Vuorisaarna: ”Lakatkaa tuomitsemasta”
KUN Jeesus oli puhunut tarpeesta etsiä ensin Jumalan valtakuntaa, hän kehotti kuulijoitaan luopumaan hyvin vahingollisesta menettelystä. Hän sanoi: ”Lakatkaa tuomitsemasta, jottei teitä tuomittaisi.” (Matt. 7:1) Luukkaan mukaan Jeesus lisäsi: ”Lakatkaa langettamasta tuomiota, niin teille ei missään tapauksessa langeteta tuomiota. Jatkakaa vapaaksi päästämistä, niin teidät päästetään vapaaksi. Harjoittakaa antamista, niin teille annetaan. Ihmiset kaatavat syliinne hyvän mitan, sullotun, ravistellun ja kukkuraisen.” – Luuk. 6:37, 38.
Ensimmäisellä vuosisadalla fariseukset pyrkivät tuomitsemaan toisia ankarasti ei-raamatullisten perinteitten väärien mittapuitten mukaan. Tällaista tapaa noudattavien Jeesuksen kuulijoiden tuli ’lakata’ siitä. Sen sijaan että he olisivat jatkuvasti moittineet toisiaan, heidän piti ’jatkaa vapaaksi päästämistä’, ts. lähimmäisensä puutteitten anteeksi antamista ja huomiotta jättämistä. (Vrt. Luuk. 6:37, Kirkkoraamattu) Siten menettelemällä he kannustaisivat toisia ilmaisemaan samanlaista anteeksiantavaisuutta.
Sen lisäksi että Jeesuksen opetuslasten piti antaa anteeksi toisille ja kohdella heitä armollisesti, heidän piti ’harjoittaa antamista’. Tästä oli oleva seurauksena se, että opetuslapset saisivat syliinsä ”hyvän mitan, sullotun, ravistellun ja kukkuraisen”. Teoksen Word Studies in the New Testament mukaan ”syliksi” käännetty kreikkalainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’helmaa’ ja tarkoittaa ”laajan viitan taittamista niin, että se vyöllä sidottuna muodostaa pussin. Itämaiden toreilla kauppiaiden voidaan nähdä nykyäänkin kaatavan jonkin mitan sisällön ostajan helmaan.” (Vrt. Ruut 3:15; Jes. 65:7; Jer. 32:18.) Mitä enemmän joku harrastaa anteliaisuutta, sitä enemmän hän kannustaa toisia menettelemään samoin.
Jeesus viittasi tärkeään yleisperiaatteeseen sanoessaan: ”Sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä tuomitaan teidät, ja millä mitalla [ihmisten käsittelytavalla] te mittaatte, sillä mitataan teille.” (Matt. 7:2) Sillä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan, he ’niittävät sitä mitä he kylvävät’; niin sanoaksemme. Tämä ei osoittaudu todeksi ainoastaan sen suhteen, mitä he niittävät lähimmäisiltään, vaan mikä vielä tärkeämpää sen suhteen, mitä he niittävät Jumalalta. – Ks. Matt. 5:7; 6:14, 15.
Tähdentääkseen, miten vaarallista oli jäljitellä ylen kriittisiä fariseuksia, Jeesus esitti kaksi valaisevaa esimerkkiä: ”Eihän sokea voi opastaa sokeaa? Eivätkö molemmat suistu kuoppaan? Oppilas ei ole opettajansa yläpuolella, mutta jokainen, joka on täydellisesti opetettu, on opettajansa kaltainen.” – Luuk. 6:39, 40.
Olisi naurettavaa, jos kirjaimellisesti sokea ihminen yrittäisi opastaa toista sokeaa tuntemattomassa maastossa. Jos matkan varrella olisi kuoppa, molemmat putoaisivat varmasti siihen. Kun oli kysymys lähimmäisensä tuomitsemisesta, niin juutalaiset uskonnolliset johtajat olivat kuvaannollisesti ’sokeita’. (Vrt. Matt. 15:14; 23:16, 24.) He kieltäytyivät panemasta merkille tavallisissa nöyrissä ihmisissä olevia hyviä ominaisuuksia. Kerrankin fariseukset huudahtivat: ”Tämä ihmisjoukko, joka ei tunne Lakia, on kirottua.” (Joh. 7:49) Jokainen, joka jäljittelee tällaista tuomitsevaa asennetta, kulkee kohti vaarallisia salakuoppia.
Myös aivan samoin kuin ”oppilas”, joka omaksuu opettajansa ajatustapoja, tulee opettajansa kaltaiseksi, niin kaikki, jotka jäljittelivät fariseuksia, joutuisivat samaan tilaan kuin he – pois Jumalan suosiosta ja elämänsä menettämisen vaaraan. Niinpä Jeesus sanoikin erään toisen kerran:
”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, ulkokullatut, koska te suljette taivasten valtakunnan ihmisten edessä, sillä itse te ette mene sisään ettekä salli sisälle menevien mennä sisään! Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, ulkokullatut, koska te kuljette meret ja mantereet ristiin rastiin tehdäksenne yhden käännynnäisen, ja kun hänestä se tulee, niin teette hänet Gehennan [ikuisen tuhon] alaiseksi kaksin verroin enemmän kuin itsenne!” – Matt. 23:13–15.
Osoittaen, kuinka tyhmää on olla ylen kriittinen, Jeesus kysyi: ”Miksi sitten katsot oljenkortta, joka on veljesi silmässä, mutta et ota huomioon ortta omassa silmässäsi? Tai kuinka voit sanoa veljellesi: ’Salli minun ottaa pois oljenkorsi silmästäsi’, kun katso: orsi on omassa silmässäsi?” – Matt. 7:3, 4; vrt. Luuk. 6:41, 42a.
Jeesus ei puhu pelkästään yksilöistä, jotka kiinnittävät huomiota toisten virheisiin samalla kun heillä itsellään on suurempia virheitä, vaikkakin tämä on yleinen inhimillinen heikkous. Sen sijaan hän puhuu sellaisesta, joka kiinnittäisi huomiota veljensä ”silmässä” olevaan pikkuvikaan. Arvostelija väittäisi, että hänen veljellään olisi huono moraalinen havainto- ja arvostelukyky. Vaikka puute olisi pieni, kuin ”oljenkorsi”, puutikku tai tomuhiukkanen, arvostelija tekisi siitä kiistakysymyksen ja ulkokultaisesti tarjoutuisi ’ottamaan pois oljenkorren’, ts. auttamaan yksilöä näkemään asiat selvemmin ja auttamaan häntä lausumaan hyväksyttävämpiä tuomioita.
Juutalaiset uskonnolliset johtajat olivat erikoisen alttiita arvostelemaan toisten tuomioita. Esimerkiksi kun henkilö, jonka Jeesus paransi synnynnäisestä sokeudesta, julisti, että Jeesuksen oli täytynyt tulla Jumalan luota, fariseukset sanoivat: ”Sinä olet kokonaan synneissä syntynyt, ja sinäkö opetat meitä?” (Joh. 9:34) Mutta sikäli kuin oli kysymys selvästä hengellisestä näkemyksestä ja tuomintakyvystä, fariseuksilla itsellään oli ikään kuin ”orsi” omassa silmässään. He olivat täysin sokeita.
Niinpä Jeesus huudahti: ”Ulkokullattu! Ota ensin orsi pois omasta silmästäsi, niin sitten näet selvästi ottaa pois oljenkorren veljesi silmästä.” – Matt. 7:5; Luuk. 6:42b.
Merkitsikö tämä, että Jeesuksen opetuslasten ei pitänyt käyttää lainkaan arvostelukykyä toisten ihmisten suhteen? Ei, sillä Jeesus sanoi seuraavaksi: ”Älkää antako pyhää koirille älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne vain tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja raatelisi teitä.” – Matt. 7:6.
Mooseksen lain mukaan koirat ja siat olivat epäpuhtaita. (3. Moos. 11:7, 27) Koirille oli sallittua heittää villipedon repimän eläimen lihaa. (2. Moos. 22:31) Mutta juutalainen perinne kielsi antamasta koirille ”pyhää” lihaa, ts. eläinuhrien lihaa. Mišna sanoo: ”Eläinuhreja [hepreaksi qodašim: ’pyhyyksiä’] ei voida ostaa annettavaksi ruoaksi koirille.” Kirjaimellisten helmien heittäminen ”sikojen eteen” olisi myös täysin sopimatonta. Todennäköisesti siat erehtyisivät pitämään niitä herneinä, tammenterhoina tai muina ruokavalioonsa kuuluvina ravintoaineina. Havaittuaan, etteivät ne olekaan syötäviä, siat tallaisivat ne jalkojensa alle ja raivostuisivat ja voisivat vahingoittaa sitä, joka heitti helmet niille.
Kuvaannollisessa merkityksessä ”pyhä” ja ”helmet” tarkoittavat Jumalan messiaanista valtakuntaa koskevia kallisarvoisia Raamatun totuuksia. Jeesuksen opetuslasten oli määrä kertoa näitä totuuksia kaikille. (Matt. 24:14; 28:19, 20) Mutta jos jotkut ilmaisivat, etteivät he arvostaneet hengellisiä asioita vaan olivat koirien tai sikojen kaltaisia, niin kristittyjen piti etsiä alttiimpia korvia. – Ks. Matt. 10:14; Luuk. 9:5; 10:11; Apt. 13:45, 46; 18:6.