Lukijain kysymyksiä

● Eräillä eläimillä, kuten leijonilla ja myrkkykäärmeillä, on ominaispiirteitä, jotka näyttävät erityisesti sopivan tappamiseen. Miten näin voi olla, jos ne kaikki olivat kerran kasvissyöjiä? – L. K., Alankomaat.

On ymmärrettävää, että tällainen kysymys voi herätä, sillä nykyään monet eläimet tappavat toisiaan ruoaksi. Mutta pane merkille, että tämä pitää paikkansa nykyään. Onko maan päällä ketään, joka voi sanoa henkilökohtaisen huomiointinsa perusteella, miten nämä eläimet menettelivät kuusituhatta vuotta sitten?

Ihmiset tappavat kautta maailman eläimiä ja syövät niiden lihaa. Mutta todistaako ihmisen kyky pureskella ja sulattaa lihaa, että kaikki ihmiset syövät lihaa tai että ihmiset ovat aina syöneet lihaa? Ei, sillä Jumalan sana, ihmiskunnan vanhin ja luotettavin historia, osoittaa, että Jehova antoi alkujaan ihmiselle ravinnoksi ”kaikkinaiset siementä tekevät ruohot” ja ”kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä”. Vasta 1 600 vuotta myöhemmin Jumala salli ruokavalion muutoksen ihmiselle antaen hänen metsästää eläimiä ruoaksi. – 1. Moos. 1:29; 9:2, 3.

Ne, jotka uskovat, että ihminen ja eläimet ovat kehittyneet miljoonien vuosien mittaan, eivät tosin hyväksyne tätä, mutta niin Jumalan sana sanoo, ja Jeesus Kristus sanoi: ”Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:17) Jollei ihmisten nykyinen ruokavalio ja elintapa edusta sitä, mitä se alun perin oli, niin eikö ole mahdollista, että sama pitää paikkansa eläimistäkin?

Meidän täytyy muistaa, että tiedemiesten tieto on rajallinen. Vaikka ihminen onkin asiantuntija jollakin eläinelämän alalla, niin hän ei tiedä kaikkea, mitä eläimestä on tiedettävissä sellaisena kuin se nyt elää, puhumattakaan siitä, miten se eli tuhansia vuosia menneisyydessä. Ne, jotka ovat nöyriä ja vilpittömiä, myöntävät tämän. Pelkästään se, että tiedemiehillä on erilaisia mielipiteitä, todistaa tämän seikan.

Esimerkiksi heräsi kysymys, voivatko kobrat kuulla ääniä. Muuan käärmeitä tutkiva apulaisintendentti eräässä Yhdysvaltain suuressa eläintarhassa kirjoitti 27.11.1968: ”Kaikki käärmeet ovat kykenemättömiä kuulemaan ääniä; tämä koskee myös kobraa.” Se näyttää lopulliselta mielipiteeltä. Mutta peräti samana päivänä selitti Amerikan luonnonhistoriallisen museon sammakko- ja matelijaosaston intendentti ja puheenjohtaja: ”Yleensä on otaksuttu . . . että käärmeet ovat kuuroja ilman välityksellä kulkeville äänille. Kuitenkin äskeiset todisteet osoittavat, että jotkin käärmeet voivat kuulla matalia ääniä. Miten tämä koskee kobraan liittyvää ongelmaa, on epävarmaa. Todistusten painopiste kallistuu yhä sen teorian puolelle, että liike pikemmin kuin ääni vaikuttaa kobriin, mutta asia ei ole suinkaan lopullisesti ratkaistu.”

Raamattu viittasi kauan sitten siihen, että kobra kuulee ”lumoojan äänen”, mutta voi kieltäytyä kuulemasta samoin kuin ihminenkin voi kieltäytyä kuulemasta. (Ps. 58:5, 6; ”kyy” = kobra, Um) Olisiko viisasta hylätä se, mitä Raamattu sanoo, vain siksi, että jotkut tiedemiehet ajattelevat asiain olevan toisin? Edellä olevat lainaukset osoittavat vastauksen olevan kielteinen. Yhtä vähän pitäisi sen, että jokin nykyinen todistus ei näytä tukevan sitä, mitä Raamattu sanoo eläinten elämästä menneisyydessä, saada ketään hylkäämään Jumalan henkeytettyä sanaa.

Onko kenelläkään sitä paitsi oikeutta päätellä, että tapa, jolla jokin eläin käyttää ruumistaan nykyään, on ainoa mahdollinen tapa? Esimerkiksi tiikeri käyttää kulmahampaitaan ja kynsiään toisten eläinten pyydystämiseen, tappamiseen ja repimiseen. Eikö näitä samoja kulmahampaita ja kynsiä voitaisi kuitenkin käyttää lujien kasvisten repimiseen ja kuorien ja palkojen aukaisemiseen?

’Mutta entä myrkylliset käärmeet?’ joku saattaa kysyä. Eläinten myrkyt voivat näyttää olevan vain tappamista tai suojelua varten, mutta ovatko ne? H. Munro Fox kirjoitti teoksessa ”Animal Poisoners” (Eläinmyrkyttäjät): ”Me tiedämme, että myrkyillä on eräissä tapauksissa merkitystä sen eläimen ruumiintoiminnassa, joka muodostaa niitä. Tämä saattaa monissa tapauksissa olla myrkkyjen todellinen olemassaolon syy ottamatta lainkaan lukuun suojeluarvoa. Käärmeiden myrkyllisellä syljellä esimerkiksi on tehtävänsä käärmeen ruoan sulattamisessa.” Toinen valaiseva esimerkki on muuan vihreä merimato, joka on osaksi myrkyllisen liman peittämä. Onko tämän liman tehtävä suojella, ettei sitä syödä? Siltä saattaisi näyttää. Mutta jos tämän madon poikaset asettuvat tämän liman päälle, niin myrkky muuttaa ne pienen pieniksi koiraiksi, sen sijaan että ne olisivat kehittyneet suuriksi naaraiksi, jos ne olisivat asettuneet merenpohjaan.

On totta, että voitaisiin esittää satoja tai tuhansiakin pulmatapauksia, jotka näennäisesti osoittaisivat, että eläimet ovat aina tappaneet toisiaan, että se on välttämätöntä ”luonnon tasapainolle”. Mutta pitäisikö meidän Jumalan luomakunnan puutteellisen tuntemuksemme saada meidät menettämään uskomme häneen ja hänen Sanaansa? Pitäisikö meidän antaa saalistavia eläimiä koskevien kysymysten saalistaa meidät?

Raamattu selittää, että Jumala antoi Eedenin paratiisissa ”kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille . . . kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi”. (1. Moos. 1:30) Myöhemmin kaikki maaeläinten peruslajit olivat Nooan arkissa koko vuoden syömättä toisiaan. Ja ilmeisesti vedoten olosuhteisiin, jotka vallitsivat Eedenissä ja jotka ennallistetaan tulevaisuudessa, Jumalan sana sanoo: ”Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen [kobran, Um] kololla . . . Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa.” – Jes. 11:7–9.

Varmasti se suurenmoinen Luoja, joka teki taivaat ja kaiken, mitä niissä on, joka järjesti täydellisen tähtien tasapainon ja järjestyksen ja joka tietää, miten sopusointu ja rauha vallitsivat Eedenissä, voi ennallistaa paratiisiolosuhteet. Ei suinkaan sellaisen ”luonnon tasapainon” aikaansaaminen, missä eläimet eivät tapa toisiaan, ole Hänelle ylivoimaista, vai mitä? Odottakaamme siis luottavaisina sitä aikaa.

● Jos Aabraham todella uskoi tulevansa uhraamaan poikansa Iisakin, niin miksi hän sanoi palvelijoilleen, että hän ja Iisak palaavat heidän luokseen? – E. M., USA.

Jehova sanoi nimenomaan Aabrahamille, että hän halusi hänen uhraavan rakkaan poikansa Iisakin polttouhriksi. – 1. Moos. 22:2.

Aabraham kulki uskossa poikansa ja kahden palvelijansa kanssa, kunnes uhripaikka oli näkömatkan päässä. Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne.” – 1. Moos. 22:5.

Emme tiedä, ymmärsikö Aabraham silloin täysin sanojensa paikkansapitävyyden vai ei. Mutta se, mitä hän sanoi, oli kuin profeetallinen ilmaus siitä, mitä todellisuudessa oli tapahtuva.

Epäilikö Aabraham, että Iisak tulisi uhrattavaksi polttouhrina? Ei, hän aikoi täysin totella Jumalaa, ja hän uskoi täysin Jehovaan ja hänen voimaansa. Aabraham aikoi niin ollen toteuttaa sen, mitä Jumala käski, vaikka hänen rakas poikansa olisikin kuollut. Aabraham tiesi, että sekä hän että hänen vaimonsa Saara olivat olleet kuolettuneet lasten saamiseen nähden, ja kuitenkin Jumala elvytti jälleen heidän voimansa saada jälkeläinen. Tästä kyvystä saada lapsia oli seurauksena Iisak. – Hepr. 11:11, 12; Room. 4:19–21.

Jehova oli jo luvannut Aabrahamille tekevänsä hänestä suuren kansan, joten Aabraham oli oleva välikappale suuren siunauksen aikaansaamisessa ’kaikille sukukunnille maan päällä’. Ja Jumala oli sanonut Aabrahamille, miten hänen ”siemenelleen” oli käyvä. (1. Moos. 12:1–3; 15:13–16) Jumala ei puhunut kenenkään toisen pojan kautta tulevista jälkeläisistä, sillä hän nimenomaan sanoi: ”Ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.” (1. Moos. 21:12) Jos Iisak oli uhrattava, niin jotta siunaus tulisi tämän siemenen kautta, Jehovan piti herättää Iisak kuolleista. Uskoiko Aabraham Jehovan voivan tehdä sen? Apostoli Paavali vastasi henkeytettynä, että Aabraham ”päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään” Iisakin. (Hepr. 11:19) Aabraham odotti siis selvästi, että jos Iisak kuolisi, niin Jumala aikanaan herättäisi hänet kuolleista, niin että Iisak voisi tuottaa luvatun siemenen. Aabrahamin palvelijoilleen esittämä huomautus ilmaisi tämän luottamuksen.

● Mitä merkitsee Jumalalle esitetty rukous: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen”? – E. D., USA.

Tämä on osa Jeesuksen tunnetusta ’mallirukouksesta’. Kehotettuaan opetuslapsiaan rukoilemaan anteeksiantoa Kristus päätti rukouksen: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta [paholaisesta, Um].” – Matt. 6:12, 13; Luuk. 11:4.

Jotkut ovat halunneet tietää, merkitseekö tämä sitä, että jollei pyydä Jumalaa tekemään toisin, niin Jumala kiusaa ihmistä tekemään syntiä. Mutta niin ei missään tapauksessa voi olla, sillä Jehova henkeytti Jeesuksen velipuolen Jaakobin kirjoittamaan: ”Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: ’Jumala minua kiusaa’; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.” (Jaak. 1:13) Jeesuksen sanat täytyy ymmärtää tämän jakeen valossa ja sopusoinnussa sen kanssa.

Aadamin ja Eevan kokemus valaisee sitä, mitä Kristus tarkoitti. Jumala salli heidän syödä kyllikseen ’kaikkinaisista puista, jotka olivat ihania nähdä ja hyviä syödä’. Heidän ei pitänyt kuitenkaan syödä hyvän- ja pahantiedon puusta. – 1. Moos. 2:9, 16, 17.

Se oli tosin koetus heille, mutta ei paha koetus, jonka tarkoitus olisi ollut heidän vahingoittamisensa. Jumala ei ollut niiden Kristuksen uskonnollisten vihamiesten kaltainen, jotka juonittelivat koetellakseen häntä niin että olisivat saaneet hänet ansaan ja siten puolustuksen hänen surmauttamiselleen. (Matt. 22:15–18; Mark. 11:18; 12:13; Joh. 11:53) Tällä Aadamin ja Eevan yksinkertaisella koetuksella Jehova voi saada selville, millaisia he todella olivat, halusivatko he vapaan tahdon omaavina ihmisinä tosiaan totella ja palvella Luojaansa.

Mutta pane merkille miten hyvän teon Jumala teki: auttaakseen Aadamia ja Eevaa välttämään hairahtumista, itse asiassa ’ettei saattaisi heitä kiusaukseen’, Hän selitti, että tottelemattomuus olisi väärin ja johtaisi kuolemaan. Jonkun varoittaminen pahasta ei totisesti merkitse hänen kiusaamistaan sillä. Eikö Saatana kiusannut ensimmäistä ihmisparia? Hän näki tilaisuuden kiusata Aadamia ja Eevaa menemään yli niiden rajojen, jotka Jumala oli heille asettanut. Hänen väärä kuvauksensa puusta syömisen tuloksesta herätti väärän halun, joka vuorostaan johti syntiin. – 1. Moos. 3:1–6; Jaak. 1:14, 15.

Niin kuin Jumala ei saattanut Aadamia ja Eevaa kiusaukseen, hän ’ei saata kiusaukseen’ kristittyjäkään nyt varoittamalla meitä pahasta ja ilmoittamalla meille mikä tulos on, jos me osallistumme sellaiseen. Meitä autetaan siten välttämään kiusauksia tehdä väärin.

Jehova sanoo esimerkiksi selvästi meille, että aviorikos on synti ja että sitä on kartettava. (2. Moos. 20:14; Room. 13:9, 10) Se on varoitus, niin että me emme ole tietämättömiä siitä, mikä on väärin. Hän sanoo myös, mitkä olisivat seuraukset, jos kristitty harjoittaisi sellaista vääryyttä: hän saastuttaisi aviovuoteen, saisi langettavan tuomion eikä perisi Valtakuntaa. (Hepr. 13:4; 1. Kor. 6:9, 10) Jehova ei selvästikään kiusaa kristittyjä aviorikokseen. Pane päinvastoin merkille 1. Kor. 7:5:ssä oleva mainio neuvo. Aviopuolisoille, jotka saattoivat keskinäisestä sopimuksesta pidättyä aviosuhteista joksikin ajaksi, annettiin neuvo, että he ’sitten taas tulisivat yhteen, ettei saatana heitä kiusaisi’ aviorikokseen. Kiusaus ei tulisi Jumalalta, joka oli varoittanut heitä ennakolta, vaan Saatanalta väärän halun vaikuttaessa.

Samoin Jehova varoittaa 1. Tim. 6:9, 10:ssä, että rahan himo on vaarallista ja että se voi johtaa kaikenlaisiin vahingollisiin asioihin. Ja hän sanoo, että seurauksena tästä himosta ja päätöksestä rikastua voi olla harhaantuminen pois uskosta ja monien tuskien kärsiminen. Meille siis ilmoitetaan mikä on väärin ja meidät tehdään tietoisiksi siitä vahingosta, joka saattaa olla seurauksena, jos lankeamme tähän kiusaukseen. – 2. Kor. 2:11.

Se, joka rukoilee, ettei häntä saatettaisi kiusaukseen, velvoittautuu tekemään kaikkensa välttääkseen kiusauksia. Siihen sisältyy vääriä haluja herättävien ajatusten karttaminen ja sellaisten tilanteitten välttäminen, joissa todennäköisesti herää kiusauksia. Hänen täytyy myös antaa Jehovan vahvistaa häntä tutkimalla Jumalan sanaa, niin että hän voi erottaa hyvän pahasta.

Jeesuksen sanat ”älä saata meitä kiusaukseen” eivät siis merkitse sitä, että Jumala kiusaisi meitä tai saattaisi meidät tilanteisiin, jotka kiusaavat meitä pahalla ja että meidän siitä syystä olisi välttämättä pyydettävä Häntä tekemään toisin. Nuo sanat ovat pikemminkin anomus, ettei Jumala jättäisi meitä tietämättömiksi pahoista asioista, jotka saattaisivat olla kiusaus, vaan että hän varoittaisi ja vahvistaisi meitä, niin että me voisimme välttää kiusauksen tai kestää sen.