Raamatun kanta

Jeesuksella oli aikaa lapsille

”SALLIKAA lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14, Kirkkoraamattu) Monet voivat muistaa tämän raamatunkohdan ja käyttää sitä sen osoittamiseksi, miten helppoa lasten oli lähestyä Jeesusta. Mutta tämän Jeesuksen ominaisuuden merkitys vain kasvaa, kun tiedämme, miten painostavaa oli se nimenomainen aika, jolloin Jeesus lausui nuo sanat.

Kaksi kertaa aiemmin Jeesus oli sanonut seuraajilleen, että hän menisi ylös Jerusalemiin, jossa hänet kavallettaisiin, häntä kuulusteltaisiin, hänet tuomittaisiin syylliseksi ja surmattaisiin. Nyt häneltä oli kulunut kolme palvelusvuotta ja hän oli matkalla Jerusalemiin. Hän tiesi tulikokeensa olevan ainoastaan viikkojen päässä, sillä pian sen jälkeen kun hän oli tavannut lapset, hän sanoi kolmannen kerran: ”Katso! Olemme menossa ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika luovutetaan ylipapeille ja kirjanoppineille, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet kansojen ihmisten käsiin, ja he tekevät hänestä pilaa ja sylkevät hänen päälleen ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet.” – Mark. 10:33, 34.

Hänen opetuslapsensa ovat siis voineet hyvin ajatella, ettei Jeesus ollut sillä tuulella, että lapset saisivat häiritä häntä: ”Ihmiset rupesivat nyt tuomaan hänen luokseen lapsukaisia, jotta hän koskettaisi näihin, mutta opetuslapset nuhtelivat heitä.” Mutta Jeesuksella oli aina aikaa toisten tarpeille, jopa näille pikkulapsillekin. ”Nähdessään tämän Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ’Antakaa lapsukaisten tulla minun luokseni; älkää yrittäkö estää heitä, sillä Jumalan valtakunta kuuluu senkaltaisille.’ Ja hän otti lapset syliinsä ja rupesi siunaamaan heitä pannen kätensä heidän päälleen.” – Mark. 10:13, 14, 16.

Lapsi on riippuvainen vanhemmistaan ja odottaa heidän täyttävän hänen tarpeensa ja on luottavainen. Hän hyväksyy vanhempiensa lausunnot paikkansapitävinä ja puolustaa vanhempiensa sanoja toisten lasten edessä. Samoin suhtautuvat valtakunnan lapset taivaalliseen Isäänsä.

Erään kerran opetuslapset väittelivät keskenään siitä, kuka oli suurin. Jeesus tajusi, miten he olivat järkeilleet, ja sanoi: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, niin hänen tulee olla viimeinen kaikista ja kaikkien palvelija.” Sitten ”hän otti erään lapsukaisen, asetti sen seisomaan heidän keskelleen, sulki sen syliinsä ja sanoi heille: ’Joka ottaa vastaan yhden tällaisista lapsukaisista minun nimeni perusteella, se ottaa vastaan minut, ja joka ottaa vastaan minut, se ei ota vastaan ainoastaan minua, vaan myös hänet, joka on minut lähettänyt.’” (Mark. 9:35–37) Ne, jotka todella ovat Jeesuksen seuraajia, ottavat vastaan lapsia Jeesuksen nimessä, heillä on aikaa heille ja he saavat heidät tuntemaan, että he ovat mieluinen osa seurakunnasta.

Jeesus varasi aikaa seuratakseen lapsia heidän leikeissään. Hän jopa käytti heidän leikkejään kuvauksena sukupolvensa uppiniskaisuudesta. ”Keneen minä vertaan tätä sukupolvea?” Jeesus kysyi. ”Se on toreilla istuvien lapsukaisten kaltainen, jotka huutavat leikkitovereilleen sanoen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet; me vaikeroimme, mutta te ette lyöneet itseänne murheesta.’” Ensin he halusivat leikkiä ”häitä” ja sen jälkeen ”hautajaisia”, mutta heidän leikkitoverinsa eivät halunneet, ja he kieltäytyivät sekä iloisista että surullisista leikeistä. Samoin myös Jeesuksen ajan sukupolvi arvosteli sekä Johannes Kastajaa että Jeesus Nasaretilaista. – Matt. 11:16–19.

Muuan lapsi liittyi erääseen Jeesuksen hämmästyttävimmistä ihmeistä. Suuri ihmisjoukko oli seurannut Jeesusta vuoristoseudulle, ja kun oli ilta ja ihmisjoukon tuli nälkä, Jeesus kysyi, mistä he saisivat ruokaa. Andreas, Pietarin veli, sanoi: ”Tässä on pikkupoika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi pientä kalaa. Mutta mitä nämä ovat niin monille?” Jeesus moninkertaisti leivät ja kalat, kunnes tuhannet ihmiset, mukaan luettuina ”naiset ja pienet lapset”, olivat saaneet kyllikseen, ja ruokaa jäi tähteeksikin. Mutta kysymys on siitä, että lapsi luotti Jeesukseen ja antoi halukkaasti Hänelle hallussaan olleet vähäiset ruokatarpeet. Tärkeää on myös se, että tämä lapsi oli ihmisjoukossa nähdäkseen ja kuullakseen Kristusta Jeesusta. – Joh. 6:2–14; Matt. 14:14–21.

Joidenkuiden mielestä pikkulapsille ei pitäisi opettaa palvonta-asioita, vaan tulee odottaa, kunnes he ovat vanhempia ja voivat itse päättää asiasta. Jeesus ei ollut tätä mieltä. Neljä päivää ennen kuolemaansa Jeesus meni Jerusalemin temppeliin ja heitti ulos rahanvaihtajat ja ne, jotka myivät uhrieläimiä valtavalla voitolla. Tämä hävitti ylipappien ja kirjanoppineiden tulolähteen, ja he päättivät raivata Jeesuksen tieltä. Mutta he päättivät ottaa valituksen aiheeksi sen, että lapset ylistivät Jeesusta ja tervehtivät häntä Messiaana. Kuitenkin Jeesus mainitsi lasten huutojen täyttävän Psalmin 8:3. Kertomus sanoo:

”Jeesus meni temppeliin ja heitti ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat temppelissä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysten myyjien istuimet. Ja hän sanoi heille: ’On kirjoitettu: ”Minun huonettani tullaan kutsumaan rukoushuoneeksi”, mutta te teette siitä ryöstäjien luolan.’ Ja sokeita ja rampoja tuli hänen luokseen temppelissä, ja hän paransi heidät. Kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, jotka hän teki, ja pojat, jotka huusivat temppelissä ja sanoivat: ’Oi pelasta Daavidin Poika!’, he närkästyivät ja sanoivat hänelle: ’Kuuletko, mitä nämä sanovat?’ Jeesus sanoi heille: ’Kuulen. Ettekö ole koskaan lukeneet tätä: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut ylistystä”?”’ – Matt. 21:12–16.

Jumalaa ja Kristusta Jeesusta miellyttää yhä se, että he kuulevat pikkulasten ylistävän Jumalaa ja tunnustavan Kristuksen Jehovan asettamaksi kuninkaaksi, joka hallitsee uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus on asuva. Epäilemättä miljoonat lapset, jotka ovat kuolleet menneinä vuosituhansina, kuulevat Jeesuksen kutsuvan heitä, ja he tulevat esiin haudoistaan elääkseen paratiisimaassa. Nykyäänkin monet tuhannet lapset laulavat ylistystä Jumalalle ja Kristukselle, ja heillä on toivo elää suuren ahdistuksen läpi ja päästä tuohon paratiisiin. – 2. Piet. 3:13; Joh. 5:25–29.

Se, kun Jeesus tarttui erään surevan isän avunpyyntöön, esikuvasi sellaista monien lasten ylösnousemuksen aikaa. Hänen tyttärensä oli sairas. Kun Jeesus oli menossa parantamaan häntä, tuli viesti: ”Tyttäresi kuoli! Miksi vaivata opettajaa enää kauempaa?” Mutta Jeesus jatkoi matkaansa, tuli talon eteen ja hajotti surijoitten joukon, joka itki ja valitti suurella äänellä, ja meni sisään. ”Hän otti lapsukaista kädestä ja sanoi hänelle: ’Talitha kuumi’, mikä merkitsee käännettynä: ’Tyttönen, minä sanon sinulle: nouse!’ Ja heti tyttönen nousi ja rupesi kävelemään; hän oli näet kaksitoistavuotias. Ja he olivat heti aivan haltioissaan suuresta ihastuksesta.” – Mark. 5:22–24, 35–42.

Siksi meidänkin pitäisi nyt Jeesuksen esimerkkiä noudattaen, jonka hän antoi ollessaan maan päällä, varata aikaa lapsille ja saada heidät tuntemaan, että he kuuluvat meidän joukkoomme. Ja vanhurskaassa uudessa maassa nuoret ja vanhat ovat yhdessä aivan haltioissaan suuresta ihastuksesta.