Täytyykö kristittyjen maksaa kymmenykset?
ERÄÄT uskonnolliset järjestöt, kuten esim. adventistit, mormoonit jne., verottavat itsepintaisesti jäseniään heidän vuositulojensa kymmenesosalla (kymmenyksillä) tukeakseen kirkkojärjestelmiään. Näiden vaatimusten sanotaan olevan sopusoinnussa muinaiselle Israelille annettujen kymmenyslakien kanssa.
Ensimmäinen maininta kymmenyksistä löydetään Raamatusta 1. Mooseksen kirjan 14:20:nnestä, missä kerrotaan patriarkka Aabrahamin antaneen Melkisedekille, Saalemin kuninkaalle ja Korkeimman Jumalan papille, kymmenykset eräästä erikoisesta taistelusta saamastaan saaliista. Koska Kristus oli oleva pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan ja koska apostoli Paavali kertoo tämän tapahtuman Heprealaiskirjeessä ja osoittaa melkisedekiläisen pappeuden ylimmyyden verrattuna leeviläiseen pappeuteen, niin eräät ihmiset tekevät sen johtopäätöksen, että kristittyjen tulee maksaa joka viikko, kuukausi tai vuosi kymmenykset suuremmalle Melkisedekille, Kristukselle Jeesukselle. (Hepr. 7:1–12) Jos tehdään tällainen johtopäätös, niin se merkitsee eräiden erittäin tärkeitten tosiseikkojen sivuuttamista, nimittäin että Aabrahamin kerrotaan antaneen kymmenyksiä vain kerran. Se ei ollut siis hänelle säännöllistä, eikä hän asettanut kymmenysjärjestelmää jälkeläisilleen. Se seikka, että hänen pojanpoikansa Jaakob lupasi vapaaehtoisesti maksaa kymmenykset eräillä ehdoilla, todistaa, että he eivät olleet ennemmin maksaneet niitä. – 1. Moos. 28:22.
Kun Siinain vuorella annettua Lakia laajennettiin, niin sen mukaan otettiin kymmenysverot maasta, puitten hedelmistä ja raavaista ja pikkukarjasta leeviläisten hyväksi, koska heillä ei ollut yhteistä perintöä maasta toisten sukukuntien kanssa. (3. Moos. 27:30–33; 4. Moos. 18:21–32) Tästä varastosta otettiin anteja myöskin muukalaisten ja orpojen ja leskien lohduksi. Köyhien avustus näyttää tulleen erityisesti kolmannen vuoden kymmenyksistä, sillä kahden vuoden kymmenykset piti viedä Jerusalemissa olevaan tabernaakkeliin tai temppeliin, mutta kolmantena vuonna piti sen vuoden kymmenykset maksaa kylissä omalla paikkakunnalla ja antaa ei ainoastaan leeviläisten käytettäviksi, vaan myös ”muukalaisen, orvon ja lesken” hyväksi. – 5. Moos. 12:5–7, 11, 12, 17–19; 14:22–29; 26:12–14.
Mutta kymmenysten maksaminen joko laiminlyötiin tai sitä väärinkäytettiin Israelin itsekkäitten ja jumalattomien kuninkaitten sortohallinnon alaisuudessa, eikä kansa saanut sen tähden Jumalan siunausta. (Mal. 3:8–11; 1. Sam. 8:10–18) Hyvä kuningas Hiskia ennallisti hallituksensa aikana pyhäkön palvelukseen määrätyt kymmenykset. Ja kun juutalaiset palasivat Babylonian vankeudesta, niin Nehemiakin pani tämän asian kuntoon. – 2. Aikak. 31:4–6; Neh. 10:34–39; 12:44; 13:5, 12.
Sitten tuli Jeesus ja vanhan lakiliiton lopettamisaika. Koska Jeesus syntyi Lain alaisena, sen ollessa vielä voimassa, niin hän ylläpiti ja täytti sen jokaisen osan, myös sen kymmenyssäädökset. Hän mainitsee kumminkin kymmenykset vain muodollisiin ja ulkokultaisiin kymmenyksiä maksaviin uskonnoitsijoihin kohdistaminsa moittivin huomautuksin. – Matt. 23:23.
KYMMENYSMÄÄRÄYKSEN SISÄLTÄMÄ LAKI POISTETAAN
Vaikka kuinka etsisit, niin et löydä paikkaa, missä Jeesus suosittelisi tai käskisi seuraajiaan maksamaan kymmenyksiä. Kun Jeesus lähetti apostolinsa ja opetuslapsensa lähetystyöhön talosta taloon ja kaupungista kaupunkiin, maailman ääriin asti, niin hän ei ryhtynyt pitämään heistä huolta kymmenysten avulla. (Matt. 10:1–42; 28:19, 20; Luuk. 9:1–10; 10:1–17; Apt. 1:8) Jeesus tuli täyttämään ja lopettamaan lakiliiton ja kaikki sen määräykset saattamalla sen naulatuksi kanssaan kidutuspaaluun, ja samalla hänen vuodattamansa veri pani voimaan uuden liiton ylevämpine järjestelyineen. (Kol. 2:14–16) Kristityt ovat tämän uuden järjestelmän aikana uusien käskyjen alaisia, mitkä sisältyvät lyhyesti sanoen täydelliseen eli kokonaiseen rakkauteen. Heidän täytyy sen vuoksi pyhittää kaikki, mitä he omistavat, eikä vain kymmenettä osaa, Jumalan palvelukseen ja keskuudessaan olevien hyvätahtoisten muukalaisten avuksi ja lohduttamiseksi. – Matt. 22:36–40.
Palautahan mieleesi, miten Jeesus kiitti sitä köyhää leskeä, joka antoi kaksi pientä ropoa, joiden arvo oli yhteensä noin 50 penniä, ei vain kymmenyksiä, vaan ”kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä”. (Mark. 12:41–44) Jeesus tähdensi samaa periaatetta vertauksissaan, miten mies, joka löysi ”peltoon kätketyn aarteen”, myi kaiken eikä vain kymmenettä osaa, ja osti sen pellon. Ja jälleen, miten helmiä etsivä kauppias löysi kallisarvoisen helmen ja myi kaiken ostaakseen sen. (Matt. 13:44–46) Jeesus ei suositellut kymmenyksiä kristityille käskiessään rikasta nuorta miestä, joka oli pitänyt kaikki Mooseksen lait (kymmenyksiä koskevankin), myymään vielä rikkautensa yhdeksän kymmenesosaakin auttaakseen köyhiä ja sitten seuraamaan häntä, jotta hänellä olisi tosi aarteet taivaassa. (Matt. 19:20–22) Kristityt ovat totisesti korkeamman lain alaisia!
On paljon niitä, jotka voivat elää loistavasti joka päivä, annettuaan kymmenesosan tuloistaan, ja tyydyttää jokaisen päähänpistonsa ja elellä mitä tuhlailevimmin. Miten he voisivat täyttää Kristuksen lain tai olla itsensä uhraavia? Sen sijaan että he olisivat Kristuksen kaltaisia, he ovatkin fariseusten kaltaisia. Fariseuksethan olivat niin täsmällisiä (!) kymmenysten maksamisessa kaikista pienimmistäkin siemenistä (mintusta, tillistä, kuminasta), mutta miten itsekäs ja kaukana Herrasta heidän sydämensä olikaan! ”Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!” (Matt. 15:6–9; 23:23, 24) Saatanan vaikutuksen alaisuudessa olevalla langenneella ihmisellä on aina taipumus panna muoto ja muodollisuus hengen ja hengellisyyden sijaan, säännöt periaatteiden sijaan. On paljon helpompaa mukaannuttaa käyttäytyminen sääntöön kuin panna periaate ohjaamaan koko elämää. Mooses määräsi sääntöjä; Kristus teroitti mieleen periaatteita. Säännöt ovat lapsia varten, periaatteet kristillisessä kasvussa kypsiä miehiä ja naisia varten.
KYMMENYKSET TUNTEMATTOMIA VARHAISSEURAKUNNASSA
Huomaammeko apostolien suosittelevan kymmenyksiä kristityille Jeesuksen noustua taivaaseen? Emme lainkaan! Paavali, jolle uskottiin huolenpito kaikista seurakunnista (2. Kor. 11:28), selitti, että Mooseksen lain säännöt ja määräykset olivat ainoastaan ”taivaallisten varjo”, ”tulevan hyvän varjo”, eivätkä siis itse hengellisten asiain todellisuus. ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko” pätemättömäksi julistetun Lain takia. Kristityt ovat tekemisissä itse todellisuuden eikä sen varjon kanssa. – Hepr. 8:5; 10:1; Kol. 2:12–17.
Kristityt eivät pidä leeviläistä pappeutta. Heidän keskuudessaan ei ole lainkaan ”pappisluokkaa”, jolle koottaisiin kymmenyksiä. ”Te olette kaikki veljiä.” (Matt. 23:8–11) Ne, joille annetaan kristittyjen seurakuntien valvonta, ovat siis maksuttomia orjia eivätkä palkkalaisia, he eivät rakasta rahaa eivätkä ahnehdi itsekästä voittoa. (Joh. 10:13; 13:15, 16; Hepr. 13:5; 1. Piet. 2:16; 5:1–4) Sen tähden Paavalikin, joka oli valvoja, työskenteli omin käsin tehden telttoja, sen sijaan että olisi koonnut kymmenyksiä elatuksekseen. (Apt. 18:3; 1. Kor. 4:12; 1. Tess. 2:9) Osoittaessaan rakkautta Jumalaan ja kristittyihin lähimmäisiinsä kristityt antoivat noina muinaisina aikoina vapaaehtoisia lahjoituksia tarvitseville, mutta painostavaa kymmenysjärjestelmää ei ollut olemassa. – Apt. 11:29, 30; Room. 15:26; 1. Kor. 16:1, 2; 2. Kor. 9:1–7; Gal. 2:10.
Kymmenykset olivat tuntemattomat varhaisseurakunnassa ja tulivat käytäntöön vasta kun susia oli tullut mukaan turmelemaan kristillisen lauman yksinkertaisen puhtauden. (Matt. 7:15; Apt. 20:29, 30; Room. 16:17, 18; 2. Piet. 2:1, 3) Luopumus synnytti vuorostaan piispojen, arkkipiispojen, metropoliittojen, paavien jne. sortavan ja paljon maksavan pappisvallan, mikä laski raskaat rahataakat ihmisten harteille. Tämän laiskuriluokan palkat piti saada jollakin tavalla, ja niin teki Toursin kirkolliskokous vuonna 567 kymmenykset pakollisiksi. Vuonna 585 määräsi toinen kirkolliskokous, joka pidettiin Maconissa, ne maksettaviksi kirkosta erottamisen uhalla. Paavin kruunaama Kaarle Suuri teki kymmenysten maksamisen pakolliseksi koko ”Pyhässä Rooman valtakunnassa”, ja esimerkiksi Ranskassa roomalaiskatolinen kirkko jatkoi kymmenysten kokoamista vuoden 1709 vallankumoukseen asti.
Useat protestanttiset lahkot antavat ymmärtää, että Mooseksen kymmenyslaki koskee vielä kristittyjä, vaikka ne eivät vaadikaan tuota yhtä kymmenesosaa kuoleman uhalla eivätkä väitä koko juutalaisen Lain sitovan heitä. He viittaavat Aabrahamiin ja Jaakobiin, jotka elivät ennen Mooseksen lakia. Tällä tavalla virtaa kymmeniämiljoonia markkoja joka vuosi adventistien ja mormoonien rahastoihin. Kymmenykset ovat usein pääasia, keskeisin aihe, mitä mormoonit jauhavat nukkavieruksi asti vuosikonferensseissaan. Samoin kuin muinaiset fariseukset hekin ”sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa”. (Matt. 23:4) Voitaisiin kysyä papeilta, jotka saavat nyt kymmenykset: Maksatteko te kymmenykset tuloistanne sen hyväksi, mitä te nimitätte Jumalan asiaksi? Leeviläiset maksoivat kymmenykset saamistaan kymmenyksistä. Saatteko te kaikki kymmenykset itsellenne vai kirkon työlle? Leeviläiset eivät pitäneet kaikkea. Pidättekö te huolta seurakunnassanne olevista köyhistä saamillanne kymmenyksillä niinkuin Israel teki?
Adventistit koettavat puolustaa kymmenys-”saalistaan” monilla väärinsovelletuilla raamatunpaikoilla. He lainaavat Sananlaskujen 3:9: ”Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta.” Mutta tässä ei sanota mitään Jumalan kunnioittamisesta vain kymmenellä prosentilla. Kristittyjen täytyy pyhittää kaikki ja panna Herran edut ensi sijalle elämässään, he antavat hänelle ”parhaimman”. Psalmien 24:1 ja 50:10, 11 sekä Haggain 2:8:nnen jne. lainaaminen, niinkuin adventistit tekevät, ei tue millään tavalla heidän hataraa kymmenysväitettään. He lainaavat petollisesti 1. Korinttolaiskirjeen 9:11, 13, 14:nnen kirjaansa Raamatullista lukemista kotipiirille (Bible Readings for the Home Circle), 1921:n painos, sivv. 657, 658. Lue 12. jae, minkä he jättävät pois, niin näet, että Paavali ei vaatinut seurakuntaa tukemaan itseään, vaan osoitti, että on parempi huolehtia itse itsestään.
Selittäkööt seitsemännen päivän adventistit tämän pulman: He väittävät, että Israelin lakiliitto oli kaksiosainen: kymmenet käskyt oli kirjoitettu kivitauluihin, ja Mooses saneli myöhemmin seremonialain. Tämä jälkimmäinen osa, seremoniamenot ja -säädökset, oli se osa, minkä Kristus poisti, he sanovat. Mistä sitten johtuu, että he hälisevät niin paljon kymmenyslain pitämisestä, koska se ei kuulu lainkaan kymmeniin käskyihin, vaan lisättyihin säädöksiin? Vieläpä heidän oma erheellinen käskyjä koskeva oppinsakin kumoaa heidät.
Kristityt, jotka ovat lapseksioton hengen siittämät, ovat Jumalan lapsia ja ovat lapsina uuden liiton alaisia ja tarjoavat kaikkensa Herralle. (Room. 8:14–17; 12:1) Heistä tehdään sitten hänen taloutensa hoitajia, ja heidän täytyy käyttää aikansa, lahjansa ja aineellinen varallisuutensa Jumalan täydellisen rakkauden lain mukaan. Älkööt he siis ajatelko kymmenysehtojen mukaisesti, vaan kaikenkäsittävän kiintymyksen kannalta, ja saakoot siten pääsyn iankaikkisiin asuinsijoihin tosi Ystäviensä, Jehova Jumalan ja hänen Poikansa, Kristuksen Jeesuksen, kautta. – Luuk. 16:9.