Jumalan armo viittoo hairahtuneille tietä takaisin
”Taivaassa [on] enemmän iloa yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät tarvitse katumusta.” – Luuk. 15:7, Um.
1, 2. Miten Jehova Jumalan ominaisuudet ovat sopusointuisesti tasapainossa, ja miten tämä nähdään erottamisjärjestelyssä?
JEHOVA on rakkauden Jumala, armollinen Jumala. Kaikki hänen järjestelynsä ja opetuksensa ovat niiden hyväksi, jotka rakastavat vanhurskautta; niillä ei ole koskaan itsekästä eikä vahingollista tarkoitusta. (2. Moos. 34:6; 1. Joh. 4:8) Hän on myös vanhurskas ja oikeudenmukainen Jumala; hän ei suvaitse väärintekemistä eikä ’ummista silmiänsä’ siltä. (Ps. 33:4, 5; 50:16–21) Näiden Jumalan ominaisuuksien välillä ei ole kuitenkaan mitään ristiriitaa. Aito rakkaushan vaatii pysymään vanhurskaudessa ja pitämään siitä kiinni.
2 Siksi Jumalan sanassa esitettyihin järjestelyihin kuuluu myös erottaminen, ts. sellaisten henkilöitten poistaminen seurakunnasta, jotka – vaikka väittävät olevansa kristittyjä – syyllistyvät vakavaan väärintekemiseen eivätkä ilmaise aidosti katuvaa asennetta. Heidän poistamisensa on seurakunnan parhaaksi. Siten se säilyttää puhtautensa ja sen jäsenet, joita Jumala rakastaa, varjeltuvat saastumasta väärintekijöiden ’hapattavasta’ vaikutuksesta.
3, 4. Mitä ohjeita apostoli Paavali antaa erottamisesta, ja mihin kysymyksiin on vastattava?
3 Henkeytetty apostoli Paavali neuvoi tästä syystä Korinton kristittyjä: ”Jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. . . . ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.’” – 1. Kor. 5:6, 7, 11–13.
4 Mutta estääkö tämä sen jälkeen ryhtymästä mihinkään myönteisiin toimenpiteisiin tällaisia erotettuja kohtaan, toimenpiteisiin, jotka voisivat auttaa heidän katumistaan, täyskäännöksen tekoaan ja palaamistaan ennalleen seurakunnan hyväksytyiksi, puhtaiksi jäseniksi? Täytyykö kaiken myönteisen toiminnan odottaa, kunnes kyseinen henkilö muodollisesti ilmaisee katumuksensa seurakunnan vanhimmille ja anoo suoraan takaisin ottamista? Olisiko se, että tavalla tai toisella kehottaisi tällaista ’tekemään täyskäännöksen’ ja etsimään ennalleen palaamista, ’seurustelemista’ hänen kanssaan ja hengelliseen toveruuteen ryhtymistä hänen kanssaan? Katsokaamme vastausta, jonka Raamattu ilmaisee.
PÄÄVANHIMMAN ESIMERKKI
5, 6. a) Mistä erikoissuhteesta Jehova Jumalan kanssa sai Israelin kansa kerran iloita? b) Mutta millaiseen menettelyyn se kuitenkin ryhtyi ja millaisin vakavin seurauksin?
5 Tarkastelkaamme, millaisen esimerkin Jehova Jumala antoi menettelyissään niiden suhteen, jotka olivat kerran hänen nimikkokansansa, nimittäin Israelin suhteen. Yksistään he olivat kaikista maan kansoista liittosuhteessa hänen kanssaan, ja yksin heille oli annettu hänen sanansa ja lakinsa. (Ps. 147:19, 20; Room. 3:1, 2) He osoittautuivat kuitenkin usein uskottomiksi hänelle ja saavuttivat lopulta tilan, joka on kuvailtu seuraavassa rukouksessa: ”Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi emmekä ole kuulleet sinun palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat sinun nimessäsi kuninkaillemme, ruhtinaillemme ja isillemme ja kaikelle maan kansalle.” – Dan. 9:4–19.
6 Tämän pois poikkeamisen ja törkeän tottelemattomuuden takia Jehova teki, kuten Daniel sanoo: ”Niin vuodatettiin meidän päällemme se kirous ja vala, joka on kirjoitettu Mooseksen, Jumalan palvelijan, laissa; . . . ja antoi meidän päällemme tulla niin suuren onnettomuuden, ettei senkaltaista ole tapahtunut koko taivaan alla.” Jumala ryhtyi tosiaan voimakkaaseen tuomitsemistoimintaan heitä vastaan karkottaen ensin pohjoisosan sukukunnat ja sitten eteläosan sukukunnat pois maastaan pakkosiirtolaisuuteen ja sallien lopulta Babylonian kukistaa koko kansallisrakennelman. Jehova itse asiassa ’otti eron’ tuosta kansallisjärjestöstä ikään kuin se olisi ollut hänen ”vaimonsa” ja kansan yksityisten jäsenten ”äiti”. – Vrt. Jes. 50:1; 54:5, 6; Jer. 3:8.
7. Kun Jehova oli erottanut Israelin suosiostaan, niin säilyttikö hän sen jälkeen jyrkästi kielteisen kannan sitä kohtaan? Esitä todiste.
7 Kun Jehova oli ryhtynyt näin voimakkaaseen tuomitsemistoimintaan heitä vastaan, niin kieltäytyikö hän sen jälkeen tekemästä kerrassaan mitään, mikä olisi voinut myötävaikuttaa heidän palaamiseensa hänen suosioonsa? Ei, vaan sen sijaan hän esitti heille ojennuksen sanoja ja kehotti heitä hylkäämään väärän menettelynsä, joka oli johtanut heidän tuhoonsa. Jumala sanoi profeetta Jeremian kautta ilmeisesti Israelin pohjoisen valtakunnan hylätyille: ”Palaja, sinä luopiovaimo Israel, . . . minä en . . . pidä vihaa iankaikkisesti. Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, . . . Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne.” – Jer. 3:12, 13, 22; vrt. Valit. 3:31–33; Jes. 57:16–18.
8. Miten Jehova ilmaisi asenteensa hairahtuneisiin profeetta Hesekielin välityksellä?
8 Tämä lausunto on sopusoinnussa sen esityksen kanssa, jonka Jehova antoi profeetta Hesekielin kautta ja jossa hän ilmaisee suhtautumisensa niihin, jotka vielä osoittavat, että katuminen on heille mahdollista: ”Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, . . . eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää? . . . Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo? Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema . . . Siis kääntykää, niin te saatte elää.” – Hes. 18:23, 30–32.
9. Osallistuiko Jehova Jumala tällaista kehotusta antaessaan hengelliseen toveruuteen väärintekijäin kanssa?
9 Kun Jehova Jumala kehotti näitä väärintekijöitä tällä tavalla, niin oliko hänellä hengellistä toveruutta heidän kanssaan, osallistuivatko he yhdessä hengellisiin hyviin asioihin niin kuin ystävysten kesken? (Vrt. 1. Joh. 1:3, 6, 7.) Päinvastoin, jos he halusivat jälleen Jehovan ystävyyttä, niin heidän oli muututtava, niin kuin Jehova oli aikaisemmin sanonut heille profeetta Jesajan kautta. Hän ei alentuisi vaeltamaan heidän väärillä teillään eikä omaksumaan heidän vääriä ajatuksiaan. Hän sanoi: ”Etsikää Herraa . . . Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes. 55:6–9) Iloitakseen jälleen miellyttävästä toveruudesta Jumalan kanssa heidän oli kohotettava ajatuksensa ja tiensä takaisin sille vanhurskaalle tasolle, josta Jumala pitää kiinni ja jota hänen Sanansa opettaa. Siten he noudattaisivat hänen kehotustaan ’tulla oikaisemaan asiat välillämme’, jotta hän voisi pitää heidän törkeitä syntejään poispyyhittyinä. – Jes. 1:18, 19, Um.
10, 11. Mitä Jehovan ominaisuuksia valaistaan tuhlaajapoikavertauksen esimerkillä ja miten?
10 Tuhlaajapoikavertaus auttaa edelleen ymmärtämään syvemmin Jehovan ihailtavaa armollista ja huomaavaista asennetta. (Luuk. 15:11–32) Vertauksen isän suhtautuminen tottelemattoman poikansa paluuseen antaa hyvin vetoavalla tavalla esimerkin siitä, millainen taivaallinen Isä Jehova on. Vertauksen poika oli lähtenyt kotoa, mennyt kauas ja tuhlannut aikansa ja rahansa irstaassa elämässä, johon sisältyi seurustelu porttojen kanssa. Hän joutui kokemaan köyhyyttä ja nälkää, ja tultuaan järkiinsä hän päätti palata isänsä luo. Pane merkille nyt, mitä vertaus sanoo: ”Kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.” – Luuk. 15:20.
11 Nähtyään poikansa kaukaa isä siis ei sanonut: ’En liikahda tuumaakaan enkä lausu sanaakaan, ennen kuin tuo syntinen tulee jalkojeni juureen ja muodollisesti anoo, että hänet otetaan takaisin.’ Ei, vaan nähdessään poikansa suuntaavan askeleensa häntä kohti ja itse asiassa havaitessaan, mitä hänen poikansa mielessä oli, isä meni häntä vastaan. Pojan muodollinen anteeksipyyntö tapahtui vasta hänen isänsä ilmaistua sääliä, ei ennen.
12. Millä keinoin Jehova vetää katuvia väärintekijöitä takaisin? Miten Hoosean ennustus valaisee tätä?
12 Tämä tuo mieleen apostoli Paavalin sanat, että ”Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen [katumukseen, Um]”. (Room. 2:4) Jehova Jumala ilmaisee kyllä vanhurskasta vihaa väärintekoa kohtaan, mutta hän ei pysy ikuisesti vihaisena, jos väärinteko lakkaa. Hän tietää, että lämmin armo vetää ihmeteltävästi katuvia väärintekijöitä takaisin siihen tilaan, missä heidät voidaan parantaa. – Hoos. 6:1; 14:2, 3, 5.
13. a) Miksi meidän ei tule jäljitellä tuhlaajapoikavertauksen vanhempaa veljeä? b) Ketä kaikkien vanhimpina, valvojina ja paimenina palvelevien tulee pitää esimerkkinään ollessaan tekemisissä hairahtuneitten kanssa? c) Mitä Psalmit osoittavat tämän Päävanhimman antamasta esimerkistä?
13 Me emme halua sen tähden nyt olla vertauksen vanhemman pojan kaltaisia, pojan, joka ensin ei ollut lainkaan onnellinen sen takia, millä tavalla hänen hairahtunut veljensä otettiin takaisin. (Luuk. 15:25–32) Me tahdomme päinvastoin yrittää ’osoittautua taivaallisen Isämme lapsiksi’ jäljittelemällä Jehovan sääliväistä esimerkkiä. (Matt. 5:44–48) Hän on iankaikkisuuden Jumalana ja ”Vanhaikäisenä” Päävanhin, sielujemme Suuri Paimen ja Valvoja. (1. Piet. 2:25) Hänen esimerkkinsä on aina oikea noudatettavaksi. Me saamme nähdä myöhemmin tätä asiaa käsitellessämme, miten tämä esimerkki voi opastaa meitä monin käytännöllisin tavoin. – Ps. 77:8–10; 103:9, 10, 13.
JONKUN PITÄMINEN ”PAKANANA JA PUBLIKAANINA”
14. Mikä aikaisempi peruste apostoli Paavalilla oli, kun hän antoi erottamisohjeita?
14 Kun Paavali kirjoitti Korinttoon erottamista koskevan apostolisen ohjeensa, niin hänellä oli aikaisempi henkeytetty tieto, johon hän voi perustaa ohjeensa. Kristus Jeesus itse oli antanut tämän tiedon. Matt. 18:15–17 kertoo hänen ohjeensa yksilöitä vastaan tehtyjen (ei ilmeisestikään vähäisten rikkomusten, vaan todella vakavien) syntien käsittelemisestä. Hän mainitsi erottamisen mahdolliseksi, kun syntiä tekevä ei ilmaise lainkaan katumusta. Kuvailtuaan edistyviä yrityksiä, joita tehdään tällaisen ’voittamiseksi’, niin että hänet saataisiin tunnustamaan vääryytensä ja katumaan sitä, Jeesus sanoi: ”Jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.”
15. a) Mitä ”seurakuntaa” Jeesus tarkoitti Matt. 18:17:ssä? b) Miksi hänen sanansa sitten kiinnostavat meitä kristillisessä seurakunnassa?
15 Kristillistä seurakuntaa ei tähän aikaan (vuonna 32) ollut muodostettu, joten Jeesuksen mainitseman ”seurakunnan” täytyi tarkoittaa silloista juutalaista järjestelyä vanhimmistoineen, joihin kuuluivat ne, jotka palvelivat tuomareina ja edustivat tässä ominaisuudessa seurakuntaa paikallisesti. (Esra 10:14; Luuk. 7:3) Jeesuksen ohjeet olivat siitä huolimatta opastava periaate, joka oli auttava tulevaa kristillistä seurakuntaa. Meitä kiinnostaa erityisesti sen tietäminen, mitä katumattoman syntisen pitäminen ”pakanana ja publikaanina” merkitsee. Saadaksemme sen selville meidän on tarkasteltava, miten juutalainen seurakunta oikein suhtautui sellaisiin. Tämä auttaa meitä paremmin ymmärtämään apostolin ohjeita, jotka 1. Kor. 5:11–13 esittää sen suhteen, miten kristittyjen tulee suhtautua kristillisen seurakunnan erottamiin henkilöihin.
16. Miksi emme voi luottaa ehdottomasti siihen, mitä juutalaiset rabbiinit kirjoittivat juutalaisten asenteesta pakanoihin, ja mistä saamme tarvittavan tiedon?
16 Tarkastellessamme juutalaisten asennetta pakanoihin me emme voi ottaa oppaaksemme yksistään rabbiinien kirjoituksia, jotka laadittiin Jeesuksen maan päällä oloajan jälkeen. Eräät näistä kirjoituksista ilmaisevat äärimmäistä asennetta, todellista vihaa ja halveksuntaa ”pakanoita”, kansoihin kuuluvia ihmisiä, kohtaan. Jotkut rabbiinien kirjoitukset olivat sitä mieltä, ettei juutalaisen pitänyt mennä pelastamaan pakanaa, vaikka hän oli kuoleman vaarassa. (Maimonides, Rozeach, IV, 12; McClintockin ja Strongin tietosanakirja, III osa, s. 789) Me voimme sen sijaan saada luotettavaa tietoa Jumalan henkeyttämästä Raamatusta oppaaksemme, jotta saisimme selville ensimmäisen vuosisadan juutalaisten asenteen.
17. Miten Raamattu osoittaa juutalaisten suhtautuneen ’pakanoihin’ ensimmäisellä vuosisadalla, ja miksi tällainen asenne oli vallalla?
17 Kun apostoli Pietari oli lähetetty pakana Korneliuksen kotiin Kesareaan, hän sanoi sinne kokoontuneille: ”Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi.” (Apt. 10:27, 28) Kun Pietari meni myöhemmin Jerusalemiin, niin ympärileikkauksen kannattajat sikäläisessä kristillisessä seurakunnassa väittelivät hänen kanssaan ”sanoen: ’Sinä olet käynyt ympärileikkaamattomien miesten luona ja syönyt heidän kanssansa’.” (Apt. 11:2, 3) Juutalaisten perusasenne oli siis se, ettei heidän pitänyt veljeillä pakanoiden kanssa, vaan pitää heitä hengellisesti saastaisina. He olivat sellaisia, koska olivat ”vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille”, joten heillä ei siis ollut todellista asemaa Jehova Jumalan edessä eli hyväksyttyä suhdetta hänen kanssaan. (Ef. 2:11, 12) Veljeily heidän kanssaan, heidän koteihinsa meneminen ja heidän kanssaan syöminen olisi aiheuttanut hengellisen saastumisen juutalaisille. – Vrt. Joh. 18:28; Gal. 2:11–14.
18. Mikä todistus meillä on siitä, ettei Jeesus mukautunut siihen äärimmäiseen katsantokantaan pakanoiden suhteen, jollaista eräät rabbiinien kirjoitukset ilmaisevat?
18 Jeesus Kristus piti kiinni tästä perussäännöstä eikä veljeillyt kansoihin kuuluvien ihmisten kanssa. Ja hän opetti opetuslapsilleen heidän saarnaamistoiminnastaan: ”Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.” (Matt. 10:5, 6) Jeesus ei kuitenkaan kaikesta tästä huolimatta osoittanut hyväksyvänsä rabbiinien kirjoituksissa olevaa äärimmäistä katsantokantaa, jonka mukaan kaikki pakanat olivat vihollisia, joita oli kohdeltava todella halveksien, eikä hän mukautunut niihin eikä sallinut sellaisten asenteiden hallita menettelyään samarialaisiakaan kohtaan. (Joh. 4:4–40) Kaukana tästä – Jeesus lainasi Isänsä profeetallista Sanaa osoittaakseen, että kansoihin kuuluvat ihmiset, hyväksyisivät Messiaan, että temppelin piti olla kaikkien kansojen rukoushuone ja että Messias oli osoittautuva valoksi kansoille. (Matt. 12:18, 21; Mark. 11:17; vrt. Luuk. 2:27–32; Apt. 13:47.) Kun eräs ei-juutalainen sotaväen upseeri, joka oli osoittanut suurta huomaavaisuutta juutalaisille, pyysi Jeesusta parantamaan sairaan orjan, niin Jeesus paransi. (Luuk. 7:2–10) Vaikka Jeesus ei siis koskaan tehnyt vastoin sitä Mooseksen lakia, joka kielsi veljeilemästä Jumalan seurakuntaan kuulumattomien (pakanoiden) kanssa, niin hän ei tullut tasapainottomaksi, äärimmäisyyksiin meneväksi eikä joustamattoman ankaraksi, niin että olisi omaksunut vihamielisen asenteen heihin. Hän näki viisaasti Jumalan ohjeisiin sisältyvät periaatteet ja antoi niiden ohjata itseään.
19. a) Miten juutalaiset yleensä suhtautuivat publikaaneihin? b) Miten Jeesus osoitti oikeaa tasapainoa ollessaan tekemisissä heidän kanssaan?
19 Sama piti paikkansa publikaaneista eli veronkokoojista, jotka eivät olleet tavallisesti pakanoita vaan juutalaisia. Koska publikaanit olivat kovin usein epärehellisiä, niin heidän juutalaistoverinsa pitivät yleisesti heitä huonomaineisina, tunnettujen syntisten ja porttojen luokkaan kuuluvina. (Matt. 9:10, 11; 21:31, 32) Vaikkei Jeesus suvainnutkaan heidän vääriä menetelmiään, niin hän ei pidättynyt auttamasta heitä, kun he ilmaisivat taipumusta vanhurskauteen, kuten sellaiset publikaanit kuin Matteus Leevi ja Sakkeus. Koska Jeesus auttoi sellaisia edistymään hengellisesti, niin häntä syytettiin väärin ”publikaanien ja syntisten ystäväksi”. Mutta ystävyydellä ja Jeesuksen yrityksillä parantaa hengellisesti sairaita ja ohjata heitä katumukseen ja vanhurskauden polulle oli kuitenkin ero. – Matt. 11:19; Luuk. 5:27–36; 19:2–10.
20. Miten tämä tieto juutalaisten oikeasta tavasta suhtautua ’pakanoihin ja publikaaneihin’ auttaa meitä ymmärtämään paremmin apostolin ohjeita erottamisesta, ja mihin johtopäätöksiin se vie?
20 Näin Jeesuksen oma esimerkki varjelee meitä omaksumasta eräitten rabbiinikirjailijoiden äärimmäisyyksiin menevää näkemystä, kun on kysymys siitä, että suhtautuu ihmisiin kuin ”pakanaan ja publikaaniin”. Me näemme myös läheisen samankaltaisuuden sen menettelytavan välillä, jota näihin sovellettiin, ja sen menettelytavan, joka esitetään apostoli Paavalin ohjeissa niiden suhteen, jotka erotetaan kristillisestä seurakunnasta, että nimittäin heidän kanssaan ei tule ’seurustella’ eikä ’syödäkään’. (1. Kor. 5:11) Se, että kohtelee katumatonta syntistä kuin ”pakanaa ja publikaania”, merkitsee selvästi sitä, ettei sellaisen kanssa tule veljeillä. Mutta kuten Jeesuksen esimerkki osoittaa, se ei vaadi meitä kohtelemaan sellaista vihollisena eikä kieltäytymään osoittamasta yleistä kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta. Eikä se myöskään kiellä auttamasta niitä, jotka haluavat oikaista väärän menettelynsä ja saavuttaa tai saada takaisin Jumalan suosion.
MITÄ 2. JOH. 9–11 MERKITSEE
21. Minkä kehotuksen apostoli Johannes antaa toisen kirjeensä 9. ja 10. jakeessa, ja mitä kysymyksiä tämä herättää?
21 Apostoli Johannes antaa toisessa kirjeessään tämän kehotuksen: ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa [ts. hän ei ole yhteydessä hänen kanssaan, hänellä ei ole toveruutta hänen kanssaan; vrt. 1. Joh. 1:6]; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi [sanoko hänelle tervehdystä, Um]; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi [sanoo hänelle tervehdyksen, Um], joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.” (2. Joh. 9–11) Koskevatko tässä olevat apostolin sanat välttämättä kaikkia henkilöitä, jotka poistetaan seurakunnasta väärinteon tähden? Tai kieltävätkö ne välttämättömästi kaiken sellaisten ojennuksen tai kehotuksen sanojen puhumisen erotetulle henkilölle, joiden tarkoitus on saada hänet katumaan, tekemään täyskäännös ja palaamaan ennalleen seurakuntaan? Tarkastelemalla näiden apostolin sanojen tekstiyhteyttä voimme selvemmin ymmärtää hänen kehotuksensa merkityksen.
22. a) Millaisista henkilöistä apostoli puhui siinä tekstiyhteyden mukaan? b) Miksi sellaisten tervehtiminen olisi sopimatonta? c) Onko olemassa eroa sillä asenteella, jota suositellaan Johanneksen kuvailemia kohtaan, ja asenteella, joka yleensä ja sopivasti omaksutaan ”pakanaan ja publikaaniin”?
22 Huomaa apostoli Johanneksen sanovan 7. jakeessa, että ”monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus”. Johannes kehottaa sitten olemaan varuillaan ja varoittaa ottamasta sellaisia kotiinsa, sillä he ovat väärien oppien toimeliaita levittäjiä, väärän käyttäytymisen petollisia puoltajia. Heille ei pidä antaa jalansijaa eikä päästää siten tunkeutumaan eteenpäin. Heitä ei pidä tervehtiäkään, jotta välttyisi joutumasta osalliseksi heidän pahoihin tekoihinsa. Huomatkaamme tässä kohdassa, että yleinen tervehdys juutalaisilla apostolisina aikoina oli ilmaus, joka merkitsi: ’Olkoon sinulla rauha.’ Kristitty ei suinkaan haluaisi toivottaa rauhaa miehelle, joka olisi villitsijä ja antikristus. Mutta mikään ei osoita, että ne juutalaiset, joilla oli tasapainoinen ja raamatullinen näkemys, olisivat kieltäytyneet tervehtimästä pakanakansoihin kuuluvaa ihmistä tai publikaania. Se, mitä Jeesus neuvoi tervehtimisestä samassa yhteydessä kun hän kehotti jäljittelemään Jumalaa hänen ansaitsemattomassa hyvyydessään ”niin pahoja kuin hyviäkin” kohtaan, näyttäisi olevan sellaista jäykkää asennetta vastaan. – Matt. 5:45–48; ”osoitatte ystävällisyyttä” = ”tervehditte”, Um.
23. Missä määrin tai missä olosuhteissa voitaisiin 2. Joh. 9–11 oikein soveltaa erotettuun henkilöön?
23 Ovatko sitten kaikki erotetut sellaisten ihmisten kaltaisia, joita kuvaillaan Johanneksen toisessa kirjeessä? Siihen aikaan, jolloin heidät oli erotettava, he nähtävästi menettelivät sellaisten tavalla tai ainakin ilmensivät samankaltaista mielialaa. Julkaisu Järjestö Valtakunnan saarnaamista ja opetuslasten tekemistä varten sanoo sivulla 172: ”Jokainen kastettu henkilö, joka tahallaan jatkaa moraalitonta käyttäytymistä, hylkää todellisuudessa Raamatun opetukset aivan yhtä suuressa määrin kuin sekin, joka opettaa toisia vastoin sitä, mitä Raamattu sanoo Jumalan olemuksesta, lunastusvarauksesta, ylösnousemuksesta jne. (Vrt. Tiit. 3:10, 11; 2. Tim. 2:16–19.)” Ja jos joku erottamisensa jälkeen yrittäisi puolustella moraalittomuuttaan toisten edessä ja koettaisi taivuttaa toisia nurinkuriseen ajatteluunsa, niin hän soveltuisi varmasti apostoli Johanneksen toisessa kirjeessään antamaan kuvaukseen.
24, 25. a) Mitä todisteita on siitä, etteivät kaikki erotetut sovellu kuvaukseen, jonka 2. Joh. 9–11 esittää? b) Millainen vaikutus tällä pitäisi olla meihin, ja mitä tärkeätä kysymystä me käymme nyt tarkastelemaan?
24 Mutta eivät kaikki erotetut noudata sen jälkeen sellaisten ’villitsijäin ja antikristusten’ menettelytapaa. He eivät kaikki ryhdy toimeliaasti edistämään väärintekemistä, vastustamaan totuutta ja yrittämään pettää toisia seuraamaan sitä väärää menettelyä, joka johti heidän erottamiseensa. Tämä nähdään niiden määrästä, jotka katuvasti pyrkivät pääsemään takaisin ja jotka otetaan takaisin seurakunnan hyväksytyiksi jäseniksi. Niinpä Yhdysvalloissa (missä on nykyään yli puoli miljoonaa kristittyä Jehovan todistajaa) piti kymmenvuotiskautena 1963–1973 erottaa 36 671 henkilöä erilaisten vakavien väärintekojen takia. Kuitenkin otettiin samana aikana 14 508 henkeä takaisin seurakuntaan, koska he katuivat vilpittömästi. Tämä on lähes 40 prosenttia koko määrästä. Meidän maan päällä olevien tulee varmasti iloita Jehovan ja hänen taivaallisen perheensä kanssa tästä seikasta. – Luuk. 15:7.
25 Jos jotakin voidaan tehdä vielä enemmän niiden auttamiseksi takaisin seurakuntaan, jotka on erotettu, mutta jotka eivät noudata Johanneksen kuvaamien ’antikristusten’ menettelyä, niin mitä? Katsokaamme, miten tarkastellut Raamatun periaatteet soveltuvat käytännöllisellä tavalla.
[Kuva s. 466]
Jeesuksen tuhlaajapoikavertauksessa isä lämpimästi otti vastaan tottelemattoman mutta katuvan poikansa. Tämä tuo mieleen Jumalan lämpimän armon ja antaa esimerkin meille