2. luku

Miten kuolema vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen elämään

USEIMMAT ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita siitä, mikä vaikuttaa heidän ja heidän perheensä elämään tänä aikana. Mutta vain harvat ovat halukkaita perusteellisesti keskustelemaan kuolemasta tai ajattelemaan sitä.

Tosin kuolema ei ole mikään valoisa odote, mutta on selvää, että se vaikuttaa ihmisen jokapäiväiseen elämään. Kukapa meistä ei olisi kokenut murhetta ja syvää menetyksen tunnetta läheisen ystävän tai rakkaan sukulaisen kuoleman johdosta? Perheessä sattunut kuolemantapaus voi muuttaa koko perheen elämän toisenlaiseksi, tehdä lopun vakinaisista tuloista ja jättää jälkeenjääneet yksinäisyyden tai masennuksen valtaan.

Niin epämiellyttävä kuin kuolema voikin olla, se on kuitenkin jokapäiväinen ilmiö, joka sinun on pakko ottaa huomioon. Et voi lykätä joitakin tehtäviä loputtomiin. Huomenna voi olla liian myöhäistä.

Miten tämä on vaikuttanut sinuun? Ajaako elämän lyhyys sinut joskus yrittämään epätoivoisesti saada elämästä irti kaiken, minkä voit? Vai oletko omaksunut kohtalouskoon perustuvan näkemyksen ja päätellyt, että se, mikä on tullakseen, tulee?

KOHTALOUSKOON PERUSTUVA KÄSITYS

Monet ihmiset uskovat nykyään kohtalon hallitsevan elämää ja kuolemaa. Tämä on yli 477 miljoonan hindun perususkomus. Kohtalouskoon perustuvat käsitykset ovat itse asiassa yleismaailmallisia. Etkö olekin kuullut ihmisten sanovan: ’Sen piti tapahtua’, ’Hänen hetkensä koitti’ tai ’Hän pelastui, koska hänen aikansa ei ollut vielä tullut’? Tämäntapaisia lausuntoja kuulee usein onnettomuuksien yhteydessä. Ovatko ne tosia? Harkitsehan yhtä esimerkkiä:

Ollessaan näytöslennolla Pariisin ilmailunäyttelyn aikana vuonna 1973 neuvostoliittolainen ääntä nopeampi matkustajakone TU-144 räjähti ja surmasi miehistönsä. Suuria lentokoneen kappaleita sinkoutui Goussainvillen kylään Ranskassa. Eräs nainen oli siellä juuri sulkenut takanaan olevan makuuhuoneen oven, kun hylyn kappale tuli ulkoseinän läpi ja tuhosi täysin koko makuuhuoneen. Nainen ei loukkaantunut.

Toiset taas eivät pelastuneet. Uhrien joukossa oli erään vanhahkon naisen kolme lapsenlasta, mutta ei isoäitiä.

Kuolivatko nuo lapset ja muut, koska heidän ”aikansa” oli tullut? Pelastuivatko toiset, koska kohtalon oli määrä vaatia heidät omakseen vasta myöhemmin?

Ne, jotka vastaavat myönteisesti näihin kysymyksiin, uskovat, ettei mikään, mihin ihminen ehkä ryhtyy, voi estää hänen kuolemaansa, jos hänen ’aikansa’ on tullut. He ovat sitä mieltä, että kaikista varokeinoista huolimatta he eivät yksinkertaisesti voi paeta kohtaloaan. Tällainen näkemys oli myös muinaisilla kreikkalaisilla, jotka uskoivat, että ihmisen kohtaloa valvoi kolme jumalatarta – Klotho, Lakhesis ja Atropos. Klothon otaksuttiin kehräävän elämänlankaa, Lakhesis ratkaisi sen pituuden ja Atropos katkaisi sen, kun aika oli lopussa.

Onko sellainen kohtalouskoon perustuva näkemys järkevä? Kysy itseltäsi: Miksi kuolemaan johtavat tapaturmat vähenevät, kun turvallisuusmääräyksiä noudatetaan, ja lisääntyvät, kun niistä ei välitetä? Miksi suuren osan liikennekuolemista voidaan osoittaa johtuvan inhimillisestä huolimattomuudesta, juopumuksesta, erehdyksestä tai liikennerikkomuksista? Miksi ihmisten keskimääräinen elinikä on paljon pitempi sellaisissa maissa, joissa terveydenhoito on korkeatasoista ja ravinto hyvää, kuin maissa, joissa nämä ovat heikompilaatuisia? Miksi keuhkosyöpään kuolee enemmän tupakoitsijoita kuin tupakoimattomia? Miten tämä kaikki voisi johtua sokeasta kohtalosta, jota ei voida valvoa? Eikö asia ole sen sijaan siten, että siihen, mitä ihmiselle tapahtuu, on syynsä?

Eikö monien kuolemaan johtaneitten tapaturmien laita ole niin, että uhri sattumalta joutuu vaaralliseen tilanteeseen? Esimerkiksi: Mies lähtee kotoaan samaan aikaan jokaisena arkipäivänä. Eräänä aamuna, kun hän on ohittamassa naapurinsa taloa, hän kuulee kirkumista ja huutamista. Hän jouduttaa askeleitaan ja juuri, kun hän kääntyy nurkan taakse, häneen osuu harhaluoti. Hänen kuolemansa johtuu siitä, että hän sattuu tuohon kulmaukseen väärään aikaan; tilanne oli ennalta aavistamaton.

Havaittuaan, mitä todella tapahtuu jokapäiväisessä elämässä, Raamatun Saarnaajan kirjan viisas kirjoittaja sanoi: ”Taas minä tulin näkemään auringon alla, että ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo kohtaa [aavistamattomat tapahtumat kohtaavat, Um] kaikkia.” – Saarn. 9:11.

Henkilö, joka ymmärtää tämän, ei jätä huomioon ottamatta turvallisuusmääräyksiä eikä antaudu tarpeettomasti vaaraan ajatellen olevansa turvassa kuolemalta niin kauan kuin hänen ”hetkensä” ei ole koittanut. Hän käsittää, että kohtalouskoon perustuva näkemys voi olla vaarallinen sekä hänelle itselleen että toisille. Viisaasti käytettynä tämä tietoisuus voi lisätä monella vuodella elämääsi.

Toisaalta kohtalouskoon perustuva näkemys voi johtaa tyhmänrohkeisiin tekoihin, ja lisäksi se voi tehdä ihmisen välinpitämättömäksi sellaisten tietojen suhteen, joilla voi olla syvällinen vaikutus häneen ja hänen perheeseensä.

ELÄMINEN VAIN NYKYISYYTTÄ VARTEN

Kohtalouskoon perustuvan näkemyksen ohella tämän 20. vuosisadan tapahtumat ovat vaikuttaneet ihmisten tekoihin.

Pysähdy hetkeksi harkitsemaan, mitä on tapahtunut. Miljoonat ihmiset ovat kuolleet sodan, rikollisuuden, mellakoiden ja nälänhädän uhreina. Elämää ylläpitävää ilmaa ja vettä on saastutettu hälyttävässä määrin. Näyttää siltä, että ihmisen elämää uhataan joka taholta. Eikä mikään anna meille todellista varmuutta siitä, että ihmiskunta kykenee ratkaisemaan ongelmansa lähitulevaisuudessa. Elämä näyttää epävarmalta. Mikä on seuraus?

Monet maapallon asukkaista elävät vain nykyisyyttä varten saadakseen kaiken mahdollisen irti nykyhetkestä. He tuntevat olevansa pakotetut tekemään niin, koska heistä tuntuu siltä, että he eivät voi toivoa koskaan saavansa mitään muuta elämää kuin sen mikä heillä nyt on. Raamattu kuvailee sattuvasti heidän asennettaan: ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.” – 1. Kor. 15:32.

Yrittäessään paeta elämän kovaa todellisuutta he voivat ruveta käyttämään alkoholia tai huumeita. Toiset voivat koettaa purkaa elämän lyhyydestä johtuvia pettymyksiään ja huoliaan antautumalla kaikenlaisiin sukupuolisiin kokemuksiin – haureuteen, aviorikokseen, homoseksuaalisuuteen tai lesbolaisuuteen. Kirja Death and Its Mysteries (Kuolema ja sen salaisuudet) sanoo:

”Näyttää siltä, että tämä joukkokuoleman pelko vaivaa nykyään useampia normaaleja ihmisiä, ainakin alitajuisesti. Tämä selittää ainakin osaltaan meidän aikamme epäjärjestyksen, joka ilmenee aiheettomana rikollisuutena, vandalismina, eroottisuutena ja kiihkeänä elämäntahtina. Jopa nykyajan musiikki ja tanssit näyttävät ilmaisevan ihmiskunnan epätoivoa, ihmiskunnan, joka ei enää usko omaan tulevaisuuteensa.”

Mikä vaikutus on ollut sillä, että ihmiset elävät nykyisyyttä varten ikään kuin huomista ei ehkä olisikaan?

Ne, jotka antautuvat runsaaseen alkoholinkäyttöön ja juopotteluun, voivat hetkeksi unohtaa vaikeutensa. Mutta he uhraavat ihmisarvonsa ja päihtyneinä ollessaan vahingoittavat joskus itseään ja toisia. Ja seuraavana päivänä he huomaavat, että heillä on tuskallinen päänsärky niiden vaikeuksien lisäksi, joita heillä oli jo ennestään.

Huumeitten orjat maksavat myös korkean hinnan yrityksistään paeta todellisuutta. He kokevat usein pysyvän fyysisen ja henkisen vahingon. Ja ylläpitääkseen kallista tapaansa he voivat alentua varastamiseen tai prostituutioon.

Entä irralliset sukupuolisuhteet? Auttavatko ne ihmistä parantamaan osaansa elämässä? Päinvastoin: niiden hedelmiä ovat usein inhottavat sukupuolitaudit, ei-toivotut raskaudet, aviottomat lapset, abortit, särkyneet kodit, katkera mustasukkaisuus, riita ja jopa murhat.

Tietenkään kovin monet ihmiset eivät ole sortuneet viettämään irstasta elämää. Silti hekään eivät ole säästyneet siltä paineelta, joka johtuu sen tietoisesta tai alitajuisesta ymmärtämisestä, että heidän elämänsä päättyy. Tietoisina ajan rajallisuudesta he voivat yrittää mennä eteenpäin maailmassa niin nopeasti kuin mahdollista. Millaisin seurauksin? Heidän aineellisten omaisuuksien himoitsemisensa voi saada heidät uhraamaan henkilökohtaisen rehellisyyden. Raamatun sananlasku sanookin totuudenmukaisesti: ”Joka kiiruhtaa rikastumaan, ei jää viattomaksi.” (Sananl. 28:20, Um) Mutta ei siinä kaikki.

Aineellisen edistymisen hyväksi käytetään niin paljon aikaa ja energiaa, että aikaa jää hyvin vähän perheestä iloitsemiseen. Tosin lapset voivat saada kaikki haluamansa tavarat, mutta saavatko he tarvitsemansa ohjauksen ja ojennuksen voidakseen tulla vastuuntuntoisiksi nuoriksi miehiksi ja naisiksi? Vaikka monet vanhemmat tietävät käyttävänsä melko vähän aikaa lastensa kanssa, niin he eivät näe mitään syytä erikoiseen huoleen – ennen kuin se on liian myöhäistä. Sillä on tuskallista saada tietää, että oma poika on pidätetty tai että omalle teini-ikäiselle tyttärelle on tulossa avioton lapsi.

Eikö se, mitä nykyään tapahtuu, osoita selvästi, että huolimatta elämän lyhyydestä monien ihmisten on opittava tyydyttävämpi elämäntapa?

Kuoleman ilmeinen väistämättömyys ei saa kaikkia ihmisiä hylkäämään moraaliperiaatteita eikä se herätä kaikissa kohtalouskoon perustuvaa välinpitämättömyyttä. Päinvastoin, sadattuhannet ihmiset viettävät nykyään tervettä elämää, koska kuoleman odotteella ei ole heihin haitallista vaikutusta.

PAREMPI ELÄMÄNTAPA

Kuolema voi oikein ymmärrettynä opettaa meille jotakin arvokasta. Kun kuolema vaatii uhreja, me voimme hyötyä harkitsemalla syvällisesti omaa elämäntapaamme. Noin 3000 vuotta sitten eräs ihmiskunnan tarkkaavainen havainnoitsija korosti tätä seikkaa sanoen: ”Hyvä nimi on parempi kuin kallis öljy, ja kuolinpäivä parempi kuin syntymäpäivä. Parempi kuin pitotaloon on mennä surutaloon, sillä siinä on kaikkien ihmisten loppu, ja elossa oleva painaa sen mieleensä. . . . Viisaitten sydän on surutalossa, tyhmien sydän ilotalossa.” – Saarn. 7:2–5.

Raamattu ei tässä suosittele surumielisyyttä pitäen sitä iloitsemista parempana. Sen sijaan se puhuu siitä nimenomaisesta ajasta, jolloin perhe suree jonkun jäsenensä kuolemaa. Silloin ei ole aika unohtaa jälkeenjääneitä omaisia ja jatkaa omaa juhlimistaan ja mässäilyään. Sillä samalla tavalla voi käydä meille kuin vainajallekin, jonka kaikista suunnitelmista ja toiminnoista kuolema on tehnyt lopun. Ihmisen on silloin viisasta kysyä itseltään: Miten käytän elämäni? Teenkö itselleni hyvän nimen tai maineen? Missä määrin minä edistän toisten onnellisuutta ja hyvinvointia?

Ei syntymämme hetkellä vaan elämämme aikana ’nimemme’ saa todellisen merkityksen ja siitä aletaan tunnistaa, millaisia me olemme ihmisinä. Ihminen, jonka sydän on ikään kuin ”surutalossa”, kiinnittää sydämestään huomiota elämäntapaansa riippumatta siitä, miten lyhyt hänen elämänsä voi olla. Hän pitää sitä hyvin arvokkaana. Hän ei heijasta sellaista pintapuolista, piittaamatonta henkeä, joka on ominaista siellä, missä mässäillään. Sen sijaan hän ponnistelee voidakseen viettää merkityksellistä, tarkoituksenmukaista elämää, ja siten hän lisää toisten onnellisuutta ja hyvinvointia.

Mistä ihminen voi tietää, nauttiiko hän nyt parhaasta mahdollisesta elämäntavasta, viettääkö hän todella tarkoituksenmukaista elämää? Sen selville saamiseksi tarvitaan epäilemättä mittapuuta arvosteluperusteeksi. Yhä useammat vilpittömät ihmiset kautta maailman tulevat siihen johtopäätökseen, että Raamattu on luotettava mittapuu. Heidän Raamatun tutkimisensa on auttanut heitä löytämään todellisen tarkoituksen elämälleen nyt ja antanut heille suurenmoisen tulevaisuudentoivon, toivon, johon sisältyy elämä vanhurskaissa olosuhteissa juuri tämän maan päällä. He ovat tulleet ymmärtämään, että Jumalan tarkoitus ihmiskunnan suhteen on elämä eikä kuolema.

[Kuva s. 11]

Hallitseeko kohtalo elämääsi, niin kuin muinaiset kreikkalaiset uskoivat?