-
Laajimmin tunnettu lauluVartiotorni 1967 | 15. heinäkuuta
-
-
23. a) Miten Suuri Babylon suhtautuu lauluun? b) Minkä tekemisessä tulee vanhurskautta rakastavien ahertaa odottaessaan Suuren Babylonin hävitystä?
23 Laulua ei lauleta kuitenkaan vastustuksetta. Samoin kuin Babylon oli heti alustaan lähtien Jumalan kansan vihollinen ja taisteli maan päällä olevaa Siionia vastaan, Suuri Babylonkaan ei ole luopunut taistelusta. Vaikka se on tähän mennessä kärsinyt täydellisen häviön yrittäessään turmella ja tahria morsiamen 144 000 jäsentä, se yhä yrittää kaikin keinoin pysähdyttää laulun julkiseksi tekemistä. On rohkaisevaa, että Ilmestyskirjassa eli Apokalypsissä kuvataan Suuren Babylonin pitkään kestäneen vihollisuuden loppuvan sen ikuiseen hävittämiseen ja kovasti vainotun Siionin loistavaan voittoon. Seuraavissa tämän sarjan kirjoituksissa tarkastelemme, miten sen vihollisuuden huippukohta saavutetaan. Sillä välin kiinnitämme tarkkaa huomiota laulettavaan universaaliseen lauluun ja teemme kaikkemme auttaaksemme vilpitönsydämisiä ihmisiä oppimaan sen ylen tärkeän merkityksen ja tuntemaan sen järkeen ja tunteeseen vetoavan vaikutuksen, niin että hekin yhtyisivät maailmanlaajuiseen huutoon: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta”. – Ilm. 7:10.
-
-
Lukijain kysymyksiäVartiotorni 1967 | 15. heinäkuuta
-
-
Lukijain kysymyksiä
● Jes. 52:14, ennustus Messiaasta, näyttää osoittavan, että Jeesus Kristus oli runneltunut. Miten tämä on ymmärrettävä? – J. B., USA.
Jehova Jumala henkeytti profeetta Jesajan kirjoittamaan profeetallisesti Messiaasta: ”Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva. Niinkuin monet kauhistuivat häntä – sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo – niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita.” – Jes. 52:13–15.
Nämä Jesajan sanat soveltuvat Jeesukseen Kristukseen. Mutta sen, mitä on sanottu Jes. 52:14:ssä, ei tule saada meitä päättelemään Jeesuksen olleen ruumiillisesti epämuodostunut. Vaikkei Raamattu kuvailekaan Kristuksen kasvojen näköä eikä ruumiinmuotoa, niin vanhimmat arkeologiset todistukset eivät osoita Jeesuksella olleen epämiellyttävät kasvot tai irvokkaat piirteet. Esimerkiksi amerikkalainen oppinut Jack Finegan kirjoitti varhaisista maalauksista, joissa Kristus on kuvattu: ”Melkein tuhoutunut maalaus Kristuksesta Priskillan katakombissa Roomassa [nimeltä Lasaruksen ylösnousemus] kuuluu luultavasti, kuten olemme nähneet, toisen vuosisadan keskivaiheille. Durassa oleva maalaus [Halvaantuneen parantaminen] ajoitetaan vielä varmemmin kolmannen vuosisadan alkupuolelle. Molemmissa kuvissa Kristus esitetään nuorena ja parrattomana miehenä, jolla on lyhyt tukka ja tavallinen sen ajan vaatetus. Nämä ja toiset samanlaiset maalaukset ovat varhaiskristillisessä taiteessa laadultaan varhaisimmat Kristuksesta sikäli kuin nyt tunnetaan.” (Light from the Ancient Past, 1946:n painos, s. 408) Vanhimmat olemassa olevat maalaukset, jotka kuvaavat Jeesusta Kristusta, eivät siis osoita hänen olleen millään tavalla epämuodostunut.
Mitä sitten tarkoitetaan Jes. 52:14:ssä? Nämä sanat viittaavat ilmeisesti Jeesuksen Kristuksen nöyryytykseen. Monet pitivät häntä syntisenä ja herjasivat häntä. (1. Piet. 2:22, 23) Ollessaan ihmisenä maan päällä Jeesus suoritti vanhurskaita tekoja, joita muut eivät voineet tehdä, mutta häntä vihattiin tekemistään hyvistä töistä huolimatta. Hän kantoi kuitenkin sen pilkan osoittaen nuhteettomuutensa Jumalan edessä. Tämän takia Jeesus korotettiin. – Joh. 15:17–25.
Jeesus oli totuuden ja vanhuskauden järkähtämätön puoltaja. Hän paljasti rohkeasti aikansa uskonnolliset johtajat ulkokullatuiksi ja jopa valehtelijoiksi ja murhaajiksi. (Matt. 23:1–39; Joh. 8:44) Noista paljastetuista ei Jeesuksen ulkonäkö ollut ymmärrettävästi miellyttävä. He vihasivat häntä. Jeesuksen sanoma oli hänen aikansa ulkokultaisista uskonnollisista johtajista vastenmielinen, eikä sen sanoman tuojalla ollut toivottua ulkonäköä.
Vaikkei Raamattu kuvailekaan Kristuksen kasvoja eikä vartaloa, niin meidän on hyvä muistaa, että hän oli täydellinen ihminen. (Hepr. 7:26) Jumala valmisti hänelle ruumiin. (Hepr. 10:5) Jeesuksella oli sen tähden epäilemättä hyvin miellyttävä vartalo ja miellyttävät kasvot.
● Oliko Mark. 15:33:ssa kerrottu pimeys, joka sattui Jeesuksen ollessa kidutuspaalussa, seuraus auringonpimennyksestä? – B. A., USA.
Raamatun kertomus tuosta pimeyden ajasta on lyhyt. Se sanoo: ”Ja kuudennella hetkellä tuli
-