Josephus – aiheensa elänyt historioitsija
LÄHI-ITÄ on nykyään kansainvälisen kiinnostuksen polttopisteenä niin kuin se oli 2000 vuotta sitten. Kuten nykyään, silloinkin se oli juutalaisen valtion koti, jota ympäröivät vihamieliset naapurit ja jossa kansallisiin pyrkimyksiin sekoittuneet uskonnolliset tunteet kuohuivat. Samoin kuin nykyään Lähi-idällä oli silloinkin tärkeä osa maailmantaloudessa. (Egyptiläistä viljaa käytettiin muinaisen Rooman väestön ruokkimiseksi.) Siihen aikaan tämä poliittisesti herkkä alue oli myös porttina Rooman imperiumin ja sen kanssa kilpailevien valtioiden välillä.
Keskellä näitä olosuhteita tuosta juutalaisesta kansasta lausuttiin ennustuksia. Näiden ennustusten oli määrä toteutua ainutlaatuisen yksityiskohtaisesti. Ennustettiin esimerkiksi, että Jerusalemin kaupunkia piirittäisi ensin leiriytynyt armeija ja sen jälkeen teroitetuista paaluista rakennettu varustus ja että viholliset kukistaisivat kaupungin katkeran kamppailun jälkeen, jolle olisi tyypillistä nälänhätä, kulkutaudit ja suuri raakuus. Ennustettiin, että suuresti ihasteltu Jerusalemin temppeli, jota oli hieman aiemmin suurennettu ja kaunistettu, hävitettäisiin täysin.
Miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita?
Näiden ennustusten tarkka täyttymys 37 vuotta niiden esittämisestä tekee ne hyvin mielenkiintoisiksi niille, jotka nykyään tarkkailevat maailman poliittista näyttämöä. Näin on varsinkin Raamattua tutkivien laita, koska he näkevät, että Jeesuksen ennustuksilla on oleva samankaltainen mutta suurempi täyttymys, joka on vaikuttava kaikkiin maan nykyisiin asukkaisiin. – Luuk. 19:43, 44; 21:5–35.
Mutta kaikki tämä tapahtui yli 1900 vuotta sitten. Mistä me tiedämme, että Jeesuksen ennustukset Jerusalemista toteutuivat viimeistä piirtoa myöten? Tietomme Jerusalemin tuhoa ympäröivistä tapahtumista silloin kun Rooman armeijat hävittivät sen vuonna 70 ovat huomattavan riippuvaisia juutalaisen historioitsijan Flavius Josephuksen kirjoituksista. Juutalaisten sodista kertovassa kirjassaan De bello Iudaico (ruots. ”Historia om judarnes krig mot romarna”, 1884) hän kertoo Jeesuksen ennustamista tapahtumista, vaikkei olekaan todisteita siitä, että Josephus olisi itse ollut kristitty, tai edes siitä, että hän olisi tuntenut Jeesuksen ennustuksen.
Josephus kertoo meille esimerkiksi, että roomalainen kenraali Titus rakensi teroitetuista paaluista varustuksen nopeuttaakseen nälänhädän tuloa piiritettyyn Jerusalemiin, juuri niin kuin Jeesus oli ennustanut. (Jeesus sanoi: ”Sinun vihollisesi rakentavat ympärillesi varustuksen teroitetuista paaluista ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta.”) Josephus puhuu yksityiskohtaisesti siitä hirvittävästä ahdingosta, johon nälänhädästä, kulkutaudeista ja verenvuodatuksesta kärsineet kaupungin asukkaat joutuivat, mistä kaikesta Jeesus oli puhunut. (”Tulee olemaan . . . ruttotauteja ja nälänhätää.” ”Heitä kaatuu miekan terästä.”) Hän kertoo meille temppelin hajottamisesta perustuksiaan myöten niin ettei jäänyt kiveä kiven päälle, aivan kuten Jeesus oli ennustanut. (”Ei jätetä tähän kiveä kiven päälle maahan hajottamatta.”)
Kuka oli Flavius Josephus?
Kuka oikeastaan oli tämä juutalainen historioitsija, joka on säilynyt meidän tietoisuuteemme roomalaisella sukunimellään ”Flavius”? Oliko hän todellakin sellaisessa asemassa, että hän pystyi antamaan meille luotettavaa tietoa siitä, mitä tapahtui Juudeassa ensimmäisellä vuosisadalla? Voimmeko luottaa siihen, mitä hän sanoo?
Tulee ensiksikin huomata, ettei Josephus kirjoittanut kuollutta historiaa jonkin keisarillisen kirjaston hyllyiltä, vaan hän kirjoitti oman aikansa tapahtumista. Hän oli todellakin useimpien kuvaamiensa tapahtumien silminnäkijä. Hänen kertomuksensa on kiehtovampi, koska hän palveli toimeliaasti juutalais-roomalaisen sodan aikana kummallakin puolella, aluksi juutalaisten joukkojen kenraalina Galileassa ja lopuksi kenraali Tituksen neuvonantajana. Josephus ystävystyi niin läheisesti Tituksen ja hänen isänsä Vespasianuksen kanssa, että Josephus omaksui myöhemmin heidän sukunimensä Flaviuksen, mistä syystä me tunnemme hänet Flavius Josephuksena, emmekä Joosef ben Mattiaksena, mikä oli hänen juutalainen nimensä.
Josephus syntyi muutama vuosi Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja hänestä tuli poliittisten virtausten terävä tarkkailija. Hän oli jalosukuinen, fariseusten uskonnollisen lahkon jäsen ja perhesitein yhteydessä ylhäisempään saddukeusten lahkoon. Hän kertoo meille, että 26-vuotiaana hänet lähetettiin Roomaan ryhmän mukana, jonka piti varmistaa eräiden juutalaisten pappien vapautus, jotka papit roomalainen maaherra Felix oli lähettänyt vangittuina keisarin luo syytettyinä ”pienistä ja mitättömistä asioista”. Tämä tapaus tuo Raamattua lukevien mieleen ne vaikeudet, jotka apostoli Paavalilla oli samaisen Felixin kanssa, joka piti häntä vangittuna kaksi vuotta lahjusten toivossa. (Apt. 24:27) Ollessaan Roomassa nuori Josephus ystävystyi itsensä keisari Neron vaimon keisarinna Poppean kanssa, joka toimi välittäjänä hänen ystäviensä vapauttamiseksi.
Kun Josephus palasi Jerusalemiin täynnä roomalaisen kulttuurin ja sotilasmahdin ihailua, hän oli tyrmistynyt huomatessaan, että juutalaisella kansalla oli yhä enemmän mielessään sota roomalaisia vastaan. Josephus ilmeisesti toivoi olevansa sellaisessa asemassa, että hän voisi neuvotella roomalaisten kanssa, ja hän otti vastaan Jerusalemin maltillisilta juutalaisilta tehtävän mennä Galileaan eräänlaiseksi hallintomieheksi ja kenraaliksi. Siellä ollessaan hänellä oli kädet täynnä työtä, kun hän linnoitti Galilean kaupunkeja, organisoi paikalliset joukot roomalaisen mallin mukaisesti ja torjui kaikenlaisia paikallisten seloottien eli kiivailijoitten häntä vastaan järjestämiä salaliittoja.
Rohkea ja ovela ihminen
Josephus paljastuu tarkastelussa ovelaksi mieheksi. Tämä voidaan nähdä siitä tavasta, jolla hän hoiti asioita, kun Galileanmeren rannalla oleva Tiberiaksen kaupunki kapinoi hänen valtaansa vastaan ja karkotti hänet. Koska Josephuksella ei ollut marssittaa joukkoja kaupunkia vastaan, hän käski kutakin kannattajaansa ottamaan aluksen ja purjehtimaan sillä Tiberiaksen edustalle. Josephuksen miehet riittivät hädin tuskin käyttämään hänen komennossaan ollutta 230 purjealusta, mutta Tiberiaksen asukkaat eivät tienneet sitä, ja he luulivat alusten olevan täynnä sotilaita. Hämäämällä loppuun saakka hän pelästytti nämä ihmiset antautumaan ihmishenkien menetyksittä.
Pian roomalainen kenraali Vespasianus hyökkäsi 60000 miehen kanssa Galileaan kostaakseen Cestius Galluksen vuonna 66 kärsimän nöyryytyksen. Lopulta Vespasianus ahdisti Josephuksen pieneen Jotapatan vuoristokaupunkiin, joka kukistui 47 päivää kestäneen raivokkaan piirityksen jälkeen. Josephus ja 40 muuta elossa säilynyttä kätkeytyivät erääseen luolaan. Piilopaikan paljastuttua roomalaiset lähettivät Josephukselle sanan, että hänen henkensä säästettäisiin, jos hän antautuisi.
Se tuntui houkuttelevalta Josephuksesta mutta ei lainkaan hänen miehistään, jotka olivat päättäneet tehdä itsemurhasopimuksen. Josephus oli olevinaan yhtä mieltä ja ehdotti, että ratkaistaisiin arpomalla se järjestys, jossa miehet tappaisivat toisensa. Jotkut epäilevät Josephuksen ”lisänneen noppaan painoa”, koska lopuksi jäljellä oli vain hän ja eräs toinen elossa säilynyt, ja siinä vaiheessa Josephus taivutti toverin antautumaan roomalaisille kanssaan.
Vangiksi oton jälkeen Josephus imarteli rohkeasti taikauskoista Vespasianusta väittämällä olevansa profeetta ja ennustamalla, että Vespasianuksesta oli tuleva maailman hallitsija. Tämä teki Vespasianukseen niin syvän vaikutuksen, ettei hän lähettänyt Josephusta Neron luo, kuten oli aikonut. Sen sijaan hän piti vankiaan vartioituna nähdäkseen, mitä tapahtuisi. Kun Vespasianus julistettiin keisariksi vuonna 69, hän muisti Josephuksen kaksi vuotta aiemmin esittämän ennustuksen, ja sen jälkeen Josephuksesta tuli Flaviuksen suvun läheinen ystävä ja neuvonantaja.
Vespasianuksen lähdettyä Roomaan ottamaan imperiumin hallintaansa Josephus meni Tituksen, Vespasianuksen pojan, kanssa valloittamaan Jerusalemia, mikä lopettaisi juutalaisia vastaan käytävän sodan. Hän neuvoi Titusta juutalaisten taktiikasta, ja roomalaisten propagandan välikappaleena hän vaaransi henkensä Jerusalemin muurien edessä, kun hän pyysi kansaansa antautumaan.
Silminnäkijä
Tänä aikana Josephus saattoi nähdä omin silmin ne tapahtumat, jotka osoittivat Jeesuksen huomattavan Jerusalemin vastaisen ennustuksen paikkansapitäväksi. Jeesus oli ennustanut, että ”maassa on oleva suuri hätä ja viha tätä kansaa kohtaan”, ja Josephus huomasi roomalaisten vihan, sillä nämä olivat alun perin halunneet kohdella juutalaisia lempeästi, mutta juutalaisten haluttomuus myöten antamiseen oli saanut heidät raivostumaan. – Luuk. 21:23.
Kaupungin kukistuttua neljä ja puoli kuukautta kestäneen suhteellisen lyhyen piirityksen jälkeen roomalaiset sotilaat tappoivat, kunnes olivat liian väsyneitä tappamaan enempää. ”He löivät kiinni saamansa armotta kuoliaaksi ja sytyttivät tuleen talot, joihin juutalaiset olivat paenneet, ja polttivat jokaisen niissä olleen sielun ja hävittivät hyvin monia muita taloja; ja kun he tulivat taloihin ryöstämään niitä, he löysivät niistä kokonaisia perheitä kuolleina ja yläkerran huoneet täynnä kuolleitten ruumiita eli nälkään kuolleitten ruumiita . . . he lävistivät miekalla jokaisen, jonka he tapasivat, ja tukkivat kadut heidän kuolleilla ruumiillaan ja täyttivät koko kaupungin verellä.”
On mielenkiintoista huomata, ettei Jeesus ollut ennustanut vain Jerusalemin piirityksen julmuutta vaan myös sen lyhyyden, kun hän sanoi: ”Ellei näet noita päiviä lyhennettäisi, ei mikään liha pelastuisi.” (Matt. 24:22) Piirityksen aikana Josephus katseli kauhun turruttamana, kun juutalaiset heittivät kaupungin muurien yli 600000 ruumista, nälänhädän, tautien ja kaupungissa käytyjen puolueitten välisten taistelujen uhreja. Sillä vauhdilla kaikki Jerusalemissa olleet olisivat kuolleet suraavien viiden kuukauden aikana!
Josephus kertoo meille piirityksessä kuolleen yhteensä 1100000 juutalaista, ja hän puolustaa tätä lukua osoittamalla piirityksen tapahtuneen silloin kun Jerusalemissa oli pääsiäisjuhlan vuoksi hyvin paljon pyhiinvaeltajia. Josephuksen lukuja on epäilty, koska roomalainen historioitsija Tacitus esittää alhaisemman lukumäärän – 600000.
Tulee kuitenkin muistaa, ettei Tacitus ollut silminnäkijä. Hänen kirjoituksensa ovat täynnä epätäsmällisyyksiä juutalaisten historian ja tapojen suhteen, ja hän myöntää saaneensa tappiotilastonsa toisilta.
Edelleen Josephus puolustaa 1100000:n suuruista arviotaan osoittamalla, että vähän ennen roomalaisten Juudeaan tekemää hyökkäystä oli laskettu pääsiäisenä uhrattujen eläinten määrä ja todettu surmatun 256500 eläintä. Koska keskimäärin kymmenen ihmistä söi pääsiäisaterian samasta eläimestä, Josephus päätteli Jerusalemissa voineen olla pääsiäistä viettämässä jopa 2,5 miljoonaa ihmistä.
Uskottava, ei erehtymätön
Josephuksen ansiot tapahtumia seuranneena historioitsijana ovat vaikuttavia. Tietenkään hän ei nähnyt omin silmin sitä mitä tapahtui Jerusalemin kaupungin sisäpuolella sen piirityksen aikana, mutta hän pystyi vapauttamaan noin 200 juutalaista elossa säilynyttä kaupungin kukistumisen jälkeen, ja hän on voinut haastatella heitä. Lisäksi piirityksen kuluessa juutalaisia pakeni jatkuvana virtana, ja Josephus sai vapaasti haastatella näitä. Tämän lisäksi hän ilmeisesti pääsi käsiksi suosijoittensa Vespasianuksen ja Tituksen päiväkirjoihin ja selostuksiin, koska hän viittaa näihin asiakirjoihin myöhemmissä kirjoituksissaan.
Tällä ei haluta sanoa, että Josephuksen historia olisi erehtymätöntä. Hänen näkökantaansa vaikutti selvästi hänen halunsa miellyttää roomalaisia hyväntekijöitään samoin kuin se, ettei hän pitänyt selooteista, jotka ottivat Jerusalemin hallintaansa piirityksen aikana ja joista jotkut olivat olleet hänen vihollisiaan hänen ollessaan Galileassa sotilashallitsijana. Mutta ei ole syytä epäillä Josephuksen historiankirjoituksen yleistä luotettavuutta. Kirjoitettiinhan se kaikkien niiden elinaikana, joista tapahtumissa kerrotaan. Kirjailijan monet kateelliset panettelijat olisivat hyökänneet vakavien epätäsmällisyyksien kimppuun.
Josephuksen kirjoitukset ovat kiehtovaa luettavaa niin historiaa kuin Raamattuakin tutkiville. Kenties et tiennyt, että maallinen historia vahvistaa näinkin vaikuttavasti Raamatun ennustuksen. Vaikka Raamattu ei olekaan riippuvainen Josephuksesta tai kenestäkään maallisesta historioitsijasta esittämiensä asioitten vahvistajana, siitä huolimatta sen ymmärtäminen, miten Raamattu on osoittautunut todeksi menneisyydessä, saattaa hyvinkin kannustaa asioita puolueettomasti tarkastelevia ihmisiä ajattelemaan huolellisesti sitä, mitä se sanoo meidän ajastamme.
Oletko aiemmin pitänyt Josephusta tunkkaisessa kirjastossa istuneena vaiteliaana oppineena? Lyhyesti sanottuna hän oli diplomaatti, kenraali, sotavanki, omatekoinen profeetta, roomalainen sotilasneuvonantaja ja ajankohtaisten tapahtumien eloisa kuvaaja – historioitsija, joka todellakin eli aiheensa!