Olkoon työ tyydytyksesi

”Jumalan lahja ihmiselle on, että jokainen syö ja juo ja nauttii kaikesta vaivannäöstään.” – Sananl. 3:13, Ts.

 1. Mitä Jehova valitsee tehtäväkseen, ja miten sen tekeminen vaikuttaa häneen?

JEHOVA on ylin koko maailmankaikkeudessa. Hänen yläpuolellaan ei ole päätä. Hän ei saa määräyksiä keneltäkään. Hän ei ole tilivelvollinen kenellekään. Hänellä on ehdoton vapaus tehdä niinkuin häntä haluttaa, tehdä joko sitä tai tätä tai jotain muuta. Hän valitsee sen menettelyn, mikä tekee hänet onnelliseksi, ja hänet tunnetaan onnellisena Jumalana. Hänen valitsemansa onnellistuttava menettelytapa on työnteko. Työ ei väsytä häntä: ”Iankaikkinen Jumala, Jehova, maan äärten Luoja, ei näänny eikä ole väsynyt.” Hän ei siis voinut virkistäytyä kuuden luomispäivän päätyttyä siinä merkityksessä, että hän olisi tarvinnut toipumista: ”Kuutena päivänä Jehova teki taivaat ja maan, ja seitsemäntenä päivänä hän lakkasi siitä ja ryhtyi virkistäytymään.” Jehova ei lakannut eikä levännyt kaikesta työstä, vaan ainoastaan tästä erityisestä luomistyöstä, ja hän tarkasti sen päätettyään sen ja huomasi, että se oli erittäin hyvä hänen täydellisyydenmittapuunsa mukaan, ja hän tunsi olevansa virkistynyt ja tyytyväinen korkeimmanlaatuisen työnsä suorittamisen johdosta. Tämän hienon työn näkeminen suoritettuna oli ilo ja tyydytys sekä virkistys Jehova-Luojalle. – Jes. 40:28, As; 2. Moos. 31:17, Um.

 2. Mikä on Jeesuksen valinta ja millaisin tuloksin?

² Seuraavat Jeesuksen sanat todistavat, että Jehova työskentelee jatkuvasti sapattina eli luomisviikon seitsemäntenä päivänä: ”Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä.” Nämä sanat osoittavat myöskin Jeesuksen tekevän työtä. Hän suorittaa Jehovan hänelle määräämää työtä. Hän tekee halukkaasti ja vapaaehtoisesti Jumalan työtä, ja hän ilmaisi iloitsevansa Jehovan tahdon tekemisestä. Hän huomasi sen yhtä ravitsevaksi ja tyydyttäväksi ja virkistäväksi kuin ruoka, jopa todellisuudessa enemmänkin, sillä hänen opetuslastensa kehoittaessa häntä eräässä tilaisuudessa syömään hän vastasi: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.” Toimeenpanemisen ilo virvoitti häntä työn lopussa ja poisti kaiken väsymyksen ja jätti hänet tyytyväiseksi ja virkistyneeksi. – Joh. 5:17; 4:34.

 3. Miten ihminen varustettiin tekemään työtä, ja mikä tehtävä hänelle annettiin, kun hänet luotiin?

³ Ihminen luotiin Jumalan ja Kristuksen kuvaksi ja kaltaiseksi ja hänelle annettiin jokin määrä viisauden, voiman, oikeuden ja rakkauden ominaisuuksia. Ihminen saattoi viisautensa avulla tietää, miten tulee tehdä jotain, voimansa avulla hän kykeni suorittamaan sen, oikeudentuntonsa avulla hän voi käyttää oikein työnsä hedelmiä, ja rakkauden ominaisuutensa avulla hän saattoi jopa ylittää oikeuden menetellessään jalomielisesti ja epäitsekkäästi. Hänet luotiin kykeneväksi tekemään hyvää työtä, ja hänelle annettiin työtä tehtäväksi. Kun ihminen luotiin, niin ”Jehova Jumala otti ihmisen ja asetti hänet Eedenin puutarhaan viljelemään sitä ja pitämään siitä huolta”. Miestä ja hänen vaimoaan käskettiin ’olemaan hedelmälliset ja lisääntymään ja täyttämään maa ja tekemään se itsellensä alamaiseksi ja vallitsemaan meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet’. Miten ihmeellinen etu työskennellä annettiinkaan ensimmäiselle ihmisparille, kun maa asetettiin kasvi- ja eläinkuntineen heidän huoltoonsa ja kun heidän piti täyttää se jälkeläisillään ja kun Jehova oli antanut heille sekä henkiset että ruumiilliset kyvyt tehden heidät kykeneviksi suorittamaan täydellisesti saamansa tehtävän! – 1. Moos. 2:15; 1:28.

 4. Miksi Jehova antoi ihmiselle työtä tehtäväksi, ja mitkä havainnot todistavat nyt tämän viisauden?

⁴ Jehova ei antanut ihmiselle tätä työtä tehtäväksi päästäkseen itse tekemästä sitä. Hän teki niin ihmisen hyväksi, koska ihminen varustettiin työskentelemään ja löytämään onnen tämän hänen kyvyilleen sopivan työn tekemisestä. Jehova määräsi ihmiselle sopivaa työtä hänen huvikseen ja nautinnokseen ja tyydytyksekseen. Työn piti täyttää hänen elämänsä, karkoittaa kaikki kyllästymisen tai ikävän yksitoikkoisuuden mahdollisuudet ja antaa hänelle se tyydyttävä tunne, että hän on käyttökelpoinen. Sen sijaan että noita jumalallisia ominaisuuksia olisi ehkäisty tai lamautettu toimettomuudella, ne voivat löytää sopivan ilmenemismuodon Jehovan määräämästä työstä. Äskeiset tieteelliset tutkimukset vahvistavat Raamatun totuuden, että ihminen luotiin tekemään työtä. Ne ovat osoittaneet, että suurin osa hyvän terveyden omaavista vanhahkoista ihmisistä ei halua vetäytyä eläkkeelle, että eläkkeelle vetäytyminen tuo useammin ikävystymistä onnen sijasta ja että tutkijat uskovat sen saavan ikävystyneet ja laiskat ihmiset menettämään elämänhalunsa ja lyhentävän todellisuudessa heidän elinikäänsä. Mieliharrastukset eivät korvaa tyydyttävästi työtä eläkkeelle vetäytyneitten ihmisten elämässä. Vaikka niistä nautitaan muutamia tunteja viikossa vaihtelun ja rentoutumisen saamiseksi säännöllisestä työstä, niin ne tulevat väsyttäviksi, jos niitä harrastetaan koko aika. Mieliharrastukset eivät myöskään täytä seuraavaa vaatimusta, minkä eräs kirjoitus esitti: ”Ihmisen täytyy henkisen terveytensä säilyttämiseksi tuntea tekevänsä työtä, mikä edistää jotakin hyödyllistä tarkoitusta.” Hyvästä työstä poisvetäytyminen on enemmän turmio kuin siunaus. Jehova toimi siis ihmisen hyväksi, kun hän antoi ihmiselle työmääräyksen.

 5. Mikä Jehovan tahto on ihmisen työn hedelmien suhteen?

⁵ Jehova ei tahdo, että ihmiseltä riistetään hänen työnsä hedelmät. ”Peltomiehen”, kirjoitti apostoli Paavali, ”joka vaivan näkee, tulee ennen muita päästä osalliseksi hedelmistä.” Hän oli aikaisemmin selittänyt tätä jumalallista periaatetta pitemmältä sanoen: ”Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa eikä nauti karjansa maitoa? Puhunko tätä vain ihmisten tavalla? Eikö myös laki sano samaa? Onhan Mooseksen laissa kirjoitettuna: ’Älä sido puivan härän suuta’. Eihän Jumala häristä näin huolta pitäne? Eikö hän sano sitä kaiketikin meidän tähtemme? Meidän tähtemmehän on kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan puida osansa saamisen toivossa.” Härkienkin tuli saada osansa työnsä hedelmistä. Mutta härätkö ovat tärkein huolehdinnan kohde? Jos Jehova suojelee työtä tekevän eläimen etuja, niin kuinka paljon enemmän hän puolustaakaan työtä tekevien ihmisten hyvinvointia! Paavali ei tee tässä tyhjäksi härkiä koskevaa Jumalan huolenpitosääntöä, vaan hän osoittaa voimakkaan kaunopuheisin lausein, että härät ovat ihmiseen verrattuina kuin ei mitään, ja jos armelias periaate soveltuu härkiinkin, niin se soveltuu verrattoman paljon suuremmalla voimalla ihmiskuntaan ja erityisesti niihin, jotka työskentelevät Jehovan palveluksessa ja suorittavat hengellistä kylvöä toisten hyväksi. – 2. Tim. 2:6; 1. Kor. 9:7–11.

 6, 7. Miten 5. Mooseksen kirjan 20:1, 5, 6 osoittaa sattuvasti, että ihmisen tulee nauttia työnsä tuloksista?

⁶ Härkiä koskeva laki, mistä Paavali otti lainauksen, on 5. Mooseksen kirjan 25:4:nnessä, ja Jehova osoittaa tässä samassa kirjassa mielenkiintoa ihmisiin ja heidän oikeuteensa nauttia töittensä tuloksista. Asiayhteys on tärkeä. Israelin kansa oli juuri päättänyt autiomaavaelluksensa ja oli asettunut Mooabin tasangoille mennäkseen Luvattuun maahan. Paholaisia palvovat taistelevat paimentolaislaumat pitivät hallussaan tätä maata. Israelin maahantulo merkitsi sotaa, ja Israel oli huomaava taistelussa olevansa vähempilukuinen: ”Jos lähdet sotaan vihollistasi vastaan ja näet hevosia ja sotavaunuja ja sotajoukon, joka on sinua suurempi, niin älä pelkää heitä, sillä Herra [Jehova], sinun jumalasi, on sinun kanssasi.” Siitä huolimatta, että teokraattinen sota oli vaativa ja että taisteluriveissä tarvittiin jokaista voimakasta miestä, otettiin huomioon seuraavat poikkeukset asevelvollisuudesta: ”Joka on rakentanut uuden talon, mutta ei vielä ole sitä vihkinyt, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen vihkisi sitä. Joka on istuttanut viinitarhan, mutta ei vielä ole korjannut sen ensi hedelmää, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen korjaisi sen ensi hedelmää.” – 5. Moos. 20:1, 5, 6.

⁷ Jehova katsoo, että ihmisen tulee nauttia työnsä hedelmistä, että hänen työnsä on turhaa, jollei hän saa nauttia palkaksi sen aikaansaamaa hyvää. Tämän tuli pitää paikkansa sodankin arveluttavissa olosuhteissa, jolloin tarvittiin kipeästi jokaista kykenevää miestä. Hänen tuli saada se tyydytys, että hän sai nauttia työstään ja olla menemättä taistelurintamalle ihmetellen, palaisiko hän nauttimaan elämästä talossaan vai ei, tai asuisiko siinä joku toinen mies. Rakentajan piti ensimmäisenä saada nauttia sen työn hedelmistä. Hän noudatti sitten myöhemmin sotakutsua, kun se tuli, ja pystyi taistelemaan jakamatta huomiotaan, kun häntä eivät vaivanneet sellaiset ajatukset, ettei hän saisi koskaan nauttia rakentamastaan talosta, sillä hän oli silloin jo kokenut sen ilon. Samoin oli senkin miehen laita, joka oli istuttanut viinitarhan. Hänen piti syödä sen hedelmiä, ennenkuin hän lähti sotaan. Tämä saattoi merkitä vapautusta muutamiksi vuosiksi, koska laki määräsi, että mitään hedelmää ei saanut käyttää kolmena ensimmäisenä vuonna, neljännen vuoden tuotannon piti olla uhri Jehovalle, ja vasta viidentenä vuonna sallittiin ottaa hedelmää yhteiseen eli yleiseen käyttöön. Erivapaus piti siitä huolimatta paikkansa, kunnes istuttaja oli saanut osan sadosta. – 3. Moos. 19:23–25.

 8. Miten Jeesus osoitti, että työ on palkka itsessään?

⁸ Jeesus osoitti kuvausta käyttäen, että työ antaa oman palkkansa iloisuudessa. Eräs mies oli menossa matkalle, mutta hän kutsui ennen lähtöään orjansa ja antoi etunsa heidän hoidettavikseen jakaen omaisuutensa orjiensa erilaisten kykyjen mukaan. Oltuaan pitkään poissa hän palasi ja kutsui heidät tilintekoon. Viidestä leiviskästä huolehtinut oli saanut ne ahkeralla työllä kaksinkertaistumaan, ja kahdesta leiviskästä huolehtinut kaksinkertaisti ne, mutta se, jolle oli jätetty hoidettavaksi yksi leiviskä, oli laiska eikä tehnyt mitään sillä, joten hän ei voittanutkaan mitään. Miten nuo kaksi ahkeraa työntekijää palkittiin nyt? Käskettiinkö heitä ottamaan lomaa rannikolla tai vuoristossa? Sekö oli heidän palkkansa? Ei, heidän palkkansa ankarasta työstä ei ollut loma, vaan – ihmeellistä kyllä – enempi työ! Isäntä sanoi heille kummallekin vuoronsa perään: ”Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.” Herran ilo oli tässä työssä, ja ahkerat orjat astuivat täydemmin herransa iloon saadessaan enemmän tätä työtä tehdäkseen. Mutta miten kävi laiskalle orjalle, joka ei tahtonut työskennellä? Mitä hänelle tapahtui? Päätös oli: ”Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.” Tämän olisi pitänyt tehdä tuo laiskuri ylen iloiseksi. Hänhän ei halunnut tehdä työtä. Nyt työ otettiin häneltä pois. Hän voi kuluttaa elämänsä kuljeskellen joutilaana. Mutta sen sijaan että hän olisi riemuinnut, koska hänellä ei ollut mitään työtä, hän meni pois itkien ja kiristellen hampaitaan. – Matt. 25:14–30.

 9. Mitä tarkoitusta varten lomat ovat?

⁹ Meidän on tehtävä työtä ollaksemme onnellisia. Me tarvitsemme tosin jonkin verran lepoa, muutosta mielelle ja ruumiille kuluneitten hermojen korjaamiseksi ja ruumiillisen voiman takaisinsaamiseksi. Mooseksen lain sapattijärjestely tarjosi tällaisen rentoutumismuutoksen ankaran työkauden jälkeen. Rajoitetut lomat ovat arvaamattoman tärkeät voiman uudistamiseksi. Mutta kun ruumiilliset ja henkiset ja hermoston voimat on saatu ennalleen nautittavalla lomalla, niin me alamme tulla levottomiksi. Loma on täyttänyt tarkoituksensa. Me olemme tulleet voimakkaiksi toimiaksemme jälleen, ja me olemme valmiit lähtemään työhön. Loman jatkaminen tämän yli merkitsee ikävystymiseen ja levottomuuteen joutumista ja laiskuuden rappeuttaviin vaaroihin antautumista. Me haluamme päästä takaisin työhön. Me kaipaamme sitä iloa ja tyydytystä, mikä tulee hyödyllisestä toiminnasta.

10. Mikä korvaa nyt työnrakkauden, ja mitä siitä johtuu?

¹⁰ Jehova haluaa, että ihmiset saavat mielihyvää työstä ja nauttivat sen hedelmistä: ”Minä tiedän, että heillä ei ole mitään parempaa kuin olla onnellisia ja nauttia niin kauan kuin he elävät; ja myöskin, että Jumalan lahja ihmiselle on, että jokainen syö ja juo ja tekee huvikseen kaiken työnsä.” (Saarn. 3:12, 13, Ts) Monet uurastavat nykyään, mutta harvat saavat siitä syvää mielihyvää. Aikaansaamisen tyydytys on yhä vähemmän palkkana ihmisten työstä; heidän ponnistelujensa kohteena on yhä enemmän raha. Nyt on materialismin aikakausi, jolloin ahneuden syövytin on kuluttanut hienosta työstä aiheutuvan ylpeyden, ja taitavien saavutusten into taipuu kaupallisen voiton epäjumalan edessä. Työn rakkauden korvaaminen rahan rakkaudella johtaa työn laadun ja taidollisten saavutusten alenemiseen. Raha hallitsee, ja rappeutuneet ihmiset maksavat alhaisista tuotteista. He voivat saada enemmän aineellisesti, mutta heillä on vähemmän henkisesti. Sen sijaan että he löytäisivät iloa työstään, he etsivät sitä rahan kokoamisesta, mutta heidän huolensa ja hermotautinsa ja henkiset häiriönsä huutavat heidän menettelynsä epäonnistumista. Ihmiset kirjoittivat tai maalasivat tai sävelsivät menneinä vuosisatoina kurjissa asunnoissa ja päättivät päivänsä huomaamattomina, mutta he saivat palkan työnsä antamasta tyydytyksestä, ja tämä heidän pakoittava intonsa aikaansai kirjallisuuden ja taiteen ja musiikin tunnustetut mestariteokset. Nykyiset rahankerääjät saavat etsimänsä palkan samoin kuin ne kirjanoppineet ja fariseukset ja saddukeukset, jotka tekivät työnsä, jotta ihmiset olisivat nähneet heidät, mutta nämä kummatkin menettävät tyydyttävän aikaansaannoksen tuottaman syvän mielihyvän ja tyytyväisyyden. Monet työtä tekemään ja siitä nauttimaan luodut vihaavat nykyään sitä ja välttävät sitä ja tavoittelevat sen sijaan rikkautta tai huolehtivat lihan haluista, ja heidät nielee pian

MATERIALISMIN TURHUUS

11. Miten Salomo on näennäisesti ristiriidassa itsensä kanssa työtä koskevassa kysymyksessä?

¹¹ Kun Salomo oli vielä uskollinen Jehovalle, niin häntä käytettiin kirjoittamaan monta ajatuksia herättävää sananlaskua ja mietettä, ja hänen kirjoittamassaan Saarnaajan kirjassa painotetaan toistamiseen ihmiselämän turhuuksia maan päällä. Työ tulee usein huomion alaiseksi, ja toisinaan näyttää siltä, kuin Salomo olisi ristiriidassa itsensä kanssa tässä asiassa, koska hän sanoo joskus, että se on turhaa ja hyödytöntä, ja toisissa tapauksissa ylistää sitä ihmisen ilona ja Jumalan lahjana. Esimerkiksi Saarnaajan 3:13:nnessa, tämän kirjoituksen johtoaiheessa, Salomo sanoi, että syöminen ja juominen ja ilon saaminen työstä on Jumalan lahja ihmiselle. Kuitenkin hän kirjoittaa Saarnaajan 1:2, 3:nnessa: ”Turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä, auringon alla?” Seuraavassa luvussa hän kertoo paljon työstään ja sanoo: ”Minun sydämeni iloitsi kaikesta vaivannäöstäni, ja se oli minun osani kaikesta vaivannäöstäni.” Mutta hän lisää heti, että se on kaikki turhuutta, koska hän kuolee samalla tavalla kuin tyhmäkin ja koska hänen vaivannäkönsä tulokset jäävät toisille, sen sijaan että uurastaja itse nauttisi niistä: ”Minä vihasin kaikkea vaivannäköäni auringon alla nähden, että minun täytyy jättää se sille ihmiselle, joka tulee minun jälkeeni, ja kuka tietää, onko hän viisas ihminen vai tyhmä? Kuitenkin hänestä tulee kaiken sen haltija, minkä vuoksi minä vaivaa näin ja käytin viisauttani auringon alla. Tämäkin on turhuutta.” Hän toistaa siitä huolimatta pian, että työ on ilo: ”Ihmisellä ei ole mitään parempaa kuin että hän syö ja juo ja löytää nautintoa vaivannäöstään. Minä näin, että tämäkin on Jumalan kädestä, sillä kuka voi erossa hänestä syödä tai kuka voi saada nautintoa?” – Saarn. 2:10, 18, 19, 24, 25, Ts.

12. Mikä on pettävä puoli vaivannäössä, ja miksi eräitten työ on turhaa?

¹² Pettävä puoli vaivannäössä oli siis se, että vaivannäkijä ei ehkä saanutkaan nauttia sen hedelmistä kuoleman väliintulon takia. Sitten oli joitakuita, joiden työ oli turhaa siksi, että he eivät nauttineet eläessäänkään sen hedelmistä, koska olivat saitureita ja kielsivät itseltään iloja lisätäkseen rikkauttaan: ”Jälleen minä näin turhuuden auringon alla: henkilön, jolla ei ole ketään, ei poikaa eikä veljeä, ja kuitenkaan ei kaikella hänen vaivannäöllään ole loppua, eivätkä hänen silmänsä saa koskaan tyydytystä rikkaudesta, niin että hän ei kysy milloinkaan: ’Kenen hyväksi minä näen vaivaa ja riistän itseltäni nautinnon?’ Tämäkin on turhuutta ja onneton asia.” ”Muukalainen nauttii niistä. Tämä on turhuutta, se on ankara kärsimys.” Muistatko sinä ne aikaisemmin merkille pannut raamatunkohdat, jotka osoittavat, että Jehova haluaa kunkin nauttivan oman työnsä hedelmistä? Jos näin ei tapahdu, niin työ on joutavaa ja turhaa työntekijälle. – Saarn. 4:7, 8; 6:2, Ts.

13. Mikä henki pilaa nykyään työn, ja mikä on tasapuolinen näkemys?

¹³ ”Jälleen minä tarkastin kaikkea työtä ja kaikkea erinomaista työssä, että se on ihmisen kilpailu lähimmäisensä kanssa. Tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua. Tyhmä ristii kätensä ja syö omaa lihaansa. Parempi on kourallinen rauhallisuutta kuin molemmat kädet täynnä työtä ja tuulen tavoittelua.” (Saarn. 4:4–6, Juut. julk.) Monilla ei kannustin työhön ole jonkin arvokkaan aikaansaaminen, vaan kateellinen kilpailu lähimmäisen voittamiseksi. Kilpailun ja ahneuden paine ajaa heitä tekemään työtä ankarammin ja paremmin kuin heidän lähimmäisensä, ja he yrittävät kateuden hengessä olla lähimmäisensä veroisia tai voittaakin hänet mitä materialismiin tulee. Nykyaikaisesti sanoen he ”eivät tahdo olla Pekkaa pahempia”. Tämä on itsekästä ja kiihoittavaa, vaivalloista ja turhaa. Toinen äärimmäisyys on se tyhmyri, joka ristii kätensä laiskuudessa, jonka köyhyys yllättää ja joka kuluttaa oman lihansa nälkäkuolemassa. On parempi kulkea keskitietä, tehdä työtä tyynesti ja rauhaisasti, ilman kiihtymistä ja kadehtimatta toisen omaisuutta sekä nauttia täysi kourallinen hiljaisessa tyytyväisyydessä kuin kateellisesti tarttua kahteen kouralliseen, jotka saadaan katkeralla kilpailulla, tai istua puutteessa kaksin käsin, jotka jäävät tyhjiksi tyhmän laiskuuden vuoksi. Ei liian paljo eikä liian vähä ole hyvä – edellinen saa ihmisen tuntemaan itsensä riippumattomaksi Jumalasta, ja jälkimmäinen kiusaa häntä varastamaan: ”Älä anna minulle köyhyyttä äläkä rikkautta, ruoki minua ravinnolla, minkä minä tarvitsen, jotta minä en olisi kylläinen ja kieltäisi sinua ja sanoisi: ’Kuka on Jehova’ tai jotta en olisi köyhä ja varastaisi ja käyttäisi häpäisevästi Jumalani nimeä.” – Sananl. 30:8, 9, As.

14. Miten Salomo osoitti, kuinka turhaa on koota rikkautta, ja miten Midrash valaisee hänen sanojaan?

¹⁴ Mitä pysyvää hyötyä on vaivalloisella ja vihaisella kilpailulla kootuista rikkauksista? Nykyaikana sanotaan: ”Sinä et voi ottaa niitä mukaasi.” Salomo ilmaisi sen kaunopuheisemmin: ”Niinkuin hän tuli äitinsä kohdusta, niin on hänen alastonna jälleen mentävä pois, samoin kuin tulikin; eikä hän vaivannäöstänsä saa mitään, minkä veisi täältä kädessänsä. Raskas onnettomuus tämäkin on: aivan niinkuin hän tuli, on hänen mentävä; ja mitä hyötyä hänellä sitten on siitä, että on vaivaa nähnyt tuulen hyväksi? Myös kuluttaa hän kaikki päivänsä pimeydessä; ja surua on hänellä paljon, kärsimystä ja mielikarvautta.” Juutalainen Midrash valaisee tätä vertauksella. Kettu löysi viinitarhan, joka oli aidattu, mutta havaitsi yhden reiän, mistä se saattoi mennä sisään. Kettu oli hiukan liian suuri, niin että se paastosi kolme päivää tullen laihaksi ja pujahti sitten aukosta. Se juhli sisäpuolella rypäleillä, kunnes tuli jälleen lihavaksi, niin että kun se yritti lähteä pois viinitarhasta, niin se ei voinutkaan tunkea itseänsä ulos reiästä. Se paastosi toiset kolme päivää tullakseen kyllin laihaksi voidakseen luikahtaa ulos. Ulkopuolella ollessaan se katsoi taakseen viinitarhaan ja huudahti: ”Kaikki tuolla sisäpuolella on totisesti ihanaa, mutta mitä hyötyä sinusta on? Niinkuin sinne menee, niin sieltä lähteekin.” Niin on tämän maailman laita, lopettaa vertaus. Me tulemme tyhjinä ja lähdemme samalla tavalla. – Saarn. 5:15–17.

15. Mikä työ on turhaa ja mikä ei Salomon mukaan, ja miten näin ollen häviää näennäinen ristiriitaisuus työn huomioinnissa?

¹⁵ Mitä hyötyä on siis materialismiin antautumisesta? Mitä pysyvää etua siitä on? Vaivannäkö sitä silmälläpitäen on turha. On tyhmää työskennellä kootakseen rikkautta. Kateellisessa kilpailussa kamppaileminen on vaivalloista tuulen tavoittelua. Aineellisten aarteitten kokoamiseksi työskenteleminen on yhtä turhaa kuin laiskuus on typerää. Meidän tulee tehdä työtä saadaksemme tarpeellisen ruokamme ja juomamme sekä pelkästään nauttiaksemme työstä: ”Katso, minkä minä olen tullut näkemään, on hyvää ja kaunista syödä ja juoda ja nauttia hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, jolla ihminen itseänsä vaivaa auringon alla lyhyinä elämänsä päivinä, jotka Jumala on hänelle antanut; sillä se on hänen osansa.” Salomo sanoi sellaista työtä hyväksi, ei nähnyt sitä turhuudeksi, vaan tekemisen arvoiseksi, ja sanoi sen olevan ihmisen osa Jehovan hänelle antamassa elämässä. Salomo ei lopullisessa erittelyssä jättänyt Jehovaa huomioonottamatta eikä suositellut lihalliseen halujen tyydyttämiseen omistettua elämää ajattelematta Jumalaa ja tulevaisuutta: ”Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.” On tuleva tilinteko. Meidän on työskenneltävä peläten Jehovaa, koska hän tuomitsee lopulta meidän työmme, salaisetkin, jopa sydämemme vaikuttimetkin. Meidän työnämme on hyvän tekeminen sopusoinnussa hänen käskyjensä kanssa. Sellainen työ ei ole turhuutta. Se ei tuhoudu meidän mukanamme, vaan jatkuu Jumalan muistissa ja aikaansaa meille suotuisan tuomion. Mutta me puhumme tästä enemmän tuonnempana. – Saarn. 5:17; 12:13.

16. Mikä sairaus ja vaara uhkaa nyt maailmaa seurauksena materialismin tunkeutumisesta elämään?

¹⁶ Tarkastelkaamme nyt eräitä loppuhuomioita materialismista. Me kuulemme siitä paljon nykyään. Kommunismia syytetään materialistiseksi ja se tuomitaan oikeutetusti sentähden. Mutta eikö koko maailma ole materialistinen? Nekin, jotka puhuvat Jumalan puolesta, työskentelevät materialismin hyväksi, pitävät sitä käytännöllisenä, panevat luottamuksensa siihen ja pitävät typerän epäkäytännöllisenä niitä verraten harvoja, jotka uskovat Jehovaan ja hänen Sanaansa sekä hänen uuteen maailmaansa. Koska he keskittyvät materialistiseen tieteeseen, niin he ovat henkisesti sairaita, ja maailman ihmisten moraali ja nuhteettomuus sekä oikeitten periaatteitten puolustaminen ovat kuolemassa, koska hyötymisnäkökannat ja materialistiset näkemykset tulevat yhä elinvoimaisemmiksi ja vaikuttavammiksi ihmisten asioissa. Edistyminen materialismissa on ollut yhtä suuri kuin taaksepäinmeno hengellisyydessä, ja turmeltunut maailmakin, joka on sen materialistisen rikkauden pintakiillon sokaisema, alkaa surra sen henkisen köyhyyden synkkiä seurauksia. Maalisk. 29. p:n Newsweek 1954 sanoi: ”Ihmisen suurenmoinen tieteellinen järki oli keksinyt ihmisen täydellisen hävityksen välineet. Ihmisen vitkasteleva poliittinen järki taistelee nyt sen ongelman kanssa, miten ihminen voitaisiin pelastaa hänen omalta kekseliäisyydeltään.” Malenkov sanoi, että atomisota ”merkitsee maailman sivistyksen kuolemaa”. Eisenhower myönsi, että atomisota merkitsisi ”sivistyksen tuhoa”.

17. Mitä Toynbee osoittaa välttämättömäksi, jos ihmiselämän tulee jatkua maan päällä?

¹⁷ Kuuluisa englantilainen historioitsija Arnold J. Toynbee aloitti kirjoituksensa New Yorkin Times-lehdessä jouluk. 26. pnä 1954 seuraavasti: ”Mitä me tunnemme mielessämme lähestyessämme tätä uutta vuotta 1955? Tunnemmeko me, että maailma tarvitsee henkistä uudelleenheräämistä?” Hän sanoo maailman olevan Lännen lumouksessa, mutta että se maallinen filosofia, minkä alaisuudessa Länsi on ollut, osoittautuu epäpäteväksi oppaaksi. Meidän esi-isämme ottivat väärien uskontojen kiihkomielisyyden ja sotien takia ennen seitsemännentoista vuosisadan loppua ”aarteensa uskonnosta ja uudelleensijoittivat sen luonnontieteeseen”, ja tämä usko tieteeseen ”on ollut Lännen opastavana henkeyttäjänä meidän päiviimme asti, kunnes lopulta sen rajoitukset ja heikkoudet ovat paljastuneet ironiseksi seuraukseksi sen sokaisevasta menestyksestä. . . . Tiede on meidän aikanamme pannut ihmisten käsiin voiman tuhota elämän maan päältä.” Tämä paatunut vanha maailma ei ole pitänyt rakkautta mahdollisena, mutta Toynbee selittää sitten sen olevan tärkeä, käytännöllinen tarve: ”’Katso, minä olen asettanut sinun eteesi tänä päivänä elämän ja hyvän ja kuoleman ja pahan.’ Jahven Israelille lausumien siivekkäitten sanojen pitäisi soida nykyään korvissamme. Nyt, jolloin maailman kansat havaitsevat seisovansa suoraan toisiaan vastapäätä tappavat aseet käsissään, ovat järkevyyden, itsehillinnän, suvaitsevaisuuden, viisauden ja – ennen kaikkia näitä – rakkauden hyveet tulleet elämän välttämättömyyksiksi kirjaimellisessa merkityksessä. Ihmiselämä ei voi jatkua maan päällä, jollemme me tavalliset miehet ja naiset voi pystyä harjoittamaan näitä hyveitä paljon korkeamman mittapuun mukaan, kuin mitä olemme ajatelleet mahdolliseksi tähän mennessä vaatia itseltämme.”

18. Miten U.S. News & World Report valittaa materialismin nopeaa lisääntymistä?

¹⁸ David Lawrence kirjoitti U.S. News & World Reportin pääkirjoituksessa joulukuun 31. pnä 1954: ”Karkea materialismi on sukeltautunut vaikuttamaan ajan mielialaan. Eurooppa ajautuu Amerikan dollareitten elvyttämään vastaperustettuun menestykseen. ’Puolueettomuus’ ja periaatteen hylkääminen ovat yleisiä. Tässä maassa – missä korkea elintaso, ennenkuulumattomat viikkopalkat, ihmisten mukavuudet, ’yltäkylläisen elämän’ laitteet ja ylellisyydet eivät ole vaalittuja ainoastaan yhteiskunnallisina tavoitteina, vaan myöskin tähdennettyjä poliittisen hallituksen korkeimpana velvoituksena – painotetaan yhä vähemmän moraalia ja nöyristellään yhä enemmän hyödyllisyysjumalien edessä. Nykyisten ’älyniekkojen’ hallitseva elämänviisaus on tosiaan, että ’yleisen edun’ hyväksi täytyy ryöstää Pekalta, jotta voisi maksaa Paavolle, ja että siitä huolimatta, mitä perustuslain sanat sanovat, tarkoitus pyhittää keinot. Tämä salakavala siemen tunkeutuu hallituksen vereen.”

19. Mikä sairaus on nykyään uhkaavin, mitkä sen oireet ovat ja mikä on parannuskeino Science News Letterissä olleen ilmoituksen mukaan?

¹⁹ Joulukuun 11. p:n Science News Letter 1954 ilmoitti, että – Amerikan lääketieteellisen yhdistyksen johtokunnan jäsenen, toht. Julian P. Pricen mukaan – ”nykyään kansaa uhkaava sairaus on henkinen, ei ruumiillinen eikä sielullinen”, ja tämän sairauden oireisiin kuuluu ”moraalin herpautuminen valtion hallituksessamme viime vuosina, se ote, mikä järjestelmällisellä paheella on lakialaativaan ja yhteiskunnalliseen elämään, rikollisuuden lisääntyminen alaikäisten keskuudessa, lahjonta ja sopimaton menettely amatööriurheilussa, mieletön huvitustenetsintä, mikä saa kansamme käyttämään neljä kertaa niin paljon varoja juomiin kuin uskonnollisiin ja hyväntekeväisyystoimiin.” Mitä hän määrää avuksi? ”Ainoa parannuskeino, mikä jotain hyödyttää – niinkuin historia todistaa – on sydämen muutos. Vilpitön vakaumukseni on, että meidän maamme – ja meidän virkamme – suurin tarve nykyään on hengellinen uudestisyntyminen, paluu Jumalan ja Hänen iankaikkisten periaatteittensa puoleen. Ja tämän uudestisyntymisen täytyy tulla tavallisen kansalaisen sydämeen.”

20. Mikä vaivaa tätä maailmaa?

²⁰ Ihmiset alkavat oivaltaa, että heitä vaivaa materialismi, että tarvitaan sydämen muutosta ja paluuta henkisiin arvoihin. Elämältä riistetään muuten sen syvemmät riemut. Työnilo on mennyt, kun kaikkia yrityksiä mitataan rahalla. Palauttakaamme mieleemme aikaisemmin lainatut Salomon sanat, että kun hän käski syömään ja juomaan ja nauttimaan työstä, koska se on Jumalan antama, niin hän lisäsi: ”Sillä kuka voi erossa hänestä syödä tai kuka voi saada nautintoa?” (Saarn. 2:24, 25, Ts) Työn täytyy olla hyvää työtä, tehtyä oikeista vaikuttimista, sopusoinnussa Jehovan päätöksen kanssa, hänen kätensä antamaa työtä, mikä suoritetaan nuhteettomuuden ja moraalin periaatteitten mukaan. Mutta koska nykyiset ihmiset eivät ole pitäneet tätä mahdollisena, vaan katsovat sen estävän itseään mielettömässä ponnistelussaan kootakseen kilpaillen rahaa ja aineellista omaisuutta, niin he ovat heittäneet sen pois kuin kahleet havaitakseen vain olevansa oman ahneutensa vangitsemia ja estämiä sekä maailmansa kyyristyvän kauhussa atomivoiman moraalisesti epäterveen materialismin takia.

21. Minkä arvoinen aineellinen rikkaus on Harmagedonissa?

²¹ Heidän aineellisen rikkauden etsintänsä vahingoittaa heitä nyt henkisesti eikä tee heille ruumiillisestikaan mitään hyvää Harmagedonissa. Se todistaa heitä vastaan näinä viimeisinä päivinä: ”Tulkaa nyt, te rikkaat ihmiset, itkekää valittaen onnettomuuksianne, jotka ovat kohtaamassa teitä. Teidän rikkautenne ovat mädänneet, ja teidän päällysvaatteenne ovat tulleet koinsyömiksi. Teidän kultanne ja hopeanne ovat syöpyneet, ja niiden ruoste on todistajana teitä vastaan ja syö teidän lihaosanne. Te olette varastoineet jotain tulen tapaista viimeisinä päivinä. Te olette eläneet ylellisyydessä maan päällä ja olette tavoitelleet aistillista nautintoa.” Heidän materialisminsa ei voi vapauttaa heitä Jumalan vihasta: ”Ei heidän hopeansa eikä heidän kultansa kykene vapauttamaan heitä Jehovan vihan päivänä, vaan hänen kiivautensa tuli kuluttaa koko maan, sillä hän tekee lopun, kauhistavan lopun kaikista, jotka asuvat maan päällä.” Heidän rahansa on oleva niin hyödytöntä, että he heittävät sen syrjään: ”He heittävät hopeansa kaduille, ja heidän kultansa on oleva kuin saasta; heidän hopeansa ja heidän kultansa ei kykene vapauttamaan heitä Jehovan vihan päivänä.” Koska he syrjäyttävät oikeat periaatteet, jotta he saisivat esteettömästi koota rikkauksia, niin he heittävät pois sen, mikä voisi vapauttaa: ”Rikkaus ei hyödytä vihan päivänä, mutta vanhurskaus vapauttaa kuolemasta.” – Jaak. 5:1–3, 5, Um; Sef. 1:18; Hes. 7:19; Sananl. 11:4, As.

22. Miksi suuri osa työstä on nykyään turhaa, mutta mikä työ ei ole?

²² Monet eivät enää nykyään nauti työstään, kilpaileva ahneus riistää heiltä rauhaisan elämästä nauttimisen, tieteellinen materialismi on kauhistava uhka heidän olemassaololleen, ja kun he kuolevat, niin he eivät voi viedä mitään raadantansa hedelmistä. Sellainen työ on totisesti turhaa. Mutta kun ihminen arvostaa hengellisiä arvoja, niin hän voi nauttia työstään, syödä ja nukkua mielenrauhassa, hänellä ei ole pelkoa materialismista, ja kun hän kuolee, niin hän ei menetä työnsä hyväätekeviä hedelmiä. Tämä työ ei ole turhaa, vaan antaa syvän tyydytyksen. Seuraava kirjoitus esittää yksityiskohdat.