Havaintokyvyn arvostaminen

”Vahva ruoka kuuluu kypsille ihmisille, niille, joiden havaintokyky on käytössä harjaantunut erottamaan sekä oikean että väärän.” – Hepr. 5:14, Um.

 1, 2. Miksi Jeesus ei ole koskaan tehnyt yhtään erehdystä?

JEESUS ei tehnyt milloinkaan yhtään erehdystä. Kun uskonnolliset johtajat asettivat hänet epäilyksenalaiseksi eräässä tilaisuudessa, niin hän sanoi: ”Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?” (Joh. 8:46) Johtuiko tämä siitä, että hän oli täydellinen? Ei kokonaan. Aadam ja Eevakin olivat täydellisiä, ja he tekivät kuitenkin yhden vakavimmista erehdyksistä, mitä koskaan on tehty. He olivat tottelemattomia Jehova Jumalalle. Siinä oli ero! Aadam ja Eeva kieltäytyivät käyttämästä havaintokykyään.

² Jumala oli opettanut Jeesusta. Hän oli lukemattomat vuosituhannet Jehovan rinnalla ja joi syvältä viisauden Lähteestä. Hänen Jehovan teitten tuntemuksensa oli suunnaton, ja hän ymmärsi täysin ne periaatteet, mitkä kuuluivat hänen Jumalan tahdon täyttämiseensä. Jeesus oli lisäksi aina tottelevainen ja noudatti taivaallisen Isänsä antamaa täydellistä esimerkkiä sekä turvasi kokonaan Jumalan toimivaan voimaan eli henkeen täyttäessään mitä tahansa tehtävää, mikä hänelle määrättiin. Tämän takia Jeesus ei kyennyt ainoastaan ennalta näkemään lopputulosta kustakin mahdollisesta menettelystä, minkä hän saattoi valita sen avautuessa hänelle, vaan pystyi myöskin erottamaan selvästi, mikä menettely tuottaisi suurimman ylistyksen hänen Isänsä nimelle ja koituisi hänen omaksi iankaikkiseksi hyvinvoinnikseen. Koska hän rakasti Isäänsä yli kaiken, niin hän ei empinyt milloinkaan valita oikeaa menettelytapaa. Hän oli sen tähden aina oikeassa. – Joh. 8:38; Hepr. 10:7.

 3. Mikä sai Eevan omaksumaan menettelyn, mikä johti hänen elämänsä menetykseen, ja miten se, ettei hän käyttänyt havaintokykyään, edisti tätä menetystä?

³ Aadam ja Eeva taas eivät tehneet oikein, koska heillä ei ollut tätä rakkautta Jumalaa kohtaan. Mitä Eevaan tulee, niin hänelle oli ilmoitettu asiallisesti Jumalan tahto Aadamin, hänen päänsä, välityksellä, ja hänelle oli sanottu, mikä olisi seurauksena, jos hän ei noudattaisi sitä. Eevan elämä oli jonkin aikaa tahrattoman nuhteetonta, minkä vuoksi hän oli täydellinen nainen. Mutta hänen eteensä asetettiin sitten äkkiä toinen menettelymahdollisuus Jehovan käskyn rinnalla. Nyt hänellä oli tilaisuus osoittaa rakkautensa Jumalaan, käyttää havaintokykyään ja vahvistaa oikean ja väärän tuntemustaan edistyen nuhteettomuuden ja kypsyyden täydellisyyteen. Mutta oma hyöty himmensi hänen havaintokykynsä. Hän kieltäytyi kääntymästä Aadamin tai Jehovan puoleen saadakseen opastusta ja noudatti sen sijaan sen esimerkkiä ja neuvoa, joka ei ollut Jumalan valtuuttama tiedotuskanava, ja pettyi siten. Odottaen luvatonta henkilökohtaista hyötyä hän hylkäsi uskonsa Jumalan sanaan. Väärä tuli oikeaksi hänelle, ja hän rikkoi tahallaan Jumalan käskyn. Hänen tahallinen tekonsa rikkoi hänen nuhteettomuutensa, ja hän menetti täydellisyysasemansa. Hänen tottelemattomuuserehdyksensä maksoi hänelle hänen henkensä.

 4. Mikä Aadamin mielentila pani hänet liittymään Eevan kapinaan?

⁴ Entä miten Aadamin kävi? Aadamkin oli täysin tietoinen Jumalan tahdosta itsensä suhteen, mutta häntä ei petetty niin kuin Eeva petettiin sen suhteen, mikä hänelle olisi seurauksena, jos hän olisi tottelematon. (1. Tim. 2:14) Kuitenkin hänen oma hyötynsä riisti häneltä samoin kuin Eevaltakin hänen rakkautensa Jumalaa kohtaan, ja hän liittyi Eevan kanssa rikkomaan tahallaan Jumalan käskyn tukien Eevaa tämän omatekoisen hyvän ja pahan mittapuun valinnassa. Aadamin täydellinen halveksinta Jumalan hyvää mielisuosiota ja sitä kohtaan, miten hänen valitsemansa menettely vaikuttaisi Jehovan nimeen ja ylistykseen, syöksi hänet päistikkaa tottelemattomuuteen ja kuolemaan ilman minkäänlaista lunastuksen toivoa. Sen havaintokyvyn, minkä Jumala oli antanut hänelle, sen tarkan käsityskyvyn, mikä auttoi häntä puhumaan, kirjoittamaan, palvomaan Jumalaa sekä etsimään hänen läsnäoloaan ”illan viileydessä”, jotta hän olisi keskustellut hänen kanssaan – sen tämä täydellinen mies hylkäsi itsensä tyydyttämisen takia. Mikä vastakohta sille menettelytavalle, minkä Jeesus valitsi nöyryyttäessään itsensä ja etsiessään aina Jumalan tahdon tekemistä! – Fil. 2:5–8; Joh. 5:30.

 5. a) Miten me voimme välttää ensimmäisten vanhempiemme kohtalokkaan erehdyksen? b) Miten tämä erehdys on vaikuttanut nykyaikaisiin hyvän ja pahan mittapuihin, ja minkä otaksuminen on sen tähden tyhmää?

⁵ Koska me olemme Aadamin ja Eevan epätäydellisiä lapsia, niin me emme voi toivoa osoittavamme Jeesuksen havaintokykyä, emmekä me voi nyt elää täysin vapaina hairahduksista. (Room. 3:12) Mutta me voimme välttää ensimmäisten ihmisvanhempiemme tekemän kohtalokkaan erehdyksen. Sen välttämiseksi meidän täytyy kehittää ja käyttää havaintokykyämme. Lapset syntyvät tietämättä mitään oikeasta ja väärästä. Kun he edistyvät aikuisiksi, niin heidän käsityksensä siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa, kehittyy tavallisesti heidän vanhempiensa valmennuksen ja niiden kokemusten avulla, joita he saavat siinä ympäristössä, missä he kasvavat. Jos Aadam ja Eeva olisivat pysyneet uskollisina, niin me, heidän lapsensa, olisimme saaneet oikeaa opetusta Jumalan sanan mukaan ja olisimme kasvaneet vanhurskauden ilmapiirissä. Mutta koska meidän ensimmäiset vanhempamme hylkäsivät tahallisesti Jumalan mittapuut ja panivat omansa niiden sijaan ja antoivat ne perintönä jälkeläisilleen, niin meillä on pohjimmaisena perintönä tottelemattomuus ja taipumus väärintekoon. (Job 14:4) Sitä paitsi ovat uskomukset ja tavat vaihdelleet täydellisesti vuosisatojen kuluessa maan äärestä toiseen. Kuinka tyhmää ja lyhytnäköistä onkaan tällaisten eroavaisuuksien vallitessa kenenkään otaksua, että hänen mittapuunsa ovat oikeat ja turvalliset vain siksi, että hänet kasvatettiin sillä tavalla ja että ne ovat ainoat, mitkä hän on milloinkaan tuntenut!

 6. Mikä on auttanut meidät tuntemaan Jumalan täydelliset mittapuut, ja mikä on ensimmäinen askel havaintokykymme käytössä?

⁶ Vaikka me olemme Aadamin ja Eevan lihallisia jälkeläisiä, niin me voimme olla kiitollisia, että Jehova Jumala on yhä ihmissuvun Luoja, niin epätäydellisiä luomuksia kuin me saatammekin olla hänelle ja tilapäisesti vieraantuneet hänestä Aadamilta saamamme perinnön takia. Me voimme olla kiitollisia siitäkin, että Jehova ei ole unohtanut Luojan rakkautta meitä kohtaan eikä ole hylännyt meitä väärintekojen tielle osoittamatta meille poispääsyä. Nykyään olisi mahdotonta kenenkään tulla täsmällisesti tuntemaan Jumalan täydellisiä mittapuita, jollei Jehova itse olisi osoittanut niitä meille selvästi. Hän on tehnyt tämän omassa vaatimusten Kirjassaan, Pyhässä Raamatussa, ja lähettämällä oman täydellisen Poikansa antamaan oikean esimerkin. (2. Tim. 3:16, 17; Joh. 13:15) Miten tärkeätä onkaan näin ollen saada Jeesuksen Kristuksen mieli, sen sijaan että pitäisi itsepäisesti kiinni väärästä katsantokannasta, mikä on peritty ensimmäisiltä vanhemmiltamme ja mikä on turmeltunut lisää nykyisen jumalattoman asiainjärjestelmän omaksumien mittapuitten takia! Jeesuksen esimerkin noudattaminen on totisesti viisas tie. Se on ensimmäinen askel Aadamin ja Eevan tekemän erehdyksen välttämiseksi. (2. Kor. 11:3) Se on ensimmäinen askel havaintokykymme käytössä, harjaannuttaessamme sitä nähdäksemme tämän eripuraisen vanhan maailman hämmentävien ja turmelevien moraalisten mittapuitten läpi ja päättäessämme mukautua Jumalan täydelliseen ja ehyeen tahtoon. – Fil. 2:5; Room. 12:2.

 7. Minkä palkan havaintokyvyn hankkiminen tuo, ja mitä se todistaa?

⁷ Herkkätunteinen ja altis lapsi tietää, milloin isä tai äiti on tyytymätön, ja yrittää lepyttää hänet ja mukautua hänen toiveisiinsa. Pitäisikö meidän olla vähemmän tarkkanäköisiä suhteessamme taivaalliseen Isäämme? Miten me voimme sanoa, että meillä on mitään yhteyttä häneen, jos emme ole herkkiä hänen ohjauksensa suhteen tai jos jätämme alituisesti huomioon ottamatta hänen johdatuksensa monet ilmaisut? Mutta kun me tunnustamme vieraantuneemme pois Jumalasta ja etsimme sovitusta, niin se on vasta havaintokykymme käytön alku. Kun olemme syrjäyttäneet tämän nykyisen asiainjärjestelmän monet ristiriitaiset tahdot ja antautuneet Jehovalle tekemään hänen tahtonsa, niin miten me voisimme tyytyä kulkeutumaan eteenpäin omaten ainoastaan kaikkein alkeellisimman käsityksen Raamatun opeista ja Jumalan meille kristittyinä asettamista vaatimuksista? Pyrkimys edistymään Jumalan tuntemuksessa ei ainoastaan todista meidän rakkaudestamme Jehovaan, vaan on myöskin merkki tosi kypsyydestä ja sen varauksen arvostamisesta, minkä Jumala on tehnyt opettaakseen meitä täsmällisesti erottamaan oikean väärästä. Tällaisen havaintokyvyn hankkiminen tuo suuren palkan. Se ei merkitse ainoastaan lisääntyviä vastuita, vaan myös edistymistä teokraattisessa valistuksessa, minkä kruunaa iankaikkinen elämä. Se on välttämätön kypsyydelle, mikä käy ilmi apostoli Paavalin sanoista: ”Mutta vahva ruoka kuuluu kypsille ihmisille, niille, joiden havaintokyky on käytössä harjaantunut erottamaan sekä oikean että väärän.” – Hepr. 5:14, Um.

 8. Miksi eräät varhaiset juutalaiskristityt tarvitsivat erityisesti Heprealaiskirjeen 5:14:nnessä olevaa Paavalin kehotusta, ja mitä vahva ruoka voi varata heille?

⁸ Niiden varhaiskristillisessä seurakunnassa olevien, jotka oli kasvatettu juutalaisen uskonnon mukaan, havaittiin tarvitsevan erityisesti tätä kehotusta. Paavali kirjoitti heille nämä sanat, koska monet sen ajan juutalaiskristityt olivat edistyneet niin vähän ymmärtämisessä, että hän tiesi heidän olevan kykenemättömiä käsittämään syvempiä asioita, joita hän piti tärkeinä heidän hengelliseksi varjeltumisekseen ja edistymisekseen. Pietari sanoikin Paavalin kirjoituksista: ”Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.” (2. Piet. 3:16) Jos nämä varhaiskristityt aikoivat pysyä totuudessa, niin he eivät voineet olla jatkuvasti ”tietämättömiä ja vakaantumattomia”. He tarvitsivat vahvaa ruokaa, lujan perustuksen, mille rakentaa, varman vakaumuksen totuuden perusasioista ja siitä, mitä Jehova itse piti hyvänä ja mitä pahana. Meidänkin täytyy samalla tavalla suojeltuaksemme edistyä kristillisen opin ymmärtämisessä.

HAVAINTOKYVYN KEHITTÄMINEN

 9. Miten Jeesuksen opetuslapset osoittautuivat innokkaiksi kehittämään havaintokykyään, ja mikä vastakohta ilmenee Jeesuksen niistä muista antamasta kuvauksesta, jotka kuulivat hänen kylväjävertauksensa?

⁹ Apostolit ja muut opetuslapset, jotka seurasivat Jeesusta hänen palvelusaikanaan, osoittautuivat kaikissa tilanteissa innokkaiksi kehittämään havaintokykyään ja rakentamaan jo laskemalleen tiedon perustalle. Eräs tapaus on Matteuksen kertomuksessa. Jeesus, joka saarnasi veneestä niiden ihmisjoukkojen takia, jotka olivat kokoontuneet hänen ympärilleen rannalle, kertoi paikalle kerääntyneille väenpaljouksille vertauksen kylväjästä, joka kylvi siementä, mikä putosi erilaiseen maaperään ja mistä osa ei tuottanut mitään ja osa kasvoi kypsyyteen ja täyteen hedelmöintiin. Selittämättä sen merkitystä hän päätti kertomuksensa sanoilla: ”Jolla on korvat, se kuulkoon.” Näyttäisi siltä, että kaikista hänen sanojensa kuulijoista ainoastaan Jeesuksen opetuslapsilla oli kykyä ”kuulla”, koska Matteuksen kertomus jatkaa: ”Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ’Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?’ Hän vastasi ja sanoi: ’Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ”Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.” Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.’” – Matt. 13:9–17.

10. Minkä puutteen Jeesuksen keskustelu opetuslastensa kanssa osoittaa eräissä ihmisjoukon jäsenissä, ja minkä Jeesus osoitti tarpeelliseksi todellisen havaintokyvyn omaamiseksi?

¹⁰ Ehkä jotkut tuossa joukossa olevat, jotka kuulivat Jeesuksen vertauksen, ajattelivat ymmärtävänsä sen merkityksen ilman hänen selitystään, mutta Jeesuksen opetuslastensa kanssa käymä keskustelu osoittaa, että sillä, miksi he eivät katsahtaneet syvemmälle hänen kertomukseensa, oli vakavammat syyt kuin pelkästään itsekylläisyys ja uteliaisuuden puute. Heidän todellinen puutteensa oli hengellisessä havaintokyvyssä, mitä puutetta he hellivät omassa sydämessään totuuden karkottimena, niin että he eivät halunneet todellisuudessa ymmärtää Jeesuksen sanojen täyttä merkitystä ja tulla siten vastuunalaisiksi. Aadamin ja Eevan aitoina lapsina he halusivat mieluummin noudattaa omia aikeitaan ja omatekoisten johtajiensa ohjeita kuin kuunnella koko sydämellään tätä valtuutettua välikappaletta, minkä Jehova oli pannut heidän keskuuteensa. Jeesuksen opetuslapset toisaalta ymmärsivät, että kun he olivat jo kääntäneet sydämensä Jumalan puoleen ja omaksuneet Jumalan pyhien julistusten ensimmäiset perusteet, niin heidän täytyi ponnistella kypsyyteen. Ja niin he kääntyivät Jeesuksen puoleen saadakseen selityksen hänen vertaukseensa. Jeesus sanoi heille vastaukseksi: ”Kuulkaa siis te vertaus kylväjästä: Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen. . . . Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä.” – Matt. 13:18–23.

11. Mistä havaintokyky riippuu, ja miten havaintokykymme kehittämistarve käy ilmeiseksi?

¹¹ Tällainen hengellinen havaintokyky vaatii harjaannuttamista. Ne, joilla se on, ovat tutkineet. He ovat olleet valppaat tilaisuuksiensa suhteen, he ovat käyttäneet havaintokykyään, harjoittaneet sitä erottamaan totuuden eksytyksestä, oikean väärästä. Tällaiseen hyvään maahan kylvetty hengellinen siemen on vajonnut syvälle hyvään sydämeen ja juurtunut lujaan. Me emme voi myöskään puolustautua sanomalla: ”Minä en ole mikään tutkijatyyppi.” Jeesuksen opetuslapset eivät olleet oppineita ihmisiä, mutta he käyttivät luonnollisia kykyjään täysimmässä määrässä ja saivat runsaan palkan ponnistelustaan. (Matt. 11:25) Raamatun tutkiminen vaatii tosin henkisten kykyjen käyttöä, mutta todellisen havaintokyvyn salaisuus on riippuvainen enemmänkin Jumalan hengen vaikutukseen alistumisesta. (1. Kor. 2:11–13) Annetun opetuksen merkityksen omaksuminen merkitsee siihen sisältyvien periaatteitten käsittämistä ja hyväksymistä ja sitten tämän tiedon käyttämistä oikeiden ratkaisujen tekemiseksi. Se vaatii pikemminkin arvostelukykyä kuin älyn voimia, ja koska meidän toimintamme palveluksessa on riippuvainen oikeasta arvostelukyvyssä ja koska tasapainoinen arvostelukyky riippuu havaintokykymme terävyydestä, niin näiden kykyjen harjoittamisen tarve on ilmeinen. Eikö ole selvää, että jos me emme tajua sen merkitystä, mitä kuulemme ja tutkimme Jumalan sanasta, niin meillä ei ole mitään perustetta oikean ja väärän erottamiselle ja me teemme itsestämme Saatanan hyökkäyksen uhrin? Tällainen laiminlyönti eli leväperäisyys saattaa meidät vaaralliseen asemaan, koska meidän kehittymätön havaintokykymme ei pysty antamaan meille oikeaa ohjausta tasapainoisessa arvostelukyvyssä ja me voimme joutua häviölle. Mutta jos me olemme taipuvaisia masentumaan henkilökohtaisten vajavaisuuksien tähden, niin meidän täytyy muistaa, että Aadam ei käyttänyt arvostelukykyä ja kuoli, vaikka hänen henkiset kykynsä olivat täydelliset, jota vastoin me voimme käyttää Jeesuksen Kristuksen viisautta ja elää, vaikka olemmekin epätäydellisiä mieleltämme ja ruumiiltamme. – 1. Kor. 1:26, 27.

12. Mistä Matteuksen 25:21:nnessä kerrotusta Raamatun periaatteesta me voimme päätellä, että näennäisesti merkityksettömät ratkaisut vaikuttavat suurempiin ratkaisuihimme?

¹² Edistyäksemme Jumalan sanan syvempiin asioihin meidän täytyy oppia arvostamaan myöskin vähäisempiä asioita, niitä, joita pidetään toisinaan merkityksettöminä. Ilman täsmällisen tiedon varmaa perustusta rakennuksesta tulee epävarma ja horjuva. Meidän suuremmat ratkaisumme perustuvat vähäisemmille ratkaisuille, joita olemme ajan mittaan tehneet, ja meidän arvostelukykymme tällaisissa asioissa määrää meidän hyödyllisyytemme ja edistymisemme Jehovan palveluksessa. – Matt. 25:21.

13. Mikä Raamatun kehotus ilmaisee, että me tarvitsemme jotain lisää edistyäksemme täsmällisessä tiedossa?

¹³ Tämä kiinnittää huomion toiseen tarpeeseemme edistyä täsmällisessä tiedossa, kuten Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” (2. Kor. 6:1) Koska meidät on kutsuttu pois tämän maailman pimeydestä Jumalan päätöksen ihmeelliseen valoon ja koska meidät on ennallistettu Jumalan suosioon ja pantu vanhurskauden tielle Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä, niin Paavali varoittaa meitä pitämästä sitä itsetyytyväisesti Jumalalta tulleena suosiona vain omaksi pelastukseksemme ja suojelukseksemme. Meidän täytyy toimia Jumalan opetuksen mukaisesti tullen hänen tahtonsa tekijöiksi. Jaakob lisää tämän todistuksen sanan: ”Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” – Jaak. 1:22.

AIKA TULLA OPETTAJIKSI

14. Miten Paavali paljasti juutalaiskristityille sen, mikä on Jumalan tarkoituksena hänen antaessaan meille opetusta?

¹⁴ Jos me emme ota huomioon sitä, että Jehovan tarkoituksena on antaa meille opetusta Sanassaan, niin väärä päättely on pettänyt meidät. Onko se havaintokykymme käyttämistä? Kun meidän havaintokykymme on nyt johtanut meidät totuuden tielle, niin miksi kääntyisimme syrjään niin nopeasti? Osoittaakseen, kuinka haluttomia eräät juutalaiskristityt olivat olleet täyttämään vastuutaan hänen aikanaan, Paavali huomasi välttämättömäksi sanoa heille heprealaisille kirjoittamassaan kirjeessä: ”Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi.” Sitten hän sanoo heille, että vahva ruoka kuuluu niille, ”joiden havaintokyky on käytössä harjaantunut”. (Um) – Hepr. 5:12–14.

15. Miksi noille juutalaiskristityille oli tärkeätä perehtyä Paavalin heprealaisille kirjoittaman kirjeen voimakkaisiin todisteluihin?

¹⁵ Paavali huomasi, että monet noista varhaiskristityistä olivat hitaita omaksumaan vastuutaan opettajina ja tyytyivät yhä pysymään täysin kristillisen kehityksen ensimmäisellä asteella, pelkästään oppilaina. Hänen kirjeensä heprealaisille oli tarkoitettu antamaan uskoville juutalaisille voimakas todiste sen osoittamiseksi, että Jeesus oli luvattu Messias, opetusta ja neuvoa heidän omaksi pelastuksekseen sekä niiden ikuiseksi hyvinvoinniksi, joille he saarnasivat. Kypsien kristittyjen juutalaisten piti sen tähden tarttua innokkaasti tähän Jumalan varaukseen asemansa tukemiseksi, jolloin he olisivat nopeasti hallinneet nämä vakuuttavat todistelut tosi uskon puolustukseksi. Mutta miten ne, jotka oppivat hitaasti, voivat arvostaa Paavalin henkeytettyyn esitykseen sisältyvää viisautta? Kuinka he olisivat edes tietäneet, pitikö sanottu paikkansa, koska heidän havaintokykynsä ei ollut harjoituksen puutteessa valmentunut erottamaan oikeaa ja väärää? Kuka voi sanoa, eivätkö nämä syvemmät asiat kuuluneet niihin, joita he ’väänsivät kieroon . . . omaksi kadotuksekseen’? Joka tapauksessa, jos he eivät olleet riittävästi edistyneitä itse omaksuakseen nämä totuudet, niin miten he voivat toteuttaa sen, mikä tarkoitus heidän opettamisellaan oli, so. opettaa toisia? ”Kristuksen opin alkeet”, jotka Paavali sanoi ensin opittavan, eivät olleet vaikeita: ”parannus kuolleista töistä ja usko Jumalaan, oppi kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta”. (Hepr. 6:1, 2) Mutta kun opitaan ”Jumalan sanojen ensimmäiset alkeet”, niin sen mukana täytyy tulla kyky todeta ja perustella niiden täsmällisyys. Vain sellaiselle perustalle voi laaja kristillinen kypsyys rakentua.

16. Miten Jeesus osoitti opetuslapsilleen tärkeimmän syyn siihen, miksi meidän on arvostettava havaintokyvyn merkitystä?

¹⁶ Olkoon meidän luonnollinen havaintokykymme miten terävä hyvänsä, me tarvitsemme silti Jumalan opastusta päästäksemme tuloksiin. Jeesus osoitti tämän opetuslapsilleen, joista eräät olivat kokeneita kalastajia. Hän oli opettanut ihmisjoukkoja Simon Pietarin veneestä. ”Mutta puhumasta lakattuaan hän sanoi Simonille: ’Vie venhe syvälle ja heittäkää verkkonne apajalle’. Niin Simon vastasi ja sanoi hänelle: ’Mestari, koko yön me olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot’. Ja sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeilivät. Niin he viittasivat toisessa venheessä oleville tovereilleen, että nämä tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. Ja he täyttivät molemmat venheet, niin että ne olivat uppoamaisillaan. Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: ’Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen’. Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet . . . Mutta Jeesus sanoi Simonille: ’Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä’. Ja he veivät venheet maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä.” (Luuk. 5:4–11) Voimmeko me nyt Jeesuksen kehotuksen huomioon ottaen hylätä tämän tärkeimmän syyn, mikä meillä on arvostaa havaintokykyämme ja harjaannuttaa sitä Jumalan sanaan luottaen edistyen kypsyyteen?

17. Mikä on siis ensimmäisiä vaatimuksia tehtävämme täyttämisessä evankeliumin palvelijoina, ja miksi on näin?

¹⁷ Tosi kristittyjen täytyy nyt olla samalla tavalla ihmisten kalastajia. Evankeliuminpalvelustie on viitoitettu selvästi kaikkien niiden kutsumukseksi, jotka pääsevät elämään. Se on kokoajan kutsumus, käytettäköönpä sitten joko kristityn koko päivä tai osa siitä ovelta-ovelle-saarnaamiseen, ja se vaatii kaikki voimat ja kyvyt onnistuakseen. Havaintokykymme harjaannuttaminen on myös kokoajan asia ja ensimmäisiä vaatimuksia tehtävämme täyttämisessä evankeliumin palvelijoina. Jos me arvostamme tätä tosiasiaa, niin me harjoitamme sitä yhtä ahkerasti kuin elämämme riippuisi siitä, koska niin onkin.