Hyvän uutisen siementen kylväminen sodan vitsaamassa maailmassa
”Tästä toivosta te kuulitte aiemmin sen hyvän uutisen totuuden kertomisen avulla, joka on ilmaantunut teille, niin kuin se kantaa hedelmää ja lisääntyy kaikessa maailmassa.” – Kol. 1:5, 6, Um.
1. Mitä kahdenlaatuista siementä kylvetään kautta maailman ja keiden toimesta?
KAUTTA maailman kylvetään nykyään kahdenlaatuista siementä – pysyvää rauhaa koskevan hyvän uutisen siementä ja sotapropagandan siementä. Tätä jälkimmäistä siementä kylvää enemmistö, ensiksi mainittua vähemmistö.
2. a) Mikä laki vaikuttaa sen suhteen, mitä kylvetään, ei ainoastaan maanviljelyksen alalla, vaan myös kansainvälisissä asioissa? b) Mikä Paavalin mainitsema sääntö pitää paikkansa hyvän uutisen siementen kylvämisessä?
2 Aseistautuneet kansakunnat ovat kylvämässä sotavalmiuden siementä. Sekä maanviljelyksen että kansainvälisten suhteiden alalla käy aina niin, että kylvetty tuottaa lisää kaltaistaan, omaa lajiaan. Tämä on pitänyt paikkansa aina siitä lähtien, kun ensimmäinen ihminen ryhtyi viljelemään maata. (1. Moos. 3:17–19; 4:1, 2; 1:11, 12; 9:20) Tämä laki vaikuttaa vääjäämättä myös kansakuntien elämässä. Monissa kansoissa eikä vain muinaisessa Israelissa on toteutunut Jumalan ennustus: ”Tuulta he kylvävät, ja myrskyä he leikkaavat.” (Hoos. 8:7) Koska ihmisten enemmistö on ryhtynyt kylvämään sotavalmiuden siementä, niin miten on rauhaisan hyvän uutisen siemenen laita? Voiko se menestyä ja tuottaa hedelmää ja lisääntyä? Kyllä, kerran toisensa jälkeen on osoittautunut pettämättömäksi säännöksi, että ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”. (Gal. 6:7) Ihmisen Luoja sääti sen niin.
3. a) Milloin tämä hyvän uutisen rauhaisan siemenen kylväminen alkoi? b) Mikä ratkaisu kylvämisen suhteen meidän on tehtävä tällä sodan vitsaamalla 20. vuosisadalla?
3 Nykyään ne, jotka kylvävät pysyvää rauhaa koskevan hyvän uutisen siementä, todellisuudessa jatkavat työtä, joka alkoi 1900 vuotta sitten. He suorittavat nyt tätä työtä sellaisessa mitassa, että koko maailma väistämättä huomaa sen. Nykyiset siemenen kylväjät tällä sodan vitsaamalla 20. vuosisadalla kokevat samaa kuin siemenen kylväjät yleisen ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Niiden, jotka kaipaavat pysyvää rauhaa maan päälle, pitäisi olla kiinnostuneita asiasta. Mutta meidän kaikkien on ratkaistava, haluammeko me olla sotapropagandan kylväjiä vai rauhaisan hyvän uutisen kylväjiä. Ratkaisustamme riippuu se, millaiset seuraukset koemme.
4, 5. a) Mikä uskonnollisesti järkyttävä tuho oli valmisteilla 60-luvulla ensimmäisellä vuosisadalla? b) Mikä Jeesuksen mainitsema asia oli tuova lohtua juutalaiselle, joka otti sen vastaan, tällaisen tuhon huomioon ottaen?
4 Ensimmäisellä vuosisadalla, 60-luvulla, ilmapiiriä sähköisti kiihkeä Rooman valtakunnan vastainen mieliala. Se oli ilmeinen varsinkin lähi-idässä Rooman provinssissa Juudeassa. Valmisteltiin kapinaa sitä vastaan, että maa oli pakanallisen Rooman hallintomiehen alaisuudessa olevien Rooman sotajoukkojen hallussa ja niiden herruuden alaisena. Pyhän Jerusalemin kaupungin väkivaltainen loppu lähestyi. Juutalaisen palvonnan keskuksena tämä kaupunki oli lopun ajassaan. Se juutalaisten sukupolvi, jolle Jeesus Kristus itse puhui julkisen palveluksensa aikana maan päällä ollessaan, oli juuri se sukupolvi, josta hän sanoi, ettei se katoaisi, ennen kuin Jerusalem ja sen loistava temppeli tuhottaisiin. (Matt. 24:34, 1–22) Historia kertoo tämän hirvittävän tuhon tulleen murheellisena vuonna 70. Oliko mitään, mikä olisi voinut estää juutalaisia miltei menehtymästä suruun sellaisen uskonnollisesti järkyttävän tuhon vuoksi? Oli! Oli olemassa yksi asia, joka voi lohduttaa juutalaisen sydäntä sillä edellytyksellä, että hänen sydämensä otti sen vastaan. Mikä se oli? Jeesus Kristus mainitsi sen, kun hän esitti hämmästyttävän ennustuksensa juutalaisen asiainjärjestelmän päättymisestä siellä lähi-idässä. Tämän ilahduttavan, sydäntä lämmittävän seikan hän lausui kerrottuaan uskollisia opetuslapsiaan kohtaavista vainoista. Hän sanoi:
5 ”Mutta joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan HYVÄ UUTINEN tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu.” – Matt. 24:13, 14, Um.
6. Millaista uutista Jeesus julisti, ja mistä hallituksesta se kertoi?
6 Jerusalemin ja sen temppelin tuhoisa hävitys oli sydäntäsärkevä uutinen eri puolilla maailmaa oleville juutalaisille, jotka yhä pitivät tuota maallista kaupunkia uskonnollisena keskuksenaan. Se oli heille pahin mahdollinen uutinen. Mutta se tieto, jota Jeesus Kristus julisti maallisen palveluksensa ajan, oli HYVÄ UUTINEN, evankeliumi! Mutta mistä valtakunnasta se oli hyvä uutinen? Ei siitä valtakunnasta, jonka Jeesus Kristus sanoi nousevan valtakuntaa vastaan samaan aikaan kun kansa nousisi kansaa vastaan, mitä seuraisi nälänhätää, ruttotauteja ja maanjäristyksiä paikassa toisensa jälkeen. Se oli hyvä uutinen siitä ainoasta valtakunnasta, jota Jeesus kannatti ja julisti. Se oli se valtakunta, jonka hän mainitsi samassa ennustuksessa ja jota hän sanoi ”taivasten valtakunnaksi”. (Matt. 24:7; 25:1) Hän ennusti sen läheisyyden tunnusmerkit ja sanoi tässä samassa ennustuksessa: ”Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.” – Luuk. 21:10, 31.
7. a) Mitä Kristuksen opetuslasten piti suorittaa ennen Jerusalemin hävitystä? b) Miksei Jerusalemin tuho ollut järkytys kristityille eikä jättänyt heitä toivottomiksi?
7 Näin ollen ’tätä hyvää uutista’ Jumalan valtakunnasta, taivasten valtakunnasta, oli määrä saarnata koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille, sekä Rooman valtakunnan sisä- että ulkopuolella oleville kansoille, jo ennen kuin maallinen Jerusalem tuhoutui vuonna 70 kapinoituaan Rooman valtakuntaa vastaan. Millaisin seurauksin? Kun Rooman legioonat tuhosivat Jerusalemin ja sen temppelin, niin se ei järkyttänyt Jumalaan uskovia kristittyjä, ei edes kristityiksi tulleita juutalaisia. He itse asiassa odottivat tuota tuhoa. Jerusalemissa ja kaikkialla muualla Juudean provinssissa olleet kristityiksi tulleet juutalaiset toimivat Jeesuksen ennustuksessa annetun neuvon mukaan; he pakenivat Juudeasta ja Jerusalemista niin pian kuin voivat sen jälkeen kun Rooman sotajoukot olivat väliaikaisesti piirittäneet Jerusalemia sinä vuonna, jona juutalaiset kapinoivat, vuonna 66. (Matt. 24:15–22; Luuk. 21:20–24; Mark. 13:14–20) He tiesivät, ettei Juudean ja Jerusalemin autioittaminen merkinnyt ”taivasten valtakunnan”, ”Jumalan valtakunnan”, tuhoutumista. Mikään maallinen kaupunki ei enää edustanut heille Jumalan valtakuntaa. He olivat panneet toivonsa tulevaan Jumalan taivaalliseen valtakuntaan, johon heidän oli määrä olla osallisia.
8. a) Mihin hallitukseen panemansa luottamuksen täyttämät kristityt olivat, ja miten tämä ilmeni aina ensimmäisen vuosisadan loppuun asti? b) Keille annettiin täten malli?
8 Jerusalemin tuho sai heidät luottamaan enemmän kuin koskaan ennen Jumalan todelliseen messiaaniseen valtakuntaan. Todisteet osoittavat, että he jatkoivat tuon valtakunnan hyvän uutisen julistamista aina ensimmäisen vuosisadan loppuun asti Rooman valtakunnan aiheuttamasta katkerasta vainosta huolimatta. Kristitty apostoli Johannes, joka kuoli noin vuonna 100, sai Ilmestyksen (joka on viimeinen kirja Pyhässä Raamatussa) vähän ennen kuolemaansa. Hän kirjoittaa Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa: ”Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen [Jumalasta puhumisen ja Jeesuksesta todistamisen, Um] tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.” (Ilm. 1:9) Tähän mennessä ”valtakunnan hyvää uutista” oli saarnattu koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille vielä suuremmassa määrin kuin sellaista hyvää uutista oli saarnattu ennen Jerusalemin loppua vuonna 70. Jeesuksen ennustus Jumalan messiaanisen valtakunnan hyvän uutisen maailmanlaajuisesta saarnaamisesta ei siis ollut jäänyt täyttymättä. Tämä asetti mallin samanlaiselle ”tämän valtakunnan hyvän uutisen” saarnaamiselle nykyisessä asiainjärjestelmän päättymisessä, jolloin Jeesuksen ennustuksen täyttymyksen huippukohta tulee.
”LISÄÄNTYY KAIKESSA MAAILMASSA”
9, 10. a) Kuka todisti, että hyvä uutinen oli saarnattu kautta maailman ennen Jerusalemin hävitystä, ja miten hän todisti sen? b) Miten Paavali liitti itsensä tuntemattoman seurakunnan yhteyteen kolossalaisille kirjoittamassaan kirjeessä?
9 Se, että Valtakunnan hyvän uutisen ennustettu saarnaaminen oli loppuunsuoritettu jo ennen Jerusalemin tuhoutumista vuonna 70, todistettiin jopa vuosia ennen tuota juutalaista onnettomuutta. Kuka sen todisti? Kristitty apostoli Paavali. Noin vuonna 60 tai 61 hän joutui roomalaisten vangiksi ja oli Roomassa eräässä yksityistalossa kahleissa. Kaksivuotisen tai ehkä pitemmänkin kotiarestinsa aikana Roomassa hän kirjoitti henkeytettyjä kirjeitä Kreikassa ja Vähässä-Aasiassa sijaitseville kristillisille seurakunnille. Yksi näistä kirjeistä oli Vähässä-Aasiassa sijaitsevan Kolossan kaupungin seurakunnalle. Kolossa oli lähellä Laodikean ja Hierapoliin kaupunkeja, joissa myös oli kristilliset seurakunnat. Nämä paikkakunnat ovat nyt nykyisen Turkin hallussa. Apostoli Paavali lähettää kirjeensä omassaan ja Timoteuksen, lähetystyötoverinsa, nimessä. Paavali ei ollut perustanut Kolossaan seurakuntaa, ja hänen kirjeestään käy ilmi, että hän ei ollut koskaan ollut siellä. Mutta Paavali sai kuulla tästä Kolossan seurakunnasta luokseen tulleelta kristityltä toverilta. Hän oli niin liikuttunut Epafraan kautta saamistaan tiedoista, että se sai hänet kirjoittamaan tämän kirjeensä kristityille, joita hän ei tuntenut. Hän esittelee itsensä ja sanoo sitten:
10 ”Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän puolestanne, koska olemme kuulleet uskostanne Kristuksen Jeesuksen yhteydessä ja rakkaudesta, joka teillä on kaikkia pyhiä kohtaan sen toivon vuoksi, joka teille on varattuna taivaissa. Tästä toivosta te kuulitte aiemmin sen hyvän uutisen totuuden kertomisen avulla, joka on ilmaantunut teille, niin kuin se kantaa hedelmää ja lisääntyy kaikessa maailmassa samoin kuin teidänkin keskuudessanne, siitä päivästä lähtien jona te kuulitte ja opitte täsmällisesti tuntemaan Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden totuudessa. Sen te olette oppineet Epafraalta, rakkaalta orjatoveriltamme, joka on Kristuksen uskollinen palvelija meidän hyväksemme, joka myös toi meille ilmi teidän rakkautenne hengellisellä tavalla.” – Kol. 1:3–8, Um.
11. a) Miten Kol. 1:23:ssa osoitetaan, että kysymyksessä oli maailmanlaajuinen saarnaaminen? b) Missä merkityksessä tämä piti paikkansa siihen mennessä suoritetusta saarnaamisesta?
11 Tämän kirjeen kirjoittamisen aikaan Paavali asioihin perehtyneenä, laajalti matkustelleena lähetystyöntekijänä todisti sillä, mitä hän sanoo edellä esitetyssä kirjeensä johdannossa, hyvää uutista saarnatun maailmanlaajuisesti. Hän kirjoittaa ’sen hyvän uutisen totuuden kertomisesta, joka on ilmaantunut teille, niin kuin se kantaa hedelmää ja lisääntyy kaikessa maailmassa’. (Kol. 1:5, 6, Um) Sen, että Paavali tarkoittaa maailmanlaajuista saarnaamista, hän vahvistaa muutamaa lausetta myöhemmin, kun hän sanoo, etteivät he horjahtaisi ”pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut”. (Kol. 1:23) Tämä ei tietenkään merkinnyt sitä, että jokainen yksilö maan päällä, taivaan alla, olisi tavoitettu henkilökohtaisesti, vaan se merkitsi sitä, että hyvän uutisen saarnaaminen oli laajennettu asutun maan kaikkiin ääriin taivaan alla ja että kaikille ihmisluomuksille kielestä, väristä, rodusta tai kansallisuudesta riippumatta annettiin tilaisuus kuulla Valtakunnan sanomaa. Mitään rajoja ei ollut. Aikaisemmin kirjoittamassaan kirjeessä Roomassa olevalle seurakunnalle (noin vuonna 56) Paavali ilmaisi aikovansa viedä hyvää uutista Espanjaan. Vielä kauempana lännessä olevista Amerikoista hän ei siihen aikaan tiennyt mitään. – Room. 15:24.
12. Täyttikö se saarnaamista koskevan ennustuksen lopullisesti, vai mitä piti vielä tapahtua?
12 Se, että silloinen pieni Kristuksen opetuslasten joukko saarnasi ”tätä valtakunnan hyvää uutista” ensimmäisellä vuosisadalla Aasiassa, Euroopassa ja Afrikassa, oli Raamatun ennustuksen täyttymys. (Matt. 24:14, Um; Mark. 13:10; Apt. 1:8) Mutta se ei täyttänyt ennustusta lopullisesti. Sen piti täyttyä uudelleen huipentumiseen johtavalla tavalla maailmanlaajuisessa mitassa sen jälkeen, kun eurooppalaiset löysivät Amerikat, ja ennen vastakuvallisen kapinallisen Jerusalemin, nykyisen kristikunnan, tuhoa tänä sen vuonna 1914 alkaneena lopun aikana.
13. Mikä vaikutus Valtakunnan toivon levittämisellä oli Paavalin mukaan, kuten Kolossan tapaus valaisee?
13 Tällä Valtakunnan toivon levittämisellä tulisi nyt olla sama hengellinen vaikutus kuin Jeesuksen Kristuksen apostolien päivinä ensimmäisellä vuosisadalla. Tarkastelkaamme siksi, mitä apostoli Paavali sanoo sen vaikutuksesta Kolossassa Vähässä-Aasiassa olevaan seurakuntaan. Hän puhuu kolossalaisille ’sen hyvän uutisen totuuden kertomisesta, joka on ilmaantunut teille, niin kuin se kantaa hedelmää ja lisääntyy kaikessa maailmassa samoin kuin teidänkin keskuudessanne’. (Kol. 1:5, 6, Um) ”Sen hyvän uutisen totuuden” puhutun sanan ”kertominen” siis ’kantoi hedelmää’ kautta maailman, myös Kolossassa.
14, 15. a) Mihin Paavali siten vertasi totuudenmukaisesti kerrottua hyvää uutista? b) Mitä Jeesuksen vertausta tässä esitetty kuvaus vastaa?
14 Apostoli Paavali vertaa tässä heille totuudenmukaisesti kerrottua ”hyvää uutista” maahan kylvettyyn siemeneen. Maa eli multa on hyvää ja oivallista, ja siemen juurtuu ja nousee taimelle ja tuottaa hedelmää, oman lajinsa hedelmää. Tämä kuvaus vastaa sitä vertausta, jonka Jeesus Kristus esitti neljän erilaatuisen maaperän tuotantokyvystä. Hän sanoi näin:
15 ”Katso, kylväjä meni kylvämään. Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne. Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut paljon maata, ja ne nousivat kohta oraalle, kun niillä ei ollut syvää maata. Mutta auringon noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat. Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne. Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää.
16. Minkä selityksen Jeesus itse antoi tästä vertauksesta?
16 ”Kuulkaa siis te vertaus kylväjästä: Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha [paholainen, Um] ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen. Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan; mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois. Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi. Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä.” – Matt. 13:3–8, 18–23.
17. a) Minkä Jeesuksen vertauksessa esitetyn kaltaisia kolossalaisten sydämet olivat, ja kuka oli suorittanut niihin kylvämisen suoranaisesti? b) Mikä ”siemen” on todellisuudessa ja millaisessa paikassa?
17 Sen mukaan mitä apostoli Paavali oli kuullut luokseen tulleelta Epafraalta, Kolossan kristillisen seurakunnan jäsenillä oli sydän, joka oli kuin Jeesuksen kuvailema ”hyvä maa”. Sen vuoksi heidän sydämeensä kylvetty ”valtakunnan sana” kantoi hedelmää ja tuotti sitä vaihtelevassa määrin, ikään kuin satakertaisesti, kuusikymmenkertaisesti tai kolmikymmenkertaisesti. Apostoli Paavali ei ollut kylvänyt Valtakunnan siementä kolossalaisten sydämeen, vaan sen oli ilmeisesti tehnyt tämä kolossalainen Epafras, sillä Paavali sanoo häntä kolossalaisille kirjoittamassaan kirjeessä ’teikäläiseksi Epafraaksi, Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi’. Paavali sanoo heille myös: ”Sen te olette oppineet Epafraalta, rakkaalta orjatoveriltamme, joka on Kristuksen uskollinen palvelija meidän hyväksemme, joka myös toi meille ilmi teidän rakkautenne hengellisellä tavalla.” (Kol. 4:12; 1:7, 8, Um; Filem. 23) Tämä ”Kristuksen palvelija” toimi vain Suuren Siemenenkylväjän, Jeesuksen Kristuksen, edustajana. Jeesushan sanoi: ”Siemen on Jumalan sana.” (Luuk. 8:11) Se on ”valtakunnan sana”. Mutta se ei ole varastossa olevaa siementä, vaan siementä, jota kylvetään, ts. Jumalan ”valtakunnan sanaa”, jota saarnataan, julistetaan ja opetetaan.
18. a) Miten Paavali kylvi jatkuvasti ”siementä” ollessaan turvasäilössä Roomassa? b) Mitä tämä ”siemen” sisältää itsessään, ja mikä on välttämätöntä, jotta se juurtuisi ihmissydämeen?
18 Ne opetuslapset, jotka Suuren Kylväjän, Jeesuksen Kristuksen, alaisuudessa yhdessä ottavat osaa ”valtakunnan sanan” siemenen kylvämiseen, saarnaamiseen, julistamiseen ja opettamiseen, ovat, niin kuin apostoli Paavali kutsuu heitä, ”minun työtoverini Jumalan valtakunnan hyväksi”. (Kol. 4:11, Um) Silloinkin kun Paavali oli turvasäilössä Roomassa, hän teki enemmän kuin kirjoitti kirjeitä, esimerkiksi kirjeen kolossalaisille. Hän ”otti vastaan kaikki, jotka [kuten Epafras] hänen tykönsä tulivat; ja hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä”. (Apt. 28:30, 31) Koska tämä hengellinen ”siemen” on ”Jumalan sana”, ”valtakunnan sana”, niin se sisältää itsessään hyvän uutisen, toivon sanoman, sanoman kaikkein suurenmoisimmasta hallituksesta koko ihmiskunnan siunaukseksi, Jumalan messiaanisesta valtakunnasta. Tämä ”siemeneen” sisältyvä sanoma on sellaista, mikä ”siemenen” vastaanottajan täytyy ymmärtää, ja mitä hänen täytyy arvostaa. Hänen täytyy tajuta sen merkitys sydämessään. Tällä tavoin ”siemen” juurtuu hänen sydämeensä.
USKO JA RAKKAUS SYDÄMESSÄ
19. a) Millainen vaikutus hyvän uutisen kertomisella oli Paavalin mukaan kolossalaisten sydämeen? b) Miksi sydämessä täytyy kehittyä uskoa ja rakkautta kylvetyn ”siemenen” johdosta?
19 Mikä vaikutus Kolossan seurakunnan jäsenille totuudenmukaisesti kerrotulla ”hyvällä uutisella” oli heidän sydämeensä? Sillä oli sellainen vaikutus, joka sai Paavalin, kun hän kuuli siitä, kirjoittamaan heille erinomaisen kirjeensä. Vaikutus heidän sydämeensä oli, niin kuin Paavali mainitsee heille: ”Uskonne Kristuksen Jeesuksen yhteydessä ja rakkaus, joka teillä on kaikkia pyhiä kohtaan”, ja ”teidän rakkautenne hengellisellä tavalla”. (Kol. 1:4, 8, Um) Sellaisen uskon ja rakkauden täytyi kehittyä heidän sydämessään, niin että ”Jumalan sanan” ”siemen” voi juurtua alaspäin ja nousta taimelle ylöspäin ja ilmetä ulospäin ja siten tuottaa uusia, eläviä siemeniä kolmikymmen-, kuusikymmen- tai satakertaisesti alkuperäiseen siemeneen verrattuna. Sydämessä täytyy tapahtua tämä kehitys, ennen kuin ulospäin ilmenee sen tuottaminen, mitä sisään on kylvetty.
20. a) Miksi erityisesti pakanoiden piti ilmaista uskoa ”siemenen” vastaanottamiseksi? b) Mitkä tärkeät tosiasiat Jeesuksesta heidän oli hyväksyttävä, olivatpa he juutalaisia tai pakanoita?
20 Jumalan sanan ”siemenen” vastaanottaminen oli vaatinut uskoa pakanoilta, ei-juutalaisilta, jollaisia monet Kolossan seurakuntaan kuuluvat olivat. Heidän täytyi hylätä ne monet kreikkalaiset ja roomalaiset jumalat, joille he olivat antautuneet, ja keskittää uskonsa ainoaan elävään tosi Jumalaan, taivaan ja maan ja kaiken niissä olevan Luojaan, jonka nimi on Jehova. Mutta olivatpa he ympärileikkaamattomia pakanoita tai luonnollisia juutalaisia, heidän täytyi myös uskoa Jeesukseen Kristukseen, siihen, että tämä Jeesus, Jerusalemin kuninkaan Daavidin jälkeläinen, oli luvattu Messias eli Kristus. Heidän täytyi uskoa, että hän oli ”esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa”. Heidän tarvitsi uskoa, että hän oli myös ”esikoinen kuolleista nousseitten joukossa”, koska Jehova Jumala oli herättänyt hänet kuolleista kuolemattomaan elämään taivaissa. Lisäksi heidän täytyi uskoa, että Jeesus Kristus on ”ruumiin, se on: seurakunnan, pää”, johon seurakuntaan he halusivat kuulua. Heidän täytyi myös uskoa, että hänessä ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä”, joten he eivät enää saaneet pitää kiinni pakanallisista filosofioistaan eivätkä ihmistekoisista uskonnollisista perinteistään. – Kol. 1:15–18; 2:3, 8; Apt. 14:11–18.
21. a) Mitä kolossalaisten oli tehtävä sillä ”sanalla”, joka oli pantu heidän suuhunsa, ja miksi? b) Mitä ominaisuutta heidän oli ilmaistava sydämellään, jotta se olisi saanut heidät ilmentämään sitä ulospäin?
21 Tässä oli osa niistä tärkeistä asioista, jotka sisältyivät ”sen hyvän uutisen totuuteen”, ja näihin asioihin heidän täytyi uskoa sydämellään. Oli juuri niin kuin apostoli Paavali oli kirjoittanut vuosia aikaisemmin roomalaisille: ”Se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat [tai, julistat julkisesti] suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella [tai, julkisella julistuksella] pelastutaan.” (Room. 10:8–10) Koska kolossalaisten sydän oli kuin ”hyvää maata”, he ilmaisivat sydämellään uskoa ja ottivat vastaan ”valtakunnan sanan”, ”Jumalan sanan”, ”siemenen” ja antoivat sen juurtua sydämeensä ja ilmetä.
22, 23. a) Millaisessa virallisessa asemassa kolossalaisten täytyi uskoa Jeesuksen olevan, ja minkä hallinnon alaisia he siis olivat? b) Mikä asema heillä siis oli Paavalin, kirjeen kirjoittajan, tavalla siihen hallitukseen nähden, ja minkä Jeesuksen käskyn toteuttamiseen he osallistuivat?
22 Uskoessaan Jeesuksen olevan Messias eli Kristus heidän täytyi uskoa myös, että Jehova Jumala oli asettanut hänet oikealle puolelleen kuin Kuningas-Papin, jota Melkisedek, Saalemin muinainen kuningas, esikuvasi. Tämän johdosta he olivat tulleet Kristuksen hengellisen valtakunnan alaisuuteen. Heitä vaadittiin uskomaan, että Jumala ”on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan”. (Kol. 1:13) He eivät olleet ainoastaan Jumalan rakkaan Pojan nykyisen kuninkuuden alaisuudessa, vaan he olivat myös ’Kristuksen puolesta lähettiläitä’ Jumalan ohjelmassa ’maailman sovittamiseksi hänen kanssaan’ Kristuksen välityksellä. (2. Kor. 5:19, 20) Ollessaan vankeudessa, josta Paavali kirjoitti kirjeensä kolossalaisille, hän puhui hyvän uutisen eli ’evankeliumin salaisuuden rohkeasta julistamisesta, jonka tähden hän oli lähettiläänä kahleissa’. (Ef. 6:19, 20) Niin kuin apostoli Paavali oli lähettiläs, myös Kolossan seurakunta muodosti hyvän uutisen eli ”evankeliumin salaisuuden” lähettiläiden joukon. He olivat velvollisia osallistumaan Matt. 24:14:ssä olevan Jeesuksen ennustuksen täyttämiseen:
23 ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille.” (Um)
24. a) Mihin kansaan nuo kolossalaiset kuuluivat nyt, ja mitä hedelmiä he olivat velvolliset tuottamaan? b) Millaista hedelmää heidän sydämeensä kylvetty ”siemen” tuotti siis?
24 Toimiessaan lähettiläinä Jumalan messiaanisen valtakunnan puolesta kolossalaiset tuottivat Valtakunnan hedelmiä. He osoittivat olevansa osa ”kansasta, joka tekee sen hedelmiä”. ”Valtakunta”, joka oli otettu pois luonnollisen, ympärileikatun Israelin kansalta, oli nyt annettu hengellisen Israelin kansalle, johon kansaan nuo Kolossan kristityt kuuluivat. (Matt. 21:43) Heidän sydämeensä oli kylvetty ”valtakunnan sanan”, ”Jumalan sanan”, vertauskuvallista ”siementä”, ja nyt kun heidän sydämensä osoittautui hyväksi maaksi, he tuottivat samanlaatuista satoa kuin oli kylvetty heidän sydämeensä. Toisin sanoen, hekin veivät eteenpäin, saarnasivat ja opettivat ”valtakunnan sanaa” toisille, Kolossan seurakunnan ulkopuolella oleville. – Matt. 13:19; Luuk. 8:11, 15.
25. Minkä kysymyksen me teemme sodan vitsaamasta vuosisadastamme kolossalaisten antaman esimerkin huomioon ottaen, ja mistä me kiitämme Jumalaa?
25 Kolossassa Vähässä-Aasiassa olevan kristillisen seurakunnan yhteydessä annettiin erinomainen, jäljittelemisen arvoinen esimerkki silloin ensimmäisellä vuosisadalla. Jäljitelläänkö sitä nykyään tällä sodan vitsaamalla 20. vuosisadalla? Jos jäljitellään, niin meillä on niin kuin apostoli Paavalillakin aihetta ’kiittää Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina’, kun rukoilemme Häntä tämän uskonnollisen tilanteen johdosta.