Laodikean kristityt eivät nähtävästi pitäneet Paavalin varoitusta mielessään. Siihen aikaan kun Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan vähän enemmän kuin kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Laodikean kristityt olivat langenneet rahan himoon. He olivat sen takia menettäneet hengellisen kauneutensa ja hengelliset rikkautensa. Puhuen heille Ilmestyskirjan 3:17 sanoo: ”Sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.” He olivat hengellisesti köyhiä ja joutuneet hengelliseen haaksirikkoon, koska he antoivat suuremman arvon aineelliselle omaisuudelle kuin hengellisille rikkauksille. Heidän suhtautumisensa rahaan oli muuttunut pahaksi.

KÖYHYYTTÄ EI VAADITA

Joissakin ei-kristillisissä uskonnoissa ajatellaan, että uskonnollista ansiota saadaan etsimällä köyhyyttä elämässä. Hyläten kaiken aineellisen omaisuuden budhalaismunkit esimerkiksi omistavat elämänsä mietiskelylle luostarissa. Heillä ei ole juuri enempää omaisuutta kuin vaippa, kerjuumalja, neula, 108 helmeä käsittävä naru, mitä käytetään rukousnauhana, parranajokone ja suodatin hyönteisten siivilöimiseksi pois juomavedestä.

Kristityiltä ei vaadita köyhyydessä elämistä, jotta he saisivat tosi Jumalan hyväksymyksen. Hän ei ole koskaan neuvonut palvojiaan harjoittamaan asketismia. Kristityllä on vapaus ansaita rahaa ja ostaa välttämättömyyksiä, jopa mukavuuksia ja ylellisyyksiäkin rahallaan. Häntä ei kielletä ostamasta niitä aineellisia tavaroita, joita hänen kannattaa hankkia.

Jos jonkun tavallista taitavamman liikemiehen on onnistunut hankkia melkoiset rahatulot lankeamatta vaaralliseen haluun olla rikas, niin olisi erehdys syyttää häntä rahaa himoitsevaksi. Sitä, himoitseeko joku rahaa vai ei, ei ilmaise hänen omistamansa rahan määrä eikä hänen omaisuutensa suuruus eikä laatu, vaan sen sijaan hänen suhtautumisensa niihin.

VÄÄRÄ SUHTAUTUMINEN RAHAAN

Ihminen voi olla köyhä ja silti himoita rahaa, koska hänellä on ahne halu olla rikas ja omistaa sellaista, mitä hänellä ei nyt ole. Jossain toisessa maassa asuva keskinkertaisen varakas henkilö saattaa näyttää rikkaalta köyhän miehen silmissä, mutta tuolla henkilöllä ei kuitenkaan ole ehkä köyhän miehen väärää asennetta. Raamattu tuomitsee rahaa himoitsevat, olkootpa he köyhiä tai rikkaita, heidän väärän asenteensa takia.

Jeremian 9:23:nnessa on kirjoitettu: ”Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa.” Jehova ei sano tässä, ettei ihmisen pitäisi olla viisas, väkevä eikä rikas, vaan että hänen tulee karttaa väärää suhtautumista näihin asioihin kerskaamalla niistä.

Ensimmäisellä vuosisadalla eläneet Laodikean kristityt tekivät sen erehdyksen, että turvasivat rikkauksiinsa ja kehittivät siten väärän suhtautumistavan niihin. He olivat kuin Psalmissa 52:9 mainittu väkevä mies, ”joka ei pitänyt Jumalaa turvanansa, vaan luotti suureen rikkauteensa”.

Raamatussa painotetaan toistamiseen tuhoutuvaan rikkauteen turvaamisen tyhmyyttä. Tavoittelemalla ahneesti rikkautta jotkut Jumalan antautuneet palvelijat ovat ”eksyneet pois uskosta”, kuten Paavali sanoi. (1. Tim. 6:10) He eivät ole säilyttäneet kristillistä viattomuuttaan, vaan ovat tempautuneet maailman lakia uhmaavaan menettelyyn. ”Luotettava [luotettavien tekojen, Um] mies saa runsaan siunauksen, mutta jolla on kiihko rikastua, se ei rankaisematta jää.” (Sananl. 28:20) Luotettavien tekojen mies on sellainen, joka kiiruhtaa palvelemaan Jehovaa ja joka ahertaa pääasiassa hengellisten aarteitten saamiseksi.

Hengellisten aarteitten kokoaminen antaa paljon suuremman palkan nyt ja tulevaisuudessa kuin ahnas pyrkimys aineellisten rikkauksien varastoimiseen turvallisuuden tuojaksesi. Jeesus painotti tätä sanoessaan: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.” – Matt. 6:19, 20.

Jeesus ei tuominnut säästeliäisyyttä, vaan hän sanoi seuraajilleen, että heidän ei pitänyt koota itaralla tavalla rikkauksia ja panna niihin luottamustaan. Iankaikkista hyötyä eivät tuota maalliset aarteet, vaan taivaalliset aarteet, kuten Jumalan hyväksymys. Kuolema riistää rahaa himoitsevan hänen rahoistaan jättäen ne jonkun toisen käytettäviksi. Ne eivät voi pelastaa häntä. ”Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä.” – Luuk. 12:21.

OIKEA SUHTAUTUMINEN RAHAAN

Niin kauan kuin tämä nykyinen asiainjärjestelmä on olemassa, kristityt voivat käyttää rahaa hyödyllisenä välineenä huolehtiakseen tarpeistaan, saadakseen joitakin nykyisten aikojen mukavuuksia ja edistääkseen evankeliuminpalvelusta. Niiden monien asioitten takia, joita se voi tarjota heille, heidän täytyy noudattaa itsehillintää pitäen rahan aina omalla paikallaan välineenä eikä rakkauden kohteena.

Apostoli Paavali painotti oikeaa suhtautumista rikkauteen Timoteukselle lähettämässään kirjeessä. Varoitettuaan rahan himoitsemisesta hän myönsi, että eräät kristityt olivat rikkaita aineellisesta tavarasta, mutta sen sijaan että olisi tuominnut heidät ja neuvonut heitä luopumaan rikkauksistaan ja elämään köyhyydessä, hän kehotti heitä säilyttämään oikean suhteen niihin. ”Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat, kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän.” (1. Tim. 6:17–19) Kristityt, jotka säilyttävät tämän oikean asenteen, eivät ole rahaa himoitsevia, vaikka saattavatkin olla aineellisesti rikkaita. He turvaavat Jumalaan eivätkä rikkauteensa. Jos heidän olisi valittava näiden kahden välillä, he luopuisivat iloiten omaisuuksistaan ja valitsisivat Jumalan palvelemisen.

Mitään rahamäärää ei voida verrata siihen aarteeseen, että palvelet Jehovaa kiinnittäen siihen koko huomiosi niin kuin Paavali teki. Hänellä ei ollut mitään rahallisia velvoituksia, mitkä olisivat vaatineet häntä hoitamaan säännöllistä tointa teltanteossa, joten hän käytti kaiken aikansa evankeliuminpalvelukseen. Hänen tavallaan on nykyään kristittyjä, jotka omistavat kaiken aikansa palvelukseen tienraivaajina tai erikoisvalvojina uuden maailman yhteiskunnassa. Koska he suhtautuvat oikealla tavalla rahaan, niin he pitävät saamiaan hengellisiä siunauksia paljon suurempiarvoisina kuin niitä aineellisia omaisuuksia, mitkä heillä saattaisivat olla, jos he kuluttaisivat suurimman osan ajastaan maallisessa toimessa.

Olkoonpa ihmisellä melkoiset tulot, kohtuulliset tulot tai itse asiassa ei lainkaan tuloja, niin sääntö, minkä on hallittava hänen asennettaan, on Jeesuksen Kristuksen asettama: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa.” (Matt. 6:33) Oikein asiaan suhtautuen kristitty voi käyttää rahaa välineenä lankeamatta koskaan vaaralliseen rahanhimoon, mikä johtaa hengelliseen tuhoon.

Kolehtiongelma

Kenneth Scott, Midsomer Nortonin kirkkoherra Somersetistä, Englannista, on sanonut: ”Kirkon olisi aika ilmoittaa, ettei kuuden pennyn rahaa oteta vastaan enää paitsi lapsilta. Muiden antamana kuusi pennyä on nykyään Jumalan häpäisemistä. Kahden šillingin tai kahden ja puolen šillingin tulisi olla alaraja. Viiden šillingin ja kymmenen šillingin pitäisi olla tavanomainen anti.”