Pitikö Messiaan kärsiä ja kuolla?
KUTEN olemme jo nähneet, ensimmäisen vuosisadan juutalaiset odottivat johtajaa, joka olisi voittanut roomalaiset ja perustanut Israeliin juutalaisen kuningaskunnan, jonka alaisuudessa olisi päästy nauttimaan rauhan ajasta ja Jumalalta tulevista siunauksista. Koska Jeesus Nasaretilainen ei täyttänyt näitä odotuksia, juutalainen kansa ei hyväksynyt häntä Messiaaksi.
Silti monet juutalaiset, jotka olivat mieltyneet Jeesuksen opetuksiin, uskoivat vielä hänen kuoltuaankin, että hän oli Messias. Miksi he pystyivät uskomaan? Miksi nämä juutalaiset saattoivat yhä uskoa sellaiseen, joka ei täyttänyt heidän odotuksiaan vaan joutui kärsimään ja tuli tapetuksi, kun Heprealaiset kirjoitukset kuitenkin osoittavat, että Messias alkaisi hallita Israelia kuninkaana ja toisi kansalle hyvin siunauksellisen ajan?
Kuten Jeesuksen juutalaisten opetuslasten kirjoituksista ilmenee, he tekivät pian hänen kuolemansa jälkeen sen johtopäätöksen, että eräisiin tärkeisiin Heprealaisten kirjoitusten ennustuksiin ei ollut kiinnitetty huomiota, teksteihin jotka osoittavat, että Messiaan olisi suoritettava eräs alustava tehtävä ennen kuin hän voisi hallita Israelia kuninkaana. Millainen tehtävä? Entä missä Heprealaiset kirjoitukset sitten puhuvat tästä Messiaan alustavasta tehtävästä?
Danielin kirjan ennustus Messiaasta
Heprealaisissa kirjoituksissa heprealainen sana Messias eli voideltu liitetään usein muinaisen Israelin kuninkaisiin ja pappeihin, mutta näihin vähäarvoisempiin voideltuihin viitattaessa sillä on hepreankielisessä tekstissä aina jokin attribuutti eli lisämäärite. On kuitenkin yksi sellainen raamatunkohta, jossa sanalla Messias ei ole mitään attribuuttia, mikä osoittaa sen tarkoittavan siinä nimenomaan odotettua Messiasta. Huomaa, mitä tässä raamatunkohdassa sanotaan:
”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, – – Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun [Messiaaseen], ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan [surmataan] voideltu [Messias].” – Daniel 9:24–26.
Vaikka Raamattu puhuu tässä ikuisen vanhurskauden aikaansaamisesta, on kiintoisaa, että sitä ei lueta Messiaan hallinnon ansioksi, vaan se yhdistetään Messiaan surmaamiseen.
Edelleen osoitetaan, että nämä tapahtumat ovat yhteydessä ’synnin sinetillä lukitsemiseen’. Tämä on varmasti huomionarvoista, sillä Heprealaisten kirjoitusten mukaan me kaikki olemme synnynnäisesti taipuvaisia tekemään väärin eli syntiä. Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 8:21:ssä Jumalan mainitaan sanoneen: ”Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka.” Edelleen luemme: ”Ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.” (Saarnaaja 7:21) Mutta vaikka jokaisella meistä on tämä taipumus, jota me emme voi täysin voittaa, Messiaan ilmaantuminen ja kuolema ’lukitsevat synnin sinetillä’. Ei ihme, että tämä lausutaan ’iankaikkisen vanhurskauden tuomisen’ yhteydessä!
Sitä paitsi Danielin 9. luvussa sanotaan, että Messiaan ilmaantuminen ja kuolema ’sovittaisivat pahat teot’. Sana ”sovitus” tarkoittaa Heprealaisissa kirjoituksissa syntien peittämistä eläinuhrien uhraamisella. (2. Mooseksen kirja 29:36) Huomiota herättää kuitenkin se, että Danielin 9. luku ei käytä sanaa ”sovitus” minkään eläimen kuoleman vaan Messiaan kuoleman yhteydessä.
”Vikauhri” toisten puolesta
On huomion arvoista, että Heprealaisissa kirjoituksissa on korvaavasta sovitusuhrista puhuvan Danielin 9:24–26:n lisäksi toinen kohta, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti vastaavan kärsimisen ja kuoleman välityksellä tapahtuvaa sovitusta. Tässä ennustuksessa puhutaan nimenomaan erään ihmisen kärsimyksistä ja kuolemasta, minkä ansiosta toisten synnit tulisivat sovitetuiksi. Siinä sanotaan suoraan, että hänen sielustaan tulee vikauhri toisten syntien puolesta. Pane merkille, mitä Jesajan 52:13–53:12 kertoo meille tästä Jumalan palvelijasta:
”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. – – mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. – – Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. – – Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. – – Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, – – hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.”
Huomaa, että Jesaja sanoi vanhurskauden tulevan sellaisen ihmisen välityksellä, joka ”vikauhrina” on ”runneltu meidän pahain tekojemme tähden” ja joka siten kantaa ”kaikkien meidän syntivelkamme” päällään. Koska Danielin 9:24–26:sta ilmenee, että Messias suorittaisi tällaisen sovituksen, täytyy myös Jesajan 52:13–53:12:n viitata Messiaan toimintaan.
Ristiriitaisuus selviää
Mutta jos Messiaan täytyy kärsiä ja kuolla toisten syntien sovitukseksi, miten hän voi erään toisen Jesajan ennustuksen täyttymykseksi hallita kuninkaana? Jesaja viittasi tähän näennäiseen ristiriitaisuuteen sanoessaan Messiaasta: ”Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän – – elää kauan” ja ”väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan.” Millä tämä näennäinen paradoksi selittyy? Miten kukaan voi ”elää kauan” sen jälkeen kun hän ’on antanut sielunsa alttiiksi kuolemaan’?
Eräs toinen Jumalan palvelija herätti kerran seuraavan kysymyksen: ”Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?” (Job 14:14) Heprealaiset kirjoitukset vastaavat selvästi: virkoaa! Ne eivät kerro vain siitä miten Jumalan profeetat palauttivat kuolleita eloon vaan myös siitä, että on tuleva aika, jolloin ”monet maan tomussa makaavista heräjävät”. – Daniel 12:2; vrt. 1. Kuningasten kirja 17:17–24; 2. Kuningasten kirja 4:32–37; 13:20, 21.
Jotta Jumalan sana voi toteutua, Messias täytyisi myös palauttaa eloon eli herättää kuolleista. Vasta sen jälkeen hän voisi hallita kuninkaana ja antaa ihmiskunnalle lisää siunauksia. Seuraavat Daavidin sanat voidaan siis aiheellisesti liittää häneen: ”Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan.” – Psalmit 16:10.
Ensimmäisellä vuosisadalla eläneet Jeesuksen juutalaiset opetuslapset ymmärsivät nämä Raamatun ennustukset lopulta juuri näin. Ymmärrettiin, että Jeesus saattoi kärsimyksistään ja kuolemastaan huolimatta olla Messias. Niiden nähtiin jopa vahvistavan sen, että hän oli Messias!
Miksi hänen kärsimyksiään ja kuolemaansa oli niin vaikea hyväksyä?
Useimpien tuon ajan juutalaisten oli kuitenkin vaikea hyväksyä ajatusta kärsivästä ja kuolevasta Messiaasta. Syynä tähän olivat epäilemättä muut silloiset yleiset käsitykset. Esimerkiksi monet juutalaiset ajattelivat, että he voisivat täysin voittaa synnynnäiset syntiset taipumuksensa pyrkimällä pitämään Mooseksen lain, Tooran. Tällaiset ihmiset toivoivat voivansa omin voimin ’lukita synnin sinetillä’, eivätkä he niin muodoin nähneet tarpeelliseksi sitä, että Messias kuolisi voidakseen siten sovittaa heidän syntinsä.
Tämän lisäksi opetettiin yleisesti, että Jumala julistaisi juutalaiset vanhurskaiksi jo yksistään sen takia, että he olivat Aabrahamin jälkeläisiä. Edelleen jos juutalaiset julistetaan automaattisesti vanhurskaiksi, he eivät tarvitsisi Messiasta ’vanhurskauttamaan monia’. Oli niin kuin Klausner kirjoittaa: ”Ylipäätään koko ajatus Messiaasta, jonka pitäisi tulla surmatuksi, oli Jeesuksen aikana juutalaisille – – täysin käsittämätön.”
Vielä ehkä noin sadan vuoden ajan Jeesuksen kuoleman jälkeen juutalaiset kieltäytyivät uskomasta Messiaaseen, joka surmattaisiin. Mutta sitten tapahtui jotakin mikä muutti tilanteen.