Oudoin ihmisen rakentama kaupunki
Miten muinaisen Petran kohtalo vahvistaa Raamatun Jumalan Sanaksi?
KYMMENISEN kilometriä etelään Kuolleesta merestä on sen kaupungin rauniot, mistä runoilija kerran sanoi: ”ruusunpunainen kaupunki, puoleksi niin vanha kuin aika”. Se on Petra, mitä monet tutkijat sanovat oudoimmaksi ihmisen rakentamaksi kaupungiksi. Tuo kaupunki oli muinaisaikoina tosiaan valloittamaton. Eikä ihme! Se oli kätkössä vuorten muodostamassa amfiteatterissa. Pitkä, kapea rotko oli pääsytie kaupunkiin. Asukkaat asuivat luolissa, jotka oli kaivettu äkkijyrkkiin vuoriin ja kallioihin. He tunsivat olevansa turvassa vuoreen hakatuissa kodeissaan ja kerskuivat turvallisuudestaan. Sen nimikin, Petra, kalliota merkitsevä kreikkalainen sana, todisti sen turvallisuudesta. Mutta huolimatta kehutusta valloittamattomuudestaan ja loistavasta maineestaan karavaanikaupan keskuksena tuo kaupunki kuoli, ja sen väestö hävisi rotuna. Mistä johtuu, että kaupunki, mikä oli niin suuri ja varma kuin Petra, on nykyään autiota erämaata?
Raamattu esittää syyn. Sen varhaisimpien asukkaitten historia on todellisuudessa kirjoitettu Raamattuun. Seirin vuori on yksi niistä nimistä, minkä Raamattu antaa Petraa ympäröivälle maalle. Tuo vuoristoseutu kuului alkujaan luolissa asuville hoorilaisille. Mutta Eesaun, Iisakin pojan, jälkeläiset riistivät sen hoorilaisilta. ”Niin Eesau asettui asumaan Seirin vuoristoalueelle. Eesau on Edom.” (1. Moos. 36:8, Um) Tuota rosoista vuoriseutua ruvettiin näin ollen nimittämään Edomiksi ja sen asukkaita edomilaisiksi.
KOTKIEN HEIMO
Edomilaiset olivat kotkien heimo. He asuivat vuorten, kallioitten, jylhien solien ja kallionkielekkeitten muodostamassa sokkelikossa, missä väliin oli tunkeutunut hedelmällisiä laaksoja. Kotka rakentaa pesänsä paikkoihin, jotka ovat ihmiselle melkein luoksepääsemättömiä: ”Sinun käskystäsikö kotka kohoaa ylös ja tekee pesänsä korkealle? Se asuu vuorella ja tekee kotinsa vuorenjyrkänteen turvapaikkaan.” (Job 39:27, 28, Ts) Edomilaiset asuivat kotkien tavoin vuorenjyrkänteitten turvapaikassa. Mikä vihollinen voi tavoittaa heidät heidän vuoriasunnoistaan? Kuka voi ajaa heidät sieltä alas? Kuka voi edes nähdä heitä?
Niin, kuka voi edes nähdä heitä? Petra oli niin kätketty vuoristoon, että sitä ei näkynyt läheisen Hoorin vuoren huipultakaan. Vihollinen voi vain tietää kaupungin olevan olemassa. Sotajoukko voi päästä sinne ainoastaan, jos kaupunki ilmaistiin petollisesti. Koska Petraan voitiin päästä pitkän, kapean rotkon kautta, niin vaikka hyökkääjä olisi päässytkin sinne, hän olisi silti ollut kaupungin ulkopuolella. Ja hyökkääjä olisi saattanut huomata olevansa voitettu tuossa mutkittelevassa, kapeassa solassa. Edomilaisista tuntui yhtä turvalliselta kuin kotkasta pesässään.
Miksi tuota kotkanpesän kaltaista kaupunkia nimitettiin, ennen kuin se tuli tunnetuksi kreikkalaisella nimellä Petra? Sitä ei tiedetä ehdottoman varmasti, mutta Petra samastetaan yleensä Raamatussa mainitun edomilaisen Seela-nimisen kaupungin kanssa. (2. Kun. 14:7) Seela on kalliota merkitsevä heprealainen sana.
Koska Palestiinan ja Arabian välinen muinainen kauppatie kulki Petran lähellä olevan synkän, kapean rotkon lävitse, niin edomilaiset hankkivat elatuksensa ryöstämällä. Heistä tuli hyvin rikkaita, ja he täyttivät kallioon hakatut kotinsa aarteilla. Miten heidän luolavarastonsa olivatkaan täynnä rikkauksia, saalista, mikä oli varastettu karavaaneilta, ja veroista, mitkä oli riistetty miekalla uhaten’! Eesaun lapset elivät Jaakobin Eesausta lausuman ennustuksen mukaan: ”Miekkasi varassa sinä olet elävä.” – 1. Moos. 27:40.
Toinen outo seikka edomilaisilla oli tapa, millä he käänsivät mielellään miekkansa sukulaisiaan, israelilaisia, vastaan. Israelilaiset olivat Jaakobin jälkeläisiä, ja Jaakob oli myös Iisakin poika. Koska Jaakob ja Eesau olivat veljeksiä, lisäksi kaksoset, niin sukulaisuussiteitten israelilaisten ja edomilaisten välillä olisi pitänyt olla erittäin ystävälliset. Kuitenkin oli aivan päinvastoin.
Edomilaiset olivat vastuussa tästä vihollisuudesta. He eivät jättäneet koskaan käyttämättä tilaisuutta kiusata sukulaisiaan. Kun israelilaiset olivat matkalla Luvattuun maahan, niin Mooses pyysi Edomin kuninkaalta lupaa kulkea edomilaisten alueen läpi. Vaikka israelilaiset lupasivat olla koskematta Edomin viinitarhoihin tai veteen, niin Eesaun lapset epäsivät luvan, uhkasivatpa vielä tulla heitä vastaan miekoinkin.
JEHOVA ENNUSTAA EDOMIN LOPUN
Olipa Israelin vihollinen kuka tahansa, niin edomilaiset kiiruhtivat aina liittymään siihen viholliseen. Kun Israel kärsi häviön, oli Edomin ilo suuri. Babylonian kuningas hävitti v. 607 eKr. Jerusalemin. Mikä riemu olikaan Edomissa! Edomilaiset, joiden onni oli rajaton, juhlivat Petrassa ja Bosrassa.
Jehova muisti sen. Jehova sanoi edomilaisille kohta Jerusalemin hävityksen jälkeen profeettansa Obadjan kautta: ”Veljellesi Jaakobille tehdyn väkivallan takia on häpeä peittävä sinut, ja sinut hävitetään iäksi. Sinä päivänä, jolloin sinä seisoit vieressä, kun muukalaiset veivät pois hänen tavaransa ja vierasmaalaiset tunkeutuivat hänen portteihinsa ja heittivät arpaa Jerusalemista, olit sinäkin kuin yksi heistä. Sinun ei olisi pitänyt ilkkua veljeäsi hänen vastoinkäymisensä päivänä.” – Ob. 10–12, Ak.
Mutta edomilaiset eivät olleet levottomia kalliokaupungeissaan, sellaisissa kuin Petra. Eivätkö he asuneet kotkan pesissä? Jehova sanoi siitä huolimatta profeettansa kautta: ”Sydämesi ylpeys on pettänyt sinut, sinut, joka asut kallionhalkeamissa ja olet asettunut korkealle ja sanot itseksesi: ’Kuka voi saada minut alas maahan?’ Vaikka sinä rakennat pesäsi korkealle kuin kotka ja asetat pesäsi tähtienkin sekaan, niin minä saatan sinut sieltä alas.” – Ob. 3, 4, Ak.
Kuka toisi Edomin alas? Oli sopivaa, että sen tekivät juuri ne, joita edomilaiset olivat yllyttäneet raunioittamaan Jerusalemin perustuksiaan myöten, kaldealaiset. Jehova ennusti tämänkin. Jehova sanoi profeetta Jeremian suun kautta useista pakanavaltakunnista, mm. Edomista: ”Minä olen antanut kaikki nämä maat Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan, käteen.” – Jer. 27:6, Ak.
Nebukadnessarin sotajoukot lähtivät Edomia vastaan noin viisi vuotta Jerusalemin hävityksen jälkeen. Mikään ei voinut nyt pelastaa edomilaisia. Eivät edes Petran vuorten huiput. Jehova oli ennustanut Edomin autioituksen. Nebukadnessar heitti ennustuksen mukaisesti kallioasukkaat heidän kotkanpesistään, ja Raamattu sanoo: ”Kuinka onkaan Eesau etsiskelty tarkoin ja hänen aarteensa ryöstetty! He ovat ajaneet sinut aivan rajalle asti. Kaikki, jotka olivat liitossa sinun kanssasi, ovat pettäneet sinut. Miehet, jotka olivat rauhassa sinun kanssasi, ovat vallanneet sinut.” Valloittamaton Petra petetty! – Ob. 6, 7, Ak.
Mutta Nebukadnessar ei hävittänyt Edomia perin pohjin. Sillä oli vielä toivoa. Se toivoi rakentavansa valtakuntansa uudelleen. Onnistuisiko se? Jehova sanoi profeetta Malakian kautta noin puolitoista vuosisataa Edomin autioituksen jälkeen: ”Koska Edom sanoo: ’Meidät on lyöty maahan, mutta me palaamme ja rakennamme autiot paikat’, niin näin sanoo sotajoukkojen Jehova: He rakentavat, mutta minä kukistan.” – Mal. 1:4, As.
Edomilaiset ponnistelivat ankarasti raunioitten uudelleenrakentamiseksi. Heidän ponnistelunsa epäonnistuivat Jehovan sanan mukaan. Nabatealaisiksi sanottu sotaisa arabialaisheimo lähti lyhyen ajan kuluttua Edomia vastaan. Uudelleenrakennettu Petra oli kukistunut vuoteen 312 eKr. mennessä. Nabatealaiset ajoivat edomilaiset heidän kotimaastaan Negebiin Juudeasta etelään. Mahtavasta Petrasta tuli nyt valloittajien pääkaupunki.
Miten edomilaisten kävi? Juutalainen kuningas Johannes Hyrkanus pyyhkäisi vuoden 130 paikkeilla eKr. pois Edomin riippumattomuuden viimeisenkin hivenen. Tuo juutalainen kuningas pakotti eloonjääneet alistumaan ympärileikkaukseen tai kuolemaan. Ne, jotka alistuivat, yhdistettiin Juudan kansaan. Edom lakkasi näin olemasta, joten seuraavat Jehovan sanat täyttyivät: ”On häpeä peittävä sinut, ja sinut hävitetään iäksi.” – Ob. 10, Ak.
Entä Petra? Rooma valloitti n. vuonna 105 jKr. nabatealaisten pääkaupungin. Siitä tuli tilapäisesti laajan Rooman valtakunnan ulkovarustus, mutta Petran lähellä ollut karavaanitie hylättiin pian. Loiseläjä Petra tuhoutui, kun sen taloudellinen elämänveri tyrehtyi. Profeetta Jooelin sanat, että ”Edom tulee autioksi erämaaksi”, täyttyivät niin kirjaimellisesti, että Petran olemassaolokin unohdettiin. Petra oli yli tuhat vuotta, niinkuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. – Jooel 3:19.
HÄVINNYT KAUPUNKI LÖYDETÄÄN
Sveitsiläinen tutkimusmatkailija Johann Burckhardt uskaltautui v. 1812 Kuolleen meren eteläpuoleiselle alueelle. Hän oli kuullut sikäläisistä merkillisistä raunioista. Osaten arabiaa ja tuntien arabialaista kulttuuria tutkimusmatkailija oli pukeutunut beduiinien viittaan. Hän ilmoitti vannoneensa uhraavansa vuohen lähellä sitä paikkaa, missä hän halusi käydä. Tämä arabialaisessa viitassa oleva eurooppalainen meni eräänä päivänä lähellä autiomaan laitaa olevaan laaksoon. Pieni joki kulki tämän laakson halki ja katosi vuoren seinämään. Tullessaan lähemmäksi matkustaja näki raon halkaisevan vuoren sen juuresta huippuun asti. Vuoren kaita aukko oli tuskin kolmen ja puolen metrin levyinen. Se pengertyi alaspäin mennessä. Arabialaiset olivat antaneet sille nimen Siq eli Halkeama. Matkailija meni tuohon salaperäiseen, mutkittelevaan rotkoon joen mukana, mikä oli kerran ollut suljettu keinotekoiseen kanavaan. Hän ihmetteli, mitä loppupäässä olisi.
Sveitsiläinen tutkimusmatkailija ei voinut nähdä missään paikassa kauas eteensä. Katsoessaan ylöspäin hän saattoi nähdä ainoastaan kerran hetkisen sinisen taivaan viiruja. Halkeaman sivut olivat hämmästyttävät: ne kohosivat suoraan ylös ja saivat ihmisen tuntemaan olevansa pelkkä muurahainen niihin verrattuna. Seinämien syvennyksissä kasvoi saniaisia. Burckhardt seurasi puolisentoista kilometriä tuota mutkaista tietä. Hän pysähtyi äkkiä. Halkeama leveni laajemmaksi aukeamaksi, joka kulki suorakulmaisesti. Oli kuin hän olisi tullut johonkin satumaailman lumottuun sisäänkäytävään. Suoraan hänen edessään oli vuoren seinämään hakattu temppeli. Arabialaiset nimittivät tuota tuntemattomalle jumalalle valmistettua Burckhardtin löytämää temppeliä El Khaznaksi, aarreaitaksi. Koko rakennus hohti aamuvalossa merisimpukan vaaleanpunaisena.
Matkailija jatkoi tästä lumotusta kohdasta pitkin solaa, mikä kääntyi jyrkästi luoteeseen ja kapeni jälleen. Hän meni eteenpäin suunnilleen toiset puolitoista kilometriä tuossa jylhässä rotkossa, mikä vaihteli leveydeltään kolmesta ja puolesta kahteentoista metriin. Sitten halkeama laajentui aaltoilevaksi tasangoksi, mitä ympäröivät joka puolella jyrkät hietakivikalliot.
Burckhardt löysi rotkon vasemmalta puolelta, missä se avautui laaksoksi, roomalaisen amfiteatterin, mikä oli hakattu vuoreen. Siinä oli 35 riviä ja istuimia noin 4 000:lle hengelle. Istuessaan teatterissa matkailija saattoi nähdä, että laakso oli suunnilleen puolitoista kilometriä pitkä ja enemmän kuin puolta kapeampi. Hän näki, että laaksoa ympäröivät hiekkakivikalliot olivat täynnä asumuksia tai hautoja, joiden hakkaaminen merkitsi mielikuvituksellisen suurta työmäärää. Hän oli löytänyt kadonneen Petran!
Joki, mikä oli seuraillut halkeamaa, mistä Burckhardt oli tullut, jakoi laakson kahtia idästä länteen ja katosi kuiluun. Sveitsiläinen tutkimusmatkailija saattoi nähdä, että Petra oli ollut molemmilla puolilla jokea olevalla tasangolla ja että ihmiset olivat asuneet, ainakin myöhempinä aikoina, sekä tasangolla että vuoriin hakatuissa asunnoissa.
Petraa ympäröivien vuorten eloisat värivivahteet kiehtoivat Burckhardtia. Punainen, purppura, keltainen, sininen, musta ja valkoinen olivat kaikki samassa massassa perättäisinä kerrostumina tai sekoittuneina siten, että ne muodostivat kaikkia värivivahteita ja sävyjä, mitä voi kuvitella. Punaiset vivahdukset sulautuivat syvään ruusunpunaiseen ja sireenin- eli sinipunaiseenkin. Valkoinen, mikä oli usein puhdas kuin lumi, sekoittui toisinaan siniseen tai punaiseen. Sininen oli kirkasta taivaansinistä. Petran keltaiset kalliot olivat yhtä kirkkaat kuin sahrami. Petra oli hämmästyttävien värien kaupunki.
TEMPPELIEN JA ALTTARIEN KAUPUNKI
Petran monet temppelit tekivät sen myöskin vaikuttavaksi. Siellä oli sadoittain uskonnollisia temppeleitä. Parhaiten säilyneet näyttivät olevan nabatealaisten hakkaamia Rooman vallan aikoihin. Vaikka temppelit olivatkin vaikuttavia ulkoa päin, niin Burckhardt näki, että ne olivat sisältä mitättömiä koppeja, tuskin muuta kuin luolia.
Burckhardt huomasi ulkopuolella kaupungin ympärillä monta korkeaa paikkaa, jotka olivat pakanallisen palvonnan pyhiä paikkoja, mitkä Jehovan profeetat tuomitsivat usein. Eesaun lapset palvoivat noissa korkeissa paikoissa kerran edomilaisia jumaliaan. Jotta pääsy olisi ollut helppo noille pyhille paikoille, niin palvojia varten hakattiin askelmat vuorenrinteeseen.
Petran suuren korkean uhripaikan löytäminen jäi myöhemmälle tutkimusmatkailijalle. Petran suuri korkea paikka, minkä G. L. Robinson löysi v. 1900, antaa nousevan auringon suuntaan. Sinne johtaa kallioon hakattu jyrkkä portaikko. Siellä on myöskin kaksi kuusi ja puoli metriä korkeaa pylvästä. Pakanapalvojat olivat tehneet ne hakkaamalla pois vuoren koko yläosan. Robinson löysi tuosta suuresta korkeasta paikasta uhripöydän ja suorakaiteen muotoisen alttarin, mikä ikään kuin odotti pakanapappien kohta kiipeävän ylös jyrkkiä portaita tuoden uhria.
Millaisia pakanallisia menoja siellä suoritettiinkaan kerran! Raamatun lukija voi hyvin kuvitella, mitä tapahtui, sillä hän muistaa, kuinka kuningas Amasja kerran ”toi Seirin lasten jumalat ja asetti ne itselleen jumaliksi, ja hän alkoi kumartaa niiden edessä, ja hän alkoi suitsuttaa niille uhrisavua”. Mutta Edomin jumalat aiheuttivat tuhon Amasjalle. Jehovan profeetta sanoi hänelle: ”Minä tiedän varmasti, että Jumala on päättänyt saattaa sinut tuhoon, koska sinä olet tehnyt tämän.” – 2. Aikak. 25:14, 16, Um.
Edomin väärät jumalat eivät voineet pelastaa Amasjaa eikä suurta Petraa itseäänkään, kun elävä tosi Jumala Jehova päätti tuhota ne. Petra on nyt autio, siellä ei asu kukaan. Harvat ovat ne, jotka käyvät sen kautta nähdäkseen sen rauniot. Esikuvallista Edomia ei ole enää Jehovan Edomia koskevan pienoistäyttymyksen takia, ja sen mahtava pääkaupunki. Petra on villieläinten olinpaikka. Sen rauniot ovat jääneet muistomerkiksi siitä tosiasiasta, että Jumalan sanat eivät jää koskaan täyttymättä: ”Minä teen sinut pysyvästi autioksi, eikä sinun kaupunkejasi asuta, ja te tulette tietämään, että minä olen Jehova.” – Hes. 35:9, As.