Lukijain kysymyksiä

● Joulun aikoihin kuulee paljon puhuttavan ’kolmesta tietäjästä’, jotka tähti johti Jeesuksen luo. Mutta kävivätkö he hänen luonaan Betlehemissä vai myöhemmin Nasaretissa?

Luukas kertoo meille, että Joosef ja Maria kulkivat Galileassa sijainneesta Nasaretista Juudean Betlehemiin, Jerusalemin eteläpuolelle. Siellä Jeesus syntyi tallissa ja hänet pantiin seimeen. Enkelin välityksellä Jehova Jumala ilmoitti syntymästä paimenille, joiden oli määrä löytää ”pienokainen [kreikaksi brefos]” Betlehemistä. Kahdeksantena päivänä Joosef ja Maria ympärileikkauttivat Jeesuksen. Vaaditun 40 päivää kestäneen puhdistusjakson lopussa he ”toivat lapsukaisen [kreikaksi paidion]” Jerusalemin temppeliin. Siellä Simeon ja naisprofeetta Hanna näkivät Jeesuksen. – Luuk. 2:1–38; 3. Moos. 12:2–4.

Luukkaan kertomuksen seuraava jae, Luukkaan 2:39, lisää: ”Kun he sitten olivat suorittaneet kaiken Jehovan lain mukaan, he menivät takaisin Galileaan, omaan kaupunkiinsa Nasaretiin.” Mutta entä ’kolme tietäjää’? Milloin he kävivät Jeesuksen luona ja missä?

Matteus kertoo, että ”kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä”, joitakin miehiä tuli Jerusalemiin idästä. Perinteen mukaan heitä oli kolme (mahdollisesti siksi, että heillä oli kolmenlaisia lahjoja: kultaa, suitsutuspihkaa ja mirhaa). Mutta Raamattu ei sano niin. Se ei myöskään sano heitä ”kuninkaiksi”. Sen sijaan se käyttää heistä kreikkalaista nimitystä magoi (joka on sukua sanalle ”magia”). (Matt. 2:1) Se ei näytä tarkoittavan niinkään ”tietäjiä”, vaan kuten professori A. T. Robertson selittää:

”Tässä Matteuksessa näkyy pikemminkin tarkoitettavan astrologeja. Babylon oli astrologian koti.” – Word Pictures in the New Testament, 1. osa, s. 15.

Matteus kertoo meille, että pysähdyttyään Jerusalemissa ja neuvoteltuaan kuningas Herodeksen kanssa nämä astrologit eli tähdistäennustajat menivät ”Betlehemiin”. Kun he olivat vieneet lahjansa, heidän oli määrä palata Herodeksen luo ilmoittamaan hänelle, missä lapsi oli. Mutta Jumala puuttui asiaan ja pani tähdistäennustajat kulkemaan toista tietä. Sitten hän käski Joosefin paeta Egyptiin, koska Herodes halusi tuhota Jeesuksen. – Matt. 2:1–15.

Sen valossa, mitä Matteus ja Luukas sanovat, saattaa jäädä ihmettelemään, milloin tähdistäennustajat kävivät Jeesuksen luona. Ei ole järkevää, että se olisi tapahtunut 40-päiväisen puhdistuskauden aikana, sillä Luukas sanoo, että perhe meni Jerusalemiin tämän ajan päätyttyä. Mutta Matteus sanoo, että heti tähdistäennustajien käynnin jälkeen Joosef pakeni perheineen Egyptiin. Vaikuttaa siis siltä, että kun lapsi oli esitetty Jerusalemin temppelissä, perhe palasi Betlehemiin suunnitellen asettumista kuningas Daavidin kaupunkiin, josta Messiaan oli määrä tulla, ja siellä tähdistäennustajat kävivät myöhemmin.

Matteuksen 2:11 sanoo, että kun tähdistäennustajat ”menivät taloon, he näkivät lapsukaisen”. Joosef, Maria ja Jeesus asuivat siis tällöin jo talossa eivätkä tallissa, niin kuin usein väärin kuvataan. Lisäksi Matteus käytti kreikkalaista sanaa paidion, jota voidaan käyttää vastasyntyneestä (Joh. 16:21) tai varttuneemmasta lapsesta, esimerkiksi sellaisesta joka kykenee puhumaan ja leikkimään ulkona. (Luuk. 7:32) Jeesus on siis voinut silloin olla jo monen kuukauden ikäinen.

Siihen, ettei Jeesus enää ollut vastasyntynyt, viittaa myös se seikka, että kun tähdistäennustajat eivät palanneet Herodeksen luo, tämä määräsi tapettaviksi ”Betlehemistä ja sen kaikilta seutuvilta kaikki pojat kaksivuotiaista alaspäin sen ajan mukaisesti, jonka hän oli tarkoin ottanut selville tähdistäennustajilta”. (Matt. 2:16) Todistusaineisto osoittaa, että Jeesus syntyi lokakuun 1. päivän tienoilla vuonna 2 eaa. ja että Herodes kuoli vuonna 1 eaa. tai vuoden 1 alkupuolella ya.a Jeesus on siis voinut olla jopa yhden vuoden ikäinen tai vanhempikin, kun tähdistäennustajat saapuivat. He ovat mahdollisesti tulleet idästä aina Babylonian alueelta saakka, mistä matka on voinut kestää useita kuukausia. Arvioidessaan, milloin ”tähti” näkyi heille idässä, Herodes on voinut laskea mukaan runsaasti aikaa sen varmistamiseksi, että Jeesus surmattaisiin.

Miksi sitten Luukkaan 2:39:n mukaan Joosef näyttäisi vieneen perheen Jerusalemista suoraan Nasaretiin menemättä takaisin Betlehemiin?

Vaikuttaa siltä, että Luukas vain jättää mainitsematta välillä sattuneet tapahtumat (paluun Jerusalemista Betlehemiin, tähdistäennustajien käynnin ja paon Egyptiin), niin kuin Matteuskin jättää mainitsematta paimenet ja matkan Jerusalemiin, missä Simeon ja Hanna näkivät Jeesuksen. Tähdistäennustajat eivät varmaankaan käyneet Jeesuksen luona Nasaretissa, sillä Matteus sanoo toisin; eikä määräys surmata lapset ’Betlehemistä ja sen seutuvilta’ olisi saattanut Jeesusta vaaraan Nasaretissa.

● Mitä opastusta Raamattu esittää uhkapelien suhteen? Olisiko esimerkiksi pahasta, jos kristitty pelaisi korttia pienistä rahasummista vain huvikseen?

Raamatussa ei ole perustaa esittää mitään jyrkkää sääntöä jokaista pelipanosta vastaan, kuinka pieni tahansa se sitten olisikin. Mutta se auttaa meitä ymmärtämään, että uhkapelin pelaaminen on vakava väärinteko, joka voi johtaa kristillisen seurakunnan ja Jumalan valtakunnan ulkopuolelle joutumiseen.

”Uhkapeli”-sanaa käytetään joskus toiminnoista, joihin sisältyy riski tai voitontoivo. Jonkun voitaisiin sanoa ’ryhtyneen uhkapeliin’ sen suhteen, tuottaako uusi liikeyritys, jonka hän perustaa tai johon hän sijoittaa rahojaan, voittoa. Mutta seuraavassa aiheenkäsittelyssä ”uhkapelillä” tarkoitetaan sellaista peliä, johon liittyy pelipanoksen sijoittaminen. Esimerkiksi eräässä tietosanakirjassa sanotaan: ”Uhkapeli määritellään yleensä pelipanokseksi tai vedonlyöntisummaksi kutsutun rahasumman vapaaehtoiseksi riskeeraamiseksi sen mukaan, mikä pelin tai jonkin muun tapahtuman tulos on.” (Encyclopedia Americana) Raamattu ei nimenomaan käsittele tällaista uhkapeliä.

Tuomarien kirjan 14:11–19 kertoo Simsonin esittämästä arvoituksesta, johon liittyi maksu, mutta pikemmin kuin jonkinlainen uhkapelilin muoto tämä oli menettelytapa, jota hän käytti ’etsiessään tilaisuutta’ filistealaisia vihollisia vastaan. Ei myöskään ”arvan” käyttö Israelissa ollut uhkapeliä; arvat olivat keino, jonka avulla saatiin Jumalan ohjaus tai ratkaistiin kiistoja. (Sananl. 16:33; 18:18; 1. Sam. 14:41, 42) Ja vaikka heprealaiset pelasivatkin pelejä ja pitivät kilpailuja, niin ei ole mitään todistusta siitä, että he olisivat lyöneet niissä vetoa. (Jer. 12:5) Hastingsin Encyclopædia of Religion and Ethics mainitsee: ”Niin kauan kuin [israelilaiset] pysyivät maanviljelijöinä, he näyttävät olleen poikkeuksellisen vapaita uhkapelipaheesta. Babylonissa heistä tuli liikemiehiä ja he joutuivat sellaisten ihmisten joukkoon, joiden keskuudessa onnenpelit kuuluivat tavalliseen arkielämään.” – VI osa, s. 164.

Jesajan 65:11, 12 (UM) mainitsee ”hyvän onnen jumalan” eli hyvän sattuman jumalan, jolta babylonialaiset pelurit odottivat apua. Kuten nuo jakeet mainitsevat, niin jokainen israelilainen, joka valmisti ruokapöydän sellaisille hyvän onnen epäjumalille, lähti luopumuksen tielle.

Oikeastaan ainoa Raamatussa kerrottu tapaus, joka voitaisiin luokitella uhkapeliksi, oli se kun roomalaiset sotilaat heittivät arpaa ratkaistakseen, kuka saisi Jeesuksen aluspukineen. – Matt. 27:35; Joh. 19:23.

Vaikka Raamattu ei käsittelekään yksityiskohtaisesti uhkapelejä, se esittää meille periaatteita, jotka auttavat arvioimaan niitä. Ne tekevät selväksi sen, että kristityn pitäisi olla tietoinen uhkapeliin liittyvästä vaikuttimesta ja sen usein aiheuttamista seurauksista.

Yleisesti tunnustetaan, että uhkapelin harrastaminen johtaa usein ahneuteen tai kannustaa siihen. Tämä on tärkeä seikka kristityille, sillä Raamattu tuomitsee voimakkaasti ”ahneuden”. Jumala ilmoittaa meille, etteivät ”ahneet” peri hänen valtakuntaansa ja että ahneus luokitellaan epäjumalanpalvelukseksi. Sen tähden vilpittömät kristityt haluavat välttää tapoja, jotka voisivat saada heidät ilmaisemaan ahneutta ja jäämään siten suuresti vaille Jumalan kunniaa. – Kol. 3:5; 1. Kor. 6:9, 10; Room. 3:23.

Ahneutta voidaan tietysti ilmaista monin tavoin. Joku voisi osoittaa tavatonta ahneutta syömisessään tulemalla ahmatiksi. Tai ahnehtiva kohtuuttomuus juomisessa saattaisi tehdä hänestä juopon. (Tiit. 1:12, 13; Sananl. 23:20; 1. Tim. 3:3) Syöminen on kuitenkin normaali, tarpeellinen toiminta elämässä. Ja jopa se nautinto, jonka jotkut saavat kohtuullisista määristä alkoholijuomia, liittyy luonnolliseen tapahtumain kulkuun, siihen että hän nauttii osana päivittäisestä nesteannoksestaan juoman, jonka ruumis voi ”polttaa” polttoaineena. ”Ahneus” ei siis liity yhtä usein tai helposti tällaisiin seikkoihin kuin uhkapeliin.

Uhkapelin harrastamisessa ahneus on pääsyy suureen osaan siitä rikollisuudesta ja väkivallasta, joka liittyy vakaviin uhkapelitoimintoihin. Mutta yksityisellä uhkapelin harrastajallakin ahneus on usein pohjimmaisena vaikuttimena. Eivätkö monet pelaa uhkapelejä siksi, että he toivovat voittavansa sen mitä toiset häviävät? Tämän tunnustavat jopa sellaiset henkilöt, joiden ajattelutapa ei ensi sijassa perustu Raamattuun. Professori D. M. Smyth sanoi: ”Antamalla kannatuksensa arpajaisille hallitukset vetoavat yhteen ihmisen huonoimmista ominaisuuksista – ahneuteen. Ne ovat omiaan vaikuttamaan ihmiselämän turmeltumiseen, eivät sen parantumiseen. . . . Arpajaisten kannattajat edistävät sellaista näkemystä, että ihmisen on oikein hyötyä monien menetyksistä.” – Toronto Star.

Joku saattaisi kuitenkin järkeillä: ’Entä jos pelaisin ystävällisessä hengessä kortti- tai lautapeliä sukulaisten kanssa? Voisimme käyttää pieniä rahapanoksia, niin ettei kukaan voisi voittaa tai hävitä paljon. Eikö se voisi vain olla viatonta ajanvietettä ilman ahneutta?’

Jotkut saattaisivat päätellä siten, mutta vaara on aina ilmeinen, kun käytetään rahaa vaikka pieniäkin summia. Se voi olla alku, ja se olisi erikoisesti vaarallista uhkapelihengen herättämisessä, jos pelaajien joukossa on lapsia. Miksi ette pitäisi vain kynällä kirjaa tuloksista tai pelaisi peliä muutoin vain huvin vuoksi? Seurakunnan hengelliset vanhimmat eivät haluaisi puuttua siihen, mitä teette tässä suhteessa. He eivät yrittäisi säätää asiasta lakia niin kuin Luukkaan 6:1–5:ssä kuvaillut uskonnolliset johtajat tekivät. Mutta jos he huomaisivat hengellisyyden olevan vaarassa, he saattaisivat antaa huomaavaisia neuvoja, koska he ’valvovat lauman sieluja’. – Hepr. 13:17.

Kokemus osoittaa, että monet, joista on tullut ahneita uhkapelihimon orjia, aloittivat pienin panoksin ’huvikseen’. He näkivät, että he voivat voittaa pikkusummia, ja joutuivat siten kiusaukseen yrittää suurempien summien voittamista. Ahneuden pakottava voima voi orjuuttaa ihmisen, jopa johtaa hänet viettämään elämää, joka aikaisemmin ei olisi tullut kysymykseenkään. Entinen peluri Kanadasta sanoi: ”Minulla on veljentytär, joka häviää 100 dollaria [300 mk] viikossa. Hänen miehensä täytyy pitää kahta työpaikkaa. Hänen lapsensa näkevät kirjaimellisesti nälkää. Hän kerjää, lainaa ja varastaa voidakseen pelata.”

Ylpeys on myös usein yhtenä vaikuttimena uhkapelissä. Se että kykenee voittamaan, vetoaa ylpeyden henkeen. Mutta Jumala sanoo: ”Kopeutta ja ylpeyttä . . . minä vihaan.” Tosi palvojia kehotetaan kehittämään vaatimattomuutta ja nöyryyttä. – Sananl. 8:13; 11:2; 22:4; Miika 6:8; Jaak. 4:16.

Pelurit ylistävät usein ’Onnetarta’. ”Onni”-sana ei merkitse heille pelkästään hyviä tuloksia, vaan jumalan kaltaista yli-inhimillistä vaikutusta. Ahneus ja ylpeys saavat pelurit luottamaan ”onneen”.

Uhkapelin harrastaminen edistää myös usein laiskuutta. Se kannustaa ihmisiä uneksimaan, että he saavat jotakin ilmaiseksi, se saa heidät jopa valehtelemaan tai pettämään, jotta he voittaisivat, sen sijaan että tekisivät työtä. Mutta Jumalan sana varoittaa laiskuudesta ja kannustaa säästäväisyyteen, ahkeruuteen ja kovaan työntekoon. ”Jos joku ei tahdo tehdä työtä, älköön hän syökökään.” – Sananl. 6:9–11; Ef. 4:28; 2. Tess. 3:10.

Uhkapelin harrastamisen huonot hedelmät ovat niin pahamaineisia, että monissa yhdyskunnissa pelureita halveksitaan, vaikka uhkapeli olisi laillistakin. Niinpä halu saada ”hyvä todistus ulkopuolisilta” ja halu estää toisia suhtautumasta torjuvasti ”valtakunnan hyvään uutiseen” ovat olleet vielä lisäsyinä siihen, miksi monet kristityt karttavat ehdottomasti kaikkea uhkapeliä. – 1. Tim. 3:7, 10; Matt. 24:14; 1. Kor. 9:11–23; 2. Kor. 6:3.

’Lauman paimenina’ palvelevat ovat aivan oikein kiinnostuneita toisten kristittyjen auttamisesta karttamaan sellaista, mikä voisi vahingoittaa heidän hengellisyyttään. Niinpä jos joku ryhtyy harrastamaan uhkapeliä ja osoittautuu todella taipuvaiseksi ahneuteen tai tuottamaan joitakin uhkapeliin liittyviä huonoja hedelmiä, niin vanhimmat halunnevat auttaa. He voivat antaa neuvoja yksityisesti tai julkisesti, kun he näkevät vaarallista suuntausta ahneuteen. (1. Piet. 5:2, 3; Gal. 6:1) Ja jos joku kristitty katumattomasti kulkee ahneuden tietä, saattaa olla jopa tarpeellista poistaa hänet seurakunnasta Jumalan sanan ohjeiden mukaan, joissa sanotaan: ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.” Paavali lisää: ”Ettekö tiedä, etteivät epävanhurskaat peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet, jotka makaavat miesten kanssa, eivät varkaat, eivät ahneet, eivät juopot, eivät herjaajat eivätkä kiristäjät peri Jumalan valtakuntaa.” – 1. Kor. 5:11–13; 6:9, 10.

Harvoin tilanne kuitenkaan kehittyy tähän pisteeseen, sillä tosi kristityt karttavat tyystin kaikkia uhkapelin muotoja. He haluavat tuottaa hengen hedelmää eivätkä osallistua toimintoihin, joiden tiedetään kehittävän ahneutta ja tuottavan lihan tekoja. (Gal. 5:19–23) He ymmärtävät, mikä arvo sillä on että he ansaitsevat toimeentulonsa rehellisellä työllä, niin kuin apostoli Paavali sanoi: ”Me kehotamme teitä, veljet, . . . asettamaan tavoitteeksenne, että vietätte hiljaista elämää ja pidätte huolta omista asioistanne ja teette työtä käsillänne, niin kuin teitä käskimme, jotta vaeltaisitte säädyllisesti ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi minkään tarpeessa.” – 1. Tess. 4:10–12.

Kristityt pitävät sitä mitä heillä on – elämäänsä ja rahaansa tai aineellisia varojaan – Jumalalle omistettuina. He ovat vastuussa Jumalalle siitä, miten he käyttävät niitä. Sen sijaan että he tuhlaisivat aikaansa ja rahaansa uhkapeleihin, jotka voivat kehittää heissä ahneutta ja voivat vahingoittaa toisia, he käyttävät aikansa ja varansa sellaisilla tavoilla, jotka koituvat Jehovan kunniaksi. (Sananl. 3:9) Sillä tavalla he ”tekevät työtä hyvässä, ovat rikkaita hyvissä teoissa, . . . auliita jakelemaan”. Ja, kuten Paavali kirjoitti, he kokoavat ”turvallisesti itselleen aarteeksi hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, jotta he saisivat lujan otteen todelliseen elämään”. – 1. Tim. 6:17–19.

[Alaviitteet]