-
Ketkä ovat Jumalan palvelijoita?Vartiotorni 1981 | 15. kesäkuuta
-
-
se voinut ”perustellusti tehdä eroa . . . ovelta ovelle ja kadunkulmissa kutsumuksenaan saarnaavien Jehovan todistajien pappien [ministers] ja sovinnaisempien uskontokuntien pappien [ministers] välillä, jotka saarnaavat saarnastuoleissa, opettavat kirkollisissa kouluissa ja toimittavat monia muita uskonnollisia tehtäviä kirkkojensa hyväksi.”
Vaikuttaisiko se, etteivät tällaiset Jumalan palvelijat omista kaikkea aikaansa uskonnolliseen palvelukseensa, epäedullisesti heidän väitteeseensä, että he ovat Jumalan palvelijoita ylevässä merkityksessä, jota sana ”minister” edustaa? Merkitsisikö se, etteivät he ole päteviä sellaiseen? Ei lainkaan, sillä apostoli Paavalikin teki ansiotyötä hankkiakseen elatuksen itselleen ja kanssaan oleville. (Apt. 18:3, 4; 20:33, 34) Tätä kantaa tuki Yhdysvaltain viidennen piirin muutoksenhakutuomioistuin sanoessaan jutussa Wiggins vastassaan Yhdysvallat (1958): ”Jehovan todistajien papeilla [ministers] . . . ei ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä maalliseen työhön, jotta he voisivat hankkia varoja tehdäkseen papinvirasta ammattinsa. . . . ratkaiseva tekijä . . . [on] se, opettaako ja saarnaako hän uskontonsa periaatteita ammattinaan säännöllisesti eikä vain silloin tällöin.”
Ketkä siis ovat Jumalan palvelijoita? Ne, jotka ovat antautuneita ja kastettuja kristittyjä, jotka tekevät Jumalan ja lähimmäisen palvelemisesta elämänsä päätavoitteen! (Mark. 12:28–31) Lue myös seuraavat kolme kirjoitusta.
-
-
Voivatko naiset olla ”sananpalvelijoita”?Vartiotorni 1981 | 15. kesäkuuta
-
-
Voivatko naiset olla ”sananpalvelijoita”?
NYKYÄÄN näkyy yhä useammin naisia protestanttisissa saarnastuoleissa. Eräässä kirkossa muutamat naiset toimittavat papinvirkaa miehensä kanssa. Monet nunnat ovat yllyttäneet katolista kirkkoa sallimaan naisten vihkimisen papeiksi, mutta tähän saakka paavi on kieltäytynyt suostumasta heidän toivomuksiinsa.
Riippumatta siitä mitä ihmisviisaus voisi saada ajattelemaan asiasta tai mitkä omat halumme tai mielitekomme voisivat olla, Jumalan sanassa esitetty ”ylhäältä tuleva viisaus” on vaikuttava asian ratkaisuun, kun on kysymys kaikista Jeesuksen Kristuksen vilpittömistä seuraajista. – Jaak. 3:15–17.
Jumalan sana osoittaa Jeesuksen Kristuksen asettaneen mallin, kun hän nimitti kahdentoista apostolin ja seitsemänkymmenen evankelistan joukkoon vain miehiä. (Matt. 10:1–4; Luuk. 10:1) Yhtäpitävästi tämän ennakkotapauksen kanssa toteamme, että apostoli Paavali rajoitti seurakunnan vanhinten (ja avustavien palvelijoitten) nimitykset vain miehiin. (1. Tim. 3:1–13; Tiit. 1:5–9) Lisäksi hän muistutti Timoteusta: ”En salli naisen opettavan enkä vallitsevan miestä, vaan hän olkoon vaiti.” – 1. Tim. 2:12.
Mutta toisista raamatunkohdista käy ilmi, että tämä rajoitus soveltuu vain seurakunnan sisäpuolella. Se, että naiset voivat olla saarnaajia, julistajia ja ”hyvän uutisen” palvelijoita seurakunnan kokousten ulkopuolella, voidaan todeta Jooelin 2:28, 29:n profetiasta, jonka apostoli Pietari osoitti täyttyneen helluntaipäivänä, kun hän sanoi: ”’Viimeisinä päivinä’, sanoo Jumala. ’minä vuodatan henkeäni kaikenlaisen lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, . . . ja jopa orjieni ja orjattarieni päälle minä vuodatan henkeäni niinä päivinä, ja he profetoivat.’” Helluntaina sekä miehet että naiset saivat pyhän hengen. – Apt. 1:14, 15; 2:1–4, 17, 18.
Tähän yhteyteen sopii myös Jesajan 61:6, joka sanoo muun muassa: ”Mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi, sanotaan meidän Jumalamme palvelijoiksi.” Tämän profetian ensimmäinen täyttymys oli silloin, kun juutalaiset pakkosiirtolaiset yhtenä kansallisena joukkona palasivat muinaisesta Babylonista. Mutta kuten tosiasioista voidaan havaita yhtäpitävästi Roomalaiskirjeen 15:4:n kanssa, nämä sanat täyttyvät nykyään hengellisissä israelilaisissa. (Gal. 6:16)a He olivat ”Suuren Babylonin” hengellisessä vankeudessa ensimmäisen maailmansodan aikana, ja heidät vapautettiin pian sen jälkeen väärän uskonnon maailmanmahdin vertauskuvallisesti kukistuessa.
Koska tällä ennallistusprofetialla on täyttymys nykyaikana, niin keitä sisältyy näihin ”palvelijoihin” sanan ylevässä eli pyhässä merkityksessä? Tarkoittaako se vain seurakunnan vanhimpia ja avustavia palvelijoita eli ”diakoneja”? Ilmeisestikään ei. Ennen muinoin tämä profetia soveltui kaikkiin juutalaisiin, jotka palasivat Babylonista yhtenä kansallisena joukkona. Samoin nykyään tämä profetia voidaan soveltaa koko hengelliseen Israeliin, joka on tullut ulos nykyajan Babylonista, sekä miehiin että naisiin, sekä vanhoihin että nuoriin – niin, ikään tai sukupuoleen katsomatta, mutta tietenkin sillä edellytyksellä, että he ”palvelevat” sanan ylevässä merkityksessä.
Merkitseekö tämä, että nimitys ”minister” rajoittuu nykyään voideltuun hengelliseen jäännökseen kuuluviin? Ei, sillä tätä ilmausta voidaan soveltaa myös ”muiden lampaitten” ”suureen joukkoon”, joka auttaa jäännöstä nykyään. Tämä voidaan nähdä siitä, miten monet muut raamatunkohdat soveltuvat näihin ”muihin lampaisiin”. – Joh. 10:16; Ilm. 7:9.
Esimerkiksi Jesajan 43:10–12 soveltui ensin luonnollisiin israelilaisiin, jotka Jehova Jumala vapautti Egyptistä ja teki todistajikseen. Nykyään tämä raamatunkohta soveltuu hengellisiin israelilaisiin, jotka Jehova on vapauttanut Saatanan järjestöstä ja joista hän on tehnyt Jehovan todistajia. Todistus siitä, että tätä nimitystä ei voida rajoittaa hengellisen Israelin voideltuun jäännökseen, voidaan nähdä siitä tosiasiasta, että nykyään on yli kaksi miljoonaa Jehovan palvojaa, joilla on maallinen toivo ja jotka todistavat Jumalastaan Jehovasta.
NAISET JUMALAN PALVELIJOINA
Kaikki antautuneet ja kastetut kristityt voivat siis sukupuolesta tai iästä riippumatta olla julistajia, saarnaajia, ”palvelijoita” ylevässä eli pyhässä merkityksessä (”ministers”) sillä edellytyksellä, että he näyttävät sen toteen käytöksellään ja todistamisellaan. Niinpä apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen 16:1:ssä: ”Suosittelen teille sisartamme Foibea, joka on eräs Kenkreassa olevan seurakunnan palvelija [minister, engl. UM], jotta ottaisitte hänet tervetulleena vastaan Herrassa pyhien arvoisella tavalla ja auttaisitte häntä, missä asiassa hän teitä tarvinneekin, sillä hän itse on myös osoittautunut monien puolustajaksi, niin, minunkin.” Ilmeisesti Paavali tarkoittaa enemmän kuin vain pelkästään aineellista palvelusta. Se liittyy jollakin tavalla puhuttuun sanaan, kristilliseen palvelukseen. Häntä ei kuitenkaan ollut nimitetty naispuoliseksi avustavaksi palvelijaksi, koska Jehova
-