Vuorisaarna: ’Kuulkaa nämä sanat, ja tehkää niiden mukaan’

JEESUS päätti vuorisaarnan kaksiosaiseen kuvaukseen: ”Sen tähden jokaista, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, tullaan vertaamaan ymmärtäväiseen mieheen, joka rakensi talonsa kalliolle. Ja sade virtasi ja tulvat tulivat ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä taloa vasten, mutta se ei luhistunut, sillä se oli perustettu kalliolle.” – Matt. 7:24,25; vrt. Luuk. 6:47, 48.

Ilmaus ”nämä minun sanani” tarkoittaa sitä, mitä opetettiin vuorisaarnassa. ”Jokainen, joka kuulee” nämä sanat, ei tarkoita vain niitä, jotka olivat todella läsnä kuulemassa Jeesuksen suurenmoista puhetta. Niihin kuuluvat myös kaikki, jotka myöhemmin kuulevat suusanallisesti tai lukevat hänen kuuluisan saarnansa. Mutta pysyvää hyötyä saa vain sellainen, joka kuulee ”ja tekee” sitä, mitä Jeesus kehotti.

Se ei tarkoita pelkästään sellaisten palvontaan, itsekieltäymykseen ja hyväntekeväisyyteen liittyvien tekojen suorittamista, joita toiset voivat ihailla. Harvat voisivat vetää vertoja fariseusten innolle siinä suhteessa. Mutta he suorittivat tekonsa ulkokultaisesti, eivätkä ne merkinneet mitään Jumalalle. (Huom. Matt. 6:1, 2, 5, 16.) Sen sijaan että Jeesus olisi tähdentänyt tekoja, jotka ovat näkyviä ihmisille, hän kehotti kuulijoitaan muuttumaan sisäisesti, kehittämään sellaisia mielen ja sydämen taipumuksia, jotka todella miellyttivät Jumalaa. Jumalan Poika kehotti esimerkiksi kuulijoitaan ymmärtämään hengellisen köyhyytensä ja Jumalan tarpeensa (Matt. 5:3), kehittämään lempeämielisyyttä Jumalaa ja lähimmäisiään kohtaan (Matt. 5:5), olemaan vanhurskautta rakastavia, armollisia, puhdassydämisiä ja rauhantekijöitä. (Matt. 5:6–9) Näitä neuvoja noudattavat kehittävät todella Jumalan kaltaisen persoonallisuuden. Tämä ilmenee ”hyvistä teoista”, jotka loistavat kirkkaasti Jumalan kunniaksi. Siihen sisältyy ”hyvän uutisen” julistaminen toisille, mihin monet Jeesuksen kuulijat siihen aikaan ryhtyivät. – Matt. 5:14–16; vrt. Kol. 3:10, 16.

”Ymmärtäväinen” (tarkkanäköinen, hyvää arvostelukykyä ilmaiseva, järkevä) ihminen rakentaa talonsa ”kalliolle”, laajalle kallioperustalle, esimerkiksi vuorelle, rantakalliolle tai suurelle kallionkielekkeelle. Kallioperustalle tukevasti rakennettu talo pysyy vahingoittumattomana ankarien myrskyjen aikana. ”Sade” ja ”tulvat” (jotka nousevat äkkiä laaksoissa kaatosateen aikana) eivät vie mennessään sen perustusta.a ”Tuulet”, jotka syöksyvät joka puolelta taloa vasten, eivät saa sitä kaatumaan. Se ei ’luhistu’ myrskyssä.

Kuvaannollisessa merkityksessä talonsa rakentaminen kalliolle tarkoittaa ajatustensa, vaikuttimiensa ja niistä aiheutuvien tekojensa muovaamista kaikkien ”näiden minun sanojeni” mukaan, jotka esitetään vuorisaarnassa. Vastoinkäymiset, jotka iskevät yhtäkkiä kuin rajumyrsky Palestiinassa, eivät voi pyyhkäistä pois sellaista jumalisen käytöksen lujaa perustusta. Vaikeuksien kohdatessa Jeesuksen sanojen mukaan toimivaa ’verrataan’ (eli hän ilmaisee olevansa verrattavissa) ymmärtäväiseen mieheen, joka rakentaa kallioperustalle. Jumalan sanan mukaisesti kehitetyt persoonallisuuden piirteet ja ominaisuudet eivät ’luhistu’ koettelevissa olosuhteissa. Hän ei luovu Jumalan palveluksestaan.

Toisaalta Jeesus sanoi edelleen: ”Jokaista, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, tullaan vertaamaan tyhmään mieheen, joka rakensi talonsa hiekalle. Ja sade virtasi ja tulvat tulivat ja tuulet puhalsivat ja iskivät sitä taloa vasten, ja se luhistui, ja sen luhistuminen oli suuri.” – Matt. 7:26, 27; vrt. Luuk. 6:49.

Maassa, jossa Jeesus suoritti palvelustaan, olisi ollut tyhmää rakentaa talo hiekalle. Sade, tulvat ja rajut tuulet olisivat tehneet nopeasti selvän sellaisesta rakennuksesta. ’Sen luhistuminen olisi suuri’ – perusteellinen ja korjaamaton.

Jotakin samanlaista tapahtuu kuvaannollisesti sille, ”joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan”. Sellainen ei perusta elämäänsä tottelevaisuudelle Kristuksen opetuksia kohtaan, vaan itsekkäälle tottelemattomuudelle Kristuksen sanojen suhteen, joka hiekan tavoin huuhtoutuu pois tulvassa. Rauhallisina aikoina, jolloin elämässä ei ole suuria vaikeuksia, sellainen yksilö voi kyetä kätkemään jumalisten ominaisuuksiensa puuttumisen, mutta niin pian kuin vastoinkäymiset kohtaavat, häntä ”tullaan vertaamaan” eli hän ilmaisee olevansa verrattavissa tyhmään mieheen, joka rakentaa hiekalle. Kun on kysymys hänen väitteestään, että hän on Jumalan palvelija, niin myrskyisät vastoinkäymiset saavat hänet murtumaan ja kärsimään ’suuren luhistumisen’. Käsitellessään tarvetta korvata väärät ajatukset ja vaikuttimet oikeilla, jotta ihmisestä voisi tulla onnellinen Jumalan ”työn tekijä”, raamatunkirjoittaja Jaakob esitti samantapaisen neuvon kuin Jeesus:

”Tulkaa . . . sanan tekijöiksi eikä vain kuulijoiksi, jotka pettävät itsensä väärällä järkeilyllä. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee luonnollisia kasvojaan peilistä. Sillä hän katsoo itseään ja menee pois ja unohtaa heti, millainen hän on. Mutta joka katsoo vapauteen kuuluvaan täydelliseen lakiin ja pysyy siinä, hän tulee olemaan onnellinen tekemisessään, koska hänestä ei ole tullut unohtavaa kuulijaa, vaan työn tekijä.” – Jaak. 1:22–25.

Sitten Matteuksen evankeliumikertomus lisää: ”Kun nyt Jeesus päätti nämä sanat, niin seurauksena oli, että ihmisjoukot olivat perin pohjin hämmästyneitä hänen opetustavastaan, sillä hän opetti näitä ihmisiä niin kuin sellainen, jolla on valta, eikä niin kuin heidän kirjanoppineensa.” – Matt. 7:28, 29.

Jeesuksen ”opetustapa”, ts. kaikki vuorisaarnassa oleva opetus, hämmästytti hänen kuulijoitaan. Se ei ollut sellaista opetusta, jota he olivat tottuneet saamaan ”kirjanoppineiltaan”, jotka olivat perehtyneitä juutalaiseen suulliseen perinteeseen. Kun kirjanoppineet opettivat jotakin, he puhuivat jonkun aikaisemman asiantuntijan ”nimessä”. Tästä asiasta sanotaan Uuden testamentin teologisessa sanakirjassa:

”Sanonta miššum [’nimessä’] on tärkeä juutalaisessa perinteessä. Rabbi Meir esittää vertauksen Rabban Gamalielin nimessä (miššum), . . . Se, joka kuuli jotakin opetushuoneessa ja esitti sitä edelleen, oli velvollinen mainitsemaan auktoriteetin, johon hän vetosi, jonka nimessä hän esitti edelleen perinteen. Yksi tooran hankkimisen 48 ehdosta on, että ’asianomainen esittää jokaisen sanonnan sen alkuunpanijan nimessä . . .,’ Ab[oth], 6, 6; vrt. Meg[illah], 15a. Tämä osoittaa, mitä tai kuinka paljon arvovaltaa lausunnolla on.”

Eräs rabbiinien kertomus mainitsee, että Hillel Suuri, joka eli ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, opetti erään nimenomaisen perinteen oikein. ”Mutta vaikka hän puhui asiasta kaiken päivää, he eivät ottaneet vastaan hänen oppiaan, ennen kuin hän sanoi lopulta: Niin kuulin Šemaialta ja Abtalionilta [Hilleliä edeltäviltä asiantuntijoilta].” – Theological Dictionary of the New Testament.

Jeesus ei opettanut sillä tavalla. Sen sijaan että Jumalan Poika olisi puhunut jonkun toisen ihmisen nimessä, hän usein julisti: ”Totisesti minä sanon teille”, ”kuitenkin minä sanon teille”. (Ks. esimerkiksi Matteuksen 5:18, 20, 22, 26, 28, 32, 34, 39, 44.) Hän puhui niin kuin ”sellainen, jolla on valta”, sellainen, joka edusti suoranaisesti Jumalaa samoin kuin esikristillisten aikojen henkeytetyt profeetat. (Vrt. Matt. 28:18.) Kuinka kiitollisia voimmekaan olla siitä, että Jumala on katsonut sopivaksi kirjoituttaa tämän suurenmoisen puheen henkeytettyyn Sanaansa!

[Alaviitteet]