Onko uskojen yhteenliittyminen Jumalasta?

”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.” – Gal. 5:9.

 1, 2. Mitä Truman on kehoittanut kirkonmiehiä tekemään, ja miksi tosi uskonto kieltäytyy siitä?

JEHOVA on totuuden Jumala. Hän ei sovittele eksytyksen kanssa. Mikään ahdinkotila ei säikähdytä häntä jättämään totuuden periaatteitaan hätätilanteen takia. Mikään vaara ei voi pelästyttää häntä liittymään eksytyksen voimiin, jotta hän voisi asettaa voimakkaamman rintaman yhteistä vihollista vastaan. Mikään uhka ei voi saada häntä pitämään totuuden ja eksytyksen välistä eroa niin vähäpätöisenä ja merkityksettömänä, että se panisi näiden kahden yhteensulattamisen näyttämään oikeutetulta sellaisissa olosuhteissa. Hänen totuutensa on kerrottu hänen Sanassaan, Raamatussa, ja tämän totuuden tulevaisuus on taattu kaikista ahdinkotiloista ja vaaroista huolimatta: ”Jehovan puhuma sana pysyy ikuisesti.” (5. Moos. 32:4; Joh. 17:17; 1. Piet. 1:25, Um) Tosi uskonto ei sulaudu sentähden koskaan vääriin uskontoihin kohdatakseen suuremmin joukoin kommunismin ja maailmansodan kaksoisvaaran, kuten presidentti Truman kehoitti voimakkaasti kirkonmiehille pitämässään puheessa syyskuun 28:ntena 1951:

² ”Tässä ihmistä koskevassa ahdingossa pitäisi kaikkien ihmisten, jotka tunnustavat uskovansa Jumalaan, yhtyä pyytämään hänen apuaan ja opastustaan. Meidän tulee panna syrjään kaikki erimielisyytemme ja tulla yhteen nyt, sillä meidän erimielisyytemme eivät ole näyttäneet koskaan niin vähäpätöisiltä ja mitättömiltä kuin sen vaaran edessä, mikä on nykyään uhkaamassa. Vaarassa ei ole vain tämä kirkko tai tuo kirkko. Uhattuna ei ole vain tämä usko tai tuo usko. Kaikki kirkot, kaikki uskot ovat uhattuja. Koko Jumalan sanan tulevaisuus – opetus, mikä on tullut meille profeettojen päiviltä ja Jeesuksen elämästä, – on vaaralle alttiina.” (New Yorkin Times, syysk. 29. 1951) Truman sanoi lähes kaksi vuotta aikaisemmin, vakuuttaessaan tukeaan Kristittyjen ja juutalaisten kansalliskonferenssin veljeysviikolle: ”Veljeys ei ole ainoastaan ylevä vaikutin, vaan myöskin Jumalan käsky. Toisia voi saattaa veljeyteen pelkästään tunne. Me tunnustamme veljeyden uskonnolliseksi velvollisuudeksi.” (New Yorkin Times, marrask. 12. 1949) Mutta onko veljeys eriävien kirkkoryhmien välillä Jumalan käsky ja uskonnollinen velvollisuus? Koska tämä on raamatullinen asia, niin me käännymme Raamatun puoleen etsimään arvovaltaista vastausta.

 3. Miten Jumala osoitti alussa olevansa uskojen yhteenliittymistä vastaan?

³ Se todistaa kiistattomasti, että Jehova Jumala on ollut uskojen yhteenliittymistä vastaan alusta loppuun. Siitä ajasta lähtien, jolloin oikea ja väärä palvonta ilmaantuivat ensiksi rinnan, on Jehova hyväksynyt oikean ja hylännyt väärän. Hän ei hyväksynyt uskojen yhteenliittymistä katsomalla suosiollisesti sekä Kainin että Aabelin palvontaa: ”Kain tuo maan hedelmästä lahjan Jehovalle; ja Aabel, hän on tuonut, hänkin, laumansa naarasesikoisista, niiden lihavista; ja Jehova katsoo Aabelin ja hänen lahjansa puoleen, ja Kainin ja hänen lahjansa puoleen Hän ei ole katsonut; ja se on erittäin epämieluista Kainille, ja hänen kasvonsa ovat synkistyneet. Ja Jehova sanoo Kainille: ’Miksi sinulla on mielipahaa, ja miksi sinun kasvosi ovat synkistyneet? Eikö sillä ole hyväksymystä, jos teet hyvin? Ja jos et tee hyvin, niin aukossa [ovella] hiipii syntiuhri, ja sen halu on sinuun, ja sinä hallitset sitä.’” Aabelin eläinuhri osoitti hänen tunnustavan tarvitsevansa synnitsovittavaa uhria; se esikuvasi Kristuksen kuolemaa lunnaina. Kainin veretön uhri oli tyhjää muodollisuutta. Kainin loukattu uskonnollinen ylpeys ei sallinut Jumalan oikaisun jälkeenkään hänen noudattaa Aabelin otollista palvontatapaa, niin että hän olisi uhrannut sopivan eläimen, mikä oli lähellä saatavissa. Hän murhasi sen sijaan Aabelin. (1. Moos. 4:3–8, Yg; Hepr. 9:22) Kuka osoitti suvaitsemattomuutta? Aabelko? Vai Jehova? Ei kumpikaan, vaan tuo väärä uskonnoitsija Kain.

 4, 5. Mitä Jumala teki vuosisatoja myöhemmin osoittaakseen yhä vastustavansa uskojen yhteenliittymistä ja vääriä jumalia?

⁴ Jehova ilmaisi monta vuosisataa myöhemmin tehokkaalla tavalla vastustavansa yhä uskojen yhteenliittymistä. Egyptissä olevat kahlehditut israelilaiset halusivat palvoa Jumalaa, mutta eivät voineet tehdä sitä vapaasti egyptiläisten kahlehtijainsa keskellä, jotka olivat vajonneet väärään uskontoon. (2. Moos. 8:25, 26) Jehova näytti niissä kymmenessä vitsauksessa, mitkä seurasivat, että hän vastusti egyptiläisten jumalia eikä suvainnut mitään uskojen yhdistämisliikettä, mikä käsittäisi hänen kansansa ja väärät uskonnot. Tämä ilmenee selvästi seuraavasta lainauksesta, mikä on otettu kirjasta Mitä uskonto on tehnyt ihmiskunnalle? (engl.)

⁵ ”Egyptin paholaisjumalat nöyryytettiin ja häväistiin jokaisella vitsauksella Jehovan edessä, jota farao uhmasi: ensiksi heidän jokijumalansa Niili muuttamalla se ja kaikki Egyptin vedet vereksi; sitten sammakkojumalatar Heqt; sitten Watchit, loispistiäisen jumala; sitten lehmäjumalatar Hathor ja hänen jumalvastineensa, sonni Apis, Egyptin karjaa kohdanneella tappavalla rutolla; sitten Imhotep, lääkintätaidon jumala, paiseilla ja rakoilla; tämän jälkeen Reshpu ja Quetesh, myrskyn ja taistelun jumalat, raevitsauksella; sen perästä kaitselmusjumalat, jotka olivat vastuussa Egyptin hedelmällisyydestä ja elonkorjuusta, heinäsirkkavitsauksella; seuraavana Thout, Osiriksen neuvonantaja ja kuun jumala sekä auringon, kuun ja tähtien järjestäjä, kolmipäiväisellä pimeys vitsauksella; ja myös Amon-Re, auringon jumala; ja jumala Ra, joka ilmestyi silloin tällöin pässinä ja jolle kaikki esikoiset olivat pyhiä ollen pyhitettyjä hänelle syntymästä lähtien, kymmenennellä ja viimeisellä vitsauksella.” – S. 118.

ISRAELIA VAROITETTIIN USKOJEN YHTEENLIITTYMISESTÄ

 6. Miten Jehovan laki kielsi uskojen yhdistämisliikkeet kansaltaan?

⁶ Erotettuaan kansansa Egyptin vääristä uskoista ja häväistyään Egyptin palvontamuodot tuolla menettelyllään Jehova antoi lakinsa kansalleen autiomaassa. Tämä laki kielsi nimenomaan kaikki uskojen yhteenliittymiseen tähtäävät liikkeet. Totisesti ei veljeyttä Luvatun maan väärien palvojien kanssa solmittu ”Jumalan käskyllä” eikä ”uskonnollisena velvollisuutena” seuraavin Jehovan ohjesanoin: ”Sinun täytyy pitää huoli siitä, ettet tee koskaan mitään sopimusta näiden sen maan alkuasukkaitten kanssa, mihin olet menossa, ettei se viekoittelisi sinua vaaraan; sinun täytyy hajoittaa heidän alttarinsa ja murskata heidän patsaansa ja hakata maahan heidän pyhät paalunsa (sillä sinä et saa koskaan palvoa mitään muuta jumalaa: Iankaikkinen, jonka [luonteenlaatu] on kiivas, on kiivas Jumala), ettet tekisi sopimusta niiden kansojen kanssa mennen niiden jumalien puolelle, uhraten niiden jumalille, suostuen osallistumaan niiden uhriaterioihin, naittaen poikianne niiden tyttärille, jotka menevät niiden jumalien puolelle ja saavat teidän poikannekin menemään.” (2. Moos. 34:12–16, Mo; 5. Moos. 7:1–6, 16, 25, 26) Jehova julisti laittomiksi väärien palvojain kanssa tehdyt uskojen yhteenliittymistä koskevat sopimukset. Sellaisetkin ei-uskonnolliset liitot kuin avioliitot kiellettiin vaarallisina tosi palvojan nuhteettomuudelle.

 7. Mikä oli seurauksena, kun Israel ei kuunnellut hänen käskyään?

⁷ Mutta israelilaiset eivät kuunnelleet tätä käskyä, mikä oli Kanaanin uskojen yhteenliittymistä ja paholaisia palvovien pakanain kanssa avioitumista vastaan, ja siitä syystä heitä sorrettiin ja orjuutettiin, eivätkä he olleet enää kelvollisia Jehovan palveluksessa. He sovittelivat ja tekivät sopimuksia Luvatun maan alkuasukkaitten kanssa eivätkä hävittäneet ja tuhonneet juurta jaksain ja perusteellisesti paholaisuskontoa, vaan joutuivat päinvastoin sen orjuuteen. Jehova sanoi sentähden: ”Minä en karkoita heitä teidän tieltänne, vaan heistä tulee teille [kuin okaat kupeisiinne], ja heidän jumalansa tulevat teille ansaksi.” (Tuom. 2:3) Koska israelilaiset suvaitsivat epäviisaasti väärää palvontaa, niin okainen paholaisten palvonta lävisti heidät ja väärät jumalat kietoivat heidät ansaan. Ei edes Israelin viisain ihmiskuningas pystynyt rankaisutta jättämään huomioonottamatta Jehovan neuvoa, minkä hän antoi pakanoitten kanssa solmittavia kietovia liittoja vastaan. Kertomus tämän kuninkaan tottelemattomuudesta ja sen kohtalokkaista seurauksista löydetään 1. Kuningasten kirjan 11:1–11, Mo:

 8. Mihin tilaan Salomon tottelemattomuus tässä kohdassa syöksi hänet?

⁸ ”Kuningas Salomo oli näet vaimojen rakastaja; hänellä oli seitsemänsataa kuninkaallista vaimoa ja kolmesataa rakastajatarta. Hän nai monta muukalaisvaimoa – mooabilaisia, ammonilaisia, edomilaisia, foinikialaisia ja heettiläisiä – jotka kuuluivat niihin kansoihin, joista Iankaikkinen oli varoittanut Israelin miehiä: ’Sinä et saa liittyä heihin etkä antaa heidän liittyä itseesi, sillä he viettelevät varmasti sinut seuraamaan jumaliaan.’ Salomo kiintyi näihin vaimoihin rakkaudessa. Kun hän vanheni, niin hänen mielensä ei ollut jakamattomasti Iankaikkisen, hänen Jumalansa, puolella, niinkuin hänen isänsä Daavidin oli; hänen vaimonsa viettelivät hänet seuraamaan muukalaisjumalia. Salomo teki sitä, mikä oli pahaa Iankaikkisen silmissä, hän ei seurannut Iankaikkista uskollisesti, niinkuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt. Sillä hän asetti alttareita Astartelle, foinikialaisten jumalattarelle, ja Milkomille, ammonilaisten inhottavalle epäjumalalle, ja Kemokselle, Mooabin inhottavalle epäjumalalle, Jerusalemin itäpuolella olevalle kukkulalle. Hän teki samoin kaikille muukalaisvaimoilleen polttaen suitsutusta ja uhraten uhreja heidän jumalilleen. Iankaikkinen vihastui Salomoon, kun tämä antoi viekoitella itsensä pois Iankaikkisesta, Israelin Jumalasta, joka oli ilmestynyt kahdesti hänelle ja antanut hänelle määräyksen, että hänen ei pitänyt seurata muukalaisjumalia; hän ei totellut, mitä Iankaikkinen oli määrännyt, ja niin Iankaikkinen sanoi Salomolle: ’Koska mielesi on tämä, koska et ole totellut minun sopimustani etkä niitä sääntöjä, mitkä annoin sinulle, niin minä repäisen valtakunnan sinulta ja annan sen sinun palvelijallesi.’”

 9. Mihin Salomon uskojen yhdistämistoiminta johti, ja ketkä muutkin ovat saattaneet itsensä samanlaiseen tilanteeseen?

⁹ Salomo uskoi tosiaankin uskojen yhteenliittymiseen ja vajosi siihen suuressa määrässä. Tämä saattoi edistää hyvää tahtoa hänen muukalaisvaimojensa kanssa ja tuoda jonkin verran uskonnollista rauhaa hänen kotielämäänsä, niinkuin uskojen yhdistämisliikkeet saattavat nytkin vaimentaa uskonnollisia eroavaisuuksia kansan elämässä. Mutta se ei tuonut rauhaa Jumalan kanssa. Samalla kun hän piti huolta muukalaisvaimojensa paholaisjumalista, niin hän teeskenteli myöskin palvelevansa Jehovaa, mutta hän piti pilkkanaan Jumalan lakia: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.” (5. Moos. 6:5) ”Hänen mielensä ei ollut jakamattomasti” Jehovan palvonnan puolella, vaan jakoi hänen huomionsa. Psalminkirjoittaja ilmaisi Jehovan näkökannan kirjoittaessaan: ”Kaksimielisiä minä vihaan.” Ennen uskottoman Juudan v. 607 eKr. tapahtunutta lankeamista lausuttiin tuomio niitä vastaan, jotka ”vannovat hänen [Jehovan] kauttansa, mutta myös vannovat Melekinsä kautta”. (Ps. 119:113; Sef. 1:5) He olivat niiden monien kristikunnassa nykyään olevien uskonsuuntien kaltaisia, jotka ottavat Jumalan ja Kristuksen nimen huulilleen, mutta opettavat ja harjoittavat paholaisten oppeja ja pakanallisia menoja. (Matt. 7:20–23) Tällaiset uskojen yhteenliittymistä kannattavat kahdella tuolilla istujat eivät ole kuumia eivätkä kylmiä Jehovan palvonnan suhteen, minkävuoksi Kristus Jeesus sanookin näille välinpitämättömille sovittelijoille: ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.” – Ilm. 3:15, 16.

10. Mikä uskonnollinen yksimielisyys vallitsi Jeesuksen päivänä?

¹⁰ Kun Messias Jeesus oli vuosisatoja myöhemmin maan päällä, niin juutalaiset uskonnoitsijat olivat pirstoutuneet useihin lahkoihin, mutta olivat kumminkin yksimielisiä siinä, että ottivat Herran Jumalan nimen huulilleen, sekä myöskin yksimielisiä eräissä poliittisissa tarkoitusperissä ja yhteiskunnallisissa tavoitteissa ja myöskin siinä uskonnollisessa päämäärässä, että Jeesus ja hänen seuraajansa, oli vaiennettava. Mutta tämä pinnallinen yhteistoiminta eräissä asioissa ei aikaansaanut todellista ykseyttä tärkeässä palvontakysymyksessä, minkä osoitti heidän jakautuneisuutensa ja eripuraisuutensa keskenään silloinkin, kun he yhtyivät toteuttamaan yhtä tarkoitusta: murskaamaan ainoan tosi palvonnan. – Apt. 23:6–10.

JEESUS EI PUOLTANUT USKOJEN YHTEENLIITTYMISTÄ

11. Mitä eräät väittävät nykyään Markuksen 9:38–40 olevista sanoista?

¹¹ Mutta eräät kristityiksi tunnustautuvat sanovat kuitenkin nykyään, että Jeesus itse oli uskojen yhteenliittymisen puoltaja, ja lainaavat sen tueksi Markuksen 9:38–40: ”Johannes sanoi hänelle: ’Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä’. Mutta Jeesus sanoi: ’Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.’” He väittävät, että tämä osoittaa erilaiset uskonnolliset järjestöt sopiviksi kunkin niistä tehdessä hyvää työtä omalla tavallaan; mutta koska ne kaikki toimivat Jeesuksen nimen perusteella, niin ne voivat ja niiden tulisikin liittyä uskojen yhdistämisliikkeisiin, mitkä työskentelevät määrättyjen keskinäisten, laajojen päämäärien toteuttamiseksi, samalla kun ne myöntävät jokaiselle järjestölle täydellisen riippumattomuuden oppikysymyksissä.

12. Mitä nämä väittäjät jättävät huomioonottamatta ja havaitsematta?

¹² Kun he käyttävät tätä raamatunkohtaa puoltaakseen erilaisten kirkollisten ryhmien eli uskonsuuntien olemassaoloa, niin he jättävät huomioonottamatta noiden aikojen olosuhteet. Kaikki Jeesukseen uskovat eivät seuranneet häntä kahdentoista apostolin mukana. Eräitä, jotka halusivat seurata Jeesusta, käskettiin menemään takaisin kotiinsa ja todistamaan hänestä siellä. (Mark. 5:18–20) Tuon miehen ei tarvinnut siis välttämättömästi seurata Jeesusta ollakseen hänen puolellaan. Kun Jeesus lähetti kaksitoista apostoliaan saarnaamaan, niin hänen ohjeensa eivät sisältäneet mitään neuvoja kristittyjen seurakuntien perustamisesta, eikä tällaista käskyä annettu niillekään seitsemällekymmenelle, jotka lähetettiin myöhemmin. (Matt. 10:1–42; Luuk. 10:1–16) Heidän piti vain antaa todistusta talosta taloon ja etsiä niistä uskovia. Jeesus ei perustanut silloin seurakuntajärjestelmää synagoogia vastaan, vaan salli synagoogien olla edelleen ja uskoviensa käydä niissä suoritetuissa palvelusmenoissa. Hän meni niihin itsekin ja saarnasi Profeetoista ja Laista, mikä Laki oli vielä voimassa ja mitä hän ei vastustanut. (Matt. 5:17; Luuk. 4:15–21) Tämän nuoren miehen, joka saarnasi ja ajoi ulos paholaisia Jeesuksen nimen perusteella, ei tarvinnut siis olla Jeesuksen ja kahdentoista apostolin välittömässä seurassa, eikä hänen heistä erossa olemisensa merkinnyt sitä, että hän olisi kuulunut eri seurakuntaan, koska kristillistä seurakuntaa ei ollut perustettukaan siihen aikaan.

13, 14. Miten tilanne muuttui helluntain jälkeen, ja mikä tapaus todistaa muutoksen tapahtuneen?

¹³ Kristittyjen erilliset seurakunnat perustettiin vasta helluntain jälkeen, jolloin Jeesus rakensi hengellisen seurakuntansa ollen itse voideltuna Kuninkaana sen perustus. Jos tämä nuori mies halusi silloin olla Kristuksen tosi seuraaja, niin hän ei voinut pysytellä enää erillään kristittyjen seurasta, vaan hänen täytyi liittyä johonkin kristittyjen ryhmään ja toimia heidän kanssaan saadakseen pyhän hengen vuodatuksen ja hengelliset lahjat Jeesuksen apostolien kautta tai läsnäollessa. Tuollaisen yksityisen saarnaamisen ja paholaisten ulosajamisen aika oli mennyt, ja jos tuo nuori mies olisi yrittänyt sellaista, niin hän olisi koettanut epäoikeudenmukaisesti muodostaa omien seuraajainsa seurakuntaa. Olisi ollut väärin, jos hän olisi käyttänyt Jeesuksen nimeä ajaessaan ulos paholaisia, ja seuraukset olisivat olleet yhtä kohtalokkaat kuin Skeuaan pojille, juutalaisille, jotka käyttivät Jeesuksen nimeä tulematta kristityiksi. Huomaa, että kertomus, joka esittää heidän käyttäneen sopimattomasti Jeesuksen nimeä, jatkaa ja osoittaa, että vilpittömät käännynnäiset hylkäsivät tuollaiset aikaisemmat menetelmät ja liittyivät perustettuun kristilliseen seurakuntajärjestelmään:

¹⁴ ”Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset [jotka harjoittivat paholaisten ulosajamista] rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: ’Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa’. Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa; mutta paha henki vastasi heille sanoen: ’Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?’ Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta. Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa. Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa. Näin [Jehovan] sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui.” – Apt. 10:13–20.

15. Miten lahkot ja palvontamuodot osoittavat nykyään olevansa Kristusta vastaan?

¹⁵ Tämän nuoren miehen tapausta ei voida näin ollen käyttää lukuisien Jeesuksen nimessä toimivien lahkojen ja palvontamuotojen olemassaolon puolustukseksi. Ne vastustavat Jehovan uskollisia todistajia, jotka saarnaavat nyt Jeesusta ja hänen valtakuntaansa, ja koska ne ovat näitä hänen pienimpiä veljiään vastaan, niin ne ovat häntä vastaan, eikä pelkästään se, että he käyttävät Jeesuksen nimeä, ole heille mikään suotuisa tunnus siitä, että he ovat tosi seuraajia. (Matt. 7:21; 25:40, 45) He ovat niiden Jeesuksen ajan uskonnollisten lahkojen kaltaisia, jotka käyttivät Jumalan nimeä, mutta yrittivät hajoittaa lampaita: ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.” (Matt. 12:30) Ei ole lainkaan puolueetonta asemaa, vaan ihminen on joko puolesta tai vastaan. Mitkään uskojen yhteenliittymisen höllät siteet eivät voi vetää näitä kahta eri puolta yhteen.

16. Mikä kuvaus lainataan tarkasteltavaksi?

¹⁶ Kuvaus, mitä Kristus Jeesus käytti eräässä tilaisuudessa, osoittaa voimakkaasti hänen vastustaneen eri uskojen sekoittamista yhteen. Jotkut olivat sanoneet: ”Johanneksen opetuslapset paastoavat usein ja pitävät rukouksia, samoin fariseustenkin, mutta sinun opetuslapsesi syövät ja juovat”, mihin Jeesus vastasi: ”Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini pakahuttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat. Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin. Eikä kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua nuorta, sillä hän sanoo: ’Vanha on hyvää’.” – Luuk. 5:33–39.

17. Miten tämä kuvaus osoitti voimakkaasti, ettei eri uskoja saanut sekoittaa keskenään?

¹⁷ Jeesus osoitti tällä kuvauksella, että hän toi kokonaan uuden asiainjärjestelmän ja ettei sitä pitänyt liittää niihin ryhmiin, jotka seurasivat Johannes Kastajaa tai fariseuksia. Jeesuksen opetuslasten ei tullut yhtyä sellaisiin ryhmiin eikä mukautua niiden tapoihin eikä menoihin. Jeesus ei tuonut tätä uutta asiainjärjestelmää paikatakseen tai tukeakseen tai jatkaakseen vanhoja kuluneita palvontajärjestelmiä, jotka olivat valmiit hyljättäviksi. Aikaisemmat uskontojärjestelmät eivät voineet sisältää tätä uutta asiainjärjestelmää, eivät olleet sopivia tälle uudelle järjestelmälle eivätkä voineet olla olemassa tämän uuden järjestelmän ohella, vaan uusi asiainjärjestelmä oli tekevä niistä lopun. Mooseksen Lakikin piti naulata kidutuspaaluun täyttyneenä ja poispyyhittynä. Samoin kuin ei uutta vaippaa pitänyt leikata ja käyttää toivottoman vanhojen vaatteitten paikkaamiseen, vaan sen piti antaa olla koskematta ja täysin uutena; ja samoin kuin uutta viiniä ei pitänyt kaataa kuivuneisiin vanhoihin viinileileihin, jotka olivat kadottaneet joustavuutensa ja jotka puhkeaisivat, vaan sen piti saada oma uusi leilinsä, niin täytyi uudella kristillisellä järjestölläkin olla kokonaan uusi asiainjärjestelmä, pysyvästi erossa vanhoista uskontojärjestelmistä, mitkä olivat joko epäonnistuneet tai sivuuttaneet käyttökelpoisuusaikansa. Mutta näiden vanhojen järjestelmien kannattajat voivat kuitenkin pitää kiinni siitä vanhasta sanoen tottuneensa vanhojen järjestelmien mukavan sopivaan ja leppoisaan aikakauteen. Vanha oli heille miellyttävää; he olivat tyytyväisiä uskontoonsa, se oli vallinnut perheessä kauan aikaa, eivätkä he halunneet muuttaa mihinkään uuteen. On näin ollen olemassa ero, mikä estää tosi uskon sisällyttämisen mihinkään uskojen yhdistämisliikkeeseen.

18. Miksi on niin välttämätöntä, että tosi usko pysyy kaukana uskojen yhdistämisliikkeistä?

¹⁸ Kristus Jeesus osoitti selvin sanoin, ettei hän halunnut mitään uskojen yhdistämisliikettä aikansa pappien kanssa. Sen sijaan että hän olisi liittynyt heihin, hän sanoi seuraajilleen: ”Älkää heistä välittäkö; he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.” (Matt. 15:14) Jeesus sanoi eräässä toisessa tilaisuudessa: ”Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta.” Nähdessään opetuslasten olevan hämillään ja ajatelleen kirjaimellisia leipiä, joissa on hapatusta, Jeesus valisti heitä kuvakielensä merkityksen suhteen: ”’Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta.’ Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.” Jeesus sanoi myöskin: ”Kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.” Se suuri vaara, mikä tämä väärän uskonnon hapatus olisi tosi kristilliselle seurakunnalle, on esitetty meille seuraavasti: ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.” (Matt. 16:6, 11, 12; Luuk. 12:1; 1. Kor. 5:6; Gal. 5:9) Tosi usko pysyttelee kaukana saastuttavista uskojen yhdistämisliikkeistä.

19. Mitkä tosiasiat murskaavat sen väitteen, että Jeesus suosi uskojen yhteenliittymistä?

¹⁹ Jos Jeesus suosi eksytyksen hiljaista suvaitsemista, niinkuin nykyiset uskojen yhteenliittymisen kannattajat tekevät, niin miksi hän sinkosi sellaisia tulisia arvosteluja kirjanoppineille ja fariseuksille nimittäen heitä ulkokultailijoiksi, sokeiksi johtajiksi, tyhmiksi, ulkoa kauniiksi, mutta sisältä saastaisiksi, käärmeiksi ja kyykäärmeitten sikiöiksi, jotka on tuomittu tuhoon? (Matt. 23:1–33) Jos hän piti veljeyttä ”Jumalan käskynä” ja ”uskonnollisena velvollisuutena”, niin miksi hän sitten sanoi uskonnollisille johtajille: ”Te olette isästä[nne] perkeleestä”? (Joh. 8:44) Halusiko hän yhtyä heidän kanssaan viettämään veljeysviikkoa? Heidän tunnustaminen veljiksi olisi merkinnyt hänelle heidän isänsä tunnustamista isäkseen. Hän ei halunnut koskaan ryhtyä sellaiseen veljeyshankkeeseen, mikä olisi tehnyt Perkeleestä hänen isänsä Jehovan sijaan! Mutta nykyaikaiset uskojen yhdistämisintoilijat haluaisivat sulkea piiriinsä kaikki, niinkuin eräs ”uskojen yhteenliittymispäivänä” julkaistu pääkirjoitus osoittaa: ”Kristittyjä, juutalaisia, muhamettilaisia, budhalaisia tai mitä hyvänsä lienemmekin, niin me olemme kaikki Jumalan lapsia, kuinka eri tavalla käsittänemmekin hänet.” (New Yorkin Times, syysk. 23. 1951) Mutta meidän käsityksemme Jumalasta merkitsee jotakin. Häntä voidaan lähestyä ainoastaan Kristuksen kautta. (Joh. 14:6) Kristityiksi tunnustautuvatkin, jotka eivät anna Jumalan kasvattaa itseään hänen Sanansa mukaan, ’ovat äpäriä eivätkä lapsia’. (Hepr. 12:4–11) Uskojen yhteenliittymisen lavea tie, jolla ”mikä hyvänsä kelpaa”, on tuhoon johtava lavea tie. – Matt. 7:13, 14.

20. Mikä uskojen yhdistämisliike pantiin alulle vuosisatoja Jeesuksen päivien jälkeen, ja millä raamatullisilla perusteilla kristityt karttoivat sitä?

²⁰ Rooman keisari Konstantinus pani vuosisatoja Jeesuksen päivien jälkeen alulle uskojen yhdistämisliikkeen sulattaakseen yhteen kaikki uskonnot sallien eri lahkojen ja palvontamuotojen säilyttää monet ristiriitaiset vakaumuksensa, mutta ollen yhtä mieltä joistakuista peruskohdista, aivan samalla tavalla kuin uskojen yhdistämisliikkeissä nykyään. Sen tarkoitus oli edistää poliittista yhteistuntoa ja uskonnollista yhdenmukaisuutta. Ainoastaan tosi kristityt vastustivat tietäen, että ne luopiokristityt, jotka vajosivat pakanuuteen ja alistuivat valtion valvomaan uskojen yhdistämisrynnistykseen, rikkoivat Jehovan Sanaa vastaan: ”Älkää sitoko itseänne epäsuhtaisesti uskottomiin. Sillä mitä osakkuutta on vanhurskaudella ja laittomuudella? Tai mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Edelleen, mitä sopusointua on Kristuksen ja Belialin välillä? Tai mitä osaa on uskollisella henkilöllä epäuskoisen kanssa? Ja mitä yhtäpitävyyttä on Jumalan temppelillä epäjumalien kanssa? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala sanoi: ’Minä olen asustava heidän keskuudessaan ja vaeltava heidän keskellään, ja minä olen oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” ”Lähtekää sentähden pois heidän keskuudestaan ja erottautukaa”, sanoo Jehova, ”ja lakatkaa kajoamasta saastaiseen”’, ’”niin minä otan teidät luokseni.”’” Jehova on oleva silloin meidän Isämme, ja me olemme hänen lapsiaan, mutta emme muussa tapauksessa. – 2. Kor. 6:14–18, Um.

Sillä kaikki, mikä kirjoitettiin entisaikoina, kirjoitettiin meidän opettamiseksemme, jotta meillä olisi toivo kestävyytemme ja Kirjoituksista saatavan lohdutuksen kautta. – Roomalaisille 15:4, Uuden maailman käännös.