-
Taistelua elossa säilymisen puolesta TaiwanissaVartiotorni 1979 | 1. joulukuuta
-
-
Taiwanissa ja kaikissa maissa. Iloiten tosi kristityt kuitenkin täällä ja muualla julistavat innostavaa sanomaa siitä, että kaikki, jotka huutavat avukseen Jehovan nimeä, pelastuvat. Innokkaasti Jehovan todistajat Taiwanissa kehottavat edelleen ihmisiä ryhtymään toimintaan, jonka avulla he pääsevät osaksi ”suurta joukkoa”, joka tulee ”siitä suuresta ahdistuksesta”. – Ilm. 7:9–14.
-
-
Eeli, pappi joka epäonnistui isänäVartiotorni 1979 | 1. joulukuuta
-
-
Eeli, pappi joka epäonnistui isänä
KUKAAN ihminen ei koskaan pääse niin pitkälle, ettei hän tarvitse kuria. Kuri valmentaa ihmistä toimimaan oikein, hyödyllisimmällä tavalla. Me kohtaamme elämässämme tavan takaa erilaisia tilanteita, joista toiset ovat meille uusia ja melko monet koettelevia. Tällaisten kokemusten läpäiseminen kasvattaa meitä.
Koska tämä pitää paikkansa aikuisestakin, niin lapsi tarvitsee paljon enemmän kuria. Jokainen kokemus on hänelle uusi. Lisäksi epätäydellisiltä vanhemmilta saadun perinnön vuoksi ”hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen, mutta kurituksen vitsa sen hänestä kauas karkoittaa”. – Sananl. 22:15.
Tästä syystä Jumala puhuu vanhemmille siitä, että heidän on erittäin tärkeätä opettaa lapsiaan olemaan lainkuuliaisia, pysymään moraalisesti puhtaina ja rakastamaan Jumalaa. Jos he eivät opi näitä periaatteita vanhempiensa suusanallisesta opetuksesta, vaan ovat tottelemattomia ja rikkovat lakia, niin heitä täytyy jollakin tavoin kurittaa. Huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä tämän tekemisessä voi olla
-