Järkyttävää arvostuksen puutetta
VARSIN usein käy niin, että ihmiset eivät osoita kiitollisuutta heille tehdyistä ystävällisyyden teoista. Esimerkiksi lapset saattavat pitää ilman muuta asiaankuuluvana sitä huolenpitoa ja huomiota, jota he saavat rakastavilta vanhemmiltaan. He saattavat mennä vahingollisten tovereitten seuraan ja aloittaa tupakoimisen, huumeitten nauttimisen tai juopottelun. He eivät juuri tule ajatelleeksi, mitä tuskaa heidän tekonsa aiheuttavat heidän isälleen ja äidilleen. He eivät tosiaankaan arvosta niitä ponnisteluja, joihin heidän vanhempansa ovat ryhtyneet kasvattaessaan heitä.
Samanlainen oli tilanne Israelin kansalla. Rakkaudellisena Aviomiehenä Jehova huolehti kansastaan. Profeettansa Jeremian kautta hän muistutti sitä siitä, mikä suhde sillä oli aluksi, kun hän sanoi: ”Minä muistan sinun nuoruutesi armauden, morsiusaikasi rakkauden, kuinka sinä seurasit minua erämaassa, maassa, jossa ei kylvöä tehdä. Herralle pyhitetty oli Israel, hänen satonsa esikoinen. Kaikki, jotka sitä söivät, joutuivat syynalaisiksi; onnettomuus kohtasi heitä, sanoo Herra.” – Jer. 2:2, 3.
Kun Jehova vapautti israelilaiset Egyptin orjuudesta ja johdatti heidät halki erämaan, kansa oli nuoruudessaan. Sen liiton perusteella, jonka kansa solmi Siinainvuoren luona Arabian autiomaassa, Israelista tuli Korkeimman vaimo. Jehova Jumala piti koko kansaa pyhänä. Israel oli yhtä pyhä kuin sadon ”esikoinen” eli uutinen, joka uhrattiin palvontapyhäkössä. (2. Moos. 22:29; 23:19) Israel ilmaisi alussa luottamusta Jehova Jumalaan, kun se käytti hyväkseen tilaisuutta lähteä Egyptistä vaikealle matkalle karun erämaan halki. Tämä rakkaus ei ollut suunnattu harhaan, sillä Kaikkivaltias suojeli kansaansa. Kun esimerkiksi amalekilaiset ryhtyivät aiheettomaan hyökkäykseen Israelia vastaan, Jehova vapautti sen. Hän auttoi kokematonta israelilaisarmeijaa Joosuan johdolla tuottamaan murskaavan tappion amalekilaisille. (2. Moos. 17:8–13; vrt. 2. Moos. 13:17) Mutta kuten Jeremia osoittaa, kansa menetti ensi rakkautensa, ikään kuin avioliittoon kihlatun neitsyen ensi rakkauden, vaikka avioliitto solmittiin Siinainvuoren luona vuonna 1513 eaa.
Ottaen huomioon sen, mitä Jehova oli tehnyt kansalle sen nuoruudessa, hän osoitti seuraavat kysymykset israelilaisille, jotka elivät satoja vuosia myöhemmin: ”Mitä vääryyttä teidän isänne minusta löysivät, koska he erkanivat kauas minusta ja lähtivät seuraamaan turhia jumalia ja turhanpäiväisiksi tulivat. He eivät kysyneet: ’Missä on Herra, joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa, arojen ja kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje eikä yksikään ihminen asu?’” – Jer. 2:5, 6.
Näiden Jehovan sanojen olisi pitänyt saada israelilaiset ajattelemaan vakavasti. Mitä syytä heidän esi-isillään oli hylätä Korkein, alkaa palvoa vääriä jumalia, olemattomia jumalia ja tulla itse turhanpäiväisiksi, ihmisiksi joissa ei ole hengellisyyttä? Miksi he eivät etsineet Jehovaa Jumalakseen? Juuri Hän vapautti heidän esi-isänsä Egyptin orjuudesta. He hyötyivät siitä, että hän elätti ja suojeli heitä erämaassa – kuivalla, paahtuneella alueella, joka oli täynnä kuoppia, jotka voivat olla vaarallisia niihin kompastuville ihmisille ja eläimille. Jos Jehova ei olisi antanut israelilaisille ihmeen välityksellä vettä, he ja heidän eläimensä olisivat kuolleet janoon. Alue oli ”synkeyden maa”, hämmentävä kuin pimeys. Siellä ei ollut hyvin merkittyjä polkuja kuljettavaksi, sillä reitti, jota myöten israelilaiset kulkivat, ei ollut se, jota muut olivat kulkeneet. Matkan varrella ei ollut asutusta.
Sen lisäksi että Jehova huolehti israelilaisista erämaassa, hän johdatti heidät lopulta hedelmälliseen Kanaanin maahan. Mutta sen sijaan että israelilaiset olisivat menetelleet arvostavasti, Jehova sanoi heistä Jeremian kautta: ”Sinne tultuanne te saastutitte minun maani ja teitte minun perintöosani kauhistukseksi.” (Jer. 2:7) Israelilaiset saastuttivat Jumalan heille antaman maan, kun he tulivat uskottomiksi Jehovaa kohtaan ja ryhtyivät epäjumalanpalvontaan. Ne, joiden olisi pitänyt palauttaa kansa järkiinsä, eivät tehneet mitään. Jehovan sana Jeremian kautta jatkuu: ”Papit eivät kysyneet: ’Missä on Herra?’ Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä [vääriä jumalia], joista ei apua ole.” – Jer. 2:8.
Pappien olisi totisesti pitänyt etsiä Jehovaa hänen tahtonsa tekemiseksi. Mutta he eivät tehneet sitä. Heillä oli vastuu opettaa lakia, mutta he eivät tunteneet Häntä, joka antoi sen. Se, että he eivät tunteneet Jehovaa, kävi ilmi siitä, että he toimivat vastoin hänen persoonallisuuttaan, tapojaan ja menettelyjään. Paimenet eli kansan hallitsijat antoivat huonon esimerkin alamaisilleen, sillä he jättivät huomioon ottamatta Jehovan lain. Profeetat, joiden olisi pitänyt ohjata kansa takaisin Jehovan luo, ennustivat väärän jumalan Baalin nimessä ja etsivät muilta voimattomilta jumalilta, pelkiltä epäjumalilta, suojelusta ja siunausta.
Ei ole siksi hämmästyttävää, että Jehova teki tunnetuksi tarkoituksensa käydä oikeutta uskottomien israelilaisten kanssa Juudan valtakunnassa. Hänellä oli oikeusjuttu heitä vastaan. Me luemme: ”Minä vielä käyn oikeutta teidän kanssanne . . . ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn oikeutta.” – Jer. 2:9.
Uskottomien israelilaisten menettely oli silloin suorastaan ennen kuulumatonta. Se oli järkyttävää. Jehovan Jeremian kautta esittämä sana kuuluu: ”Menkää kittiläisten saarille katsomaan ja lähettäkää Keedariin panemaan tarkoin merkille ja katsomaan, onko senkaltaista tapahtunut. Onko mikään pakanakansa vaihtanut jumalia, vaikka ne eivät olekaan jumalia?” Toisin sanoen, menkää länteenpäin kittiläisten alueelle ja itäänpäin Keedariin katsomaan, onko mikään kansa vaihtanut jumaliaan toisiin. Kansat voisivat tuoda toisten kansojen jumalia omiensa joukkoon, mutta se, että ne korvaisivat omat jumalansa tyystin toisten kansojen jumalilla, oli jotakin täysin ennen kuulumatonta. ”Mutta minun kansani on vaihtanut kunniansa siihen, josta ei apua ole”, kuuluu Jehovan sana edelleen. (Jer. 2:10, 11) Niin, israelilaiset vaihtoivat näkymättömän Jumalan kunnian arvottomiin epäjumaliin.
Kuinka järkyttävää se olikaan! Se oli tarpeeksi vakavaa saamaan taivaatkin ’tyrmistymään’. Jeremian profetia sanoo juuri tästä: ”Hämmästykää tästä, te taivaat, kauhistukaa, peräti tyrmistykää, sanoo Herra. Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.” – Jer. 2:12, 13.
Israelin menettely oli tosiaan arvostamattomuuden huippu. Jehova oli kohdellut kansaansa erittäin hyvin uskollisena Aviomiehenä. Mutta tämä kansa oli pahempi kuin epäjumalia palvovat kansat. Vaikka kansat olivat syyllisiä epäjumalanpalvelukseen, israelilaiset olivat hylänneet Jehovan ja etsineet arvottomien jumalien suosiota. Heillä oli omassa Jumalassaan pettämätön suojeluksen, ohjauksen ja siunauksen lähde. Hän oli ”elävän veden lähde”. Mutta israelilaiset hakkasivat itselleen omia vesisäiliöitä ja etsivät apua tekemällä sotilasliittoja pakanallisten maailmanvaltojen, Egyptin tai Assyrian, kanssa. – Jer. 2:18.
OPETUS MEILLE
Israelilaisten kokemus opettaa tärkeitä läksyjä Jumalan palvelijoille nykyään. Samoin kuin Israel koki suurenmoisen vapautuksen Egyptin orjuudesta, niin kristitytkin on vapautettu saatanallisista pimeyden voimista. Heidät on puhdistettu Jeesuksen Kristuksen kalliilla verellä, ja he ovat matkalla ikuiseen elämään uusien taivaitten ja uuden maan vanhurskaassa uudessa järjestyksessä. (Kol. 1:13, 14; 1. Piet. 1:17–19; 2. Piet. 3:13) Jumalan rakkauden suurin ilmaus, se että hän antoi Poikansa lunastusuhriksi, on tehnyt tämän mahdolliseksi. – Room. 5:6–8.
Kun otamme huomioon sen, mitä Jehova on tehnyt palvelijoittensa hyväksi, niin olisi tosiaan järkyttävää arvostuksen puutetta jonkun kristityn hylätä tosi palvonta ja aloittaa Jumalan tahdon vastainen elämäntapa. Jokainen kristitty, joka katumattomana pysyisi tällaisessa väärässä menettelyssä, joutuisi tuomion alaiseksi. Raamattu sanoo: ”Jos tahallamme harjoitamme syntiä saatuamme totuuden täsmällisen tuntemuksen, ei ole enää jäljellä uhria syntien edestä, vaan tietty pelottava tuomion odotus ja tulinen kiivaus, joka on kuluttava ne, jotka ovat vastaan.” (Hepr. 10:26, 27) Meillä on varmasti siksi syytä ponnistella kovasti ollaksemme niiden joukossa, jotka todella arvostavat kaikkea sitä, mitä Jehova Jumala on tehnyt Jeesuksen Kristuksen välityksellä. Yhtä varmasti kuin tahalliset synnin harjoittajat eivät pääse pakenemaan rangaistusta, ne jotka pysyvät uskollisina Luojalleen, saavat palkkansa.