Voimaa annetaan rohkaisemalla

”Meillä . . . [on] – voimakas rohkaisu tarttua eteemme asetettuun toivoon.” – Hepr. 6:18, Um.

 1. Mikä vaikutus rohkaisulla on sen saajaan, ja miten apostoli Paavali ilmaisi arvostavansa sen tärkeyttä?

MITEN tärkeä rohkaisu onkaan ahdistuksen aikana! Kun omat heikkoutemme tekevät meidät epätoivoisiksi, niin miten arvostammekaan kiitoksen sanaa tai ilmaisua, mikä antaa toivoa! Se on virkistävää. Se helpottaa työtaakkaa ja auttaa meitä kohtaamaan pulmamme luottavaisempina. Se antaa meille voimaa, niitä me tarvitsemme ottaaksemme tulevaisuuden vastaan. Se täyttää meidät rohkeudella, niin että voimme pysyä lujina ankarassa puristuksessa. Jumalan sana tähdentää erityisesti rohkaisun hyötyä. Niinpä kun apostoli Paavali kirjoitti Roomassa oleville uskoville, hän sanoi: ”Minä ikävöin nähdä teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan teidän lujittamiseksenne, tai pikemminkin, että teidän keskuudessanne kukin saisi keskinäistä rohkaisua toisen uskosta, sekä teidän että minun.” (Room. 1:11, 12, Um) Hän tiesi, että hänen Roomassa olevat kristityt veljensä, joita heidän omat heikkoutensa vaivasivat ja jotka olivat sellaisen maailman ympäröimät, mikä oli täynnä kaikenlaista epävanhurskautta, tarvitsivat rohkaisua, ja hän oli halukas antamaan sitä heille henkilökohtaisesti. Hän arvosti myös sitä, että hyöty ei olisi yksipuolista, sillä rohkaisun antaminen koituu keskinäiseksi rakennukseksi, niin, siinä on ”keskinäistä rohkaisua”.

 2. Mikä ero on rohkaisulla ja imartelulla, ja mikä on paras rohkaisun lähde?

² Sellainen rakentuminen, mitä Paavali toivotti Rooman uskoville, ei tule imartelusta, minkä periaatteeton vanha maailma usein sekoittaa rohkaisuun. Imartelu on väärää, vilpillistä tai liiallista ylistystä. Vääryys ja vilpillisyys eivät anna voimaa, ne eivät rakenna. Ne johtavat useammin vain imartelijan halveksimiseen. Paavali oli aikaisemmin kirjoittanut tessalonikalaisille: ”Me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet.” (1. Tess. 2:5) Luottamus, mikä rakentuu valheelle, on petosta, ja toivo, mikä ei perustu totuuteen, johtaa vain pettymykseen. Kun kansojen johtajat valehtelevat kansoilleen saadakseen niiden tuen kansallisen ahdinkotilan aikoina, se ei siis todellisuudessa rakenna eikä anna voimaa. Samoin kuin uskonnolliset papit valehtelevat kuolleitten tilasta jälkeenjääneille, annettu lohdutus on tyhjä ja tehoton. Siinä ei ole lainkaan tosi rohkaisua. Sinun täytyy puhua totuutta antaaksesi rohkaisua, mikä uhoo voimaa. (Ps. 146:4; Saarn. 9:5; Joh. 5:28, 29) Jumalan sanan puhuminen niille, jotka murehtivat tämän turmeltuneen maailman epäonnistumien samoin kuin omien vajavaisuuksiensakin tähden, on kaikkein paras keino toisten elvyttämiseksi rohkeudella ja ylläpitävän toivon antamiseksi heille.

JUMALA ANTAA MALLIN

 3. Millä tavalla Jumala on ottanut johdon rohkaisun antamisessa, ja miten se vaikuttaa meihin?

³ Jehova Jumala itse on ottanut aloitteen rohkaisun antamisessa. Heti kun Aadam oli syössyt ihmiskunnan syntiin, Jumala ilmoitti, että hän herättää vapauttajan, ja siten tehdessään hän varasi perustan Aadamin silloin vielä syntymättömien jälkeläisten toivolle. Hän ei unohtanut sitä lupausta, vaan tähdensi ja laajensi sitä palvelijoilleen seuraavien sukupolvien aikana antamillaan lausunnoilla. Hänen Aabrahamille antamastaan lupauksesta on sanottu: ”Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja.” (Hepr. 6:17–19) Niin, varaamalla toivon lujan perustuksen Jumala rohkaisee palvelijoitaan, vahvistaa heidän luottamustaan, tekee pelottoman tulevaisuuden odotuksen heille mahdolliseksi. Hänen Raamatussa kerrotut pettämättömät lupauksensa ovat rajaton voimanlähde niille meistä, jotka elävät oikein nyt tällä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. ”Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.” – Room. 15:4.

 4. Mikä vastuu on niillä, jotka omaksuvat Jumalan antaman toivon, mutta miksi se ei ole taakaksi?

⁴ Tämän Jumalan antaman toivon ohella seuraa vastuu. Niiden, jotka kantavat Jumalan nimeä, täytyy olla hänen todistajiaan ja tehdä tunnetuksi toisille hänen nimeään ja päätöksiään. Heidän täytyy järjestää elämänsä sopusointuun hänen tahtonsa kanssa. Mutta Jumala ei tee heidän palveluksestaan taakkaa vaatien heiltä enemmän kuin mihin he pystyvät. Hän huolehtii heistä rakkaudellisesti niin kuin paimen lampaistaan. ”Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.” (Jes. 40:11) Jumala ei riistä meiltä iloa vaatimalla liikaa. Eikä hän hylkää meitä vain sen takia, että me saatamme kompastella. ”Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.” (Ps. 103:13, 14) Hän on armollinen, rakkaudellinen ja sääliväinen, ja hänen anteeksiantavaisuutensa antaa meille rohkeutta ponnistella eteenpäin.

 5. Kun tarkastelemme Raamatussa kerrottuja selostuksia uskon miehistä, niin mitä se saa aikaan meissä?

⁵ Jumalan palveluksessa pysyminen vaatii vahvaa uskoa, mutta Jehova on varannut kaikkea uskomme vahvistamiseksi. Verrattomien lupaustensa lisäksi hän on ympäröinyt meidät uskon miehillä, joiden esimerkki valaa meihin rohkeutta ja uutta voimaa eteemme asetettuun kilpajuoksuun. Oli Aabel ja oli Simson, jotka antoivat henkensä Jehovan palveluksessa; Nooa, joka säilytti nuhteettomuutensa, vaikka oli jumalattoman maailman ympäröimä; Mooses, joka hylkäsi kaikki Egyptin rikkaudet tosi Jumalan palveluksen takia; israelilaiset, jotka luottivat siihen, että Jehova vapauttaa heidät faaraon takaa-ajavista sotavoimista, ja Daavid, joka uhmasi pelottomasti filistealaista jättiläistä Goljatia Jehovan nimessä. ”Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään [uskomme Päämieheen ja Täydellistäjään, Um], Jeesukseen.” – Hepr. 12:1, 2.

 6. Miten uskomme Päämiehen ja Täydellistäjän esimerkki vaikuttaa meihin?

⁶ Kun me katsomme kiinteästi uskomme Päämieheen ja Täydellistäjään, niin mitä näemme? Jälleen syyn rohkaistua! Meillähän on Jeesuksessa Jumalan antama malli. Meillä on hänessä elävä esimerkki siitä menettelytavasta, mitä meidän tulee noudattaa. Joka ainoa askel, minkä otamme hänen askeleissaan, on tyydytyksen ja ilon lähde, se on virkistävä! Jeesus itse sanoi: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” – Matt. 11:28–30.

 7. a) Miksi tosi kristittyjen täytyy kohdata vainoa, mutta miksi on syytä rohkaistua? b) Miten Pietari täytti Jeesuksen neuvon: ”Vahvista veljiäsi”?

⁷ Jeesuksen askeleiden seuraaminen aiheuttaa kyllä vanhan maailman vainon. ”Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.” (2. Tim. 3:12) Jeesus itse varoitti tästä sanoen: ”’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat.” Mutta tämäkään ei saata Jehovan kristittyjä todistajia menettämään rohkeuttaan. He muistavat Jeesuksen sanat, jotka hän lausui oman kuolemansa edellisenä iltana sanoen: ”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 15:20; 16:33) Apostolit olivat rohkealla mielellä. He eivät hellittäneet. Pietari tosin horjui ja kielsi Herran, mutta hän katui. Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” (Luuk. 22:32) Pietari teki juuri niin. Hänen uskollinen palveluksensa oli voiman lähde hänen kristityille veljillensä, hänen heille kertomansa asiat olivat rakentavia, ja hän kirjoitti rohkaisun sanoja. ”Olen lyhyesti teille tämän kirjoittanut”, Pietari sanoi, ”kehoittaen teitä ja vakuuttaen, että se armo, jossa te olette, on Jumalan totinen armo.” (1. Piet. 5:12) Hän ei halunnut kenenkään jättävän Jumalan järjestöä ja kääntyvän vääriin oppeihin, mutta hän tiesi heidän olevan alituisesti painostuksen alaisia maailman taholta. Siksi hän kirjoitti ensimmäisessä kanonisessa kirjeessään rohkaistakseen heitä, vahvistaakseen heidän vakaumustaan, että heillä oli oikea usko.

ROHKAISUKIRJE

 8. Mitä sellaista Pietari käsitteli kirjoittaessaan ensimmäisen kanonisen kirjeensä, mikä on suuren rohkaisun lähde, ja miten me voimme hyötyä siitä?

⁸ Mitä Pietari sitten sanoi rohkaisuksi kristityille tovereilleen antaen siten meille esimerkin toisten rohkaisemisessa? Hän oli hyvin tietoinen siitä tosiasiasta, että hänen suurimman voimansa lähde oli hänen Jumalan antama toivonsa, joten hän kirjoitti siitä toivosta tietäen, että jos hän voisi herättää kristityissä veljissään suurempaa arvostusta sitä kohtaan, niin se tekisi heille enimmän hyvää. Hän korosti sitä, että heillä oli ”elävä toivo”, jotain luotettavaa, odote, mikä ei johda pettymykseen. ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.” Tämä toivo oli suuren iloitsemisen ja sanomattoman riemun aihe heidän keskuudessaan. Se oli sitä, mistä Jumalan henki oli pannut profeetat puhumaan, asia, mihin enkelitkin halusivat katsahtaa. Mutta Jumala oli antanut sen kristityille miehille ja naisille. Miten kiitollisia heidän pitikään olla! Kuinka tämän pitikään vahvistaa ja ylläpitää heitä! (1. Piet. 1:3–5, 8–12) Tähän päivään saakka on pitänyt paikkansa, että olkoonpa joku ollut kutsuttu taivaalliseen elämään 144 000 jäsentä käsittävän Kristuksen ruumiin ”pienen lauman” yhtenä jäsenenä tai olkoon hänellä toive olla niiden ’oikeamielisten’ joukossa, ’jotka asuvat maassa’, niin hän saa suurimman rohkaisun kiinnittämällä mielensä Jumalan lupauksiin, tutkimalla niitä Raamatusta, miettimällä niitä, keskustelemalla niistä kristittyjen veljiensä kanssa ja puolustamalla niitä toisille. – Luuk. 12:32; Sananl. 2:21.

 9. Miten kristillinen toivo vaikuttaa vainon kohtaamiskykyyn?

⁹ Niin suuri on tämän luotettavan toivon antama voima, että kristitty kykenee iloitsemaan ja seisomaan lujana ankarissakin koetuksissa, mitkä tutkivat hänen uskoaan. Niin Pietari jatkoikin sanoen: ”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta monissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.” (1. Piet. 1:6, 7) Paavalikin yhdisti edessä olevan toivon kestävyyteen sanoessaan: ”Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset.” Ja Jeesuksessa havaitsemme esimerkin siitä huomattavasta voimasta, minkä Jumalan suoma toivo antaa, kuten luemme: ”Sen ilon tähden, mikä asetettiin hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun halveksien häpeää ja on istuutunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” Ne, jotka tarkkailevat läheisesti Kristuksen esimerkkiä, eivät väsy eivätkä hellitä, he eivät lopeta ponnistelua. – Room. 12:12; Hepr. 12:2, 3, Um; 1. Piet. 4:13, 14.

10. Mihin toimintaan Pietari kehotti kristittyjä sonnustautumaan mielessään, ja mitä meidän tulee tässä yhteydessä tehdä toisillemme?

¹⁰ Jokaiselle kristitylle on tarjolla tärkeää työtä. Niinpä meitä rohkaistaan, niin, vaaditaan Pietarin ensimmäisessä kirjeessä ’vyöttämään mielemme kupeet’, ja meillä on velvollisuus antaa tätä rohkaisua toisillemme. Kristuksen voideltujen ruumiinjäsenten työtä verrataan niiden pappien työhön, jotka palvelivat Jerusalemin temppelissä, sillä he ”rakentuvat itsekin . . . hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia”. He eivät uhraa eläinuhreja, vaan hengellisiä uhreja, ”niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät”. (1. Piet. 1:13; 2:4–9; Hepr. 13:15) He julistavat Jehova Jumalan rakkaudellisia päätöksiä, hänen, joka on kutsunut heidät maailman hengellisestä pimeydestä totuutensa ihmeelliseen valoon. Tällaiseen palvelukseen on hengellinen voima välttämätön.

11. Kun Jumalan sana opastaa meitä, niin miten me suhtaudumme maailman pelon syihin ja mitä meitä kehotetaan näin ollen tekemään?

¹¹ Koska heidän tietään valaisee Jumalan sanan totuus vahvistaen heitä, niin he eivät ole osallisia maailman pelkoon, sen ahdinko ei tee heitä levottomiksi. He ottavat vaarin käskystä: ”’Älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö’, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla [syvästi kunnioittaen, Um].” (1. Piet. 3:14, 15) Heidän omaamansa aseman tähden heitä vaaditaan alituisesti selittämään, miksi he eivät ole osallisia maailman huoliin ja miksi he eivät antaudu tukemaan maailman laitoksia niin kuin toiset tekevät. Heidän on selitettävä, miksi he eivät ole osa maailmasta. Maailman ihmisten silmissä heidän asenteensa saattaa näyttää moraalisesti väärältä, joten heidän on puolustauduttava, ei ärtyneinä, vaan lempeämielisesti ja syvästi kunnioittaen. He tekevät selväksi, että he panevat toivonsa Jumalaan ja hänen Poikaansa ja että heidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana pikemmin kuin ihmisiä. Jumalalle antautuneina henkilöinä he osoittavat, että olisi väärin, jos he etsisivät maailman ystävyyttä, koska se tekisi heistä Jumalan vihollisia. Tällaisen asenteen omaksuminen vihamielisessä maailmassa vaatii rohkeutta. – 1. Piet. 1:20, 21; Joh. 15:19; Jaak. 4:4.

12. a) Ketkä ovat liittyneet voideltuun jäännökseen sen saarnaamis- ja opettamistyössä, ja mitä se on vaikuttanut? b) Miten Pietari osoittaa kristittyjen voivan vahvistaa toisiaan osallistuessaan palvelukseen?

¹² Näihin voideltuihin todistajiin on nyt liittynyt suuri joukko muita antautuneita henkilöitä, jotka palvelevat temppeliluokan kanssa ja jotka ovat suurena rohkaisuna sille ja osallistuvat sen kanssa tämän Jeesuksen käskyn toteuttamiseen: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, . . . opettaen heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen teille määrännyt.” (Matt. 28:19, 20, Um; Ilm. 7:9, 10) Tämä on suuri tehtävä, vaativa tehtävä, ja se edellyttää yhteisponnistuksia. Pietari kehottaa sitä varten kristittyjä: ”Olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras”, ja käskee heitä keskinäiseksi rakennukseksi: ”Palvelkaa toisianne.” Heidän täytyy työskennellä yhdessä. Jeesuskin sanoo: ”Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä asiainjärjestelmän loppumiseen saakka.” Kuinka ihmeellinen rohkaisu! – 1. Piet. 4:8–11.

13. Minkä muunlaisen rohkaisun apostoli Pietari sisällytti kirjeeseensä, mitä hän sanoi, ja miten se vahvistaa meitä?

¹³ Ottaen huomioon maailman turmeltuneen tilan Pietari näki myös välttämättömäksi rohkaista muissakin suhteissa. Se ei ollut rohkaisu, mikä olisi saanut kiitoksen muodon, eikä hän puhunut asioista, joiden tarkoitus oli täyttää heidät toivolla. Tämä rohkaisu sai päinvastoin sellaisen muodon, että se kehotti välttämään väärää käyttäytymistä. ”Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan.” ”Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa.” Tällainen neuvo on hyvä meille kaikille. Ottaen huomioon sen, että me olemme alituisesti yhteydessä turmeltuneen maailman kanssa, se auttaa meitä pitämään selvänä mielessämme, mikä on oikein ja mikä väärin. Se varjelee meitä omaksumasta maailman kieroa ajattelutapaa ja lujittaa vanhurskasta vihaamme jumalattomia tapoja kohtaan. Se auttaa meitä muistamaan selvästi, mitä nämä ”lihalliset himot” ovat – eivät tavoiteltavia asioita, vaan vihollisia, mitkä käyvät taistelua sielua vastaan ja mitkä – jos me sallimme sen – pujahtavat elämäämme ja johtavat elämämme, sielumme, tuhoutumiseen. Me tarvitsemme tämänkaltaista rohkaisua, ja Jehova antaa sen nykyisille palvelijoilleen samoin kuin hän antoi varhaiskristityillekin apostolien kautta. – 1. Piet. 2:11, 12, 16; 4:3–5.

14. Mitä vahvistavia selityksiä annettiin niiden hyödyksi, jotka ovat sortavien isäntien palveluksessa, ja miten tämä neuvo hyödyttää monia tänäkin aikana?

¹⁴ Pietari kiinnitti huomion rohkaisukirjeessään myös eräisiin masentaviin kodin ja toimipaikan pulmiin, mitkä tulevat veljien eteen ja vaikuttavat heidän palvontaansa. Jotkut heistä kärsivät esimerkiksi ankarien isäntien takia, ja paljon väärinkäytöksiä johtui ilmeisesti siitä, että eräät, jotka olivat isäntien omistamia orjia, halusivat tehdä Jumalan tahdon. He kärsivät ”omantunnon tähden Jumalan edessä”, samoin kuin maalliset työnantajat nykyään suhtautuvat epäsuosiollisesti moniin heidän kristillisen uskonsa takia. Miten heidän tulee suhtautua asiaan? ”Jos . . . hyvien tekojen tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa”, Pietari kirjoitti. Ja hän jatkoi verraten heidän asemaansa Kristuksen itsensä asemaan sanoen: ”Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka ’ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut’, joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee.” Miten rohkaisevaa onkaan, että meillä on tällainen malli seurattavana! – 1. Piet. 2:18–23.

15. a) Mihin rohkaisun lähteeseen suunnattiin kristittyjen vaimojen huomio? b) Mikä neuvo annettiin aviomiehille heidän rohkaisukseen? c) Mihin täytyy sekä miehen että vaimon kiinnittää mielensä, jos he aikovat vahvistaa ja auttaa toisiaan?

¹⁵ Tätä samaa erinomaista alistuvaisuuden esimerkkiä suositeltiin kristityille vaimoille, niillekin, jotka olivat naimisissa epäuskoisten miesten kanssa, koska Pietari käyttää sanaa ”samoin” aloittaessaan neuvonsa vaimoille kiinnittäen siten heidän huomionsa edellisiin alamaisuutta koskeviin lausuntoihin. Heilläkin on malli Kristuksessa, koska hän on yhtä hyvin malli heille nyt kuin hän oli ensimmäisellä vuosisadallakin. Rohkaisten heitä sillä, mikä on tulos heidän kärsivällisestä kestävyydestään, Pietari neuvoo: ”Olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa [syvässä kunnioituksessa, Um].” Aviomiehilläkin on omat pulmansa, ja hekin havaitsevat tarvitsevansa rohkaisua. Siksi Pietari, joka itsekin oli nainut mies ja Jehovan hengen vaikutuksen alainen, tarkasteli, mikä heitä odotti, ja kehotti miehiä olemaan ymmärtäväisiä vaimojensa kohtelussa, käsittämään, että vaimo on ”heikompi astia”, joten heidän ei tule odottaa hänen suhtautuvan tunneasioihin samalla tavalla kuin mies eikä tekevän työtä samalla tavalla kuin mies. Se todella tärkeä asia, mihin niin miehen kuin vaimonkin on pidettävä mielensä kiinnittyneenä, on heidän suhteensa Jumalaan, eikä heidän tule koskaan sallia kotipulmien himmentää harrasta halua auttaa toisiaan pitämään kiinni iankaikkisen elämän palkinnosta. Kuinka käytännöllinen rohkaisu! Miten hyödyllistä olikaan kaikille, että heidän vaikeita pulmiaan tarkasteltiin, että heille osoitettiin kristilliset periaatteet, joiden piti johtaa heitä, ja autettiin näkemään korostettuna se hyvä, mikä oli seurauksena heidän uskollisuudestaan vaikeissa olosuhteissa! Tämä sama henkeytetty kirje on voimanlähde meillekin näinä koettelevina aikoina. – 1. Piet. 3:1–9.

16. Mitä valvojia koskevia asioita käsiteltiin 1. Pietarin kirjeen 5. luvussa ja miksi?

¹⁶ Valvojiakaan ei sivuutettu Pietarin kirjeessä niin kuin he eivät tarvitsisi lainkaan rohkaisua. Hän tarkasteli päinvastoin heidän kanssaan asioita, joita he erityisesti arvostaisivat: heidän palveluksensa oikeaa näkemystä, heidän suhdettaan Jumalaan ja veljiin, vaikeitten pulmien käsittelyä ja vainoa. ”Paimentakaa huollossanne olevaa Jumalan laumaa, . . . niitä, jotka ovat Jumalan perintö”, hän sanoi. Kuka valvoja ei nytkin olisi syvästi liikuttunut, kun hän pysähtyy palauttamaan mieleensä, että ne seurakunnassa olevat, joiden valvonta hänellä on, ovat Jumalalle kuuluvia ihmisiä? Katsellen asiaa tällä tavalla valvoja ei ’herrana hallitse’ laumaa eikä tule ylpeäksi, vaan ottaa vaarin neuvosta: ”Nöyrtykää sen tähden Jumalan mahtavan käden alle, jotta hän korottaisi teidät aikanaan, samalla kun te heitätte kaiken huolenne hänelle, koska hän pitää teistä huolen.” Nöyrälle valvojalle on sen näkeminen todella rohkaisun lähde, että hänen ei tarvitse itse kantaa koko taakkaa. Häntä kehotetaan odottamaan Jumalalta ohjausta pulmien käsittelyssä ja heittämään kaikki huolensa Jumalalle tarkastaen hänen Sanaansa saadakseen opastusta ja etsien häntä rukouksessa. Eikä hän ole yksin silloinkaan, kun vaino uhkaa Saatanan maailman taholta, niin kuin Pietari sanoi: ”Samanlaista tapahtuu kärsimysten tiellä teidän veljienne koko yhteisössä maailmassa. Mutta kun te olette kärsineet hetkisen, niin kaiken ansaitsemattoman hyvyyden Jumala, joka kutsui teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksen yhteydessä, täydentää itse teidän valmentamisenne, hän tekee teidät lujiksi, hän tekee teidät vahvoiksi.” (1. Piet. 5:1–10, Um) Valvojilla on hyvä syy rohkaistua.

17. Kuka on siis todella suuri voiman Antaja ja miksi?

¹⁷ Jehova itse on epäilemättä voiman Antaja kansalleen. Hän on Se, joka henkeytti näiden rohkaisun sanojen kirjoittamisen, joita olemme tarkastelleet. Hänen oman Sanansa, Raamatun, sisältämät lupaukset täyttävät meidät toivolla. Hän on opettanut meitä niin, että voimme kohdata elämän pulmat menestyksellisesti. Kun hän tukee meitä, niin me voimme seisoa lujina koko maailman vastustuksenkin edessä. Me sanomme sen tähden Daavidin kanssa: ”Herra [Jehova, Um] on minun voimani ja kilpeni; häneen minun sydämeni turvasi, ja minä sain avun. Siitä minun sydämeni riemuitsee, ja veisuullani minä häntä ylistän. Herra [Jehova, Um] on kansansa väkevyys.” – Ps. 28:7, 8.

[Kuva s. 426]

’Silvanuksen kautta olen kirjoittanut teille antaakseni rohkaisua.’