Rakkaus, joka johtaa elämään

”Hengen hedelmä on rakkaus.” – Gal. 5:22.

 1. Mitkä kysymykset valaisevat sen järkevyyttä, että kreikkalaiset käyttivät neljää sanaa ilmaistessaan rakkautta? Ja miksi meidän tulee olla kiinnostuneita vastauksista?

ON TULLUT sananparreksi, että ”kreikkalaiset osasivat sanoa sen”, ja se näyttää pitävän paikkansa kysymyksen ollessa rakkaudesta, sillä kreikkalaiset käyttivät peräti neljää sanaa ilmaisemaan rakkauden käsitettä eri näkökulmista tarkasteltuna: éros, storgé, philía ja agápe. Se on järkevää, sillä rakkaus on hyvin monivivahteinen ominaisuus. Pysähdyhän nyt hetkeksi ja yritä määritellä rakkaus, niin olet varma, että väite on oikea. Mitä rakkaus oikeastaan on? Onko se pelkkä tunne, mielijohde? Täytyykö siinä olla kiintymystä, ja voidaanko sitä osoittaa ainoastaan niitä kohtaan, joita ihailemme, jotka vetävät meitä puoleensa tai joita kohtaan tunnemme ainakin jonkinlaista hellyyttä joidenkin heidän ominaisuuksiensa takia? Voisitko rakastaa jotakuta, vaikka et pitäisi hänestä? Mistä lähteestä rakkaus pulppuaa? Tuleeko se sydämestä, mielestä vai niistä molemmista? Ja lopuksi, millä keinoin – jos sellaista lieneekään – rakkautta voidaan mitata sen aitouden ja arvon toteamiseksi? Meidän on tiedettävä se, koska ”ei kaikki kultaa, mikä kiiltää”. Niinpä rakkautta ei myöskään ole kaikki, mikä siltä näyttää. Se saattaa olla yhtä petollista kuin Juudaksen viime suudelma, hellää, mutta kavalaa. – Mark. 14:44, 45.

 2. Mikä osoittaa, että rakkautta voidaan opettaa?

² ”Rakkaus on kristillisyyden vaikein läksy, ja siitä syystä meidän pitäisi tehdä kaikkemme oppiaksemme sen.” Näin kirjoitti Pennsylvanian valtion perustaja William Penn. Vaikka ajatus rakkauden opettamisesta saattaa tuntua oudolta, niin Raamattu osoittaa kumminkin selvästi, että sellainen on mahdollista. (1. Tess. 4:9, 10) Sana ”opetuslapsi” merkitsee kirjaimellisesti oppijaa eli oppilasta, ja Jumalan Poika sanoi kuolemaansa edeltäneenä yönä niille, joita hän oli valmentanut ja opettanut: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” – Joh. 13:35.

 3. a) Miksi aito rakkaus on kristittyjen erikoistuntomerkki? b) Mikä vaara kristillisellä seurakunnalla on nykyään?

³ Senlaatuisen rakkauden täytyy olla harvinaista, jopa niin harvinaista, että sen piti erottaa Jeesuksen tosi oppilaat eli opetuslapset kaikista muista maan asukkaista ja olla heidän erikoistuntomerkkinään. Sellainen oli tilanne Jeesuksen aikana. Pitääkö sama paikkansa nykyään? Katsele sanomalehtiä, kuuntele radioselostuksia tai vain tarkastele ympäristösi näkymiä, missä sitten lienetkin juuri nyt. Etkö havaitsekin olevan juuri niin kuin apostoli Paavali sanoi kirjoittaessaan: ”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, . . . vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia [vailla luonnollista kiintymystä, Um], . . . hyvän vihamiehiä, . . . pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta”? (2. Tim. 3:1–5) Ennustipa Jeesus oikean rakkauden puuttuvan siinä määrin, että se vaikuttaisi vakavasti hänen omaan kristilliseen seurakuntaansakin. Muista, että hän ei tarkoittanut yleensä maailmaa, vaan omiksi seuraajikseen tunnustautuvia, sanoessaan heistä lopun aikana seuraavaa: ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” Se tietää vaaraa. – Matt. 24:12.

 4. Mitä tunteellisuus on, ja kenen kokemus valaisee sitä, ettei se ole samaa kuin aito rakkaus?

⁴ Millaista on sinun rakkautesi? Voisiko se erottaa ja erottaako se sinut ihmisistä yleensä ilmaisten sinut Kristuksen Jeesuksen seuraajaksi, opetuslapseksi eli oppilaaksi? Vai onko sinun rakkautesi pääasiassa tunteellisuutta? Tunteellisuus määritellään eräässä sanakirjassa ”tunteen läpitunkemaksi tai innoittamaksi asenteeksi, ajatukseksi tai mielipiteeksi”. Monet saattavat hetken mielijohteesta tunteen tai kiihtymyksen vallassa tehdä tai sanoa sellaista, minkä luulevat ilmaisevan rakkautta. Apostoli Pietari oli opetuslapseutensa alkuaikana taipuvainen tuollaisiin tekoihin, minkä vuoksi hän joutui monta kertaa vaikeuksiin. Niinpä Jeesuksen kertoessa opetuslapsilleen tulevista kärsimyksistään ja kuolemastaan Pietari hetken mielijohteesta vei Jeesuksen syrjään ja esitti voimakkaita vastalauseita sanoen: ”Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko.” Hyväksyikö Jeesus tämän tunteellisen vetoomuksen aidon rakkauden ilmaukseksi? Kertomus sanoo: ”Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: ’Mene pois minun edestäni, saatana [vastustaja]; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan [Jumalan ajatuksia, Um], vaan sitä, mikä on ihmisten’.” – Matt. 16:21–23.

 5. Mikä hallitsee tunteellista ihmistä, ja miten tosi rakkaus on ylevämpi?

⁵ Tunteellisuus antaa tunteen – pikemmin kuin totuuden – hallita ajatusmaailmaa, ja koska tunteellisuus raivaa tiensä turvautumalla tunteeseen, niin se on kuin sokea ihminen. Tunteellinen ihminen kieltäytyy itse asiassa ajattelemasta johdonmukaisesti, punnitsemasta asioita riittävästi ratkaistakseen, mikä todella koituu toisen henkilön parhaaksi tai johtaa parhaisiin tuloksiin kaikkien asianosaisten kohdalla. Aito rakkaus sitä vastoin katselee asioita pitkällä tähtäimellä eikä salli tunnekiihtymyksen päästä valtaan ja eksyttää epävakaisille raiteille. Se varmistuu siitä, että jokainen heräävä mielenliikutus tai tunne käytetään antamaan voimaa oikealle taholle, mikä on jo valittuna mielessä. – Room. 8:5–8.

 6. a) Mitä oma terve ajattelumme voi saada meidät toteamaan rakkauden olemuksesta? b) Miksi rehellisyys pakottaa meidät myöntämään, että tarvitsemme Jumalan opastusta ilmaistessamme rakkautta?

⁶ Mutta rakkaus ajattelee ennen kaikkea ”Jumalan ajatuksia”. Se myöntää todeksi hänen lausuntonsa, että ”niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne”. (Jes. 55:9) Oma järkemmehän sanoo meille, että perheenjäsenet luotiin ilmeisesti toisistaan riippuvaisiksi, että meillä kaikilla on ruumiin, mielen ja hengen tarpeita, ja että vaikka me voimme itse tyydyttää joitakin näistä tarpeista, meidän täytyy toisten kohdalla turvautua niihin, jotka meitä rakastavat, ja vasta kun nekin tarpeet on tyydytetty, voimme olla onnellisia. Johdonmukainen ajattelu osoittaa, että jos joku rakastaa, hän havaitsee nuo tarpeet ja yrittää tyydyttää ne parhaansa mukaan, ja koska hän kykenee siihen vain vähäisessä määrin, hänen rakkautensa auttaa häntä saamaan selville suurimmat tarpeet ja keskittymään niihin. Älymme auttaa meitä käsittämään, että on harkittava monia tekijöitä ja olosuhteita, että tosi rakkaudeksi ei osoittaudu se, mitä saatamme itse mieluimmin haluta tehdä toiselle, ei myöskään se, mitä toisten mielestä pitäisi tehdä, eikä vielä sekään, mitä asianomainen itse saattaa sillä hetkellä haluta, vaan rakkautta sen sijaan ilmaisee menettely, minkä tosiasiat osoittavat koituvan toisen tulevaksi hyvinvoinniksi. Järkevä ajattelu osoittaa meille myös, että kaiken tuon lisäksi rakkauteen tarvitaan sydämestä lähtevää halua tehdä toiselle näin. Ja sittenkin jos olemme rehellisiä, niin myönnämme vielä tarvitsevamme ”Jumalan ajatuksia”, jotka ilmaisevat meille, miten voimme parhaiten tyydyttää toisten tarpeet, mitkä ovat heidän suurimmat tarpeensa todellisuudessa, mikä koituu heidän parhaakseen sekä nyt että tulevaisuudessa ja herättää meissä halun tehdä kaikkea tuota. Emme koskaan joudu harhaan, jos katsomme häneen, koska ”jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa”. – Jaak. 1:17.

RAKKAUS KREIKAN KIELESSÄ

 7. Mikä on kunkin neljän kreikkalaisen ”rakkautta” tarkoittavan sanan perusmerkitys?

⁷ Palaamme tässä jälleen kreikkalaisiin ja heidän neljään rakkautta merkitsevään sanaansa. Raamatullisina aikoina kreikkalaiset käyttivät sanaa éros kuvaamaan sitä, mitä me nykyään sanomme romanttiseksi rakkaudeksi eli sukupuolten väliseksi rakkaudeksi. Rakkaus samaan perheeseen kuuluvien kesken, kuten vanhempien rakkaus lapseen, ilmaistiin sanalla storgé. Sana philía sisälsi ystäviin kohdistuvan kiintymyksen ajatuksen, rakkauden, minkä tunnuksena on henkilöiden välisestä vetovoimasta johtuva hellyys eli kiintymys. Vihdoin he käyttivät sanaa agápe ilmaisemaan rakkautta, joka perustuu periaatteeseen ja on seuraus henkilön ymmärryskyvyn ja tahdon harkitusta käyttämisestä, sekä on itsekkäistä pyyteistä vapaata rakkautta.

 8. a) Keitä saamme kiittää näiden sanojen selvästä käsittämisestä? b) Miten heidän agápe-sanan käyttönsä osoittaa agápe-rakkauden olevan elämään johtavaa rakkautta?

⁸ Kreikkalaiset antoivat meille nämä sanat, mutta heprealaiset, jotka kirjoittivat kreikkaa, antoivat meille, ihme kyllä, selvimmän käsityksen niiden merkityksestä. Sen saivat aikaan Raamatun Kristillisten kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat, ja heiltä saamamme selvä käsitys asiasta johtuu etupäässä heidän ainoalaatuisesta agápe-sanan käytöstään, mikä tarkoittaa periaatteeseen (ei ruumiilliseen viehätysvoimaan, perhesuhteisiin tai henkilöiden yhteensopivuuteen) perustuvaa rakkautta. Douglas’ Bible Dictionary sanookin, että agápe on ”vähimmin käytettyjä sanoja klassillisissa kreikkalaisissa kirjoituksissa”. Niinpä Platon, Sokrates ja Aristoteles käyttivätkin harvoin tätä sanaa, mutta Pietari, Paavali, Johannes ja muut raamatunkirjoittajat Matteuksesta Ilmestyskirjaan käyttivät sitä enemmän, kuin koskaan oli käytetty ennen heitä. Sanaa éros ei esiinny heidän kirjoituksissaan lainkaan, storgé vain kolme kertaa ja verbi philéo vähemmän kuin sata kertaa, mutta sana agápe tavataan Kreikkalaisissa kirjoituksissa noin 250 kertaa. Apostoli Johannes käytti sitä kirjoittaessaan: ”Jumala on rakkaus [agápe].” (1. Joh. 4:8) Hän mainitsi Jeesuksen käyttäneen sitä sanoessaan, että hänen opetuslapsensa tunnetaan, ”jos [heillä] on keskinäinen rakkaus [agápe]”. (Joh. 13:35) Paavali käytti sitä seuraavassa lausunnossaan: ”Hengen hedelmä on rakkaus [agápe]”. (Gal. 5:22) Ja koska joka ”Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää”, niin tällaisen Jumalan hengen aikaansaaman periaatteeseen perustuvan rakkauden oppiminen merkitsee meille elämää tai kuolemaa. (Gal. 6:8) Juuri siten apostoli Johannes esittää asian sanoessaan: ”Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme [agapáo, sanasta agápe johtuva verbi] veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.” – 1. Joh. 3:14.

 9. a) Mikä kysymys rakkauden puutteen takia nousi esille jo varhain ihmisen historiassa? b) Miten Jehova Jumala suhtautui tuollaiseen itsekkyyden ilmaukseen?

⁹ Minkä periaatteiden mukaan tämä epäitsekäs rakkaus toimii? Jumala paljastaa kirjoitetussa Sanassaan meille kaikkeuden yksinvaltiutta koskevan tärkeän kysymyksen, mikä nousi esille erään Jumalan henkipojan kääntyessä Luojaansa vastaan ja ilkeämielisesti valehdellessa hänestä Eedenissä ensimmäiselle ihmisparille saadakseen heidät puolelleen, vaikka se maksaisi heille heidän henkensä. Ensimmäisessä miehessä Aadamissa ilmeni vain aistillinen rakkaus, lihallinen halu, vaimoonsa Eevaan, ja taivaalliselle Isälleen hän käänsi selkänsä yhtyäkseen vaimonsa tottelemattomuuteen. Halveksuen vanhurskasta asemaansa Jehova Jumalan edessä ja menettämällä inhimillisen täydellisyytensä hän heikensi hyvin suuresti kykyään osoittaa enää minkäänlaista tosi rakkautta vaimoaan kohtaan. Hänen lapsensa syntyisivät auttamattomasti epätäydellisinä, synnin perineinä syntisinä ja kuolevaisina niin kuin hän itsekin nyt oli. Mutta kaikesta tästä itsekkäästä kiittämättömyydestä huolimatta Jehovan heitä kohtaan tuntema rakkaus ei muuttunut katkeraksi. Vieläpä lausuessaan oikeudenmukaisen tuomion kolmelle kapinoitsijalle, hän ilmoitti samalla päätöksensä tuottaa lopulta Siemenen, joka lopettaisi kaiken pahan, minkä Jumalan vastustaja oli pannut alulle. Tuo teema kulkee läpi koko Raamatun noudattaen Jumalan säätämää asiain kehitystä neljäntuhannen vuoden ajan aina siihen saakka, jolloin Jumala lähetti maan päälle rakkaimman Poikansa ennen kaikkea puolustamaan Isäänsä kiistakysymyksessä, ilmaisemaan järkkymätöntä nuhteettomuutta häntä, Oikeudenmukaista Yksinvaltiasta, kohtaan ja vihdoin täyttämään ihmiskunnan suurimman tarpeen: varaamaan lunnaat ihmisten vapauttamiseksi synnin ja kuoleman vallasta ja siten sovittamaan heidät taivaallisen Isänsä kanssa. – 1. Moos. 3:14–24; Joh. 3:16, 36.

10. a) Minkä odotteen Raamatun ennustukset tarjoavat niille, jotka nykyään osoittavat aitoa rakkautta? b) Mihin toimintaan he ryhtyvät rakkauden vaikutuksesta?

¹⁰ Raamattu osoittaa myös, että Kristuksen Jeesuksen hallitseman Valtakunnan hallitus tarjoaa nämä edut tottelevaisille ja rakkaudellisille miehille ja naisille, mikä johtaa tyystin uuteen järjestykseen maan päällä, kun itsekkyyteen, väkivaltaan ja Jumalaa kohtaan osoitettuun tottelemattomuuteen perustuva vanha järjestys pyyhkäistään Harmagedonin yleissodassa pois. Nykyisiin tapahtumiin ja olosuhteisiin liittyvät Raamatun ennustukset todistavat, että me vuodesta 1914 lähtien olemme eläneet tämän vanhan järjestyksen ’lopun aikaa’ ja nyt elävä sukupolvi saa pian nähdä maan, josta on kokonaan puhdistettu pois viha, ahneus, riita, murha, varkaudet, sorto, aviorikokset, panettelu ja kaikki muut Jumalan henkeä vailla olevan rakkaudettoman maailman hedelmät. (Matt. 24:7–14, 33–35; Gal. 5:21) Ne osoittavat myös, että vaikka monien Jeesuksen opetuslapsina esiintyvien rakkaus ”kylmenee”, niin toiset kestävät ja suorittavat mitä rakkaudellisinta työtä. Mitä se on? Jeesus sanoi: ”Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” – Matt. 24:14.

11. Kuka opettaa meille todellisuudessa rakkauden varsinaisen merkityksen?

¹¹ Nyt ymmärrämme, miksi 1. Joh. 4:19 sanoo: ”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” Jumalan rakkaudellisten tekojen ja päätösten tuntemus auttaa meitä todella ymmärtämään, mitä rakkaus on, ja juuri tämän pitäisi kannustaa meitä noudattamaan hänen esimerkkiään. Koska ihminen tehtiin alkujaan Jumalan kuvaksi, niin olemme velvolliset ilmaisemaan samanlaista rakkautta kuin hän. – 1. Moos. 1:26, 27.

ROMANTTINEN RAKKAUS

12, 13. a) Jättääkö Raamattu huomioon ottamatta tai hylkää sukupuolien välisen rakkauden, ja miten tiedämme sen? b) Mitä romanttinen rakkaus tarvitsee johtaakseen onneen, ja miten se käy ilmi muinaisista kreikkalaisista ja roomalaisista?

¹² Tarkastelkaamme kaikkein ensiksi sukupuolien välistä rakkautta, jota kreikkalaiset kutsuivat nimellä éros. Voinet ihmetellä, mitä yhteyttä sellaisella rakkaudella voi olla periaatteeseen perustuvaan rakkauteen (agápe), mistä olemme kirjoittaneet. Kristityt kirjailijat eivät tosin käyttäneet sanaa éros, mutta Raamattu ottaa silti huomioon myös tuonlaatuisen rakkauden ja tekee sen selvin, suorin sanoin, niin kuin on myönnettävä jokaisen, joka lukee 1. Mooseksen kirjasta kertomuksen Aadamista ja Eevasta, Iisakista ja Rebekasta tai Jaakobista ja Raakelista, Korkeaa veisua tai Sananl. 5:15–19:ssä olevia ohjeita. Mutta niissä ei jumaloida tuota rakkautta. Vaikka luemme, että Rebekka oli ”näöltään hyvin ihana” ja että Raakelilla oli ”kaunis vartalo ja kauniit kasvot”, niin kuitenkin Raamattu osoittaa, että heidän todellinen kauneutensa piili heidän antaumuksessaan tosi Jumalalle Jehovalle ja alistuvassa vaimonasenteessaan aviomiehiään kohtaan. (1. Moos. 24:16; 29:17) Kristillisissä kirjoituksissa apostoli Paavali antaa aivan peittelemättömiä neuvoja aviorakkaudesta 1. Kor. 7. luvussa, eikä hänen asiankäsittelyssään ole suinkaan mitään teeskenneltyä ”häveliäisyyttä”.

¹³ Mutta mitä Raamattu sanookin, siinä tehdään selväksi seuraava: Tällainen romanttinen rakkaus voi myötävaikuttaa onnellisuuteen ainoastaan valvottuna, mutta ei palvottuna, ja sen valvomiseksi me tarvitsemme periaatteeseen perustuvaa rakkautta. Koko maailma näyttää nykyään tekevän aivan saman erehdyksen, minkä muinaiset kreikkalaiset tekivät. He palvoivat Erosta jumalana, kumartuivat hänen alttarinsa edessä ja toivat hänelle uhreja. Roomalaiset tekivät samoin Cupidolle, Eroksen roomalaiselle vastineelle. Mutta historia osoittaa, että tuollainen aistillisen rakkauden palvonta johti vain rappeutumiseen, turmelukseen ja siveelliseen mädännäisyyteen. Raamatunkirjoittajat eivät kenties siitä syystä käyttäneet lainkaan tuota sanaa.

14. Miten periaatteeseen perustuva rakkaus voisi ratkaista suuret ja intiimitkin avioliiton pulmat?

¹⁴ Yhteensopimattomuudesta aiheutuvat ongelmat nostavat nykyään monissa maissa huimaavasti avioerojen lukumäärää, ja eräissä Yhdysvaltain osavaltioissa on suhde tällä hetkellä yksi avioero kahta avioliittoa kohden. Miten paljon tarvitaankaan periaatteeseen perustuvaa rakkautta! Miehet ja naiset voisivat löytää ratkaisun joihinkin avioliiton kaikkein intiimeimpiin pulmiin, jos vain muistaisivat, että ”rakkaus [agápe] . . . ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu.” (1. Kor. 13:4, 5) Aviollisten riitojen ja kiistojen juuret voitaisiin poistaa Paavalin antamaa tasapuolista neuvoa noudattaen: ”Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon [apáo] vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.” (Ef. 5:33) Jos aviomiehen ja -vaimon rakkaus on tämänlaatuista, niin he eivät pyri omistamaan, vaan antamaan. Sen sijaan että he ajattelisivat ”minä”, ”minulle”, ”minun”, he ajattelevat ”me”, ”meille”, ”meidän”. Kumpikin yrittää päästä selville toisen tarpeista ja toiveista käyttäen sitten rakkaudellisesti tätä tietoa toisen onneksi.

RAKKAUS PERHEPIIRISSÄ

15. Miten storgé-sanalla ilmaistu rakkaus ilmenee tänä ahdingon aikana, ja mitä sen vaalimiseen tarvitaan?

¹⁵ Kuinka ihastuttava yksimielinen, rakkaudellinen perhe onkaan! Siinä on sille ominaista kauneutta, viehätysvoimaa, mikä tekee sen piirissä vietetyn ajan todelliseksi nautinnoksi. Paavali käytti tätä perheenjäsenten luonnollista kiintymystä (kreikaksi storgé) toisiinsa esimerkkinä korostaakseen sitä läheistä perhesuhdetta, minkä tulee vallita kristittyjen keskuudessa. (Room. 12:10) Mutta hän ennusti myös, että meidän aikamme ihmisiltä tulisi puuttumaan ”luonnollinen kiintymys”. (2. Tim. 3:3, Um) Eilispäivän ehyt perhepiiri on tänään varmasti pirstoutuva nykyisen elämäntavan paineen alla. Yhä useammissa perheissä ei enää nautita aterioita yhdessä eikä kokoonnuta olohuoneeseen nauttimaan keskinäisestä seurustelusta. Sekä aikuisten että nuorten rikollisuus hajottaa yhä useampia koteja. Se johtuu siitä, että pelkkä luonnollinen kiintymys ei voi kestää nykyistä painetta. Mutta periaatteeseen perustuva rakkaus voi pitää perheen koossa, koska rakkaus [agápe] ”on täydellisyyden side”. – Kol. 3:14.

16. Mikä raamatullinen neuvo annetaan vanhemmille, jotka sydämestään haluavat katsoa lastensa parasta?

¹⁶ Haluatteko te, vanhemmat, lastenne rakastavan teitä ja olevan niiden kaltaisia, joista Raamattu puhuu sanoen: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ – tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus – ’että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä’”? Haluaisitteko heidän saavan iankaikkisen elämän paratiisimaassa Jumalan valtakunnan alaisuudessa? Jos haluatte, niin mitä teette suorittaaksenne todella oman osanne, mikä ilmaistaan seuraavin sanoin: ”Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa”? Sen tekemiseen nykyaikana tarvitaan enemmän kuin pelkkää kiintymystä; siihen tarvitaan periaatteeseen perustuvaa rakkautta. – Ef. 6:1–4.

17. a) Miksi lapsen hemmottelu ei merkitse oikeaa rakkautta’? b) Miten kurituksen laiminlyönti voi vaikuttaa tuhoisasti sekä vanhempiin että lapsiin?

¹⁷ Isä tai äiti, joka ei ylläpidä oikeaa kuria, vaan mukautuu lapsen jokaiseen päähänpistoon, osoittaa todellisuudessa rakkautta vain itseään kohtaan. Sellainen isä tai äiti sanoo usein: ”Tiedän, ettei lapselleni ole oikeastaan hyväksi saada tätä, mutta hän haluaa sitä niin kiihkeästi, enkä minä saata loukata häntä.” Tällä tavoin ei huolehdita lapsen tulevasta hyvinvoinnista, vaan vanhemmat ovat itsekkäästi huolissaan siitä, etteivät he tilapäisesti menettäisi lapsensa rakkautta kurittaessaan häntä asianmukaisesti. Kuka vanhemmista antaisi lapselleen lahjaksi aikapommin? Jotkut tekevät kuitenkin niin antaessaan vaikkapa vain auton, jonka tuomaa vastuuta lapsi ei käsitä, liian nuorelle pojalleen tai suodessaan tytölle enemmän vapautta kuin hänen ikänsä huomioon ottaen on järkevää. Periaatteen uhraaminen rakkauden alttarille on vain väärää palvontaa, ja aivan liian usein hemmotteleva isä tai äiti joutuu itse myöhempinä vuosina kaipaamaan rakkautta, mitä ei ole enää tarjolla. Miten viisas onkaan sananlasku, joka sanoo: ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”! (Sananl. 13:24) Kuri merkitsee opetusta ja valmennusta, ja niin kuin taivaallinen Isämme kurittaa ja opettaa meitä, niin täytyy meidänkin tehdä lapsillemme, jotta rakkautemme olisi aitoa. – Hepr. 12:5–11.

RAKKAUS YSTÄVYSTEN KESKEN

18, 19. a) Mihin philía-sanan ilmaisema rakkaus perustuu, ja mikä osoittaa sen olevan sopivaa? b) Mitä tällaiseen ystävysten väliseen rakkauteen tarvitaan, jotta sillä olisi pysyvää arvoa, ja miksi?

¹⁸ Rikastuttavaa on myös ystävysten välinen rakkaus, jonka kreikkalaiset ilmaisivat sanalla philía. Miten köyhää elämä olisikaan ilman ystäviä! Jos joku näkee toisessa ominaisuuksia, joista hän luonnostaan pitää, joita hän arvostaa ja joista hän iloitsee, niin se johtaa tavallisesti ystävyyteen; saattaa myös olla niin, että jonkin aikaa yhdessä ollen saadaan yhteisiä kokemuksia, mikä sekin voi saada aikaan hellyyttä, kiintymystä ja uskollisuutta. Luja keskinäinen luottamus vallitsee ystävysten välillä. Kristus Jeesus itse osoitti erityistä ystävyyttä kolmea opetuslastaan, Pietaria, Jaakobia ja Johannesta, kohtaan, ja näistä kolmesta Jeesuksen sanotaan erikoisesti rakastaneen Johannesta. – Joh. 19:26; 20:2.

¹⁹ Mutta ennen kuin ystävyydellämme voi olla pysyvää arvoa, sen täytyy liittyä periaatteeseen perustuvaan rakkauteen, ja siksi apostoli Pietari kehottaakin meitä ’täydentämään veljellisen kiintymyksemme [philadelphía] rakkaudella [agápe]’. (2. Piet. 1:7, Um) Muutoin meidän ystävällinen kiintymyksemme voisi helposti madaltua imarteluksi ja hemmotteluksi, se voisi saada meidät myöntymään toisten kanssa sellaiseen, mikä ei ole oikein eikä kummallekaan hyväksi, vaan tuottaa häpeää Jumalalle ja vahinkoa lähimmäisellemme. Mutta ”rakkaus [agápe] ei tee lähimmäiselle mitään pahaa”. – Room. 13:10.

20. Miten Jumalan ystävyyden ilmaisu ohjaa meitä ilmaisemaan sitä?

²⁰ Periaatteeseen perustuvan rakkauden tulee tosiaan ohjata meitä jo ystäviä valitessamme ja ryhtyessämme kehittämään ystävyyttä. Miten Jeesuksen opetuslasten sydämen onkaan täytynyt sykähtää, kun he kuulivat hänen sanovan: ”Isä itse rakastaa [philéo] teitä”! Mutta miksi Jumala kunnioitti heitä siten? Jeesuksen seuraavat sanat vastaavat: ”Sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä.” (Joh. 16:27) Jumala osoittaa tosiaan kiintymystä ja ystävyyttä ainoastaan niitä kohtaan, jotka ovat sen arvoisia. (Jaak. 2:23) Meitä varoitetaan sen tähden hyvällä syyllä, että ”joka siis tahtoo olla maailman ystävä [phílos], siitä tulee Jumalan vihollinen”. Meidän ystäviemme tulee ennen kaikkea olla Jumalan ystäviä, sellaisia, jotka rakastavat häntä. – Jaak. 4:4.

21. Miksi tämän ymmärtäminen ei rajoita meidän rakkautemme ilmaisemista vain muutamiin ihmisiin?

²¹ Rajoittaako se meitä, estääkö se meitä ilmaisemasta rakkautta? Ei, koska periaatteeseen perustuva rakkaus [agápe] voi ja sen tulee mennä sinne, mihin kiintymys [philía] ei ehkä uskalla eikä kenties välitä mennä. Iankaikkisen elämän palkinto ei ole niitä varten, jotka ilmaisevat rakkautta ja antaumusta vain aviopuolisolle, perheelle tai läheiselle ystäväpiirille. Jeesus sanoi: ”Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.” (Matt. 5:46–48) Me voimme siis aivan varmasti rakastaa ihmisiä, vaikka emme pidäkään heistä. Meidän elämämme riippuu siitä, teemmekö näin.

22. Mitä kysymyksiä jokaisen meistä kannattaa vakavasti harkita?

²² Pysähdy ja kysy nyt itseltäsi: Millaiseksi oma rakkauteni voidaan arvioida? Perustuuko se periaatteeseen vai pelkkään tunteellisuuteen? Rakastanko ainoastaan niitä, joiden rakastaminen lankeaa minulle luonnostaan: aviopuolisoa, vanhempia, lapsia tai ystäviä, joiden persoonallisuus minua miellyttää? Ja pyrinkö rakastamaan heitä heidän iankaikkiseksi menestyksekseen, vai osoitanko kiintymystä vain sen tähden, että saan tyydytystä ollessani heidän kanssaan? Miten aitoa rakkauteni on? Vastauksistasi ilmenee koko elämäsi arvo ja merkitys. – 1. Kor. 13:1–3.