Omaksu kristilliset velvollisuutesi
”Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.” – 1. Joh. 2:6.
1. a) Mitkä kysymykset heräävät, kun puhutaan kristillisistä velvollisuuksista? b) Miten velvollisuus on määritelty, ja miten voidaan sanoa, että kristityillä on velvollisuuksia Jumalaa kohtaan?
KRISTILLISET velvollisuudet! Voidaanko puhua kristillisistä velvollisuuksista? Eikö kristityn palvonta ja palvelus ole vapaaehtoista? Kristityn palvonta on todella vapaaehtoista. Hänen tulonsa Jumalan luo, elämänsä omistaminen Jumalalle ja otollisen palveluksen suorittamisensa on vapaaehtoista ja johtuu hänen vapaan tahtonsa vapaasta käytöstä, niin kuin muinaisten israelilaisten uhritkin olivat vapaaehtoisia. (2. Aikak. 29:31; Ps. 110:3; Ilm. 22:17) Kuitenkin kristityn velvollisuus on tehdä Jumalan tahto. Miten niin? Websterin lyhentämättömän sanakirjan mukaan velvollisuus on ”se, mikä ihmisen on tehtävä tai siedettävä; mikä tahansa lain, lupauksen, sopimuksen tai valan määräämä velvoitus . . . jostakin suosion tai ystävällisyyden osoituksesta johtuva velkatila”. Ovatko kristityt velvollisuuksien alaisia? Ehdottomasti! Ensinnäkin kaikki ihmiset, ei-kristitytkin, ovat velassa Jumalalle saamastaan elämästä, erittäin suuresta suosion- eli ystävällisyydenosoituksesta. Huomaa mitä on sanottu Ilm. 4:11:ssä: ”Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut.” Se, että Luoja on arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian, koska hän on luonut meidät, velvoittaa kaikki ihmiset suomaan hänelle tämän ylistyksen.
2, 3. a) Millä muilla tavoilla kristityt ovat velvollisuuksien alaisia? b) Mitkä raamatunkohdat todistavat tämän?
2 Mutta kristityt ovat vielä suuremmassakin velassa. Kuinka niin? Koska he ovat ottaneet vastaan lunastuksen kuolemasta iankaikkiseen elämään, minkä Jumala varasi Kristuksen Jeesuksen kautta – erittäin arvokas suosionosoitus. (1. Piet. 1:18, 19; 1. Kor. 7:23) Jehova voisi pitää meitä velvoitettuina yksistään tällä perusteella, mutta hän sen sijaan vetoaa meihin rakkautta osoittaessaan rakkauden perusteella. ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” (1. Joh. 4:10, 11) Koska me olemme saaneet Jumalalta syntivelkamme anteeksi, niin meidän velvollisuutemme on antaa anteeksi niille, jotka tekevät syntiä meitä vastaan. (Matt. 18:32–35) Tästä syystä me olemme velassa lähimmäisellemme. Me olemme rakkauden velassa hänelle. – Room. 13:8.
3 Edelleen velvollisuus saattaa olla ’mikä tahansa lain [tai käskyn] velvoitus’, ja kristityt ovat esimerkiksi rakastamiskäskyn alaisia. (Joh. 15:9–11; 13:34, 35; Matt. 22:37) Sen lisäksi että meillä on velvollisuuksia, koska olemme velkaa Jumalalle ja koska meillä on hänen käskynsä, meille on annettu velvollisuuksia sen johdosta, että olemme tehneet antautumislupauksen Jumalalle hänen Kristuksen Jeesuksen kautta tekemänsä varauksen perusteella. ”Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.” (1. Joh. 2:6) ”Täytä lupauksesi Korkeimmalle.” – Ps. 50:14; 61:9; Luuk. 9:23.
4, 5. a) Millä tavalla kristityillä on velvollisuuksia toisiin nähden? b) Miten apostoli Paavali osoitti olevansa velvollisuuden alainen?
4 Koska me olemme saaneet Kristuksen lunastusuhrin edut, niin velvollisuutemme on myös auttaa toisia saamaan nämä edut. ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee [meillä on velvollisuus, Um] antaa henkemme veljiemme edestä.” (1. Joh. 3:16) Tosiaan, kun huolehdimme veljiemme eduista ja saarnaamme hyvää uutista toisille, niin saatamme vaarantaa vapautemme ja henkemmekin, mutta velvollisuutemme on nyt tehdä näin. Me saimme edelleen hyvän uutisen siksi, että joku koetti saarnata meille käyttäen todennäköisesti useita tunteja uusintakäynteihin ja tutkimiseen kanssamme. Nyt on meidän velvollisuutemme antaa panoksemme Valtakunnan työn edistämiseksi saarnaamalla, auttamalla rahallisesti ja osoittamalla vieraanvaraisuutta. ”Sillä hänen nimensä tähden he ovat matkalle lähteneet eivätkä ota pakanoilta mitään. Me olemme siis velvolliset ottamaan semmoisia vastaan, auttaaksemme yhdessä totuutta eteenpäin.” – 3. Joh. 7, 8.
5 Apostoli Paavali sanoi olevansa velvollinen saarnaamaan kansojen ihmisille. ”Kreikkalaisille ja barbaareille, . . . minä olen velassa; omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.” (Room. 1:14, 15) Ja puhuessaan niistä pakanoista, jotka olivat saaneet totuuden opetuslapsilta Jerusalemissa, Paavali kirjoitti: ”He ovatkin sen heille velkaa; sillä jos pakanat ovat tulleet osallisiksi heidän hengellisistä aarteistaan, niin he puolestaan ovat velvolliset auttamaan heitä maallisilla.” (Room. 15:27) Paavali tiesi siis olevansa velvollinen saarnaamaan. Hän ei istunut mukavasti paikallaan ja sanonut, että hän saarnaisi ainoastaan, milloin tuntisi haluavansa, ja että hänen saarnaamisensa oli vain vapaaehtoista. Hänen tietoisuutensa velvollisuudestaan pani hänet taistelemaan lihan halua vastaan, kun se tahtoi olla huoleton. Hän tiesi, että hänen oli elämän voittamiseksi ponnisteltava tarmokkaasti. (Luuk. 13:24) Hän osoitti velvollisuudentuntonsa kirjoittaessaan: ”Siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!” – 1. Kor. 9:16.
6. a) Millä tavalla jotkut kristityt ovat masentuneet Jumalan palveluksessaan, koska ovat ymmärtäneet väärin 1. Kor. 9:17:n? b) Mitkä perusteet osoittavat, että kristityn on sopivaa pakottaa itsensä tekemään niin kuin on oikein?
6 Mutta jotkut saattavat väittää: ”Eikö Raamattu ole pakollista palvelusta vastaan? Eikö Paavali sano tässä luvussa myös, että hän saisi palkkansa ainoastaan, jos hänen palveluksensa johtuu vapaasta tahdosta, ts. jos se on kokonaan vapaata kaikesta velvoituksentunnosta? Jollei näin ollen joku tunne saarnaamiskutsumusta ja -halua, niin eikö ole turha pakottautua suorittamaan sitä vain siksi, että tietää sen olevan oikein? Eikö halun pidä tulla sydämestä?” Halun on kyllä tultava sydämestä, mutta me tiedämme, että ihmissydän usein on itsekäs ja petollinen. (Jer. 17:9, 10) Usein vaaditaan mieleltä ja tahdolta paljon Jumalan sanan tutkimista, useita rukouksia ja tarmokasta ponnistelua lihan itsekkäitten taipumusten voittamiseksi. (Room. 7:18–25) Jotkut kristityt todistajat ovat kuulleet edellä olevat väitteet ja masentuneet ja tulleet alakuloisiksi palveluksessaan, ovatpa muutamat kokonaan pysähtyneetkin, koska eivät ole tunteneet luonnollista kutsumusta eli halua saarnaamiseen. He ajattelevat, että jos heidän täytyy kurittaa itseään tekemään sitä, mikä on oikein, niin se on turhaa. Mutta näin ei ole. Meidän velvollisuutemme on kurittaa itseämme välttämään väärää. ”Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.” (Room. 8:12) Ja meidän täytyy kurittaa itseämme tekemään oikein käyttämällä järjenkykyämme. – Room. 12:1.
7. Mitä se oli, mitä Paavali sanoi tekevänsä vapaasta tahdostaan, ja mistä palkasta hän puhui 1. Kor. 9:17:ssä? Mitä hän oli velvollinen tekemään?
7 Mutta mitä apostoli Paavali tarkoitti 1. Kor. 9:17:ssä kirjoittaessaan: ”Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka.” Mitä tämä ’vapaasta tahdosta’ tekeminen oli, josta hän puhui, ja mikä oli ”palkka”? Oliko teko saarnaaminen ja ”palkka” iankaikkinen elämä? Tutkikaamme hiukan tekstiyhteyttä. Paavali tunnustaa Roomalaiskirjeessään (1:14) olevansa velassa kreikkalaisille, joten hänen velvollisuutensa oli saarnata hyvää uutista kreikkaa puhuville korinttolaisille, ja hän vahvistaa tämän sanoessaan: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1. Kor. 9:16) Paavali puolustaa kirjeensä 9. luvussa apostoliuttaan arvostelijoitaan vastaan ’kerskaamalla’, että hän saarnasi omalla kustannuksellaan; hän ei käyttänyt oikeuttaan ottaa raha-apua tässä yhteydessä. (1. Kor. 9:15) Teko, jonka hän suoritti vapaasta tahdosta, ei siis ollut itse saarnaaminen, vaan saarnaamisen suorittaminen hänen omalla kustannuksellaan. Hänen mainitsemansa ”palkka” on yksinkertaisesti hänen oikeutensa kerskata jostakin, mitä hän teki vapaasta tahdostaan ilman velvoitusta. Saarnaamista hän oli velvollinen suorittamaan, se ei johtunut hänen omasta valinnastaan, eikä hän voinut sen tekemisestä vaatia mitään ”palkkaa” kerskaamisoikeuden muodossa. (Luuk. 17:10) Siksi hän kirjoittaa: ”Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, niin etten käytä oikeutta, jonka evankeliumi minulle myöntää.” – 1. Kor. 9:18.
VELVOLLISUUKSIEN OMAKSUMISEN PERIAATTEET
8. Ketä kohtaan kristityllä on ensisijainen velvollisuus, ja mitä siihen sisältyy?
8 Raamattu siis asettaa kristityille monia velvollisuuksia, joihin kuuluu hyvän uutisen saarnaaminen. Nämä ovat soveliaita taakkoja, jotka kristityn täytyy kantaa. (Matt. 11:30; Gal. 6:5) Voidaksemme omaksua kaikki kristilliset velvollisuutemme meidän on tiedettävä täsmälleen, mitkä ne ovat ja missä järjestyksessä ne tulee hoitaa. Menestys täytäntöön panossamme vaatii tiettyjen perusperiaatteitten noudattamista. Ensisijainen velvollisuutemme koskee Jehovaa. ”Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.” (Saarn. 12:13; Matt. 22:37) Kaikki Jumalan käskyt ovat velvoituksia kristitylle ja sisältävät saarnaamisen, nuhteettomuutemme säilyttämisen ja jumalallisten periaatteitten noudattamisen aina. (Gal. 5:22, 23) Nämä ensisijaiset velvollisuudet kuuluvat kaikille antautuneille kristityille riippumatta siitä, mikä asema heillä on Jumalan järjestössä.
9, 10. a) Vapaudutaanko joistakin kristillisistä velvollisuuksista, jos on otettu toisia? Selitä. b) Miten kristityn tulee suhtautua Jumalalta tulleisiin lisävelvollisuuksiin?
9 Sitten täytyy hoitaa kaikki kristilliset velvollisuudet. Kukaan ei ole vapaa joistakin kristillisistä velvollisuuksista sen tähden, että hän on ottanut itselleen muita velvollisuuksia. Jeesus osoitti selvästi tämän periaatteen, kun hän sanoi fariseuksille, jotka olivat siihen aikaan voimassa olevan Mooseksen lain alaisuudessa: ”Te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut [ollut velvollisuus, Um] noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä.” (Luuk. 11:42; Matt. 23:23) Huomaa, että velvollisuuden täyttäminen antamalla kymmenykset mintuista ja muista tavaroista ei vapauttanut heitä sen täyttämisestä, mikä laissa oli ”tärkeintä” ja päinvastoin.
10 Kolmas periaate on, että antautuminen Jumalalle velvoittaa kristityn tekemään Jumalan tahdon sellaisena, kuin se ilmenee; lisävelvollisuudet täytyy omaksua sellaisina, kuin ne tulevat Jumalalta. Jumala voi laajentaa velvollisuuksia, kartuttaa niiden yksityiskohtia tai lisätä uusia velvollisuuksia niin kuin haluaa. Kristityllä on velvollisuus todeta ”Jumalan hyvä ja otollinen ja täydellinen tahto”. (Room. 12:2, Um) Lisääntynyt tieto ja ymmärrys voi tehdä meidät tietoisiksi lisävelvollisuuksista. – Fil. 1:9, 10; 3:15, 16.
11, 12. a) Miten voi syntyä ’harrastusten ristiriitaa’ kristityn omaksuessa velvollisuuksiaan, ja mitkä Raamatun periaatteet täytyy pitää mielessä? b) Miten kristitty voi tehdä tilaa lisävelvollisuuksille?
11 Neljäs periaate on, etteivät harrastukset saa olla ristiriitaisia. Koska ihmisen koko velvollisuus on pitää Jumalan käskyt, niin kristitty ei ole vapaa ottamaan toisia velvollisuuksia, jotka ovat ristiriidassa sen ensisijaisen velvollisuuden kanssa, mikä hänellä on Jumalaa kohtaan, tai jotka vaikuttavat sen vastaisesti. Koska me olemme Kristuksen kalliilla verellä ostettuja orjia, niin kukaan meistä ei voi antautua tulemaan kenenkään toisen herran orjaksi. ”Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatuksen toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet palkannut.” (2. Tim. 2:4; Matt. 6:24) Kristitty tekee hyvin ottaessaan tämän huomioon, kun hän valitsee maallista työtä tai ryhtyy johonkin toimeen tai muihin velvollisuuksiin.
12 Viides periaate on, että koska velvollisuudet voivat lisääntyä ja koska me emme voi luopua mistään kristillisistä velvollisuuksista tehdäksemme tilaa toisille, niin on välttämättä löydettävä sopiva tasapaino, ’varmistauduttava tärkeämmistä asioista’. (Fil. 1:9, 10, Um) Se merkitsee sitä, että me vapautamme itsemme sellaisesta, mitä velvollisuutemme ei ole tehdä, saadaksemme tilaa lisääntyville Valtakunnan harrastuksille. (Ef. 5:15, 16) Katsokaamme nyt nämä viisi periaatetta mielessämme, mitä kristilliset velvollisuudet oikein sisältävät.
TÄRKEIMMÄT KRISTILLISET VELVOLLISUUDET
13. a) Hahmottele yksityiskohtaisesti joitakin kaikille kristityille lankeavia päävelvollisuuksia. b) Mitkä raamatunpaikat tukevat tätä?
13 Ensinnäkin tärkein velvollisuus, mikä on kaikilla kristityillä, on olla Jumalan päteviä palvelijoita, puolustaa Jehovan nimeä ja päätöstä teoin ja sanoin. Koska tämä sisältää niiden nimenomaisten käskyjen toteuttamista, joita Jumala antaa erityisinä aikoina, niin se merkitsee nyt tänä ”lopun aikana” tämän Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamista kautta koko maailman todistukseksi kaikille kansoille. (Matt. 24:14) ”Antakaa Herralle [Jehovalle, Um] hänen nimensä kunnia.” (Ps. 96:2–4, 8, 10; Ilm. 14:6, 7) Se merkitsee menemistä talosta taloon käyttäen Jumalan sanaa sopivasti opetuksessamme, asianmukaisten merkintöjen tekemistä, niin että voimme varmistua todistuksen antamisesta joka talon asukkaille ja voimme jatkaa huoltoa, missä ilmenee kiinnostusta. Se merkitsee saarnojen valmistamista, uusintakäyntien tekemistä, raamatuntutkistelujen johtamista sekä toisten valmentamista taitaviksi tässä työssä. ”Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa. . . . tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan.” (2. Tim. 2:15, 24) Kaikkien kristittyjen ensisijainen velvollisuus sisältää Jumalan sanan henkilökohtaisen tutkimisen ja myös saapumisen ja osallistumisen kaikkiin seurakunnan kokouksiin konventit mukaan lukien. (Hepr. 10:24, 25; 2. Piet. 1:19–21; 3:2, 18) Toisin sanoen se sisältää kaiken, mikä on tarpeellista itsemme ja niiden pelastamiseksi, jotka kuulevat meitä. – 2. Tim. 3:14–17; Room. 15:4; 1. Tim. 4:16.
14, 15. a) Mitä muita velvollisuuksia kristityllä on saarnaamisvelvollisuuden ohella? b) Mikä sija näillä velvollisuuksilla on saarnaamisvelvollisuuteen nähden?
14 Ollakseen pääasiallisen velvollisuuden arvoinen kristityn täytyy sisällyttää siihen myös kaikki puolet henkilökohtaisesta ja perhe-elämästään, suhteestaan aviopuolisoonsa, lapsiinsa, vanhempiinsa, kristittyihin veljiinsä, seurakunnan valvojiin, maalliseen työnantajaan tai työntekijöihin, naapureihin, sukulaisiin, liiketuttaviin sekä maailman hallitusvaltaan. (Ef. 5:2, 28; 6:1, 4–9; Kol. 3:22–4:1; Room. 12:17; 1. Tim. 5:8; Room. 13:1–7) Sen tähden, jos olet aviomies ja isä, velvollisuuteesi kuuluu hyvä huolenpito perheesi aineellisista ja hengellisistä tarpeista. Jos olet naimisissa oleva nainen, sinulla on vaimon ja kristityn velvollisuus auttaa miestäsi ja huolehtia lapsistasi. Sinun tulosi Jehovalle antautuneeksi kristityksi todistajaksi, jonka velvollisuus on saarnata ja käydä kokouksissa, ei pidä saattaa sinua laiminlyömään perhevelvollisuuksiasi, vaan päinvastoin paremmin huolehtimaan niistä. Kuinka niin? Koska perhevelvollisuuksiesi huoltamisesta on nyt tullut enemmän kuin pelkkä inhimillinen ja yhteiskunnallinen velvollisuus. Siitä on tullut kristillinen velvollisuus, osa Jumalan käskyjen pitämisestä. Mutta perhevelvollisuuksista huolehtiminen ei saa myöskään johtaa laiminlyömään velvollisuutta saarnata ja osallistua seurakunnan kokouksiin.
15 Perheeseen ja seurakuntaan kohdistuvien velvollisuuksien täyttäminen ei vapauta eikä päästä sinua velvollisuuksista olla rehellinen ja luotettava työnantajaasi, työntekijöitäsi, liiketuttaviasi ja valtion viranomaisia tai muita kohtaan. Sen lisäksi että nämä ovat laillisia velvollisuuksia, ne ovat vielä pakottavampia kristillisinä velvollisuuksina. Kristitty on velvollinen elämään moraalisesti puhdasta ja rehellistä elämää. Hänen tekojensa ja puheensa täytyy olla esimerkillisiä. ”Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” – 1. Kor. 10:31; Kol. 3:17; Tiit. 2:1–10.
16. a) Miten jotkut voisivat suhtautua väärin velvollisuuksiinsa? b) Miksi kristitty on velvollinen omaksumaan kaikki lisävelvollisuudet Jumalalta?
16 Kristityillä ei ole vain nyt monia velvollisuuksia, vaan koska me elämme ”lopun aikaa”, jolloin uuden maailman yhteiskunta rakentuu, niin velvollisuudet tulevat varmasti lisääntymään. Ei voida sanoa: ”Kun minut kastettiin, meillä ei ollut kaikkia näitä velvollisuuksia, saarnoja, opettamista, valmennusohjelmaa, tuntitavoitteita ja muita sellaisia, joten ne eivät sido minua. Minun velvollisuuteni on tehdä vain se, minkä suostuin kastettaessa tekemään.” Voisimme sellaiselta kysyä: ”Mihin sinä suostuit? Vain saarnaamaanko hyvää uutista käyttäen todistuskorttia, gramofonia tai ehkä saarnaa? Et suinkaan! Sinä antauduit tekemään Jehovan tahdon sellaisena, kuin se paljastuu Kristuksen Jeesuksen, pyhän hengen ja Raamatun kautta.” Antautumislupauksemme velvoittaa siis meidät täyttämään kaikki lisävelvollisuudet, mitkä Jehova meille asettaa. Ja kun me otamme huomioon velkamme Jumalalle, meillä on vielä pakottavampi syy ottaa lisävelvollisuuksia. Muista, että ’me olemme velvollisia vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi’. – 1. Joh. 2:6; Luuk. 24:48.
17. Miten Jehova lisäsi israelilaisten velvollisuuksia, kun he olivat menossa Luvattuun maahan, ja erityisesti millä aloilla?
17 Me voimme nähdä Jehovan menettelyistä Israelin kansan kanssa, että hän saattaa laajentaa velvollisuuksiamme, lisätä jonkin nimenomaisen yksityiskohdan tai uusia velvoituksia. Israelilaiset saivat peruskokoelman lakeja ja velvollisuuksia Siinain vuoren luona, ja ne on kerrottu 2., 3. ja 4. Mooseksen kirjassa. Mutta kun he olivat valmiit astumaan Luvattuun maahan, he saivat lisävelvollisuuksia, jotkin laajennettuina, toiset yksityiskohtaisempina ja vielä jotkin kokonaan uusina velvoituksina. Tämä voidaan nähdä verrattaessa Siinailla annettua lakia 5. Mooseksen kirjaan, minkä kreikkalainen nimi deuteronomion merkitsee ’toinen laki’. Vaikka esimerkiksi opettaminen ja sen tärkeys mainittiin Siinailla annetussa laissa, niin 5. Mooseksen kirjassa esitettiin opettamisvelvollisuus – milloin, miten ja miksi – yksityiskohdittain. 5. Mooseksen kirjassa ei osoiteta yksityiskohtaisesti ainoastaan rakkauden osoittamisen tärkeyttä, vaan myös ne monet tavat, joilla rakkautta piti osoittaa käytännössä, ja monet teot, joita rakkauden vaikutin säätelee. Heidän yhteiskunnallista elämäänsä, perhe-elämäänsä, uskonnollisia juhliansa, puhtaan palvonnan täsmällistä suorittamista ja monia väärää uskontoa vastaan annettuja varoituksia koskevia lisävelvollisuuksia eriteltiin. Annettiin yksityiskohtaisia ohjeita luopioitten tunnistamisesta ja poistamisesta. Jehova näytti siis tässä, että hän voi lisätä kansalleen vanhurskaita vaatimuksia eli velvollisuuksia ja että hän teki siten.
18–20. Miten kristillisten velvollisuuksien lisääntyminen on havaittu uuden maailman yhteiskunnassa a) tiedon ja opetuksen alalla? b) evankeliuminpalveluksessamme? c) rakkauden ja hengellisyyden kehittämisessä? d) puhtaan palvonnan tarkkuudessa?
18 Me huomaamme myös nyt, että Jehova on kristillisessä uuden maailman yhteiskunnassa viisaudessaan ja kansastaan huolehtiessaan vähitellen lisännyt velvollisuuksiamme, kun hän on valmistanut meitä elämään uudessa järjestyksessä. Ottakaamme tietoa ja opetusta koskeva kysymys. Vuosien mittaan on seurakunnan viikoittain pitämien kokousten luku lisääntynyt, ne ovat käyneet täsmällisemmiksi tarkoitukseltaan, vaativat enemmän valmistamista ja tiiviimpää henkilökohtaista osanottoa ja merkitsevät siten suurempaa henkilökohtaista hyötyä. On myös kierros- ja piirikonventit sekä kansalliset ja kansainväliset konventit, jotka kaikki kuuluvat kokousohjelmaamme lisääntyvän tiedon ja valmennuksen saamiseksi. Evankeliuminpalveluksessammekin olemme saaneet yksityiskohtaisempia ohjeita, jotka antavat suuremman henkilökohtaisen vastuun. Henkilökohtainen opettaminen talosta taloon, uusintakäynneillä ja raamatuntutkisteluissa, lehtien levitys, alueen kunnollinen käynti muistiinmerkintöjä tehden, saarnojen käyttö ja valmennusohjelma – kaikki asettavat suuremmat velvollisuudet meille yksilöinä. Tälläkin alalla velvollisuutemme kasvavat jatkuvasti. Yksistään aikakin voi asettaa lisävelvollisuuksia. Teidän ”olisi jo aika olla opettajia”. – Hepr. 5:12.
19 Tämä kasvu ei ole ollut yksipuolista, ei järjestön ja tehokkuuden kasvua rakkauden ja hengellisyyden kustannuksella. Ei, sillä meille on samalla opetettu painokkaammin ja yksityiskohtaisemmin rukouksen tarvetta ja miten tulee pysytellä lähellä Jumalaa, miten osoittaa rakkautta Jumalaa, perheitämme ja kristittyjä lähimmäisiämme kohtaan. On annettu hyviä ohjeita suuremman rakkauden osoittamiseksi saarnaamisessa sekä toisten auttamisessa seurakunnassa kunkin yksilön tarpeitten mukaan.
20 Samaan aikaan on tämän lehden sivuilla olleissa neuvoissa ollut havaittavissa lisääntynyt tarkkuus puhtaassa palvonnassa, lisävelvollisuuksien asettaminen jokaiselle yksilölle, tiukat neuvot moraalista, rehellisyydestä, puolueettomuudesta ja sellaisista vaatimuksista kuin veren pyhyyden kunnioittamisesta. Seurakunnat on pidetty puhtaina luopumuksen lisääntymisestä soveltamalla tarvittaessa sellaisia rangaistuksia kuin koeaikaa tai erottamista, jos se on tarpeellista. Mutta tämäkin ankaruus on armon ja rakkauden tasapainottama.
21, 22. a) Miten kristityn tulee suhtautua velvollisuuksien lisääntymiseen? b) Miten nämä velvollisuudet voidaan omaksua tulematta ylikuormitetuksi?
21 Jos meidän pitäisi katsella kaikkia näitä velvollisuuksia puhtaasti inhimilliseltä kannalta, niin voisimme tuntea hukkuvamme niihin, mutta siihen ei ole syytä. Jehova tuntee meidän tarpeemme ja kykymme, ja hän johdattaa kansaansa kuin huolellinen, rakkaudellinen paimen, tuntien hyvin rajoituksemme. Mutta meidän täytyy omaksua kukin velvollisuus sellaisena kuin se tulee, ja niin lisääntyminen ei ole liian suuri taakka. Jos jäämme jälkeen, niin silloin omaksumattomien velvollisuuksien lisääntynyt taakka voi tulla liian suureksi kantaa. Tiedä siis, että päävelvollisuutesi ovat Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen ja esimerkillisen kristillisen elämän eläminen. Ota sitten selville, antaako asemasi seurakunnassa sinulle lisävelvollisuuksia ja mitkä ne ovat. Laadi seuraavaksi käytännöllinen aikataulu käyttääksesi jonkin verran aikaa jokaiseen niistä ja pidä siitä kiinni. Mitään ei voida syrjäyttää. Noudata Jeesuksen esimerkkiä, sillä me olemme velvolliset ”vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi”. – 1. Joh. 2:6.
22 Mutta miten voidaan tarttua lisävelvollisuuksiin? Mitä ne sisältävät ja miten ne voidaan hoitaa? Tätä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.
[Kuva s. 232]
Hyvän uutisen saarnaaminen
[Kuva s. 232]
Perheen tarpeista huolehtiminen