Lukijain kysymyksiä
● Mitä Raamattu tarkoittaa sanoessaan 1. Moos. 6:6:ssa, että ”Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle”? – D. B. USA.
Monet raamatunkäännökset sanovat, että Jumala ”katui” tehtyään sitä tai tätä. Mutta sanaan ”katua” sisältyy myös ajatus pahoillaan olosta siksi, että on tehnyt synnin tai vääryyden. Koska Jehova Jumala on täydellisen oikeudenmukainen, niin hän yksinkertaisesti ei voi tehdä syntiä eikä vääryyttä, mikä vaatisi häntä katumaan. Siksi monet nykyaikaiset käännökset sanovatkin hänen tuntevan ”murhetta” (Moffat, Revised Standard Version) tai olevan ”murheellinen” (Rotherham) tai tuntevan mielipahaa. – An American Translation, Um.
1. Moos. 6:6:ssa sanaksi ”katua” on käännetty heprealainen sana nahham, ja monien muiden heprealaisten sanojen tavalla sillä on useita merkityksiä. Sen eri muotoja on käännetty Uuden maailman käännöksessä sanoilla ”tuntea mielipahaa” (1. Moos. 6:6), ”vapautan itseni” (Jes. 1:24) ja ”lohduttautumasta”. – Jer. 31:15.
The Interpreter’s Bible sanoo tästä heprealaisesta sanasta 1. osan sivulla 225: ”Yleensä käännetty sanalla ’katua’ (passiivimuodossa) ja ’lohduttaa’ (intensiivimuodossa). Todellisuudessa sana merkitsee ’hengähtää helpotuksesta’ . . . Tähän sanaan liittyy siis ’asenteen muutos’, ’mielenmuutos’, kaikkien muiden mielleyhtymien ollessa satunnaisia. . . . Kun tämä sana käännetään ’katumiseksi’, kuten usein kysymyksen ollessa Jumalasta, niin se merkitsee ’mielen tai aikomuksen muutosta’.”
Mitä Jehova Jumala tarkoitti sanoessaan: ”Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, . . . sillä minä kadun ne tehneeni”? (1. Moos. 6:7) Sitäkö, että hän katui lainkaan luoneensa ihmistä ja että se kaikki oli suunnaton erehdys? Ei suinkaan! Jos hän olisi ajatellut sillä tavalla, niin hän olisi pyyhkäissyt ihmiskunnan kokonaan pois. Hänen katumuksensa koski ainoastaan vedenpaisumusta edeltänyttä pahaa sukupolvea, sillä me luemme heti sen jälkeen: ”Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.” – 1. Moos. 6:8.
Ajatus on selvästi se, että Jehovan asenteessa tapahtui muutos: Hänen ihmisten Tekijän eli Luojan asenteensa muuttui heidän tuhoojansa asenteeksi hänen voimakkaan mielipahansa takia. Valaisemme asiaa: Isä saattaa antaa pojalleen auton, mutta jos poika käyttää sitä väärin, joutuu vaikeuksiin nopeusrajoituksen ylittämisen takia jne., niin isä voi tuntea mielipahaa ja ottaa auton pojaltaan pois. Hänessä tapahtuu mielenmuutos, mutta hän ei ollut välttämättä tehnyt erehdystä. Poikahan teki erehdyksiä ja sellaista, mikä oli väärin. Poika olisi voinut osoittaa arvostusta ja siten tuottaa iloa isälleen käyttämällä viisaasti autoa.
Niin oli ihmiskunnankin suhteen. Jos Aadam ja Eeva olisivat menetelleet viisaasti, niin Jehovan sydän olisi iloinnut. Mutta koska he menettelivät pahoin, niin Jumala ei ollut mielistynyt heihin; hän tunsi mielipahaa ja hänen oli pakko ottaa heiltä elämä pois. Sama piti paikkansa myös siitä pahasta sukupolvesta, joka eli vedenpaisumuksen aikaan. Jumala muutti suhtautumistaan siihen. Oli todella ehdottoman välttämätöntä, että hän teki siten asiaintilan kehityksen takia. Hän oli murheellinen sen tähden, että siihen sisältyi suuri elämän hävitys, ja kuitenkin hänen täytyi toimia pitääkseen voimassa korkeat mittapuunsa.
Tämä Jehova Jumalan mielipahan tunne vaikuttaa kahtaanne, kuten Raamattu osoittaa. Jos hänen luomuksensa eivät täytä hänen heille määräämäänsä tarkoitusta, niin hän tuntee mielipahaa ja he joutuvat hänen vihansa kohteeksi. Mutta jos Jehovan tarkoituksena on rangaista joitakin luomuksiaan heidän väärän menettelynsä vuoksi ja he todella tuntevat murhetta, katuvat syntejään eivätkä ole menneet niin pitkälle etteivät voi palata, niin Jehovan asenne heihin nähden muuttuu ja hän osoittaa heille armoa, hän tuntee mielipahaa. Sen sijaan että hän tuottaisi heille onnettomuuden tai lisää onnettomuutta, hän suo heille helpotuksen.
Jehova Jumala teki näin israelilaisille heidän tuomareittensa aikaan: ”Herran tuli sääli, kun he voihkivat sortajainsa . . . käsissä.” (Tuom. 2:18) Samoin kävi Niiniven asukkaitten tapauksessa. Jehova oli määrännyt heidät hävitettäviksi heidän suuren pahuutensa takia. Mutta kun he vilpittömästi katuivat Joonan saarnattua heille, niin Jehova ”tunsi mielipahaa” (Um), muutti mieltään eli asennoitumistaan heihin sen onnettomuuden suhteen, ”minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä”. – Joona 3:8–10.
Miten meidän on edellä sanotun huomioon ottaen ymmärrettävä ne Raamatun lausunnot, joissa sanotaan, ettei Jehova Jumala kadu? – 4. Moos. 23:19; 1. Sam. 15:29; Ps. 110:4.
Niiden on ymmärrettävä soveltuvan tiettyihin nimenomaisiin tapauksiin, jotka ovat tarkasteltavina. Esimerkiksi Bileam pantiin ennustamaan, että Jehova ei muuta mieltään eli kadu sitä menestystä, mikä hänellä oli tarkoituksena antaa Israelin kansalle huolimatta kaikista kuningas Baalakin yrityksistä saada Bileam kiroamaan Israel. (4. Moos. 23:19) Kun kuningas Saul osoittautui uskottomaksi, niin Jumalan profeetta sanoi hänelle, että Jehova ei ”tunne mielipahaa” eli muuta mieltään hänen hylkäämisensä suhteen. (1. Sam. 15:29, Um) Ja Jehova Jumala vannoi, ettei hän tunne mielipahaa tai mielenmuutosta sen tarkoituksensa suhteen, että hän antaa Poikansa tulla papiksi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan. – Ps. 110:4, Um.
Jehova Jumala on nyt samoin kuin hän oli Nooan aikanakin määrännyt pahan asiainjärjestelmän hävityksen. Hän ei tunne sen suuren pahuuden tähden mielipahaa eikä koe asenteensa muutosta. Kaikkien hänen antautuneitten evankeliuminpalvelijainsa etu on kaiuttaa varoitusta, että vanhurskautta rakastavat erottautuisivat tästä pahasta asiainjärjestelmästä, ennen kuin se on liian myöhäistä, ja saisivat siten Jehova Jumalan armon niin kuin Nooa ja hänen perheensä saivat. – Sef. 2:3.
● Koska juutalaiset papit pitivät päänpeitettä palvellessaan temppelissä, niin miksi apostoli Paavali myöhemmin kirjoitti, ettei miesten tule pitää päänpeitettä vaan sen sijaan naisten? – L. H., USA.
Nämä kaksi ohjetta annettiin eri järjestelyjen aikana. Vasta kun juutalainen järjestely oli päättynyt pappis-, uhri- ja temppelipalvontajärjestelmineen, Paavali selitti, mitä Jumala halusi päänpeitteitten suhteen kristillisessä järjestelyssä. (Hepr. 9:26) Samoin kuin Jehovalla oli oikeus muuttaa tosi palvontansa menoa, hän voi tehdä muutoksen senkin suhteen, kenellä tulee olla päänpeite. – Dan. 4:32.
Israelilaiset papit eivät pitäneet päähinettä henkilökohtaisen valintansa perusteella vaan Jumalan määräyksestä. Ylimmäisen papin piti kantaa erikoisturbaania. Pieni kultalevy, johon oli kaiverrettu sanat ”Pyhyys kuuluu Jehovalle”, oli kiinnitetty turbaanin etupuolelle, joten se joutui olemaan ylimmäisen papin otsalla. (2. Moos. 28:4, 36–38, Um) Alipapeilla oli hiukan erilaiset päähineet. (2. Moos. 28:40) Kummassakin tapauksessa päänpeitteet olivat merkki alistuvaisuudesta Jehovalle sekä ”kunniaksi ja kaunistukseksi”. (2. Moos. 28:2, 40) Papit pitivät siis päähineitä tottelevaisuudesta Jumalalleen ja Lainantajalleen.
Mutta esittäessään, mikä sopi kristilliselle seurakunnalle, apostoli Paavali osoitti, että naisten, jotka rukoilevat tai ennustavat seurakunnassa, missä on mieshenkilö, joka tavallisesti sen tekee, tulee pitää päänpeitettä, sillä päänpeite olisi seurakunnassa miesevankeliuminpalvelijalle sopimaton; se häpäisisi hänen päänsä, Kristuksen. (1. Kor. 11:3–16) Huomatkaamme kumminkin, että tässä oli ero. Juutalaisen järjestelmän aikana eivät ketkään naiset suorittaneet pappisvelvollisuuksia temppelissä eivätkä tabernaakkelissa, joten ei tarvinnut tehdä erotusta miehen ja naisen välillä. Mutta kristillisessä seurakunnassa voivat sekä miehet että naiset palvella. Paavali osoitti henkeytettynä näin ollen sopivasti, että kristityllä naisella piti tietyissä olosuhteissa olla ”päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden”, jota vastoin niiden miesten, jotka edustivat suoranaisesti Kristusta, piti edustaa häntä paljaspäin.
Molemmissa tapauksissa, juutalaisessa pappisjärjestelyssä ja kristillisessä järjestelyssä, päänpeite oli alistumisen merkki. Mutta kristillisessä seurakunnassa palvelevilla naisilla oli kaksinkertainen syy pitää päänpeitettä. He kuvasivat siten seurakunnan alamaisuutta Kristukselle, ja lisäksi he päänpeitettä pitämällä tunnustivat miehen johtoaseman Jumalan järjestelyssä. – 1. Kor. 11:8, 9; Ef. 5:21–24.