kuinka äärimmäisen epätodennäköistä maallikkojen toiminta on tässä kirkossa. Toht. Herman Sasse viittasi ”luterilaisiin kautta maailman, jotka sen tähden, että ovat tulleet välinpitämättömiksi oikean luterilaisen opin suhteen, eivät voi antaa täsmällisiä ja tyydyttäviä vastauksia . . . Meidän kirkkomme ovat aivan samassa asemassa, missä anglikanismikin havaitsee olevansa. Anglikaaninen kirkkokaan ei kykene sanomaan enempää kuin maailman reformoidut kirkot, mitä se oikein uskoo.”

Baptistipappi L. Tarr Kanadasta osoitti, miten vakavaa on olla osallistumatta toimintaan: ”Jokaisen kristityn pitäisi toimeliaana ahertaa evankeliumin työssä. Tämä aika tarvitsee opetuslapsia. Kaikki vähempi on ulkokultaisuutta.” Hän myönsi sitten, että kirkonkävijät ”pitivät itseään katselijoina eivätkä osanottajina”.

MISSÄ ON VASTUU?

Miten sotajoukko voi edetä, jollei se ole oppinut käyttämään aseitaan? Miten juoksija voi kilpailla, jos hän ei ole koskaan oppinut juoksemaan? Miten kristitty voi todistaa, jollei hän tiedä, mistä todistaa? Kristikunnassa vallitseva kauhistava tietämättömyys Raamatun totuuksista tekee sen suorittaman todistamisen mahdottomaksi. Lansingin (Michigan, USA) State Journal ilmaisi toukokuun 11. päivänä 1960 katsantokantansa sanoen: ”Tämä ei ole yksinkertainen tehtävä. Uskonnollinen oppimattomuus on vallalla Amerikan kirkkojen penkeissä, eikä yksikään maallikko, miten halukas hän sitten lieneekin, voi palvella minkään sellaisen uskontunnustuksen täsmällisenä apostolina, mitä hän ei täysin ymmärrä.”

Vastuun raskas taakka tästä täsmällisen tiedon puutteesta lepää hengellisten johtajien harteilla. He eivät ole opettaneet uskollisesti Raamatun totuuksia. He eivät itse ole käyttäneet raamatullista talosta-taloon-menettelyä antaakseen oikean esimerkin. Se on samaa kuin kenraali kieltäytyisi osallistumasta sotaan, samaa kuin urheilujoukkueen johtaja kieltäytyisi auttamasta joukkoaan. Seurauksena on, että suuri tuomari, Jehova Jumala, on julistanut kelvottomiksi sekä papit että maallikot, niin, sekä kenraalit että sotajoukot, sekä johtajat että juoksijat. Se, mikä piti paikkansa Israelin kansasta, on osoittautunut todeksi kristikunnastakin: ”Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” – Matt. 21:43.

Jumala käyttää niitä, jotka ovat halukkaita osallistumaan ja olemaan hänen todistajiaan. Sadattuhannet Jehovan todistajat ovat nykyään noudattaneet Jeesuksen käskyä ja menneet saarnaamaan Valtakunnan hyvää uutista talosta taloon. Yksin he ovat olleet uskollisia tälle käskylle. Miten outoa onkaan sen tähden, että muut uskonnot tunnustavat todistamisen tärkeäksi, mutta kuitenkin vainoavat ja vastustavat niitä, jotka tekevät sitä, mitä ne suosittelevat!

Iankaikkinen elämä on ihmeellinen palkinto. Katselijat eivät saa sitä, mutta osanottajat saavat. Älä rupea toimettomaksi katselijaksi, vaan osallistu kilpailuun saadaksesi Jumalan hyväksymyksen ja elämän hänen uudessa maailmassaan!

Onnettomuudet – aikain merkki

Amerikassa on 1950-lukua kutsuttu onnettomuuksien vuosikymmeneksi. Pyörrehirmumyrskyjen, tulvien, tulipalojen jms. vuoksi 29 000 kotia tuhoutui ja 600 000 vaurioitui, ja 1 600 000 ihmistä jäi kodittomaksi. Ei ole ihme, että Amerikan Punainen Risti kutsui 1950-lukua tuhoisimmaksi vuosikymmeneksi Yhdysvaltain historiassa.