Lukijain kysymyksiä

● Kuinka joku voi ratkaista, kuuluuko hän voideltuun luokkaan ja tuleeko hänen niin ollen osallistua muiston vertauskuviin? – E. B., Kalifornia.

Helluntain jälkeen ensimmäisellä vuosisadalla ei kenelläkään, jolla oli Jumalan henki, minkä osoitti yhden tai useamman hengen lahjan omaaminen, ollut mitään vaikeutta ratkaistessaan, kuuluiko hän voideltuun luokkaan, koska se aika oli määrätty yksinomaan taivaan perillisten siittämiseen. Hän voi pitää mielessään taivaallisia toiveita tällä lujalla perusteella. Mutta olosuhteet ovat nyt muuttuneet. Joku saattaa olla vihkiytynyt tekemään Jumalan tahdon, vertauskuvannut tämän vihkiytymisensä ja osoittanut omaavansa Jumalan hengen tekemällä Jehovan tahdon, tehden sen Jumalan rakkaudessa ja koettaen noudattaa hänen ja hänen rakkaan Poikansa esimerkkiä; mutta miten hän voi tietää, että hänellä oleva Jumalan henki vakuuttaa hänen olevan menossa taivaaseen? Jumalan henkihän on ”muilla lampaillakin” eikä vain voidellulla jäännöksellä. Miten me voimme siis ratkaista tämän asian nykyään?

Raamattu näyttää osoittavan, että Jumala otti erityisesti hengellistä luokkaa vuoteen 1931 saakka yleensä, ja tämä merkitsee jotakin asiassa. Mutta se ei ole ratkaiseva. Vuoden 1931 jälkeen on niitä, jotka ovat astuneet palvelukseen ja jotka ilmaisevat olevansa hengestä siinneitä ja jotka ovat kiinnittäneet toiveensa siihen, että he ovat taivaan perillisiä. On siis todisteita siitä, että jotkut tulevat taivaalliseen luokkaan 1931:n jälkeenkin, vaikkakaan ei yleisesti, mutta siellä ja täällä on joitakuita yksilöitä, jotka otetaan täyttämään joidenkin mahdollisesti uskottomiksi tulevien paikat.

Sinun tulee tutkia itseäsi tällä perusteella: ”Olenko minä pyhittänyt elämäni Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta tehdäkseni hänen tahtonsa aina? Onko minulla Jumalan henki? Toimiiko Jumala minun kanssani? Kyllä, minulla on todistus siitä, että Jumala toimii kanssani; hän käyttää minua palveluksessaan. Hän pitää minusta huolta. Hän antaa minulle paikan järjestönsä yhteydessä, ja minä voin todeta saavani siunauksia ja kasvavani hänen Sanansa ymmärtämisessä. Minulla on kaikki nämä ilmaukset siitä, että minulla on hänen henkensä, ja minä koetan toimia niinkuin tosi kristitty ja Kristuksen Jeesuksen seuraaja toimii Herran hengen ilmaisemisessa sillä tavalla.” Tämä tutkistelu edellämainituin tuloksin ilmaisee, että asianomaisella on Herran henki, kuulukoonpa hän sitten voideltuun luokkaan tai ”muihin lampaisiin”.

Mikä vetää sitten rajaviivan näiden kahden luokan välille ja panee sinut joko ”suuren joukon” tai voidellun jäännöksen puolelle? Kun tutkit itseäsi, niin sinun tulee ratkaista, mikä toiveesi on, koska Jumala toimii sinun kanssasi ja kehittää sinussa jonkinlaisen toivon. Paavali sanoo Roomalaiskirjeen 8. luvussa, miten ”henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia”, jotka on kutsuttu Kristuksen perijätovereina taivaalliseen valtakuntaan, ja lisää: ”Sillä [tässä] toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?” – Room. 8:16, 24.

Sinä näet siis, että sinä pelastut määrätyssä toivossa. Jumala toimii nyt sinun kanssasi, ja hänen täytyy kehittää sinussa jokin toivo toimiessaan sinun kanssasi ja paljastaessaan sinulle totuutta. Jos hän kehittää sinussa toivon päästä taivaaseen, niin siitä tulee sinulle luja luottamus, ja sinä uppoudut siihen toivoon, niin että sinä puhut sellaisena, jolla on tämä taivaaseenpääsytoivo, sinä luotat siihen, sinä ajattelet sitä, sinä esität rukoukset Jumalalle ilmaisten tämän toivon. Sinä asetat sen tavoitteeksesi. Se tunkee koko olemuksesi läpi. Sinä et voi saada sitä pois itsestäsi. Se toivo valtaa sinut. Silloin täytyy olla niin, että Jumala on herättänyt tämän toivon ja pannut sen elämään sinussa, koska se ei ole maalliselle luomukselle luonnollinen toivo.

Jos kuulut joonadabeihin eli hyvätahtoisten ihmisten ”suureen joukkoon”, niin tämä taivaallinen toivo ei valtaa sinua. Jotkut joonadabit ovat hyvin huomattavia Herran työssä, ja heillä on tärkeä osa siinä, mutta sinä havaitset puhuessasi heille, ettei heillä ole tätä toivoa. Heidän halunsa ja toiveensa kohdistuvat maallisiin asioihin. He puhuvat ihanista metsistä, miten he haluaisivat olla metsänhoitajia tänä aikana ja toivoisivat saavansa olla aina metsän keskellä, ja he askartelevat mielellään eläinten kanssa ja haluavat vallita niitä sekä ilman lintuja ja vesien kaloja ja kaikkia maan pinnalla liikkuvia. He rakastavat sitä, ja he odottavat saavansa iloita niistä asioista. He ymmärtävät kyllä Raamattuaan. Heillä on hyvin edistynyt käsitys Raamatun opeista ja totuuksista. Mutta kun puhut heille, niin he ilmaisevat ajatuksensa edellämainitulla tavalla. Heillä ei ole lainkaan mitään halua taivaallisiin. He eivät halua olla enkelin kaltaisia eivätkä edes nähdä Jumalaa kasvoista kasvoihin katsellen häntä hänen ylivoittoisessa kirkkaudessaan. He myöntävät, että se olisi ihmeellistä, enemmän kuin mitkään mahdolliset maalliset siunaukset, mutta heillä ei vain ole sisimmässään sellaisia haluja eikä toiveita.

Näyttää siis siltä, että kun olet tarkastanut aikakysymyksen, Jumalan hengen omistamisen, hänen menettelynsä kanssasi, niin sinun tulee ottaa sitten huomioon tämä: ”Mitkä ovat todelliset, vilpittömät sydämessäni tuntemani toiveet tässä asiassa?” Sitten ratkaiset asemasi; kukaan toinen ei voi tehdä sitä sinun puolestasi. Ratkaise, onko sinulla kuluttavat hengelliset odotteet. Jos sinulla on, niin noudata sitten niitä. Ne ovat sinun olemuksessasi, etkä sinä voi päästä niistä irti, joten toimi niiden mukaan. Osallistu muiston vertauskuviin. Mutta jos sinulla ei ole tätä toivoa, jos olet kahdella päällä ja epävarma, niin silloin näyttää siltä, että sinä kuulut maalliseen luokkaan, minkä vuoksi sinun ei tule osallistua muiston vertauskuviin.

● Miten Heprealaiskirjeen 1:10–12 on sopusoinnussa Saarnaajan 1:4:nnen kanssa? Eikö tuo Heprealaiskirjeessä oleva kohta tarkoita kirjaimellista maata ja kirjaimellisia taivaita, mitkä Jehova Jumala on luonut? – R. A., Alabama.

Saarnaajan 1:4 tarkoittaa kirjaimellista maata sanoessaan: ”Maa pysyy iäti.” Heprealaiskirjeen 1:10–12 ei ole ristiriidassa tämän kanssa, koska se tarkoittaa Saatanan maailman kuvaannollista maata ja kuvaannollisia taivaita sanoessaan: ”Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat; mutta sinä pysyi, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.”

Ohimennen, ennenkuin ryhdymme vastaamaan suoraan kysymykseen, huomattakoon, että Paavali lainaa Psalmista 102:25–27 ja soveltaa sen Kristukseen Jeesukseen, jotavastoin tuo psalmi näyttää puhuvan Jehovasta. Kolminaisuuden opettajat käyttävät sitä yrittäessään todistaa, että Jehova ja Kristus ovat vaihtoehtoiset, yhtä kolmiyhteisessä jumalassa. Mutta me tiedämme, että Jumalaa edustavista enkeleistä puhuttiin ikäänkuin ne olisivat olleet Jumala, kuten tiedämme Kristuksen Jeesuksen suorittaneen todellisuudessa luomistyön, vaikka Jehovasta puhutaankin Luojana, koska Kristus teki sen Jumalan käskyn alaisena Jehovaa edustavana työmiehenä ja Jumalan voiman avulla. Tätä seikkaa sivutaan sen raamatunkohdan yhteydessä, mitä me tässä tarkastelemme, sillä Heprealaiskirjeen 1:2 puhuu Kristuksesta sinä, ”jonka kautta hän [Jehova] myös on maailman luonut”. Jehovasta tai Kristuksesta voidaan siis puhua taivaitten ja maan tekijänä, riippuen siitä, mikä erikoinen näkökulma kussakin tapauksessa on otettu. – Katso The Watchtowerin elok. 1. p:n numerosta 1951 sivua 478.

Ettei taivaita ja maata tule ottaa aina kirjaimellisessa merkityksessä, se on osoitettu monta kertaa Vartiotornissa. (1. Kun. 10:24; Ps. 66:4; 96:1; Hab. 2:20; 2. Piet. 3:5–13) Kuvaannolliset taivaat ja kuvaannollinen maa, jotka muodostavat tämän jumalattoman maailman, osoitetaan monissa raamatunpaikoissa tuomituiksi, ja Heprealaiskirjeen 1:10–12 sanoo näiden taivaitten ja tämän maan tuhoutuvan. Mutta miten voidaan sanoa, että Jumala ja Kristus loivat ne? Kristus teki Jehovan voimalla suojelevan kerubin ja Jumalan pojat, minkä jälkeen nämä kapinoivat muodostaen jumalattomat taivaat. Kristus teki samaten Jumalan voiman avulla Aadamin ja Eevan, mutta hekin kapinoivat, ja heidän jumalattomat jälkeläisensä muodostavat nyt Saatanan maailman näkyvän maan. Jehova loi alkuperäiset kuvaannolliset taivaat ja alkuperäisen kuvaannollisen maan hyviksi Kristuksen kautta, jota sanottiin silloin Sanaksi. Mutta ne saastuivat ja turmeltuivat nykyiseksi pahaksi maailmaksi.

Valaisemme asiaa. Jumala istutti Israelin kansan hyvänä viinipuuna, mutta se muuttui rappeutuneeksi istutukseksi, joka oli vieras Jumalalle. (Jer. 2:21) Kristikuntakin istutettiin puhtaana, mutta suurin osa siitä ei pysynyt puhtaana uudistautumalla alituisesti jumalisuudessa, vaan tuli luopioksi, pukeutui muinaisuuden kuluneisiin pakanallisiin oppeihin eikä pitänyt kiinni niistä ylistyksen ja pelastuksen vaatteista, mitkä kerran ilmaisivat sen Jumalan palvelijaksi. Samalla tavalla rappeutuivat kerran hyvät taivaat ja hyvä maa nykyiseksi pahaksi asiainjärjestelmäksi tullen siten hyödyttömiksi kuin vanha kulunut vaate, mikä ei kelpaa muuhun kuin heitettäväksi pois, hävitettäväksi, vaihdettavaksi uusien taivaitten ja uuden maan muodostamaan järjestöön. Tämä Heprealaisten luku osoittaa Kristuksen Jeesuksen korotuksen ja pysyvyyden, ja jakeet 10–12 on pantu siihen todistamaan, että Kristus jää olemaan tämän jumalattoman maailman jälkeen, mikä on tuhoutuva.

● Sananlaskujen 26. luvun 4. ja 5. jae näyttävät esittävän ristiriitaisen ajatuksen. Mikä niiden selitys on? – T. L., Pohjois-Carolina.

Nämä jakeet kuuluvat Moffattin mukaan näin: ”Älä vastaa koskaan tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, jottet tulisi hänen kaltaisekseen. Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, jottei hän kuvittelisi olevansa viisas.” Tai Fentonin käännöksen mukaan: ”Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa tavalla, jottet tekisi itseäsi hänen kaltaisekseen. Vastaa tyhmälle niinkuin hänen hulluutensa vaatii, jottei hän näyttäisi viisaalta omissa silmissään.” Avain näiden näennäisesti ristiriitaisten ohjeitten oikeaan suhteeseen saattamiseksi on kummassakin tapauksessa sanotussa varoituksessa. Varoitusten eroavaisuus määrää, mikä merkitys kummassakin tapauksessa on yhdistettävä tyhmille vastaamista koskeviin neuvoihin.

Jos vastaatte tyhmälle hänen hulluutensa mukaan siinä merkityksessä, että vastaatte sopusoinnussa hänen hulluutensa kanssa eli sen mukaisesti, niin olette yhtä mieltä hänen kanssaan. Tyhmän ajattelu ja johtopäätösten teko on epäterve, eikä Teidän vastauksenne tule olla tyhmän näkökantojen mukainen. Tyhmä voi osoittaa hulluutta siinä arvottomassa tai riitaisessa tavassa, millä hän väittelee, ilmaisten vain halua hedelmättömään sanakiistaan, mitä kristittyjä on käsketty välttämään. Te ette tahtoisi siis vastata tyhmän hulluuden mukaisesti asettumalla hänen hullujen näkemystensä puolelle tai omaksumalla hänen hulluja ja häpäiseviä todistelumenetelmiään. Miksi ette? ”Jottette tulisi hänen kaltaisekseen.” Mutta Te voitte vastata tyhmälle tekemättä itseänne hänen kaltaisekseen, ”niinkuin 5. jae neuvoo, ”jottei hän kuvittelisi olevansa viisas”. Jos ette vastaisi tyhmän hulluuteen, vaan sallisitte sen mennä jääväämättä ja kumoamatta, niin tuo tyhmä olisi varmasti olevinaan viisas omalta itserakkaalta näkökannaltaan. Te vastaatte tämän estämiseksi hänen hulluutensa mukaisesti siinä merkityksessä, että vastaatte hänen hullujen väitteittensä perusteella eritellen ne ja paljastaen, miten naurettavat ja järjettömät ja hyväksyttäväksi arvottomat ne ovat, kun niitä katsellaan järkevästi. Te voitte siten ehkä osoittaa, että tyhmän omat väitteet ja väärät periaatteet johtavat suuresti erilaisiin johtopäätöksiin, kuin mitä hän väittää. Hänen omaa hulluuttaan voidaan käyttää häntä vastaan asiain kääntämisessä toisinpäin, jos hänen hulluuteensa tartutaan viisaasti ja jos se eritellään ja sitä käytetään viisaasti tyhmän asennetta vastaan. Siten tehden Te ”vastaatte tyhmälle niinkuin hänen hulluutensa vaatii” ja estätte häntä tulemasta ”viisaaksi omissa silmissään”.

● Koska Johannes Kastaja oli nähnyt hengen tulevan kyyhkysen muodossa taivaasta ja jäävän Kristuksen Jeesuksen päälle sen merkin mukaan, mitä Jehova oli käskenyt häntä odottamaan Messiaan tuntemiseksi (Joh. 1:32–34), niin miksi hän lähetti myöhemmin opetuslapsensa kysymään Jeesukselta, oliko Hän tuo Tuleva? – E. P., Bolivia.

Matteuksen 11:2–6 sanoo: ”Kun Johannes vankilassa ollessaan kuuli Kristuksen teot, lähetti hän opetuslapsiansa sanomaan hänelle: ’Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?’ Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.’”

Johannes lähetti hakemaan tätä raporttia siksi, että hän halusi saada vahvistuksen, eikä siksi, että hän olisi epäillyt Jeesuksen olevan Messias. Hän tiesi, että ennustukset olivat ennaltakertoneet eräitä töitä, mitkä Messiaan piti suorittaa, ja tällaisen raportin, ja lisäksi vielä, ensikäden raportin, saaminen näistä tapahtumista oli hänelle erittäin vahvistava hänen viruessaan vankilassa. Jeesus ei pitänyt Johanneksen tiedustelua uskon puutteen ilmauksena eikä lähettänyt Johannekselle nuhdetta, vaan hän lähetti rohkaisevan raportin siitä, mitä tapahtui, osoittaen, että sellaiset ennustukset kuin Jesajan 35:3–6 täyttyivät sekä kirjaimellisessa että hengellisessä merkityksessä. Pyyntö oli siis sopiva sen ilmoituksen vahvistukseksi, minkä Johannes oli aikaisemmin tehnyt Jeesuksesta Messiaana, ja ihmeellisen raportin kuuleminen siitä, miten Jeesus täytti Messiaalle asetetut vaatimukset, oli lohduttava tälle vangitulle, joka oli pian tuleva mestatuksi.

● Englantilaisen Vartiotornin syysk. 1. p:n numerossa 1951 olevan kirjoituksen ”Vihattuja Hänen nimensä takia” mukaan kuoli satoja tuhansia kristittyjä niissä ”kymmenessä vainossa”, mitkä alkoivat Neron aikana, yksistään Egyptissäkin 144 000 yhden ainoan vainon kuluessa. Miten tämä voidaan saattaa sopusointuun sen kanssa, että Raamattu rajoittaa 144 000:ksi niiden luvun, jotka kuuluvat Kristuksen ruumiiseen, mihin asemaan pääsy oli ainoa kristityille noina vuosisatoina mahdollinen toivo? – J. A., Dominikaaninen tasavalta.

Tuo kirjoitus ei luokitellut lainkaan lopullisesti noita yksilöitä, jotka kuolivat niissä vainoissa, vaan puhui yleensä seurauksista. Huomaa, että kysymyksesi osoittamassa tapauksessa mainittiin ratkaiseva ominaisuus: ”Yksistään Egyptin provinssissa kuoli 144 000 kristityiksi tunnustautuvaa väkivaltaisesti tämän vainon aikana, ja lisäksi tulee 700 000, jotka kuolivat rangaistuksissa ja yleisissä pakkotöissä kohdanneisiin rasituksiin.” Uhrit ilmoitetaan ”kristityiksi tunnustautuviksi”, ei tosi kristityiksi. Monet noista ihmisistä saattoivat joutua vainoaallon pyörteisiin, vaikka he eivät olleet ehkä koskaan saarnanneet todellisuudessa totuutta eivätkä seuranneet Jeesusta hänen askeleissaan, vaan olivat vain kristityiksi tunnustautuvia. He tiesivät, että se maailma, missä he elivät, oli turmeltunut, ja he kuuntelivat kristittyjen sanomaa ja olivat halukkaita kuolemaan sen puolesta, vaikka eivät olleetkaan ehdolla Kristuksessa Jeesuksessa saatavaan korkeaan kutsuun. Monet kristityiksi tunnustautuvat saattavat olla nytkin halukkaita kuolemaan uskonsa puolesta, mutta eivät silti ole Jeesuksen askeleitten kulkijoita eivätkä siihen edellyttävien raamatullisten vaatimusten täyttäjiä.

● Mitä Jesajan 4:1 merkitsee, missä sanotaan: ”Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen sanoen: ’Me syömme omaa leipäämme ja vaatetamme itsemme omilla vaatteillamme, kunhan vain meidät otetaan sinun nimiisi; poista meidän häpeämme’.” – C. S., Washington.

Tämä jae alkaa Kuningas Jaakon käännöksessä ”ja”-sanalla, mikä liittää tämän jakeen edelläolevaan. Edellisen luvun viimeinen jae kuuluu: ”Sinun miehesi kaatuvat miekkaan ja sinun sankarisi sotaan. Ja Siionin portit valittavat ja vaikeroivat, ja typötyhjänä hän istuu maassa.” (Jes. 3:25, 26) Jesaja kertoi rikollisille israelilaisille tulevan sodan ja autioituksen ajasta ja osoitti, millaista hävitystä tuollaiset ajat tekevät miesvoimassa aiheuttaen sellaisen puutteen, että useat naiset liittyvät yhteen mieheen. He olisivat iloisia saadessaan hänen nimensä ja jotakin huomiota miehen puolelta, vaikka heidän pitäisikin jakaa hänet toisten naisten kanssa. He omaksuisivat moniavioisuudenkin tai sivuvaimona olemisen saadakseen edes pienen osan miehen elämästä.

Samoin on aviokelpoisia miehiä niukalti nytkin, näinä ahdistuksen ja riidan ja sodan viimeisinä päivinä, kun paljon miehiä on tapettu ja toisia on viety siviilielämästä armeijan tarpeisiin. Jotkut yhteiskuntatieteilijät ovat lausuneet julkisestikin sellaisia ajatuksia, että naiset jakaisivat yhden miehen ja että osakin hänestä on parempi kuin ei mitään. Joissakin kansoissa harjoitetaan moniavioisuutta, ja sukupuolisuhteet tulevat kaikkialla sekavammiksi ja uskollisuus laillisia puolisoita kohtaan vähenee sielläkin, missä yksiavioisuus on ulkonaisesti noudatettu tapa. Monet naiset tyytyvät jakamaan miehen toisten naisten kanssa, jos se on tarpeellista, jotta he saisivat jotakin huomiota miehiltä ja tyydytystä itselleen. Tekstiyhteydestä päätellen näyttää sentähden siltä, että Jesajan 4:1 ennusti miesten vähyyden, mikä oli myöhemmin tuleva sekä Jerusalemin autioituksessa että näinä päivinä. Mutta miesten ja naisten ei ole kuitenkaan soveliasta elää nykyään tällä tavalla.

● 4. Mooseksen kirjan 30:7–9 sanotaan, että mies voi tehdä tyhjäksi vaimonsa lupaukset. Pitääkö se paikkansa nykyään? – T. P., Indiana.

Jos me tulemme totuuteen ja teemme lupauksia Jehova Jumalalle, niin meidän tulee pitää ne, erityisesti lupauksemme tehdä hänen tahtonsa siitä lähtien. Edellämainittu raamatunkohta kuvailee vaimojen alempaa asemaa Mooseksen Lain alaisuudessa ja miten aviomies oli vastuussa niistä velvollisuuksista, joihin vaimo sitoi itsensä. Mutta me emme ole nykyään Lain alaisuudessa, eikä tämä vaimojen alamaisuus miehilleen, mitä lupauksiin tulee, koske heitä, koska jos se koskisi, ei yksikään vaimo, jolla on epäuskoinen totuutta vastustava mies, voisi tehdä todellisuudessa lupausta, että hän antautuu Herralle Jumalalle täyttääkseen hänen tahtonsa ja seuratakseen Jeesusta Kristusta hänen askeleissaan. Jumala toimii nyt vaimojen kanssa pitäen heitä omintakeisina tehtyihin lupauksiin nähden, eikä mies vaikuta asiaan, eikä hänellä ole valtaa tehdä lupauksia mitättömäksi eikä kieltää niitä. Vaimon ei pidä luonnollisestikaan tehdä järjettömiä lupauksia, mitkä häiritsisivät hänen miestään kohtaan omaamiensa sopivien raamatullisten velvollisuuksien täyttämistä. (Saarn. 4:17–5:4) Meidän tulisi lisäksi muistaa, ettei Israelissa ollut aviomiehiä, jotka eivät olleet liittosuhteissa Jehova Jumalan kanssa, joten ei ole luultavaa, että he olisivat kieltäneet mitään sopivia jumalallista antaumusta koskevia lupauksia, mitkä heidän vaimonsa saattoivat tehdä Jehovalle. Sellaiset lupaukset ovat tärkeitä.