Rohkeus Jumalan suojeluksessa
1. Saammeko me asua Jehovan huoneessa vain kaikki päivämme, mitkä olemme maan Päällä tämän vanhan maailman aikana, vai millaiset toiveet meillä on?
JEHOVAN palvontahuone on suojeltu paikka, ja jokaisella siinä asuvalla on Jumalan suojelus. Mutta siihen, että asumme rohkeasti Jehovan huoneessa kaikki maan päällä elämisemme päivät tämän vanhan maailman olemassaolon aikana, ei sisälly kaikki. Kristityt, jotka ovat hengellisiä ”eläviä kiviä”, siirretään kuolleista herättämisessä taivaisiin muodostamaan Jehovan täydellinen temppeli siellä ylhäällä Peruskulmakiven Jeesuksen Kristuksen kanssa. Ne sadattuhannet muut antautuneet palvojat, jotka tulevat nykyään Jehovan temppeliin, asuvat jatkuvasti hänen huoneessaan kaikki elämänsä päivät loputtomassa uudessa maailmassa suorittaen hänen puhdasta palvontaansa paratiisimaassa.
2. Mitä nykyään tähyilemällä Jehovan todistajat näyttävät, mitä he haluavat tulevaisuudessa?
2 Mutta sen, mitä me haluamme tulevaisuudessa, me osoitamme sillä, mitä me haluamme ja tähyilemme nyt. Vaikka me odotammekin asuvamme ikuisesti Jehovan huoneessa tulevaisuudessa, Harmagedonin jälkeen, niin me siis haluamme asua siinä myös nyt ennen Harmagedonia. Jehova tekee sen tähden meille mahdolliseksi tästä edusta iloitsemisen nyt kaikesta siitä ahdistuksesta ja vainosta huolimatta, mitä me saamme kokea tässä maailmassa. Jehovan todistajat ovat kiellettyjä monissa maissa sekä kommunistisen rautaesiripun takana että sen ulkopuolella, ja heitä on kielletty kokoontumasta yhteen Raamatun tutkisteluun, ja he joutuvat suuriin vaaroihin yrittäessään tehdä siten. Kuitenkin heidän onnistuu tehdä se suurella rohkeudella maan alla. He osoittavat tällä, mitä he haluavat tulevaisuudessa.
3, 4. a) Miten me kärsimme vainoa yhdessä, ja mitä meidän täytyy siitä huolimatta tehdä? b) Miten Daavid ilmaisi Psalmissa 27:5–10 luottamuksensa siihen, että hän saa jälleen asua Jehovan huoneessa?
3 Me kärsimme kristittyinä Jehovan todistajina yhdessä vainoa joko suoranaisesti tai välillisesti muiden myötätuntoisina tovereina. Siitä huolimatta meidän täytyy olla rohkeita ja yrittää kokoontua yhteen, samoin kuin Daavid teki vihollisen vihamielisen tulen alaisuudessa. Hän turvasi Jehovan suojelukseen ja hänen apuunsa ja vapautukseensa, jotta hän olisi voinut asua jälleen Jumalan huoneessa. Siksi Daavid sanoi:
4 ”Sillä hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle. Niin kohoaa nyt minun pääni vihollisteni yli, jotka minua ympäröivät, ja minä uhraan riemu-uhreja hänen majassansa, Herralle minä veisaan ja soitan. Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle. Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: ’Etsikää minun kasvojani’. Herra, minä etsin sinun kasvojasi. Älä kätke minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois palvelijaasi. Sinä olet minun apuni, älä minua jätä, älä minua hylkää, pelastukseni Jumala. Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa.” – Ps. 27:5–10.
5. Miten viholliset yrittivät tuhota Daavidin hengellisesti, mutta miksi hän oli varma siitä, että he eivät onnistuisi siinä?
5 Näissä vainotun Daavidin sanoissa soi varmuus niistä vihollisista saatavasta voitosta, jotka häiritsivät hänen Jehovalle temppelissä suorittamaansa palvontaa. Viholliset suunnittelivat hengellistä onnettomuutta hänelle, varsinkin hautomalla ’väkivaltaa lain varjolla’, laillistaen jumalattoman vainon ja yrittämällä siten pakottaa Daavidin luopumaan uskostaan Jumalaan sekä Jumalalle suorittamastaan palvonnasta ja palveluksesta. (Ps. 94:20) Mutta he eivät onnistuneet tuhoamaan Daavidia Jehovan palvelijana ja todistajana. Onnettomuuskaan ei vaikuttanut Daavidiin hengellisesti, sillä hän oli kätkettynä Jehovan turvapaikkaan, piilotettuna Jehovan tavoittamattomaan ”teltan suojaan” ikään kuin korkealle kalliolle, minne ketkään hänen vihollisensa eivät voineet kiivetä. Jumala korotti Daavidin pään korkealle tosi palvonnan vihollisista saadussa voitossa. Hänellä oli jälleen vapaa pääsy Jumalan palvontateltassa olevan alttarin ääreen uhraamaan uhreja ja laulamaan ja soittamaan julkisesti kiittäen Jehovaa, joka on uskollinen palvojilleen.
6. a) Mihin Jumalan kehotukseen me vastaamme, ja miksi teemme niin esteistä huolimatta? b) Kenen apuun me sen tähden luotamme?
6 Olkaa siis rohkeita, kaikki tämän uskollisen Jumalan vainotut todistajat! Todisteet hänen meille osoittamastaan suosiosta tulevat varmasti vastaukseksi rukouksiimme jumalattomien vihollistemme kaikista häiritsemisistä ja kaikesta meitä vastaan käymästä sodasta huolimatta. Meidän sydämemme tarttuu Jehovan kansalleen antamaan omaan kehotukseen ja muistuttaa meille hänen kehotuksestaan sanomalla sisimmässämme: ”Etsikää minun kasvojani.” Me vastaamme hänen antautuneena kansanaan innokkaasti ja koetamme löytää hänen suosionsa ja miellyttävyytensä kasvot. (Sef. 2:1–3) Onnistuaksemme siinä meidän on voitettava monia esteitä, joita viholliset ja tämä viettelevä vanha maailma asettaa tiellemme, mutta me onnistumme rakkaudessa ja uskollisuudessa häntä kohtaan, sillä hänen suosionsa merkitsee elämää meille. Me onnistumme tässä, vaikka emme saisi apua mistään muista lähteistä. Kun näyttää siltä, että jokainen on jättänyt ja hylännyt meidät, niin Jehovan täytyy tulla avuksemme Kristuksen välityksellä, sillä hänen apunsa ei koskaan petä uskollisia. Me voimme luottaa siihen, jos etsimme hänen kasvojaan.
7. a) Minkä Daavid esitti äärimmäisenä tapauksena ihmisen hylkäämisestä? b) Kehen voitaisiin tällaisessakin tapauksessa kumminkin luottaa?
7 Kuinka kauheaa onkaan joutua oman isänsä ja äitinsä hylkäämäksi! Vainotulla Daavidilla ei ollut tätä kokemusta. Hänen isänsä ja äitinsä eivät hylänneet häntä. Kun hän kätkeytyi vainoojaltaan, kuningas Saulilta, ja etsi turvaa eräästä Adullamin lähellä olevasta luolasta, niin ”hänen veljensä ja koko hänen isänsä perhe kuulivat sen” ja menivät Betlehemistä hänen luokseen sinne. Daavid vei myöhemmin isänsä ja äitinsä Jordanin virran itäpuolelle ja sanoi Mooabin maan kuninkaalle: ”Salli minun isäni ja äitini tulla asumaan teidän luoksenne, kunnes saan tietää, mitä Jumala minulle tekee.” Hänen vanhempansa jäivät sinne siksi aikaa. (1. Sam. 22:1–3) Jos voidaan sanoa Daavidin isän ja äidin koskaan hylänneen hänet, niin se tapahtui väkivaltaisesti heidän kuollessaan, jolloin he jättivät hänet jälkeensä elävien maahan. Daavid esittää siis psalmissaan hylkäämistapauksen, mitä on melkein mahdoton ajatella, sen, että hänen oma isänsä ja äitinsä hylkäisivät hänet; ja jos vanhemmat niin tekisivät, olisi odotettavissa, että kaikki muutkin ihmiset tekisivät samoin. Silloin olisi tässä äärimmäisessä tilanteessa eräs, jonka ei voitaisi odottaa pettävän Daavidia – mikä lohtu! Jehova Jumala, jonka kasvoja hän alituisesti etsi, ottaisi hänet hoiviinsa, eikä Jehova kuole. – Hab. 1:12, Ro; Um.
8, 9. a) Minkä hajaannuksen Jehovan palvonnan valinta aiheuttaa eräissä tapauksissa, kuten on ennustettu? b) Kuka osoittaa sellaisessa tapauksessa omistavansa meidät ja minkä lupaavan vakuutuksen mukaan?
8 Jehovan palvonnan valitseminen Saatanan maailman ”lopun aikana” aiheuttaa hajaannusta monissa kiinteissä perheryhmissä. Kun Kristus Jeesus ennallisti Isänsä Jehovan puhtaan palvonnan maan päällä, niin hän sanoi niin käyvän. Jeesus ei tullut lujittamaan uskonnollista rauhaa maan päälle: ”Minä olen tullut ’nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa’.” Kehkeytyvässä kiintymyskokeessa oli käyvä niin, että vanhemmat hylkäävät omat lapsensa, jotka ilmaisevat enemmän kiintymystä Jeesusta Kristusta ja hänen taivaallista Isäänsä kohtaan. (Matt. 10:33–37) Tällaisen hylkäämisen kestäminen vaatii rohkeutta siltä, joka haluaa noudattaa Herramme Jeesuksen Kristuksen Isän, Jehovan, oikeaa, elämän antavaa palvontaa. Mutta mitä sitten tapahtuu, jos vanhemmat eivät hyväksy sitä, että me valitsemme taivaallisen Isän, Jehovan, ja hylkäävät ja jättävät meidät? Meidän kuolematon taivaallinen Isämme osoittaa omistavansa meidät ja ottaa meidät hoiviinsa antaen meille paikan järjestössään. Hän sanoo ilmaisten järkkymätöntä uskollisuutta järjestölleen Siionille:
9 ”Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota. Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni.” – Jes. 49:15, 16; vrt. Job 39:17, 18.
10. a) Miten Jehova on todistanut tämän ennustuksen kristityille todistajilleen äskeisinä aikoina? b) Mitä hän on rakentanut ottaakseen meidät vastaan, ja miten hän parantaa meidän ahdistustemme aiheuttamat haavat?
10 Jehova Jumala on todistanut ensimmäisen maailmansodan päätyttyä 1918 tämän horjumatonta uskollisuutta koskevan ennustuksen. Hän ei sallinut kristittyjen todistajiensa järjestön tulla poispyyhkäistyksi heitä vastaan ensimmäisen maailmansodan aikana kohdistetussa kiukkuisessa vainossa. Vuonna 1919 hän ennallisti heidät heidän uskonnollisesta vankeudestaan ja otti heidät jälleen suosioonsa, ja hänen kätensä alkoivat rakentaa uudelleen heidän luhistuneen järjestönsä muureja. Hän ei ollut unohtanut heitä todellisuudessa, vaikka siltä oli näyttänyt. Eikä hän unohtanut heitä toisen maailmansodankaan vielä pahemmissa olosuhteissa. Millaisen valtavamuurisen eli hyvin suojellun järjestön hän onkaan rakentanut heille sen jälkeen, kun he ovat mukautuneet ennustettuun työhön, Jumalan perustetun valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiseen julkisesti ja talosta taloon koko asutussa maassa, todistukseksi kaikille kansoille, ennen kuin näiden poliittisten järjestelmien loppu tulee Harmagedonin uhkaavassa sodassa! (Matt. 24:14) Jättäkööt siis lähimmät luonnolliset sukulaisemme – vaikka maallinen isämme ja äitimmekin – meidät siitä syystä, että me etsimme Jehovaa Jumalana! Hän ottaa iloiten hoiviinsa meidät hylätyt. Hänen rakkaudellinen hoivansa parantaa sydämemme haavat. Hän takaa meille iankaikkisen elämän uudessa maailmassaan, elämän, mitä kuolevainen isämme tai äitimme ei koskaan voisi meille antaa.
11. Kun meidät on nyt otettu hoivaan, niin mitä me emme saa koskaan tehdä ja miksi emme?
11 Kun hän on nyt ottanut meidät teokraattiseen järjestöönsä, niin me emme saa milloinkaan jättää sitä, emme koskaan lakata kokoontumasta sen mukana. Hän ei unohda konsanaan uskollista järjestöään eikä niin ollen voi jättää eikä hylätä sitä. Jollei Jehova koskaan hylkää järjestöään, niin jos me hylkäisimme sen, se merkitsisi samaa, kuin että me hylkäisimme hänet. Jos me pysymme hänen unohtumattomassa järjestössään, niin hän ei unohda meitä milloinkaan. Jos hän unohtaisi ja jättäisi meidät, se merkitsisi meidän iankaikkista tuhoamme. Älköön se koskaan tapahtuko!
OLE TOIVEIKAS JA ROHKEA!
12. Miksi edessämme on kaikkein uskoakoettelevin kokemus koko Jehovan todistajain historiassa?
12 Muistakaamme nyt enemmän kuin koskaan, että me lähestymme lähestymistämme koko maailman kanssa ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurta päivää”, minkä tunnuksena on kaikkeudensota, missä Jumala tuottaa Harmagedonin kaltaisen häviön ”koko maanpiirin kuninkaille” ja heidän täydellisesti liikekannalle pannuille kansoilleen. Jumalan oma muuttumaton aikataulu vaatii sitä läheisessä tulevaisuudessa. Meidän edessämme hänen antautuneena kansanaan on sen tähden uskoakoettelevin kokemus koko Jehovan todistajain historiassa ensimmäisen Jehovan puolesta marttyyrikuoleman kärsineen Aabelin ajasta tähän ”maailman loppuun” asti. (Ilm. 16:14, 16; Matt. 24:3; 28:20) Maailman asukasluku kasvaa paljon nopeammin kuin me löydämme ”kadonneita lampaita” ja tuomme heitä kaikkivaltiaan Jumalan järjestön turviin. Koska Saatana asettaa maailman kaikki kansat Jumalan valtakuntaa vastaan, niin meidän vihollisemme lisääntyvät alituisesti kristikunnan sisä- ja ulkopuolella. Koska me emme kuulu minään osana tähän saatanallisessa komennossa pidettyyn maailmaan, niin sen kiihkeä halu on tuhota meidät, ainakin kukistaa meidät hengellisesti ja hävittää Kristuksen alaisuudessa olevaan Jehovan uuteen maailmaan kiinnittämämme toiveet.
13. Mitä meidän vihollisemme suunnittelevat meitä vastaan, ja mikä Perkeleen tarkoitus tällä on?
13 Lipuntervehtimislain säätämisessä, verensiirtoa koskevassa lainlaadinnassa, Jehovan todistajien olemassaoloa vastaan tähdätyissä diktatuurisäädöksissä jne. meidän vihollisemme tietoisesti tai tietämättään ’tekevät väkivaltaa lain varjolla’ meille. Perkeleen pyrkimyksenä tässä on saada heidät syyttämään meitä lain rikkomisesta, koska he eivät voi löytää tekosyytä ryhtyäkseen toimenpiteisiin meitä vastaan, jolleivät he löydä sitä meidän Jumalamme laista. Kuten Danielin kysymyksessä ollessa, he tietävät, että me emme riko Jumalan lakia, vaikka ihmisen laki olisikin ristiriidassa sen kanssa. (Ps. 94:20; Dan. 6:5–9) Jättääkö meidän Jumalamme meidät luovuttaen meidät noiden vastustajiemme kiihkeän halun uhriksi, jotka nyt ovat vallassa? Ei, jos me kieltäydymme sovittelemasta ja pysymme hänen tiellään kärsimyksenkin uhalla.
14. Mitä me kipeästi tarvitsemme ja miksi, kuten Daavid ilmaisee asian?
14 Me tarvitsemme kipeästi jatkuvaa opetusta Jumalan vanhurskaan tien periaatteissa, jotta meillä olisi hänen johtonsa sillä tiellä, millä meidän vihollisemme eivät voi syyttää meitä oikeutetusti lain rikkomisesta Jumalan edessä. Vaikka meidän maallinen isämme ja äitimme hylkäisikin meidät uskonnon tähden eikä antaisi meille tätä opetusta ja johdatusta, niin Jumala antaa. Vainotun, vihatun Daavidin rukous on mitä sopivin meidän esitettäväksemme nyt: ”Neuvo, Herra, minulle tiesi ja johdata minua tasaista polkua minun vihamiesteni tähden. Älä anna minua alttiiksi ahdistajaini vimmalle, sillä väärät todistajat nousevat minua vastaan ja puuskuvat väkivaltaa.” – Ps. 27:11, 12.
15, 16. a) Miten pitkälle vihollisemme menevät yrittäessään saada meidät sovittelemaan? b) Mitä Daavid sanoi samanlaisissa olosuhteissa itselleen ja meille Jehovan-todistajatovereilleen?
15 Meidän sovittelematon menettelymme merkitsee meille, että me emme pelkää sitä väkivaltaa, mitä viholliset käyttävät tai uhkaavat käyttää meitä kohtaan, kun kuvaannollinen Maagogin Goog tekee viimeisen, perusteellisen hyökkäyksensä Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskuntaa vastaan ympäri maailman. He koettavat tehdä olot meille niin vaikeiksi, että tämän vanhan maailman tavallinen ihminen menettäisi kaiken tulevaisuudentoivon. He haluavat murtaa meidän uskomme siihen, että tämän ahdistuksen maailman tuolla puolella olevaa tulevaa hyvää koskevat Jumalan lupaukset täyttyvät lopulta. Yhtä vaikeiksi he tekivät asiat Daavidille, joka oli Jeesuksen Kristuksen, Daavidin Pojan, profeetallinen esikuva. Antoiko Daavid niissä olosuhteissa meille hyvän ja oikean esimerkin? Kyllä hän antoi. Mitä hän sanoi itselleen ja sitten jokaiselle meistä Jehovan-todistajatovereina? Seuraavaa:
16 ”Ellen olisi uskonut näkeväni Jehovan hyvyyttä elävien maassa – ! Pane toivosi Jehovaan, ole rohkea ja olkoon sydämesi luja. Niin, pane toivosi Jehovaan.” – Ps. 27:13, 14, Um.
17. a) Miten Daavid näki Jehovan hyvyyden elävien maassa? b) Mitä sellaista hän itse teki, mitä hän käski meitäkin tekemään?
17 Palkittiinko Daavidin usko, niin että hän myöhemmin näki Jehovan hyvyyden elävien maassa? Palkittiin. Monista ankarista taisteluista ja koettelemuksista huolimatta Daavid hallitsi neljäkymmentä vuotta ja hankki valmiiksi temppelin rakennusaineet sekä luovutti kruununsa temppelin rakentajalle, rakkaalle pojalleen, viisaalle Salomolle. Mutta vielä ollessaan keskellä uskoa koettelevaa tilannettakin hän kehotti meitä panemaan jatkuvasti toivomme Jehovaan. Neuvomalla toisia tekemään siten hän todisti itsekin tekevänsä niin, kun tällaista toivoa tarvittiin hänen säilymisekseen jumalisessa nuhteettomuudessa. Hän pysyi rohkeana.
18. a) Mitä rohkeana oleminen merkitsee Daavidin hepreankielisen ilmaisun mukaan? b) Miten rohkeutta voidaan osoittaa?
18 Usko ja toivo auttavat meitä olemaan rohkeita. Rohkeana oleminen Daavidin käyttämän hepreankielisen ilmaisun mukaan merkitsee sisäisen lujuuden säilyttämistä, koossa pysymistä ikään kuin sidottuna yhteen ja siten murentumatta puristuksessa, menemättä kappaleiksi ahdistuksen tai vihollisen hyökkäysten iskuista. Näin tehden me voimme kestää uskossa ja toivossa vaikeuksien ja vaarojen puristaessa. Meidän ei tarvitse esiintyä uskaliaina, mikä tavallisesti liittyy urheuteen. ”Rohkeus”, sanoo The American College Dictionary (sivu 146), ”merkitsee korkeampaa ja jalompaa urheutta, erityisesti sellaista, mikä johtuu synnynnäisestä mielen eli hengen ominaisuudesta, mikä kohtaa tai kestää vaarat tai vaikeudet pelotta ja jopa innostuneena.” Kun me pysymme alituisesti uskollisuuden tiellä Jumalan edessä, vaikka se olisi hiljaista ja huomaamatontakin, niin se ilmaisee rohkeutta. Me emme etsi ihailua näytellen uskallusta.
19. a) Miten rohkeus vaikuttaa meidän sydämeemme? b) Mistä toivosta meidän ei tule koskaan hellittää ja miksi ei?
19 Meidän rohkeutemme auttaa sydäntämme pysymään lujana. Se ei pehmene pelossa, vaan on horjumaton Jumalaan kohdistuvassa rakkaudessa ja karkottaa pelon ja epäluottamuksen. (1. Joh. 4:18) Siten meillä on myös rakkaus Jehova Jumalaan ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen sinä toimivana voimana, mikä työntää meitä eteenpäin läpi koetusten, vaikeuksien, vainojen, ahdistusten ja vaarojen, niin, läpi Googin hyökkäyksenkin, mikä herättää Jumalan vihan Harmagedonissa. Ollen aina uskollisia Jumalalle me pidämme kasvomme kääntyneinä kohti hänen uutta maailmaansa, mikä saa voiton kaikesta, mikä on jumalatonta. Koska Jehova Jumala itse on antanut meille tämän toivon Poikansa Jeesuksen Kristuksen vanhurskaan valtakunnan alaisesta uudesta maailmasta, niin sitä toivoa ei pidä heittää pois. Me voimme turvallisesti ja hyödyksemme heittää menemään kaikki muut toiveet, mutta ei tätä yhtä, minkä olemme saaneet toivon antavalta Jumalalta. ”Niin, pane toivosi Jehovaan.” Hän ei antanut Daavidin pettyä eikä Jeesuksen Kristuksenkaan, Daavidin Pojan. Hän ei petä meitäkään. Me voimme toivomme ja uskomme voimassa olla ja me olemme rohkeita maailman Harmagedonin edessä, missä Jehova saa loistavan riemuvoiton kaikkeudenyksinvaltiutensa kunniaan saattamiseksi.