Mikä on Raamatun kanta?
Mitä kristityt ovat velkaa valtiolle?
VASTATESSAAN ansaksi tarkoitettuun kysymykseen, joka koski verojen maksamista, Jeesus Kristus esitti seuraavan periaatteen: ’Maksakaa takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.’ (Matt. 22:21) Kristityllä on näin ollen tietty velvollisuus hallitusvaltaa kohtaan. Koska kuitenkin Jeesus Kristus toi kuvaan mukaan myös sen, ”mikä on Jumalan”, se osoittaa, että tulee käyttää arvostelukykyä sen ratkaisemisessa, mitä kristityt todella ovat velkaa valtiolle ja miksi.
Apostoli Paavali kirjoitti kirjeessään roomalaisille kristityn velvollisuuksista hallitusvaltoja kohtaan seuraavaa: ”Antakaa kaikille heille kuuluva: sille, joka vaatii veron, vero; sille, joka vaatii tullin, tulli; sille, joka vaatii pelkoa, sellainen pelko; sille, joka vaatii kunniaa, sellainen kunnia.” – Room. 13:7.
Koska hallitusvallat suorittavat tärkeitä palveluksia taatakseen alamaisilleen turvallisuuden ja hyvinvoinnin, niin ne ovat oikeutettuja saamaan siitä korvauksen. Kristittyjen tulee pitää verojen ja tullin maksamista niille velan maksuna. Se, miten hallitusvallat sen jälkeen käyttävät saamansa rahat, ei ole kristityn vastuulla. Jos hallitsijat käyttävät väärin saamiaan verovaroja tai tullituloja, se ei oikeuta kristittyä kieltäytymään maksamasta velkaansa. Nykyisen asiainjärjestelyn alaisuudessa kristitty ei voi tulla toimeen ilman valtion palveluksia, ja näin ollen hänen tulisi hyvällä omallatunnolla maksaa se, mitä vaaditaan. Kun maksamme velkaa takaisin jollekulle yksilölle, niin se, että hän käyttää rahojaan väärin, ei mitätöi velkaa. Samalla tavalla riippumatta siitä, mitä hallitusvalta saattaa tehdä, kristitty ei vapaudu vastuustaan veronsa ja tullinsa maksamisessa.
On myös syytä osoittaa tervemielistä pelkoa valtiovaltaa kohtaan. Apostoli Paavali sanoi: ”Hallitsevat eivät ole pelkona hyvälle teolle, vaan pahalle. Tahdotteko siis olla pelkäämättä tätä valtaa? . . . se ei kanna tarkoituksetta miekkaa, sillä se on Jumalan palvelija, kostaja vihan ilmaisemiseksi sille, joka harjoittaa pahaa.” (Room. 13:3, 4) Kristityn pitäisi siis käyttäytyä sellaisella tavalla, ettei hän joutuisi vaikeuksiin lain kanssa. Hänen täytyy varoa, ettei hän jätä huomioon ottamatta elämää ja kuolemaa koskevaa valtaa, joka valtiovallalla on.
Kunnian eli arvostuksen osoittaminen hallitsijoita ja alempia virkailijoita kohtaan on myös oikein ja sopivaa. Joku voi kuitenkin kysyä: Kuinka voi kunnioittaa tai arvostaa jotakuta, joka saattaa olla moraalisesti turmeltunut? Ei olekaan kysymys hallitsijan tai virkamiehen moraalista tai siitä, millainen ihminen hän on, vaan sen sijaan siitä asemasta, joka hänellä on. Osoitetun kunnioituksen eli arvostuksen tulisi olla suhteessa tällä yksilöllä olevaan virkaan.
Tapa, jolla apostoli Paavali kohteli roomalaisia virkamiehiä, osoittaa hyvin, että sillä, millaisia hallitsijat ovat ihmisinä, ei ole mitään yhteyttä heille osoitetun kunnioituksen kanssa. Muinainen historioitsija Tacitus kuvailee roomalaisen prokuraattorin Felixin sellaiseksi, joka ”uskoi saavansa rankaisematta tehdä minkälaisia ilkitöitä tahansa” ja joka ”antautui kaikenlaiseen julmuuteen ja himoihin ja käytti kuninkaan valtaa orjan hengessä”. Siitä huolimatta Felixin aseman huomioon ottaen Paavali aloitti puolustuspuheensa kunnioittavasti sanoilla: ”Tietäessäni hyvin sinun monia vuosia olleen tämän kansan tuomarina puhun auliisti puolustuksekseni minua koskevista asioista.” (Apt. 24:10) Apostoli Paavali kohteli yhtä kunnioittavasti sukurutsaista kuningasta Herodes Agrippa II:ta ja sanoi: ”Pidän itseäni onnellisena, kuningas Agrippa, kun sinun edessäsi saan tänä päivänä esittää puolustukseni . . ., varsinkin koska sinä olet kaikkien juutalaisten keskuudessa vallitsevien tapojen sekä kiistojen asiantuntija.” (Apt. 26:2, 3) Lisäksi Paavali puhuttelee epäjumalia palvovaa maaherraa Festusta sanalla ”arvoisa”. – Apt. 26:25.
Saattaa kuitenkin olla aikoja, jolloin hallitukset asettavat kristityille sellaisia vaatimuksia, joiden täyttäminen merkitsisi sen antamisen laiminlyömistä, ”mikä on Jumalan”. (Mark. 12:17) Entä sitten?
Heprealainen profeetta Daniel joutui sellaiseen tilanteeseen Dareios Meedialaisen ollessa hallitsijana. Dareios allekirjoitti lain, joka sääti kuolemanrangaistuksen jokaiselle, joka ”kolmenkymmenen päivän kuluessa rukoilee jotakin yhdeltäkään jumalalta tai ihmiseltä”, paitsi itse kuninkaalta. (Dan. 6:7) Jos Daniel olisi totellut tätä asetusta, se olisi merkinnyt, että hänen olisi pitänyt olla rukoilematta kolmenkymmenen päivän ajan. Mitä Daniel teki? Hän jätti huomioon ottamatta Jumalan oikeaa palvontaa vastaan tähdätyn lain ja koki sen jälkeen vapautuksen ihmeen avulla.
Samalla tavalla eivät apostolitkaan taipuneet, kun juutalaisten korkein oikeus sanhedrin vaati heitä lopettamaan kaiken Kristusta koskevan ”hyvän uutisen” julistamisen. Apostolit vastasivat: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” – Apt. 5:29.
Tämä ei silti merkitse sitä, että kristityillä olisi oikeus sekaantua vallankumoukselliseen toimintaan tai uhmata lakeja, jotka vaikka ovat rajoittavia, eivät estä heitä jatkamasta puhdasta palvontaa. Saarnaajan 8:6, 7:n sanat antavat hyödyllistä ohjausta tässä suhteessa. Siinä sanotaan: ”Itsekullakin asialla on aikansa ja tuomionsa; ihmistä näet painaa raskaasti hänen pahuutensa. Hän ei tiedä, mitä tuleva on; sillä kuka ilmaisee hänelle, miten se on tuleva?”
Arvostelukykyinen ihminen ymmärtää, että ”itsekullakin asialla” on oikea aikansa ja tuomionsa eli tapa, jolla se käsitellään. Tämä estää häntä toimimasta uhmaavasti. Elämässä on jo muutenkin tarpeeksi ”pahuutta”, vaikkei siihen lisättäisikään enää harkitsemattomien tekojen tuomia ongelmia. Sitä paitsi kukaan ei tiedä varmasti mitä tulevaisuus tuo. Ei edes tyrannin hallitusvalta voi jatkua loputtomasti. Kun pidetään mielessä, että tulevaisuus on epävarma ja että suuria muutoksia voi tapahtua nopeasti, se auttaa olemaan kärsivällinen ja sietämään epämukavaa tilannetta.
Sellainen, joka ymmärtää oikeaan aikaan toimimisen tärkeyden ja jolla on hyvä harkintakyky, noudattaa Raamatun sananlaskujen järkevää neuvoa: ”Älä sekaannu kapinallisten seuraan. Sillä yhtäkkiä tulee heille onnettomuus, tuomio – kuka tietää milloin – toisille niinkuin toisillekin.” (Sananl. 24:21, 22) Niin, miksi aiheuttaa itselleen onnettomuutta sellaisen hankkeen vuoksi, joka ei voi taata turvallista tulevaisuutta, niin kuin Jumalan Kristuksen kautta tuoma valtakunta voi?
Sopusoinnussa Raamatun ja ensimmäisen vuosisadan kristittyjen esimerkin kanssa Jumalan palvelijoiden nykyään tulee maksaa kaikki heille määrätyt verot ja myös suoda hallitsijoille ja viranomaisille se pelko ja kunnia, minkä heidän asemansa ansaitsee. Tähän sisältyy se, että puhuttelemme heitä heille kuuluvilla arvonimillä emmekä millään tavalla estä heitä heidän velvollisuuksiensa suorittamisessa. Kuitenkin jos hallitusvallan vaatimukset loukkaavat tosi palvontaa, kristitty tottelee ”Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”. – Apt. 5:29.