Lukijain kysymyksiä
● Onko aviorikostapauksissa sellaisia tilanteita, joissa syyllinen osapuoli voisi hankkia avioeron ja seurakunta voisi katsoa hänen olevan vapaa menemään uudelleen naimisiin? – Jamaika.
Kyllä voisi esiintyä tilanteita, jotka sallisivat seurakunnan sen nimitettyjen vanhinten kautta omaksua sellaisen kannan. Mutta ennen kuin tarkastelemme sellaisia tilanteita, meidän tulisi kerrata avioeroa koskevat Raamatun perusperiaatteet.
Matt. 5:31, 32:ssa ja 19:9:ssä olevat Jeesuksen sanat osoittavat, että puolison syyllistyminen ”haureuteen” (Um; kreik. porneia) muodostaa ainoan perusteen avioerolle, joka on pätevä Jumalan silmissä. Hänen sanansa ilmaisevat myös, että jumala antaa viattomalle puolisolle oikeuden avioliiton lopettamiseen, aviositeiden purkamiseen.
On kuitenkin huomattava, että pelkästään haureuden teko ei aiheuta noiden siteiden purkautumista. Viaton puoliso voi haluta antaa anteeksi aviorikoksen tehneen puolison väärän teon. Sellaisessa tapauksessa aviositeet pysyvät ehjinä. Ratkaiseva seikka kaikissa tapauksissa on siis viattoman puolison päätös joko antaa anteeksi tai kieltäytyä antamasta anteeksi aviorikoksen tehneelle puolisolle.
Mutta entä sitten, jos sen jälkeen kun toinen puolisoista on syyllistynyt ”haureuteen”, viaton puoliso kieltäytyy hyväksymästä häntä takaisin, ehkä kieltäytyy asumasta samassa kodissa, tai vaikka asuisikin samassa kodissa, kieltäytyy olemasta sukupuolisuhteissa syyllisen kanssa, mutta ei silti hae laillista avioeroa maan tuomioistuimen kautta? Miten on asian laita, jos tällainen tilanne jatkuisi pitkän aikaa, vuoden tai jopa vuosia, eikä väärin tehneellä puolisolla niin ollen olisi mahdollisuutta kunniallisiin sukupuolisuhteisiin siten, että hänen puolisonsa täyttäisi aviovelvollisuutensa?
Raamattu osoittaa, ettei aviopuolisoiden pitäisi jättää täyttämättä aviovelvollisuuttaan paitsi ”keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi”, siis vain tilapäisesti, koska muutoin voisi helposti syntyä kiusaus. (1. Kor. 7:2–5) Aviovelvollisuuden täyttämättä jättäminen puolisoa kohtaan pitkäksi ajaksi tai rajattomasti olisi rakkaudetonta. Jos puoliso, joka ei ole tehnyt aviorikosta, menettelisi siten, niin se olisi todiste siitä, ettei hän ole antanut todella anteeksi aviorikosta. Itse asiassa puoliso, joka ei ole tehnyt aviorikosta, on hylännyt rikkoneen olemasta puolisonsa. Ja, kuten olemme nähneet, Raamatun mukaan avioliiton purkautuminen riippuu viattoman puolison ratkaisusta sen suhteen, antaako hän anteeksi vai ei toisen puolison syyllistymisen ”haureuteen”.
Jehova Jumala on varmasti tietoinen sellaisesta hylkäämisestä, vaikkei puoliso, joka ei ole tehnyt aviorikosta, menisikään ”keisarin” tuomioistuimeen laillistamaan avioliiton purkautumista. On hyvä muistaa, että kaikkein tärkeimpiä ovat Jehovan jumalallisen oikeuden lait. Keisarin valta on suhteellinen eikä se ratkaise, purkautuvatko aviositeet vai jäävätkö ne ehjiksi Jumalan silmissä. (Vrt. Apt. 5:29.) Keisari voi vain sanoa, tunnustaako hän avioliiton olevan vielä laillisesti voimassa vai ei. Niinpä kun raamatullista perustetta (”haureutta”) ei ole, niin vaikka keisari myöntääkin avioeron, se ei ole voimassa Jumalan silmissä siinä määrin, että se soisi eronneille vapauden mennä uudelleen naimisiin.
’Suosittaessaan itseään jokaisen ihmisen omalletunnolle’ kristitty tietysti aivan oikein pyrkii saamaan valtion laillisen tunnustuksen avioliitolle tai avioerolle. (2. Kor. 4:2) Mutta tärkein seikka ei ole sellainen laillinen tunnustus, vaan Jumalan tuomiopäätös. Koska asia on näin ja koska ratkaiseva seikka avioliiton purkautumisessa on viattoman puolison päätös antaa anteeksi tai olla antamatta, niin mitä syyllinen puoliso voi tehdä, kun hän joutuu sellaiseen tilanteeseen, ettei viaton puoliso ole antanut hänelle anteeksi eikä silti pura avioliittoa muodollisesti keisarin edessä? Syyllinen puoliso voisi ryhtyä toimiin sen toteen näyttämiseksi, että viaton puoliso on todella hylännyt hänet. Tämän tulisi tapahtua ensin seurakunnan vanhinten edessä ja heille tulisi esittää todisteet siitä, että kysymyksessä on ehdoton, jatkuva – ei tilapäinen – hylkääminen. Sitten se, jonka puoliso kieltäytyy antamasta anteeksi, voisi hakea hylkäämiselle laillisen tunnustamisen keisarin tuomioistuimelta, käyttäen avioeron saamiselle mitä tahansa totuudenmukaisia perusteita, jotka sellaiset tuomioistuimet hyväksyvät, ja tulla sen jälkeen vapaaksi menemään uudelleen naimisiin. Maissa, joissa ei ole mahdollista saada lainkaan avioeroa, menettelyssä noudatetaan sitä, mitä on sanottu sivulla 151 kirjassa Tosi rauha ja turvallisuus – mistä lähteestä?
Seurakunnan vanhinten, jotka joutuvat käsittelemään sellaista tapausta, tulisi punnita asioita harkiten ja ottaa selville, että todella on olemassa selvät ja vakuuttavat todisteet ehdottomasta hylkäämisestä viattoman puolison taholta. Esimerkiksi loukattu puoliso ei ehkä halua olla sukupuolisuhteissa muutamaan viikkoon tai jopa kuukausiin, koska aviorikos on yhä tuoreena mielessä. Tämä ei olisi todellista hylkäämistä. Tulisi myös panna merkille, ettei edellä olevassa sanota, että aviovelvollisuuden täyttämättä jättäminen sinänsä olisi avioeron peruste. Ensin sen, jota kohtaan ei jälkeenpäin täytetä aviovelvollisuutta ja jonka viaton puoliso todellisuudessa hylkää, on täytynyt syyllistyä ”haureuteen” (joka on raamatullinen peruste avioerolle).
● Keiden on sopivaa sanoa Jumalaa ”Isäksi”? – USA.
Koska Jehova Jumala on Luoja ja elämän Lähde, niin kaikki ihmiset ovat todellisuudessa hänen ”sukuansa”, hänen lapsiaan, kuten henkeytetty apostoli toteaa Apt. 17:28, 29:ssä. Siksi kaikki, jotka vilpittömästi tunnustavat tämän tosiasian, voivat syystä sanoa häntä ”Isäksi”.
Raamattu osoittaa selvästi, ettei ilmauksen ”Isä” käyttämistä Jumalasta ole rajoitettu hengellä voideltuihin kristittyihin. Ennen Jumalan hengen vuodattamista helluntaipäivänä vuonna 33 Jeesus vuorisaarnassaan opetti juutalaisten joukkoa puhuttelemaan Jumalaa rukouksessa sanoilla ”Isä meidän”. (Matt. 6:9) Satoja vuosia aikaisemmin profeetta Jesaja sanoi: ”Olethan sinä, Herra, meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.” – Jes. 64:8.
Mutta vaikka kaikki ihmiset, jotka tunnustavat Jumalan isyyden ja elävät sen mukaisesti, voivatkin aivan oikein sanoa häntä ”Isäksi”, he kaikki eivät nauti samasta läheisestä suhteesta häneen. Siitä erikoisen läheisestä suhteesta, josta hengellä voidellut kristityt nauttivat, apostoli Paavali kirjoitti: ”Te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ’Abba! Isä!’” (Room. 8:15) Sana ”Abba” on hellä puhuttelumuoto. Se on läheinen ilmaus, jota lapset käyttivät isästään. Sellaisesta läheisyydestä nauttivat nytkin ne ihmiset, jotka on siitetty Jumalan hengellä, jotta heistä tulisi henkipoikia pyhiin taivaisiin, missä he tulevat nauttimaan persoonallisesta yhteydestä Luojaan.
Nykyisin kootaan ”suurta joukkoa” kaikista kansoista, jotta se säilyisi elossa ”suuressa ahdistuksessa” odotteenaan ikuisen elämän saaminen maan päällä Jumalan vanhurskaassa uudessa järjestyksessä. (Ilm. 7:9–17) On sopivaa, että hekin puhuttelevat Jehovaa rukouksessa ’Isäkseen’ eli Elämänantajakseen, koska hän on tehnyt heille mahdolliseksi ikuisen elämän saamisen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, ”Iankaikkisen isän”, välityksellä. (Jes. 9:5) Jumalan uudessa järjestyksessä näiden joukkoon tulee miljoonia ihmisiä, jotka herätetään kuolleista. Myöhemmin kaikki, jotka läpäisevät Ilm. 20:7–10:ssä kuvaillun loppukoetuksen, saavat nimensä pysyvästi kirjoitetuiksi ”elämän kirjaan” ja nauttivat siitä erikoissuhteesta, että he ovat Jehovan, taivaallisen Isän, täydellisiä maallisia lapsia. – Room. 8:20, 21; Ilm. 20:15.