Kasteen merkitys nykyään
OLEMME huomanneet, että Johanneksen kaste oli ainoastaan juutalaisia varten. Olemme myös nähneet, että se kuului osana hänen valmistelutyöhönsä, jotta juutalaiset olisivat olleet valmiita Messiastaan varten. Olemme lisäksi nähneet, että se oli kuvaus, ei siitä, mitä Jumala teki antaessaan anteeksi heidän syntinsä, vaan siitä, mitä he itse tekivät katuessaan, ja että se oli aivan eri kaste, kuin mikä toimitettiin Kristuksen Jeesuksen nimessä.
Mikä on kasteen merkitys nykyään? Koska se toimitetaan Jeesuksen käskyä totellen, niin on järkevää tehdä se johtopäätös, että se tapahtuu myöskin hänen antamansa esimerkin seuraamiseksi. Koska näin on, niin hänen kasteensa merkitys on myöskin hänen seuraajiensa kasteen merkitys nykyään. Ja mikä sen merkitys oli sitten? Se oli vertauskuva, mikä suoritettiin julkisesti ja mikä osoitti, että hän oli antautunut tekemään Isänsä tahdon sellaisena kuin tämä tahto ilmaistiin hänelle hänen Isänsä Sanassa.
Tämä käy ilmi Psalmista 40:7, 8, minkä Paavali soveltaa Heprealaiskirjeen 10:5, 7:nnessä Jeesukseen Kristukseen: ”Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; . . . Silloin minä sanoin: ”Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala.”’”
Paavali sovelluttaa tämän ennustuksen siihen aikaan, jolloin Jeesus tuli maailmaan. Milloin se tapahtui? Hänen syntyessäänkö ja ollessaan Beetlehemin seimessä? Tuskinpa, sillä hän ei voinut lapsukaisena ilmaista päättäneensä tehdä Jehovan tahdon. Tapahtuiko se sitten hänen ollessaan kahdentoista ikäinen? Me emme tiedä Jeesuksen toiminnasta siitä lähtien, kun hän oli kahdentoista vuoden vanha, kunnes hän tuli kolmenkymmenen ikäiseksi, muuta kuin että hän oppi puusepän ammatin. Jumalan tahdon tekeminen sisälsi selvästi enemmän kuin pelkästään puuseppänä olemisen. Jeesus tuli maan päälle antaakseen todistusta totuudesta, säilyttääkseen nuhteettomuutensa painostuksen alaisena ja niin kunniaansaattaakseen Isänsä nimen ja antaakseen henkensä lunnaiksi monien edestä. (Joh. 18:37; Hepr. 5:8; Matt. 20:28) Olisiko Jeesus näin ollen sanonut: ’Katso, minä olen tullut tekemään sinun tahtosi’, ja sitten odottanut kahdeksantoista vuotta, ennenkuin hän alkoi tehdä sitä tahtoa?
Leeviläisten temppelipalvelusta koskevan Jumalan lain mukaisesti Jeesus alkoi saarnata kolmenkymmen ikäisenä, kohta kun hänet oli kastettu. (4. Moos. 4:2, 3; Luuk. 3:23) Me emme voi näinollen päätellä muuten, kuin että hän tuli kasteensa aikaan maailmaan tekemään Jumalan tahdon, ja siksi se oli vertauskuva hänen antaumuksestaan. Se oli samalla julkinen tunnustus siitä. Kaste, minkä hän käski suorittamaan sen työn yhteydessä, millä piti tehdä opetuslapsia kaikista kansoista, kuvaa näin ollen samalla tavalla antaumusta tekemään Jumalan tahdon. – Matt. 28:19, 20.
SOPIVA VERTAUSKUVA
Miten kaste tulee toimittaa? Pirskottamalla, vuodattamalla vai upottamalla? Useimmin kaikkialla kristikunnassa käytetty muoto on pirskottaminen. Ne, jotka käyttävät tätä tapaa, myöntävät yleensä, että upotuskastetta käytettiin apostolien aikaan, mutta puoltavat pirskottamista mukavuussyistä.
Jos sanomme pirskottamista kastamiseksi, niin se on väärä nimitys, sillä alkuperäinen kreikkalainen sana baptisma merkitsee kastamista veden alle, upotusta. Me luemmekin kreikkalaisesta kirjallisuudesta, että vedenpinnalla kelluva korkki ei tullut kastetuksi, vaan verkko, joka painui sen alle, ja myöskin, että kaislat meren rannalla tulivat kastetuiksi vain silloin kun korkea vuorovesi peitti ne.
Näin ollen ei ole hämmästyttävää, että erittäin kirjaimelliset Raamatun käännökset, kuten Rotherhamin ja Wilsonin, käyttävät ”kastaa” tai ”upottaa” sanojen eri muotoja. Koska kaste merkitsee upotuskastetta, niin Paavali vertaa kasteeseen Israelin kansan kulkua Punaisen meren halki, jolloin vesi oli sen kummallakin puolella ja pilvi sen yläpuolella. Ja Pietari puhuu samoin, että Nooan seuraaminen arkkiin ennen vedenpaisumusta muodostui kuin kasteeksi. Sivumennen sanoen tapahtui kummassakin näissä tilanteissa kaksi kastetta: kaste pelastukseen Jehovan palvelijoille ja kaste tuhoon Jehovan vihollisille, nimittäin faraolle ja hänen sotajoukoilleen, Punaisessa meressä ja jumalattomalle maailmalle Nooan aikana vedenpaisumuksessa. – 1. Kor. 10:1–3; 1. Piet. 3:20.
Vielä eräs Raamatun kuvaus, joka näyttää kasteen oikean merkityksen, kertoo syyrialaisesta Naemanista, joka oli spitaalinen. Me luemme hänen kasteestaan Septuaginta-käännöksen mukaan: ”Niin Naeman laskeutui alas ja kastautui seitsemän kertaa Jordanissa Elisan sanan mukaan, ja hänen lihansa muuttui kuin pienen lapsen lihaksi, ja hän puhdistui” spitaalistaan. (2. Kun. 5:14) Tässä sanalla ”kastautui” käännetty kreikkalainen sana on baptízeinin imperfekti ja merkitsee ”kastoi itsensä”. Ainoa toinen kerta, missä Septuaginta viittaa sanaan baptízein kanonisissa kirjoissa, on Jesajan 21:4, missä luemme, että ”rikkomus hukuttaa minut” (minkä alaviite osoittaa, että kirjaimellinen käännös kuuluisi ”rikkomus kastaa minut”), vaikka juurisana baptein esiintyykin monta kertaa.
On esitetty se väite, että pirskottaminen suoritetaan vain mukavuussyistä. Mutta eikö Johannekselle ja Jeesuksellekin olisi ollut mukavaa turvautua pirskottamiseen? Varmasti, mutta he eivät edes harkinneet sitä. He näkivät sen sijaan paljon vaivaa ja antoivat yleisönkin, joka halusi kuulla heitä, nähdä vaivaa ja tulla sinne, missä oli riittävästi vettä, niinkuin luemme Johanneksen 3:23:nnesta, että ”Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä”.
Upotuskaste tulee ratkaisevasti todistetuksi, kun muistamme, ettei kaste ole vertauskuva syntien poispesemisestä, vaan antautumisesta tekemään Jumalan tahdon. Upottaminen kuvaa sattuvasti, mitä on tapahtunut: veden alle kastaminen kuvaa henkilön hautaamista eli kuolemaa omaan tahtoonsa nähden, ja sieltä jälleen nostaminen kuvaa henkilön tulemista eläväksi tekemään Jehova Jumalan tahdon. Näin siis apostolisen kristillisen seurakunnan esimerkki, itse sanojen merkitys, se tapa, millä Raamatun kirjoittajat käyttävät näitä sanoja, ja vertauskuvan sopivaisuus todistaa yhdessä upotuskasteen olevan kasteen oikea muoto.
Mitä on sanottava lapsikasteesta? Ottaen edelläsanotun huomioon ei meitä pitäisi hämmästyttää, että ei kertaakaan kerrota yhdenkään lapsen kastamisesta, vielä vähemmän käsketään sitä tekemään. Jos asia olisi tosiaan näin, niin mikä laiminlyönti Jeesuksen ja hänen apostoliensa puolelta, kun he eivät varoita vanhempia siitä iankaikkisesta kurjuudesta, mikä odottaa heidän lapsiaan, jos nämä kuolevat ennen kastamista, kuten jotkut opettavat! Raamatun vaikeneminen tässä suhteessa on voimakas aihetodistus siitä, että pikkulapsia ei kastettu eikä katsottu sopiviksi kastettaviksi. Kaste oli niitä varten, jotka katuivat ja omaksuivat totuuden sydämestään. Pikkulapset eivät voi tehdä kumpaakaan. – Apt. 2:41.
KASTE NYKYÄÄN
Raamattu puhuu toistamiseen, että ne, jotka kastettiin apostolien aikaan, saivat pyhän hengen, saipa Kornelius huonekuntineen pyhän hengen jo ennen kastetta. (Apt. 2:38; 19:5, 6; 10:44–48) Jumalan tahto niiden suhteen, jotka antautuivat silloin hänelle, oli, että heistä tulisi hengellisiä lapsia, ja näiden sanottiin tulleen ”Kristukseen kastetuiksi”. – Gal. 3:27; 1. Joh. 3:2.
Mutta tämä kaste rajoitettiin verraten harvoihin, vain 144 000:n muodostamaan ”pieneen laumaan”. Näillä on toivo saada taivaallinen kirkkaus Kristuksen kanssa hänen morsiamenaan eli ruumiinaan ja hallita hänen kanssaan tuhat vuotta. (Luuk. 12:32; Ilm. 7:2–4; 14:1, 3; 20:5, 6; 21:2) Kaikille näille on kaste kuvaus myöskin Kristuksen henkiruumiiseen kastamisesta ja siitä, että heidät on haudattu hänen kanssaan hänen kuolemansa kaltaiseen kuolemaan. (Room. 6:4; Kol. 2:12; 2. Tim. 2:11) Raamatun ennustukset ja niiden täyttymys osoittavat, että tämä lukumäärä on miltei täysi ja että ainoastaan ”jäännös” näistä on vielä maan päällä. Tämä jäännös on täyttänyt jonkin aikaa tehtäväänsä antaen todistusta Jehovan nimestä ja lohduttaen murehtivia Valtakunnan hyvällä uutisella. – Jes. 43:10–12; 61:1–3; Matt. 24:14.
Seurauksena tästä saarnaamistyöstä on ollut sen kristittyjen luokan ilmaantuminen, mitä Jeesus sanoi ”muiksi lampaiksi” ja mitä apostoli Johannes kuvaili ”suurena joukkona, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä”. Näiden Johannes näki ”seisovan valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä”, siis selvästi erossa ”pienestä laumasta”, joka on valtaistuimella Kristuksen Jeesuksen kanssa. – Joh. 10:16; Ilm. 7:9; 3:21.
Ilmaisten uskoa Jehova Jumalaan ja tunnustaen Kristuksen Jeesuksen Pelastajakseen ja Lunastajakseen nämäkin antautuvat tekemään Jumalan tahdon, jotta hekin saisivat hänen hyväksymyksensä ja iankaikkisen elämän, ei taivaassa, vaan täällä maan päällä, sillä Raamattu osoittaa, että tämä maa pysyy ikuisesti ja että se saatetaan kerran kunniaan, kun Jumalan tahto tapahtuu siinä niinkuin taivaassakin. – Saarn. 1:4; Jes. 60:13; Matt. 6:9, 10.
Nämä kastetaan Matteuksen 28:19, 20:nnessä annettujen Jeesuksen ohjeitten mukaan Isän nimeen, mikä merkitsee sitä, että he tunnustavat Jehova Jumalan, Isänsä, aseman ja arvovaltaisuuden ja arvostavat häneen omaamaansa suhdetta. Heidät kastetaan myöskin Pojan nimeen, kun he tunnustavat Kristuksen Jeesuksen, Jumalan Pojan, aseman ja arvovallan, sen, mitä hän teki heidän hyväkseen, sekä velvoituksensa totella häntä ja noudattaa hänen esimerkkiään. Ja heidät kastetaan pyhän hengen nimeen siinä merkityksessä, että he ovat tietoisia Jumalan pyhän hengen eli toimivan voiman toiminnasta ja tarkoituksesta ja siitä, että he eivät ilman sitä voisi täyttää antautumislupaustaan.
VIRKAANASETTAMISMENOT
Associated Pressin ilmoitukset, jotka kertoivat Jehovan todistajain v. 1953 suorittamasta joukkokasteesta heidän kansainvälisen konventtinsa yhteydessä, sanoi, että Jehovan todistajat pitivät kastettaan virkaanasettamismenona ja että jokainen kastettu todistaja oli virkaanasetettu evankeliuminpalvelija. Mille perusteelle he nojautuvat kannassaan?
Ensiksi, koska kaste suoritetaan Jumalan käskystä, niin hän tunnustaa sen arvovaltaiseksi. Se edustaa heidän suostumistaan seuraamaan Kristuksen Jeesuksen askeleissa, hänen, joka oli varmasti Jehova Jumalan evankeliuminpalvelija. Myöskin se välikappale, jota Jumala käyttää tänä aikana tehokkaan ja sopusointuisen todistuksen antamisessa hänen nimestään ja valtakunnastaan, Vartiotorni-Seura, tunnustaa tämän virkaanasetuksen arvovaltaiseksi. Ja Yhdysvaltain Korkein oikeus antoi marraskuun 30. 1953 päätöksen, että tämä Jehovan todistajain upotuskaste on pätevä virkaanasettamismeno Jehovan todistajia koskevan lain merkityksessä. Ohimennen sanoen 1954:n Yearbook of Jehovah’s Witnesses osoittaa, että 50 665 evankeliuminpalvelijaa määrättiin täten virkaan vuonna 1953.
Mutta eikö ole tarpeellista mennä jumaluusopilliseen kouluun ollakseen pätevä evankeliuminpalvelijaksi? Jos se olisi tarpeellista, niin silloin ei olisi Jeesusta eikä apostoleita, Paavalia lukuunottamatta, voitu tunnustaa evankeliuminpalvelijoiksi. Jotkut kysyivätkin Jeesuksesta: ”Kuinka tällä miehellä on kirjoitusten tuntemus, vaikka hän ei ole opiskellut kouluissa?” Ja sen ajan valistunut luokka ihmetteli Pietarin ja Johanneksen rohkeutta, sillä he huomasivat Pietarin ja Johanneksen olevan oppimattomia ja tavallisia ihmisiä. Mutta se ei estänyt heitä saarnaamasta hyvää uutista. Eivätkä yksin he, vaan myös kaikki varhaiskristityt saarnasivat. (Joh. 7:15, Um; Apt. 4:13; 8:4) Henkilö voi tulla pätevästi varustetuksi saarnaamaan tutkimalla kotona iltaisin ja viikonloppuina sekä käymällä kokouksissa, joita on järjestetty Vartiotorni-Seuran johdolla Raamatun opiskelua varten.
Tästä seuraa siis, että jostakin jumaluusopillisesta koulusta saatu diplomikaan ei ole välttämätön evankeliuminpalvelijaksi pääsemiselle. Paras todistus, mikä jollakulla voi olla siitä, että hän on evankeliuminpalvelija, on sama, mihin Paavalikin viittasi suosituskirjeinään, nimittäin ne henkilöt, jotka ovat jonkun ponnistelujen johdosta antautuneet Jehova Jumalalle. – 2. Kor. 3:1–3.
Kun olemme antautuneet Jumalalle ja vertauskuvanneet sen vesikasteella, niin älkäämme antako koskaan tämän tosiasian häipyä tietoisuudestamme, sillä on parempi olla lupaamatta kuin luvata ja sitten olla täyttämättä lupaustaan. (Saarn. 5:4) Jeesus oli aina tietoinen siitä, että hän oli suostunut tekemään Jumalan tahdon, ja hän puhui Jumalan tahdosta maljana, josta hän joi, ja kasteena, jolla häntä paraillaan kastettiin ja jolla hänet piti vielä kastaa. (Matt. 20:22, 23; Luuk. 12:50) Vain säilyttämällä nuhteettomuuden Jumalan edessä ja olemalla Jumalan kansan, uuden maailman yhteiskunnan, yhteydessä voimme toivoa varjeltuvamme tämän jumalattoman maailman tuholta tulevassa Harmagedonin taistelussa ja pääsevämme uuteen vanhurskaaseen maailmaan, niinkuin Nooa ja hänen perheensä menivät uuteen maailmaan vedenpaisumuksen jälkeen. – Matt. 24:37–39; 2. Piet. 3:7, 13; Ilm. 16:14, 16.
Yhteenveto: Olemme nähneet, että Johanneksen kaste oli kuvaus katumuksesta; että kristillinen kaste veteen on kuvaus antaumuksesta tekemään Jumalan tahdon; että ainoastaan täydellinen upotus on vesikaste, että vain se kuvaa sattuvasti antautumista ja että se merkitsee sekä julkista antautumisen tunnustusta että virkaanmääräämismenoa; ettei jumaluusopillinen koulutus eikä diplomi ole välttämätön Jehova Jumalan evankeliuminpalvelijaksi tulemiselle sekä että me voimme toivoa varjeltuvamme tämän jumalattoman asiainjärjestelmän tuholta säilyttämällä nuhteettomuutemme ja siten päästä vanhurskaaseen uuteen maailmaan uuden maailman yhteiskunnan jäseninä.