Kristuksen kuoleman muiston vietto

”HYVÄ nimi on parempi kuin kallis öljy, ja kuolinpäivä parempi kuin syntymäpäivä.” Nämä sanat ovat näyttäneet monista oudoilta. Mutta kun ne ymmärretään, niin niiden nähdään sisältävän kallisarvoisen totuuden ja sopivan erityisesti Kristuksen kuoleman muiston viettoon. – Saarn. 7:1.

Huomaa, että ensin sanotaan hyvän nimen olevan parempi kuin hyvä öljy. Niinpä Jehova Jumalan sanotaan kerran toisensa jälkeen tekevän itselleen nimen, mikä tarkoittaa hyvää, suurta nimeä: ”Sinä teit tunnustekoja ja ihmeitä rangaisten faraota ja kaikkia hänen palvelijoitansa ja kaikkea hänen maansa kansaa; . . . ja sinä teit itsellesi nimen, niinkuin se tänäkin päivänä on.” – Neh. 9:10; 2. Sam. 7:23; Jes. 63:14; Sananl. 22:1

Kun ihmisluomuksella on tällainen nimi, niin on varmasti totta, että hänen kuolinpäivänsä on parempi kuin hänen syntymäpäivänsä. Kuolinpäiväänsä mennessä hän on tehnyt jotain, hän on säilyttänyt nuhteettomuuden, hänellä on hyvä nimi Jumalan silmissä, mikä takaa hänelle ylösnousemuksen. Mikään tällainen ei pidä paikkaansa sinä päivänä, jona hän syntyy. Syntyessään ei kenelläkään ole ansiota eikä mainetta, mutta ansiota, mainetta, ”aarretta taivaaseen” voidaan hankkia vaeltamalla Jumalan pelossa. – Matt. 6:20.

MIKSI?

Nämä Saarnaajan 7:1:sen sanat, että ihmisen kuolinpäivä on parempi kuin syntymäpäivä, soveltuvat paremmin Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, kuin kehenkään toiseen ihmisluomukseen, joka on koskaan elänyt tai tulee vielä elämään. On kyllä totta, että hänellä oli jo ihmiseksi syntyessään Isälleen taivaassa suorittama uskollinen palvelus takanaan, mutta kuinka paljon hän saikaan aikaan elämällään ja kuolemallaan ihmisenä! Ensi sijassa hän saattoi kunniaan Isänsä nimen. Saatana Perkele oli ylpeästi kerskunut voivansa kääntää kaikki ihmiset pois Jehova Jumalasta samoin kuin hän oli vieroittanut Aadamin ja Eevankin. Jeesus Kristus todisti Saatana Perkeleen valehtelijaksi, sillä miten Perkele yrittikin, hän ei voinut harhaannuttaa Jeesusta hänen uskollisuudestaan taivaallista Isäänsä kohtaan. Jeesus osoittautui tosi viisaaksi ja sai siten Isänsä sydämen iloitsemaan, koska hän antoi Isälleen vastauksen, mitä hän voi käyttää herjaavaa Perkelettä vastaan. – Job, luvut 1 ja 2; Sananl. 27:11.

Toiseksi Jeesus varasi kuolemallaan ihmiskunnalle lunastuksen synnistä ja kuolemasta. ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” ”Yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä.” Hän itsekin sanoi: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.” – Room. 6:23; 1. Tim. 2:5, 6; Matt. 20:28.

Ja kolmanneksi uskollisuudellaan kuolemaan asti Jeesus antoi ihmeteltävän esimerkin kaikille seuraajilleen: ”Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, . . . Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.” ”Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä.” – Hepr. 12:2, 3; 1. Piet. 2:21.

Emmekä me halua sivuuttaa sitäkään osaa, mitä Jehova esitti Kristuksen kuolinpäivän tekemisessä niin muistettavaksi. Eikö juuri hän ennen kaikkea päättänyt, että hänen Poikansa menettelee näin? Ja eikö hän osoittanut suurinta rakkautta antaessaan ainoasyntyisen Poikansa? Me luemme: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” – 1. Joh. 4:10; Joh. 3:16.

Ottaen huomioon kaiken, mitä Jeesus aikaansai elämässään ja erityisesti kuolemallaan, on totisesti mitä sopivinta muistaa hänen kuolemaansa. Raamattu ei sano mitään Kristuksen syntymäpäivän enempää kuin minkään muunkaan syntymäpäivän viettämisestä. (Raamatussa kerrotaan ainoastaan pakanoitten viettävän syntymäpäiviä.) Mutta Raamattu kertoo Jeesuksen käskeneen viettämään kuolemansa muistoa. Siksi Jehovan todistajat viettävät Jeesuksen kuolemaa eikä hänen syntymäänsä. Apostoli Paavali, joka sai ohjeet sen suhteen itseltään Jeesukselta, sanoo:

”Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: ’Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni’. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: ’Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni’.” – 1. Kor. 11:23–25.

MILLOIN? MITEN USEIN?

Koska on sopivaa, oikein ja suorastaan vaatimus, että kristityt viettävät Kristuksen kuoleman muistoa, niin kuinka usein heidän tulee tehdä se ja milloin? Kun Jeesus sanoi: ”Tehkää se minun muistokseni” tai: ”Tehkää jatkuvasti näin minun muistokseni”, niin tarkoittiko hän, että hänen seuraajiensa tulee tehdä tämä joka päivä, viikko, kuu, neljännesvuosi vai vuosi? Hän itse ei mainitse sitä nimenomaan, mutta me voimme tehdä päätelmiä asiassa ja tulla oikeaan johtopäätökseen. Miten usein minkä tahansa hyvin huomattavan asian muistoa vietetään? Eikö vuosittain? Eikö pääsiäisen vietto tapahtunut Israelin vapautumisen muistoksi Egyptin orjuudesta joka vuosi ja Jehova Jumalan nimenomaisesta käskystä? – Luuk. 22:19; 2. Moos. 12:14; 3. Moos. 23:5.

Huomatkaamme edelleen, että Jeesuksesta Kristuksesta puhutaan pääsiäislampaana, joka on uhrattu kristittyjen edestä. (1. Kor. 5:7) Tämä viittaa siihen, että hänen kuolemaansa tulee muistaa yhtä usein kuin alkuperäinen pääsiäisuhrikin toimitettiin, nimittäin vuosittain. Ja lisäksi, koska Jeesus asetti kuolemansa muiston vieton niisanin 14. päivänä, pääsiäispäivänä, ja myös kuoli sinä päivänä – juutalaisten päivähän alkoi ja päättyi auringon laskiessa – niin eikö ole järkevää päätellä, että hänen kuolemaansakin tulee viettää samana päivänä, kerran vuodessa niisanin 14:ntenä, koska vuodessa on vain yksi niisanin 14:s?

Historian mukaan viettivät ties kuinka monet varhaiskristityt Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistoa ainakin useita vuosisatoja täsmälleen tällä tavalla, kerran vuodessa niisanin 14:ntenä, mistä syystä heitä kutsuttiinkin nimellä ”quartodecimanit”, mikä merkitsee ”neljästoistalaiset”.

Varhaiskristillisyyden huomattava historioitsija Mosheim sanoo teoksessaan History of Christianity, the First Three Centuries (Kristillisyyden historia, kolme ensimmäistä vuosisataa) quartodecimaneista seuraavaa (1. osa, s. 529): ”Vähän-Aasian kristityt olivat tottuneet viettämään tätä pyhää juhlaa Herran ehtoollisen asettamisen ja Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistoksi samaan aikaan, jolloin juutalaiset söivät pääsiäislampaan, nimittäin ensimmäisen kuukauden neljännentoista päivän iltana.a Sillä . . . he katsoivat Kristuksen esimerkillä olevan lainvoiman, eivätkä he, kuten on yhtä ilmeistä, ajatelleet Vapahtajamme viettäneen pääsiäistä ennen aikaansa, . . . vaan että hän ja hänen opetuslapsensa söivät pääsiäislampaan samana päivänä kuin juutalaisetkin . . . olivat tottuneet syömään omansa.”

SEN MERKITYS

Kun Jeesus, vietettyään pääsiäistä, otti jäljellä olevaa happamatonta leipää ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini”, niin tarkoittiko hän, että se leipä oli äkkiä, ihmeen avulla, niin sanotun transsubstantiaation kautta, tullut todella hänen ruumiikseen? Miten se olisi voinut tulla, kun hän oli vielä ruumiissaan? Jos hän sitä paitsi olisi silloin suorittanut tuollaisen hetkellisen ihmeen, niin eikö siitä olisi mainittu jotain muissa Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa? Hän tarkoitti ilmeisesti sitä, että leipä edusti eli merkitsi hänen ruumistaan. Hän antoi tämän liharuumiin seuraajiensa edestä. – Matt. 26:26; 1. Kor. 11:25.

Sama koskee Jeesuksen sanoja: ”Tämä on minun vereni.” Ei hän tarkoittanut viinin todellisuudessa tulleen hänen verekseen, sillä se virtasi vielä hänen suonissaan. Viini sitä vastoin edusti eli merkitsi hänen vertaan, ”[uuden] liiton verta, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi”. – Matt. 26:28; 1. Kor. 11:25.

”Liiton veri”? Niin, verta käytettiin raamatullisina aikoina liiton sinetöimisessä eli vahvistamisessa. Samoin kuin härkien ja kauriitten verta käytettiin Jehova Jumalan ja Israelin kansan välillä tehdyn vanhan lakiliiton vahvistamisessa eli päteväksi tekemisessä, Jeesuksen Kristuksen veri vahvisti eli teki päteväksi, pani voimaan uuden liiton, liiton Jehova Jumalan ja Kristuksen seuraajien välillä. – Hepr. 8:13; 9:15–24.

KETKÄ OSALLISTUVAT?

Sinä iltana, jona Jeesus asetti kuolemansa muiston vieton, hän mainitsi myös liiton valtakunnasta: ”Minä teen liiton teidän kanssanne, samoin kuin minun Isäni on tehnyt liiton minun kanssani, valtakunnasta.” Liitto, minkä Jumala oli tehnyt Jeesuksen Kristuksen kanssa, oli alun perin tehty kuningas Daavidin kanssa, ja siinä ennustettiin sen tulo, joka oli hallitseva ikuisesti. Ne, jotka ovat tämän valtakuntaliiton toinen osapuoli, on kuvailtu Raamatussa 144 000:na hengellisen Israelin jäsenenä, jotka on merkitty otsistaan, niinä 144 000:na, jotka seisovat Siionin vuorella Karitsan kanssa, niinä, jotka pääsevät ensimmäiseen ylösnousemukseen ja hallitsevat Jumalan ja Kristuksen kuninkaina ja pappeina. Vain ne, jotka ovat osallisia sekä uuteen liittoon että valtakuntaliittoon, ovat soveliaita osallistumaan Herran illalliseen. – Luuk. 22:29, Um; 2. Sam. 7:11–16; Ilm. 7:4; 14:1, 3; 20:5, 6.

Koska näiden liittojen jäsenten lukumäärä on rajoitettu 144 000:ksi ja koska heitä alettiin valita, kun Jeesus oli maan päällä, niin siitä seuraa, että kaikki, jotka sanovat olevansa antautuneita kristittyjä evankeliuminpalvelijoita nykyään, eivät voi olla osallisina näissä liitoissa, koska heidän lukumääränsä on monta kertaa 144 000. Niinpä vuonna 1963 oli 1 693 752 läsnä Kristuksen kuoleman muistojuhlassa, mitä Jehovan todistajat viettivät maailmanlaajuisesti, mutta ainoastaan 12 292 otti osaa vertauskuviin, leipään ja viiniin, eli noin yksi 140:stä.

Sitten herää kysymys, miten joku voi päättää, tuleeko hänen osallistua leipään ja viiniin. Jumalan sana sanoo: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.” – Room. 8:16, 17.

Ne, joilla on todistus tästä elämässään, joille on ilmeistä, että Jumalan pyhä henki valmistaa heitä tähän taivaalliseen palkintoon, ovat varmoja siitä. Heillä ei ole epäilyksiä. Tämän taivaallisen päämäärän toteaminen merkitsee heille enemmän kuin mikään maallinen odote voisi merkitä. Tähän taivaalliseen luokkaan kuuluvat kutsuttiin erityisesti vuotta 1931 edeltäneenä aikana, jolloin Jumala tarjosi ainoastaan taivaallisen toivon antautuville kristityille. Niiden, joilla on tämä toivo, tulee osallistua. Mutta niiden, joiden toivona on elää iankaikkisesti maallisessa paratiisissa, mikä sekin on luvattu Jumalan sanassa, ei selvästikään tule osallistua, koska he eivät ole uudessa liitossa eivätkä Valtakuntaa koskevassa liitossa.b

Merkitseekö tämä sitä, että Jehova Jumala on epäoikeudenmukainen, väärämielinen, puolueellinen, sellainen, joka antaa mielivaltaisesti eri kohtalot eri yksilöille? Ei lainkaan. Erään Jeesuksen vertauksen perheenisäntä, joka palkkasi työntekijöitä viinitarhaansa, sanoikin niille, jotka valittivat, koska ne, jotka olivat tehneet työtä vain yhden tunnin, saivat saman palkan kuin nekin, jotka olivat olleet työssä koko päivän: ”Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon?” – Matt. 20:15.

Älkäämme unohtako koskaan, että kaikki, mitä saamme Jumalan kädestä, on ansaitsematonta hyvyyttä. Kukaan ei ansaitse mitään. Tämä pitää erityisesti paikkansa syntisistä ihmisistä, Aadamin jälkeläisistä. Jos Jehova haluaa palkita jotkut iankaikkisella elämällä taivaassa ja toiset iankaikkisella elämällä maan päällä, niin se on hänen etuoikeutensa. Aadamia ei kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, kun hänet luotiin ihmiseksi eikä enkeliksi; Johannes Kastajaa ei kohdeltu väärin siinä, että hänestä tuli vain yljän ystävä eikä yksi morsianluokkaan kuuluvista. Yhtä vähän on nykyään kenelläkään, jotka saavat iankaikkisen elämän maan päällä, mitään syytä valittamiseen. Jos olemme viisaita, niin arvostamme sitä, mitä meille tarjotaan.

Miksi tulee sitten olla läsnä, jos ei osallistu leipään ja viiniin? Sen takia, mitä siinä tilaisuudessa sanotaan. Meille muistutetaan, miten paljon Jehova Jumala on tehnyt hyväksemme, kuinka paljon Jeesus Kristus on tehnyt meille sekä miten ihmeteltävän esimerkin hän on antanut meille. Tällaiseen vakavaan ja kuitenkin iloiseen tilaisuuteen tuleminen yhdessä on myös omiaan vetämään kristittyjä lähemmä toisiaan.

Jehovan todistajat kokoontuvat tänä vuonna kautta maailman viettämään Kristuksen kuoleman muistoa lauantaina, maaliskuun 28. päivänä, kello 18:n jälkeen. Kaikkia, joilla on hyvä tahto Jumalaa kohtaan, kehotetaan liittymään heihin sinä iltana ja hyötymään siitä, mitä he kuulevat ja näkevät.

[Alaviitteet]