Vuorisaarna: ”Kun rukoilette, . . .”
KUN Jeesus oli kehottanut välttämään ulkokultaisuutta annettaessa armonlahjoja köyhille, hän sanoi: ”Silloinkaan kun rukoilette, ette saa olla niin kuin ulkokullatut.” – Matt. 6:5a.
Ilmaisu ”kun rukoilette” osoittaa, että rukous oli Jeesuksen opetuslapsilla säännöllinen osa tosi palvontaa. Heidän ei tullut kuitenkaan jäljitellä ”ulkokullattuja” eli omavanhurskaita fariseuksia, joiden uskonnollisen hartauden julkinen näytteleminen oli pelkästään teeskentelyä. – Matt. 23:13–32.
Jeesus sanoi näistä ulkokullatuista: ”He rukoilevat mielellään seisten synagogissa ja valtakatujen kulmissa ollakseen ihmisten nähtävillä.” – Matt. 6:5b.
Ajanlaskumme ensimmäiseen vuosisataan mennessä juutalaiset olivat ottaneet tavakseen rukoilla seurakuntana aamu- ja iltapolttouhrien aikana Jerusalemin temppelissä noin kello 9 ja kello 15. Monet kaupungin asukkaat tekivät samoin temppelialueella olevan palvojajoukon kanssa. Jerusalemin ulkopuolella hartaat juutalaiset usein halusivat rukoilla kaksi kertaa päivässä ”synagogissa”. Rukoileminen tapahtui tavallisesti ”seisten”. – Ks. myös Luuk. 18:11, 13.
Koska suurin osa ihmisistä ei ollut lähellä temppeliä tai synagogaa aamu- ja iltarukouksen aikana, yleinen tapa oli rukoilla siellä, missä henkilö sattui olemaan. Eräät yksilöt sattuivat ”mielellään” olemaan rukousaikana ”valtakatujen kulmissa”. He nauttivat ajatuksesta olla neljään suuntaan kulkevien ihmisten ”nähtävillä”. Valepyhyyden näyttelemiseksi he pitivät ”näön vuoksi . . . pitkiä rukouksia” herättääkseen ihailua ohikulkijoissa.a – Luuk. 20:47.
Jeesus sanoi näistä ulkokullatuista: ”Totisesti minä sanon teille: heillä on jo palkkansa täysimääräisenä.” (Matt. 6:5c) He saivat sen, mitä he hartaasti halusivat: toisten ihmisten tunnustuksen ja ylistyksen, ja se oli koko heidän palkkansa. He eivät saaneet Jumalalta vastausta ulkokultaisiin rukouksiinsa.
”Mutta sinä”, jatkoi Jeesus, ”kun rukoilet, mene yksityishuoneeseesi, ja kun olet sulkenut ovesi, rukoile Isääsi, joka on salassa; silloin Isäsi, joka katselee salassa, on palkitseva sinut.” – Matt. 6:6.
Nämä Jeesuksen sanat eivät kieltäneet rukoilemista seurakunnan kanssa. Kehotus rukoilla ’yksityishuoneessa, kun ovi on suljettu’, tarkoitti sitä, ettei tulisi rukoilla julkisesti huomion kiinnittämiseksi itseensä ja mairittelevien lausuntojen saamiseksi ihailijoilta. Se on samanlainen kuin neuvo, joka koski almujen antamista köyhille: ”Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee.” (Matt. 6:3) Jeesus antoi täydellisen esimerkin rukoilemisessa kiinnittämättä huomiota itseensä. Esimerkiksi kun hän vietti koko yön rukoillen ennen kahdentoista apostolinsa valitsemista, hän ei rukoillut Jumalaa katselijoiden edessä, vaan ”meni ulos vuorelle rukoilemaan”. – Luuk. 6:12.
Kiinnittäen huomion toiseen tapaan, jolla ulkokultailijat käyttivät väärin rukousetua, Jeesus sanoi: ”Rukoillessanne älkää kuitenkaan sanoko samoja asioita yhä uudelleen niin kuin kansojen ihmiset, sillä he kuvittelevat, että heitä kuullaan, kun he käyttävät paljon sanoja.” – Matt. 6:7.
Jeesus ei sanonut, että hänen opetuslastensa olisi pitänyt karttaa sydämestä lähtevien nöyrien pyyntöjen ja kiitoksen ilmausten toistamista rukouksessa. Matteuksen evankeliumi kertoo, että kun Jeesus Getsemanen puutarhassa rukoili myöhään yöhön, hän esitti toistuvasti ”samat sanat”. – Matt. 26:36–45.
Olisi kuitenkin väärin jäljitellä ”kansojen ihmisten” samoja sanoja toistavia rukouksia. Heillä oli tapana sanoa ”yhä uudelleen” ulkoa opittuja lauseita, jotka sisälsivät paljon tarpeettomia sanoja. Raamattu mainitsee esimerkin vanhalta ajalta Baalin palvojista, jotka ”huusivat Baalin nimeä aamusta puolipäivään asti, sanoen: ’Baal, vastaa meille!’” (1. Kun. 18:26) Ja kristillisyyden pakanallisista vastustajista Efesoksessa me luemme: ”Sama huuto lähti heistä kaikista heidän huutaessaan noin kaksi tuntia: ’Suuri on efesolaisten Artemis!’” (Apt. 19:34) Roomalaisen kirjailijan Terentiuksen (toiselta vuosisadalta eaa.) eräässä teoksessa esitetään seuraava valitus: ”Pyydän sinua, nainen, lopettamaan jumalien järkyttämisen kiitosrukouksilla, koska lapsesi on turvassa; ellet arvioi heitä itsesi tasolle: että he eivät voi ymmärtää, ellei heille sanota sitä sata kertaa.”
Aina tähän saakka monet ”kansojen ihmiset” ovat esittäneet toistuvia rukouksia jumalille. Esimerkiksi jotkut buddhalaiset käyttävät 108 helmeä sisältävää rukousnauhaa esittäessään namu amida butsu (’sielu levätköön rauhassa’) -rukouksen. Samoin monissa kristikunnan kirkoissa yksilöt esittävät rukoillessaan ulkomuistista samoja lauseita yhä uudelleen ja ajattelevat, että heitä ”kuullaan” sellaisen alituisen toistamisen takia. Mutta tällaisella ”paljojen sanojen” käytöllä ei ole mitään arvoa Jumalan silmissä.
Jeesus jatkoi: ”Älkää siis tehkö itsestänne heidän kaltaisiaan, sillä Jumala, teidän Isänne, tietää mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä pyydättekään.” – Matt. 6:8.
Ilmeisesti monet juutalaisten uskonnolliset johtajat olivat ’tehneet itsestään pakanoiden kaltaisia’ käyttämällä liian paljon sanoja rukouksissaan. Tätä taipumusta valaisee seuraava kertomus, joka on Babylonian Talmudissa: ”Eräs [rukouksen lausuja] meni rabbi Haninan mukana ja sanoi: Oi Jumala, suuri, mahtava, kauhistava, majesteettinen, voimallinen, valtava, väkevä, peloton, luotettava ja kunnioitettu.” Rabbi tuomitsi tällaisen tarpeettoman sanojen kokoamisen Jumalan ”loukkaamiseksi”.
Säännöllinen sydämestä lähtevä rukous, johon sisältyy ylistyksen, kiitoksen ja anomuksen esittämistä Jumalalle, on tärkeä osa tosi palvontaa. (Fil. 4:6) Mutta olisi väärin sanoa samoja asioita uudelleen ja uudelleen ja uskoa, että sellainen keskeytymätön toistaminen on välttämätöntä tarpeittemme ilmoittamiseksi Jumalalle, ikään kuin Jumala olisi tietämätön, tarkkaamaton ja hajamielinen. Ihmisen pitäisi rukoilla ymmärtäen täysin, että hän puhuu Hänelle, joka ”tietää mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä pyydättekään”.
”TEIDÄN TULEE SIIS RUKOILLA NÄIN”
Sen jälkeen kun Jeesus oli varoittanut opetuslapsiaan ulkokultaisesti kiinnittämästä huomiota itseensä rukoillessaan, hän esitti kuuluisan mallirukouksen. Hän esitteli sen sanomalla: ”Teidän tulee siis rukoilla näin.” – Matt. 6:9a.
Sana ”teidän” tarkoittaa Jeesuksen kuulijoita erotukseksi niistä ulkokullatuista, jotka hän oli maininnut aikaisemmin. (Matt. 6:5) Ilmaisu ”näin” esittää vastakohdan niiden henkilöiden suhteen, jotka olivat tottuneet sanomaan ”samoja asioita yhä uudelleen”. (Matt. 6:7) Siksi pitäisi olla selvää, ettei Jeesus kehottanut kuulijoitaan vain toistamaan ulkomuistista sitä rukousta, jonka hän aikoi esittää.
Mallirukouksessa on seitsemän anomusta. Kolmessa ensimmäisessä pyydetään Jumalaa toimimaan nimensä pyhittämiseksi; neljä jäljelle jäävää pyyntöä liittyvät ihmisten tarpeisiin. Tarkastelkaamme niitä yksitellen.
1) ”Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty.” (Matt. 6:9b) Koska Jumala on ihmiskunnan Luoja, joka asuu kaukana maapallolta, on oikein, että luomukset puhuttelevat Häntä ”Isäksemme taivaissa”. (Apt. 17:24, 28; 2. Aikak. 6:21; Jes. 66:1) Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla tämä sanonta sopi erikoisesti juutalaisiin, koska Jumala oli ’synnyttänyt’ tämän kansan vapauttamalla sen Egyptin orjuudesta ja astumalla sen kanssa liittosuhteeseen. (5. Moos. 32:6, 18; 2. Moos. 4:22; Jes. 63:16) Monikollisen pronominin ”meidän” käyttäminen on ilmaus sen tunnustamisesta, että muillakin rukoilijan lisäksi on läheinen suhde Jumalaan ja että hänen palvojiensa perheeseen kuuluu muitakin.
Toisinaan sana ”nimi” esiintyy Raamatussa persoonan itsensä synonyymina. Ilmestyksen 3:4:stä luemme esimerkiksi: ”Sinulla on Sardeessa muutamia nimiä [henkilöitä], jotka eivät ole saastuttaneet päällysvaippojaan.” (Vrt. Jes. 30:27; Mal. 3:16.) Sanoihin ”olkoon sinun nimesi pyhitetty” sisältyy ajatus siitä, että Jumala ryhtyy toimintaan pyhittääkseen itsensä puhdistamalla muistonimestään Jehova soimauksen, joka sen osaksi on tullut aina ensimmäisen ihmisparin kapinoimisesta lähtien Eedenin puutarhassa. (Ps. 135:13; Hoos. 12:6) Vastaukseksi tähän rukoukseen Jumala tulee poistamaan pahuuden maan päältä. Me luemme siitä ajasta: ”Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra [Jehova, UM].” – Hes. 38:23; myös 36:23.
2) ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” (Matt. 6:10a) Tämä ”valtakunta” on Jumalan suvereeni hallitusvalta, jota Kristuksen Jeesuksen ja hänen yhteydessään olevien ”pyhien” käsissä oleva taivaallinen messiaaninen hallitus käyttää. (Jes. 9:5, 6; 11:1–5; Dan. 7:13, 14, 18, 22, 27) Sen ’tulemista’ rukoiltaessa pyydetään, että Jumalan valtakunta tulisi kaikkia maan päällä olevia Jumalan hallitusvallan vastustajia vastaan. Danielin kirjan mukaan Jumalan ”valtakunta . . . on musertava kaikki ne muut [maalliset] valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti”. (Dan. 2:44) Sen jälkeen Jumalan hallitusvalta muuttaa maapallon kauttaaltaan vanhurskauden ja rauhan paratiisiksi. – Ps. 72:1–15; 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:1–5.
3) ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matt. 6:10b) Tässä ei pyydetä, että ihmiset tekisivät Jumalan tahdon niin kuin enkelit tekevät taivaassa, vaikka niin varmasti tulee tapahtumaan. (Ps. 103:19–22; 148:1–14) Pikemminkin siinä pyydetään, että Jumala itse toimisi tahtonsa mukaisesti maan suhteen. Samanlainen on psalminkirjoittajan julistus:
”Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee, sekä taivaassa että maassa, merissä ja kaikissa syvyyksissä; . . . hän, joka surmasi Egyptin esikoiset, niin ihmisten kuin eläinten; hän, joka lähetti tunnusteot ja ihmeet sinun keskellesi, Egypti, faraota ja kaikkia hänen palvelijoitansa vastaan; hän, joka kukisti suuret kansat ja tuotti surman väkeville kuninkaille.” – Ps. 135:6, 8–10.
Pyydettäessä, että Jumala tekisi tahtonsa mukaan maan päällä, anotaan, että hän toteuttaisi hyvät tarkoituksensa planeettamme suhteen, mihin sisältyisi se, että hän poistaisi vastustajansa kaikiksi ajoiksi, niin kuin hän teki pienemmässä mittakaavassa muinoin. – Ilm. 19:19–21; Ps. 83:10–19.
4) ”Anna meille tänään leipämme täksi päiväksi.” (Matt. 6:11) Luukkaan evankeliumikertomuksessa tämä pyyntö esitetään seuraavin sanoin: ”Anna meille leipämme täksi päiväksi päivän tarpeen mukaan.” (Luuk. 11:3) Kun Jumalaa pyydetään varaamaan tarpeellinen ”täksi päiväksi”, niin se lisää uskoa hänen kykyynsä huolehtia palvojiensa tarpeista päivästä päivään. Siinä ei anota ylenpalttisesti elintarvikkeita, vaan kunakin päivänä heräävän tarpeen mukaan. Tämä tuo mieleen sen Jumalan käskyn, jonka mukaan israelilaisten piti kerätä ihmeen välityksellä annettua mannaa ”kunakin päivänä sen päivän tarve” eikä enempää. – 2. Moos. 16:4.
5) ”Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin olemme antaneet anteeksi velallisillemme.” (Matt. 6:12) Luukas osoittaa, että Jeesus tarkoitti ”veloilla” ”syntejä”. (Luuk. 11:4) Ihmiset voivat saada Jumalalta anteeksiannon vain, jos he jo ovat ”antaneet anteeksi” toisille ne synnit, joita he ovat tehneet heitä vastaan. (Ks. myös Mark. 11:25.) Jeesus vahvisti tämän ajatuksen lisätessään: ”Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän hairahduksensa, niin taivaallinen Isännekin antaa teille anteeksi, mutta jos taas ette anna ihmisille anteeksi heidän hairahduksiaan, ei Isännekään anna anteeksi teidän hairahduksianne.” (Matt. 6:14, 15) Jumala antaa anteeksi vain sellaisille ihmisille, jotka auliisti antavat anteeksi toisille. – Vrt. Ef. 4:32; Kol. 3:13.
6) ”Äläkä saata meitä kiusaukseen.” (Matt. 6:13a) Tämän tarkoitus ei ole esittää sellaista ajatusta, että Jumala saattaa ihmisiä kiusaukseen tehdä väärin, sillä Raamattu sanoo: ”Pahalla ei Jumalaa voida koetella eikä hän itse koettele ketään.” (Jaak. 1:13) Todellinen ”Kiusaaja”, joka yrittää johdattaa ihmiset tekemään syntiä Jumalaa vastaan, on Saatana Panettelija. (Matt. 4:3; 1. Tess. 3:5) Mutta joskus raamatunkirjoittajat sanovat Jumalan tekevän tai aiheuttavan jotakin, mitä hän pelkästään sallii. – Ruut 1:20, 21; Saarn. 7:14; 11:5.
Anottaessa ”äläkä saata meitä kiusaukseen” pyydetään Jumalalta, ettei hän sallisi uskollisten palvojiensa antavan myöten, kun heitä painostetaan olemaan tottelemattomia Jumalalle. Tästä apostoli Paavali kirjoittaa: ”Teitä ei ole kohdannut muu kiusaus kuin se, mikä on yleistä ihmisille. Mutta Jumala on uskollinen, eikä hän anna kiusata teitä yli kestokykynne, vaan kiusauksen ohella hän myös varaa poispääsytien voidaksenne kestää sen.” – 1. Kor. 10:13.
7) ”Vapauta meidät paholaisesta.” (Matt. 6:13b) Tässä pyydetään, ettei Panettelijan sallittaisi voittaa Jumalan uskollisia palvojia. (Vrt. Ps. 141:8, 9) Jeesuksen opetuslapset voivat luottaa Jumalan kykyyn vastata sellaiseen anomukseen. Apostoli Pietari kirjoittaa: ”Jehova tietää, miten vapauttaa jumalisen antaumuksen ihmiset koettelemuksesta.” – 2. Piet. 2:9; vrt. Ilm. 3:10.
[Alaviitteet]
a Rukoilemisesta kaduilla ja julkisilla paikoilla juutalaiset rabbiinien kirjoitukset mainitsevat muun muassa seuraavan esimerkin: ”Rabbi Johanan on sanonut: ’Olen nähnyt, kuinka rabbi Jannai seisoi ja rukoili Sepforiin torilla ja käveli sitten neljä kyynärää ja sanoi musaf-[lisä]rukouksen.’” (Jerusalemin Talmud) ”Jos joku seisoo ja rukoilee kadulla tai aukiolla, hän väistää [vastaantulevaa] aasia, aasin ajajaa tai savenvalajaa keskeyttämättä rukoustaan. Rabbi Hanina ben Dosasta [noin vuonna 70] kerrotaan, että hän seisoi ja rukoili. Silloin myrkyllinen käärme pisti häntä. Hän ei kuitenkaan keskeyttänyt rukoustaan.” – Tosefta (Mišnaa täydentävät kirjoitukset).