Mihin nuo jakeet ovat kadonneet?

Eräs nainen kirjoitti jonkin aikaa sitten:

”Hyvä Vartiotorni-seura

Tutkiessani Raamattua huomasin siitä jätetyn pois joitakin jakeita, esimerkiksi Matteuksen 18:11; 23:14 ja Luukkaan 17:36. Kukaan, jolta olen kysynyt, ei ole osannut selittää, miksi ne ovat poissa. Voisitteko te selittää sen minulle?

Parhain terveisin, L.G.”

Etkö olekin yhtä mieltä, että tämä oli järkevä kysymys? Ilmestyskirja varoittaa: ”Jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjakäärön sanoista, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän puista.” Raamattuun kuuluvan osan poistaminen siitä olisi siis vakava asia. (Ilm. 22:19) Mutta onko niin tapahtunut? Katsokaamme.

Joitakin jakeita puuttui siitä raamatunkäännöksestä, jota tämä nainen käytti, mutta mikä käännös se oli? Se on voinut olla mikä tahansa lukuisista nykyaikaisista käännöksistä. Näitä jakeita ei ole esimerkiksi vuoden 1938 Kirkkoraamatussa, Uudessa testamentissa nykysuomeksi eikä Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksessä eikä myöskään monissa vieraskielisissä käännöksissä.

Tiedätkö, miksi nämä jakeet on jätetty pois? Ehkä ajattelet: ’Puuttuuko Raamatustani jotakin?’

Lyhyesti sanottuna vastaus on kielteinen. Nämä jakeet eivät todellisuudessa kuulu Raamattuun, vaikka monet vanhemmat raamatunkäännökset ovat ottaneet ne mukaan. Jotkut saattavat järkyttyä kuullessaan, että eräät sanat, sanaryhmät ja jopa kokonaiset jakeet, jotka esiintyvät laajalti käytetyissä Raamatuissa, eivät ole oikeaperäisiä. Jokin selitys on siis paikallaan.

Vakuutamme heti aluksi, että runsaat todistukset osoittavat Raamatun tekstin luotettavaksi. Se on esimerkiksi paljon luotettavampi ja tarkempi kuin Tacituksen, Thukydideen tai Herodotoksen yleisesti hyväksytyt kirjoitukset.

Todisteisiin kuuluu monia tuhansia vanhoja kreikankielisiä käsikirjoituksia, joista voidaan tarkistaa, että Raamattusi perusteksti on tarkoin sellainen kuin alun perin kirjoitettiin. Vanhimmat näistä käsikirjoituksista antavat myös vankan perusteen eräiden sanojen, ilmausten ja jakeiden poisjättämiselle uudemmista käännöksistä. On erittäin kiinnostavaa tutkia tätä perustetta.

KÄSIKIRJOITUSTEN JÄLJENTÄMINEN

Kuten ehkä tiedätkin, ”Uuden testamentin” kirjojen (Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten) alkuperäiskappaleita ei ole nykyään kääntäjien käytettävissä. Kukaan ei ole löytänyt Paavalin, Johanneksen tai muiden apostoleiden omakätisesti kirjoittamaa Raamatun kirjaa. On kuitenkin ilmeistä, että pian sen jälkeen kun alkuperäiskappaleet kirjoitettiin, niistä alettiin tehdä jäljennöksiä varhaiskristittyjen käyttöön.

Jäljentäjät olivat yleensä erittäin huolellisia sen varmistamiseksi, että heidän tekemänsä jäljennökset olivat tarkoin samanlaisia kuin alkuperäiset. Monet korjauslukijat työskentelevät nykyään yhtä huolellisesti. Mutta todennäköisesti olet huomannut, että nykyajan sanomalehdissä ja kirjoissa esiintyy silti painovirheitä, esimerkiksi kirjoitusvirheitä sanoissa tai rivin poisjäämisiä tai jokin rivi voi esiintyä kahdesti. Jos tällaisia pieniä painovirheitä esiintyy nykyaikaisista teknisistä edistysaskeleista huolimatta, niin on ymmärrettävää, että niitä voi esiintyä silloin, kun kokonaisia Raamatun kirjoja jäljennettiin käsin. Myöhemmissä jäljennöksissä, niissä jotka olivat etäämpänä alkuperäisistä, pyrki olemaan enemmän virheitä.

Ajattelehan, kuinka niin on voinut käydä. Kirjuri, jolle Matteuksen evankeliumi oli saattanut tulla hyvin tutuksi, pyrki Markuksen tai Luukkaan evankeliumia jäljentäessään käyttämään sanoja, jotka hän tunsi niin hyvin Matteuksesta. Tai hän saattoi huomata, että Matteuksen käyttämää lausetta ei ollut Markuksen tai Luukkaan rinnakkaiskertomuksessa. Niinpä hän saattoi lisätä lauseen marginaaliin. Joku myöhäisempi jäljentäjä kuitenkin voi siirtää tuon lauseen Markuksen tai Luukkaan varsinaiseen tekstiin, koska hän ajatteli sen olleen siellä alun perin, kun se sai kertomukset olemaan enemmän toistensa kaltaisia. Esimerkiksi jotkin käsikirjoitukset lisäävät Herran rukousta koskevaan Luukkaan kertomukseen sanat ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että se lisättiin Matteuksen kertomuksesta, ja se on jätetty pois Luukkaan 11:2:sta nykyaikaisista raamatunkäännöksistä. (Matt. 6:10) Kuten voit huomata, tällaiset vilpittömistä vaikuttimista toimivien kirjureiden suorittamat tekstin yhteensovitukset pyrkivät lisäämään aineistoa.

Siirtäkäämme nyt huomiomme 1500-luvulle, joka edelsi sitä aikaa, jolloin valmistettiin joitakin laajalti tunnettuja raamatunkäännöksiä. Kun keksittiin irtokirjakkeiden käyttö kirjapainoissa, kävi mahdolliseksi valmistaa kirjoja suuria määriä ja halvemmalla, ja se lisäsi kiinnostusta Raamattuun. Sen sijaan että Raamattu oli saatavissa vain latinankielisinä käännöksinä, joita roomalaiskatolinen kirkko on kauan käyttänyt, oppineet alkoivat vaatia äänekkäästi Raamattuja kreikaksi, jolla kielellä ”Uusi testamentti” kirjoitettiin. Vuonna 1515 eräs sveitsiläinen kirjanpainaja, joka tajusi siinä olevat hyvät liiketaloudelliset mahdollisuudet, lähetti sanan Erasmus Rotterdamilaiselle, kuuluisalle hollantilaiselle oppineelle, ja pyysi häntä laatimaan kiireesti ”Uuden testamentin” kreikankielisen tekstin painamista varten.

Herbert Dennett selittää, mitä tapahtui:

”Hankkeeseen ryhdyttiin kuitenkin lyhyessä ajassa, ja se pantiin toimeen kiireellä. Erasmus käytti ainoastaan puolta tusinaa käsikirjoituksia, joista vain yksi oli kohtalaisen vanha ja luotettava. Mikään hänen käsikirjoituksistaan ei sisältänyt Uutta testamenttia kokonaisuudessaan, ja jotkin jakeet, joita ei ollut missään niissä, Erasmus todellisuudessa käänsi uudelleen [takaisin] kreikaksi latinasta. Tämä julkaistu teksti tarkistettiin myöhemmin muutaman muun käsikirjoituksen avulla, mutta tulos ei paljonkaan vaikuttanut työhön.” – Graphic Guide to Modern Versions of the New Testament, s. 119.

Miksi pitäisi olla erityisen kiinnostunut tästä vähäpätöiseltä vaikuttavasta tapahtumasta humanististen tieteiden historiassa? Mitä merkitystä voisi meille nykyään olla sillä, että Erasmuksen teksti vuodelta 1516 perustui ’pääasiassa kahteen huonolaatuiseen 12. vuosisadan käsikirjoitukseen’, kuten eräs professori äskettäin sanoi siitä?

Se on merkityksellistä siitä syystä, että olennaisesti Erasmuksen kreikkalainen teksti johti suoraan siihen, mikä nykyään tunnetaan ”hyväksyttynä tekstinä” (textus receptuksena). Juuri tästä tekstistä tehtiin monet raamatunkäännökset, muun muassa joidenkuiden vielä nykyäänkin käyttämä suomenkielinen Vanha kirkkoraamattu (1776). Mutta sir Frederic Kenyon huomautti ”hyväksytystä tekstistä”:

”Seuraus on, että 1500- ja 1600-luvuilla hyväksytty teksti, josta olemme pitäneet kiinni luonnostamme vastahakoisina muuttamaan sanoja, jotka olemme oppineet Jumalan sanan sanoiksi, on todellisuudessa täynnä virheellisyyksiä, joista monet voidaan korjata ehdottoman varmasti niiden paljon laajempien tietojen perusteella, jotka ovat käytettävissämme nykyään.” – Our Bible and the Ancient Manuscripts, s. 162.

TEKSTIN TARKISTAMINEN

Erasmuksella oli 1500-luvulla vain muutama myöhäinen kreikkalainen käsikirjoitus, joiden perusteella hän työskenteli. Mutta näin ei ole ollut 1800- ja 1900-luvuilla. Tänä aikakautena on löydetty tuhansia vanhoja kreikkalaisia käsikirjoituksia ja katkelmia. Vuonna 1973 tunnettujen kreikkalaisten käsikirjoitusten yhteismäärä oli 5 338, ja lisää tulee jatkuvasti päivänvaloon. Monet merkitykselliset kreikankieliset Raamatun käsikirjoitukset, kuten Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus, ovat peräisin 300-luvulta. Muutamat ovat paljon vanhempiakin. Esimerkiksi yksi katkelma Johanneksen evankeliumista on noin vuodelta 125.

Kun vastalöydettyjen vanhojen kreikkalaisten käsikirjoitusten pieni puro muuttui todelliseksi virraksi, oppineet voivat vertailla niitä toisiinsa kriittisesti. Tätä tekstikritiikkiä ei pidä sekoittaa raamatunkritiikkiin, joka pyrkii vähentämään Raamatun kunnioittamista Jumalan sanana. Tekstikritiikkiin kuuluu kaikkien tunnettujen Raamatun käsikirjoitusten huolellinen vertailu, jotta saataisiin selville oikea tai alkuperäinen lukutapa, josta olisi poistettu mahdolliset lisäykset.

Ymmärtääksesi, kuinka tämä suoritetaan, kuvittele mitä tapahtuisi, jos kahtasataa ihmistä pyydettäisiin jäljentämään käsin kirjoitettu teksti. Useimmat heistä tekisivät virheitä, toiset pienempiä ja toiset suurempia. Mutta he eivät kaikki tekisi samoja virheitä. Jos sitten joku huolellinen henkilö ottaisi kaikki nuo 200 jäljennöstä ja vertaisi niitä toisiinsa, hän voisi karsia pois virheet. Yhdessä tai parissa jäljennöksessä oleva virhe paljastuisi, koska sitä ei olisi muissa 198:ssa, joissa on oikea lukutapa. Näin ponnistelemalla hän voisi päästä alkuperäisen asiakirjan oikeaan tekstiin, vaikka hän ei koskaan näkisikään sitä.

Vaikka muutkin olivat aikaisemmin tällä tavoin tarkistaneet ”Uuden testamentin” tekstiä, niin 1800-luvun lopulla kaksi Cambridgen yliopiston tutkijaa, B. F. Westcott ja F. J. A. Hort, valmistivat laajalti hyväksytyn tarkistetun tekstin. Se julkaistiin jo vuonna 1881, mutta silti eräs professori äskettäin sanoi:

”Westcott ja Hort tekivät työnsä niin perusteellisesti ja niin poikkeuksellisen taitavasti, että tekstitutkimus on siitä lähtien joko taantunut tai ollut heidän menettelyjensä käyttämistä. . . . On merkityksellistä, että nekin, jotka pyrkivät olemaan eri mieltä Westcottin ja Hortin [menettelystä], julkaisivat kreikkalaisia tekstejä, jotka erosivat hyvin vähän heidän tekstistään.” – Christianity Today, 22.6.1973, s. 8.

Tätä Westcottin ja Hortin tarkistettua tekstiä on käytetty lukuisien nykyaikaisten raamatunkäännösten, muun muassa Uuden maailman käännöksen, pohjatekstinä.

JOITAKIN ”PUUTTUVIA” JAKEITA

Edellä esitetty taustatieto auttaa meitä paremmin tutkimaan eräitä jakeita, jotka ensin näyttävät puuttuvan nykyisistä raamatunkäännöksistä.

Mainitsimme aikaisemmin, että kirjuri saattoi lisätä muualta lauseen tai jakeen johonkin kertomukseen, jota hän oli jäljentämässä. Voit helposti huomata sen Markuksen 9:43–48:sta. Monista uudemmista käännöksistä jakeet 44 ja 46 on jätetty pois, ja joskus on poisjättöä ilmaisemaan lisätty ajatusviiva, kuten Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksessä. Näiden kahden jakeen teksti kuuluu ”jossa ruumiiden mato ei kuole eikä tulta sammuteta”. Se on siis aivan sama kuin jakeessa 48. Vaikka osa kreikkalaisista käsikirjoituksista sisältää jakeet 44 ja 46, niin monet vanhemmat, arvovaltaisemmat käsikirjoitukset eivät sisällä niitä. Todisteet viittaavat siihen, että kirjuri tai kirjurit vain toistivat jakeen 48, ehkä erehdyksessä. Jakeiden 44 ja 46 jättäminen pois nykyisestä Raamatusta ei siis millään tavoin merkitse jonkin osan jättämistä pois Jumalan sanasta, sillä sama lause on saman kertomuksen jakeessa 48. Mutta mitä saavutetaan näiden kahden epäilyksenalaisen jakeen poisjättämisellä? Kertomus on tarkistettu ja esitetään sellaisena kuin Markus henkeytettiin kirjoittamaan se.

Joissakin tapauksissa ”puuttuvat jakeet” ovat ilmeisesti tulleet muista Raamatun kirjoista. Jotkin Raamatun painokset auttavat lukijaa näkemään tämän, sillä niissä on painettu alaviitteeseen pois jätetyn jakeen teksti. Niin on menetelty eräissä englanninkielisen ”Uuden maailman käännöksen” suuritekstisissä painoksissa. Ellei sinulla ole tällaista apuneuvoa, voit ehkä vertailla nykyistä Raamattuasi johonkin vanhempaan käännökseen. Tällaisen vertailun avulla voit vakuuttua siitä, että pois jätetty kohta voi olla vain sellainen jae, joka on mainittu jossakin toisessa paikassa tai kirjassa.a Katso esimerkiksi Roomalaiskirjeen 16:24 ja vertaa sitä jakeeseen 20 ja melkein minkä tahansa apostoli Paavalin kirjoittaman kirjan loppusanoihin. Huomaat, että joku jäljentäjä ilmeisesti lisäsi Roomalaiskirjeen 16:24:ään sellaiset loppusanat, jotka Paavali sisällytti melkein kaikkiin kirjoihinsa.b

Ehkä kiistanalaisin kohta, joka on jätetty pois nykyisistä vanhoille käsikirjoitustodisteille uskollisista käännöksistä, on osa Johanneksen 1. kirjeen 5:7:stä. Menneisyydessä tätä raamatunkohtaa käytettiin usein epäraamatullisen kolminaisuusopin tukena. Katolinen Jerusalem Bible sanoo tästä väärennetystä kohdasta:

”Kursiivilla painetut sanat [taivaassa: Isä Sana ja Henki, ja nämä kolme ovat yksi; ja maan päällä on kolme todistajaa:] (ei missään varhaisissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa eikä missään varhaisissa käännöksissä eikä edes parhaissa Vulgatan käsikirjoituksissa) ovat todennäköisesti tekstiin pujahtanut lisäys.”

Koska tämä jae on niin paljon Raamatun kirjoittamisen aikaa myöhäisemmältä aikakaudelta ja on luonteeltaan niin selvästi väärennetty, monet nykyaikaiset käännökset eivät edes käsittele sitä samalla tavalla kuin muita pois jätettyjä jakeita.

Lopuksi voimme mainita Raamatusta pari pitempää jaksoa, joiden suhteen käsikirjoitustodisteet oppineitten mielestä eivät ole sitovia. Yksi on Markuksen kirjan loppujakeesta 9 eteenpäin. Toinen on Johanneksen 7:53–8:11, joka käsittelee Jeesuksen luo tullutta aviorikoksesta tavattua naista. Tämä kertomus oli ensin eräissä vanhoissa latinalaisissa käännöksissä, ja myöhäisemmissä kreikkalaisissa käsikirjoituksissa se on kolmessa muussa kohdassa evankeliumeissa. Monissa käännöksissä nämä kaksi kohtaa on otettu mukaan, mutta ne on erotettu varsinaisesta tekstistä esimerkiksi panemalla ne sulkeisiin tai latomalla pienemmällä tekstillä.

RAAMATTUUN LUOTTAMINEN

Kun olemme nyt tarkastelleet joitakin erillisiä jakeita, jotka eivät selvästikään ole henkeytetystä Raamatusta, niin meille ei pitäisi jäädä mitään epäilystä Jumalan sanan oikeaperäisyyden suhteen. Sen ei suinkaan pitäisi heikentää luottamustamme Raamattuun, vaan sen pitäisi korostaa sitä tosiasiaa, että Jumala on säilyttänyt sanansa merkittävän puhtaassa tilassa.

Perusteellisen tutkimuksensa jälkeen raamatunoppinut F. J. A. Hort teki seuraavan johtopäätöksen:

”Ei ole sen tähden liikaa avoimesti sanoa, että valtaosaan Uuden testamentin sanoista eivät mitkään kritiikin syrjimisyritykset ulotu, koska niitä ei ole muunneltu, ja niiden kohdalla vain jäljentäminen on tarpeen. . . . Koko vaihtelualue lukutapojen välillä, joita on koskaan päästetty tai todennäköisesti koskaan päästetään painettuihin teksteihin, on suhteellisen pieni, ja suuri osa siitä johtuu vain niistä eroista, joita on varhaisten kritiikittömien painosten ja niiden tekstien välillä, jotka viimeisen puolen vuosisadan aikana on laadittu viime aikoina esiin tulleitten korvaamattomien asiakirjatodisteitten avulla.”

Hän lisäsi:

”Muunnelmien ja sen todistusaineiston runsauden suhteen, joille Uuden testamentin teksti perustuu, se on ehdottomasti ja verrattomasti ainutlaatuinen muinaisten proosakirjoitusten joukossa.”

Sir Frederic Kenyon oli täysin samaa mieltä, kun hän sanoi:

”On luottamusta herättävää lopuksi todeta, että yleistulos kaikista näistä löydöistä ja kaikesta tästä tutkimuksesta vahvistaa todistusta Raamatun oikeaperäisyydestä ja vakaumustamme siitä, että meillä on hallussamme pääpiirteissään muuttumattomana todellinen Jumalan sana.”

[Alaviitteet]