Mikä on Raamatun kanta?
Onko olemassa tulista helvettiä?
KRISTIKUNNAN huomattavimmat uskonnot samoin kuin hindut, buddhalaiset ja muhamettilaiset opettavat oppia kuoleman jälkeisestä vaivasta. Kuulutko sinä johonkin näistä uskonnoista?
Katolisen opin mukaan helvetin vaiva ”kohtaa syntistä sielua välittömästi kuoleman jälkeen”. (The Catholic Encyclopedia for School and Home [Katolinen tietosanakirja koulua ja kotia varten]) Niinkö sinulle on opetettu? Tiesitkö, että buddhalaiset uskovat sekä kuumien että kylmien helvettien olemassaoloon? Ne, jotka teljetään erääseen kuumista helveteistä, leikataan siellä kappaleiksi ja sitten palautetaan elämään, jotta he kokisivat jälleen saman rangaistuksen. Muhamettilaisten käsitys helvetissä vaivatuista on seuraavanlainen: ”He elävät ’kuumien tuulenpuuskien keskellä ja kiehuvassa vedessä ja pikimustan savun varjossa’. He ’kärventyvät palavan tulen päällä, heille annetaan juotavaa kiehuvasta lähteestä(!), he eivät saa mitään ruokaa paitsi sotkuisesta piikkipensaikosta, joka ei heitä lihota eikä poista nälkää’. He asuvat siellä iät ja ajat. Mitään kylmää he eivät maista tai juo.” – Encyclopædia of Religion and Ethics (Uskonnon ja siveysopin tietosanakirja).
Tällaiset helvettiä koskevat opit perustuvat uskomukseen, että jotakin, ”sielu”, jää eloon ruumiin kuollessa. Siitä, millaista elämää ihminen on elänyt, riippuu, ajatellaanko ”sielun” menevän autuuden vai vaivan paikkaan.
On esitetty väite, että helvetin rangaistuksen uhka ehkäisee rikollisuutta. M’Clintockin ja Strongin Cyclopædia sanoo (Knappin teoksesta Christian Theology otetussa lainauksessa): ”Nimenomaisen rangaistuksen uhalla on paljon suurempi vaikutus sekä sivistyneisiin että sivistymättömiin siten, että se ehkäisee heitä tekemästä rikoksia, kuin sillä, että julistetaan ihmisille ja saadaan heidät odottamaan pelkästään synnin luonnollisia seurauksia, olivatpa ne miten kauheita tahansa.”
Mutta onko helvetinvaivaoppi ehkäissyt rikollisuutta? Historia osoittaa, että helvetintuliopin kovimmat kannattajat ovat suorittaneet pahimpia rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Esimerkiksi inkvisition ja uskonnollisten ristiretkien hirveitä kidutuksia ja julmuuksia panivat täytäntöön miehet, jotka uskoivat helvetintulioppiin. Eikä helvetin tuleen uskominen millään lailla estänyt ihmisiä suorittamasta mitä kauheimpia julmuuksia tämän vuosisadan kahdessa maailmansodassa.
Entä sitten helvetin kidutukseen uskomisen perusteet? Kukaan ei voi todistaa tieteellisesti tai muulla tavalla, että jokin ”sielu” jää eloon ruumiin kuollessa. Henkilökohtaiset havainnot vahvistavat Raamatun lausunnon: ”Ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; . . . Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. . . . Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun.” – Saarn. 3:19, 20.
Näin ollen uskominen siihen, että ”sielu” jää eloon kuoleman jälkeen, on ”uskon” kysymys. Mutta onko sillä varma perustus?
Jos ihmisellä on näkymätön, kuolematon sielu, joka jää eloon ruumiin kuollessa, niin hän tietäisi sen olemassaolosta ainoastaan Jumalan ilmoituksen välityksellä. Niiden, jotka hyväksyvät Raamatun Jumalan ihmiskunnalle antamaksi ilmoitukseksi, pitäisi sen tähden kyetä perustelemaan uskomuksensa sen avulla, eikö niin? Voivatko ihmissielun kuolemattomuuteen uskovat perustella uskomuksensa? Harkitse tosiasioita ja tarkista ne omasta Raamatustasi.
Raamatussa ei koskaan käytetä sanoja ”kuolematon” ja ”kuolemattomuus” ihmissielun yhteydessä. Sen sijaan me luemme: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” – Hes. 18:4.
New Catholic Encyclopedia (Uusi katolinen tietosanakirja) myöntää ”sielu”sanan käytöstä Raamatussa: ”Käsitys itse ihmissielusta ei ole VT:ssa [Vanhassa testamentissa] sama kuin kreikkalaisessa ja nykyaikaisessa filosofiassa. . . . Sielu VT:ssa ei merkitse osaa ihmisestä vaan koko ihmistä – ihmistä elävänä olentona. Samoin se merkitsee UT:ssa [Uudessa testamentissa] ihmiselämää: yksilön, tietoisen subjektin, elämää.”
Sen sijaan että kuolevaisella ihmisellä olisi kuolematon sielu, hän itse on sielu. Raamattu sanoo että ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”. (1. Kor. 15:45) Koska näin on, niin ”sielu” ei jää eloon ruumiin kuollessa eikä näin ollen ole mitään, jota voidaan kiduttaa kuoleman jälkeen. Mutta mitä voidaan sanoa sanasta ”helvetti”?
On huomionarvoista, että englannin kielen sana ”hell”, joka on samaa alkuperää kuin suomen sana ”helvetti”, ei alkujaan välittänyt mitään ajatusta kuumuudesta tai vaivaamisesta vaan merkitsi yksinkertaisesti ’peitettyä tai kätkettyä paikkaa’. Tiesitkö sitä? Sana oli merkitykseltään hyvin lähellä heprean kielen sanaa ”Šeol” ja kreikan kielen sanaa ”Haades”. Louis Segondin käännökseen perustuvan vuonna 1910 tarkistetun ranskalaisen raamatunkäännöksen sanastossa esitetään ilmauksen ”Kuolleitten olinpaikka” jälkeen seuraavaa: ”Tämä ilmaus on käännetty kreikkalaisesta sanasta Haades, joka vastaa heprealaista sanaa Šeol. Se on paikka, jossa kuolleet ovat kuolemisensa ja ylösnousemuksensa välisenä [aikana] (Luuk. 16:23; Apt. 2:27, 31; Ilm. 20:13, 14). Jotkut käännökset ovat kääntäneet tämän sanan väärin helvetiksi.”
Niinpä Raamatun viittaukset Haadekseen ja Šeoliin eivät tue kuoleman jälkeisen vaivan paikan olemassaoloa. Myöskään viittauksia ”Gehennaan” (käännetty ”helvetiksi” joissakin käännöksissä, kuten suomalaisessa) ei voida käyttää tukemaan ajatusta tietoisesta kärsimisestä kuoleman jälkeen. Raamattu ei sano, että Jumala vaivaa niitä, jotka heitetään Gehennaan, vaan se sanoo, että Jumala ”voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa”. (Matt. 10:28, Um) Koska tuli oli perinpohjaisin hävityskeino, jota käytettiin raamatullisina aikoina, Gehennan ”tuli” edustaa sopivasti täydellistä tuhoa.
Ilmestyskirjan 20. luvussa mainitun ”tulisen järven” taas selitetään jakeessa 14 olevan, ei kirjaimellinen, vaan vertauskuva ”toisesta kuolemasta”. Kaikki, jotka kokevat ”toisen kuoleman”, pysyvät sen otteessa ”aina ja iankaikkisesti”. (Ilm. 20:10) Pane merkille jakeen 14 sanovan, että itse ”Kuolema ja Tuonela [Haades, Um]” heitetään ”tuliseen järveen”. (Ilm. 20:14) Kuolema ja Haades eivät ilmeisestikään voi tuntea mitään, mutta ne voidaan hävittää, ja tuli esittää sitä.
Näin voidaan nähdä, että oppi tulisesta helvetistä ei perustu Raamattuun. Se on vain seurausta siitä, että ihminen ei ole halunnut hyväksyä sitä tosiasiaa, että kuolema lopettaa kaiken tietoisen olemassaolon. Tämä opetus on esittänyt Jumalan väärin julmaksi ja on kätkenyt sen, mitä hän toivoo niiltä, jotka hän hyväksyy. Jehova Jumala ei halua ihmisten palvelevan häntä pelkästään siksi, että he pelkäävät hirvittävää rangaistusta, vaan siksi, että he rakastavat häntä syvästi. (Jer. 9:24; Ps. 97:10; 119:104, 128, 163; 1. Joh. 4:8–12) Rakkaus ehkäisee väärin tekemistä paljon tehokkaammin kuin rangaistuksen pelko. (Room. 13:8–10) Niille, jotka haluavat miellyttää Jehova Jumalaa, hän tarjoaa tilaisuutta iankaikkisen elämän saamiseksi. Miljoonat ihmiset tulevat saamaan tuon tilaisuuden ylösnousemuksen välityksellä. – Joh. 5:28, 29; 17:3.