19. luku
Valtakunta kestää kansainvälisen hyökkäyksen
1. Millä voimalla, jota tiedemiehet eivät voi vallita, on julistus avaruudesta viestitetty meille, ja minkä välityksellä se on asetettu useimpien meidän saatavillemme?
KANSAINVÄLINEN viestintä – kaapelisähke, sähkösanoma, puhelin, radio, televisio – on vienyt paimenen kaltaisten hallitsijoiden julistukset maan ääriin asti. Näennäisen tärkeytensä vuoksi sellaiset julistukset ansaitsevat näin laajan uutislevikin. Mutta kaikkein merkityksellisin julistus on lähetetty avaruudesta maapallollemme voimalla, jota tämän 20. vuosisadan tiedemiehet eivät ole voineet käyttää hyväkseen. Niin suuren arvon antaminen tälle julistukselle ei ole liioittelua, sillä kysymyksessä on maan ja taivaan Luojan julistus, joka on viestitetty hänen näkymättömän toimivan voimansa eli pyhän henkensä välityksellä. Myös sadoin miljoonin kappalein painetut Pyhät Raamatut sadoilla eri kielillä ovat tehneet tämän julistuksen tutkimisen mahdolliseksi ylivoimaisesti suurimmalle osalle maapallon väestöstä. Kun luemme tämän julistuksen, joka kantaa Luojan nimeä, me voimme itse päätellä, onko sillä nyt kansainvälistä merkitystä:
2. Millaiseksi Jehova tekee Jerusalemin tämän julistuksen mukaan kansoille, ja minkä kaltaiseksi Hän tekee kansansa hyökkääville kansoille?
2 ”Ennustus [Julistus, Um], Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä: Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan. Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella. Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: ’Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa’. Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa – Jerusalemissa.”
3, 4. Miksi luonnolliset, ympärileikatut juutalaiset eivät ole voineet esittää siitä, minkä Sak. 12:1–6 sisältää, selitystä, joka soveltuisi heidän kansansa historiaan?
3 Nämä sanat, jotka Sak. 12:1–6 esittää, ovat arvoitus nykyisille luonnollisille, ympärileikatuille juutalaisille. He ovat koettaneet löytää noille profeetallisille sanoille täyttymyksen kansansa muinaisesta historiasta tämän ”julistuksen” lausumisen ajankohdan, ajanlaskumme alkua edeltäneen kuudennen vuosisadan (noin 518 eaa.), ja Rooman legioonien vuonna 70 toimeenpaneman Jerusalemin tuhon väliseltä ajalta. He eivät ole kuitenkaan voineet esittää mitään luotettavaa varmennusta ennustuksen täyttymyksestä. Miksi eivät? Se johtuu siitä, että ”julistuksen” täyttymys saavuttaa huippu- eli kohokohtansa Israelissa ja Jerusalemissa, jotka ovat korkeampaa tasoa kuin luonnollinen, lihallinen Israel ja maallinen Jerusalem. Kun siis maallinen Jerusalem ja sen temppeli tuhottiin vuonna 70, oli olemassa Jerusalem, joka jäi silloin olemaan. Se ei ollut tietenkään maallinen, vaan se, josta Hepr. 12:22–24 puhuu. Vaikka sen kirjoittaja kirjoitti noin vuonna 61, noin yhdeksän vuotta ennen kuin maallinen Jerusalem hävitettiin maan tasalle vuonna 70, hän kirjoittaa kristityiksi tulleille heprealaisille:
4 ”Vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.”
5. Mikä oli se ”esikoisten . . . seurakunta”, jota kristityiksi tulleet heprealaiset olivat lähestyneet noin vuoteen 61 mennessä, ja mikä kaupunki tällä ”seurakunnalla” oli?
5 ”Taivaissa kirjoitettujen esikoisten . . . seurakunta”, jota nuo heprealaiskristityt olivat lähestyneet, ei ollut luonnollisen, lihallisen Israelin seurakunta, jonka osa he olivat olleet kristillisyyteen kääntymiseensä saakka. Se oli sen sijaan hengellisen Israelin ”seurakunta” ja se oli saatettu ”uuteen liittoon”, jonka sen välittäjä, Jeesus, oli vahvistanut omalla ”vihmontaverellään”, joka puhuu parempaa kuin Jehovan ensimmäisen marttyyrin, Aabelin, veri. Näihin tosiasioihin täydellisesti soveltuen tällä hengellisellä Israelilla oli korkeampi Jerusalem, ”elävän Jumalan kaupunki, taivaallinen Jerusalem”.
6. Mitä maallinen Jerusalem kuvasi Jehovan valtaistuinkaupunkina, ja milloin ja mihin se, mikä näin kuvattiin, siirtyi?
6 Maallisessa Jerusalemissa oli ollut Daavidin kuninkaalliseen sukuun kuuluvien kuninkaitten valtaistuin, jota sanottiin ”Jehovan valtaistuimeksi”, koska sillä istuva edusti Jehova Jumalaa, joka oli Israelin todellinen ja näkymätön Kuningas. Koska Jehova oli tehnyt kuningas Daavidin kanssa liiton iankaikkisesta valtakunnasta, jonka valtaistuimella on hänen pysyvä perillisensä, niin Jerusalem edusti valtaistuinkaupunkina Jumalan antamaa oikeutta valtakuntaan, joka tulisi olemaan kuningas Daavidin erään jälkeläisen käsissä. (1. Aikak. 29:23, Um; 2. Sam. 7:14–16) Jeesus Kristus, ”Daavidin poika, Aabrahamin poika”, oli tuo Pysyvä Perillinen. Kun siis kuolleista herätetty Jeesus Kristus nousi taivaaseen ja ilmaantui Jumalan läsnäoloon ja istuutui hänen oikealle puolelleen, hänen perintöoikeutensa ja luovuttamaton oikeutensa valtakuntaan seurasi hänen mukanaan. Näin ollen tuo oikeus Valtakuntaan siirrettiin maallisesta Jerusalemista ”taivaalliseen Jerusalemiin” vuonna 33. – Apt. 2:29–36; Ps. 110:1, 2; Hepr. 10:12, 13.
7. Kun otetaan huomioon, että Daavidin suvun valtakunta kukistui maallisessa Jerusalemissa vuonna 607 eaa., niin milloin Jehova teki Jerusalemin ”juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille” (Sak. 12:2)?
7 Vuonna 607 eaa. babylonialaiset kukistivat Daavidin valtakunnan maallisessa Jerusalemissa, eikä valtakunta joutunut kenenkään omistukseen, ”kunnes tulee hän, jolla on [laillinen, Um] oikeus”, jolloin Jumala oli antava sen hänelle. (Hes. 21:25–27) Milloin se, jolla oli tuo ”laillinen oikeus”, tuli ja sai valtakunnan Jehovalta, Suurelta Teokraatilta? Se tapahtui vuonna 1914, pakanain aikojen päättyessä noin 4.–5. lokakuuta (15. tisrikuuta). Silloin Jehova asetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen valtaistuimelle ”taivaallisessa Jerusalemissa”. Silloin Jehova lähetti myös Psalmin 110:1, 2 täyttymykseksi Kristuksen voiman valtikan taivaalliselta Siioninvuorelta sanoen: ”Hallitse [Käy kukistaen, Um] vihollistesi keskellä.” Tuolla teolla ja tuohon aikaan taivaan ja maan Suuri Luoja toteutti julistuksensa ja teki Jerusalemin, ”taivaallisen Jerusalemin”, ”juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri”. – Sak. 12:1, 2; Ilm. 11:15.
8. a) Mitä filistealaiset koettivat tehdä ja millaisella menestyksellä, kun kuningas Daavid teki Jerusalemista valtaistuinkaupunkinsa? b) Milloin ja miten kristikunnalle alettiin tiedottaa Kristuksen valtaistuimelle noususta pakanain aikojen päättyessä?
8 Kuningas Daavid oli 2983 vuotta tätä ennen valloittanut maallisen Jerusalemin ja tehnyt siitä hallituskaupunkinsa. Kuullessaan siitä hänen katkerat vihollisensa filistealaiset tulivat Jerusalemia vastaan ja koettivat syöstä Daavidin valtaistuimelta. Kaksi perättäistä ihmeellistä tappiota lähetti hyökkääjät hoiperrellen takaisin Filisteaan. (2. Sam. 5:17–24; Ps. 2:1–6) Mitä me sitten havaitsemme ”taivaallisesta Jerusalemista”, jonka vastakruunattu Kuningas on Jeesus Kristus, Daavidin Pysyvä Perillinen? Kymmeniä vuosia ennen vuotta 1914, aina vuodesta 1876 lähtien, maailman kansoille ja ihmisille oli tiedotettu, että pakanain ajat päättyisivät tuona vuonna.a Antautuneita kastettuja kristittyjä, kuten Charles Taze Russellia, josta tuli Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran presidentti, käytettiin tiedottamaan tämä asia varsinkin kristikunnan kansoille. Nuo kristityiksi tunnustautuvat kansat ylenkatsoivat tiedonannon ja aloittivat ensimmäisen maailmansotansa 28. heinäkuuta 1914.
9. Miten sotaan varustautuneet kansat ensimmäisen maailmansodan aikana kokoontuivat ”taivaallisen Jerusalemin” ympärille ikään kuin nautintojaan varten juoma-”maljan” ympärille?
9 Tuon sodan aikana sotavarustuksissa olevat kansat käyttivät hyväkseen sotalakia ja -hysteriaa ja kansalliskiihkoa vainotakseen näitä antautuneita, kastettuja, hengellä voideltuja kristittyjä, jotka olivat antaneet tiedon heille ja ottaneet asenteensa Jehovan perustetun messiaanisen valtakunnan puolelle. Näin kansat kokoontuivat heidän ympärilleen kuten juomamaljan ympärille ottaakseen siitä nautinnollisia ja riemullisia kulauksia purkaessaan vastustustaan Jumalan valtakunnan edustajiin. Koska nämä antautuneet, voidellut kristityt olivat osa ”taivaissa kirjoitettujen esikoisten . . . seurakunnasta”, niin nuo kansat todellisuudessa kokoontuivat ”taivaallisen Jerusalemin” ympärille ikään kuin juoma-”maljan” ympärille. Jonkin aikaa nuo kansat olivat hilpeällä mielellä, kuten Ilm. 11:7–10 oli ennustanut.
10, 11. Miten ”taivaallinen Jerusalem” joutui kansojen piirittämäksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja olivatko ne myös ”Juudaa vastaan”?
10 Kun ensimmäinen maailmansota päättyi 11. marraskuuta 1918, maailmalliset kansat eivät lopettaneet vihamielisyyttään Jumalan perustettua messiaanista valtakuntaa kohtaan, joka oli perustettu ”taivaallisessa Jerusalemissa”. Seuraavina vuosina ne hyväksyivät Kansainliiton Jumalan taivaallisen valtakunnan korvikkeeksi. Näin ne aloittivat ”taivaallisen Jerusalemin” kuvaannollisen piirityksen. Tuo piiritys ilmeni siinä, että kansat vastustivat ja vainosivat ”esikoisten . . . seurakunnan” voideltuun jäännökseen kuuluvia, jotka julistivat ”taivaallisen Jerusalemin” messiaanista valtakuntaa. Koska nämä Jeesuksen Kristuksen opetuslapset kannattivat häntä ”jalopeurana Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesana”, he olivat hengellisiä juutalaisia eli kuuluivat hengellisesti Juudan sukukuntaan. Nämä hengelliset juutalaiset olivat siis yhdessä taivaallisen Jerusalemin kanssa valtakuntaa vastustavien kansojen piirittämiä, aivan kuten oli ennustettu Sak. 12:2:ssa:
11 ”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.” ”Niin minä teen Jerusalemin maljaksi, joka aiheuttaa hoipertelua kaikille kansoille yltympäri; ja myös Juudaa vastaan hän on tuleva piirittämään, jopa Jerusalemiakin vastaan.” (Um) ”Katso, minä teen Jerusalemin pelottavaksi paikaksi kaikille sen ympärillä oleville ihmisille, on myös oleva piiritys sekä Juudaa että Jerusalemia vastaan.” (Lamsa) ”Katso, minä teen Jerusalemista hoiperruttavan maljan kaikille ympärillä oleville kansoille, ja se on myös Juudaa vastaan, piirityksessä Jerusalemia vastaan.” – Yg.
12. Miten hengelliset juudealaiset osoittivat erilaista henkeä kuin he olivat osoittaneet ensimmäisen maailmansodan aikana, ja minkä apostolisen asenteen he siten omaksuivat?
12 Kun maailmalliset kansat vuonna 1919 hyväksyivät Kansainliiton kansainväliseksi maailman rauhan ja turvallisuuden järjestöksi, hengellisen Juudan voideltu jäännös alkoi julistaa innokkaammin kuin koskaan aiemmin hyvää uutista ’Juudan sukukunnan jalopeuran, Daavidin juurivesan’, valtakunnasta. Siitä lähtien maailmalliset kansat alkoivat piirittää tätä maan päällä olevaa hengellistä Juudaa, pitkittäen ja jatkaen hellittämättä yrityksiään näiden hengellisten juudealaisten vastustuksen ja sovittelemattomuuden nujertamiseksi. Aivan toisin kuin ensimmäisen maailmansodan aikana yleensä nämä hengelliset juudealaiset eivät antaneet kansojen saattaa heitä pelon valtaan. Selvemmin kuin koskaan aikaisemmin he ymmärsivät Korkeimmalta Jumalalta saamansa valtuutuksen, ja he valitsivat apostolien menettelyn: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29) He pitivät tästä menettelystä kiinni myös toisen maailmansodan aikana. He pitivät kiinni ehdottomasta kristillisestä puolueettomuudesta kansainvälisissä riitaisuuksissa, kuten he olivat avoimesti julistaneet 1. marraskuuta 1939. Kansat olivat peräti tyrmistyneitä näiden Jehovan kristittyjen todistajien ehdottoman puolueettomasta asenteesta. – Ks. The Watchtower Announcing Jehovah’s Kingdom 1.11.1939, s. 323–333 (suomeksi Jumalan Valtakunta 1.8.1940, s. 76–80 ja 15. 8. 1940, s. 91–95).
13. Miten menetellessään kansat ovat ’repineet pahoin itsensä’ ja miksi?
13 Jehovan kristittyjen todistajien tinkimättömän puolueeton asenne, heidän rohkea turvautumisensa maan oikeusistuimiin kansalaisoikeuksiensa puolesta, heidän jatkuvasti lisääntynyt Jehovan messiaanisen valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisensa – kaikki tämä on pannut kansat hoipertelemaan. Valtakunnan oikeudesta, jota ”taivaallinen Jerusalem” edustaa, on tullut ”väkikivi” kansoille. Yrittäessään nostaa sen pois maailmanherruuteen tähtäävien kunnianhimoisten maailmallisten suunnitelmiensa tieltä häiritsemällä Valtakunnan saarnaajia nämä asiaan puuttuneet kansat ovat ’repineet pahoin itsensä’. Se ei ole tuottanut niille mitään tyydytystä, vaan nöyryyttävän epäonnistumisen kirveleviä kipuja. Niiden maine on kärsinyt. Ne eivät voi poistaa tai tehdä tyhjäksi sitä, että on oikeus saarnata Valtakuntaa, eivätkä ne voi vaientaa jäännöstä, joka tottelee Jehovan käskyä saarnata sitä maailmanlaajuisesti.
14. Miten Jehova on toteuttanut jo nyt vihollishevosia ja niiden ratsastajia koskevan julistuksensa, ja keille hän avaa silmänsä ja miksi?
14 Sotajoukkojen Jehova on jo toiminut kuvaannollisella tavalla julistuksensa mukaan. Hän on tehnyt vauhkoiksi ne, jotka taistelevat hengellisiä juudealaisia, Hänen valtakuntansa lähettiläitä, vastaan. Sotakoneiston käyttäjät eli ratsastajat on saatu toimimaan hullun lailla, kuten turhautuneitten diktaattorien tapauksessa, jotka ovat tulleet sokeiksi raivosta. Heidän sotastrateginsa eivät enää tiedä, mihin suuntaan olisi mentävä, vaan toimivat kuin näkönsä menettäneet. Mutta Jehova avaa silmänsä ja pitää ne avoinna ohjatakseen hengellisen ”Juudan heimon” strategiaa.
15. Miten hengelliset juudealaiset sukuruhtinaat ovat sytyttäneet oikealta ja vasemmalta ”ikäänkuin tulipannu puitten seassa ja ikäänkuin tulisoihtu lyhteitten seassa”?
15 Hengellisesti puhuen ”Juudan sukuruhtinaat”, ”Juudan heimon” hallitsevan elimen ja hengellisten juudealaisten seurakuntien valvojat, Jehova täyttää palavalla innolla ”taivaallisen Jerusalemin” Valtakunnan maallisten etujen puolesta. ”Ikäänkuin tulipannuna puitten seassa ja ikäänkuin tulisoihtuna lyhteitten seassa” he sytyttävät tuleen hengellisellä tavalla panemalla suurisuuntaisia uskonnollisia keskusteluja ja väittelyjä leimahtamaan ja kuluttamalla monien paimenhallitsijoiden vaikutusvallan, niin että heidät paljastetaan todellisuudessa ”sotiviksi itse Jumalaa vastaan”, ja monet heidän ”lampaistaan” kääntyvät Jumalan valtakunnan puoleen. Näin tapahtuu oikealla ja vasemmalla kansojen keskuudessa. ”Juudan sukuruhtinaiden” tulisen toimeliaisuuden ja ehdottomuuden vuoksi hengelliset juudealaiset pysyvät Jumalalta saamassaan hengellisessä tilassa ja asuttavat sen kasvavalla joukolla. He eivät hylkää ”taivaallisen Jerusalemin” asiaa.
16. Mistä lähteestä ”Juudan sukuruhtinaat” tunnustavat voimansa tulevan tämän tekemiseksi piirityksen aikana, ja mitä tuo lähde käyttää palveluksessaan heidän hyväkseen?
16 Nämä ”Juudan sukuruhtinaat” ja heidän juudealaistoverinsa eivät omassa voimassaan suorita tätä hengellisesti tuhoisaa työtä niiden keskuudessa, jotka vihamielisinä piirittävät Jumalan hallitsevan valtakunnan asiaa. Arvostavassa sydämessään he tunnustavat, että voima tehdä näin koko maailman piirittäessä heitä tulee yli-inhimillisestä, yliluonnollisesta lähteestä. Se tulee ”taivaallisesta Jerusalemista”, jossa valtaistuimelle asetettu Kuningas Jeesus Kristus hallitsee ja on käynyt kukistaen vihollistensa keskellä. Pyhät enkelit ovat liittyneet häneen. ”Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?” (Hepr. 1:13, 14; Matt. 25:31) Ne voidellut kristityt, jotka lähestyivät ”elävän Jumalan kaupunkia, taivaallista Jerusalemia”, ja jotka päättivät maallisen vaelluksensa kuollessaan ja jotka herätettiin elämään ja kuolemattomuuteen taivaisiin, voivat myös antaa näkymätöntä voimaa rohkeille, tarmokkaille ”Juudan sukuruhtinaille” ja muille maan päällä oleville juudealaisille. (Ilm. 2:26–29) Kaiken tämän avun takana, joka tulee taivaallisesta Jerusalemista, on heidän ”Jumalansa, sotajoukkojen Jehova”.
HYÖKKÄÄVIÄ KANSOJA ODOTTAA HÄVITYS
17, 18. a) Miksi kansat eivät voi kruunata pitkäaikaista piiritystään voitolla? b) Mitä Jehova on tekevä julistuksensa mukaan niille kansoille, jotka tulevat ”Jerusalemia” vastaan?
17 Maailmalliset kansat eivät voi kruunata voitolla pitkää, sitkeää piiritystään Jumalan valtakuntaa ja niitä vastaan, jotka palvelevat sen lähettiläinä kaikkialla maailmassa. Kaikkivaltias Jumala uudistaa näiden hengellisten juudealaisten kestovoiman, jotta he voisivat kestää Valtakuntaa vastustavan piirityksen, mutta hän heikentää ja lopulta pyyhkäisee olemattomiin Jumalaa uhmaavat piirittäjät. Tämä on niiden Jumalan ”julistuksen” sanojen merkitys, jotka Sak. 12:7–9 esittää:
18 ”Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat [teltat, Um], ettei Daavidin suvun kunnia [kauneus, Um] ja Jerusalemin asukasten kunnia [kauneus, Um] ylvästelisi Juudaa vastaan. Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal’olento [’Jumalan kaltainen’, Um; tai ’jumalankaltaiset’], niinkuin Herran [Jehovan, Um] enkeli heidän edessänsä. Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.”
19. a) Mitä sanonta ”Juudan teltat” ilmaisee? b) Miksi muiden asianosaisten ”kauneus” ei ’ylvästele Juudaa vastaan’?
19 Sanonta ”Juudan teltat” osoittaa, että hengelliset juudealaiset eivät ole vetäytyneet kaupunkien suojelevien muurien taakse vaan ovat ulkona avoimella kentällä puolustamassa pelottomasti valtaistuinkaupungin Jerusalemin edustaman messiaanisen valtakunnan etuja. On siis pääteltävä, että ennen kuin hyökkääjät voisivat päästä suoraan kaupungin kimppuun, heidän täytyisi raivata tieltään kaikki ”Juudan teltat”, jotka ovat kehässä kaupungin ympärillä sen puolustukseksi. Siitä syystä sotajoukkojen Jehovan täytyy pelastaa ensin ”Juudan teltat”, koska ne ovat hyökkäyksen ensimmäinen ja suoranainen kohde. Siksi ne voivat kerskata siitä, että Jehova on pelastanut ne samoin kuin ”taivaallisen Jerusalemin”, Valtakunnan sijaintipaikan, asukkaat. Näillä ”Juudan teltoilla” on oleva Jehovan pelastuksen kauneus samalla tavalla kuin ”Daavidin suvulla”, jota edustaa Daavidin kuninkaallinen Poika, Jeesus Kristus, ja samalla tavalla kuin ”Jerusalemin asukkailla”, joita ovat messiaanisen valtakunnan ylösnousseet perijätoverit, Kristuksen jo kuolleista herätetyt ja kirkastetut opetuslapset. – Room. 8:15–17; 2. Tim. 2:11, 12.
20. a) Miten Jehova on tehnyt ”Jerusalemin asukkaat” Daavidin kaltaisiksi ja Daavidin suvun Jehovan enkelin kaltaiseksi? b) Miten Jehova on puolustanut ”Jerusalemin asukkaita”?
20 Jos Jehova puolustaa Jerusalemin asukkaita ja estää heitä kompastumasta ja lankeamasta tekemällä heidät vahvoiksi ja rohkeiksi niin kuin oli Daavid, tuo taisteleva kuningas, niin hän tekee samoin hengellisille juudealaisille, jotka ovat ’teltoissaan’ ulkona kentällä. Hengellisten juudealaisten voidellun jäännöksen tekemä tähänastinen historia osoittaa Hänen tehneen näin. Ja hän on tekevä niin vastakin lunastaen täysin lupauksensa. Ja asiaan liittyvän laajemman vastuun vuoksi Jehova on tehnyt vielä enemmän ”Daavidin suvun” hyväksi, jota ”sukua” edustaa Daavidin Pysyvä Perillinen, Jeesus Kristus. Jehova on tehnyt hänet ”Jumalan kaltaiseksi, Jehovan enkelin kaltaiseksi heidän edessään” (Um). Ei, ei Jehovan itsensä kaltaiseksi, vaan Jehovan ”enkelin” kaltaiseksi, joka johti Israelin lapset pois Egyptin orjuudesta vuonna 1513 eaa. (2. Moos. 14:19; 23:20, 23) Sotajoukkojen Jehova on jo puolustanut ”taivaallisen Jerusalemin” asukkaita valtuuttamalla hallitsevan Kuninkaansa Jeesuksen Kristuksen heittämään Saatanan, ”tämän maailman jumalan”, pois taivaasta ja pitämään hänet poissa sieltä. – Ilm. 12:7–13; 2. Kor. 4:4.
21. a) Mikä on sopiva arvonimi Daavidin suvun Edustajalle sen perusteella, että tuo ”suku” toimii kuin Jehovan enkeli? b) Miten kauan vihollinen jatkaa Jerusalemin piiritystä ja miksi siihen asti?
21 Jumalan kaltainen Daavidin Poika, Jeesus Kristus, toimii siis Jehovan enkelin tavoin maanpäällisissä ’teltoissaan’ olevien hengellisten juudealaisten hyväksi. Sattuvasti hänelle onkin annettu yhdeksi nimeksi Väkevä Jumala. (Jes. 9:5, 6) Miten siis kaikki tämän maailman valtakunnat voisivat Saatanan tukemina voittaa hänet ja ”Juudan teltat”, joiden edessä hän palvelee Jehovan enkelinä? Se, että ne piirittävät messiaanista valtakuntaa, on olosuhteiden pakosta tuomittu epäonnistumaan. Himoitessaan maailmanherruutta ne eivät koskaan lopeta piiritystä ja vetäydy tunnustaen tappiotaan tai epäonnistumistaan. Ne jatkavat piiritystä loppuun saakka!
22. a) Miksi Jehovan ei tarvitse katsoa kauas etsiessään kansoja hävitettäviksi? b) Milloin hänelle tulee tilaisuus niiden hävittämiseen?
22 Täytyykö sotajoukkojen Jehovan etsiä kaukaa sinä päivänä, kun hän tahtoo ”hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan”? Ei suinkaan! Vastustamalla itsepintaisesti hänen messiaanista valtakuntaansa ja kannattamalla ihmistekoista kansainvälistä maailman rauhan ja turvallisuuden järjestöä ja kiusaamalla ja vainoamalla hengellisiä juudealaisia nuo kansat kokoavat raskauttavan todistusaineiston itseään vastaan. Kaikkein Korkein Tuomari on tietoinen siitä tilistä, joka on täydelleen selvitettävä niiden kanssa. Kun ne ryhtyvät viimeiseen hyökkäykseen ”Juudan telttoja” vastaan, mikä muodostaa sen maailmantilanteen, jota kuvaannollisesti sanotaan Harmagedoniksi, niiden tili saavuttaa sallitun määränsä.
23. Mihin Jehova alentaa nuo kansat, kenen välityksellä, ja keille siitä tulee ”kauneutta”?
23 Tutkiessaan tuota tiliä tarkastava sotajoukkojen Jehova löytää kaikki syyt, jotka oikeuttavat hänet hävittämään nuo kansat, jotka hyökkäävät hänen ’taivaallisen Jerusaleminsa’ Valtakuntaa vastaan. Hallitsevan Kuninkaansa välityksellä, joka on ”Jumalan kaltainen, Jehovan enkelin kaltainen”, hän alentaa nuo kansat ehdottomasti olemattomiin. (Ilm. 16:13–16) Millaisella ”kauneudella” se kruunaakaan ”Daavidin suvun” ja ”Jerusalemin asukkaat” ja ”Juudan teltat”!
’LÄVISTETTY’ JOSTA TULI KUNINGAS
24, 25. a) Tullaanko hävitetyille kansoille pitämään valittajaisia? b) Kenen valittajaisista Jehova ennustaa huomattavaa tapausta?
24 Noita julkeita kansoja, jotka sotajoukkojen Jehova hävittää ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodassa” Harmagedonissa, ei valiteta eikä murehdita. Sen sijaan valitusta ja murehtimista esiintyi sen surullisen tapahtuman yhteydessä, joka tasoitti tietä ”Daavidin suvun kauneudelle ja Jerusalemin asukasten kauneudelle” tuona loistoisana Jumalan aikaansaaman pelastuksen päivänä. Jehovan, taivaan ja maan Luojan, ”julistuksen” jatkuessa me saamme tietää, mikä tuo tapahtuma oli, sillä me kuulemme Hänen sanovan:
25 ”Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon [suosion, Um] ja rukouksen hengen. He katsovat minuun [Häneen, Um; Je; Mo; RS; AT], jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa. Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen. Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.” – Sak. 12:10–13.
26. Kenen apostolin kirjoituksen puoleen me käännymme saadaksemme tietää, kuka oli hän, jonka he lävistivät, ja miten hän vastaa kysymykseemme?
26 Kuka on ”Hän, jonkab he ovat lävistäneet” ja johon ”he katsovat”? Sivuuttaen ihmisten sekavat arvailut me menemme suoraan Hänen varaamaansa henkeytettyyn vastaukseen, Hänen, joka antoi tämän profeetallisen ”julistuksen”. Galilealaisen Johanneksen kirjoittamasta historiasta, hänen, joka omin silmin näki Jeesuksen Kristuksen paaluun panemisen kahden paaluun pannun pahantekijän väliin perjantaina niisanin 14. päivänä vuonna 33, me lainaamme nämä henkeytetyt sanat:
Koska silloin oli valmistuspäivä, niin – etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi, sillä se sapatinpäivä oli suuri – juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas. Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta. Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan, vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte. Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: ”Älköön häneltä luuta rikottako”. Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: ”He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet”. – Joh. 19:31–37.
27. Millä muullakin tavalla Johannes kirjoituksissaan yhdistää Jeesuksen ’lävistettyyn’?
27 Eräs toinenkin kohta yhdistää Jeesuksen Kristuksen ’lävistämiseen’, sillä sama apostoli Johannes kirjoittaa:
Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen. – Ilm. 1:5–7.
28. Miten lääkäri Luukas kirjoittaa sen osoittamiseksi, että Jeesus ’lävistettiin’ kuolemansa jälkeen eikä ennen sitä?
28 Jeesuksen kyljen lävistäminen tapahtui siis vähän sen jälkeen, kun hän oli kuollut, ei ennen, mistä lääkäri Luukas kirjoittaa:
Ja oli jo noin kuudes hetki [klo 12 keskipäivällä]. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, joka kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen [klo 15:een iltapäivällä], sillä aurinko oli pimentynyt. Ja temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni”. Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä. Mutta kun sadanpäämies näki, mitä tapahtui, kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi: ”Totisesti, tämä oli vanhurskas mies”. Ja kun kaikki kansa, ne, jotka olivat kokoontuneet tätä katselemaan, näkivät, mitä tapahtui, löivät he rintoihinsa ja palasivat kukin kotiinsa. Mutta kaikki hänen tuttavansa seisoivat taampana, myöskin naiset, jotka olivat seuranneet häntä Galileasta, ja katselivat tätä. – Luuk. 23:44–49; myös Mark. 15:33–41.
29. Miten Jeesuksen lävistetty kylki oli esimerkiksi Tuomaan tapauksessa todisteena siitä, että hänet oli herätetty kuolleista?
29 Jeesuksen Kristuksen lävistetty kylki oli myös tärkeä seikka, joka oli todisteena siitä, että Jeesus oli myöhemmin herätetty kuolleista. Apostoli Tuomas, joka ei nähnyt Jeesusta hänen ylösnousemuksensa päivänä (sunnuntaina 16. niisankuuta vuonna 33), sanoi niille, jotka olivat nähneet hänen aineellistuvan lihaksi tuona päivänä: ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko.” Viikkoa myöhemmin Jeesus aineellistui jälleen lihaksi, samanlaisessa ruumiissa kuin hänellä oli ollut häntä paaluun pantaessa, ja sanoi Tuomaalle: ”Ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen vaan uskovainen.” – Joh. 20:24–27.
30. a) Millä tavalla Jeesuksen opetuslasten valittaminen oli vakavampaa kuin ”Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa”? b) Mitä muuta vaadittiin pelkän surussa valittamisen lisäksi, jotta ”suosion ja rukouksen henki” olisi vuodatettu heihin?
30 Sen täyttymyksessä, mitä Sak. 12:10–13 esittää, Jeesuksen Kristuksen uskollisten apostolien ja muiden opetuslasten on täytynyt valittaa ja murehtia maallisessa Jerusalemissa. He murehtivat Jumalan ”ainosyntyisen Pojan”, ”koko luomakunnan esikoisen”, ”Jumalan luomakunnan alun”, kuolemaa. (Joh. 3:16; Kol. 1:15; Um; Ilm. 3:14) Hänen takiaan valittaminen oli siis vakavampaa kuin aikaisemmat ”Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa”. (Sak. 12:11; vrt. 2. Kun. 23:28–30; 2. Aikak. 35:20–25.) Jehova vuodatti uskollisiin opetuslapsiin ”suosion ja rukouksen hengen”. Näin oli varsinkin, koska opetuslapset ’toivoivat hänen olevan se, joka oli lunastava Israelin’. (Luuk. 24:21) Jumalan suosion saavuttamiseksi valituksen ja katkeran murehtimisen täytyy kuitenkin ilmaista muutakin kuin pelkkää surua. Siihen täytyy sisältyä uskoa häneen, joka lävistettiin, ja uskoa hänen uhrikuolemansa arvoon. Sellaisen uskon eli vakaumuksen perusteella Jumalan suosio voidaan ulottaa surijaan, minkä jälkeen hänen uskossa esitettyihin rukouksiinsa vastataan.
31, 32. a) Miten ihmisen on katsottava häntä, joka lävistettiin, saadakseen ”suosion ja rukouksen hengen”, vaikka hän olisikin ”Daavidin sukua”? b) Vaikka joku olisi ”Jerusalemin asukkaita”, niin mitä hänen on tehtävä valittamisen lisäksi saadakseen ”suosion ja rukouksen hengen”?
31 Osoittautuakseen arvolliseksi saamaan Jumalalta tulevan ”suosion ja rukouksen hengen” ihmisen täytyy uskon silmin ’katsoa Häneen, jonka he ovat lävistäneet’. Hän voi kuulua ”Daavidin sukuun”, mutta tuon kuninkaallisen arvon omaaminen lihallisen polveutumisen mukaan ei mitenkään takaa sitä, että hän on oleva Messiaan kanssa taivaallisessa valtakunnassa yhtenä hänen perijätovereistaan.
32 Joku voi olla ”Jerusalemin asukkaita” maan päällä, mutta se, että hän on kuningas Daavidin maallisesta hallituskaupungista, ei suinkaan takaa hänelle paikkaa ”taivaallisessa Jerusalemissa”. Sellaisen ihmisen tulisi surra kaikkea sitä yhteiskuntavastuuta, joka voi langeta hänelle Messiaan Jeesuksen kuoleman ja lävistämisen tähden. Valittamiseen ja katkeraan murehtimiseen tulee siis sisältyä surua sen johdosta, että Messiaan täytyi kuolla meidän syntiemme tähden, ja siihen täytyy myös sisältyä katumusta sellaisten syntien vuoksi. Silloin Messiaan kuolema hyödyttää murehtijaa, ja hän saa ”suosion ja rukouksen hengen”.
33. a) Miten tämä sääntö soveltui sellaiseenkin henkilöön, joka oli ”Leevin huonetta” tai ”siimeiläisten sukukuntaa”? b) Tai henkilöön, joka kuului ”Naatanin huoneen sukukuntaan”, kuten Jeesuksen äiti Maria kuului?
33 Tämä oli soveltuva myös henkilöön, joka lihan mukaan oli ”Leevin huonetta”. Vaikka hän leeviläisenä palveli Jerusalemin maallisessa temppelissä, jossa oli sen eläinuhrialttari, hän tarvitsi yhä tuon Lävistetyn täydellistä ihmisuhria. ”Leevin huoneeseen” kuului myös ”siimeiläisten sukukunta”. (2. Moos. 6:16, 17; 4. Moos. 3:17–21) Siksi nämäkin tarvitsivat uhria, joka saattoi lunastaa syntiset ihmisluomukset. ”Naatanin huoneen sukukunta” kuului Daavidin kuninkaalliseen sukuun. (2. Sam. 5:13, 14) Jeesuksen Kristuksen maallinen äiti Maria syntyi Daavidin pojan Naatanin sukuhaarasta. (Luuk. 3:23–31) Huolimatta kuninkaallisista siteistään lihan mukaan tähän sukuun kuuluvien tarvitsi tunnustaa Jeesus Messiaaksi ja että hänet ’lävistettiin’, jotta Jumalan ennustus olisi täyttynyt ja jotta hän olisi osoittautunut taivaallisen valtakunnan arvoiseksi.
34. a) Miltä kannalta täytyy jokaisen perheeseen, sukuun tai sukupuoleen katsomatta valittaa ja murehtia lävistettyä? b) Miten meidän on nyt toimittava niin saadaksemme ”suosion ja rukouksen hengen”?
34 Jokaisen – riippumatta siitä, mihin perheeseen tai sukuun hän kuului – tarvitsi valittaa ja murehtia katuvana surussa sitä, että Messiaan tarvitsi kuolla lunastusuhrina syntien takia. Naisten niin kuin miestenkin tarvitsi tehdä niin. Siksi ennustus sanoo toistuvasti, että ”heidän naisensa erikseen” pitävät valittajaisia. (Sak. 12:12, 13) Samalla tavalla meidän kaikkien täytyy nyt katsoa katuvina ja uskossa Messiaaseen Jeesukseen, Häneen, jonka Jehovan messiaanisen valtakunnan vihollisten sallittiin ’lävistää’. Jos me toimimme niin, me saamme ”suosion ja rukouksen hengen”.
35. Milloin meidän valituksen ja murehtimisen kyyneleemme ’lävistetyn’ Messiaan johdosta pyyhitään pois?
35 Meidän valituksen ja murehtimisen kyyneleemme pyyhitään pois, kun me tajuamme myös, että Messias Jeesus ’lävistettiin’ Jehovan kaikkeudensuvereenisuuden kunniaansaattamiseksi. Se, että hänet lopulta ’lävistettiin’, todisti hänen säilyttäneen täydellisen nuhteettomuutensa Suvereenia Herraa Jehovaa kohtaan kuolemaansa saakka. Palkaksi häntä kunnioitettiin asettamalla hänet taivaassa valtaistuimelle messiaaniseksi Kuninkaaksi.
[Alaviitteet]
a ”Seitsemän aikaa päättyvät Herran vuonna 1914.” Niin sanotaan Charles Taze Russellin laatimassa erikoiskirjoituksessa ”Pakanain ajat: milloin ne päättyvät?”, joka julkaistiin sivulla 27 kerran kuussa ilmestyvässä aikakauslehdessä ”Bible Examiner” (Raamatun tutkija), 21. vsk., n:o 1 – juokseva numero 313, päivätty lokakuussa 1876, postiosoite No. 72 Hicks Street, Brooklyn, New York, jonka toimittaja ja julkaisija oli George Storrs. Hänen lehtensä ”Bible Examiner” lakkauttamisesta hänen vakavan sairautensa takia ilmoitettiin kirjoituksessa ”Veli George Storrs” lehdessä Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence tammikuun numerossa 1880, ja tästä jälkimmäisestä lehdestä tarjottiin hänelle palstatilaa. Jonkin aikaa hänen kuolemansa jälkeen Zion’s Watch Tower julkaisi kesäkuussa 1884 hänen kynästään lähteneen kirjoituksen ”Oppi valinnasta”.
b Sanoihin ”Häneen, jonka” liittyy Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen (engl.) vuoden 1971 laitoksessa seuraava alaviite: Tästä kohdasta Geseniuksen Hebrew Grammar, toim. E. Kautzsch ja A. E. Cowley (vuoden 1949 uusintapainos), sanoo sivulla 446 ensimmäisessä alaviitteessä, joka liittyy kappaleeseen 138 (2) e, seuraavaa: ”Myös Sak. 12:10:ssä meidän tulisi luultavasti käsittämättömän elái eeth ašérin asemesta lukea el-ašér ja katsoa tämä tekstin kohta tähän luokkaan kuuluvaksi.” Kahdessa heprealaisessa käsikirjoituksessa lukutapa on: elái eeth ašér (”minuun, jonka”), mutta reunahuomautus kuuluu: eláiw eeth ašér (”häneen [tai: siihen], jonka”). LXX sanoo: ”minuun siitä syystä, että”; Vg: ”minuun, jonka”; Sy: ”minuun hänen puolestaan, jonka”; Th: ”häneen, jonka”. Ks. Emil F. Kautzschin saksalaista raamatunkäännöstä (1890): ”Siihen, jonka”; myös Joh. 19:37.