Harmagedonin sotaa, ”Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän sotaa”. (Ilm. 16:14–16, Um) He ovat puhuneet kunnioittavasti eivätkä ole kironneet Jehovaa. ”Silloin ne, jotka pelkäsivät Jehovaa, puhuivat toistensa kanssa, ja Jehova kuunteli ja kuuli, ja muistokirja kirjoitettiin hänen edessään niiden hyväksi, jotka pelkäsivät Jehovaa ja jotka ajattelivat hänen nimeään. Ja he tulevat olemaan minun, sanoo sotajoukkojen Jehova, minun oma omaisuuteni, sinä päivänä, minkä minä teen [tai jona minä teen tämän], ja minä säästän heitä niinkuin mies säästää omaa poikaansa, joka palvelee häntä. Silloin te palaatte ja ymmärrätte eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.” – Mal. 3:16–18, As, reunam.

15. Ketkä ovat liittyneet vuodesta 1931 lähtien jäännöksen kanssa puhumaan yhdessä, ja miten tämä jäännös säästetään ja jumalattomat ilmaistaan?

¹⁵ Jehovaa pelkäävä jäännös kokoontui yhteen säännöllisesti puhuakseen keskuudessaan ja ilmaistakseen ajatuksensa hänen nimestään. Vuodesta 1931 lähtien ovat ne, joille Jehovan nimi on tullut suureksi ja kauhistuttavaksi kansoissa, tulleet ja yhtyneet jäännöksen kokouksissa puhumaan Jehovan nimen kunniaksi. Sotajoukkojen Jehova vaatii jäännöksen omaksi omaisuudekseen, mikä on otettu kaikista kansoista. (1. Piet. 2:9) Hyvätahtoiset ihmiset tunnustavat myös kymmenykset tuovan jäännöksen olevan Jehovan omaisuutta, ja niin he riippuvat kiinni siinä pitäen sitä Hänen valittuna kansanaan, jotta he saisivat iloita sen kanssa tulevasta pelastuksesta. He tietävät, että Jehova lupaa säästää jäännöksen jäsenet sinä päivänä, jolloin hän ryhtyy toimintaan ja kunniaansaattaa kaikkeudenyksinvaltiutensa käymällä Harmagedonin sodan voittoon. Hän muistaa tuossa sodassa säästää heidät tuholta, sillä heidät on merkitty hänen muistokirjaansa, koska he pelkäävät häntä ja tuovat täydet kymmenykset hänen varastohuoneeseensa. Hän säästää heidät hengissä tuon sodan aikana sellaisen isän koko hellyydellä, joka säästää tottelevaista, kunnioittavaa, häntä rakkaudellisesti palvelevaa poikaansa. Silloin me saamme Jehovaa pelkäävien pelastuksesta ja Jehovan halveksijoitten tuhosta nähdä vielä kerran eron tosi vanhurskasten ja jumalattomien välillä, niiden välillä, jotka palvelevat tosiaan Jumalaa hänen käskyjensä mukaan, ja niiden, jotka eivät palvele häntä.

16. Miten hyvätahtoiset ihmisetkin koettelevat Jehovaa ja millaisin siunatuin tuloksin?

¹⁶ Koska me näemme tällaisen tulevan eron näiden kahden luokan välillä, niin menkööt nyt kaikkiin kansoihin kuuluvat hyvätahtoiset ihmiset jäännöksen kanssa Jehovan huoneeseen kantaen sen mukana hengellisiä kymmenyksiä. Rohkaistu tällä tavalla toimimaan hänen kehoituksestaan ja panemaan hänet koetukselle. Tämän koetuksen asettaminen johtaa nyt sinut yltäkylläisiin siunauksiin, hengelliseen menestykseen. Se johtaa siihen, että sinä säästyt jäännöksen kanssa Harmagedonin sodan läpi nauttimaan iankaikkista elämää Jehovan uudessa maailmassa aineellisen ja hengellisen menestyksen vallitessa maan päällä.

”Naiset puhuvat liian paljon”

Tämä on jouluk. 11. pnä 1954 Saturday Evening Postissa olleen Sophie Kerrin kirjoituksen otsikko. Kun hän ensin tekee sen huomion, että ”naisista on tullut erittäin puheliaita, ilman että heidän sydämeensä, mieleensä tai henkeensä on tullut mitään lisää, mistä voisi olla puhelias”, niin hän sanoo sitten naisten keskustelusta: ”Kumpikaan puoli ei lopeta yhtään virkettä keskeytyksettä, mihinkään kysymykseen ei vastata täydelleen, minkään kertomuksen ei sallita päättyä, ja jos kilpakentälle sattuisi hairahtumaan jokin ajatus, niin sitä ei oteta huomioon, vielä vähemmän kehitetään”. Vaikka toinen saisikin sanottua jotakin ”niin älä luule hetkeäkään, että vastapuoli kuuntelisi todellisuudessa; ei, vastapuoli on kyyristynyt tiukasti nurkkaansa suunnitellen, mitä hän aikoo sanoa”, kun hän voi keskeyttää toisen. ”Sääntö on: jokainen puhuu, kukaan ei kuuntele.” Kirjailija Kerr leimaa nykyajan ylen puheliaan naisen ”sanojen konekiväärin käyttäjäksi, joka on ammuksilla täytetty”. Mutta hän valittaa, että suurin osa siitä on typerää, arvotonta esitettäväksi, ja päättää: ”Katsokaamme asiaa suoraan silmiin. Naiset tarvitsevat vähemmän sanoja ja enemmän ajatusta; vähemmän lörpötystä ja enemmän ajattelevaa hiljaisuutta; parempaa valikointia sen suhteen, mitä he sanovat, ja parempia tapoja, kun he sen sanovat.”

Kuinka erilaisia voivatkaan olla Jehovan näkyvän järjestön teokraattiset naiset! Heillä on mielessään ja sydämessään ja hengessään monta hyvää asiaa, joista voi puhua ja kuitenkin kuunnella kohteliaasti, kun toiset puhuvat, nähdäkseen, miten heidän vastauksensa voivat olla mitä hyödyllisimpiä. Maailman naisista tehty johtopäätös pitää paikkansa myöskin miehistä – molemmat sukupuolet tekisivät hyvin, jos käyttäisivät vähemmän sanoja ja enemmän ajatusta, ja voisivat valita paremmin aineiston, jos he ajattelisivat, mitä Jehovan Sana sanoo arveluttavista ajoista, joista on vaikea selviytyä ja jotka nyt ovat ihmiskunnan edessä.