”Hyvän uutisen” antama haaste

 1. Mikä on paras nykyään kuultavissa oleva uutinen ja miksi?

JOKAINEN haluaa kuulla hyviä uutisia. Miten onnellinen onkaan aviomies kuullessaan, että hänen vaimonsa on onnellisesti synnyttänyt heidän ensimmäisen poikansa! Kuinka onnellisia me olemmekaan saadessamme kuulla hyvien ystävien tai rakkaitten perheemme jäsenten, ehkä äidin tai isän, tulossa olevasta vierailusta kotiimme! Kuinka onnellinen onkaan maanviljelijä, kun hän saa kuulla pelloilta hyvän uutisen, että kylvetty siemen alkaa itää! Ja miten onnellinen on mies, joka saa lopulta työtä etsittyään monta kuukautta jotain tointa! Nyt hän saa jälleen rahaa elämän välttämättömyyksien hankkimiseen itselleen, vaimolleen ja lapsilleen. Niin, on monia tapauksia, mitkä voivat merkitä hyvää uutista meille, mutta kaikista uutisista, mitkä saattavat olla hyviä, mikään ei voi olla parempi kuin ”[Jumalan] valtakunnan hyvä uutinen”, koska se sisältää sen toivon, että tottelevainen ihmiskunta saa elämän ja rauhan iankaikkiset siunaukset uudessa maailmassa. – Matt. 24:14, Um.

 2. Mikä seuraa usein hyvän uutisen kuulemista? Valaise asiaa.

² Mutta huomaa, että hyvän uutisen ohella tulee usein myös vastuu. Se antaa haasteen. Se vaatii hyvän uutisen saajaa tekemään jotain arvostuksen osoittamiseksi tuota hyvää uutista kohtaan, jotta hän hyötyisi siitä täysin määrin. Esikoisen saapuminen on hyvä uutinen aviomiehelle ja -vaimolle, mutta heistä tulee tämän syntymisihmeen tapahduttua isä ja äiti. Se vaatii heitä soveltamaan elämänsä tuon uuden tilanteen mukaan ja ottamaan kantaakseen vanhempien vastuun. Vieraiden tulo merkitsee työtä perheenpäälle, vaikka se onkin onnellista työtä, kun hän varustautuu tarpeelliseen vieraanvaraisuuteen. Uuden sadon orastaminen maanviljelijän pellolla on haaste hänelle. Se vaatii hänen aikaansa ja huomiotaan – on peloteltava pois linnut, mitkä saattavat hyökätä uuden laihon kimppuun, niitettävä pois rikkaruohot ja kasteltava nuoria taimia. Se merkitsee ankaraa työtä hänen huolehtiessaan uudesta sadosta, kunnes se kasvaa kypsyyteen ja on onnellisesti korjattu. Työn saannin hyvä uutinen tuo työttömälle miehelle vastuun mukanaan. Hänellä on nyt työsopimus, jolle hänen täytyy olla uskollinen saadakseen pitää työnsä. Hänelle asetettu haaste on: osoittautuuko hän hyväksi työmieheksi?

 3. a) Mitä tämä ”hyvä uutinen” kertoo meille maan tulevaisuudesta? b) Mitä kysymyksiä vilpittömät ihmiset nyt tekevät?

³ Samoin on ”valtakunnan hyvän uutisen” laita. Tämän hyvän uutisen kuuleminen on haaste – se vaatii sen kuulevia tekemään jotakin, mikä osoittaa heidän arvostavan sitä. Ja millainen hyvä uutinen se onkaan! Kristuksen Jeesuksen alainen Jumalan valtakunta tuhoaa tämän jumalattoman asiainjärjestelmän; lopettaa vihan ja sodan, kivun, sairauden ja kuoleman; ennallistaa tämän maan paratiisiksi, minkä kansoittavat täydelliset, terveet miehet ja naiset rauhassa ja onnessa, ja toteuttaa tämän aivan lähitulevaisuudessa, tämän sukupolven aikana. (Ks. Dan. 2:44; Ps. 37:10, 11; 46:10; Jes. 9:5, 6; Ilm. 21:3, 4; Matt. 24:3–14, 32–34) Sinä tunnetkin epäilemättä jo jossain määrin tämän hyvän uutisen. Se, että sinä luet näitä sivuja, osoittaa sinun olevan kiinnostunut ”hyvästä uutisesta” ja Jumalan päätöksestä, minkä hän toteuttaa valtakuntansa välityksellä. Sinun toiveesi on epäilemättä elää tuon kaikkein parhaimman valtakunnan alaisuudessa ja nauttia ikuisesti sen siunauksia. Jos tämä on vilpitön halusi, niin silloin sinä luonnollisesti kysyt: ”Mitä tämä vaatii minulta? Jos hyväksyn Jumalan valtakunnan hyvän uutisen, niin miten se vaikuttaa elämääni nyt?”

 4. Miten niitä vaaditaan nyt käyttäytymään, jotka haluavat saada elämän Jumalan valtakunnan alaisuudessa, ja miksi tämä merkitsee muutosta?

⁴ Me kaikki voimme olla yhtä mieltä siitä, että Efesolaiskirjeen 5:16:nnessa olevat apostoli Paavalin sanat pitävät paikkansa meidän ajastamme: ”Aika on paha.” Me elämme tosiaan ehdottomasti jumalattomassa maailmassa, epävanhurskaassa maailmassa, missä ihmisten ajatukset ja teot ovat pahoja. Ihmisten ja kansojen käyttäytyminen ei tuota kunniaa Jumalalle eikä ole hänen valtakuntansa arvon mukaista. Me olemme kasvaneet tässä maailmassa, keskellä sen perinteitä ja tottumuksia, joista monet ovat vastoin Jumalan vanhurskaita periaatteita, sekä sellaisten ihmisten seurassa, joiden käytös jää paljon niiden mittojen alapuolelle, mitkä löydämme Raamatusta, Jumalan sanasta. Kaikella tällä on ollut vaikutuksensa meihin ja meidän elintapaamme. Ja kun me olemme kasvaneet eripuraisessa maailmassa, niin olemme omaksuneet erilaisia kuuliaisuusvelvollisuuksia – kuuliaisuuden perhettä, sukua, rotua ja kansaa kohtaan – mikä on johtanut useasti jakaumiin, vihaan, epäluuloon ja väärään ylpeyteen, ylemmyyden tunteeseen toisiin verrattuna. Mutta kun luemme Raamatusta Jumalan valtakunnasta, niin opimme tuntemaan toisen kuuliaisuuden, mitä vaaditaan niiltä, jotka saavat iankaikkisen elämän. Tämä on kuuliaisuus Jehovaa, kaikkeuden ylintä Hallitsijaa, ja hänen Kristuksen Jeesuksen alaisuudessa olevaa valtakuntaansa kohtaan, ja me opimme uuden elämäntavan ollessamme tottelevaisia tämän valtakunnan hallitukselle. Tämä vaatii maailman käyttäytymisestä eroavaa käytöstä. Se vaatii käyttäytymään ”hyvän uutisen arvoisella tavalla”. – Fil. 1:27, Um.

 5. Mitä ”valtakunnan hyvän uutisen” hyväksyminen merkitsee meille?

⁵ On tärkeätä ymmärtää, että tämä ”hyvä uutinen” koskee valtakuntaa, Jumalan valtakuntaa. Valtakunta on hallitus ja pitää siis voimassa hallintoa eli hallitsee niitä, jotka ovat sen alamaisia. Samoin kuin toisilla hallituksilla on lait alamaistensa hallitsemiseksi, niin Jumalan valtakunnallakin on lait eli ohjeet, mitkä hallitsevat sen alamaisten käyttäytymistä. ”Hyvän uutisen” vastaan ottaminen merkitsee sen tähden todellisuudessa sen vastuun omaksumista, että on Jumalan taivaallisen valtakunnan alamainen, alistumista sen johtoon ja kaikkeuden yksinvaltiaan Hallitsijan, Jehova Jumalan, käskyjen nöyrää hyväksymistä ja tottelemista. Vain näin tekemällä voidaan tulla ’katsotuksi arvolliseksi Jumalan valtakuntaan’. – 2. Tess. 1:5.

 6. Miksi tämä on erittäin tärkeä asia nykyään?

⁶ Tämä on seikka, mikä vaatii kaikkien maan päällä elävien ihmisten ehdotonta huomiota. ”Valtakunnan hyvää uutista” saarnataan nyt maailmanlaajuisesti – sitä ei voida kieltää. Tämä johtuu siitä, että me elämme tämän nykyisen maailman ”viimeisiä päiviä” ja että kaikkien maan päällä elävien lopullisen tuomion päivä on käsillä. Elämän tai kuoleman ratkaisee sinulle se, miten sinä kuuntelet ”hyvää uutista” ja oletko sinä halukas olemaan kuuliainen sille ja saattamaan elämäsi sopusointuun sen kanssa. Kristus Jeesus ”kostaa” Jumalan valtakunnan Kuninkaana pyhien enkeliensä kanssa aivan pian ”niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille [hyvälle uutiselle, Um]”. – 2. Tess. 1:7–10.

ISRAELILLE JULISTETTU HYVÄ UUTINEN

 7. Mikä hyvä uutinen julistettiin Israelin kansalle sen ollessa Egyptissä?

⁷ Israelilaiset, Jaakobin eli Israelin, Aabrahamin pojan Iisakin pojan, jälkeläiset asuivat monta vuotta Egyptin maassa. He lisääntyivät siellä monilukuisiksi. He joutuivat siellä, faaraoitten maassa, vihatuiksi ja vainotuiksi. Heidät alennettiin orjakansaksi, ja he kärsivät monenlaista sortoa. Mutta keskellä heidän ahdistustaan heille tuli hyvä uutinen. Siitä syystä heistä puhuttiin monia vuosia myöhemmin niinä, ”joille hyvä sanoma [uutinen, Um] ensin julistettiin”. (Hepr. 4:6) Jehova Jumala esitti puhemiehensä Mooseksen kautta seuraavan sydäntä sykähdyttävän sanoman israelilaisille: ”Minä johdatan teidät pois Egyptin kurjuudesta kanaanilaisten . . . maahan, siihen maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä.” (2. Moos. 3:17) Miten lohdullinen sanoma! Ja kuinka iloisina israelilaiset kuuntelivatkaan sitä! Mikä ilo sen lisäksi kun he myöhemmin katselivat sitä ihmeellistä vapautusta, minkä Jehova tuotti heille, kun hän näytti kaikkivoivan valtansa heidän hyväkseen kymmenessä vitsauksessa hävittäen lopulta egyptiläiset Punaisella merellä, samalla kun israelilaiset kulkivat Mooseksen johdolla meren läpi pitkin kuivaa maata turvaan! (2. Mooseksen kirja, luvut 7–15) Kun Mooses oli vielä Egyptissä, häntä käskettiin julistamaan edelleen kansalleen: ”Sano sentähden israelilaisille: ’Minä olen Herra, ja minä vien teidät pois egyptiläisten sorron alta ja vapautan teidät orjuudesta ja pelastan teidät ojennetulla käsivarrella ja suurilla rangaistustuomioilla. Niin minä otan teidät kansakseni ja olen teidän Jumalanne; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vien teidät pois egyptiläisten sorron alta.’” (2. Moos. 6:6, 7) Tässä oli israelilaisille annettu siunattu lupaus, että heidät saatettiin erikoissuhteeseen Jehovan kanssa hänen kansanaan, ja tämä vaati heiltä varmasti tuon suuren edun arvoista käytöstä.

 8. a) Miten israelilaiset voivat osoittaa arvostavansa heille julistettua hyvää uutista? b) Millaista mielenlaatua kansa osoitti, niin että se johti sen vapautukseen Egyptistä?

⁸ Tämän hyvän uutisen ja sen edun arvostaminen, että Jehova oli heidän Jumalansa, oli varmasti saava Israelin kansan innokkaaksi ja halukkaaksi tekemään tottelevaisesti kaikki, mitä Jehova määräsi sille. Tällaisen kuuliaisuuden osoittamistilaisuus tulikin hyvin pian, kun Jehova käski Mooseksen kautta kansaa, sen vielä ollessa Egyptissä, viettämään pääsiäistä. Kunkin perheen piti kokoontua omassa kodissaan niisanin 14. päivän iltana (juutalaisen kalenterin mukaan). Piti teurastaa karitsa ja sen verta piti vihmoa ovenpieliin. (2. Moos. 12:1–23) Saatuaan nämä ohjeet Moosekselta ”israelilaiset menivät ja tekivät, niinkuin Herra oli Moosekselle ja Aaronille käskyn antanut; niin he tekivät”. (2. Moos. 12:28) Israelilaisten tottelevaisuus tässä tapauksessa aikaansai sen, että heidän kotinsa ohitettiin, kun Jehovan enkeli löi kaikki egyptiläisten esikoiset. ”Ja juuri sinä päivänä Herra vei israelilaiset joukkoinensa pois Egyptin maasta.” – 2. Moos. 12:51.

 9. a) Minkä Jehova sanoi Israelin kansasta tulevan? b) Mitä hän vaati siltä?

⁹ Kolmannessa kuussa Egyptistä lähtönsä jälkeen israelilaiset tulivat Siinain vuoren luo, ja siellä Jehova teki jälleen puhemiehensä Mooseksen kautta heille selväksi sen uuden suhteen, mihin heidän piti nyt hänen kansanaan astua. ”Ja Mooses nousi Jumalan tykö, ja Herra huusi häntä vuorelta ja sanoi: ’Sano näin Jaakobin heimolle ja ilmoita israelilaisille: ”Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.” Sano nämä sanat israelilaisille.’ Kun Mooses tuli takaisin, kutsui hän kokoon kansan vanhimmat ja puhui heille kaikki ne sanat, jotka Herra oli hänen käskenyt puhua. Niin koko kansa vastasi yhtenä miehenä ja sanoi: ’Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme’.” – 2. Moos. 19:3–8.

10. Missä määrin Jehova laati liittokansaansa hallitsevia lakeja?

¹⁰ Israelin kansa oli ainoalaatuinen. Koko kansa, joka mies, nainen ja lapsi, joutui tämän liittojärjestelyn alaisuuteen, jota kutsutaan usein lakiliitoksi, ja sen tähden siitä tuli kirjaimellisesti erillinen kansa eli kansa Jehovalle. Jehova oli tosiaan sen Kuningas ja käytti sen tähden oikeuttaan laatia alamaisiaan hallitsevat lait, mitkä käsittivät kaikki elämän tilanteet. Mooseksen välityksellä heille annetut lait koskivat heidän Jumalansa palvontaa, eri uhrien suorittamista; oli syömistä, hengellistä ja ruumiillista puhtautta, oikeaa moraalista käyttäytymistä koskevia lakeja; annettiin lait avioliitossa vallitsevasta oikeasta suhteesta, aviomiesten ja -vaimojen sekä vanhempien ja lasten velvollisuuksista; oli lakeja ja periaatteita, mitkä neuvoivat heitä heidän suhteissaan toisiinsa lähimmäisinä ja tähdensivät rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden sekä armon ja rakkauden välttämättömyyttä keskinäisessä kanssakäymisessä.

11. Minkä verta koskevan lain Jumala antoi Israelille, ja mihin aikaisemmin lausuttuun käskyyn tämä laki perustui?

¹¹ Jotkut näistä laeista vain laajensivat jo aikaisemmin annettuja periaatteita ja lakeja, mitkä olivat ja yhä ovat sitovia kaikille ihmisille Aadamin ja Nooan jälkeläisinä. Esimerkiksi Israelille annetut veren pyhyyttä koskevat lait perustuivat Jumalan Nooalle vedenpaisumuksen jälkeen antamaan jumalalliseen käskyyn, mikä on 1. Mooseksen kirjan 9. luvussa. ”Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken. Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on. Mutta teidän oman verenne minä kostan; jokaiselle eläimelle minä sen kostan, ja myöskin ihmisille minä kostan ihmisen sielun, toiselle toisen sielun. Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.” (1. Moos. 9:3–6) Syy tällaisen kunnioituksen osoittamiseen veren käyttöä kohtaan oli, että veri edustaa elämää eli sielua, ja koska elämä on Jumalan lahja, niin hänellä on oikeus vaatia ihmisiä kunnioittamaan toisten miesten ja naisten samoin kuin eläintenkin elämää. Vaikka ihmisen sallittiin tappaa eläimiä ruoaksi, ei niitä saanut kevytmielisesti teurastaa urheilun vuoksi. Siksi tähdennettiin Jumalan israelilaisille antamassa laissa kunnioitusta elämää kohtaan, ja siihen sisältyi kunnioitus vertakin kohtaan, koska se edustaa elämää. Jehova käski: ”Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän hänet kansastansa. Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä. Sentähden minä olen sanonut israelilaisille: Älköön kukaan teistä syökö verta; älköön myöskään muukalainen, joka asuu teidän keskellänne, syökö verta. Ja kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, saa pyydystetyksi syötävän metsäeläimen tai linnun, hän vuodattakoon sen veren maahan ja peittäköön multaan. Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; sentähden minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään lihan verta. Sillä kaiken lihan sielu on sen veri; jokainen, joka sitä syö, hävitettäköön.” Kymmenten käskyjen kuudennessa painotettiin jälleen elämän pyhyyttä sanoilla: ”Älä tapa.” – 3. Moos. 17:10–14; 2. Moos. 20:13.

12. Mitä niissä kymmenissä käskyissä on esitetty, jotka Jehova kirjoitti kivitauluihin?

¹² Kymmenet käskyt esitti kymmenen israelilaisia hallitsevaa peruslakia eli -ohjetta. Jumala itse kaiversi ne pyhän henkensä voimalla kahteen kivitauluun, mitkä annettiin Moosekselle Siinain vuorella. Niillä oli oikeutetusti huomattava sija Israelille annetussa lakikokoelmassa, vaikka ne jäivätkin vain osaksi siitä. Ne esittivät peruslait eli -periaatteet, käyttäytymisohjeet, mitkä hallitsivat ensin israelilaisten suhdetta Jumalaan ja sitten heidän suhdettaan perheyksikköön sekä toisiinsa. Neljä ensimmäistä lakia tähdensi sen tarpeellisuutta, että Jehovaa oli palvottava kokosydämisesti ja yksinomaisesti Jumalana ja hänen käskyjään piti totella. Viides osoitti perheykseyden tarpeellisuuden lasten kunnioittaessa isää ja äitiä; ja jäljellä olevat viisi koskivat suhtautumista lähimmäisiin: ei saa tappaa, ei tehdä aviorikosta (Um), ei varastaa, ei todistaa väärin toista vastaan, ei kadehtia, so. ei himoita väärin mitään toiselle kuuluvaa. – 2. Moos. 20:1–17.

ISRAELIN KANSA ANTAA VAROITTAVAN ESIMERKIN

13, 14. a) Mikä oli oleva seurauksena Israelille, jos se tottelisi Jumalan lakeja? b) Mikä siunaus heille tuli, ja miksi se ei ollut pysyvä?

¹³ Tottelevaisuus Jehovan lakeja kohtaan oli tuova lukemattomia siunauksia israelilaisille. Hänen käskyjensä piti opastaa heitä raitishenkisessä käyttäytymisessä, mikä oli edistävä ykseyttä kansassa, hyvää terveyttä ja onnellisuutta. Mutta – mikä oli kaikkein tärkeintä – niiden piti ohjata heitä oikeassa palvonnassa, oikeassa käyttäytymisessä, mikä olisi ollut heidän Jumalansa Jehovan mieleen ja olisi taannut hänen suosionsa. Heidän tottelevaisuutensa olisi suojellut heitä väärästä uskonnosta ja moraalittomista teoista, mitkä johtavat syntiin ja kapinaan ja lopulta Jumalan hylkäämäksi.

¹⁴ Lupaukselleen uskollisena Jumala johdatti israelilaiset maahan, mikä vuoti maitoa ja mettä. (2. Moos. 3:8; 4. Moos. 13:28) Monien kokemusten jälkeen kansa asettui Luvattuun maahan, Palestiinaan eli Kanaaniin, ja kerrotaan, että kuningas Salomon hallitessa ”hänellä oli rauha joka puolelta yltympäri, niin että Juuda ja Israel asuivat turvallisesti, itsekukin viinipuunsa ja viikunapuunsa alla, Daanista Beersebaan asti, niin kauan kuin Salomo eli”. (1. Kun. 4:24, 25) Mutta nuo siunaukset eivät olleet kestäviä. Toistuva tottelemattomuus Jumalan lakia kohtaan sai lopulta asiaankuuluvan palkkansa – Jumala hylkäsi kansansa. Kansaa kohtasivat siunausten sijasta ne kiroukset, mitkä Jumala oli ennustanut tuollaisesta tottelemattomuudesta.

15. a) Mihin kahteen peruskäskyyn Israelin suhde Jehovaan perustui? b) Miksi mikään ulkokultainen palvontamuoto ei voinut pettää Jehovaa?

¹⁵ Vaikka lakiliiton perustana olikin kymmenet käskyt, niin kansan suhde Jumalaan perustui todellisuudessa kahteen pääperiaatteeseen – Jumalaan ja lähimmäiseen kohdistuvaan rakkauteen. (5. Moos. 6:5–9; 3. Moos. 19:18) Uskollisuus näitä kahta periaatetta kohtaan oli mitä välttämättömin Jumalan suosiossa säilymiselle. Inhimillisestä epätäydellisyydestä johtuva heikkous ja tilapäinen epäonnistuminen voitiin silti antaa anteeksi, vaikka se aiheuttikin oikaisun ja nuhteen, mutta kun kansa menetti rakkautensa Jumalaa kohtaan eikä palvellut häntä enää koko sydämestään, niin se ei voinut muuta kuin johtaa tuhoon. (1. Aikak. 28:9; Sananl. 4:23) Mikään ulkokultainen palvontamuoto ei voinut pettää Jehova Jumalaa, joka ”näkee sydämen” ja joka tutkii ihmisten sydämet. Israelin kansan suurimman osan sydän kääntyi pois Jumalaan ja lähimmäiseen kohdistuvasta rakkaudesta rakastamaan vain itseään, ja Jehova havaitsi tämän. Hän saattoi nähdä ensin salassa ja sitten avoimesti päivän valossa suoritetut pahat teot, kun kansan sydän paatui huonossa käyttäytymisessä. – 1. Sam. 16:7; Jer. 17:10.

16. a) Miten onnettomuus kohtasi kansaa? b) Miten profeetta Jeremia selitti syyn tähän?

¹⁶ Israelilaiset tulivat Luvattuun maahan vuonna 1473 eKr., ja maa alistettiin lopulta heidän valtaansa kuningas Daavidin aikana. Hänen nelikymmenvuotinen hallituksensa päättyi vuonna 1037 eKr. Kateus ja kilpailu repäisi neljäkymmentä vuotta myöhemmin kansan kahtia, ja niin – kun kuningas Salomo kuoli vuonna 997 eKr. – alkuperäinen Israelin kansa jakautui kahteen valtakuntaan, Israelin kymmenen sukukunnan valtakuntaan pohjoisessa, Samarian ollessa pääkaupunkina, ja Juudan kahden sukukunnan valtakuntaan etelässä, Jerusalem pääkaupunkina. Assyrialaiset hävittivät pohjoisen kymmenen sukukunnan valtakunnan vuonna 740 eKr., ja sitten hävittivät babylonialaiset vuonna 607 eKr. Juudan valtakunnan. Vähää ennen tätä Juudan valtakunnan loppua lausui Jeremia sen asukkaille seuraavat sanat: ”’Sillä minä varoittamalla varoitin teidän isiänne silloin, kun minä johdatin heidät pois Egyptin maasta, ja olen varoittanut varhaisesta alkaen tähän päivään saakka sanoen: ”Kuulkaa minun ääntäni”. Mutta he eivät kuulleet eivätkä korvaansa kallistaneet, vaan vaelsivat kukin pahan sydämensä paatumuksessa. Niin minä tuotin heidän päällensä kaikki tämän liiton sanat, joita minä olin käskenyt heidän noudattaa, mutta joita he eivät noudattaneet.’ Ja Herra sanoi minulle: ’Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten keskuudessa on salaliitto. He ovat kääntyneet takaisin ensimmäisten esi-isiensä pahoihin tekoihin, niiden, jotka eivät tahtoneet kuulla minun sanojani, ja he ovat seuranneet muita jumalia ja palvelleet niitä. Israelin heimo ja Juudan heimo ovat rikkoneet minun liittoni, jonka minä tein heidän isiensä kanssa. Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä tuotan heille onnettomuuden, josta heillä ei ole pääsyä; ja kun he minua huutavat, en minä kuule heitä.’” – Jer. 11:7–11. Vertaa 5. Mooseksen kirjan 6:12–15 ja 28:15, 45–47.

17. Minkä tilapäisen ennallistuksen israelilaiset saivat?

¹⁷ Suuressa armossaan ja täyttääkseen lupauksensa ja päätöksensä Jehova ennallisti kansan jäännöksen Babyloniasta takaisin Luvattuun maahan 70-vuotisen autionaolon jälkeen. Jälleen kaikui vapautuksen hyvä uutinen Israelin kansalle sen ollessa vankeustilassa. Tämä luonnollisen Israelin jäännös palautettiin Palestiinaan, jotta Jehovan palvonta ennallistettaisiin sinne, vaikka israelilaisia ei ennallistettukaan itsenäisenä kansana, erillisenä valtakuntana.

18. Osoittautuiko Israelin kansa sen ”hyvän uutisen arvoiseksi”, mikä sille julistettiin?

¹⁸ Osoittautuiko tuo muinainen Israelin kansa lopussa sen ”hyvän uutisen arvoiseksi”, mitä Mooses oli saarnannut sille Egyptissä? Täyttikö se lupauksen, minkä sen esi-isät olivat antaneet, lupauksen tehdä kaikki, mitä Jehova käski heidän tehdä, ja olla todella hänen kansansa, joka täyttää hänen tahtonsa? Henkeytetty kertomus vastaa kielteisesti. Israelilaisten täydellinen arvottomuus kansana nähtiin selvästi heidän suhtautumisestaan Jeesukseen, luvattuun Messiaaseen, jonka he hylkäsivät ja antoivat paaluun naulittavaksi. Juuri kuolemansa edellä Jeesus lausui tuomion kansalle sanoessaan: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, ’teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi’.” – Matt. 23:37, 38; Luuk. 23:18–25; Apt. 2:23.

19. a) Mitä suurta etua israelilaiset olivat nauttineet ollessaan uskollisia? b) Kun Jumala lopulta hylkäsi kansan, niin merkitsikö se Jumalan toimenpiteitten päättymistä ihmiskuntaan nähden?

¹⁹ Israelilaiset saivat iloita suuresta edusta olla Jehovan todistajain muodostama kansa. (Jes. 43:10–12) Heitä ei tosin käsketty saarnaamaan Jehovasta kaikille toisille maan kansoille, mutta heidät oli erotettu Jehovan yksinomaiseen palvelukseen ja palvontaan. Jehova teki itselleen suuren nimen ihmeellisillä teoilla, jotka hän suoritti heidän hyväkseen, ja heidän uskollisina ollessaan harjoittamallaan tosi palvonnalla. Mutta he saattoivat olla jatkuvasti hänen todistajiaan ainoastaan pysymällä tosi palvonnassa ja kunnioittamalla hänen heidän kanssaan tekemäänsä liittoa ja tottelemalla hänen käskyjään. He eivät tehneet tätä. Siksi Jehova heitti pois luonnollisen Israelin. Heidän kanssaan tehty lakiliittojärjestely päättyi, kun se oli täyttynyt Jeesuksessa ja kun sen laki naulattiin kidutuspaaluun. (Kol. 2:14) Mutta tämä ei lopettanut kaikkia Jumalan toimenpiteitä ihmisten suhteen. Nyt vahvistettiin uusi liittojärjestely, Jeesuksen Kristuksen ollessa Välimiehenä, mutta ei luonnollisen Israelin, vaan sellaisen kansan kanssa, joka tuottaa oikeita hedelmiä ja jonka käyttäytyminen on Jumalan taivaallisen valtakunnan arvoinen Kristuksen ollessa Kuninkaana. – Hepr. 8:6; Matt. 21:43.