Jehovan ”vartijaa”, Jeremia-luokkaa, etsivät turvaa tuomituista poliittisista aineksista, mikä johtaa heidät varmaan tuhoon ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodassa” Har-Magedonissa. (Ilm. 16:14, 16) Jotta voisi välttyä joutumasta siihen niiden mukana, oikea suunta on valittava nyt kun se on vielä valittavissa. Silloin elämän etsijöitten ei tarvitse koskaan muuttaa suuntaansa.

(Tämän Jeremian profetiaa käsittelevän sarjan loppujakso julkaistaan myöhemmin.)

Saarnaajan kirja – tosi arvojen opetusta

MIKÄ on paras tapa käyttää aikaansa ja energiaansa? Olisiko sinun hyödyllistä tehdä huvituksista päätavoitteesi? Pitäisikö sinun pyrkiä kokoamaan aineellista varallisuutta tai hankkimaan kuuluisuutta? Mitkä pyrkimykset elämässä ovat arvokkaimpia?

Raamatussa olevasta Saarnaajan kirjasta voidaan löytää hyviä ohjeita vastaukseksi näihin kysymyksiin. Siitä löytyvät ”saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa”. (Saarn. 1:1, 12) ”Saarnaaja” on ilmeisesti kuningas Salomo, joka tuli kansainvälisesti kuuluisaksi viisaudestaan. Saarnaajan kirja sisältää hänen neuvojaan sekä sen suhteen, mikä on arvotonta, että sen suhteen, mikä on todella arvokasta.

”KAIKKI ON TURHUUTTA”

Saarnaajan kirja alkaa seuraavin sanoin: ”Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?” (Saarn. 1:2, 3) ”Turhuudeksi” käännetty heprealainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’henkäystä’. Se viittaa sellaiseen, mistä puuttuu lujuutta, vakaisuutta ja pysyvyyttä. ”Turhuuksien turhuus” kuvailee osuvasti ihmisten asioita.

Seuraavaksi saarnaaja mainitsee toistuvia luonnon kiertokulkuja. Ihmissukupolvet tulevat ja menevät, aurinko nousee ja laskee, tuuli kiertää kiertämistään ja joet laskevat jatkuvasti mereen, mutta se ei siitä täyty. (Saarn. 1:4–7) Mietittyään tätä viisas kuningas mainitsi: ”Kaikki tyynni itseänsä väsyttää [kaikki on väsyttävää, UM], niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.” – Saarn. 1:8, 9.

Kaikkien näitten luonnon kiertokulkujen harkitseminen tuntui Salomosta ”väsyttävältä”. On tietysti totta, että näiden kiertokulkujen suunnattomuus ja monimutkaisuus ovat sellaisia, että ihminen voisi kuluttaa niiden harkitsemiseen koko elämänsä eikä kuitenkaan kykenisi ymmärtämään niiden täyttä kokonaisuutta. Hänen sanastonsa ei riittäisi sen kaiken kuvailemiseen täysin yksityiskohtaisesti. Mutta muistammehan, että Salomo käsittelee tässä sitä turhuutta, joka kohtaa epätäydellisiä ihmisiä. Voimme siksi myös ymmärtää, kuinka väsyttävää ihmiselle voi olla näiden päättymättömien kiertokulkujen alituisen toistumisen tarkasteleminen ja sitten sen vertaaminen hänen omaan lyhyeen elinikäänsä. Ihmiselle, jolla ei ole