Nuoret kysyvät:
Kuinka tärkeitä ovat hyvät arvosanat?
JOTKUT tuntevat pulssinsa kiihtyvän kuin kilpa-auto. Toisten onnistuu koota itsensä ja säilyttää ainakin ulkonainen tyyneytensä. Mutta jokaiselle oppilaalle koittaa tilinteon hetki – kohtaavatpa he sen lähes paniikin vallassa tai täysin välinpitämättöminä – kun he saavat todistuksensa.
Mistä tällainen levottomuus? Monet nuoret tuntevat joutuneensa todelliseen ruuvipenkkiin vanhempien (”Jos reputat matematiikassa, televisio pysyy kiinni kuukauden!”) ja opettajien (”Sinun täytyy kyllä parantaa lukuaineittesi keskiarvoa, mikäli aiot päästä luokalta”) painostaessa heitä. Ei siksi ole mikään ihme, että kun muutamalta alakoululaiselta kysyttiin: ’Mikä teitä huolestuttaa eniten?’, 51 prosenttia heistä vastasi: ”Todistus.”
On kiinnostavaa, että jotkut opettajat väittävät arvosanojen voivan edistää kilpailuhenkeä, luoda kovia paineita ja jopa viedä opiskelulta sen nautinnon. Ei siksi ole mitenkään merkillistä, että oppilaat ovat usein närkästyksissään arvosanoista. Eräs lukiolainen meni vieläkin pitemmälle: ”Arvostelussa ei pitäisi olla mitään hylkäämisrajaa. Jos joku valitsee itselleen vaikean aineen ja saavuttaa siinä 50 pisteen hylkäämisrajan, hän tietää kuitenkin 50 prosenttia enemmän kuin silloin kun alkoi opiskella sitä.”
Saatat siksi miettiä, ovatko arvosanat tosiaankin kaiken sen huolen arvoisia, mitä pitkien selontekojen kirjoittaminen väsyksiin asti, ikävystyttävien kirjojen läpi kahlaaminen, loputtomien luettelojen muisteleminen ja lopputentteihin pänttääminen aiheuttaa. ’Mitä järkeä tuossa kaikessa oikeastaan on?’ saatat kysyä. ’Merkitsevätkö arvosanat todella jotakin?’
Arvosanat oikeaan perspektiiviinsä
Riippumatta siitä rakastatko vai vihaatko koulua, se täyttää erään välttämättömän tarpeen. Opettajana toimivan Barbara Mayerin mukaan ”sen tarkoitus on antaa jokaiselle mahdollisimman paljon tietoa ja mahdollisimman monia taitoja, jotka auttavat heitä viettämään hyvää, antoisaa ja menestyksellistä elämää”. Ja yleensä keskiasteen koulutus pystyy toteuttamaan tämän tarkoituksen. Mutta miten toiset voivat ratkaista, oletko omaksunut nämä tiedot tai hallitsetko nuo taidot? Monesti he päättelevät sen koulussa saamiesi numeroiden perusteella. ’Se on epäreilua!’ saatat vastustaa. Se on kuitenkin usein elämän kova tosiasia. Esimerkiksi äskettäin ilmestyneessä Wall Street Journal -lehden numerossa oli kirjoitus, jossa työnantajia neuvottiin ”tutkimaan huolellisesti” kaikkien hakijoiden koulutodistukset. Kirjoitus jatkoi: ”Se on paras puntari hänen tulevien työtottumuksiensa ja työhön osallistumisensa sekä hänen luonteenpiirteittensä arvioimiseksi.”
Sinun kannattaa siis käytännön syistä ponnistella saadaksesi hyviä numeroita koulussa. ”Raha on turvaksi”, kirjoitti Salomo. (Saarnaaja 7:13, UM) Ja jos et hallitse koulussa opetettuja perustaitoja, sinun voi olla vaikeaa edes hankkia rahaa – sen säästämisestä tai viisaasta käytöstä puhumattakaan. Eräässä äskettäin tehdyssä tutkimuksessa nuoret ilmaisivat kuitenkin, että heille on tärkeämpää saada kiinnostava työ kuin hyväpalkkainen, vaikutusvaltainen tai arvossa pidetty työ. Joka tapauksessa perustietojen hallitseminen lisää usein työnsaantimahdollisuuksiasi. Työnvälitykseen liittyviin asioihin perehtynyt tri Bernard Anderson sanoi jokin aika sitten: ”Nuorten suhteen meidän täytyy yksinkertaisesti palata jälleen siihen, että painotamme enemmän koulussa opittavia perustaitoja: viestintätaitoa, laskutaitoa ynnä muuta sellaista.” Hän lisäsi, että koska nykyaikainen tekniikka johtaa usein siihen, että työntekijöitä täytyy ajoittain uudelleenkouluttaa, ”suurin arvo on henkilöillä, joilla on eniten edellytyksiä oppimiseen – henkilöillä, joilla on hyvät perustiedot”.
Viisas kuningas Salomo osoittaa kuitenkin, että elämällä on paljon syvällisempi tarkoitus kuin vain työpaikan säilyttäminen: ”Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.” (Saarnaaja 12:13) Hyvä lukutaito ja kyky ilmaista itsensä selvästi ovat arvokas omaisuus nuorelle, joka haluaa palvella Jumalaa ja ’pitää hänen käskynsä’. Esimerkiksi apostoli Paavali käski Timoteus-nimistä nuorta miestä ’kiinnittämään jatkuvasti huomiota julkiseen lukemiseen’, jotta hänestä tulisi vielä tehokkaampi opettaja seurakuntaan. (1. Timoteukselle 4:13) Ja vaikka apostoli Pietaria ja apostoli Johannesta pidettiin ”koulunkäymättöminä ja tavallisina”, koska he eivät olleet käyneet mitään korkeampaa opetusta antavaa koulua, he pystyivät siitä huolimatta kirjoittamaan osia Raamattuun suurenmoisen taidokkaasti. – Apostolien teot 4:13.
Mutta auttavatko arvosanat ja kokeiden pistemäärät todella hankkimaan nämä taidot? Ne voivat auttaa. Jeesus Kristus tarkasti monesti kysymysten avulla, ymmärsivätkö hänen opetuslapsensa jonkin asian. (Luukas 9:18) Nykyään opettajien toimintaa vaikeuttaa kuitenkin usein se, että luokat ovat niin suuria, etteivät he opi tuntemaan oppilaitaan henkilökohtaisesti. Niinpä oppilaitten kuulusteleminen ja heidän vastaustensa ja kokeittensa arvosteleminen auttaa opettajia suunnittelemaan opetuksensa oppilaitten yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Siitä on luonnollisesti hyötyä sinulle oppilaana.
Kirja Measurement and Evaluation in the Schools sanoo lisäksi: ”Hyvin laaditut kokeet, jotka käsittelevät tunneilla annettua opetusta, voivat parantaa oppilaan oppimiskykyä auttamalla häntä kehittämään opiskelutottumuksiaan ja suuntaamalla hänen henkiset voimavaransa kohti toivottuja opetustavoitteita. Kokeiden tulokset voivat paljastaa, miltä alueilta oppilaalla on vankat tiedot ja miltä hatarat, ja ne voivat motivoida tulevaa opiskelua.” Ja tietysti arvosanasi antavat vanhemmillesi ainakin jonkinlaisen käsityksen siitä, miten menestyt koulussa – kävi miten kävi.
Sinun on kaikesta huolimatta tärkeää säilyttää tasapainoinen näkemys arvosanoista; muuten sinulle voi tulla ongelmia.
’Kysytäänkö tätä kokeissa?’
Eräs Steven-niminen koululainen valitti: ”Minusta tuntuu kuin olisin liukuhihnalla ja minuun syydettäisiin jatkuvalla syötöllä etukäteen valmistettuja tiedon murusia, enkä ehdi sulattaa mitään.” Niin, liiallinen huoli arvosanoista voi tosiaan saada koulun vaikuttamaan pikemminkin tehtaalta kuin virkistävältä paikalta, jossa voi oppia uutta.
Se että arvosanoista tulee pakkomielle, voi jopa kiristää oppilaitten välisiä suhteita. Joillakin seuduilla oppilaat esimerkiksi jaetaan tasoryhmiin kykyjensä mukaan. Harvat nuoret kuitenkaan todella haluavat joutua ”hitaiden” tai ”keskitason alapuolella olevien” luokkaan. Niinpä arvosanat voivat synnyttää ankaraa kilpailua oppilaiden välillä. Tämä pitää paikkansa varsinkin silloin, kun oppilaille opetetaan se myytti – ja heidät saadaan uskomaan siihen – että ”korkeamman” koulutuksen saaminen tuo onnea. Erään nuoruusikää käsittelevän oppikirjan tekijät huomauttavat, että ”koska useimmilla alueilla opiskelupaikan saaminen korkeakoulussa on vaikeaa”, oppilaat voivat ”joutua kilpailun pyörteisiin, jolloin arvosanoja ja asemaa luokassa pidetään oppimista tärkeämpänä”. Japanin tilanne (missä yliopistokoulutukselle pannaan suurta painoa) valaisee, kuinka kilpailuhenkiseksi koulutus voi oikein tulla. Siellä lastentarhaan menevänkin täytyy läpäistä pääsykokeet!
Joihinkuihin tällaiset paineet vaikuttavat siten, että he alkavat lukea vain kokeita varten eivätkä oppiakseen. Tri William Glasser sanoo: ”Koulussa lapset oppivat jo varhain kysymään, mitä tulee kokeisiin ja – – lukevat ainoastaan sen aineiston.” Vanha kokenut opettaja Mary Susan Miller muistelee samoin kirjassaan Childstress!: ”Minulla on ollut – – oppilaita, jotka riitelivät johdonmukaisesti plussista ja miinuksista ja laskivat koekysymysten pistearvoja asettaakseen arvosteluni kyseenalaiseksi. Ideana oli hyvien tulosten saavuttaminen, ei oppiminen. He olivat juuri niitä oppilaita, jotka poikkeuksetta keskeyttivät luokkakeskustelun, olipa se miten innostavaa tahansa, vain kysyäkseen: ’Täytyykö meidän tietää tämä kokeissa?’”
Mutta miksi sinun tulisi antaa houkutella itsesi tällaisen ”kilpailun pyörteisiin”? Salomo varoitti: ”Ja minä näin kaikesta vaivannäöstä ja työn kunnollisuudesta, että se on toisen kateutta toista kohtaan [toisen kilpailua toista vastaan, UM]. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.” (Saarnaaja 4:4, 5) Ankaran kilpailun joko aineellisista rikkauksista tai akateemisista arvosanoista osoitetaan siis tässä olevan hyödytöntä. Jumalaa pelkäävät nuoret ymmärtävät, että heidän täytyy ponnistella koulussa. Mutta he tietävät myös, että onnellisuus tulee siitä, että panee hengelliset edut ensi sijalle ja luottaa Jumalan huolehtivan heidän aineellisista tarpeistaan. – Matteus 6:33.
Tunnustettakoon siis, että arvosanat luovat paineita ja ongelmia. Mutta kuten Barbara Mayer huomautti kirjassaan The High School Survival Guide: ”Koulussa arvosanoihin liittyvät ongelmat ovat kuitenkin seurausta siitä, miten valtavan tärkeinä niitä on alettu pitää.” Niinpä vaikka arvosanat saattavat olla tärkeitä, ne eivät merkitse kaikkea! Pidä siis arvosanoja sinä, mitä ne ovat: parhaimmillaankin hyödyllinen tapa mitata opintojesi edistystä. Kouluikäinen Les vakuuttaakin: ”Haluan saada hyviä numeroita. Mutta ne eivät ole elämäni päähuoli.”
(Jatkamme seuraavassa numerossamme tätä arvosanojen käsittelyä.)
[Kuva s. 13]
Ovatko hyvät numerot vaatimiensa monen tunnin työn ja opiskelun arvoisia?
[Kuva s. 14]
Työnantajat etsivät nuoria, jotka hallitsevat koulussa opetetut perustaidot