevien neuvojen lähde, sillä Jehova Jumala sekä pani alulle ihmisperheen että on pannut merkille miljardeissa tapauksissa, mikä tuo menestystä tai epäonnea.

Jehova, rakkauden Jumala, neuvoo vanhempia: ”Älkää ärsyttäkö lapsianne, vaan kasvattakaa heitä jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa.” (Ef. 6:4) Kuritus – muovaava opetus tai valmennus – voi olla rakkauden ilmaus. Me luemme: ”’Poikani, . . . jota Jehova rakastaa, sitä hän kurittaa.’ . . . Mikään kuri ei tosin nyt näytä olevan ilahduttavaa, vaan tuskallista, mutta jälkeenpäin se tuottaa sen avulla valmennetuille rauhaisaa hedelmää.” Sama pitää paikkansa perheessäkin. – Hepr. 12:4–11.

Mutta kuuluuko rakkaudelliseen kuritukseen se, että isä tai äiti antaa ruumiillista kuritusta? Jumalan sanan mukaan se voi ehdottomasti kuulua siihen, silloin kun ruumiillinen kuritus ilmaisee rakkautta ja kun sitä annetaan tavalla, joka on sopusoinnussa rakkauden kanssa. Ajattele seuraavia henkeytetyn Sananlaskujen kirjan jakeita:

”Hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen, mutta kurituksen vitsa sen hänestä kauas karkoittaa.” (22:15) ”Älä kiellä poikaselta kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta. Vitsalla sinä häntä lyöt, tuonelasta hänen sielunsa pelastat.” (23:13, 14) ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.” (13:24)

Vaikka yllä mainitut viittaukset ”vitsaan” voisivatkin käsittää vanhempien antaman kurituksen eri muotoja, niihin sisältyy varmasti ruumiillinen kuritus. Antakootpa vanhemmat sitä kädellä, koivunoksalla tai jollakin muulla sopivantyyppisellä ”vitsalla”, Jumala on valtuuttanut heidät käyttämään selkäsaunaa lastensa rakkaudellisessa kurittamisessa.

Raamattu kuitenkin auttaa vanhempia välttämään liiallisuuksiin menemistä tarjoamalla voimakkaita neuvoja sen suhteen, ettei tule antaa perään väkivaltaiselle vihalle. (Sananl. 16:32; 25:28; Kol. 3:8) Jos isä tai äiti ei piittaa tällaisista vihan hillitsemistä koskevista neuvoista, vaan pieksää julmasti lasta raivon puuskassa, se olisi vastoin Raamattua. Se ei puhu vihaisesta löylyttämisestä tai ankarasta pieksämisestä vaan rakkaudellisesta kurituksesta.

Viisas isä tai äiti käsittää, että on olemassa eri tapoja lapsen oikaisemiseksi tai rankaisemiseksi. Joskus riittää pelkkä luja sana. Toisissa tapauksissa tottelematon lapsi voidaan eristää toisista lyhyeksi ajaksi. Kun lapsi sotkee tai rikkoo jotakin lapsellista huolimattomuuttaan tai vastuuttomuuttaan, usein on tehokkainta panna lapsi siivoamaan se tai, jos se on sopivaa, tekemään työtä sen korvaamiseksi. On tietenkin tärkeää olla joustava ja soveltaa kuritusta tilanteen ja lapsen mukaan; mikä tehoaa yhteen, ei ehkä tehoa toiseen.

Mutta kuten Raamattukin osoittaa, ruumiillisella kurituksella on arvoa tilapäisenä kurituksen muotona varsinkin pienten lasten tapauksessa. Myöhemmin useimmat lapset tulevat yhä uudelleen asettamaan kyseenalaiseksi vanhempiensa arvovallan kokeilemalla sitä, ”tarkoittavatko he todella täyttä totta” ja ansaitsevatko he kunnioituksen. Kiltitkin lapset voivat sanoa: ”Pidä suusi kiinni!” tai ”Enkä tee!” Muuan lääkäri selitti, että on kuin lapsi tietäisi, mihin ’raja on vedetty maassa’ ja silti astuu sen yli nähdäkseen, mitä isä tai äiti tekee. Voiko siinä onnistua rankaisematta? Kenellä on valta?

Varsinkin hyvin pienten lasten tapauksessa sellainen haaste ei välttämättä ole sopiva aika paljoille sanoille. Ruumiillinen kuritus voi olla paikallaan. Ei siten, että lapsi saadaan pieksämällä alistumaan, vaan antamalla sellaista lujaa ruumiillista kuritusta, joka riittää sen korostamiseksi, kenellä on valta.

Kun kyyneleet ovat asettuneet, isä tai äiti voi hellästi ottaa lapsen syliinsä. Hän voi vain syleillä lasta lämpimästi tai sanoa rauhallisesti: ”Rakastan sinua niin paljon, etten voi antaa sinun kasvaa aikuiseksi, niin ettet tajuaisi arvovaltaa ja kunnioituksen tarvetta.” Nämä ovat myös parhaita hetkiä sydäntä koskettavan opastuksen tarjoamiseksi. Luettuaan Science News -lehdestä edellä lainatun näkemyksen ruumiillisen kurituksen välttämisestä, muuan isä kirjoitti tähän lehteen näin:

’Kun lapseni olivat avoimesti tottelemattomia, vaimoni ja minä kiinnitimme huomion siihen syyhyn, mikä rikotulla säännöllä on, ja lapsi myönsi rangaistuksen tarpeellisuuden. Kun (noin 6-vuotiasta) poikaani oli erään kerran läimäytetty reippaasti pienellä melalla niin monta kertaa, kuin oli yhdessä sovittu, hän kiipesi syliini, halasi ja suuteli minua ja sanoi: ”Isä, olen tainnut oppia läksyni.”’

Me näemme kaikkialla ympärillämme liiallisen ja epäonnistuneen sallivaisuuden surulliset seuraukset. Siksi meidän pitäisi kyetä arvostamaan sen Raamatun lausunnon totuudenmukaisuutta, että ”joka [lastaan] rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”. (Sananl. 13:24) On todellakin rakkaudellista, että vanhemmat alkavat auttaa lasta tämän varhaisina vuosina tunnustamaan arvovallan ja tajuamaan, että vapaudella täytyy olla järkevät rajat. Lapsen tarpeen mukaan saamien lujien, mutta ei raakojen läimäytysten aiheuttama lyhytaikainen kipu on varmasti parempaa kuin se murhe, jota tulee teini-iässä tai myöhempinä vuosina, jos hän ei ole oppinut noita läksyjä.

Viisas ruumiillinen kuritus vaatii vanhempia todella ponnistelemaan – välttämään antamasta väärän rakkauden saada heitä pidättymään ruumiillisen kurituksen antamisesta ja kuitenkin hillitsemään itsensä niin, etteivät anna tällaisen kurituksen johtaa raakuuteen tai lapsen pahoinpitelyyn. Mutta Luojamme antamat neuvot ja odotettavissa olevat hyvät seuraukset osoittavat, että tällainen vaivannäkö kannattaa. Eräs raamatunkäännös esittää Sananlaskujen 23:13, 14:n seuraavasti: ”Älä epäröi kurittaa lasta. Kunnollinen selkäsauna ei tapa häntä. Itse asiassa se voi pelastaa hänen henkensä.” – Today’s English Version.