laajallelevinnyt hengellinen sairaus osoittaa varmasti, että monet eivät vietä oikealla tavalla Herran illallista. Kuka voi siis osallistua ja millaisissa olosuhteissa? Koska leipään ja viiniin osallistuminen ei merkitse ainoastaan sen tunnustamista, mitä Jumala ja Kristus Jeesus tekivät Jehovan nimen kunniaansaattamiseksi ja ihmisluomusten pelastamiseksi, vaan myöskin asianomaisen osallistumista Kristuksen ruumiin jäsenenä hänen kärsimykseensä ja kuolemaansa, niin vain ne voivat oikeutetusti osallistua, jotka tuntevat olevansa Kristuksen ruumiin jäseniä.

Vain sellaiset voivat osallistua, jotka voivat sanoa niinkuin Paavali: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia”; vain ne, jotka ovat panneet uskonsa Jumalaan ja Kristuksen lunastusuhriin ja jotka ovat antautuneet tekemään Jumalan tahdon ja joissa on sitten herännyt Kirjoitusten tutkimisen perusteella ja Jumalan menettelyn perusteella heidän suhteensa toivo päästä taivaan kirkkauteen Kristuksen Jeesuksen kanssa ja joista apostoli Johannes kirjoitti: ”Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.” – Room. 8:16; 1. Joh. 3:2.

Mutta näidenkin täytyy tutkia itseään varmistuakseen siitä, että he täyttävät sen, mitä heiltä vaaditaan. Itse vertauskuviin osallistumisessa ei ole mitään erikoista ansiollisuutta lukuunottamatta tottelevaisuustekoa, ja jos joku osallistuu siis leipään ja maljaan elämättä sen mukaan, mitä nämä vertauskuvat edustavat, niin se tekee hänet syypääksi ulkokultaisuuteen. Vaikka lukemattomat ihmisjoukot ovat tunnustaneet olevansa Jumalan lapsia ja toivoneet pääsevänsä taivaaseen kuollessaan, niin Jumalan Sana sanoo meille Ilmestyskirjan 7. ja 14. luvussa, että niiden lukumäärä, jotka saavat olla Kristuksen kanssa hänen valtaistuimellaan taivaassa, on ainoastaan 144 000. – Ilm. 20:5, 6.

Koska vain ne kristityt, joilla on tämä taivaallinen toivo, voivat oikeutetusti osallistua Herran illalliseen, niin niistä 677 099:stä, jotka olivat läsnä Jehovan todistajain viettäessä sitä 1952, ainoastaan 20 221 osallistui leipään ja maljaan. Ne, jotka eivät osallistuneet, tunnustivat olevansa suurta joukkoa, minkä Johannes näki seisomassa valtaistuimen edessä ”palmut käsissään”; niitä, jotka Jeesus kuvaili ”muiksi lampaiksi, jotka eivät ole tästä lammastarhasta”, ”lampaiksi”, jotka tekevät hyvää Kristuksen veljille ja joiden toivo ei ole jumalallinen, kuolematon elämä taivaissa, vaan iankaikkinen elämä maallisessa paratiisissa, missä heillä on etu toteuttaa Aadamille ja Eevalle alkujaan esitetty toimeksianto: ’täyttää maa vanhurskaalla suvulla, tehdä se alamaiseksi ja vallita eläinkuntaa’. – 1. Moos. 1:28; Matt. 25:31–46; Joh. 10:16; 1. Kor. 15:53, 54; 2. Piet. 1:4; Ilm. 7:9; 21:4.

Jehovan voidellut todistajat ja heidän hyvätahtoiset toverinsa tulevat tänä vuonna yhteen maaliskuun 30. p:nä klo 18:n jälkeen viettääkseen jälleen Herran illallista Kristuksen kuoleman muistoksi. Ja sinua, rakas lukija, kehoitetaan olemaan läsnä ja saamaan runsas siunaus, tunnustatpa sinä sitten olevasi Kristuksen ruumiin jäsen tai yksi niistä, joiden toiveet ovat maalliset.

Asettiko Kristus messun?

”TÄYDELLISIN palvontateko, mikä voidaan suorittaa Jumalalle.” Näin kuvailee National Catholic Almanac (1951) roomalaiskatolisen kirkon messun. Me lainaamme edelleen: ”Messu on Herramme ristillä antaman uhrin veretön uudistus. Pappi uhraa siinä Kristuksen edustajana Jumalalle leipää ja viiniä, mitkä hän muuttaa Herramme Ruumiiksi ja Vereksi Vihkimisessä, ja täydentää sitten uhrin nauttimalla Ehtoollisleivän ja juomalla kalkin Ehtoollisella.” Meille vakuutetaan vielä, että messu ”on Golgatan uhrin pysyväksi tekemistä”, ”sama kuin Ristin Uhri”.

Asettiko Jeesus Kristus messu-uhrin tuona viimeisenä iltana, minkä hän oli apostoliensa kanssa ylähuoneessa, sen jälkeen kun he olivat viettäneet pääsiäistä? Oli aika, jolloin tällaisen kysymyksen herättäminen merkitsi roviolla polttamisen vaaraan joutumista. Historia kertoo, että eräs englantilainen räätäli, lollardi (Wycliffen seuraaja), John Badby nimeltään, poltettiin roviolla Smithfieldin torilla Lontoossa v. 1410, koska hänellä oli se mielipide, että ’illallisella istuva Kristus ei voinut antaa elävää ruumistaan syötäväksi opetuslapsilleen’. – England in the Age of Wycliffe, sivu 335.

Catholic Encyclopedia (X osa) sanoo messua selittäessään, että se, minkä Jeesus asetti kuolemansa edellisenä iltana, ei ollut ainoastaan sakramentti tai hänen kuolemansa vietto, vaan myöskin todellinen uhri. Vaikka tämä kirja myöntääkin, että tätä uskoa tukee voimakkaimmin perimätietojen todistukset, niin se mainitsee myös eräitä raamatunpaikkoja kantansa tueksi, ja niistä ovat pääasiallisimmat Malakian 1:11 ja Jeesuksen sanat: ”Tämä on minun ruumiini”, ”tämä on minun vereni”. (Matt. 26:26, 28) Tutkikaamme näitä raamatullisia todistuksia.

”TRANSSUBSTANTIAATIO” ON EPÄRAAMATULLINEN

Kun Kristus sanoi: ”Sillä tämä on minun uuden testamentin vereni, mikä vuodatetaan monien edestä syntien anteeksiantamiseksi”, niin hän lausui katolisten jumaluusoppineitten mukaan ”Vihkimis”-sanat, jotka muuttivat todellisesti leivän ja viinin Kristuksen kirjaimelliseksi ruumiiksi ja vereksi, mitä muutosta sanotaan ”transsubstantiaatioksi”, so. aineen muuttumiseksi joksikin muuksi. (Matt. 26:28, Dy) Väitetään, että jokaisella virkaanasetetulla katolisella papilla – mutta ei kenelläkään muulla – on valta suorittaa tämä transsubstantiaatioihme.