Lukijain kysymyksiä

● Mikä ratkaisi Jumalan hyväksymyksen Aabelin uhrille ja hylkäyksen Kainin uhrille? – C. C., Yhdysvallat.

Raamatussa ei mikään osoita, että Jumala olisi antanut Aadamin lapsille minkäänlaisia ohjeita niiden uhrien suhteen, mitkä olivat otollisia hänelle. Tästä on esitetty erilaisia selityksiä, mutta näyttää järkevimmältä otaksua, että Kain ja Aabel yksinkertaisesti uhrasivat, mitä heillä oli käsillä ammattiensa mukaan. He olivat epäilemättä kuulleet vanhemmiltaan kertomuksen Jumalan heihin kohdistuneesta epäsuosiosta siksi, että he söivät kiellettyä hedelmää, ja niin kumpikin yritti omalla tavallaan saada Luojansa hyväksynnän. – 1. Moos. 4:2–5.

Jollei Jumala olisi tunnustanut vastaanottaneensa kumpaakaan uhria, ei olisi ollut mitään keinoa tietää, oliko Kainin uhri vilpitön vai ei. Mutta kun Jumala hyväksyi Aabelin uhrin eikä Kainin uhria, niin heti kävi ilmi, ettei Kain ollut vilpitön, ettei hän ollut ensi sijassa huolissaan Jumalan suosion saamisesta, vaan sen sijaan nuoremman veljensä edellä pysymisestä. Niinpä luemmekin: Kain ”oli pahasta [paholaisesta, Um] ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.” Kainin teot eivät olleet pahat siinä, että hän tarjosi vääränlaatuista uhria, kedon hedelmiä verenvuodatusta vaativan eläimen sijasta, vaan siinä, että hän uhrasi nämä hedelmät väärästä vaikuttimesta. Jos hänen vaikuttimensa olisi ollut oikea, niin kun hän havaitsi, että Aabelin uhri hyväksyttiin, kun taas hänen uhrinsa hylättiin, hän olisi miettinyt, missä vika oli, ja olisi noudattanut nuoremman veljensä esimerkkiä ja siten saanut myös Jumalan hyväksymisen. Aabelin tappaminen oli todellisuudessa hänen ennalta harkitsemansa murha, mikä osoitti, kuinka paha hän todella oli ylpeyden juurruttaessa murhanhimoisen vihan hänen sydämeensä. – 1. Joh. 3:12; 1. Moos. 4:8.

Aabelin uhri hyväksyttiin, koska se oli oikealaatuinen ja uhrattu uskossa. Kainilta puuttui usko, mutta tämä seikka tuli esiin vasta kun hän huomasi, että Jumala ei hyväksynytkään hänen uhriaan. Me luemmekin: ”Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.” Miten Jumala ilmaisi, että Aabelin uhri oli otollinen ja Kainin ei, sitä Raamattu ei sano ja sitä olisi turha miettiä. – Hepr. 11:4.

● Me luemme Apostolien tekojen 11:8:nnesta, kuinka Pietari sanoi: ”En suinkaan, Herra; sillä ei mitään epäpyhää eikä saastaista ole koskaan minun suuhuni tullut.” Onko meidän tästä ymmärrettävä, että Pietari piti siihen aikaan vielä kiinni Mooseksen laista tässä asiassa? – R. M., Yhdysvallat.

Raamattu osoittaa selvästi, että Mooseksen laki, mikä määritteli tietyt eläimet joko puhtaiksi tai saastaisiksi, tehtiin pätemättömäksi Jeesuksen Kristuksen kuollessa: ”Antaen meille anteeksi kaikki rikokset [Jehova] pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin [kidutuspaaluun, Um].” – Kol. 2:13, 14.

Koska lain poistaminen teki suunnattomia muutoksia Kristuksen seuraajien elämässä, ei ollut hämmästyttävää, että heiltä meni jonkin aikaa, ennen kuin he ymmärsivät tämän seikan, joten – vaikka Kristuksen kuolemasta olikin yli kolme vuotta – Pietari nähtävästi ei ollut syönyt mitään muodollisesti epäpuhdasta ruokaa. Juutalaisessa yhteiskunnassa asumisella oli epäilemättä tekemistä tämän suhteen, ja jos hän olisi avoimesti rikkonut lain rajoituksia näissä asioissa, on todennäköistä, että hän olisi aiheuttanut mellakan, samoin kuin mellakka puhkesi, kun eräät juutalaiset ajattelivat Paavalin rikkoneen temppelin pyhyyden tuomalla sinne ympärileikkaamattoman henkilön. – Apt. 21:27–32.

Mutta saatuaan Jehovan silloin antaman opetuksen pakanoiden hyväksymisestä Kristuksen hengelliseen ruumiiseen Pietari ymmärsi epäilemättä myös sen, että ei ollut enää sellaisiakaan kuin epäpuhtaita ruokia, tietysti uskonnollisesti puhuen. Sitä vähittäistä tapaa, millä nämä totuudet selvenivät varhaiskristilliselle seurakunnalle, valaisevat Apostolien tekojen 15. luvussa kerrotut tapahtumat. Me luemme siitä, kuinka apostolit ja vanhemmat miehet kokoontuivat Jerusalemissa ratkaisemaan sellaisia asioita kuin ympärileikkausta ja epäjumalille uhrattuja ruokia. Eikä liene väärin huomauttaa, että koska Jumalan tahto hänen palvelijoihinsa nähden tehtiin vain vähitellen selväksi sinä aikana, jolloin henkeytetyt apostolit olivat läsnä kristillisessä seurakunnassa, niin kuinka paljon enemmän meidän tuleekaan odottaa, että Jumalan tahto tehdään meidän aikanamme vain vähitellen ilmeiseksi hänen maan päällä oleville palvelijoilleen, ”uskolliselle ja ymmärtäväiselle palvelija” -luokalle ja sen tovereille, ”muille lampaille”. – Matt. 24:45–47; Joh. 10:16; Sananl. 4:18.

● Miksi Vartiotornin julkaisut sanovat, että Matteus kirjoitti evankeliuminsa ensin hepreaksi, koska heprean otaksutaan olleen kuollut kieli hänen aikanaan? – E. W., Yhdysvallat.

On monia syitä uskoa Matteuksen kirjoittaneen evankeliuminsa ensin hepreaksi. Emme voi ensinnäkään otaksua heprean olleen kuollut kieli, kuten G. Ernest Wright osoittaa teoksessaan Biblical Archaeology (Raamatun arkeologia, s. 240): ”Roomalaisten sotilaitten ja virkamiesten voitiin kuulla keskustelevan latinaksi, kun taas puhdasoppiset juutalaiset ovat hyvinkin voineet puhua keskenään myöhempää heprean muunnosta, kieltä, mistä tiedämme, ettei se ollut klassillista hepreaa eikä arameaa, vaikka se muistutti kumpaakin.” Myös kirjassa Daily Life in Bible Times (Jokapäiväistä elämää Raamatun aikoina) Albert Edward Bailey antaa kuvauksen juutalaisten nuorten kasvatuksesta Jaakobin Sebedeuksen pojan, aikaan:

”Poikia kasvatettiin hurskaudessa heidän varhaislapsuudestaan lähtien. Se merkitsi sitä, että pojilla oli lain tuntemus, minkä he osoittivat kykenemällä lukemaan sitä, kirjoittamaan sitä ja selittämään sen ilmeisen merkityksen. . . . Pojat istuivat maassa puoliympyrässä vastapäätä opettajaa. Jaakobia opetettiin siellä lukemaan lakia hepreaksi 3. Mooseksen kirjasta alkaen, jonka sisällys oli jokaisen juutalaisen välttämättä tunnettava, mikäli hän aikoi elää Jumalalle otollisesti; ja hänen piti lausua sanat oikein ja kunnioittavasti. Heprea oli vieras kieli hänelle, sillä he puhuivat kotona ja leikkiessään arameaa, ja kun hän myöhemmin alkoi harjoittaa liiketoimia, niin hänen oli puhuttava kreikkaa. Heprea oli ainoastaan synagoogaa varten. . . . Lukemaan oppimisen jälkeen tuli kirjoittaminen, luultavasti hepreaksi ja varmasti arameaksi.” – S. 248, 249.

Todistuksena siitä, että Matteus kirjoitti evankeliuminsa ensin hepreaksi, on huomattava määrä toiselta vuosisadalta neljännelle eläneitten kirjailijoitten lausuntoja. Esitämme muutamia niistä tässä: Ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla elänyt Papias kirjoitti: ”Matteus kokosi [Herran] viisauden sanat heprean kielellä.” (The Ante-Nicene Fathers, I osa, s. 155) Toisella ja kolmannella vuosisadalla elänyt Origenes kirjoitti, että Matteuksen evankeliumi ”julkaistiin juutalaisia uskovia varten ja oli laadittu heprealaisin kirjaimin”. (M’Clintockin ja Strongin Cyclopædia, 5. osa, s. 890) Samassa teoksessa on mainittu kolmannella ja neljännellä vuosisadalla eläneen Eusebiuksen sanat. Hän sanoo: ”Evankelista Matteus julkaisi evankeliuminsa heprean kielellä.”

Sitten on Hieronymus, joka eli neljännellä ja viidennellä vuosisadalla ja sanoi ”Kirkollisten kirjailijoiden luettelossaan” että Matteus ”laati evankeliumin Kristuksesta Juudeassa heprean kielellä ja kirjaimilla niiden ympärileikattujen hyväksi, jotka olivat uskoneet. . . . Lisäksi on heprea itse säilynyt tähän päivään asti Kesarean kirjastossa, jonka marttyyri Pamphilus sellaisella ahkeruudella kokosi.”

Erään nykyisen Raamatun oppineen, Hugh G. Schonfieldin, lausunto on myös kiinnostava. Hän kirjoittaa teoksensa An Old Hebrew Text of St. Matthew’s Gospel (Pyhän Matteuksen evankeliumin vanha hepreankielinen teksti) sivulla 11: ”Jo neljännellä vuosisadalla kuulemme säilytetyn hepreankielistä Matteusta juutalaisten arkistossa Tiberiaassa.”

Vielä eräs syy uskoa, että Matteus kirjoitti evankeliuminsa ensin hepreaksi, perustuu siihen seikkaan, että hänen Heprealaisista kirjoituksista ottamiensa lainausten huolellinen tutkiminen osoittaa hänen lainanneen suoraan hepreasta eikä Septuaginta-käännöksestä. Jos Matteus olisi kirjoittanut evankeliuminsa ensin kreikaksi, niin hän olisi todennäköisesti lainannut Septuagintasta.

Ottaen huomioon varhaisten kirjoittajien todistuksen, heprean käytön synagoogissa ja Matteuksen lainaukset hepreasta tulemme seuraavaan johtopäätökseen: Näyttää järkevältä uskoa, että Matteus kirjoitti ensin evankeliuminsa hepreaksi ja luultavimmin itse käänsi sen myöhemmin koine-kreikaksi.

● Soveltuuko Matteuksen 24:19 kristillisessä seurakunnassa vai seurakunnan ulkopuolella oleviin? – E. N., Yhdysvallat.

Raskaat vaimot ja ne, joilla on pienokaisia, saavat vaikeuksia niiden ankeitten aikojen johdosta, jotka Kristus ennusti sanoessaan Matteuksen 24:19:nnen mukaan: ”Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!” Hänen sanojensa mukaisesti äärimmäinen hätä kohtasi raskaita vaimoja ja niitä, jotka imettivät pienokaisia, kun Rooman sotajoukot kävivät Jerusalemin kimppuun ja antoivat juutalaisille murskaavan iskun vuonna 70 jKr. Tuhannet ihmiset kärsivät ja kuolivat. Nälänhätä vallitsi, ja yksistään sekin oli kauhea. Josephus kirjoitti kapinallisten silloin juutalaistovereitaan kohtaan osoittamasta kohtelusta:

”Vanhoja miehiä, jotka pitivät kiinni ruoastaan, piestiin; ja jos naiset kätkivät, mitä heidän käsissään oli, niin heidän tukkaansa revittiin sen tähden; eikä sääliä osoitettu iäkkäille eikä pienokaisillekaan, vaan he nostivat lapset maasta, kun nämä kumartuivat niiden murusten yli, mitkä he olivat saaneet, ja ravistivat muruset lattialle.” – Wars of the Jews (Juutalaisten sodat), V kirja, luku X, § 3.

Kuvittelehan äitien seisovan vieressä pakotettuina katsomaan, kun moista julmuutta kohdistettiin heidän omiin lapsiinsa, pienokaisiinkin. Ajattele myös, mitä kauhua nämä äidit kokivat nähdessään heitä teurastettavan aivan silmiensä edessä, sillä sellaistakin sattui! Tunteellisen olemuksensa takia naiselle on luonnollista osoittaa syvää myötätuntoa niitä kohtaan, joita hän rakastaa, oman perheensä jäseniä kohtaan. Kuinka paljon suurempi hänen huolensa onkaan, kun ankarat olosuhteet uhkaavat hänen jälkeläisensä hyvinvointia ja elämää! Älkäämme siis väheksykö siihen aikaan eläneitten vaimojen kärsimystä. Niillä, jotka olivat raskaina, oli luonnollisesti vaikeampaa. Onnettomuuden aikana äidin suojeluvaistot ovat entistä voimakkaampia. Kuvittelehan siis sitä tavatonta kärsimystä, äärimmäistä avuttomuuden tunnetta, mitä imettävien äitien on täytynyt kokea Jerusalemissa ensimmäisellä vuosisadalla, kun he itse joutuivat julmuuksien alaisiksi ja kun he saivat nähdä jälkeläistensä kärsimyksiä! Se oli totisesti tuskallista aikaa raskaille vaimoille ja niille, jotka imettivät lapsukaisiaan!

Ihmiset voivat hyvin ymmärtää äidin rakkauden. Esimerkiksi Paavali näki sopivaksi valaista lempeyttään Tessalonikan kristittyjä kohtaan seuraavin sanoin: ”Me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa.” (1. Tess. 2:7) Voimme myös helposti käsittää raskaana olevan vaimon tai imettävän äidin syvän huolen siitä, mitä saattoi tapahtua hänen lapselleen vaikealla hetkellä. Jeesus esitti sen tähden Matteuksen 24:19:nnessä inhimillisin ja hyvin ymmärtäväisin sanoin, millä tavalla asiat, joiden oli määrä tapahtua, vaikuttaisivat ihmisiin. Oli oleva suuria vaikeuksia. Äärimmäisen koettelevat ajat olivat edessä.

Kristuksen raskaille ja pienokaisia imettäville vaimoille lausumat valitussanat soveltuvat meidänkin aikanamme. Tämän ennustuksen suurempi täyttymys tapahtuu näinä viimeisinä päivinä. Ja Jeesuksen lausunto soveltuu erityisesti kristillisen seurakunnan ulkopuolella oleviin ihmisiin. Edessä olevat päivät, jolloin tämä vanha maailma lähenee loppuaan Harmagedonissa, ovat ahdistuksen ja vaikeuksien päiviä. Ne eivät ole helppoa aikaa kenellekään.

Mutta huomattakoon kuitenkin, että Jeesus Kristus ei käsitellyt Matteuksen 24:19:nnessä sitä, onko kristityille aviopareille sopivaa saada lapsia näinä viimeisinä päivinä. Kristittyjä ei käsketä hankkimaan nykyään lapsia, mutta heitä ei kielletäkään saamasta niitä. Tämä asia on aviopuolisoitten itsensä ratkaistava. Se on heidän asiansa. – Gal. 6:5.

Kaikilla ihmisillä on siis odotettavissa vaikeuksia, kun tämä vanha maailma tulee loppuunsa. Näihin kuuluvat varmasti raskaana olevat ja nekin vaimot, joilla on imetettäviä lapsia. Jos raskaana olevat tai sellaiset vaimot, joilla on pieniä lapsia, antavat tällaisen tilan estää heitä pakenemasta tästä maailmasta ja antautumasta Jumalalle Kristuksen kautta, niin he menettävät Jumalan suojeluksen. Kuitenkin äidit, jotka käyttävät hyväkseen jäljellä olevaa aikaa ja pakenevat Jehovan turva-”vuorelle”, varjellaan. He kokevat varmasti vaikeuksia, mutta Jehovan suojelus voi ulottua heille ja heidän lapsilleen, syntyneille samoin kuin syntymättömillekin. – Ps. 91:7, 8, 14–16.

● Miten vanha Timoteus oli, kun Paavali neuvoi häntä: ”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen”? (1. Tim. 4:12) – C. S., Yhdysvallat.

Yleiskäsitys on, että Timoteus oli siihen aikaan hyvin nuori, ehkä toisella kymmenellä, mutta niin ei ole. Vaikka Raamatun kertomus ei mainitsekaan hänen ikäänsä tuohon aikaan suoraan, niin hänen lähimaisen ikänsä arvioimiseksi on riittävästi tosiseikkoja olemassa.

Parhaitten saatavissa olevien tietojen mukaan Paavali aloitti toisen lähetysmatkansa noin vuonna 49 jKr. Sen alkupuolella hän tapasi Timoteuksen, joka oli siihen aikaan jo kypsä kristitty eikä enää poika, kuten voidaan nähdä Luukkaan kertomuksesta: ”Siellä oli eräs opetuslapsi, nimeltä Timoteus, joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika, mutta isä oli kreikkalainen. Hänestä veljet, jotka olivat Lystrassa ja Ikonionissa, todistivat hyvää. Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.” On järkevää otaksua, että ollakseen tällaisessa maineessa Timoteuksen täytyi olla ainakin lähellä kahtakymmentä ikävuotta ellei ylikin. – Apt. 16:1–3.

1. Timoteuksen kirjeen 4:12:nnessa olevat Paavalin Timoteukselle esittämät sanat, ettei kenenkään tulisi katsoa ylen hänen nuoruuttaan, kirjoitettiin 12–15 vuotta myöhemmin, vuosien 61 ja 64 välillä. Siitä seuraa siis, että Timoteuksen on täytynyt olla noin kolmenkymmenen ikäinen siihen aikaan. Mutta Timoteus tuntui siinäkin iässä suhteellisen nuorelta niihin vanhempiin miehiin verraten, joita hänen tuli asettaa valvojiksi eri seurakuntiin, ja hän oli sitä paitsi epäilemättä melko ujo nuori mies. – 1. Kor. 16:10, 11; 1. Tim. 1:3; 3:1–15.

Siihen aikaan ja sillä paikkakunnalla oli tavallista puhua hänen ikäisestään henkilöstä nuorukaisena tai poikanakin. Niinpä kerrotaan: ”Sanaa pais (’poika’) . . . käytetään toisinaan vanhemmallakin iällä. Esimerkiksi Eusebius sanoo Origenesta pojaksi, kun tämä oli jumaluusopin opettaja ja varmasti yli kahdeksantoista vanha . . . ja Konstantinus puhuu itsestään samalla tavalla Diokletianuksen vainojen puhjetessa, kun hän oli lähes kolmikymmenvuotias.” Samoin huomaamme erään kirjailijan viittaavan ”varhaisvuosiinsa”, jotka tarkoittavat vuosia 18:sta 40:een. – Schaaf-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge, s. 1117.

Heprealaisista kirjoituksista tapaamme myös sanat ”lapsi” ja ”poika” suhteellisesti käytettyinä. Esimerkiksi: Ruuben puhuu Joosefista ”lapsena”, vaikka hän oli seitsemäntoista vanha. (1. Moos. 37:2, 30, Um) 1. Mooseksen kirjan 44:20, 22:nnessa (Um) Juuda puhuu Benjaminista, jonka on täytynyt siihen aikaan olla kolmenkymmenen ikäinen, ”lapsena” ja ”poikana”. Samoin myös, kun Jeremia sanoi: ”Minä olen vain poikanen”, niin hän on saattanut aivan hyvin olla se vain omassa arvioinnissaan. Voidaan tosiaan asettaa kyseenalaiseksi, olisiko Jeremiaa valtuutettu raskaaseen tehtävään, jos hän olisi kirjaimellisesti ollut poikanen, nuorukainen, tuskin toisella kymmenennellään. – Jer. 1:6, Um.

Emme saa edellä olevasta kuitenkaan tehdä sellaista johtopäätöstä, ettei Jehova Jumala käyttäisi varhaisvuosissaan olevia palveluksessaan. Samuel oli hyvin nuori, kun hän palveli tabernaakkelissa ja Jehovan enkeli ilmestyi ja antoi hänelle varoitussanoman hänen kansaansa kohtaavista Jehovan tuomioista. Josephuksen mukaan Samuel oli 12-vuotias siihen aikaan, ja niin on hyvinkin voinut olla. Tiedämme Jeesuksen olleen sen ikäinen, kun hän hämmästytti perin pohjin opettajansa temppelissä kysymyksillään ja vastauksillaan. – 1. Sam. 1:24; 3:1–18; Luuk. 2:42–47.

Vuosia myöhemmin, Jeesuksen palvelusaikana, sen lopulla, oli temppelissä poikia, jotka tervehtivät Jeesusta sanoen: ”Hoosianna Daavidin pojalle.” Kun ylipapit ja kirjanoppineet panivat vastaan, niin Jeesus vastasi heille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen’?” (Sivumennen sanoen ”lapsia” ja ”imeväisiä” on käytetty tässäkin suhteellisesti.) – Matt. 21:15, 16.

On selvää, että kun luemme sellaisia lausuntoja kuin Paavalin Timoteuksesta, niin meidän on otettava huomioon tekstiyhteys nähdäksemme, onko ne tarkoitettu ymmärrettäviksi kirjaimellisesti vai suhteellisesti.