Saarnaajan kirja – tosi arvojen opetusta

MIKÄ on paras tapa käyttää aikaansa ja energiaansa? Olisiko sinun hyödyllistä tehdä huvituksista päätavoitteesi? Pitäisikö sinun pyrkiä kokoamaan aineellista varallisuutta tai hankkimaan kuuluisuutta? Mitkä pyrkimykset elämässä ovat arvokkaimpia?

Raamatussa olevasta Saarnaajan kirjasta voidaan löytää hyviä ohjeita vastaukseksi näihin kysymyksiin. Siitä löytyvät ”saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa”. (Saarn. 1:1, 12) ”Saarnaaja” on ilmeisesti kuningas Salomo, joka tuli kansainvälisesti kuuluisaksi viisaudestaan. Saarnaajan kirja sisältää hänen neuvojaan sekä sen suhteen, mikä on arvotonta, että sen suhteen, mikä on todella arvokasta.

”KAIKKI ON TURHUUTTA”

Saarnaajan kirja alkaa seuraavin sanoin: ”Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?” (Saarn. 1:2, 3) ”Turhuudeksi” käännetty heprealainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’henkäystä’. Se viittaa sellaiseen, mistä puuttuu lujuutta, vakaisuutta ja pysyvyyttä. ”Turhuuksien turhuus” kuvailee osuvasti ihmisten asioita.

Seuraavaksi saarnaaja mainitsee toistuvia luonnon kiertokulkuja. Ihmissukupolvet tulevat ja menevät, aurinko nousee ja laskee, tuuli kiertää kiertämistään ja joet laskevat jatkuvasti mereen, mutta se ei siitä täyty. (Saarn. 1:4–7) Mietittyään tätä viisas kuningas mainitsi: ”Kaikki tyynni itseänsä väsyttää [kaikki on väsyttävää, UM], niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.” – Saarn. 1:8, 9.

Kaikkien näitten luonnon kiertokulkujen harkitseminen tuntui Salomosta ”väsyttävältä”. On tietysti totta, että näiden kiertokulkujen suunnattomuus ja monimutkaisuus ovat sellaisia, että ihminen voisi kuluttaa niiden harkitsemiseen koko elämänsä eikä kuitenkaan kykenisi ymmärtämään niiden täyttä kokonaisuutta. Hänen sanastonsa ei riittäisi sen kaiken kuvailemiseen täysin yksityiskohtaisesti. Mutta muistammehan, että Salomo käsittelee tässä sitä turhuutta, joka kohtaa epätäydellisiä ihmisiä. Voimme siksi myös ymmärtää, kuinka väsyttävää ihmiselle voi olla näiden päättymättömien kiertokulkujen alituisen toistumisen tarkasteleminen ja sitten sen vertaaminen hänen omaan lyhyeen elinikäänsä. Ihmiselle, jolla ei ole jumalallista viisautta, hänen lyhytaikaisuutensa ja kyvyttömyytensä saavuttaa pysyvyyttä aiheuttavat turhuuden tunteen ja saavat hänet usein tavoittelemaan turhaan jotakin erilaista, uutta – todetakseen vain että loppujen lopulta sekin on sitä ’samaa vanhaa’. Tämäkin on väsyttävää.

Tämän tietäminen voi auttaa meitä välttämään sitä, että tuhlaisimme paljon aikaa, ponnistelua ja rahaa yrittäessämme saada tyydytystä ja onnellisuutta aistillisesta mielihyvästä. Uusien asioitten ja tavaroitten ja kokemusten tavoitteleminen voi tuottaa jossain määrin nautintoa, mutta se ei ole koskaan täysin tyydyttävää. Ja lopulta kaikki päättyy haudassa, missä ”ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta”, sillä kuolleet ”eivät tiedä mitään”. – Saarn. 9:5, 10.

KOKEILU YLELLISYYDELLÄ

Kuningas Salomo kertoo kiinnostavasta kokeilusta viettää ylellistä elämää. Hän teki ympäristönsä paratiisilliseksi ja tutki kaikenlaisia miellyttäviä toimintoja. (Saarn. 2:3–9) ”Enkä minä pidättänyt silmiäni mistään, mitä ne pyysivät”, hän kirjoittaa. (Saarn. 2:10a) Jossain määrin kuningas nautti ylellisen elämän kokeilemisesta. Hän mainitsee: ”Enkä kieltänyt sydämeltäni mitään iloa, sillä minun sydämeni iloitsi kaikesta vaivannäöstäni, ja se oli minun osani kaikesta vaivannäöstäni.” – Saarn. 2:10b.

Mutta siitä, saadaanko tällä tavalla todellista tyydytystä ja aitoa onnellisuutta, saarnaaja myöntää: ”Mutta kun minä käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita minun käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin vaivannut itseäni niitä tehdessäni, niin katso: se oli kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua; eikä ole hyötyä mistään auringon alla.” – Saarn. 2:11.

VARALLISUUS JA MAINE

Ehkä tunnet ihmisiä, jotka tekevät työtä yötä päivää hankkiakseen aineellisista rikkauksista mukavan ”pesämunan”. Sellaisia ihmisiä varten Saarnaajan kirja sisältää seuraavan tärkeän opetuksen: ”Joka rakastaa rahaa, ei saa rahaa kylläksensä, eikä voittoa se, joka rakastaa tavaran paljoutta. Sekin on turhuutta.” (Saarn. 5:9) Yksi piirre rikkauden tavoittelun turhuudesta esitetään seuraavassa jakeessa: ”Omaisuuden karttuessa karttuvat sen syöjätkin; ja mitä muuta etua siitä on haltijallensa, kuin että silmillään sen näkee?” – Saarn. 5:10.

Ihminen on tyytymätön sittenkin, vaikka hänestä tulee suurten rikkauksien ”haltija”. Tosi viisaus olisi ollut hyödyllisempää hänelle. (Saarn. 7:13) Sitä paitsi mitä enemmän jonkun omaisuus lisääntyy, sitä enemmän tarvitsee palkata apuvoimia siitä huolehtimiseksi. Koska rikkaan miehen täytyy elättää palvelijoita, niin rikkauden karttuessa lisääntyvät vastaavasti ”sen syöjätkin”. Kreikkalaisen kirjailijan Ksenofonin erääseen teokseen sisältyvät seuraavat maininnat miehestä, joka oli kerran ollut köyhä mutta josta oli tullut rikas:

”Luuletko, Sakian, että nautin sitä enemmän elämästä mitä enemmän omistan? Etkö tiedä, etten nauti yhtään sen enempää syömisestä enkä juomisesta enkä nukkumisesta nyt kuin silloinkaan, kun olin köyhä? Tämän rikkauden omistamisella olen saavuttanut vain sen, että minulla on enemmän varjeltavaa, enemmän toisille jaeltavaa ja enemmän huolehdittavaa; sillä hyvin suuri palvelusväki vaatii minulta nyt ruokansa, juomansa ja vaatteensa; jotkut tarvitsevat lääkäriä; yksi tulee tuomaan minulle lampaita, jotka sudet ovat repineet, tai nautoja, jotka ovat saaneet surmansa pudottuaan jyrkänteeltä, tai kertoo minulle karjaan iskeneestä taudista; minusta siis tuntuu, että omistaessani runsaasti minulla on enemmän huolia kuin minulla oli aikaisemmin omistaessani vain vähän. . . . Jos rikkauden omistaminen olisi yhtä miellyttävää kuin sen hankkiminen, niin rikkaat olisivat paljon onnellisempia kuin köyhät. Mutta sen, joka omistaa paljon, on pakko kuluttaa paljon.”

Saarnaajan kirja käsittelee murheellista tilannetta, joka usein kohtaa ihmisiä, jotka ovat päättäneet rikastua: ”Taas minä näin turhuuden auringon alla: Tuossa on yksinäinen, ei ole hänellä toista, ei poikaa, ei veljeäkään ole hänellä; mutta ei ole loppua kaikella hänen vaivannäöllänsä, eikä hänen silmänsä saa kylläänsä rikkaudesta. Ja kenen hyväksi minä sitten vaivaa näen ja pidätän itseni nautinnoista? Tämäkin on turhuutta ja on paha asia.” – Saarn. 4:7, 8.

Rikkauksia tavoitellessaan ihmiset varsin usein uhraavat ihmissuhteita sekä perheensä sisä- että ulkopuolella. Kuinka säälittävä onkaan saituri, joka tavaroita tavoitellessaan eristäytyy toisista! Hänen mielestään on edullisempaa, ettei ole perhettä eikä ystäviä, koska heidän hyväkseen olisi kulutettava rahaa. Jokaisen, joka on taipuvainen ajattelemaan tällä tavalla, pitäisi kysyä itseltään: ”Ketä varten työskentelen kovasti ja annan sieluni jäädä vaille hyvyyksiä?” Omistakoonpa rikas kuinka paljon tahansa, ”hänen silmänsä [ei] saa kylläänsä rikkaudesta”. Tietoisena tästä Salomo kirjoittaa:

”Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös. Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin; mutta kuinka voisi yksinäisellä olla lämmin? Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäinen lanka pian katkea.” – Saarn. 4:9–12.

Nämä sanat opettavat tärkeän läksyn. Ihmissuhteet ovat palkitsevampia kuin omaisuus. Aito kiinnostus lähimmäistä kohtaan ja ponnisteleminen hänen auttamisekseen ovat paljon arvokkaampia kuin kulta, hopea tai mikään muu eloton esine.

SORTO JA EPÄOIKEUDENMUKAISUUS

Saarnaajan kirja myöntää avoimesti, että ihmiset ovat kärsineet paljon sortoa: ”Taas minä katselin kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla, ja katso, siinä on sorrettujen kyyneleet, eikä ole heillä lohduttajaa; väkivaltaa tekee heidän sortajainsa käsi, eikä ole heillä lohduttajaa.” (Saarn. 4:1) Kun sorretut pyytävät huojennusta vallanpitäjiltä, esiintyy usein epäoikeudenmukaisuutta. Salomo sanoo: ”Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys.” – Saarn. 3:16.

Miten ihmisten pitäisi suhtautua laajalle levinneeseen sortoon ja epäoikeudenmukaisuuteen? Heidän täytyy ensin oppia ymmärtämään seuraava henkeytetty lausunto: ”Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata voi täydeksi laskea.” (Saarn. 1:15) Jotkut ovat vilpittömin aikein käyttäneet koko elinikänsä siihen, että ovat yrittäneet saada aikaan vanhurskaat olosuhteet maan päälle mutta menestyksettä. Jumalan sana esittää selvästi, että vain Jumalan valtakunta voi poistaa pahuuden ihmiskunnasta. (Dan. 2:44; 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:1–5) Vaikka ihmiset ponnistelisivat kuinka paljon, niin heidän ponnistuksensa eivät voi oikaista sitä monenlaista ”väärää”, mitä liittyy ihmisen käyttäytymiseen.

Tämän vuoksi saarnaaja esittää jälleen hyödyllisen ohjenuoran: ”Minä sanon: Ota vaari kuninkaan käskystä, varsinkin Jumalan kautta vannotun valan tähden. Älä ole kerkeä luopumaan hänestä, äläkä asetu pahan asian puolelle, sillä hän tekee, mitä vain tahtoo. Sillä kuninkaan sana on voimallinen, ja kuka voi sanoa hänelle: Mitäs teet?” – Saarn. 8:2–4.

Saarnaajan kirja ei kannata kapinaa eikä yrityksiä kukistaa olemassa olevia hallituksia. Viisas menettely on pysyä kuuliaisen alamaisina hallitseville ”esivalloille”. (Room. 13:1–7) Joissakin harvoissa tapauksissa halu saada osakseen Jumalan hyväksymys voisi aiheuttaa sen, että joku ei noudattaisi joitakin viranomaisten käskyjä. (Dan. 3:12, 16–18) Mutta silloin kun viranomaisten säädökset tai vaatimukset eivät edellytä Jumalan lain rikkomista, on viisasta ’ottaa vaari kuninkaan käskystä’.

Kehitellen edelleen tätä ajatusta saarnaaja sanoo: ”Joka käskyn pitää, ei tiedä pahasta asiasta; ja viisaan sydän tietää ajan ja tuomion. Sillä itsekullakin asialla on aikansa ja tuomionsa; ihmistä näet painaa raskaasti hänen pahuutensa. Hän ei tiedä, mitä tuleva on; sillä kuka ilmaisee hänelle, miten se on tuleva?” (Saarn. 8:5–7) Silloinkaan kun hallitusvalta on julma ja mielivaltainen, viisas ei nouse kapinaan. Hän ymmärtää, että ’aikanaan’ tilanne muuttuu paremmaksi. Mutta koska hän ei tiedä, ”miten” muutos on tapahtuva, hänen on järkevää toistaiseksi hoitaa omaa tehtäväänsä ja käyttää tervettä arvostelukykyä jokapäiväisen elämän epämiellyttävien puolien käsittelemisessä. – Vrt. Saarn. 3:1–13.

ODOTTAMATTOMISTA TAPAHTUMISTA SELVIYTYMINEN

Yksi syy siihen, miksi monet ihmisten ponnistelut osoittautuvat turhiksi, mainitaan Saarnaajan 9:11:ssä: ”Taas minä tulin näkemään auringon alla, että ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo kohtaa kaikkia [koska aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat heitä kaikkia, UM].”

Vaikuttaisi siltä, että sellaiset ominaisuudet kuin nopeus, urhoollisuus ja viisaus saisivat ihmiset menestymään kaikissa hankkeissaan. Mutta usein tapahtumat saavat odottamattoman käänteen. Vaikka aavistamattomat tapahtumat ovat joskus suotuisia, usein ne ovat tapaturmia, sairauksia ja muita onnettomuuksia. Ja kuolemassa ”ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta”. – Saarn. 3:19–21.

Tämän vuoksi viisas raamatunkirjoittaja suosittelee erikoisesti kahta seikkaa: 1) tee ahkerasti työtä päivästä toiseen ja 2) ’nauti hyvää’ vaivannäöstäsi iloitsemalla siitä, mitä sinulla nyt on. Tämä ajatus esitetään Saarnaajan 5:17–19:ssä:

”Katso, minkä minä olen tullut näkemään, on hyvää ja kaunista syödä ja juoda ja nauttia hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, jolla ihminen itseänsä vaivaa auringon alla lyhyinä elämänsä päivinä, jotka Jumala on hänelle antanut; sillä se on hänen osansa. Sekin on Jumalan lahja, jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa. Sillä hän ei tule niin paljon ajatelleeksi elämänsä päiviä, kun Jumala suostuu hänen sydämensä iloon.”

Vaikka ihmisten elämässä on nykyään paljon sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja muita huonoja puolia, niin viisas ihminen ei salli niiden tukahduttaa iloaan, jota hän saa oikeiden menettelyjen johdosta. Hän on sen sijaan päättänyt ”saada osansa” nykyisistä siunauksista iloitsemalla siitä, mitä hänellä on, kuinka vähäistä se sitten lieneekin.

Tila ei salli käsitellä tässä laajemmin Saarnaajan kirjasta löytyvää viisautta. Mutta toivomme, että edellä esitetyt muutamat esimerkit saavat sinut tutkimaan koko kirjan huolellisesti. Sen tekeminen auttaa sinua välttämään ajan ja tarmon tuhlaamista sellaiseen, mikä on hyödytöntä, ja käyttämään elämäsi ja varasi sellaiseen, mikä on todella arvokasta.