”Sinun sanasi on totuus”
Ristin käyttö
MILTÄ sinusta tuntuisi, jos yksi rakkaimmista ystävistäsi teloitettaisiin väärien syytösten perusteella? Tekisitkö teloitusvälineestä, kuten hirttosilmukasta tai sähkötuolista, jäljennöksen? Suutelisitko tuota jäljennöstä, polttaisitko kynttilöitä sen edessä tai kantaisitko sitä kaulallasi koristeena? ’En tietenkään’, saatat sanoa.
Mutta eivätkö miljoonat ihmiset tee itse asiassa juuri niin? Eivätkö he puhu Jeesuksesta Kristuksesta rakkaimpana ystävänään, joka osoitti rakkautensa heitä kohtaan luopumalla elämästään? Eivätkö he sano, että Jeesus, vaikka hän ei ollut syyllistynyt mihinkään syntiin, teloitettiin ristillä? Eikö ristejä ole kuitenkin esillä heidän kirkoissaan, kodeissaan ja heidän yllään? Eivätkö monet ihmiset jopa suutele ristejä, polta kynttilöitä ja kumarra niiden edessä? Mistä tämä johtuu?
Historiallinen todistusaineisto osoittaa, että varhaiskristityt eivät käyttäneet ristejä palvonnassaan. New Catholic Encyclopedia (Uusi katolinen tietosanakirja) sanoo: ”Kristuksen Golgatalla tapahtunutta lunastuskuolemaa ei esitetä ensimmäisten kristillisten vuosisatojen vertauskuvallisessa taiteessa. Varhaiskristityt, joihin vaikutti Vanhassa testamentissa esitetty kaiverrettuja kuvia koskeva kielto, eivät halunneet kuvata edes Herran kärsimyksen välikappaletta.” Ilmeisestikään he eivät koskaan kumartaneet ristien edessä tai suudelleet niitä.
Juutalaisista ja roomalaisista tapa, jolla Jeesus kuoli, oli nöyryyttävä ja häpeällinen. Hänet teloitettiin kuin kaikkein alhaisin rikollinen, kuin ne pahantekijät, jotka pantiin paaluun hänen viereensä. (Luuk. 23:32) Sen tähden hänen kuolemansa esitti hänet väärin pahimmalla mahdollisella tavalla. Kristityille teloitusväline olisi siksi itsessään ollut hyvin vastenmielinen. Sen kunnioittaminen olisi merkinnyt sillä suoritetun väärän teon – Jeesuksen Kristuksen murhan – ylistämistä.
Ei-kristityt olivat kuitenkin kauan palvoneet ristiä pyhänä uskonnollisena vertauskuvana. Kirja The Cross in Ritual, Architecture, and Art (Risti palvontamenoissa, arkkitehtuurissa ja taiteessa) sanoo: ”On outoa mutta kiistattomasti totta, että aikakausina kauan ennen Kristuksen syntymää ja sen jälkeen maissa, jotka eivät ole joutuneet kosketuksiin kirkon opetusten kanssa, ristiä on käytetty pyhänä vertauskuvana. . . . Kreikkalaisten Bacchuksella, tyyrolaisten Tammuksella, kaldealaisten Belillä ja muinaisskandinaavien Odinilla oli kaikilla vertauskuvana niiden palvojien käyttämä ristinmuotoinen merkki.” – Sivu 1.
Tämä herättää lisäkysymyksen: voisiko olla niin, että se, mitä kristityiksi tunnustautuvat kunnioittavat, onkin pakanallinen vertauskuva?
Vasta ajanlaskumme neljännellä vuosisadalla kristityiksi tunnustautuvat alkoivat käyttää ristiä huomattavassa määrin. Tästä kehityksestä oli pääasiassa vastuussa keisari Konstantinus, auringonpalvoja, jonka väitetään omaksuneen kristillisyyden vuosia ennen kuin hän kuolinvuoteellaan alistui kasteeseen. Konstantinuksen kääntymyksen alku ajoitetaan vuoteen 312, jolloin hänen otaksutaan nähneen ristin taivaalla. Väitetään, että tämä risti oli kristillinen vertauskuva ja että Konstantinus ymmärsi sen merkitsevän, että kristittyjen Jumala soisi hänelle voiton. Mutta näkikö aurinkoa palvova Konstantinus todellakin kristillisen vertauskuvan? Miksi Jumala hyväksyisi auringonpalvojan sodankäynnin?
Vuosia aikaisemmin Jeesus Kristus sanoi Pietarille: ”Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.” (Matt. 26:52) Tämän vuoksi totuuden Jumala, jota Jeesus edusti, ei olisi voinut tukea auringonpalvojan ja hänen aurinkoa palvovan armeijansa sotia.
Kukaan ei voi sanoa nykyään varmasti, mitä Konstantinus näki, jos hän yleensä näki jotakin. Nykyään saatavissa olevat perinteisiin perustuvat todisteet ovat ristiriitaiset. Kirkkohistorioitsija Eusebius väittää, että Konstantinus ja koko hänen armeijansa näkivät ”taivaissa auringon yläpuolella voitonmerkkinä loistavan ristin, jossa oli kirjoitus [TÄSSÄ VOITA]”. Kuitenkin eräs toinen historioitsija Lactantius sanoo aivan eri lailla: ”Konstantinusta kehotettiin unessa merkitsemään Jumalan taivaallinen merkki kilpiin ja siten ryhtymään taisteluun.”
Jos kristillinen vertauskuva olisi ilmestynyt Konstantinukselle ja vaikuttanut häneen tai olisi aikaansaanut hänen kääntymyksensä, hänen toiminnastaan pitäisi löytyä joitakin sen osoittavia todisteita. Mutta niin ei ole asian laita. Vuosia sen jälkeen, kun Konstantinuksen otaksuttiin nähneen ristin, hänen lyöttämänsä rahat kunnioittivat jatkuvasti auringonjumalaa. Niissä oli kirjoitus Sol Invictus (voittamaton aurinko). Mutta entäpä Lactantiuksen mainitsema ”Jumalan taivaallinen merkki”? Sekin liittyi auringonpalvontaan. Yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että ”tavallisesti ’pyöräristiksi’ kutsutun pyhän vertauskuvan perusmuoto [ympyrä, jonka sisällä on risti] on saatu sellaisenaan tai vähäisin muutoksin pakanaesi-isiemme auringontunnuksesta. . . . ja jotkut (kuten pastori S. Baring-Gould) ovat esittäneet ajatuksen, että keisari Konstantinus toimi poliittisin perustein omaksuessaan lippuunsa XP-tunnuksen, sillä tuo sama merkki toi hänen pakanasotilailleen mieleen ikuisesti kiertävän auringonpyörän ja kristityille Vapahtajan nimen kreikankieliset alkukirjaimet.” – The Cross in Ritual, Architecture, and Art, s. 2.
Niinpä ei-kristillisestä rististä tuli hyvin ovelalla tavalla, aurinkoa palvovan hallitsijan vaikutuksesta, kristityiksi tunnustautuvien hyväksymä. Sen jälkeen kun kristityiksi tunnustautuvat oli saatu omaksumaan risti pyhäksi vertauskuvaksi, he alkoivat kuvata sen päälle ristiinnaulitun ruumiin. Ensimmäiset todisteet tällaisista esityksistä ovat ajanlaskumme viidenneltä vuosisadalta.
Aikaisempien vuosisatojen kristityt olisivat tuominneet tällaiset suuntaukset epäjumalanpalveluksena. Esimerkiksi Minucius Felix kirjoitti toisella vuosisadalla: ”Ristejä taas me emme palvo emmekä pane niihin toivoamme. Te, jotka pyhitätte puujumalia, hyvin mahdollisesti palvotte puisia ristejä jumalienne osina.”
On olemassa vielä yksi seikka, joka teki varhaiskristityille mahdottomaksi pitää ristiä Jeesuksen surmaamisen välikappaleena. Mitkään raamatulliset todisteet eivät sisällä vihjaustakaan siitä, että Jeesus kuoli ristillä. Eräs kreikkalais-englantilainen sanakirja (A Comprehensive Dictionary of the Original Greek Words with their Precise Meanings for English Readers) esittää kreikkalaisesta sanasta staurós (käännetty ’ristiksi’ lukuisissa käännöksissä): ”STAUROS . . . tarkoittaa ensi sijassa pystysuoraa paalua tai pylvästä. Pahantekijät teloitettiin naulaamalla sellaiseen.” Samaten kirja The Non-Christian Cross (Ei-kristillinen risti) huomauttaa: ”Missään Uuden testamentin muodostavissa lukuisissa kirjoituksissa ei ole ainuttakaan lausetta, joka todistaisi alkuperäisellä kreikan kielellä edes epäsuorasti sen puolesta, että Jeesuksen tapauksessa käytetty stauros oli jotakin muuta kuin tavallinen stauros [paalu tai pylväs], ja vielä vähemmän sen puolesta, että se olisi koostunut, ei yhdestä puunkappaleesta, vaan kahdesta kappaleesta, jotka oli naulattu yhteen ristin muotoon.”
Nämä historialliset todisteet ja sanan staurós käyttö Raamatussa vahvistavat yhdessä sen totuuden, että risti on ei-kristillinen vertauskuva. Ristinpalvonta on suoranaista epäjumalanpalvontaa, joka on naamioitu kutsumalla sitä kristilliseksi. Jos haluamme Jumalan hyväksynnän, niin eikö meidän tämän vuoksi pitäisikin karttaa ristiä totellen Jumalan käskyä: ”Paetkaa epäjumalanpalvelusta”? – 1. Kor. 10:14.