6. luku

Henki joka palaa Jumalan luo

KENENKÄÄN vilpittömän tutkijan mielessä ei pitäisi olla epäselvyyttä sen suhteen, että se, mitä Raamattu sanoo ”sieluksi”, ei ole mikään ihmisen kuolematon osa, joka jatkaa tietoista olemassaoloaan kuoleman jälkeen. Mutta kun joillekuille ihmisille osoitetaan vastaansanomattomat todisteet siitä, mikä sielu todella on, niin he esittävät muita perusteita yrittäessään tukea uskoaan siihen, että jokin ihmisessä jatkaa olemassaoloaan kuoleman jälkeen.

Yksi raamatunkohta, jota usein käytetään, on Saarn. 12:7, joka kuuluu: ”Tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” Tästä jakeesta kirjoittaa wesleyläinen metodistiteologi Adam Clarke teoksessaan Commentary: ”Tässä kohdassa viisas mies tekee erittäin selvän eron ruumiin ja sielun välillä: ne eivät ole sama; ne eivät ole molemmat ainetta. Ruumis, joka on ainetta, palaa tomuun, josta se on lähtenytkin; mutta henki, joka on aineeton, palaa Jumalan tykö.” Samoin sanoo katolinen Raamatun selitysteos A Catholic Commentary on Holy Scripture: ”Sielu palaa takaisin Jumalan luo.” Näin siis kumpikin selitys antaa ymmärtää, että sielu ja henki tarkoittavat samaa.

On kuitenkin kiinnostavaa havaita, että toiset roomalaiskatoliset ja protestanttiset oppineet esittävät aivan erilaisen näkemyksen. Uudessa katolisessa raamatunkäännöksessä (New American Bible, julk. P. J. Kenedy &Sons, New York, 1970) olevasta ”Raamatun teologisten ilmausten sanastosta” luemme: ”Kun ’henkeä’ käytetään ’lihan’ vastakohtana . . . niin tarkoituksena ei ole erottaa ihmisen aineellista osaa aineettomasta . . . ’Henki’ ei merkitse sielua.” Tämä käännös ei käytä Saarn. 12:7:ssä sanaa ”henki” vaan ilmausta ”elämän hengitys”. Protestanttinen Interpreter’s Bible toteaa, että Saarnaajan kirjan kirjoittaja ”ei tarkoita, että ihmisen persoonallisuus jatkaa olemassaoloaan”. Ottaen huomioon nämä erilaiset johtopäätökset, voimmeko tietää varmasti, mikä on henki ja missä mielessä se palaa Jumalan luo?

Saarn. 12:1–7 kuvailee runollisesti vanhuuden ja kuoleman vaikutuksia. Kuoleman jälkeen ruumis lopulta lahoaa ja tulee jälleen osaksi maan tomua. ”Henki” sen sijaan ”palajaa Jumalan tykö”. Ihmisen kuolema liitetään siis hengen paluuseen Jumalan luo, mikä ilmaisee ihmisen elämän riippuvan jossakin suhteessa tuosta hengestä.

Saarn. 12:7:n alkukielisessä tekstissä ”hengeksi” tai ”elämän hengeksi” käännetty heprealainen sana on rúah. Vastaava kreikkalainen sana on pneúma. Vaikka elämämme on riippuvainen hengittämisestä, niin sana ”hengitys” (jolla monet kääntäjät usein kääntävät sanat rúah ja pneúma) ei ole aina sopiva vaihtoehtoinen käännös sanalle ”henki”. Lisäksi toinenkin heprealainen ja kreikkalainen sana, nimittäin n^ešamáh (hepreaa) ja pnoé (kreikkaa), on käännetty myös ”hengitykseksi”. (1. Moos. 2:7 ja Apt. 17:25; Um) On kuitenkin huomion arvoista, että käyttäessään ”hengitystä” vaihtoehtoisena käännöksenä ”hengen” asemasta kääntäjät osoittavat alkukielen sanojen tarkoittavan jotakin, millä ei ole persoonallisuutta mutta mikä on kuitenkin välttämätön elämän jatkumiselle.

MIKÄ HENKI ON

Ihmisen elämän riippuvaisuus hengestä (rúah eli pneúma) on selvästi osoitettu Raamatussa. Me luemme: ”Sinä [Jehova] otat pois niiden hengen [rúah], ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen.” (Ps. 104:29) ”Ruumis ilman henkeä [pneúma] on kuollut.” (Jaak. 2:26) Henki siis elävöittää ruumiin.

Mutta tuo eläväksi tekevä voima ei ole pelkkä hengitys. Miksi ei? Koska elämä jää ruumiin soluihin lyhyeksi ajaksi hengityksen lakattua. Siitä syystä yritykset henkiin herättämiseksi voivat onnistua, ja ruumiin elimiä voidaan siirtää ihmisestä toiseen, mutta sen on tapahduttava nopeasti. Kun elämänvoima on paennut ruumiin soluista, yritykset elämän jatkamiseksi ovat turhia. Koko maailman hengitys ei voisi elvyttää edes yhtä ainoaa solua. Tässä valossa nähtynä ”henki” on ilmeisesti näkymätön elämänvoima, joka vaikuttaa ihmisruumiin jokaisessa elävässä solussa.

Vaikuttaako tuo elämänvoima vain ihmisessä? Se, mitä Raamatussa sanotaan, voi auttaa meitä tekemään oikean johtopäätöksen tästä. Ihmis- ja eläinelämän tuhosta maailmanlaajuisessa vedenpaisumuksessa Raamattu kertoo: ”Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen [rúah] henkäys [n^ešamáh], kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.” (1. Moos. 7:22) Saarn. 3:19:ssä ilmaistaan sama toteamus kuoleman yhteydessä: ”Ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki [rúah] on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä.” Tämän mukaan ihminen ei ole eläintä parempi, kun on kysymys siitä hengestä, joka tekee hänen ruumiinsa eläväksi. Sama näkymätön henki eli elämänvoima on yhteinen molemmille.

Eräässä mielessä sekä eläimissä että ihmisessä vaikuttavaa henkeä eli elämänvoimaa voidaan verrata elektronien eli sähkön virtaamiseen jonkin koneen tai laitteen läpi. Näkymätöntä sähköä voidaan käyttää suorittamaan erilaisia tehtäviä riippuen sähköistetyn koneen tai laitteen laadusta. Liedet voidaan panna kehittämään lämpöä, tuulettimet kehittämään tuulta, tietokoneet ratkaisemaan ongelmia ja televisiovastaanottimet toistamaan kuvia, puhetta ja muita ääniä. Sama näkymätön voima, joka aikaansaa ääntä yhdessä laitteessa, voi kehittää lämpöä toisessa ja matemaattisia ratkaisuja kolmannessa. Mutta omaksuuko sähkövirta koskaan niiden koneitten tai laitteiden usein monimutkaisia tunnuspiirteitä, joissa se toimii tai vaikuttaa? Ei, vaan se pysyy yksinkertaisesti sähkönä – pelkkänä voimana eli energian muotona.

Samalla tavalla sekä ihmisillä että eläimillä on ”yhtäläinen henki” eli yksi toimintaan paneva voima. Henki eli elämänvoima, joka mahdollistaa ihmiselle elämäntoiminnat, ei eroa millään tavalla siitä hengestä, joka tekee eläimille toiminnan mahdolliseksi. Tämä henki ei pidätä itsellään kuolleen ruumiin solujen ominaisuuksia. Esimerkiksi aivosolujen ollessa kysymyksessä henki ei omaksu niihin varastoitua tietoa eikä jatka ajattelemista erossa näistä soluista. Raamattu kertoo: ”Kun hänen henkensä [rúah] lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa [ajatuksensa, Um] raukeavat tyhjiin.” – Ps. 146:4.

Koska näin on, niin rúahin eli hengen palaaminen Jumalan tykö ei yksinkertaisesti voi tarkoittaa tietoisen olemassaolon jatkumista. Henki ei jatka inhimillistä ajatustyötä. Se on vain elämänvoima, jolla ei ole mitään tietoista olemassaoloa ruumiin ulkopuolella.

MITEN HENKI PALAA JUMALAN LUO

Miten sitten tämä näkymätön, persoonaton voima eli henki palaa Jumalan luo? Palaako se kirjaimellisesti hänen luokseen taivaaseen?

Se tapa, jolla Raamattu käyttää sanaa ’palata’, ei vaadi meitä aina ajattelemaan todellista siirtymistä paikasta toiseen. Esimerkiksi uskottomille israelilaisille sanottiin: ”’Palatkaa minun luokseni, niin minä palaan teidän luoksenne’, on sotajoukkojen Jehova sanonut.” (Mal. 3:7, Um) Ilmeisesti tämä ei tarkoittanut, että israelilaisten piti jättää maapallo ja mennä Jumalan eteen. Eikä se merkinnyt sitäkään, että Jumala jättäisi paikkansa taivaassa ja alkaisi asua israelilaisten kanssa maan päällä. Sen sijaan Israelin ’palaaminen’ Jehovan luokse merkitsi kääntymistä pois väärältä tieltä ja mukautumista jälleen Jumalan vanhurskaaseen tiehen. Ja Jehovan ’paluu’ Israelin luokse merkitsi sitä, että hän jälleen kääntäisi suosiollisen huomionsa kansansa puoleen. Kummassakin tapauksessa palaaminen viittaa asenteeseen eikä kirjaimelliseen siirtymiseen yhdestä maantieteellisestä paikasta toiseen.

Sitä, että paluun ei tarvitse merkitä kirjaimellista liikkumista, voidaan havainnollistaa sillä, mitä tapahtuu, kun jonkin yhtiön tai omaisuuden hallinta siirretään ryhmältä toiselle. Esimerkiksi jossakin maassa rautateiden hallinta voidaan siirtää yksityiseltä yritykseltä valtiolle. Kun siirto tapahtuu, rautatiekalusto ja kaikki asiakirjatkin voivat jäädä paikalleen. Vain niitä koskeva määräämisvalta siirtyy toisiin käsiin.

Tämä koskee myös henkeä eli elämänvoimaa. Ihmisen kuollessa ei sen tarvitse todellisuudessa siirtyä maan päältä taivaaseen ’palatakseen Jumalan luokse’. Mutta lahja tai oikeus olla olemassa älyllisenä luomuksena, joka tuolla vainajalla kerran oli, palaa nyt Jumalan luo. Se, mitä tarvitaan ihmisen tekemiseksi eläväksi, nimittäin henki eli elämänvoima, on Jumalan kädessä. – Ps. 31:6; Luuk. 23:46.

Tilannetta voidaan verrata sellaisen syytetyn miehen tilanteeseen, joka sanoo tuomarille: ’Elämäni on teidän käsissänne.’ Hän tarkoittaa, että se, mitä hänen elämälleen tapahtuu, riippuu tuomarista. Syytetyllä ei ole määräysvaltaa tässä asiassa. Se ei ole hänen käsissään.

Samoin ei kuolleella ihmisellä ole valtaa henkensä eli elämänvoimansa suhteen. Se on palannut Jumalan luo siinä mielessä, että hän määrää tuon yksilön tulevasta elämäntoiveesta. Riippuu Jumalasta, haluaako hän ennallistaa vainajan hengen eli elämänvoiman.

Mutta merkitseekö se välttämättä kaikkien elämänmahdollisuuksien päättymistä kuolemaan? Eikö ole olemassa mitään muuta tarkasteltavaa?

ENTÄ JÄLLEENSYNTYMINEN ELI REINKARNAATIO?

Miljoonat ihmiset, jotka kuuluvat erilaisiin uskonnollisiin järjestöihin, olkootpa ne niin sanottuja kristillisiä tai ei-kristillisiä, uskovat ihmisten olleen olemassa ennen nykyistä elämää ja jatkavan elämää kuolemansa jälkeen. Vaikka heidän käsityksensä eroavat suuresti toisistaan, heidän yhteinen vakaumuksensa on, että jokin osa ihmisestä syntyy uudelleen eli tulee jälleen lihaksi toiseen ruumiiseen.

A Manual of Buddhism (Buddhismin käsikirja) esittää seuraavanlaisen todistusketjun jälleensyntymisuskon tueksi: ”Joskus meille sattuu outoja kokemuksia, joita ei voida selittää muuten kuin jälleensyntymisen avulla. Miten usein tapaammekaan ihmisiä, joita emme ole koskaan ennen tavanneet, ja kuitenkin meillä on sisäinen tunne, että tunnemme heidät hyvin! Miten usein tapahtuukaan, että kun käymme joissakin paikoissa, niin niiden ympäristö tuntuu meistä aivan tutulta!”

Oletko sinä koskaan kokenut sellaista? Kun olet tavannut jonkun ensimmäisen kerran, niin onko sinusta koskaan tuntunut, että olet tuntenut hänet jo kauan? Miten tällaiset kokemukset ovat selitettävissä?

Ihmisissä on monia samankaltaisuuksia. Asiaa ajateltuasi sinä ehkä totesit, että tuolla henkilöllä oli samankaltaisia luonteenominaisuuksia tai ulkonaisia piirteitä kuin jollakulla sukulaisellasi tai ystävälläsi.

Samoin olet ehkä asunut jossakin kaupungissa tai nähnyt kuvia siitä. Kun sinä sitten käyt toisessa kaupungissa, havaitset ehkä samankaltaisuuksia ja sinusta tuntuu, että et olekaan aivan oudossa ja tuntemattomassa ympäristössä.

Eikö siis ole järkevää päätellä, että jos ensi kertaa näkemämme ihmiset ja paikat tuntuvat tutuilta, niin se ei johdu aikaisemmasta elämästä vaan nykyisen elämän kokemuksista? Ja sitä paitsi jos kaikilla ihmisillä olisi todella ollut aikaisempia olemassaoloja, eikö heidän kaikkien pitäisi olla tietoisia siitä? Miksi sitten miljoonilla ihmisillä ei ole pienintäkään tunnetta tai ajatusta siitä, että he olisivat eläneet aikaisemmin? Ja lisäksi, miten ihminen voi välttää aikaisemman elämänsä virheitä, ellei hän voi edes muistaa niitä? Mitä hyötyä sellaisesta aikaisemmasta elämästä olisi?

Jotkut esittävät ehkä sen selityksen, että ’elämä olisi taakka, jos ihmiset tietäisivät aikaisempien olemassaolojensa yksityiskohdat’. Näin selitti Mohandas K. Gandhi sanoen: ”On luonnon huomaavaisuutta, että emme muista aikaisempia syntymiämme. Mitä hyötyä olisi siitä, että tietäisimme yksityiskohtaisesti kaikkien lukemattomien syntymiemme vaiheet? Elämä olisi taakka, jos meidän olisi kannettava niin suunnatonta muistojen kuormaa. Viisas ihminen unohtaa tahallaan monia asioita, kuten asianajaja unohtaa jutut ja niiden yksityiskohdat heti, kun ne on käsitelty loppuun.” Tämä on kiinnostava selitys, mutta onko se hyvin perusteltu?

Vaikka kykymme palauttaa mieleemme kokemiamme asioita voi olla rajallinen, mielemme ei varmastikaan ole niistä täysin tyhjä. Asianajaja voi unohtaa joidenkin juttujen täsmälliset yksityiskohdat, mutta se kokemus, minkä hän on saanut niitä hoitaessaan, rikastuttaa hänen tietomääräänsä. Hänelle merkitsisi suurta menetystä se, että hän todella unohtaisi kaiken. Ja edelleen: kumpi on suurempi haitta ihmiselle – huono muisti vai hyvä muisti? Eikö vanha mies, joka kykenee muistamaan paljon hankkimistaan tiedoista ja kokemuksista, ole paljon paremmassa asemassa kuin vanha mies, joka on unohtanut melkein kaiken?

Sitä paitsi, mitä ”huomaavaisuutta” olisi siinä, että joutuisi opettelemaan uudelleen sen, minkä oli jo oppinut aikaisemmassa olemassaolossaan? Pitäisitkö sitä ”luonnon huomaavaisuutena”, jos sinä elämäsi joka kymmenes vuosi unohtaisit käytännöllisesti katsoen kaiken, mitä tiesit, ja sinun täytyisi aloittaa taas kielen opetteleminen ja sitten ruveta kokoamaan tietoa ja kokemuksia, kunnes kaikki taas poistuisi mielestäsi? Eikö se aiheuttaisi turhautumista? Eikö seurauksena olisi hirvittäviä takaiskuja? Ja kuvittele, että niin tapahtuisi joka 70. tai 80. vuosi. Voitko kuvitella, että rakastava Luoja olisi voinut tehdä sellaisesta jälleensyntymisestä osan ihmiskuntaa koskevasta tarkoituksestaan?

Monet, jotka ovat omaksuneet jälleensyntymisopin, uskovat, että huonoa elämää viettävät syntyvät alempaan kastiin tai hyönteisiksi, linnuiksi tai nelijalkaisiksi eläimiksi. Mistä sitten johtuu, että aikana, jolloin rikollisuus ja väkivalta lisääntyvät ennennäkemättömässä määrässä, ihmisväestö lisääntyy räjähdysmäisen nopeasti? Ja miksi kaikkein alimpienkin kastien ihmiset voivat yltää erinomaisiin suorituksiin, kun heille annetaan tilaisuus saada koulutusta? Esimerkiksi New York Times (26.10.1973) kertoi, että eräs 16-vuotias alhaiseen kastiin kuuluva tyttö oli Kallipashimissa Intiassa koulunsa paras oppilas. Hän oli etevämpi kuin eräs toinen tyttö, brahmaani, joka kuului korkeimpaan kastiin. Miten tämä on selitettävissä? Eikö ole totta, että oppi jälleensyntymisestä eli reinkarnaatiosta ei voi selittää tyydyttävästi tällaisia seikkoja?

Ajattele myös, millaista hedelmää sellainen opetus on tuottanut. Eikö se ole estänyt monia ihmisiä pääsemästä kunnioitettuun asemaan, pakottanut heidät alistumaan halpa-arvoiseen työhön huonoissa työolosuhteissa vailla juuri mitään mahdollisuutta parantaa osaansa elämässä koulutuksen avulla?

OPETTAAKO RAAMATTU JÄLLEENSYNTYMISTÄ?

Jotkut ihmiset voivat tietenkin huomauttaa, että johdonmukaiset päättelyt eivät välttämättä poista jälleensyntymisen mahdollisuutta. He voivat vastata edellä mainittuihin todisteisiin: ’Opettaahan Raamattukin jälleensyntymistä. Tämä on vain yksi niistä monista asioista, joita ihminen ei voi täysin selittää.’

Koska jälleensyntymiseen uskovat vetävät Raamatun mukaan keskusteluun, meidän tulisi haluta tarkastaa, mitä se sanoo. Mitä Raamatun todisteita on jälleensyntymisuskolle? Kirja What Is Buddhism? (Mitä buddhismi on?) vastaa: ”Kristitylle lukijalle haluamme huomauttaa, että [oppi jälleensyntymisestä] on selvästi havaittavissa niissä Kristuksen opetusten silvotuissa pirstaleissa, jotka ovat vielä jäljellä. Harkitse esimerkiksi niitä laajalle levinneitä huhuja, joiden mukaan hän oli takaisin tullut Johannes Kastaja, Jeremia tai Elia (Matt. 16:13–16). Herodeskin näyttää ajatelleen, että hän on ’kuolleista herännyt Johannes Kastaja’.”

Mitä tällaisista väitteistä on sanottava? Väittikö Jeesus Kristus itse olevansa Johannes Kastaja, Jeremia tai Elia? Ei, vaan tällaisia väitteitä esittivät henkilöt, jotka eivät tunnustaneet Jeesusta siksi, mikä hän todella oli, nimittäin luvatuksi Messiaaksi eli Kristukseksi. Jeesus ei yksinkertaisesti voinut olla Johannes Kastaja, sillä kun nuorempi heistä, Jeesus, oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen, Johannes, joka oli vanhempi, kastoi hänet. (Matt. 3:13–17; Luuk. 3:21–23) Kuningas Herodes esitti järjettömän väitteen, että Jeesus oli kuolleista herätetty Johannes, koska hän tunsi suurta syyllisyyttä teloitettuaan Johanneksen.

Mutta eikö ole olemassa suoranaisia Jeesuksen Kristuksen lausuntoja, joiden katsotaan tukevan uskoa jälleensyntymiseen eli reinkarnaatioon? On yksi. Eräässä tilaisuudessa Jeesus Kristus yhdisti Johannes Kastajan ja muinaisen heprealaisen profeetan Elian sanoen: ”Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. . . . Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.” (Matt. 17:12, 13) Tarkoittiko Jeesus, että Johannes Kastaja oli jälleensyntynyt Elia, kun hän sanoi: ”Elias on jo tullut”?

Vastaus tähän kysymykseen täytyy ottaa selville sen perusteella, mitä Raamattu kokonaisuudessaan sanoo. Jeesuksen maallisen evankeliuminpalveluksen aikana monet juutalaiset uskoivat Elian tulevan kirjaimellisesti takaisin. Myös profeetta Malakia viittasi siihen aikaan, jolloin Jehova Jumala lähettäisi profeetta Elian. (Mal. 4:5) Johannes Kastaja ei kuitenkaan pitänyt itseään persoonallisesti Eliana tai tuon heprealaisen profeetan reinkarnaationa eli uudelleenruumiillistumana. Kerran eräät juutalaiset kysyivät häneltä: ”Oletko sinä Elias?” Johannes vastasi: ”En ole.” (Joh. 1:21) Kuitenkin oli ennustettu, että Johannes oli valmistava tien Messiaalle ”Eliaan hengessä ja voimassa”. (Luuk. 1:17) Kun siis Jeesus yhdisti Johannes Kastajan ja Elian, hän vain osoitti, miten ennustus täyttyi Johanneksessa, joka teki samanlaista työtä kuin Elia muinoin.

Toinen raamatunkohta, johon reinkarnaatioon uskovat vetoavat, on Room. 9:11–13: ”Ennenkuin kaksoset [Eesau ja Jaakob] olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin – että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden – sanottiin [Rebekalle]: ’Vanhempi on palveleva nuorempaa’, niinkuin kirjoitettu on [Mal. 1:2, 3:ssa]: ’Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin’.” Eikö tämä kohta osoita, että Jumalan valinta perustui siihen, mitä Jaakob ja Eesau olivat tehneet aikaisemman elämänsä aikana, joka heillä oli ollut, ennen kuin he syntyivät Rebekalle?

Jospa lukisit kohdan uudelleen. Huomaa, että siinä sanotaan nimenomaan Jumalan suorittaneen valintansa, ennen kuin kumpikaan heistä oli tehnyt hyvää tai pahaa. Jumalan valinta ei siis ollut riippuvainen jossakin aikaisemmassa elämässä suoritetuista menneistä teoista.

Minkä perusteella Jumala sitten saattoi tehdä valinnan ennen poikien syntymää? Raamattu paljastaa, että Jumala voi nähdä alkion ja tietää sen tähden ihmisten geneettisen rakenteen ennen heidän syntymäänsä. (Ps. 139:16) Käyttäen ennaltatietämystään Jumala näki, millaisiksi näiden poikien luonteen ja persoonallisuuden perusominaisuudet tulisivat, ja siksi hän saattoi valita sen, joka voisi olla sopivampi saamaan suuremman siunauksen. Näiden kahden pojan elämäkerrat osoittavat, miten viisas Jumalan valinta oli. Jaakobilla oli hengellistä kiinnostusta ja uskoa Jumalan lupauksiin, kun taas Eesau ilmaisi taipumusta materialismiin eikä hän arvostanut pyhiä asioita. – Hepr. 11:21; 12:16, 17.

Samoin sanat, jotka apostoli Paavali lainasi Malakian kirjasta ja joiden mukaan Jumala ’rakasti Jaakobia’ ja ’vihasi Eesauta’, liittyvät Jehovan heitä koskevaan näkemykseen, joka perustui heidän geneettiseen rakenteeseensa. Vaikka Malakia kirjoitti siitä monta sataa vuotta heidän elinaikansa jälkeen, tämä lausunto vahvisti sen, mitä Jumala oli ilmaissut pojista ennen heidän syntymäänsä.

Vielä yksi esimerkki, jota jotkut lainaavat reinkarnaation tueksi, on Jeesuksen opetuslasten esittämä kysymys. Opetuslapset kysyivät eräästä syntymästään saakka sokeasta miehestä: ”Kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?” (Joh. 9:2) Eivätkö nämä sanat osoita, että tuolla miehellä on täytynyt olla aikaisempi olemassaolo?

Eivät! Jeesus Kristus ei hyväksynyt sellaista ajatusta, että äitinsä kohdussa kehittyvä lapsi olisi tehnyt syntiä ennen syntymäänsä. Jeesus sanoi: ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.” (Joh. 9:3) Toisin sanoen, inhimilliset epätäydellisyydet ja vajavaisuudet, kuten tämän miehen sokeus, varasivat mahdollisuuden Jumalan tekojen julki tulemiselle ihmeparannuksen muodossa. Ellei kukaan olisi koskaan syntynyt sokeana, ihmiset eivät olisi tulleet tietämään, että Jumala voi antaa näön sokeana syntyneelle. Salliessaan syntisen ihmissuvun saada elämän Jehova Jumala on käyttänyt heidän epätäydellisyyksiään ja vajavaisuuksiaan osoittaakseen, mitä hän voi tehdä heidän hyväkseen.

Vaikka siis on ehkä olemassa raamatunkohtia, joitten jotkut uskovat tukevan jälleensyntymisen ajatusta, niin niiden lähempi tarkastelu osoittaa, ettei asia ole niin. Totuus onkin, että me emme löydä koko Raamatusta mitään mainintaa jälleensyntymisestä tai sielun, hengen tai jonkin muun vaelluksesta, joka säilyisi ruumiin kuollessa. Jotkut ovat koettaneet ’lukea’ Pyhästä Raamatusta sellaista, mitä siinä ei ole, ajatuksen jälleensyntymisestä eli reinkarnaatiosta. Se ei ole raamatullinen oppi.

Raamattu osoittaa selvästi, että tietoinen olemassaolo ei jatku sielun tai hengen välityksellä, joka lähtee ruumiista sen kuollessa. Kun Jumala tuomitsi ensimmäisen ihmisen kuolemaan tottelemattomuudesta, hän ei asettanut ihmisen eteen mitään jälleensyntymisen eli reinkarnaation odotetta. Aadamille sanottiin: ”Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1. Moos. 3:19) Ihmisen piti siis palata takaisin maan elottomaan tomuun.

Pitäisikö meidän sitten tämän perusteella ajatella: nykyinen elämämme – siinä kaikki? Vai onko olemassa mahdollisuus saada tuleva elämä, joka on jollakin muulla tavalla saatavissa? Vaatisiko tämä mahdollisuus, että elävien tulisi auttaa kuolleita, vai onko elossa olevien mahdotonta tehdä jotakin kuolleitten hyväksi?

[Kuva s. 49]

Henki on paljolti samanlainen kuin sähkö, joka panee monia laitteita toimimaan, mutta ei omaksu niiden ominaisuuksia