Syntiä harjoittavien ojentaminen

”Syntiä harjoittavia ojenna kaikkien katselijoiden edessä, jotta muutkin pelkäisivät.” – 1. Tim. 5:20.

1, 2. Mitä ohjeita Paavali antoi Timoteukselle, kun Timoteus oli Efesoksessa, ja mitä kysymyksiä se herättää?

NEUVOESSAAN työtoveriaan Timoteusta siitä, miten hänen tuli käsitellä ongelmia Efesoksessa, missä jotkut lietsoivat hedelmättömiä väittelyjä ja esittivät ristiriitaisia opetuksia, apostoli Paavali sanoi muun muassa: ”Syntiä harjoittavia ojenna kaikkien katselijoiden edessä, jotta muutkin pelkäisivät.” – 1. Tim. 5:20; 1:3–7; 6:3–5.

² Mitä apostoli tarkoitti ’synnin harjoittamisella’? Jos joku syyllistyisi johonkin väärintekoon useammin kuin vain kerran, niin tekisikö se hänestä automaattisesti synnin ’harjoittajan’?

SEN RATKAISEMINEN KETKÄ OVAT SYNNIN ’HARJOITTAJIA’

3, 4. Mikä on Paavalin tässä käyttämän kreikankielisen ilmaisun merkitys, ja miten eräät käännökset sen tähden kuuluvat?

³ Palatessamme kieleen (kreikkaan), jolla Paavali kirjoitti, toteamme, että ilmaisu ”syntiä harjoittavia” on hamartánontas, kreikankielisen ”tehdä syntiä” merkitsevän verbin aktiivin partisiipin preesens. Mitä se sanoo meille? Pane merkille, mitä raamatunselitysteokset sanovat (kursivointi lisätty korostuksen vuoksi):

”. . . partisiipin preesensin käyttö viittaa siihen, että kysymyksessä ovat piintyneet syntiset. . . . Paavali puhuu itsepintaisista syntisistä.” – The Expositors’ Greek Testament.

”Syntiset henkilöt esitetään yhä siihen aikaan synnissä elävinä, mistä käytetään preesensiä, kun muutoin odottaisi perfektiä.” – Schaff-Langen Critical Doctrinal and Homiletical Commentary.

⁴ Paavali käytti siis verbimuotoa, joka kuvailee tämänhetkistä, ei mennyttä, toimintaa, mikä viittaa jatkuvaan, ei hylättyyn, menettelyyn. Tunnustaen tämän erilaiset raamatunkäännökset käyttävät seuraavankaltaisia käännöstapoja:

Kirkkoraamattu: ”Syntiä tekeviä . . .”

Uusi testamentti nykysuomeksi: ”. . . kaikkia jotka tekevät syntiä.”

Knox: ”. . . niitä, jotka elävät väärin.”

Revised Standard Version: ”Niitä, jotka itsepintaisesti pysyvät synnissä . . .”

New American Standard: ”Niitä, jotka jatkavat synnissä . . .”

 5. a) Mitä seuraa synnin toistamisesta? b) Mikä kuitenkin on tärkein tekijä sen ratkaisemisessa, ketkä aiheellisesti kuvaillaan ”syntiä harjoittaviksi”?

⁵ Ei voi olla epäilystäkään siitä, että joka kerta kun synti toistetaan, väärinteon vakavuus lisääntyy. Ja jokainen, joka jatkaa synnin tekemistään pitkän aikaa, varmasti harjoittaa sitä. Mutta aikaisemmin esitetyn perusteella voimme nähdä, miksi yksinomaan se, että joku on syyllistynyt johonkin väärintekoon useammin kuin kerran, kenties kaksi tai kolme kertaa, ei itsessään sijoittaisi häntä niiden joukkoon, joita Paavali kuvailee ”syntiä harjoittaviksi”. Tärkeä kysymys on se, onko asianomainen kääntynyt pois väärinteosta, hylännyt sen. Vai onko se jatkuvaa, itsepintaista menettelyä? Jos kysymyksessä on jälkimmäinen tapaus, niin kyseinen yksilö soveltuu apostolin kuvaukseen.

6, 7. Miten Matteuksen 7:7 valaisee sitä, mitä tarkoitetaan jonkin ’harjoittamisella’?

⁶ Toiset raamatunkohdat, joissa käytetään kreikkalaisten verbien preesensmuotoa, valaisevat asiaa. Esimerkiksi Matteuksen 7:7:ssä esiintyy verbin (imperatiivin) preesensmuoto kolme kertaa kreikan kielessä, ja Uuden maailman käännös kääntää sen seuraavalla tavalla:

”Pyytäkää jatkuvasti, niin teille annetaan; etsikää herkeämättä, niin te löydätte; kolkuttakaa lakkaamatta, niin teille avataan.”

⁷ Jeesus ei varmaankaan tarkoittanut, että me täytämme tämän kehotuksen, kun pyydämme Jumalalta jotakin useammin kuin kerran – ehkä pari kertaa. Ei, vaan meidän on jatkuvasti, hellittämättä pyydettävä, etsittävä ja kolkutettava.

 8. Keitä siis tarkoitetaan 1. Timoteukselle 5:20:ssä ja keitä ei?

⁸ 1. Timoteukselle 5:20 puhuu siis synnin tekemisestä, joka vaatii ojennusta kaikkien katselijoiden edessä siitä syystä, että sitä itsepintaisesti jatketaan, että sitä ei ole lopetettu. Tämän perusteella näyttää ilmeiseltä, että apostoli ei kuvaile sellaisia henkilöitä, jotka ovat saattaneet syyllistyä johonkin väärään tekoon yhden tai useamman kerran mutta jotka sen jälkeen ovat katuneet ja todella hylänneet sellaisen väärinteon.

PIDÄTTYMÄTTÄ ETSIMÄSTÄ TARVITTAVAA APUA

 9. Mikä osoittaa, ettei katuvan väärintekijän tulisi koskaan pidättyä etsimästä kristittyjen vanhinten apua?

⁹ Onko sitten mitään syytä kenenkään seurakunnan jäsenen, joka on hairahtunut johonkin väärintekoon, olkoonpa se sukupuolista tai jotakin muuta, ja joka on vilpittömästi katunut sellaista väärintekoa, epäröidä etsimästä vanhinten apua välttyäkseen tulevaisuudessa luisumasta takaisin väärintekoon? Huomaa vastaukseksi, mitä opetuslapsi Jaakob neuvoo Jaakobin 5:14–16:ssa:

”Onko joku keskuudessanne sairas? Hän kutsukoon luokseen seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään voidellen häntä öljyllä Jehovan nimessä. Ja uskon rukous tekee huonovointisen terveeksi, ja Jehova nostaa hänet ylös. Ja jos hän on tehnyt syntejä [monikko, mikä siis osoittaa, että kysymyksessä on voinut olla useampi kuin yksi synnintekotapaus], niin hänelle annetaan anteeksi. Tunnustakaa sen tähden avoimesti syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta paranisitte.” – Vrt. Ps. 41:2–5.

10, 11. a) Mikä vaikutus sen tietämisellä, että vanhimmat haluavat saada aikaan parantumisen, tulisi olla katuvaan väärintekijään? b) Valaise asiaa.

¹⁰ Miten suuresti edistääkään ’syntien avointa tunnustamista toisille’, jos vilpittömästi katuva väärintekijä tietää, että ne, joille hän tunnustaa, haluavat ennen kaikkea auttaa häntä paranemaan hengellisestä sairaudestaan! Toisaalta jos katuva ajattelisi, että he kohtelisivat häntä automaattisesti sellaisena, joka ’synnin harjoittajana’ ansaitsee nuhtelun koko seurakunnan edessä, niin vaikutus saattaisi olla varsin toisenlainen.

¹¹ Valaisemme asiaa: Mies, joka ennen kristityksi tuloaan joi toisinaan liikaa, saattaisi olla yksin useita päiviä kotonaan. Tänä aikana hän saattaisi nauttia viiniä tai olutta siinä määrin, että hän päihtyisi, ehkäpä kahteen otteeseen muutaman päivän aikana. Sitten hän saattaisi tuntea syvää häpeää ja vilpittömästi pahoitella sitä, mitä hän on tehnyt. Tajutessaan, että hän oli luisumassa takaisin vanhoille teilleen, hän saattaisi kipeästi haluta vanhinten apua saadakseen vahvistusta, koska hän on nyt päättänyt, ettei hän enää toista sellaista väärintekoa. Jos hän ajattelisi, että koska väärinteko tapahtui useammin kuin kerran, niin vanhimmat automaattisesti pitäisivät tarpeellisena julkistaa hänen väärintekonsa seurakunnalle, hän saattaisi suuresti empiä heidän apunsa etsimistä.

12. Mitä estettä ei tulisi olla, ja mikä ehkäisee sellaista nousemasta?

¹² Sellainen asenne voisi aikaansaada esteen seurakunnan paimenten ja niiden välille, jotka vakavasti tarvitsevat heidän apuaan voittaakseen jatkuvaan väärintekoon ajavan voiman. Toisaalta jos vallitsisi luottamus siihen, että vanhimmat ottaisivat huomioon sen, että katuja on vilpittömästi kääntynyt pois väärinteosta eikä halua koskaan palata siihen, niin tämä varmasti kannustaisi menemään vanhinten luo ja ottamaan vastaan heidän apunsa niin kuin sairas lammas ottaisi vastaan paimenensa avun. – Vertaa Ps. 23:1–5:n vastakohtaisuutta Hes. 34:4:ään.

13. Miksi vanhinten täytyy joskus ottaa aloite hairahtuneen suhteen?

¹³ Ehkä vanhimmat kuulevat vakavasta väärinteosta jostakin muualta kuin siihen syylliseltä henkilöltä. Koska he ovat paimenia, heidän kiinnostuksensa tämän lauman jäsenen hengellistä terveyttä kohtaan saisi heidät puhumaan hänen kanssaan siitä, mitä he ovat kuulleet. He saattavat huomata, että hän arvostaa heidän apuaan, mutta ei etsinyt sitä ujouden vuoksi tai siksi, että tunsi olevansa niin häpeissään, tai muista samanlaisista luonteeltaan henkilökohtaisista syistä. He saattavat jopa todeta, että hän on jo katunut väärintekoa ja lopettanut väärän menettelyn.

14. Mitä vanhimmat silti tekevät, vaikka he ovat varmoja, että väärintekijän oma sydän on perusteellisesti ojentanut häntä?

¹⁴ Jos vanhimmat ovat varmoja, että sellaisen henkilön oma sydän ja omatunto ja Jumalan sanan voima ovat aidolla tavalla ojentaneet häntä, niin heidän ponnistelunsa voidaan suunnata sellaisen henkilön rakentamiseen hengellisesti terveeksi. He antaisivat terveitä raamatullisia neuvoja, joiden tarkoituksena on vahvistaa katuvaa, niin ettei hän toistaisi enää väärintekoaan, ja he painaisivat hänen mieleensä tilanteen vakavuuden. He auttaisivat häntä ymmärtämään täydemmin sen vaaran, joka on tarjolla jos laskee ’suojuskilpensä’ alas vaikkapa hetkeksikin, ja ymmärtämään, miten tarpeellista on ’työskennellä jatkuvasti omaksi pelastuksekseen peläten ja vavisten’. – Fil. 2:12.

TASAPAINON JA ARVOSTELUKYVYN TARVE

15. Mikä siis ratkaisee, minkä suuntaisia ponnisteluja vanhimmat tekevät?

¹⁵ Mutta aina kun on kysymys vakavasta väärinteosta, olkoonpa sitten niin, että katuva etsii vanhinten apua tai että vanhimmat menevät hänen luokseen, seurakunnan vanhimmat haluaisivat olla varmoja siitä, että katumus on vilpitön ja että asianomainen tosissaan pyrkii pysymään oikeassa menettelyssä. Jos hänen oma sydämensä ei ole ojentanut häntä eikä saanut häntä hylkäämään väärintekoa, niin vanhinten velvollisuus on yrittää auttaa sen aikaan saamisessa.

16. Voiko joku, joka tekee synnin vain kerran, olla tuon synnin ’harjoittaja’? Jos voi, niin miten?

¹⁶ Vaikka siis se, kuinka monta kertaa väärintekoon on syyllistytty, on vakavasti huomioon otettava ja harkittava seikka, niin se ei jokaisessa tapauksessa ratkaise, tarvitseeko henkilö raamatullista ojennusta. Joku on saattanut syyllistyä haureuteen vain kerran. Mutta jos hän ei ole vilpittömästi katunut tuota väärintekoa, hän on yhä haureuden ’harjoittaja’. Kuinka niin? Koska hän ei ole hylännyt tuota väärää tapaa sydämessään. Jeesus sanoi, että mies, joka katsoo naista tuntien intohimoa häneen, on tehnyt hänen kanssaan aviorikoksen sydämessään. (Matt. 5:28) Jos siis joku yhä ajattelee jotakin syntistä tekoa tuntien jonkin verran mielihyvää eikä inhoa ja syvää mielipahaa ja päättäväisyyttä karttaa sen toistamista, niin hänellä on yhä tuo synti sydämessään. Jumalan anteeksianto Jeesuksen Kristuksen kautta ei ole puhdistanut häntä synnistä, ja siksi hän on edelleen epäpuhdas. (1. Joh. 1:9; 2:1) Hän antautuu todennäköisesti tuohon väärintekoon jälleen, jos tilaisuus sallii, ja hän ajattelee selviytyvänsä siitä rangaistuksetta.

17. Kenen katumusta koskeviin väitteisiin vanhinten varsinkin täytyy suhtautua hyvin varovasti?

¹⁷ Vanhinten on sen tähden aiheellista punnita katumusta koskevia väitteitä huolellisesti, kun joku on osoittautunut syylliseksi teeskentelyyn, valehtelemiseen ja tahallisiin pettämisyrityksiin tai kun on ilmeistä, että väärää tekoa oli harkitusti suunniteltu, kenties kylmästi laskelmoiden. Tämä on aivan eri asia kuin se, että joku inhimillisen heikkouden takia antaa perään joidenkin houkuttelevien olosuhteitten odottamattomassa puristuksessa. Valaiseva esimerkki on Ananiaan ja hänen vaimonsa Safiiran tapaus, jotka suunnittelivat yhdessä petosta, ja ’päättivät väärän teon sydämessään’. – Apt. 5:1–11.

18. a) Tarvitseeko vanhinten epäröidä erottamistekoon ryhtymistä, kun väärinteko suoritetaan räikeällä, häpeämättömällä tavalla? b) Jos joku, joka on avoimesti pitänyt pilkkanaan vanhurskaita mittapuita, otetaan myöhemmin takaisin aidon katumuksen vuoksi, niin minkä suhteen tulisi silti olla hyvin varovaisia?

¹⁸ Niinpä jos naimisissa oleva mies salaa hakkailee jotakuta toista naista teeskennellen kaiken aikaa olevansa puhdas ja ehkä jopa ottaa vastaan pyhiä vastuita seurakunnassa ja sitten todella hylkää vaimonsa ja lähtee tuon toisen naisen kanssa, niin tulisiko vanhinten epäröidä sellaisen yksilön erottamista seurakunnasta? Ilmeisestikään ei. Kun apostoli Paavali sai tietää miehestä, joka eli naisen kanssa, joka ilmeisesti yhä oli hänen isänsä vaimo, Paavali suositteli, että seurakunta nopeasti ’poistaisi pahan ihmisen keskuudestaan’. (1. Kor. 5:1–5, 12, 13) Samoin vanhinten tulisi olla todella varovaisia sellaisen henkilön takaisinottamisanomuksen hyväksymisessä, koska hän ei ole antanut heille paljonkaan perusteita luottaa siihen, että hänen sanansa olisi vilpitön ja aito. Jos hänet myöhemmin otetaan takaisin, heidän totisesti tulisi olla hyvin varovaisia minkään seurakuntavastuun antamisessa hänelle tulevaisuudessa.

19. Miten joku, joka ei ole vielä voittanut väärintekemisen ongelmaa, voisi silti osoittaa parempaa sydämen halua kuin edellä kuvaillut?

¹⁹ Tällaisten vastakohtana joku seurakunnan jäsen saattaa mennä pyytämään apua vanhimmalta ja kertoa hänelle, että hän yhä kamppailee jonkin ongelman kanssa. Vaikka hän ei olekaan vielä kyennyt voittamaan jotakin väärää menettelyä kokonaan, hän voi osoittaa vilpittömästi sydämessään haluavansa voittaa sen, ja ellei mikään muu todistus anna aihetta epäillä tätä, niin seurakunnan paimenet auttavat häntä asianmukaisesti. Hän on varmasti aivan erilainen kuin se, joka tekee suunnitelmia pettääkseen tai joka yrittää puolustaa väärää menettelyä. – Ps. 51:3–5, 12, 19.

20. Mihin itsepetokseen syntiä itsepintaisesti jatkava antautuisi, ja miksi hän on vaara seurakunnalle?

²⁰ Ihminen, joka jatkaa itsepintaisesti väärintekoa, puolustaa yleensä itseään omassa mielessään, jopa vakuuttaa itselleen, että Jumala antaa anteeksi sen, mitä hän tekee. (Vrt. Ps. 36:3; 50:17–21.) Mikä vielä pahempaa, hän voi saada toiset hyväksymään sellaisen menettelyn. Sananlaskujen 10:17 sanoo: ”Kuritusta noudattava on elämän tiellä, mutta nuhteet [ojennuksen, UM] hylkäävä eksyy.” Hänet on saatettava tekemään tili ja häntä tarvitsee oikaista hänen oman etunsa vuoksi ja kaikkien hyödyksi.

OJENTAMINEN KAIKELLA PITKÄMIELISYYDELLÄ JA OPETUSTAIDOLLA

21. Miten vanhimmat Raamatun mukaan antavat ojennusta, kun sitä tarvitaan?

²¹ Miten seurakunnan paimenet menettelevät, kun olosuhteet osoittavat ojennusta tarvittavan? Jos väärintekoa ei tunnusteta, vanhinten velvollisuus on esittää väärintekijälle ”vakuuttava todiste” hänen väärästä menettelystään. He eivät voi tehdä sitä, jos kaikki heidän tietonsa perustuvat vain kuulopuheeseen. (Vrt. Joh. 16:8; Jes. 11:3.) He saattavat havaita tarpeelliseksi esittää kysymyksiä tärkeitten tosiasioitten selville saamiseksi. Mutta ojentaminen edellyttää varsinkin sitä, että he käyttävät raamatullisia todisteita ja perusteita sellaisen mahdollisen ajattelun kumoamiseen, että hänen syntinen menettelynsä voisi olla Jumalan silmissä puolustettavissa. Heidän tulee yrittää auttaa häntä näkemään vääryys oikeassa valossaan ja miksi se ansaitsee hänen vihansa. (Hepr. 1:9) Siten he auttavat häntä oikaisemaan menettelynsä. Heidän tavoitteensa paimenina on saada hänet katumaan ja hylkäämään väärä menettely, ei ainoastaan teossa vaan mielessä ja sydämessä. – Tiit. 1:9; Jaak. 1:25; 2:8, 9.

22. Miten kristillisen ojennuksen perimmäinen tavoite opastaa vanhimpia heidän ponnisteluissaan, ja miten he voivat täyttää neuvon ojentaa ”kaikella pitkämielisyydellä ja opetustaidolla”?

²² Kun vanhimmat pitävät tähtäimessä ojennuksen tarkoituksen, niin he eivät pidä itseään pelkästään tosiasioita etsivänä tai syyllisyyttä vahvistavana elimenä. He eivät pelkästään nuhtele väärintekijää (vaikka heidän ojennukseensa voi sisältyä nuhde). Heillä on jalo ja rakkaudellinen tavoite ’käännyttää syntinen takaisin hänen tiensä erheestä hänen sielunsa pelastamiseksi kuolemasta’. (Jaak. 5:19, 20) Varmaankaan ei heidän pitäisi ajatella, että asia on hoidettava kovalla kiireellä, ikään kuin heidän täytyisi yrittää saavuttaa tämä tavoite yhden ainoan keskustelun aikana jonakin tiettynä ajankohtana. Jos heidän mielestään tarvitaan enemmän aikaa, he voivat suositella, että asianomainen ajattelisi rukoillen sitä, mitä he ovat sanoneet, ja sitten he voisivat järjestää uuden tilaisuuden puhua hänen kanssaan. Tämä saattaa antaa heidän neuvon ja ojennuksen sanoilleen mahdollisuuden painua hänen mieleensä ja sydämeensä. Ja senkin jälkeen kun he ovat tehneet jonkin johtopäätöksen (keskusteltuaan kerran tai useammin hänen kanssaan), he havainnevat, että hänen saattamisensa ennalleen hengelliseen terveyteen voi edellyttää heidän lisähuomiotaan ja apuaan jonkin aikaa. Mutta he saavat tyydytyksen sen tietämisestä, että he ovat ojentaneet ja kehottaneet ”kaikella pitkämielisyydellä ja opetustaidolla”, kuten 2. Timoteukselle 4:2 sanoo. Siihen käytetty aika ja ponnistelu ovat hyvinkin sen arvoisia.a

23. a) Jatkavatko ne, jotka katuvat ja kääntyvät pois väärintekemisestä, välttämättä kaikkien niiden seurakunnan tehtävien hoitamista, joista he huolehtivat aikaisemmin? Miksi? b) Mitä tekijöitä vanhimmat punnitsevat kaikissa tapauksissa?

²³ Se, että joku on ojentanut itseään omassa sydämessään, ei välttämättä merkitse, että hän jatkaisi kaikkia samoja toimia seurakunnassa, joita hän oli suorittanut. Eihän ruumiillisestakaan sairaudesta toipuva kykene kantamaan samoja taakkoja kuin toiset. Samoin voi olla hänen laitansa. Vanhimmat voivat katsoa viisaaksi, etteivät käytä tällaista henkilöä vastuutehtävissä vähään aikaan ehkä ajatellen, että tällainen rajoitus voisi edistää hänen ’kohdalleen palauttamistaan’. (Gal. 6:1) Ja jos kyseessä on sellainen, joka katuu vasta, kun toiset ovat ojentaneet häntä, ts. sen jälkeen kun hänet on aitoa katumusta silmällä pitäen saatu vakuuttuneeksi syntisestä menettelystään, niin vastuun tai etujen poistaminen voisi kuulua yhtenä osana ”kurittamiseen vanhurskaudessa”. (2. Tim. 3:16; Hepr. 12:5, 6) Kaikissa tapauksissa vanhinten täytyy punnita sellaisia tekijöitä kuin tehdyn vääryyden vakavuutta, sen tapahtumisesta kuluneen ajan pituutta, siihen johtaneita olosuhteita ja sitä, missä määrin ilmeni tahallisuutta tai ei otettu huomioon aikaisempia varoittavia neuvoja.

24, 25. a) Mitä nämä Raamatun periaatteet vaativat vanhimpia osoittamaan ja miten? b) Mitä jää vielä tarkasteltavaksi?

²⁴ Kaikki tämä vaatii todella tasapainoa ja arvostelukykyä, ymmärrystä ja havaintokykyä. Vanhinten täytyy punnita huolellisesti sekä yksilön etuja että koko seurakunnan etuja. Toisaalta heidän täytyy tuntea syvästi Jumalan edessä velvollisuutensa estää väärintekemistä soluttautumasta seurakuntaan ja leviämästä siinä. Samalla heidän täytyy osoittaa yhtä syvää kiinnostusta sitä kohtaan, että heidän tapansa kohdella veljiään heijastaa aina Jehova Jumalan omia viisaita ja armollisia menettelytapoja. – Vrt. Apt. 20:28–31; Juud. 3, 4, 21–23.

²⁵ Mitä on sitten sanottava Paavalin neuvosta ojentaa synnissä itsepintaisesti pysyviä ”kaikkien katselijoiden edessä”? Tarkastelkaamme, kuinka tämä neuvo tulisi toteuttaa.

[Alaviitteet]