Syvempää näkemystä uutisiin
Saksa lähetyskenttä
● Kristikunnan kirkot ovat vuosisatoja hallinneet monien ihmisten elämää Saksassa. Mutta luterilainen valtionkirkko, jota tukevat monet riippumattomat uskonnolliset ryhmät, valmistelee nyt vuotta 1980 ”lähetysvuodeksi” Saksan liittotasavallassa. Miksi? Koska ”Saksasta on tullut lähetyskenttä”, kuten ”Sveitsin evankelinen uutistoimisto” toteaa.
Uutistoimisto mainitsee, että luterilainen kirkko on pitänyt evankelioimistyötä ”lapsipuolen” asemassa satoja vuosia ja edellyttänyt, että kristillinen usko voi siirtyä sukupolvelta toiselle automaattisesti. Mutta niin ei ole käynyt. Uutisessa mainittiin: ”Perhe, koulu ja yhteiskunta eivät millään muotoa ole enää riippuvaisia kristillisen uskon välikäsistä tai satelliiteista. Sisäinen ja ulkoinen muuttoliike kirkosta ja kristillisyydestä on saanut odottamattomat mittasuhteet.”
Pappi vastaa paaville
● Viime vuosina monet roomalaiskatoliset papit ovat eri maissa sekaantuneet poliittisiin toimintoihin, jotka tukevat niin sanottuja ”terroristi”- tai ”sissi”-ryhmiä. Sitä on sanottu ’vapautusteologiaksi’. Kun paavi Johannes Paavali II kävi Meksikossa, hän tuomitsi pappien osallistumisen sellaisiin tarkoitusperiin. Hän myönsi, että on tarpeellista auttaa köyhiä, mutta sanoi, että papit eivät saa sekaantua poliittisiin toimintoihin, jotka johtavat väkivaltaan.
Paavi sanoi tästä: ”Ajatus Kristuksesta poliittisena hahmona, vallankumouksellisena, kapinallisena miehenä Nasaretista, ei ole yhtäpitävä kirkon katekismuksen kanssa. Evankeliumit osoittavat selvästi, että Jeesukselle kaikki, mikä olisi muuttanut hänen tehtäväänsä Jahven Palvelijana, oli kiusaus.”
Samoin muut kirkon korkeat johtajat sanovat, ettei pappien pitäisi asettua kannattamaan poliittisia toimintoja, jotka johtavat tappamiseen. Mutta onko tämä ollut kirkon menettelytapa kautta historian? Tuleeko se olemaan tulevaisuudessa, jos kansat jälleen ryhtyvät sotaan? Vai onko niin, että ”he sanovat, mutta eivät tee”, kuten Jeesus huomautti? – Matt. 23:3.
Pappi Ernesto Cardenal, yhden sellaisen ”vapautus”-liikkeen kannattaja Latinalaisessa Amerikassa, sanoo viimeksi mainitun pitävän paikkansa. Hän sanoo, että kirkon on epäjohdonmukaista kieltää pappeja sekaantumasta sellaisiin poliittisiin kiistoihin, kun ’kirkko vuosisatoja on siunannut hallituksia, jotka tappavat’. Tämä ristiriita on mainittu myös eräässä ”New York Times” -lehden kirjoituksessa, jossa sanottiin: ”Menneisyydessä paikalliset katoliset hierarkiat melkein aina antoivat tukensa valtioittensa sodille, siunasivat sotajoukot ja rukoilivat voiton puolesta, samalla kun toinen piispojen ryhmä toisella puolella rukoili julkisesti päinvastaista lopputulosta.”
Pitäisikö lapsia lyödä?
● Menneisyydessä lapsia tavallisesti lyötiin, kun se oli tarpeellista. Epäpätevät vanhemmat ovat tosin käyttäneet väärin tätä tapaa. Yksi seuraus siitä on, että useimmat nykyajan lapsipsykologit vastustavat lyömistä. Vaikka jotkut nykyään asettavat kyseenalaiseksi tämän näkemyksen, enemmistön mielipide on edelleen sellainen kuin newyorkilainen kolumnisti Brenda Woods kirjoittaa: ”On ilmeistä, ettei kukaan asiantuntijoista pidä lyömistä hyvänä ajatuksena, mutta he eivät enää halua sinun pitävän niin kovin pahana sen käyttämistä silloin tällöin.”
Nuorisorikollisuuden suunnaton lisääntyminen on kuitenkin yksi todiste siitä, ettei lyömisen kieltäminen ole auttanut tilannetta. Kuka sitten tietää parhaiten, mikä on tasapainoinen näkemys? Varmaankin Jumala, joka loi ihmiskunnan. Hänen henkeytetty Sanansa toteaa: ”Hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen, mutta kurituksen vitsa sen hänestä kauas karkoittaa.” (Sananl. 22:15) Raamattu esittää selvästi, että kuritukseen tai kuriin sisältyy hyvä opetus ja esimerkki, mutta sulkeeko se pois lyömisen? Ei, sillä Sananlaskujen 23:13 sanoo: ”Älä kiellä poikaselta kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla [tai kädellä], säästyy hän kuolemasta.” – Ks. myös Sananlaskujen 13:24.
Sellaista kuria ei pitäisi antaa suuttuneena eikä vihan vallassa, vaan rakkaudellisesta kiinnostuksesta ja selittämällä se sopivasti lapsille, jotka ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään. Vanhemmat, joilla on tällainen tasapainoinen, jumalinen näkemys, huomaavat, että kun kuri alkaa vaikuttaa, lyöminen käy yhä harvemmin tarpeelliseksi.